Psykologia

Usko

Yhteiskunta

Elokuva

Luentoluettelo

Uutisia ja tapahtumia

Nettiviikko 03/2010
Lisätty 02.02.2010
Uutisia ja tapahtumia >> Nettiviikot

1. Yhdyn niihin, joiden mielestä kauppojen sunnuntaiaukiolon vapauttaminen oli virheellinen päätös. Se on kuin sinetti sille ajatukselle, että kaikki viikon päivät ovat samanarvoisia. Tämän päätöksen jälkeen on outoa, jos sunnuntaityöstä pitää maksaa enemmän kuin arkipäivinä tehtävästä työstä. Moni on kiinnittänyt huomiota siihen, että tämä on merkittävä tuki kaupunkien ulkopuolella sijaitseville suurille marketeille, jonne mennään autolla. Energian säästäminen unohtui kokonaan päätöstä tehtäessä. Päätös oli lisäksi isku pienille kaupoille, joiden katoamista on surkuteltu. Nyt suuret marketit ovat valtiovallan virallisen suojelun alaisia.

2. Lähetin Aamulehteen oheisen jutun, jossa kiinnitin huomiota erikoiseen mainontaan. Tätä ei painettu, joten laitan sen tähän:
 

Tarjousten viidakossa

Elixia-niminen liikunta- ja hyvinvointikeskus tarjosi Aamulehdessä  3.1. palvelujaan tammi- ja helmikuussa vain 19 eurolla kuukaudessa. Ihan mukava tarjous, jota kannatti harkita, sillä onhan liikunta tärkeä asia. Kuitenkin pienellä präntillä kirjoitetusta tarkennuksesta kävi ilmi, että lisäksi tulee käsittelykuluja 15 euroa. No, ei vielä kovin paha, mutta lisämaksua kuitenkin. Mutta ei tässä vielä kaikki. On tehtävä vähintään vuoden sopimus, jotta voi nauttia kahden kuukauden alennuksesta. Mitähän tuo sopimus edellyttää? Kuinka paljon  todellinen kuukausimaksu mahtaa olla? Katsoin yrityksen kotisivulta. Siellä oli uusi tarjous. Jäsenmaksu (?) 0 euroa + treenaa tammikuu ilmaiseksi. 12 kuukauden jäsenmaksuksi ilmoitettiin 68 euroa. Tarkoittiko tämä summa kertaluontoista jäsenmaksua vaiko vuosittaista jäsenmaksua? Paljonko on kuukausimaksu sen lisäksi? Päätin soittaa yritykseen ja sain selville, että tuo jäsenmaksu tarkoitti juuri kuukaudessa maksettavaa summaa. Tarjous ilmeisesti tarkoitti, että jos teki vuoden sopimuksen, ensimmäinen, hiukan vajaa kuukausi on ilmainen. Tämä on  huonompi tarjous kuin tuo sunnuntainen. Mahtaako siihen tulla lisäksi tuo käsittelymaksu?

Kaikki tämä vaikutti kovin sekavalta. Tärkein tieto olisi se, paljonko kaiken kaikkiaan palvelu maksaa. On mukava saada yksi tai kaksi kuukautta vähän halvemmalla, mutta käyttäjä haluaa tietää, mitä hän kuukaudessa joutuu maksamaan ja mitä tällä maksulla saa. Tällaista mainonta nykyisin on. Tuskin edellä kuvattu esimerkki oli edes pahimmasta päästä, mutta vaikea siitä oli saada selvää. Nykyisin varsinkin lentoyhtiöt ja autoliikkeet lisäävät kaiken maailman käsittelykuluja, joiden avulla todellinen hinta saadaan näyttämään edullisemmalta. Tällainen voi houkutella asiakkaita, mutta se kostautuu asiakkaille aiheutuvan pettymyksen vuoksi.

Voi meitä kuluttajia kaikenlaisten tarjousten viidakossa!

