Kuukausi:

Uutiset Martti Jätä kommentti

Murra onnellisuuden esteet (2013) on julkaistu!

Minerva Kustannuksen julkaisema, 229-sivuinen Murra onnellisuuden esteet (2013) on juuri julkaistu:

Teoksen tiedot löytyvät myös Minerva Kustannuksen sivuilta. Tässä takakannen kuvaus:

Onnellisuus on taito, joka on opeteltavissa

Elämme keskellä hyvinvointia, mutta miksi emme tunne itseämme onnellisiksi. Etsimmekö onnea vääristä asioista? Olisimmeko onnellisempia, jos meillä olisi enemmän rahaa käytössämme? Tai jos löytäisimme uuden rakkauden? Vai onko niin, että kaikkia ei ole luotu onnellisiksi?

“Onnellisuusprofessori” Markku Ojanen kertoo kirjassaan onnenvarkaista, tuntemuksista jotka ryöväävät onnen tunteen. Yleisimpiä onnenvarkaita ovat katkeruus, pelko, viha, kateus ja yksinäisyys. Ojanen osoittaa, että niiden valta on kuitenkin murrettavissa.

Onnellisuuden ydin kiteytyy yksinkertaiseen kysymykseen: mitä onni on? Ojanen vastaa, että hellittämättömästä onnen tavoittelusta on tullut yksi todellisen onnen esteistä. Onnellisuus ei ole vain elämän huippuhetki, kokemus tai tunne. Siinä on kysymys ennen kaikkea pitkäaikaisesta perustilasta ja elämänasenteesta. Omilla valinnoillaan ihminen pystyy vaikuttamaan onnensa määrään. Onnellisuus on taito, joka on opeteltavissa.

Markku Ojanen on Lempäälässä asuva psykologian emeritusprofessori. Hänet tunnetaan erityisesti hyvinvointia ja onnellisuutta käsittelevistä luennoista ja teoksista. Aiemmin ilmestynyt mm. Ilo, onni ja hyvinvointi, Elämän mieli ja merkitys, Hyvinvoinnin käsikirja.

Kirjat / Onnellisuus / Onnellisuuskirjat Martti

Murra onnellisuuden esteet (2013)

Murra onnellisuuden esteet. 2013. Helsinki: Minerva Kustannus Oy. 229s.
JSBN 978-952-492-734-5

Onnellisuus on taito, joka on opeteltavissa

Elämme keskellä hyvinvointia, mutta miksi emme tunne itseämme onnellisiksi. Etsimmekö onnea vääristä asioista? Olisimmeko onnellisempia, jos meillä olisi enemmän rahaa käytössämme? Tai jos löytäisimme uuden rakkauden? Vai onko niin, että kaikkia ei ole luotu onnellisiksi?

“Onnellisuusprofessori” Markku Ojanen kertoo kirjassaan onnenvarkaista, tuntemuksista jotka ryöväävät onnen tunteen. Yleisimpiä onnenvarkaita ovat katkeruus, pelko, viha, kateus ja yksinäisyys. Ojanen osoittaa, että niiden valta on kuitenkin murrettavissa.

Onnellisuuden ydin kiteytyy yksinkertaiseen kysymykseen: mitä onni on? Ojanen vastaa, että hellittämättömästä onnen tavoittelusta on tullut yksi todellisen onnen esteistä. Onnellisuus ei ole vain elämän huippuhetki, kokemus tai tunne. Siinä on kysymys ennen kaikkea pitkäaikaisesta perustilasta ja elämänasenteesta. Omilla valinnoillaan ihminen pystyy vaikuttamaan onnensa määrään. Onnellisuus on taito, joka on opeteltavissa.

Markku Ojanen on Lempäälässä asuva psykologian emeritusprofessori. Hänet tunnetaan erityisesti hyvinvointia ja onnellisuutta käsittelevistä luennoista ja teoksista. Aiemmin ilmestynyt mm. Ilo, onni ja hyvinvointi, Elämän mieli ja merkitys, Hyvinvoinnin käsikirja.

 

Uutiset Martti Jätä kommentti

Kaksi uutta juttua arkistoon, Ladyfit ja Fitness

Tässä kurkistettavaksi kaksi vuoden 2001 lehtijuttua:

Muutkin Markun lehtijutut löytyvät Arkisto-osiosta.

Elokuva Martti Jätä kommentti

Pieni talo preerialla

Yhdysvalloissa ei arkailla tehdä uusia versioita suositustakaan elokuvista ja TV-sarjoista. Eipä silti, onhan Suomessakin uskallusta riittänyt kahteen Tuntemattomaan sotilaaseen. Televisiosta tuli jouluna kolmiosainen, vuonna 2005 tehty sarja, jonka uskollisuutta Laura Ingalls-Wilderin kirjalle en osaa arvioida. IMBD-sivuilla mainitaan, että aika hyvin kirjaa seurattiin, mutta pienin tytär Carrie on jätetty pois. Tapahtumien oikeasta aikajärjestyksestä ei välitetty käsikirjoitusta tehtäessä. Uskollisuus kirjalle ei tietenkään ole keskeistä, vaan se, että toimiiko uusi sarja verrattuna entiseen, lähes ikoniksi muodostuneeseen sarjaan. Uuden sarjan näyttelijät selviytyivät rooleistaan ihan hyvin. Cameron Bancroft -niminen näyttelijä oli ehkä parempikin kuin tunteita pursuava, itsetietoinen Michael Landon. Jos taas pitää Landonin rehevyydestä, Bancroft oli hiukan vaisun oloinen. Lauran ja Maryn erilaisuutta korostettiin. Laura oli naurava, alinomaa seikkailuja etsivä tyttö, kun taas Mary oli hiljainen, jopa hiukan pelokas sisarensa rinnalla. Olikohan oikea Laura näin rasavilli ja suorastaan isänsä käskyjä uhmaava kuin mitä sarjassa kuvattiin? Gregory Sporleder oli mainio Mr. Edwards. Hän piristi heti sarjaa tullessaan mukaan. Myös äitiä esittävä Erin Cottrell suoriutui hyvin, joskaan hän ei ollut yhtä käytännöllinen kuin Karen Grassle vanhassa sarjassa. Cottrell antoi äiti-Carolinesta paljon pohdiskelevamman kuvan kuin mitä Lauran äiti todellisuudessa oli. Sen verran olen saanut selville kirjan luonnehdintoja, että Laura kuvasi isänsä seikkailija-haaveilijana ja äitinsä hyvin käytännöllisenä. Näyttelijätyössä ei kuitenkaan ollut mitään vikaa, jos unohtaa kirjojen tai vanhan sarjan esikuvat.

Jos nyt jotakin vikaa etsii, niin mukaan oli ujutettu nykyaikaiselta kalskahtavia pohdintoja naiseudesta ja intiaanien kohtalosta. Näyttelijät vaikuttivat muutenkin aika nykyaikaisilta. Mukana oli myös Jack-koiran silmiin liittyvää magiaa, mitä tuskin kirjassa oli. Pitäisi lukea kirja, jotta voisi olla varma, olivatko Ingallsien asenteet noin myönteisiä intiaaneja kohtaan. Myönteisyys välitettiin tosin enemmän kuvien kuin puheiden avulla. Silti Laura asettui jopa vastustamaan naapurin rouvan intiaanivihamielisiä puheita. Tämä rouva Scottista olikin tehty aivan kammottava karikatyyri. Hän suorastaan hyppi silmille aina tullessaan juoneen mukaan.

Tietenkin Ingallsien elämään mahtui monenlaisia vaaroja, kuten heikkoja jäitä, susia, tulipaloja, intiaaneja ja typeriä virkamiehiä. Näitä oli kuvattu nopeasti liikkuvalla kameralla ja hyvin lähelle kasvoja tullen. Tämä tuntui aika ajoin jo häiritsevältä. Onneksi mukana oli myös paljon suvantokohtia, joissa Ingallsit saivat aivan rauhassa toimitella askareitaan. Joulun viettoa oli kuvattu hyvin lämpimästi, jossa naapuri Edwardsilla oli keskeinen osuus. Intiaanit oli kuvattu komeasti ja kunnioittavasti kuten nykyaikana on tapana. Heidän surkea kohtalonsa tuli korostetusti esiin.

Varmaankin sarjaa tehtäessä oli pyritty realismiin. Silti ihmiset olivat terveen ja hyväkuntoisen näköisiä pitkistä vaelluksistaan huolimatta. Ilmeisesti siis ruokaa riitti. Kun olen monta vuotta kunnostanut 200 vuotta vanhaa maalaistaloa, minua kiinnosti heidän rakentamisensa. Kovin harvaksi he hirsikertansa latoivat ja puu vaikutti lehtipuulta. Ainakin suomalaiset lovesivat hirtensä toisin kuin Ingalls. Hirsien suurten rakojen väliin läiskittiin savea. Silti ovien läpi paistoi valo. Olikohan tuo järkevää talvea ajatellen? Epärealistisin oli Ingallsin hurjasti kuvattu taistelu susia vastaan. Välillä näytti, että isäparka tulee syödyksi. Minkäänlaista naarmua miehessä tai edes vaatteissa ei kauhean myllerryksen jälkeen näkynyt. Läheinen Independence-kaupunki oli sen sijaan kuvattu aikamoisena paheiden pesänä. Vanha terveen maaseudun ja kaupungin rappeutuneisuuden vastakohtaisuus tuli kaupunkireissuissa esiin. Elokuvan cowboyt olivat todella aidon näköisiä vanhoja partoja. Mitään siloposkia nämä kaverit tuskin olivatkaan. Tyttöparat näköjään puettiin kesälläkin paksuihin vaatteisiin. Tuskinpa tässä oli poikettu todellisuudesta.

En tiedä onko vertailu vanhaan sarjaan tarpeen, mutta jos kaipaa suuria tunteita, niin vanhassa niitä oli enemmän. Michael Landon piti siitä huolen sarjan primus motorina. Vaikka edellä hiukan kritisoin Landonia, niin kyllä hän ilman muuta oli karismaattinen näyttelijä. Moniin asioihin oli tässä uudessa versiossa voitu panna paljon enemmän rahaa kuin oli mahdollista 1970-luvulla. Se näkyi komeissa kuvissa, joissa riitti avaruutta ja kaunista luontoa. Ehkä sittenkin ihan nostalgiasyistä asetan tuon vanhan sarjan tämän uuden edelle, vaikka paljon hyvää oli tässäkin.

TV ja radio Martti Jätä kommentti

Markku YLE Puheen Puheen aamussa 20.3.2013

Markku on 20.3.2013 YLE Puheen Puheen aamussa klo 9:02:

Puheen Aamu
Puheen Aamu herättää koko Suomen. Ajankohtaisia ilmiöitä ja uutisten taustoja. Vieraiden kanssa sukelletaan aina pintaa syvemmälle. Numero studioon 020 690 001.

Haastattelu on nyt kuunneltavissa Yle Areenassa:

Itsehillinnällä ja ystävällisyydellä onneen. “Oikoteitä onneen on vähän. Yksilötasolla olemme kaikki vastuussa toinen toisistamme. Onnellisuutta edistävät keskenäinen kunnioitus, huolenpito, ystävällisyys ja itsehillintä. Erittäin monet hyvät asiat liittyyvät siihen, että ihmiset kykenevät hillitsemään ja hallitsemaan itsensä. Itsensä hillitseminen on ollut hieman kateissa, kun on niin puhuttu paljon itsensä toteuttamisesta. Asiat ovat menossa kuitenkin parempaan suuntaa, kun psykologit ovat alkaneet tutkia itsehillintää”, toteaa onnellisuusprofessori, psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen. “Ihmistä on aina kiehtonut ja pohdituttanut onnellisuus, mutta aihetta on tutkittu toden teolla vasta parikymmentä vuotta. Tutkijoita on kiinnostanut negatiiviset asiat, joissa riittää korjattavaa ja tutkittavaa. Onnellisuuden tutkiminen on ollut vähän ylellisyyttä, “Ole aina vähän ystävällisempi missä liikutikin. Se kyllä tulee itselle takaisin ja levittää myönteistä kehää ympärilleen”, suosittelee psykologian emeritusprofessori Ojanen. Tänään (20.3.) vietetään ensimmäistä kertaa YK hyväksymää “onnellisuuden päivää”. Järjestön mukaan onnellisuuden tavoittelu on ihmiselämän olennainen tavoite. Päätöslauselma hyväksyttiin viime kesäkuussa yksimielisesti.Järjestö kehottaa jäsenmaita viettämään uutta juhlapäivää. Onnellisuuden päivän puolesta kampanjoi erityisesti Bhutanin valtio. Bhutan on kuuluisa brutto-onnellisuusindeksistään, jota maa käyttää elämän laadun mittaamisen bruttokansantuotteen sijaan. Onnellisuusprofessori Markku Ojaselle soittivat Jarmo Laitaneva ja Kati Turtola.

Elokuva Martti Jätä kommentti

Vihan riivaama (One-Eyed Jacks)

1961

Ohjaus Marlon Brando, tuottaja Frank Rosenberg, käsikirjoitus Guy Trosper ja Calder Willinghan, kuvaus Charles Lang, näyttelijät Brando (Rio), Karl Malden (Dad Longworth), Pina Pellicer, Katy Jurado, Ben Johnson, Slim Pickens, Timothy Carey, Rodolfo Acosta, Elisha Cook Jr. Brandon yhtiö oli mukana tuotannossa ja Brando myös osallistui käsikirjoituksen muokkaamiseen. Projektin alussa myös Peckinpah oli mukana.

