Nettiviikko 1/2014

Ajan virrassa monta asiaa mene ohi, kun ei päivittäin tai edes viikoittain ehdi kirjoittaa omia kuulumisiaan. Muutamaan asiaan – mm. kilpailuttamiseen, kuntaliitoksiin ja valtionvelan ottoon – haluan nyt kuitenkin tarttua:

  1. Olen sitkeästi puuhannut kirjahankkeiden parissa. Sotaorpojen hyvinvointia kuvaava kirja Selviytyjiä ja kukoistajia valmistui vuoden vaihteessa ja parhaillaan työstän Minervalle kirjaa Tunne ja järki. Editalle hion Positiivisen psykologian uudistettua toista painosta. Nämä kaksi ilmestyvät kevään aikana. Tunteen ja järjen yhteen sovittaminen on osoittautunut vaativaksi tehtäväksi. Usein ajatellaan, että järjen tulisi voittaa, mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Järki voi palvella itsekkyyttä ja pahuutta. Tunne puolestaan synnyttää empatian ja sympatian kokemuksia ja kehottaa auttamaan avun tarpeessa olevaa.
  2. Mediassa on pilkallisesti arvioitu pääministerin kehotuksia positiivisuuteen. Samalla tavalla suhtauduttiin myös Himasen raporttiin. Mielestäni tämä positiivisuuden kritiikki kuvastaa käsitystä median kyynisyydestä. Asiat nyt vaan menevät huonompaan ja huonompaan suuntaan. Muuta tulkintaa ei voi olla olipa hallitus mikä tahansa. Toinen asia sitten on se, että näillä positiivisuuskehotuksilla ole paljonkaan merkitystä. Median vaikutus on niin vahva. Oman tutkimukseni mukaan vielä nousukaudenkin aikana ajateltiin, että maailma – ja Suomi mukaan lukien – menee huonoon suuntaan. Onneksi ihmiset ovat omassa elämässään optimistisia ja toiveikkaita.
  3. Yhä edelleen tulen ärtyneeksi, kun näen kurssin teemana ”kiltteydestä kipeät”. Otaksun, että näillä kursseilla puhutaan ihan tärkeistä asioista, mutta tämä yhdistelmä on epäonnistunut. Kiltteys on yksi ihmisen hienoimpia ominaisuuksia, jonka vastaanotto ei tietenkään ole paras mahdollinen. Sama pätee kaikkiin hyveisiin. Ihmiset voivat kaiketi olla myös rohkeudesta, rakkaudesta, armeliaisuudesta ja lempeydestä kipeitä. Hyveiden noudattaminen ei aina ole helppoa. Kiltteys kuitenkin liitetään turhaan periksi antamiseen ja liialliseen mukautumiseen. Kiltteys saa huonon leiman. Luettuani kirjan The Power of Nice havaitsin, miten moniin hyviin asioihin kiltteys liittyy. Varmaan on hyvä sanoa kilteille – kaipa heitä on aika paljon kovassa maailmassa – että pidä puolesi, kynnysmatoksi ei pidä ryhtyä. Mutta kipeydestä tai sairaudesta ei ole kysymys, vaan siitä, että joskus kiltit joutuvat kärsimään muiden kovuuden tähden.
  4. Kilpailutus – tuo kilpailutus, joka johtaa siihen, että hoito- ja kuntoutuspalveluita kohta hallitsevat kansainväliset yhtiöt. Kolmas sektori kuihtuu lyhyen kukoistuksen jälkeen. Yhdistyksillä ei ole mitään mahdollisuuksia tuottaa sellaisia suunnitelmia ja laskelmia, joita kilpailuissa tarvitaan. Tilaajien kannalta voidaan aluksi saada hiukan säästöä, mutta kun tarjoajien määrä vähenee, kilpailusta tulee näennäistä. Näin FEM-kanavalla ohjelman Raaseporin kaupungista, jossa muistisairauksista kärsivät vanhukset joutuvat muuttamaan kilpailun voittajan Attendon tiloihin. Tämä on niin järkyttävää, että sanat eivät riitä sitä kuvaamaan. Jos kilpailutuslaki tällaista sallii, silloin laki on suorastaan pirullinen vanhusten, kehitysvammaisten ja mielenterveyspotilaiden kannalta. Missä on heidän oikeusturvansa? Kun Raaseporissa laadun osuus oli vain 15 %, jokainen tajuaa, että kyse oli vain hinnasta. Laatu voi olla mitä tahansa. Tämä ei tarkoita, että se olisi juuri Attendolla kehnoa, vaan sitä, että laatu ei paina käytännössä mitään.
  5. Hallituksen pääpuolueiden ajama kiero pakkoliitosidea tuntuu erityisen pahalta. Siinä tamperelaiset saavat päättää lähikuntien liittymisestä. Paljon reilumpaa olisi ollut säätää suoraan pakkoliitoslaki. Tällainen demokratiaa pilkkaava idea tuntuu kurjalta. Koko ajan jankutetaan rakennemuutoksista, jotka tuovat suuria säästöjä. Mitään laskelmia ei koskaan ole tuotu esiin. Sanotaan vain, että hallinto on päällekkäistä. Päätetäänkö tulevaisuudessa jostakin Tampereen virastosta käsin kaikki lähikuntien asiat paikallista väestöä kuulematta? Eiköhän tuo uusi suuri rakennemuutos tarkoita vain sitä, että syntyy uusi hallintoporras. Jossakin siis istuu virkamiehiä, jotka käsittelevät lähikuntienkin asioita. Nämä ovat tamperelaisten valitsemia henkilöitä.
  6. Jatkuvaa valtion velanottoa on tavallisen ihmisen ollut mahdotonta ymmärtää. Samaan aikaan kansalle on jaettu yhä uusia etuuksia. Näillä on haluttu varmistaa puolueen suosio ja oma jatkokausi. Lopputulos on sama kuin Kreikalla, jos mitään ei tehdä. Eikö kukaan todella uskalla puuttua tällaiseen politiikkaan? Ei ihme, jos poliitikkojen luottamus koko ajan laskee. Lueskelen parhaillaan onnellisuuden filosofiaa. Tarjolla on kaksi äärivaihtoehtoa. Joko pakotetaan ihminen valtion toimesta onneen tai sitten valtio puuttuu mahdollisimman vähän ihmisten onnen etsintään. Edellisestä on todella karvaita kokemuksia ja jälkimmäinen toimii vahvojen ehdoilla. Kuitenkin syntyy kuva, että suomalainen yhteiskunta haluaa valvoa kaikkea eikä luota siihen, millaisia valintoja ihmiset tekevät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *