Psykologia

Usko

Yhteiskunta

Elokuva

Luentoluettelo

Älykkyys ja kehitysvammaisuus

Älykkyys ja kehitysvammaisuus
Markku Ojanen, Who Cares, Lahti 25.8. 2005

Sisällys

1. Älykkyystutkimuksen historia
2. Älykkyyden määrittely ja osatekijät
3. Älykkyden mittaaminen
4. Mittausten reliabilitetti ja validiteetti
5. Mittauksen hyödyllisyys

Älykkyys: Yhteenveto

1. Älykkyystestit mittaavat aina sekä "älykkyyttä" että nykyisen ympäristön mukaista suoritustasoa. Sekä perintö- että ympäristötekijät vaikuttavat älykkyyteen.
2. Normaaleissa, kohtuullisen suotuisissa, olosuhteissa kasvaneet lapset pääsevät suhteellisen lähelle älykkyyspotentiaaliaan. Heidän älykkyyden tasoaan ei voi kovin paljon erityisopetuksella kohottaa. Sen sijaan erityistaidoissa kaikilla lapsilla on paljon kehittymisen varaa.
3. Sekä poikkeuksellisen kielteisillä että suotuisilla ympäristöillä on suuri vaikutus lasten - ja myös aikuisten, esimerkiksi vanhusten, - kehitykseen. Ympäristötekijöiden osuus on noin 15-20 pistettä.
4. Älykkyyttä tarvitaan ennen muuta kaikessa sellaisessa koulutuksessa, joissa korostuu kielellis-matemaattinen aines. Tähän suuntaanhan koulutus on yleisesti kehittynyt sellaisissakin ammateissa, joissa näitä älykkyyden osatekijöitä ei itse asiassa kovin suuressa määrin tarvita.
5. Ihmisen onnen kannalta älykkyydellä ei ole suurta merkitystä. Superlahjakkaat ovat usein olleet onnettomia ihmisiä.
6. Älykkyys ennakoi melko hyvin koulumenestystä. Muilla persoonallisilla tekijöillä on kuitenkin suuri merkitys.
7. Yhteys ammatissa pärjäämiseen on edellistä matalampi, joskin on selvää, että monissa ammateissa edellytetään vähintään keskitasoista älykkyyttä ja joissakin sitäkin korkeampaa älykkyyttä.
8. Lapsiluvulla on yhteys älykkyyteen siten, että ensimmäisten lapsien älykkyys on korkeampi kuin viimeisten. Tätä on selitetty sillä, että etenkin ensimmäinen lapsi saa aikuisten huomion ja joutuu opettamaan nuorempia.
9. Älykkyyden taso näyttää koko ajan nousevan. Nousu on noin kolme pistettä kymmenessä vuodessa (ns. Flynn-efekti). Norjassa Sundet, Barlaug ja Torjussen ovat keränneet tietoja varusmiesten kykytestauksesta vuodesta 1954 alkaen. Tulokset ovat kiinnostavia:
- Flynn -efekti vaikutti vuosina 1954-1980. Sen jälkeen nousua on ollut melko vähän.
- kykytestin tulosten kasvu vastaa lähes täsmälleen pituuden nousua. Molempien nousu tasoittuu 1980-luvun lopussa.
- kuviotehtävässä nousu kesti pisimpään ja matemaattisessa päättelyssä lasku alkoi samaan aikaan, kun kouluihin tuli ns. uusi matematiikka. Kielelliset suoritukset tasoittuivat 1970-luvun puolivälissä.
- kohoamista selitti matalimpien testitulosten kohoaminen. Tämä tukee ravinnon merkitystä älykkyyden nousussa.
- Australialainen tutkimus vertasi tuloksia vuosilta 1981 ja 2001 ja tulos oli, että tietomäärä oli noussut, mutta nopeustestissä ei ollut tapahtunut muutoksia. Tästä voisi varovasti päätellä, että muutokset eivät liity ihmisten perusbiologiaan, jota nopeus edustanee.
10. Älykkyys- ja lahjakkuustestien osatekijät korreloivat vahvasti, jonka pohjalta on alettu puhua ns. älykkyyden g-tekijästä. Tätä g-tekijää pidetään vahvasti perinnöllisenä ominaisuutena. G-tekijä tulee esiin myös hiirillä.
11. Kehon symmetria korreloi tähän g-tekijään. Prokosh, Yeo ja Miller mittasivat 70 opiskelijamieheltä symmetrian 10 eri kohdasta (mm. jalkaterän pituus, ranteen ympärysmitta, korvan pituus, sormien pituudet). Näistä muodostettiin symmetriaa kuvaava pistemäärä. Korrelaatio oli .37 Ravenin matriiseihin. Tulos on kehityshäiriöiden kannalta mielenkiintoinen, sillä monet syntymää edeltävät vauriot vaikuttavat kehon symmetriaan.