Stanley Kubrick aloitti tämä filmauksen, mutta jätti työn kesken. Tuotantoyhtiö (Paramount) pyysi Brandoa ohjaamaan elokuvan. Brando kuvautti kuuden kuukauden aikana yli miljoona jalkaa (yli 300 000 metriä) filmiä, jonka ensimmäinen versio kesti yli viisi tuntia. Lopulta elokuva leikattiin kolmasosaan (141 min.) Mitä on leikattu pois, sillä lopputulos on itse asiassa aika verkkainen? Oliskohan Rion vankilassa oloa kuvattu? Vai oliko valtava filmin määrä Brandon kokemattomuuden ansiota.

Elokuvan lähtökohtana on Billy the Kidistä kertova Charles Neiderin romaani, mitä on vaikea tunnistaa elokuvan juonesta. Olen tuon romaanin lukenutkin vuosia sitten, mutta en muista siitä enää mitään. Rio ja Dad ovat Meksikossa ryöstöretken jälkeen jäämässä kiinni, jolloin he päättävät valita toisen hakemaan tuoreita hevosia. Brando hoitaa arpomisen, mutta järjestää niin, että Dad pääsee lähtemään. Dad ei lähde apuun, vaan pakenee ja jättää Rion vangiksi. Tästä alkutilanteesta kehittyy raju kostotarina, jossa on myös runsaasti romantiikkaa mukana. Kohdattuaan uudelleen Rio ja Dad käyvät kissa ja hiiri -leikkiä, jossa kumpikin on uskovinaan toisen kertomuksia. Dad on naimisissa ja kaupungin seriffinä arvostettu kansalainen. Dad suhtautuu hyvin omistushaluisesti vaimonsa tyttäreen, missä Rio näkee koston mahdollisuuden. Dad on kunniallinen kansalainen, jonka rikollinen menneisyys tiedetään vain pinnallisesti.

Vihan riivaama on saanut aika ristiriitaisia arvioita, mutta kolmannen katsomisen jälkeen asetan sen aika korkealle. Ei aivan huippujen joukkoon, mutta hyvästä elokuvasta on kysymys. Elokuvassa on hyvä tarina, loistava kuvaus upeissa maisemissa meren rannalla ja hyviä näyttelijäsuorituksia (Malden, Jurado, Pickens, Johnson). Etenkin Pickensin luihu apulaissheriffi tekee vaikutuksen. Johnson ei kai ole huono koskaan ollutkaan, mutta Maldenilla on taipumusta näytellä yli, mistä kenties pahin esimerkki on Cheyenne Autumn. Vai vaatiko Ford häneltä sitä?

Brando tekee Riosta ristiriitaisen sankarihahmon, joka ei juuri paremmasta tiedä ja on itsekin valmis valehtelemaan ja pettämään. Joskus tulee tunne, että Brando tekee Riosta elämää suuremman niillä taidoilla, joita hänellä on runsaasti käytettävissä. Välillä tulee tunne, että ohjaaja Brando viihtyy hiukan liikaakin näyttelijä Brandon kasvoissa ja ilmeissä.

Elokuva kuvaa monia erilaisia ihmissuhteita. Niitä, joissa toista ei petetä, vaikka oma henki on kyseessä; niitä, joissa toinen on vain väline omien etujen ajamiseen; niitä, joissa liittoudutaan vastapuolta epäillen; sekä niitä, joissa omistushalu näkyy paljaimmillaan.

Karl Malden kertoo muistelmissaan, että Brando soitti hänelle ja tarjosi osaa. Malden suostui näkemättä käsikirjoitusta ensimmäisen ja ainoan kerran elämässään. He olivat jo näytelleet Alaston satama -elokuvassa ja ystävystyneet. Maldenin mukaan Kubrick lähti, koska käsikirjoitus, erityisesti elokuvan loppu, oli kirjoittamatta. Brando ei ohjaajana kiirehtinyt, vaan odotti oikeita hetkiä, vaikkapa aaltojen kääntymistä oikealla tavalla rantaa kohden. Malden kehuu Brandon ohjausta kirjassaan, sillä hän huolehti kaikista näyttelijöistä ja jutteli jopa pienten sivuosien esittäjien kanssa ennen kuvausta. “Marlon halusi aidosti sanoa jotakin tällä ihmisluonnosta kertovalla elokuvalla – sen, että kukaan ei ole vain hyvä tai paha.” Alunperin Dadin piti olla täysin rehellinen suhteessa Rioon, mutta tuotantoyhtiö halusi toisin. Tästä suuttuneena Brando ja Malden pitivät kuukauden tauon filmauksessa. Tämän myönnytyksen myötä Brando menetti elokuvan kontrollin. Myös elokuvan loppu kuvattiin yhtiön tahdon mukaisesti.

Elokuva olisi ansainnut kuvauksesta Oscarin, sillä näin komeita kuvia ei usein näe. Elokuva on jostain syystä ns. public domain -tilassa, jonka vuoksi sitä saa monissa eri paketeissa. Laatu ilmeisesti vaihtelee suuresti.

Mitä tarkoittaa “One-eyed jacks”? Salapoliisityön jälkeen sen merkitys paljastui tällaiseksi: Korttipakan sotilas eli jätkä on englanniksi “jack” ja neljästä sotilaasta kaksi on yksisilmäistä eli kuvattu sivuprofiilissa. Nämä ovat hertta- ja patasotilas. Tarkistakaapa. Juonen kannalta tämän voisi tulkita vaikkapa näin. Rio ja Dad ovat kumpikin yksisilmäisiä, katsovat maailmaa toinen silmä peitossa. Tuo toinen silmä katsoo kieroon ja on kääntynyt pahuuden suuntaan. Näistä kahdesta Dad on kuitenkin sydämeltään musta eli patasotilas. Rion sydän paljastuu terveen punaiseksi. Hän kykenee avaamaan vielä toisenkin silmänsä.

Elokuva Martti Jätä kommentti

The Life and Legend of Wyatt Earp

Tämän lännensarjan nimi on siinä mielessä oikeaan osuva, että legendalla on sarjassa hallitseva osuus. Earpin elämäkerran kirjoittaja – ja keskeinen legendojen lähde – Stuart Lake toimi sarjan asiantuntijana. Legenda-aineksen runsaus ei tietenkään haittaa, jos legendat ovat hyviä. Mielestäni sarjaa on arvioitava sellaisena kuin se on ja jättää pohdiskelut realismista taka-alalle. Wyatt Earpista on tehty lukuisia elokuvia, joista useimmat ovat olleet etäällä todellisuudesta. Monet niistä ovat silti olleet mainioita elokuvia, kuten vaikkapa Hour of the Gun, Gunfight at the O.K. Corral ja Tombstone.

Perustan arvioni pakettiin, jossa on sarjan 26 osaa eri tuotantokausilta. Komean pakkauksen nimeksi on annettu From Ellsworth to Tombstone. Tv-sarja seurailee legenda-aineksesta huolimatta suurin piirtein Earpin vaiheita. Sarja päättyy O.K. Corralin taisteluun. Tämä vaihe kattaa sarjan viisi viimeistä osaa.

Sarja alkoi v. 1955 ja sitä pidettiin yhtenä ensimmäisistä aikuisille tarkoitetuista lännensarjoista. Tämä suosittu sarja päättyi vuonna 1961. Osia tehtiin yhteensä 226. Erikoista oli se, että kyseessä oli jatkuvasti etenevä sarja, jossa toki oli aika irrallisiakin osia, mutta koko ajan juoni kuitenkin hitaasti eteni. Pääosaan valittiin Hugh O’Brian, joka onkin varsin komea ilmestys Wyatt Earpina. O’Brianin sanotaan muistuttaneen Wyatt Earpia sekä kasvoiltaan että olemukseltaan. Earpin viiksiä ei kuitenkin rohjettu ottaa käyttöön. O’Brian tekee Earpista melko yksitotisen sankarin, jossa ei juuri heikkouksia ole. Yhdessä jaksossa hänen annetaan tapella aika rajusti. Tappelu on niin kova, että myös sankari itse saa aika pahasti köniinsä. Tämä jakso viittaa siihen, että hillityn kuoren alla sittenkin palaa tuli. Earp haluaa aina tehdä kaiken täsmälleen lain mukaan eikä hyväksy mitään laittomia keinoja. Earp ei potki koiria, on lasten ystävä ja aina kohtelias naisille. Siinä mielessä hän edustaa vielä vahvasti lapsille tarkoitettujen TV-sarjojen sankaruutta.

Sarja etenee varsin hitaasti. Keskustelua on paljon, sillä Earp ja hänen ystävänsä ja tukijansa miettivät hartaasti vastustajiensa motiiveja ja suunnittelevat huolella omat ratkaisunsa. Vastustajat pääsevät usein kuin koirat veräjästä, jotta taistelua voitaisiin pitkittää seuraaviin jaksoihin. Vähän väliä Earp käy neuvottelemassa jonkin vastustajansa kanssa, jotta taisteluja voitaisiin välttää. Earp ei halua tappaa ketään, vaan etsii aina rauhanomaisia keinoja. Tätä hän vakuuttelee useissa jaksoissa. Hän näyttää tuntevan erityistä sympatiaa vanhaa Clantonia kohtaan. Joissakin jaksoissa Earp ja Clantonin tytär näyttävät tuntevan vetoa toisiinsa.

