Liiku oikein, voi hyvin (2001)

Liiku oikein, voi hyvin. Liikunnan merkitys hyvinvoinnille. Ojanen, M., Svennevig, H., Nyman, M, Halme, J. 2001. Helsinki: Liikuntatieteellinen seura. 215s.

Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 153
ISBN 951-8982-62-7
ISSN 0356-746X

Parhaiten saatavissa Liikuntatieteellisen seuran kautta.

  • Mikä merkitys liikunnalla voi olla nykyajan ihmiselle?
  • Yksilökeskeinen kulttuurimme suorastaan vaati meitä nauttimaan omasta kehostamme sekä hellimään ja haastamaan sitä. Liikunta on “seksikäs” tapa tuottaa itselle mielihyvää.
  • Vaikka mielihyväkeskeiset liikuntaprojektit ovat koko ajan vaanimassa meitä, liikunnalla voidaan myös pysyvämmin tukea psyykkistä hyvinvointia. Parhaimmillaan liikunta tukee aidosti terveitä elämäntapoja ja antaa ihmiselle hänen kaipaamaansa vaihtelua ja vahvistaa hänen selviytymistarinaansa.
  • Liikunnan merkitystä hyvän elämän tukena on toistaiseksi aliarvioitu. Kuntoutuksen näkökulmat ovat olleet kapeita eikä liikunnan mahdollisuuksia ole aiemmin tunnistettu. Huippu-urheilun ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteyksistä on esitetty myyttisiä ja jopa erheellisiä tulkintoja.
  • Psykologian professori Markku Ojanen on tutkinut onnellisuutta 20 vuotta ja liikuntaakin yli 10 vuotta. Tähän teokseen Ojanen on tiivistänyt hyvän elämän ja liikunnan keskeiset yhteydet. Teos on vankka käsikirja kaikille liikunnan ja terveydenhuollon ammattilaisille ja opiskelijoille sekä muille kiinnostuneille.