Erityiskysymyksiä

1. Älykkyyden määrittely on vaikeaa, mutta ydinasiana pidetään ongelmaratkaisun kykyä sekä kykyä oppia ja sopeutua ympäristöön.
2. Älykkyys voidaan määrittää sekä laajasti että kapeasti. Esimerkiksi Howard Gardner erottaa kielellisen, matemaattisen, spatiaalisen, musikaalisen, kinesteettisen, itseä ymmärtävän, sosiaalisen ja naturalistisen älykkyyden. Robert Sternberg erottaa analyyttisen, käytännöllisen ja luovan älykkyyden. Hiljattain Gardner erotti vielä eksistentiaalisen älykkyyden. Robert Emmons puhuu spirituaalisesta älykkyydestä.
3. Analyyttinen älykkyys on sitä, mitä älykkyystestit yleensä mittaavat. Käytännöllinen älykkyys näkyy ympäristöön sopeutumisessa, työtehtävien ja työkalujen hallinnassa. Luova älykkyys tuottaa uusia ratkaisuja, välineitä ja keinoja. Elämässä tarvitaan näitä kaikkia.
4. Myös Raymond Cattellin erottelua varastoituneeseen (chrystallized) ja nopeutta vaativaan (fluid) älykkyyteen käytetään yleisesti. Edellistä kuvaa mm. sanavarasto ja jälkimmäistä nopeutta vaativat päättelytehtävät. Edellinen ei heikkene iän myötä toisin kuin jälkimmäinen älykkyyden osatekijä.
5. Johnson ja Bouchard erottavat laajan tutkimuksen perusteella g-tekijän lisäksi verbaalisen, havaintotekijän ja kuvioiden pyörittämisen faktorit. (Intelligence, 2005, 393-416).
4. Sosiaalista älykkyyttä ja tunneälyä on alettu tutkia. Kyseessä on merkittävä alue, jossa persoonallisuuden piirteet ja älykkyys leikkaavat toisensa.
5. Mielen teoria kuvaa ihmisten kykyä ymmärtää toisten ihmisten toimintaa ja ajatuksia.
6. Älykkyys ja viisaus on syytä erottaa toisistaan. Myös viisaudessa mukaan tulevat persoonalliset ominaisuudet.
7. Sosiaalisten tai arkielämän taitojen (adaptiivisten taitojen) tutkimusta on tehty paljon sekä mielenterveyden että kehitysvammaisuuden alueilla.
8. Kulttuurit vaihtelevat sen mukaan, miten pysyvänä ominaisuutena älykkyyttä pidetään. Idän kulttuureissa älykkyyttä ei nähdä yhtä pysyvänä kuin lännessä.
9. Sternberg on osoittanut, että ihmiset eroavat sen suhteen, millä tyylillä he omaksuvat uusia asioita. Jotkut oppivat analyyttisesti ohjeita lukien, toiset oppivat, kun asia näytetään konkreettisesti.
10. Reaktionopeudella on yhteys älykkyyteen, joskin vaativammat suoritukset korreloivat paremmin kuin yksinkertaiset. Älykkäät käyttävät kuitenkin suhteellisen paljon aikaa tehtävän hahmottamiseen, jonka jälkeen nopea reaktio on mahdollinen.
11. Jaettu, yhteinen ympäristö selittää vain osan älykkyydestä ja persoonallisuuden piirteistä, suurempi osa ympäristön vaikutuksista on eriytynyttä, kullekin lapselle ominaista.
12. Omien suoritusten yliarviointi on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Mitä huonompia tulokset, sitä suurempi yliarviointi on. Kyseessä saattaa olla kyvyttömyys arvioida suorituksia (metakognitiivinen ongelma).
13. Uusi luonteen vahvuuksien tutkimus täydentää älykkyyden tutkimusta.

Kiistakysymyksiä

1. Älykkyyden periytyvyys. On haluttu kiistää, mutta tutkimusaineisto tukee älykkyyden synnynnäisyyttä. Samalla unohtuu, että monissa taidoissa älykkyyden merkitys on lopulta vähäinen.
2. Määritelmien laaja-alaisuus. Useimmat tutkijat haluavat rajata älykkyyden ns. G-tekijään, joka juuri mittaa analyyttistä älykkyyttä.
3. Älykkyyden kulttuurisidonnaisuus. Älykkyys on sidoksissa länsimaisiin määritelmiin eivätkä menetelmät toimi muualla. Väite pitää osittain paikkansa.
4. Älykkyysmittausten hyödyllisyys. Analyyttisen älykkyyden arviointi on usein turhaa toisin kun käytännöllisen.
5. Älykkyysmittausten luotettavuus. Mittausten luotettavuus on haluttu kiistää, mutta analyyttisen älykkyyden mittaukset ovat yleensä luotettavia.
6. Rotujen väliset älykkyyserot. Erittäin kiistelty asia, eikä Vanhasen tulkintoja suinkaan ole helppo torjua. Vaihtoehtoinen tulkinta on, että maatalouskulttuurit eivät tarjoa riittävästi virikkeitä älykkyyden kehittymiselle. Richard Lynnin ja Tatu Vanhasen logiikka on pääpiirteissään seuraava: Koska yksilötasolla älykkyys on yhteydessä taloudelliseen menestykseen ja sama näkyy myös verrattaessa yhteisöjä vauraitten maiden sisällä, on loogista odottaa, että kansakuntienkin vauraus liittyy älykkyyteen.
7. Kielteiset odotukset. Yhdysvalloissa afrikan-amerikkalaisten tulokset ovat heikentyneet, jos he ovat ennen testausta kirjoittaneet rotunsa lomakkeeseen tai kun he ovat tulleet hyvin tietoisiksi älykkyyden mittaamisesta.
8. Aivot. Aivojen koko on yhteydessä älykkyyteen. Kuitenkaan sisaruksilla aivojen koko ei ole yhteydessä älykkyyteen. Lisääkö älykäs toiminta aivojen kokoa? Rotilla näin käy. Tuoreen meta-analyysin (Michael McDaniel) mukaan korrelaatio on .33. Tulokset perustuvat MRI-tekniikkaan.
9. Lahjakkuuksien huomioiminen koulutuksessa. Mahdollisimman samanlainen opetus vk. lahjakkuuden mukainen opetus? Chritopher Brand (Teoksessa The g-factor) pitää seuraavia näkemyksiä myytteinä:
- opetuksessa voidaan eritasoiset lapset huomioida
- luokkakoon pienentäminen parantaa oppimistuloksia
- eri-ikäisten, mutta yhtä taitavien lasten, opettaminen johtaa psyykkisiin ongelmiin
- lahjakkaampien lasten esikuva on tarpeen muille lapsille
Tutkimuksiin vedoten Brand toteaa, että tutkimukset eivät tue näitä väitteitä.
10. Helen Been yhteenveto on seuraava:
- fyysisesti vammaisia tulee opettaa integroidusti, jos heillä ei ole oppimisvaikeuksia
- oppimisvaikeuksista kärsivät lapset eivät hyödy täydellisestä inkluusiosta. Osittainen opetuksen integraatio voi toimia.
- integraatiolla on heikommin pärjääviin kielteisiä psyykkisiä vaikutuksia.
- integraatio vaatii aina opettajan pedagogista koulutusta
11. Laura Berk päätyy pääosin samanlaiseen arvioon. Kehitysvammaisten oppimistulokset eivät parane ja he kokevat usein syrjintää. Hyvä vaihtoehto on osittainen inkluusio, joka toimii silloin, kun sekä muut lapset että opettajat ovat hyvin valmennettuja.