Pahin ongelma mielestäni on se, että näin monien vuosien jälkeen arvioituna sarjasta puuttuu jotakin, joka säväyttäisi. Sarja ei ole kovin jännittävä siinä mielessä, että Earpin kohtalo oikeasti kiinnostaisi. Hän on perin juurin ylivoimainen hahmo. Päähenkilöltä puuttuu sellaista karismaa, jota oli vaikkapa Gene Barryllä ja Richard Boonella. Lisäksi sarja ei tarjoa mitään sellaista erikoisuutta, joka kiehtoisi (Maverick, Wild Wild West).

Wyatt Earp tapaa mm. Bat Mastersonin ja Doc Hollidayn. Masterson om sarjan mukaan pahainen poikaviikari, kun Earp hänet tapaa ensimmäisen kerran. Earp olikin näistä kolmesta vanhin (1848-1929). Holliday (1852-87) ja Masterson olivat vähän nuorempia (1853-1921). Kun on elokuvissa nähnyt näiden hahmojen esittäjinä huippuluokan näyttelijöitä, Mason Alan Dinehart ja Douglas Fowley tuntuvat vähän latteilta. Parhaiten pärjää Morgan Woodward Shotgun Gibbsinä, Earpin apulaisena. Lash LaRue näyttelee joidenkin tietojen mukaan konnamaista sheriffiä John Behania, mutta ainakin viimeisissä jaksoissa häntä esitti Steve Brodie. Vanhaa Clantonia esittävä Trevor Bardette ei pärjää Walter Brennanille ja miten voisikaan, sillä Brennan oli aina yhtä taitava kaikissa osissaan. Tietenkin näiden näyttelijöiden ongelmana oli, että hyvistä malleista on vaikea poiketa. Wyatt Earp ei sarjana ole niin kaupunkikeskeinen kuin voisi odottaa, vaan useimmissa osissa ratsastetaan kaupungin ulkopuolella oikeissa maisemissa toisin kuin monissa muissa tuon ajan sarjoissa.

Ohjaajat eivät tällaisissa sarjoissa pääse esiin. Mieleeni jäi Lew Landersin nimi. Jaksot olivat hyvin tasapaksuja eikä niistä mikään jäänyt vahvasti mieleen.

Sarja alkaa kauhealla Earpia kuvaavalla laululla sekä turhanpäiväisellä selostuksella. Laulu säestää kaiken lisäksi tapahtumia, mikä ainakin minua vieraannutti itse tapahtumista. Tuo laulaminen alkaa toden teolla vaivata sarjan edetessä. Monissa lännensarjoissa alkumusiikki on ollut yksi sarjan vetonaula, mutta Earpissa näin ei todellakaan ole. Vaikka olen klassisen musiikin suurkuluttaja, minusta useimmat elokuvat olisivat parempia ilman taustamusiikkia. Mahtaako juuri kukaan olla minun kanssani samaa mieltä?

Sarja oli Yhdysvalloissa hyvin arvostettu ja monet pitävät sitä erinomaisena sarjana, jopa lähes Bonanzan luokkaan kuuluvana. En ole lainkaan samaan mieltä, vaan minulle The Life and Legend of Wyatt Earp oli suuri pettymys. Huomasin seuraavani tapahtumia hyvin ulkopuolisena tempautumatta juuri lainkaan mukaan. Pitäisikö sankarissa sittenkin olla joitakin säröjä vai oliko ongelmana sarjan hitaus ja tasapaksuus? Tai sen ennustettavuus?

Tässä vielä tämä ärsyttävä sarjan teemalaulu:

Wyatt Earp, Wyatt Earp.
Brave, courageous, and bold.
Long live his fame, and long live his glory,
And long may his story be told.

Psykologia / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Kauhajoen koulusurman vaikutukset lukiolaisten hyvinvointiin