3. Seuraava juttu oli Aamulehden yleisönosastossa 18.1.. Siinä kiinnitän huomiota siihen ikävään asiaan, että kulttuurimme arvostaa miehen karskia käytöstä. Näitä tekstissä mainitut nuoret naiset ovat siis omaksuneet kulttuurin antamat ihanteet. He ovat siis oikeastaan kulttuurin uhreja. Toivottavasti he eivät joudu kärsimään karskeista miehistä.
 

Miehet, olkaa karskeja!

Tällaisen ohjeen meille miehille antavat missisuosikit Iltalehden mainoksessa (Aamulehti 9.1.2010). Mainoksen kuvassa nämä kaksi suosikkia hymyilevät ja kuvan alaosassa on teksti: ”Miehen pitää olla karski”. Toisen mukaan seksikäs mies on tällainen: ”Silmät, joissa on pilkettä. Hyvät vatsalihakset ja leveät hartiat. Muutama tatuointi on myös todella makeeta. Miehen pitää olla karski.” Kun jatkuvasti saa lukea, kuinka väkivaltaisia suomalaiset miehet ovat, niin eikö tällainen ohje suorastaan kehota siihen?

Karskille löysin tällaisia synonyymejä: häikäilemätön,  hävytön,  tyly, töykeä ja moukkamainen. Varmaan karski voi olla myös uskalias ja uhkarohkea. Karski etsii vaihtelua ja seikkailuja, sillä hän ei tyydy tavanomaiseen elämään. Karski ei siedä loukkauksia, vaan antaa samalla mitalla takaisin – tai vähän isommalla mitalla. Miten tällainen karski mies kohtelee naista? Ylimielisesti ja alistavasti. Hän haluaa naisen noudattavan oikkujaan ja on mustasukkainen naisestaan. Silti karski mies ei halua sitoutua. Hän ei suostu kesytettäväksi.

Karski mies on kiinnostava. Kuinka monissa romaaneissa ja elokuvissa sankarina onkaan ollut karski mies. Näissä romaaneissa ja elokuvissa karski mies ottaa naisen väkisin. Vaikka nainen muka vastustelee, karski mies tajuaa, että tämä on vain näyttelyä eikä sitä pidä ottaa vakavasti. Karski mies on tottunut saamaan mitä haluaa, joten vastustelu sekä ärsyttää että kiihottaa häntä.

Valitettavasti monissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että karskit machomiehet kiinnostavat naisia. Kiltit miehet sen sijaan kokevat torjuntaa. Evoluutiopsykologien mukaan tämä johtuu siitä, että karskit miehet antavat kuvan, että he pystyvät huolehtimaan naisestaan  ja lapsistaan. Karskius ja narsismi  liittyvät yhteen. Narsistit saavat helposti otteen ihmisistä, sillä he eivät arkaile käyttää valtaa.

Kun suomalaisen miehen väkivallan syitä on etsitty, tämä karskiuden suosiminen on jäänyt liian vähälle huomiolle. Monet vanhemmat tukevat pojissaan tällaista käytöstä ikään kuin pojille luonnollisena asiana. Kuvaavaa on, että jääkiekossakin puhutaan halveksivasti ”neitikiekosta”, jos kaukalossa pojat ja miehet eivät ole tarpeeksi karskeja. Suomalaisessa kulttuurissa ei ole tapahtunut mitään muutosta. Kiltit pojat joutuvat kiusanteon kohteeksi koulussa eikä heistä ole ajan suosimiin kamppailulajeihin.