Kehitysvammaisuus - kehityksen häiriöt ja viivästymät

1. Analyyttinen älykkyys. Keskeiset ongelmat ovat analyyttisen älykkyyden alueella. Voidaan puhua myös metakognitiivisista taidoista, joilla tarkoitetaan kykyä suunnitella ja arvioida omaa toimintaa. Eräs tutkimus osoitti, että kun kehitysvammaisille annetaan tehtäväksi muistaa jokin luettelo, he eivät spontaanisti toista sanoja kuten muut lapset.
2. Mielen teoria. Toinen keskeinen ongelma-alue on ns. mielen teoria, joka siis merkitsee, että kehitysvammaisten on vaikea tajuta ja ennakoida muiden ihmisten mielenliikkeitä. Kyse on ennen kaikkea empatian kyvystä.
3. Kommunikaatio. Edelleen kommunikaatiokyvyt, jotka perustuvat kielen hallintaan, ovat puutteellisia.
4. Toiminnan ohjaus. Puutteellinen oman toiminnan ohjaus voi näkyä itsehillinnän ongelmina.
5. Käytännöllinen älykkyys. Käytännöllisen älykkyyden alueella kehitysvammaiset voivat saavuttaa taitoja, jotka ovat selviytymisen kannalta riittäviä. Esimerkiksi autismista kärsivillä ei-kielelliset tehtävät sujuvat usein hyvin.
6. Tarkkaavaisuus. Tarkkaavaisuuden kohdistaminen on monille kehitysvammaisille vaikeaa. Tätä esiintyy mm. autisteilla, jotka kiinnittävät sosiaalisissakin tilanteissa huomiota esineisiin ihmisten kustannuksella.
7. Keskeisimmät erot: (1) Ajattelun ja reaktioiden hitaus, (2) ajattelun konkreettisuus, (3) uusien asioiden oppimisen vaikeus, (4) transferin eli yleistymisen puutteellisuus.
8. Erityistaidot. Joskus kehitysvammaisilla on erityistaitoja, jotka huomattavasti ylittävät sen tason, joka analyyttisen älykkyyden perusteella on määritetty. Tällaista tapahtuu erityisesti ns. Williamsin syndrooman yhteydessä.
9. Muut asiat. Vaikka analyyttisen älykkyyden määrityksellä on paikkansa kehitysvammaisten hoidossa ja kuntoutuksessa, muut asiat saattavat olla selviytymisen kannalta tärkeämpiä. (Liite)



Kuvio 1. Älykkyyden jakauma. Amerikkalainen aineisto.

Persoonallisuuden osatekijät

1. Analyyttinen älykkyys

2. Muut älykkyys- ja lahjakkuustekijät

3. Persoonallisuuden piirteet

4. Luonteen vahvuudet

5. Erityistaidot

6. Arvot, asenteet ja mielipiteet

7. Itseen liittyvät tulkinnat

8. Poikkeavat piirteet ja psyykkiset ongelmat

9. Tavat ja tottumukset

10. Harrastukset

Luonteen vahvuudet

Kyseessä ovat ennen kaikkea luonteeseen liittyvä ominaisuudet, jotka ovat myös huomattavassa määrin taitoja, joita voidaan kehittää.

I Viisaus ja tieto. Kognitiiviset vahvuudet, jotka tukevat tiedon hankintaa ja käyttöä.
- luovuus, uteliaisuus, avoimuus, oppimishalu, viisaus

II Rohkeus. Tunteisiin liittyvä vahvuus, jossa on kyse kyvystä tahdon avulla saavuttaa tavoitteita vastustuksesta huolimatta.
- sankaruus, sitkeys, rehellisyys, eheys, autenttisuus, vitaalisuus, innostus

III Humaanisuus. Vuorovaikutuksessa ilmenevä kyky huolehtia muista ja ystävystyä heidän kanssaan.
- rakkaus, lempeys, ystävällisyys, tunneäly

IV Oikeudenmukaisuus. Valistuneena kansalaisen elämiseen liittyvät vahvuudet, jotka edistävät tervettä yhteiselämää.
- sosiaalinen vastuu, yhteistoiminnallisuus, reiluus, johtamiskyky

V Kohtuullisuus. Kyky tai vahvuus toimia kohtuullisesti ylilyöntejä välttäen.
- anteeksiantavaisuus, sääli, nöyryys, vaatimattomuus, varovaisuus, itsehillintä

VI Transkendenssi. Kyky olla yhteydessä omaa itseä laajempiin asioihin ja löytää mielekkyyttä.
- kauneuden ja taitavuuden arvostaminen, kiitollisuus, toivo ja optimismi, huumori, spirituaalisuus.