Tuula Kuittinen & Markku Ojanen

TIIVISTELMÄ JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Traumaattisten tapahtumien vaikutuksia on hankala tutkia, koska ne tulevat yllättäen. Niihin on vaikea kohdistaa sellaista tutkimusta, jossa myös tapahtumaa edeltävä tilanne olisi luotettavasti kartoitettu. Tällainen mahdollisuus aukeni Tuula Kuittisen tehtyä Kauhajoella perusteellisen kartoituksen lukiolaisten hyvinvoinnista ja itsehallinnasta talvella 2008 pro gradu -työtään varten. Koulusurma tapahtui saman vuoden syyskuussa. Päätimme toistaa kyselyn saman vuoden joulukuussa. Tavoitteena oli arvioida, oliko tuo järkyttävä tapahtuma jättänyt jälkiä lukiolaisten hyvinvointiin. Vaikka lukiolaisten yhteydet ammattikorkeakoulun opiskelijoihin olivat satunnaisia, surmatyö tapahtui vain vajaan kilometrin päässä lukiosta, jossa opiskelijat istuivat kahden tunnin ajan karanteenissa. Tapahtuma oli Kauhajoella kaikkia ihmisiä koskettava traumaattinen kokemus. Sen voi odottaa näkyvän lukiolaisten arvioissa vielä kolmen kuukauden kuluttua. Tutkimuksessa oli mukana kummallakin tutkimuskerralla koko lukiolaisten ryhmä, joten vertailua oli mahdollista tehdä. Vastaukset annettiin nimettömänä. Tutkimuksessa kysyttiin sekä oireita että hyvinvoinnin kokemista. Kummastakin saadut tulokset olivat ensimmäisessä tutkimusvaiheessa myönteisiä, sillä lukiolaisten vastaukset painottuivat myönteiseen suuntaan. Noin 10 prosentilla arviot olivat kriittisellä alueella eli masennus- tai ahdistusarvot olivat riskirajan yläpuolella. Väsymyksen, uupumuksen ja stressin kokeminen olivat sen sijaan yleisiä, sillä yli puolet koki niitä. Kokonaisuutena kuva lukiolaisten hyvinvoinnista oli kuitenkin myönteinen eikä poikkea muiden tutkimusten antamista tuloksista. Nuoret luottivat itseensä, olivat optimistisia ja heidän mielialansa oli hyvä. Ne lukiolaiset, jotka vastaustensa perusteella osoittivat itsekontrollia eli heidän elämänsä oli monin eri tavoin järjestyksessä, olivat hyvinvoivia ja tyytyväisiä elämäänsä. Seurantavaiheessa muutokset olivat ensimmäiseen kyselyyn nähden vähäisiä. Muutosten suunta oli kielteinen, mutta vain ahdistuneisuudessa muutos oli tilastollisesti merkitsevä. Ahdistuneisuus oli hiukan lisääntynyt. Esimerkiksi optimismissa ja mielialassa muutokset olivat merkityksettömiä. Lukiolaisilta kysyttiin seurannassa (ei siis alkumittauksessa) myös turvallisuuden kokemusta, joka koettiin yhtä korkeaksi kuin yleensä tämän ikäisillä nuorilla. Turvallisuuden kokeminen sai kaikkein myönteisimmät arviot seurannassa. Pojat kokivat tyttöjä enemmän turvallisuutta. Tulokset kuvastavat nuorten ja yleensäkin ihmisten luonnollista kykyä jatkaa elämää kuten ennenkin. Kun trauma koskettaa kaikkein läheisimpiä ihmisiä, sen vaikutukset näkyvät vielä kuukausien ja vuosienkin kuluttua. Ajan myötä useimmat traumoja kokeneet alkavat toipua, joskin voimakas trauma aina jättää kielteiset jälkensä persoonallisuuteen ja hyvinvointiin.

JOHDANTO

Tämä tutkimuksen tarkoituksena on arvioida Kauhajoen ampumatragedian mahdollisia vaikutuksia Kauhajoen lukion opiskelijoiden itsekontrolliin ja hyvinvointiin. Tutkimuksessa toistetaan Kuittisen (2009) pro gradu –tutkielmassa tehdyn kyselyn keskeiset osat. Alkuperäinen tutkimusaineisto kerättiin kolmessa lukiossa Etelä-Pohjanmaalla helmi- ja maaliskuussa 2008. Aiemmassa tutkimuksessa oli mukana kolme eri kokoista lukiota, joista keskisuurena lukiona oli Kauhajoen lukio.  Vain seitsemän kuukautta ennen Kauhajoella 23.9.2008 tapahtunutta koulusurmaa kerätty aineisto antoi mahdollisuuden vertailun tekemiseen. Ampumatragedian tapahtuessa Kauhajoen lukiolla oli koeviikko. Koeaika oli 8.50-11.50. Kun tieto tapahtumasta tuli, koetta valvovat opettajat ja osa opiskelijoista oli luokissa. Kokeesta poistuneet opiskelijat sekä osa opettajista, mukaan lukien vt. rehtori, olivat syömässä viereisen yhteiskoulun ruokasalissa. Tiedon yhteiskoululle toi sinne saapunut poliisi. Opettajia ja opiskelijoita kehotettiin jättämään ruuat kesken ja palaamaan välittömästi luokkiinsa. Lukiolle juostuaan vt. rehtori kuulutti keskusradion kautta tapahtuneesta ja opiskelijat määrättiin opettajien johdolla pysymään luokissaan, kunnes toisin ilmoitetaan. Karanteeni kesti noin kaksi tuntia, jona aikana opiskelijat saivat tietoja tapahtumista puhelimiinsa sukulaisiltaan ja ystäviltään sekä internetin kautta jokaisessa luokassa olevilta tietokoneilta. Ampumatragedia tapahtui Seinäjoen ammattikorkeakoulun Kauhajoen yksikössä, jossa sijaitsee pelkästään restonomikoulutus. Samoissa rakennuksissa on koulutuskeskus Sedu:n Kauhajoen toimipiste, jossa sijaitsee palvelualojen koulutus. Oppilaitosten  etäisyys lukiosta on n. 900 m. Surmat tapahtuivat restonomikoulutuksen toisen vuosikurssin ryhmässä, jossa ei opiskellut yhtäkään Kauhajoella peruskoulun tai lukion käynyttä opiskelijaa. Kauhajoen lukion opiskelijoiden yhteydet surman tekijään, uhreihin ja pelastuneisiin ovat satunnaisia. Sen sijaan palvelualojen oppilaitoksessa opiskelee lukiolaisten ystäviä ja sukulaisia, joita on myös paikkakunnan ammattiauttajien joukossa.