Kuulen jo korvissani kritiikkiä. ”Poikien pitää saada olla poikia. Aggressiivisuus on heille luontaista. Jos pojat eivät saa purkaa aggressioitaan, he saavat vaikka minkälaisia ongelmia”. Aggressioiden purkamisideassa ei ole mitään järkeä. Vaikka tutkijat koettavat vakuuttaa, että aggressiivisuuden ilmaiseminen lisää aggressiivisuutta, se ei tunnu auttavan. Juuri aggressiivisuutta pitää oppia hillitsemään eikä sille saa antaa tilaa. Tietenkin monet pojat ja myös tytöt haluavat kamppailla ja kilpailla. Siinä ei ole mitään pahaa, kunhan vain torjutaan sellainen karskius, jossa toisen fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista ei enää välitetä. Lapset ja nuoret ovat kuitenkin hyvin erilaisia, mikä pitää hyväksyä. Jotkut suorastaan inhoavat aggressiivisia lajeja.

Suomalainen kulttuuri tarvitsee kaikenlaisen karskiuden torjumista. Karskit miehet eivät paljon puhu, mutta lyövät sitä herkemmin. Monissa kulttuureissa karskiudelta suojaa kohteliaisuus ja hyvät tavat. Miehet voivat tapella keskenään, mutta naisia pitää kohdella kauniisti. Suomessa kohteliaisuudelle suorastaan naureskellaan; se on herrojen kotkotuksia. Sivistysmaissa pojat ja miehet eivät kiroile naisten aikana, mikä meillä on yleistä. Kohteliaisuus johtaa usein ystävällisyyteen, jota kulttuurimme myös kaipaa. Äidit, opettakaa poikanne kohteliaiksi! Isät, älkää naureskelko kauniille tavoille!

4. Luen parhaillaan Katja Boxbergin ja Taneli Heikan kirjaa Lumedemokratia. Kun konsensus vei rahan ja vallan suomalaisilta.  Kuva on synkkä. Suomesta puuttuu sekä hyvinvointia että demokratiaa. Edelliseen en aivan yhdy, sillä Suomi on arvioitu useissa tutkimuksissa hyvinvoinnin kärkipäähän kuuluvaksi. Kirjassa todetaan, että Suomi on onnellisuuden suhteen keskitasoa, mutta todellisuudessa Suomi on  useimmiten ollut kymmenen parhaan joukossa. Siitä huolimatta, että Suomessa on paljon ongelmia, kuten väkivaltaisuutta, työttömyyttä ja syrjäytymistä. Ilmeisesti näiltä ei mikään muukaan maa säästy, koska ihmiset eivät ole sen onnellisempia kuin suomalaisetkaan. Mihinkään kaunisteluun ei ole aihetta, sillä esimerkiksi suomalaisten väkivaltatilastot ovat murheellisia vaikkapa pohjoismaihin verraten.

Mitä tulee Suomen poliittiseen ilmapiiriin, olen kirjoittajien kanssa samaa mieltä. Suomessa vallitsee salailevan konsensuksen ilmapiiri. Neuvostoliiton uhka oli varmasti olemassa aina 1990-luvulle asti, mutta tuon uhan jatkuva kieltäminen johti valehtelun ilmapiiriin. Tämä valitettavasti jatkuu edelleen. Vain harva poliitikko uskaltaa sanoa, että Neuvostoliitto oli kammottava diktatuurimaa ja ettei Venäjällä ole todellisesta demokratiasta tietoakaan. Suurin osa Suomen nykypoliitikoista oli mukana sellaisessa Neuvostoliittoa ja kommunismia myötäilevässä toiminnassa, joka ei selittelemällä parane. On eri asia esiintyä uhittelevasti naapurissa olevaa diktatuurimaata kohtaan kuin esittää demokratian heikennyksiä ja vastustajien ajatusten sensurointia. Silti voisimme antaa tunnustusta Kauko Kareelle, Tuure Junnilalle, Georg Ehrnroothille ja Kullervo Rainiolle. Näitä demokratian puolustajia haukuttiin kaikilla mahdollisilla pilkkanimillä.