(Peterson ja Seligman, 2004)



Kuvio 2. Persoonallisuuden neljä keskeistä aluetta.

Christopher Burke, näyttelijä, jolla on Downin syndroma, kirjoittaa näin:

Nimeni on Chris Burke ja elän jännittävää ja onnellista elämää. Se johtuu siitä, että unelmani toteutuvat. Minusta on hauskaa viihdyttää ihmisiä ja olla näyttelijä ja haluan auttaa tovereitani, joilla on "käsipuutteita". Näyttelin TV-sarjassa Life goes on (Elämä jatkuu) Downin syndroomaa sairastavaa henkilöä. Mutta minä nimitän sitä Up syndroomaksi, sillä Downin syndrooma ei ole koskaan saanut minua down. Olen aina up. Yksi syy siihen että asiat ovat hyvin johtuu siitä, että olen saanut hurjasti tukea perheeltäni ja kaikilta ihmisiltä elämässäni. Opettajani, ystäväni ja ihmiset, joiden kanssa olen työskennellyt ovat minulle hyvin tärkeitä ihan niin kuin minä olen heille tärkeä. (Oltmans - Emery, s. 510).

Käytännöllinen älykkyys: Erään kehitysvammaisen älykkyysarvot olivat matalia eikä hän kyennyt katsomaan kellosta aikaa. Niinpä hän piti mukana epäkunnossa olevaa kelloa ja kellonsa rikkinäisyyteen vedoten kysyi aina muilta ajan. Hän jopa muisti aina katsoa kelloa ja harmitteli kellon toimimattomuutta ennen kuin kysyi, mitä kello on. Tämä strategia osoittaa huomattavaa käytännöllistä älykkyyttä.

Suurimmalla osalla autisteista on merkittäviä älyllisiä ongelmia, mutta joukossa on jännittäviä poikkeuksia. Yksi heistä on Temple Grandin, jolla lapsena oli hyvin voimakkaita autistisia oireita. Hän istui ja tuijotti, tutki esineitä, ja vastusti rajusti hellyyden osoituksia. Hän myös tahri kasvonsa ulosteilla. Sitkeän opetuksen jälkeen hän pääsi eteenpäin ja lopulta väitteli eläintieteen tohtoriksi. Hän on kuitenkin edelleen kuin Mr. Spock eikä koe normaaleja tunteita tai kokemuksia. Hän on kehittänyt omintakeisia laskutapoja ymmärtääkseen, kuinka muut kokevat ja kuinka hänen itse tulee toimia sosiaalisissa tilanteissa. Hän ei ymmärrä kolmen, neljän ikäisen lapsen mielenliikkeitä, jotka hänestä jo ovat mutkikkaita.

Mielen teorian kehittyminen tapahtuu noin neljän vuoden iässä. Silloin osataan kuvitella, mitä toisen päässä liikkuu. Sen jälkeen voi teeskennellä ja myös pettää, koska voi kuvitella, mitä toinen ajattelee. Tätä on tutkittu kokeella, jossa Matti laittaa vaikkapa lelun laatikkoon ja lähtee huoneesta. Sitten Liisa tulee ja siirtää sen toiseen paikkaan. Lapsilta kysytään, mistä Matti etsii lelua tullessaan takaisin. Kolmivuotias yleensä arvelee, että siletä mihin Liisa sen laittoi, mutta jo nelivuotias tajuaa, että siitä laatikosta, mihin hän sen laittoi. Kolmivuotiaista juuri kukaan ei anna oikeaa vastausta, mutta he katsoivat aluksi oikeaan suuntaan eli Matin laatikkoa kohden (Clements ja Perner). Heidän tiedostamattomansa oli siis jo omaksunut mielen teorian, mutta tietoinen minä ei ollut sitä vielä omaksunut. Mahdollisesti myös ihmisapinoilla on sama tiedostamaton kyky.






Älykkyys (Ote kirjastani Itsetuntemusta etsimässä)

Käsite älykkyyspistemäärä tai -osamäärä on yleisesti tunnettu. Luvut noin 130:stä ylöspäin kuvaavat korkeata, luvut 90-110 keskitasoista ja alle 70 matalaa älykkyyttä. Voiko älykkyyttä näin pisteittää? Mitä tällaiset luvut tarkoittavat? Mitä älykkyys itse asiassa on?

Historia

Onko älykkyys havaintojen tarkkuutta? Älykkyyttä lähestyttiin aluksi havaintojen tarkkuutta ja nopeutta mittaamalla. Edelläkävijöitä olivat englantilainen Galton ja amerikkalainen Wishner. Arveltiin, että älykkyys näkyisi kaikenlaisessa inhimillisessä toiminnassa, siis myös yksinkertaisissa tehtävissä. Tällaiset havaintojen tarkkuutta kuvaavat mittaukset korreloivat kuitenkin niukasti keskenään, eivätkä olleet yhteydessä koulumenestykseen. (Myöhemmin näidenkin mittausten on osoitettu oikein mitattuina olevan yhteydessä älykkyyteen).

Modernin testin synty. Ranskalainen Binet sai v. 1904 konkreettisen tehtävän. Hänen tuli erottaa lasten joukosta sellaiset, jotka eivät kyenneet seuraamaan opetusta. Hän laati yksinkertaisia oppimis-, päättely- ja muistitehtäviä, jotka hänen mielestään kuvasivat älykkyyttä paremmin kuin erilaiset havaintotehtävät. Tutkittavien asioiden tuli olla monipuolisia ja vaikeudeltaan erilaisia. Älykkyys on Binet'n mukaan käsityskykyä, kekseliäisyyttä, suunnitelmallisuutta ja arviointikykyä. Älykkyydellä ei ole vain yhtä ilmenemismuotoa, vaan se näyttäytyy monilla eri tavoilla. Älykkyys kehittyy koko ajan lapsen varttuessa.

Kokeilemalla omille lapsilleen kaikenlaisia tehtäviä Binet päätyi vaikeutuvien tehtävien sarjaan. Jos lapsen äly ei kehity normaalissa tahdissa, hän suoriutuu vain sellaisista tehtävistä, jotka on tarkoitettu nuoremmille. Noin kuuden vuoden aikana Binet kehitteli jatkuvasti testiään ja testasi sekä normaaleja että kehityksessä jälkeen jääneitä lapsia. Aluksi mukana oli koulutehtäviä, kirjoittamista ja laskemista, mutta Binet luopui näistä ja päätyi erilaisiin päättely- ja ongelmaratkaisutehtäviin.

Älykkyystestauksen ongelmat. Tarjotessaan testiä pyydettyyn käyttöön Binet esitti seuraavia varauksia:

1. Vaikka kyseessä on älykkyystestiksi nimetty väline, ei mittaaminen ole samaa kuin esimerkiksi painojen punnitseminen. Lapsen käyttäytymisen seuranta ja tarkkailu on välttämätöntä, jotta tuloksia voitaisiin ymmärtää. Lapsi voi olla vastahakoinen tai väsynyt, jolloin tulokset eivät ole luotettavia.
2. Testin tulokset voidaan kuvata lukuna, älykkyysikänä, mutta saadut luvut eivät ole tarkkoja. Lapsen älykkyyden taso voidaan karkeasti määrittää, mutta vuoden ero suuntaan tai toiseen ei merkitse paljoakaan. Testin tarkoitus on erotella sellaisia lapsia, jotka tarvitsevat erityistä huomiota ja opastusta. Vasta sellaiset lapset, jotka ovat 2, 3 tai 4 vuotta ikäisiään jäljessä, tarvitsevat apua.
3. Testin tulos ei kerro mitään lapsen menneisyydestä tai tulevaisuudesta, vaan se kuvaa nykyhetkeä. Lapset, jotka ovat muita jäljessä ovat sitä monista eri syistä. Erityisopetuksen avulla osa heistä saa muut kiinni.

Binet'n testi oli huolella laadittu ja siihen liittyvät ohjeet olivat hyvin järkeviä. Ei ihme, että testi löi itsensä muutamassa vuodessa läpi. Binet'n menetelmät otettiin lähes sellaisenaan käyttöön. Ainoa uudistus oli se, että alettiin puhua älykkyysosamäärästä, joka saatiin jakamalla älykkyysikä fyysisellä iällä sekä kertomalla saatu luku sadalla.

Amerikkalaisten panos. Älykkyyden tutkimuksen painopiste siirtyi nyt Amerikkaan, jossa useat tutkijat kehittivät älykkyyden mittausta. Terman laati Binet'n testistä amerikkalaiseen yhteiskuntaan soveltuvan version ja testasi tuhansia eri ikäisiä henkilöitä. Hänen tulostensa perusteella voitiin todeta, että tulosten jakautuma muistutti normaalijakautumaa (kuva 3.3). Sadan molemmin puolin on runsaasti henkilöitä, mutta siirryttäessä joko alaspäin tai ylöspäin henkilöitten määrä vähenee nopeasti. Älykkyystestejä käytettiin laajalti jo ensimmäisen maailmansodan aikana.

Älykkyyden osatekijät. Thurstone laati vähän ennen toista maailmansotaa testistön, josta hän matemaattisesti johti seitsemän eri älykkyyden komponenttia eli osatekijää:

* Kielellinen käsityskyky
* Sanasujuvuus
* Numeroitten käsittely
* Avaruuden taju
* Muisti
* Havaintojen nopeus
* Päättelykyky

Thurstone ei pitänyt yhtä älykkyyttä kuvaava lukua järkevänä, vaan halusi kuvata älykkyyttä profiilin avulla. Profiilikuvauksessa tulokset useilla eri tekijöillä esitetään rinnakkain. Yksi luku ei riitä kuvaamaan älykkyyttä, koska eri ihmisillä painottuvat erilaiset asiat.

Thurstonen jälkeen ovat monet tutkijat kehitelleet vastaavia jaotteluja. Tekijöiden lukumäärät ovat vaihdelleet. Näissä luokitteluissa esiintyvät usein komponentteina kielellinen, matemaattis-looginen ja avaruuden tajuaminen. Uusina lisäyksinä on tarjottu mm. fyysis-kinesteettistä, sosiaalista ja musikaalista älykkyyttä. Fyysis-kinesteettisellä älykkyydellä tarkoitetaan kykyä hallita omaa kehoa ja suoriutua vaativista liikkeistä ja toiminnoista.

Yksi vai useita älykkyyksiä? Kysymystä eri komponenttien lukumäärästä on vaikea ratkaista, koska kaikki tulkinnat ja kuvaukset ovat siinä mielessä mielivaltaisia, että älykkyydestä ei voi samalla tavalla erottaa komponentteja kuin avaruudesta, jossa kolmella ulottuvuudella on selvä merkitys. Yhdelläkin pistemäärällä on sikäli oma oikeutuksensa, että lähes kaikki älykkyyden osatekijät korreloivat jonkin verran keskenään. Älykkyydellä näyttäisi siten olevan yhteinen ydin, johon liittyy lukematon joukko asioita. Silti kaikilla ihmisillä on tiettyjä alueita, joilla he selviytyvät tätä kokonaistulosta paremmin tai huonommin. Tällaista kokonaisvaltaista älykkyystasoa voidaan verrata koulutodistuksen keskiarvoon. Jos oppilaan keskiarvo on kahdeksan, se merkitsee yleensä sitä, että suurin osa numeroista on kahdeksan tienoilla, mutta joukossa voi olla vaikkapa musiikista 10 ja matematiikasta 6.

Testien luotettavuus.

Palaamme nyt alussa esitettyihin kysymyksiin. Ne koskettavat yleisemminkin psykologian perustaa. Mitä psykologiassa voidaan mitata? Miten luotettavia mittaukset ovat? Miten älykkyyttä, ahdistuneisuutta tai aggressiivisuutta voidaan mitata?

Näihin kysymyksiin etsitään vastausta kahden käsitteen, reliabiliteetin ja validiteetin alla. Edellinen vastaa kysymykseen, miten johdonmukaisesti testi antaa samoja tuloksia yhä uudestaan ja jälkimmäinen kysymykseen, miten hyvin testi mittaa juuri sitä, mitä sen ajatellaan mittaavan.

Mittauksen ongelmat. Tavallinen metrimitta on reliaabeli, jos se antaa saman tuloksen yhä uudelleen. Jos mitta on huono, vaikkapa kulunut ja venyvä muovinauha, niin jonkun esineen viisi mittausta voisivat antaa tulokset 99 cm, 100.5 cm, 99.5 cm, 99 cm ja 100 cm. Mittaus ei siis ole aivan tarkkaa eli reliaabelia. Virhe olisi liian suuri esimerkiksi puusepän töitä ajatellen.

Ongelma voi olla myös mitattavassa asiassa. Lapsia mitannut on pannut merkille, että sinänsä tarkalla mitalla ei pääse kovin suureen tarkkuuteen. Lapset ovat eläväisiä ja tuntuvat venyvän kuin kuminauhat.

Pituusmittojen validiteettia ei ole tarpeen asettaa kyseenalaiseksi. Pituus on jotakin sinänsä luonnollista ja konkreettista. Se on ollut sitä jo tuhansia vuosia, vaikka mitta-asteikot ovatkin vaihdelleet ja sen mukana mittauksen tarkkuus. Käsite lämpötila on jo paljon hankalampi asia. Voiko lämpötilaa todellakin kuvata elohopeapatsaan korkeudella? Tai kahdesta yhteen liimatusta metallista muodostetun kierukan oikenemisella? Esimerkiksi 15 asteen pakkanen tuntuu aivan erilaiselta riippuen siitä, millainen on ilman kosteus ja miten kova tuuli on. Havainnot eivät ole yksiselitteisesti mittausten mukaisia. Olemme kuitenkin niin tottuneet lämpötilan mittauksiin, että luotamme niihin enemmän kuin havaintoihimme: "Kas, eihän täällä ollutkaan niin kylmä".

Reliabiliteetin arvioiminen. Reliabiliteettia kuvataan korrelaatiokertoimilla. Se on indeksi, joka vaihtelee -1.00:sta +1.00:aan. Tulos 0.00 merkitsee, että yhteyttä kahden asian välillä ei ole. Pituuden ja painon korrelaatio jossakin väestöstä tehdyssä otoksessa on noin 0.70. Se merkitsee sitä, että pitkät ovat yleensä keskimääräistä painavampia, mutta poikkeuksiakin on runsaasti. Jos mittaamme 50 ensimmäisen luokan oppilasta kahdesti pituusmitalla viikon välein, niin saatu korrelaatio voisi olla 0.96. Se tarkoittaa sitä, että mittaus ei ole aivan 100-prosenttisen tarkkaa. Vaikka Matti on oikein tarkoissa mittauksissa pitempi kuin Mikko, niin heidän järjestyksensä voi vaihtua. Samoin Liisan, Kaijan ja Marjatan.

Älykkyystesteissä saadut reliabiliteetit ovat vaihdelleet .85:n ja .95:n välillä. Korrelaatio laskee, mitä pitempi mittausten väliaika on. Sama pätee yhtä hyvin lasten pituuden mittauksiin. "Virheitä" siis aina tapahtuu. Sana virhe on sen vuoksi asetettu lainausmerkkeihin, että todellista älykkyyttä tai edes pituutta on vaikea määrittää. Kyseessä ovat etenkin kasvuiässä jatkuvasti muuttuvat ilmiöt. Vaikka siis älykkyyden mittaus on itse asiassa varsin tarkkaa, niin suurissa joukoissa aina joidenkin lasten tulokset voivat vaihdella jopa kymmeniä pisteitä.

Hyvin luotettavia tuloksia voisimme saadaan, kun mitataan Pekan pituus 20 eri kertaa ja otetaan tuloksista keskiarvo. Virheet kumoavat toisensa. Samaten on mahdollista tehdä älykkyystesti, jonka reliabiliteetti on hyvin lähellä ykköstä. Se merkitsisi tosin sitä, mittaukset olisi tehtävä hyvin laajalla testillä ja tätä testiä tulisi käyttää vaikkapa tuo 20 kertaa. Näin esimerkiksi väsymyksen ja huomaamattomuuden aiheuttamien virheiden vaikutus vähenisi lähes olemattomaksi. Useimmissa testeissä ongelmana on se, että samaa testiä ei voida toistaa välittömästi yhä uudestaan, koska se samalla tulee tutuksi. Tämä ongelma voidaan poistaa laatimalla ns, rinnakkaistestejä, joissa kysymykset ovat keskenään samantyyppisiä, mutta toteutukseltaan riittävän erilaisia.