Kirjassa kerrotaan ns. Pirkkalan monisteesta, josta moni ei tiedä mitään. (Jos asia on outo, hyppää tämän yli.) Olin onneksi aivan sivussa tuosta hankkeesta. Kun olen sen materiaalia myöhemmin katsonut, se oli kammottavaa, suoraan Neuvosto-Karjalan opetusmateriaaleista kopioitua. Tällaista materiaalia piti käytettämän erityisesti historian opetuksen tukena. Se oli kiusallista niille, jotka olivat laitoksen toiminnasta vastuussa. Projektin kenttätyöstä vastuussa olevat ylittivät valtuutensa tätä materiaalia laatiessaan.

Tuon ajan ilmapiiri oli aika ahdistava henkilölle, joka suhtautui hyvin torjuvasti vasemmistolaisiin ajatuksiin. Laitoksen opettajakunnassa vasemmistolaisuus ei tullut esiin eikä minuun kohdistunut minkäänlaisia paineita heidän taholtaan. Itse asiassa onnistuimme aika hyvin torjumaan ne opiskelijoiden ehdotukset,  joissa ”marxilaista psykologiaa” haluttiin runsaasti kurssivaatimuksiin. Siinä mielessä tuo Pirkkalan monisteen tuottama maine oli kohtuuton. Muutamat opiskelijat tosin kehottivat minua ottamaan ajasta varteen, että en sitten myöhemmin joudu vaikeuksiin ajatusteni vuoksi.

Kirjoitin 1970-luvun lopussa Kanava-lehteen artikkelin Behaviorismin puolustus, jossa esittelin B.F. Skinnerin ajatuksia myönteiseen sävyyn. Skinnerin ajatuksia kauhisteltiin ja pidettiin kapitalistis-imperialistisena hapatuksena. V. 1980 kirjoitin Psykologia-lehteen artikkelin Marxilainen psykologia – kriittinen arvio. Ajat olivat jo muuttumassa, koska sellainen julkaistiin. Filosofi Pertti ”Lande” Lindfors soitti minulle ja sanoi: ”Sinä olet rohkea kaveri” ja kehui tuota juttua kovasti. Hän kyllä liioitteli, mutta kieltämättä marxilaista psykologia oli nostettu jalustalle ihmeellisen hienona asiana. Kritiikkiä siis tarvittiin. Tämän kirjoituksen oli lukenut pitänyt professori Tapio Nummenmaa, jota kohtuuttomasti pidettiin vasemmistolaisuuden keulakuvana Pirkkalan monisteen vuoksi.

Kirjoittajien analyysi osuu siinä oikeaan, että konsensus on omiaan romuttamaan uskoa siihen, että vaaleilla on jokin merkitys. Kuulun niihin, joiden on yhä vaikeampi käydä äänestämässä. Kun kolme suurinta puoluetta toteuttaa melkein samanlaista politiikkaa, miksi käydä äänestämässä? On ihan sama mitkä kaksi puoluetta ovat hallituksessa. Kun nämä puolueet vielä kilvan puolustavat demokratian vastaisia puheitaan ja tekojaan ”Suomen upealla selviytymisellä”, minkäänlaista kritiikkiä ei haluta ottaa vastaan. Demokratian ja sananvapauden puolustajat leimataan yhä samaan tapaan kuin suomettumisen aikana. Vaikka olemme kohtuullisesti selviytyneet, se ei mitenkään oikeuta niitä Neuvosto-diktatuuria suosivia puheita, joita silloin viljeltiin. Vielä vuonna 2008 joukko vasemmistolaisia oli vaatimassa pyöveli Leninille patsasta.

Yhä edelleen kaivataan vahvaa presidenttiä huolehtimaan meistä ressukoista. Osaksi tämä johtuu kansanedustuslaitoksen alennustilasta. Mitä voimme odottaa edustajilta, jotka eivät välitä itseään varten laatimista laeista. Vahva presidentti ei kuulu länsimaiseen demokratiaan. Kun hänet lisäksi valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan, hän on poliittisen vaikuttamisen saavuttamattomissa. Ei kai sellaista haluta?

Mahtavatko nämä kommunismin tukijat katsella Teemalta tulevaa sarjaa, jossa kuvataan Itä-Saksan, Tsekkoslovakian ja Romanian elämää ennen niiden vapautumista. Eräs noita aikoja elänyt kuvasi ihmisten olleen kaksinaamaisia ja koko elämä rakentui valheelle. Julkisissa tilanteissa kommunistista valtaa kannatettiin tai ainakin suu pidettiin kiinni, mutta neljän seinän sisällä puheet olivat aivan toisenlaisia. Elimme kommunismin loppuvuodet moraalisen rappion ilmapiirissä, totesi Tsekkoslovakian ensimmäinen vaaleilla valittu presidentti Vaclav Havel. Noissa maissa on tehty tiliä menneisyyden kanssa, Suomessa näin tapahtuu vasta kun suomettuneet poliitikot ovat kokonaan poissa vallasta.

Kirja sisältää voimakasta aluepolitiikan ja edellisen laman hoidon kritiikkiä. Syntipukkina on maalaisliitto, joka Kekkosen tuella sai kohtuuttoman vahvan aseman suomalaisessa politiikassa. Maaseudun pitäminen asuttuna tulee liian kalliiksi. Tällainen tuntuu maalaispojalta aika rajulta puheelta, mutta kieltämättä ylilyöntejä on tapahtunut, kuten yliopistojen perustamisessa sekä virastojen siirtämisessä kehitysalueille.

Sen sijaan kapitalismin ihannointia kirjassa on vaikea jakaa. Kirjan mukaan Virolla menee hyvin, mutta minulla on aivan toisenlainen käsitys. Islannin kapitalismi ei sekään toiminut hyvin. Hillitsemätön markkinatalous ei ole Suomen tai koko maailman pelastus. Yhdysvallat ei kapitalismistaan huolimatta oli onnela. Tuoreen tutkimuksen mukaan noin puolet amerikkalaisista on tyytymättömiä työhönsä. Hiljattain tehdyssä amerikkalaisessa tutkimuksessa puolelle 15-29 -vuotiasta voitiin asettaa psykiatrinen diagnoosi. Kirjassa etsitään mallia Tanskasta ja Ruotsista, joissa asiat ovat paljon paremmin. Jos Ruotsissa asiat ovat paremmin, se on luonnollista maalle, joka ei viime vuosisadalla osallistunut sotiin. Pikemminkin voi ihmetellä, mihin Ruotsi on hukannut valtavan etumatkansa.

Kirjan lopussa palataan vielä onnellisuusvertailuihin. Suomen sanotaan olevan 25. Näin on Ronald Inglehartin tavanomaisesta poikkeavan indeksin mukaan ollut, mutta tuoreessa Eurooppalaisessa tutkimuksessa Suomi oli toinen Tanskan jälkeen.

Kehuja saa amerikkalaisten Eurooppaa suurempi työhalu. Heidän vuosittainen työtuntiensa määrä on ainakin 20% suurempi kuin vaikkapa ranskalaisten. Tämä tuskin on ihanne, sillä amerikkalaisten elintaso ei ole kapitalismista huolimatta noussut. Monet joutuvat tekemään kahta työtä pärjätäkseen.

Kirjan kuvaus Suomen mädänhajuisesta poliittisesta ilmapiiristä osuu oikeaan. Suomessa poliitikot eivät joudu vastuuseen virheistään. Totta on sekin, että Suomessa on tuettu kyseenalaisia suuria teollisuushankkeita ilman, että niille on ollut todellisia edellytyksiä. Talouspolitiikan virheistä ei ole juuri otettu oppia. Myös aluepolitiikassa on tehty virheitä. Silti kaupunkien ihannointiin ei ole aihetta. Tuoreen tutkimuksen mukaan jo kaupungissa käyminen lisää sydäninfarkteja, saati niissä asuminen. Kapitalismin hyvät ja huonot vaikutukset ovat sattumanvaraisia. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa.

Viimeksi muokattu: 02.02.2010 at 01:27

Back