Validiteetin arvioiminen. Kysymys validiteetista on vaikeampi. Lapsen pituutta on vaikea mitata tarkasti nauhamitalla ilman apuvälineitä (esim. seinää ja kirjaa). Tulos voisi olla melkoisen epävarma. Silti tiedämme, että vika ei oikeastaan ole mitassa, eikä ainakaan pituuden käsitteessä, vaan siinä, että mittaa on käytetty huonosti. Erilaiset pituusmitat antavat hyvin samankaltaisen tuloksen, jos niitä käytetään huolellisesti. Onko älykkyyden mittauksissa samoin? Eikö ole mahdollista, että toinen mitta antaa aivan erilaisia tuloksia kuin toinen? Onneksi näin ei ole, vaan hyvinkin erilaiset älykkyystestit antavat samansuuntaisia tuloksia. Tämä osoittaa niiden validiteettia. Toiseksi validiteettia osoittaa se, että koulumenestys korreloi noin 0.40 - 0.70 älykkyyteen. Opettajan arviot älykkyydestä korreloivat samoin älykkyystestien tuloksiin. Testit näyttävät mittaavan jotakin sellaista, mitä nimitetään älykkyydeksi. Jopa bushmannien älykkäiksi arvioimat henkilöt selviytyvät hyvin heille annetuissa testeissä. Viime aikoina korrelaatioita on alkanut löytyä myös eräisiin aivojen sähköisiin toimintoihin.

Älykkyys ja menestys. "Visailulapset" (The quiz kids) -nimisen amerikkalaisen radio- ja TV-ohjelman idea 1940- ja 1950-luvulla perustui siihen, että 7-8 -vuotiaat lapset osallistuivat tietokilpailuun, jossa heidän oletettiin hallitsevan asioita, joista useimmat aikuisetkin olivat täysin tietämättömiä. Kysymykset käsittelivät mm. eläintiedettä, matematiikkaa ja raamatun historiaa. Näiden tietorikkaiden lasten älykkyysosamäärät vaihtelivat 135:stä yli 200:aan. He olivat siis selvästi keskimääräistä älykkäämpiä, osin jopa huippuälykkäitä. Mitä tästä joukosta tuli? 1980-luvulla julkaistun seurantatutkimuksen mukaan joukkoon mahtuu mm. Nobel-palkinnon saaja, professoreita, diplomaatteja. Mutta myös henkilöitä, joiden uraa ei ainakaan ulkopuolinen voi sanoa menestyksekkääksi. Kokonaisuutena "visailulapset" menestyivät hyvin, mutta heidän elämänkohtalonsa ovat olleet vaihtelevia. Älykkyys ei ole ihmisen onnen tai menestyksen tae.

Älykkyyden mittaamisen ongelmia

Älykkyyden sisältö. Onko edellä kuvattujen keinojen avulla selvinnyt, mitä älykkyys on? Ei yksiselitteisesti. Tuskin älykkyyden olemus koskaan ratkeaakaan sillä tavoin, että voitaisiin sanoa: Älykkyys on sitä ja sitä. Älykkyys on avoin käsite. Se ilmenee erityisen hyvin monimutkaisissa, päättelyä vaativissa tehtävissä, mutta se ilmenee myös monissa muissa sopeutumista, joustavuutta ja taitavuutta vaativissa asioissa.

Perimä ja ympäristö. Älykkyyden tutkimuksen yhteydessä on käyty paljon keskustelua siitä, missä määrin älykkyys on periytyvää, ja missä määrin se on ympäristön tuotetta. Jo arkihavaintojen perusteella on mahdollista tehdä päätelmiä, jotka tukevat joko ympäristön tai geenien merkitystä. (Ennen kuin jatkat lukemista, pohdi, millaisia havaintoja sinä olet tehnyt). Lasten älykkyys tuntuu ainakin karkeasti seuraavan vanhempien älykkyyttä. Ovatko kyseessä perintö- vai ympäristötekijöiden vaikutukset?

Viisaat ja tyhmät rotat. Jo vuonna 1940 tehtiin rotilla tutkimuksia, joissa osoitettiin, että oli mahdollista jalostaa rottasukuja, joista toiset olivat älykkäitä ja toiset tyhmiä, kun testinä käytettiin niiden kykyä oppia sokkeloita. Yhdeksännessä polvessa rottasuvut erosivat kuin yö ja päivä toisistaan. Huonoinkin viisaan suvun rotta selvisi paremmin kuin paras tyhmän suvun rotta. Jos tätä uskalletaan edes varovastikin yleistää ihmisiin, niin se avaa pelottavia näkyjä.

Kaksostutkimus. Perimän ja ympäristön vaikutuksia on ensisijassa tutkittu kaksos- ja sukulaisuustutkimuksilla. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että identtiset kaksoset todellakin muistuttavat toisiaan ei vain älykkyydessä, vaan myös muissakin psykologisissa piirteissä. He ovat tutkimusten mukaan selvästi samankaltaisempia kuin epäidenttiset kaksoset. Mutta mikä osuus on ympäristötekijöillä, sillä, että identtisiä kaksosia kohdellaan hyvin samalla tavoin? Kun kuitenkin erillään kasvaneet identtiset kaksosetkin muistuttavat toisiaan suuresti, niin geneettisten tekijöiden merkitys korostuu kaksostutkimuksissa. Erillään kasvaneita identtisiä kaksosia ei kuitenkaan ole kovin paljon, ja osa on elänyt jonkin aikaa yhdessä ennen erilleen joutumista. Lisäksi kasvattikotien olosuhteet painottuvat selvästi myönteiseen suuntaan, jolla myös voi olla vaikutusta, koska huonojen ympäristöjen älykkyyttä laskevat vaikutukset jäävät pois.

Adoptiotutkimukset. Laajat adoptiotutkimukset eivät anna yhtä vahvasti perintötekijöitä korostavia tuloksia. Niiden mukaan adoptioon annettujen lasten ja oikeiden vanhempien älykkyystulosten korrelaatiot eivät kovin paljon poikkea siitä, mitä ovat kasvattivanhempien ja adoptiolasten väliset korrelaatiot. Biologisten vanhempien vaikutus perintötekijöiden kautta on kuitenkin näissäkin tutkimuksissa hiukan suurempi kuin kasvuympäristön. Mitään absoluuttisia prosenttiosuuksia perimän ja ympäristön suhteelle ei voida asettaa, koska perimä ja ympäristö ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Voidaan olettaa, että geenien vaikutus näkyisi erityisen vahvana silloin, kun ympäristö on kaikille samanlainen ja vastaavasti ympäristön merkitys korostuisi eriarvoisuuteen perustuvassa luokkayhteiskunnassa.

Rotat ja ympäristö. Myös rottakokeissa on saatu jännittäviä tuloksia. Kun rottia kasvatetaan hyvin erilaisissa ympäristöissä, toisia virikerikkaissa ja toisia virikkeiltään köyhissä ympäristöissä, niin viisaitten ja tyhmien rottasukujen tulokset eivät enää eronneetkaan toisistaan. Ero tuli näkyviin vain "normaaleissa" laboratorio-olosuhteissa! "Huonoa sukua" olevat rotat pärjäsivät hienosti, kun olivat saaneet hoivaa, kannustusta ja virikkeitä. Vastaavasti "hyvää sukua" olevat selviytyivät huonosti elettyään surkeissa olosuhteissa.

Älykkyys ei riitä. Nämä yleistykset ansaitsevat vielä muutamia kommentteja. Älykkyyteen liittyy sekä liian pessimistisiä että liian optimistisia tulkintoja. Toisaalta on vahvaa näyttöä siitä, että virikkeillä on suuri merkitys lapsen kehitykselle, varsinkin kun on kysymys suppeammista erityistaidoista, mutta toisaalta on ilmeistä, että esim. kehitysvammaisella on selvät rajat, joita hän ei voi ylittää. Samanlaiset rajat tulevat kaikilla vastaan silloin, kun kyseessä ovat nimenomaan matemaattis-loogista päättelyä vaativat tehtävät. Tämän osatekijän merkitystä voidaan helposti korostaa liiaksi. Monet muutkin alueet ovat yhteiskunnassa tärkeitä, vaikka niiden merkitys saattaa helposti jäädä liian vähälle huomiolle. Tätä päätelmää tukevat ne tutkimustulokset, jotka osoittavat, että traditionaalisia älykkyyteen liitettäviä asioita tarvitaan nimenomaan eri alojen koulutuksessa, mutta itse ammatissa tarvitaan ennen muuta luovuutta, sitkeyttä, sosiaalisuutta, yhteistoiminnallisuutta, siis ominaisuuksia, joita on tapana nimittää persoonallisuuden piirteiksi.

Virikkeiden merkitys näkyy hyvin konkreettisesti myös vanhuksilla. Aikaisemminhan oletettiin älyllisten suoritusten laskevan jo jostakin 30:stä, 40:stä vuodesta alkaen. Näin ei kuitenkaan ole, vaan älylliset suoritukset säilyvät hyvin, ellei jokin sairaus alenna suoritustasoa. Esim. muistin menetys aiheutuu sairaudesta, ei luonnollisesta älykkyyden heikkenemisestä. Toki eräillä alueilla jonkin verran tapahtuu tason laskuakin (nopeutta vaativat tehtävät), mutta ne korvautuvat yleensä muilla älykkyyden osatekijöillä.

Testien käyttö. Tulisiko älykkyystestejä käyttää laajassa mitassa? Olisiko yhteiskunta silloin tehokkaampi, ehkä ihmisetkin onnellisempia? Vastaus kumpaankin kysymykseen on ei. Älykkyystestit ovat yleensä liian karkeita, jotta niiden avulla voitaisiin valita ihmisiä koulutukseen, ammatteihin tai johtamistehtäviin. Mikäli testejä tarvitaan, on mahdollista kehittää erilaisia soveltuvuus- tai suoritustestejä eri tarkoituksia varten. Olipa kyseessä lentäjä, matemaatikko tai tietokoneoperaattori, niin jokin ao. alaan lähemmin liittyvä testi on käyttökelpoisempi ja oikeudenmukaisempi kuin varsinainen älykkyystesti. Testien tulee kuvata, mitä ihmiset jo osaavat ja mihin heillä on edellytyksiä.

Mihin älykkyystestejä sitten tarvitaan? Ne ovat tieteellisen tutkimuksen välineitä. Niillä saadaan luotettavasti kuvattua esimerkiksi lasten kehitystä eri olosuhteissa sekä erilaisten opetuskokeilujen tuloksia. Minkä tahansa inhimillisen ominaisuuden, olipa se sitten voimakkuus, kauneus tai älykkyys, nostaminen hallitsevaksi yhteiskunnassa aiheuttaisi ennen pitkää ongelmia. Sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta on edullisempaa, jos tavoiteltavia tai tärkeitä ominaisuuksia on monta, koska silloin useammille yksilöille tarjoutuu mahdollisuus toteuttaa itseään.