MENETELMÄT

Osallistujat ja tutkimuksen kulku

Aineisto kerättiin Kauhajoen lukion toisen ja kolmannen luokan opiskelijoilta joulukuussa 2008, vajaa 3 kk ampumatragedian jälkeen. Tutkimusjoukko oli sama, joille oli tehty vastaava kysely laajempana helmikuussa 2008 (Kuittinen, 2009). Opiskelijat täyttivät kyselylomakkeet omien opettajiensa valvonnassa. Kyselyyn vastasivat kaikki 2-3 luokkien opiskelijat, jotka olivat kyselyn toteuttamisen ajankohtana läsnä oppitunneilla. Vastausten lukumäärät helmikuun ja joulukuun kyselyissä ja vastaajien jakaantuminen sukupuolen mukaan käy ilmi taulukosta 1. Taulukko 1. Kyselyyn vastanneet ajankohdan ja sukupuolen mukaan
Tytöt Pojat Yhteensä
N % N % N %
helmikuu 82 55,3 66 44,7 148 100
joulukuu 78 56,9 59 43,1 137 100
Kyselyyn vastasi helmikuussa 148 opiskelijaa, joista tyttöjä oli 82 (55,3%) ja poikia 66 (44,7%). Joulukuussa toteutetussa uusintatutkimuksessa vastaajia oli kaikkiaan 144. Vastauslomakkeita jouduttiin kuitenkin hylkäämään 7 kpl, koska niissä oli joko jätetty jokin osio kokonaan vastaamatta tai vastattu  jossain osiossa pelkkiä ääriarvoja. Hyväksyttyjä vastauslomakkeita oli yhteensä 137, joista tyttöjä 78 (56,9%) ja poikia 59 (43,1%). Helmikuussa vastaajista  77 (52,0%)  kävi lukiota ensimmäistä vuotta ja  71 (48,0%) toista vuotta. Joulukuussa lukuvuoden vaihduttua vastaajista 65 (47,2%) kävi lukiota toista vuotta ja 72 (52,6%) kolmatta vuotta. Vastaajien jakaantuminen luokka-asteen mukaan helmikuussa ja joulukuussa käy ilmi taulukosta 2. Taulukko 2. Kyselyyn vastanneet ajankohdan ja luokka-asteen mukaan
1-2 lk 2-3 lk Yhteensä
N % N % N %
helmikuu 77 52,0 71 48,0 148 100
joulukuu 65 47,2 72 52,6 137 100

Mittarit

Tutkimuksessa käytetty kyselylomake on kokonaisuudessaan liitteessä 1. Taustatietoina kysyttiin vastaajien sukupuoli ja luokka-aste. Tähän tutkimukseen otettiin mukaan osa Kuittisen (2009) tutkimuksessa käytetyistä muuttujista sekä lisättiin yksi muuttuja. Oireita kyseltiin SCL-90 –oirekyselyllä, jossa on yhdeksän eri summamuuttujaa. Niistä mukaan valittiin kolme: somatisaatio, masennus ja ahdistuneisuus. Muut oirekyselyn summamuuttujat ovat obsessiivis-kompulsiivisuus, interpersoonallinen herkkyys, vihamielisyys, foobinen ahdistus, paranoidiset ajatukset sekä psykoottisuus. Holi, Sammallahti ja Aalberg (1998) ovat tehneet validiteettitutkimuksen SCL-90 oirekyselyn suomenkielisestä versiosta ja todenneet kyselyn validiteetin hyväksi. Itsekontrollia mitattiin Tangneyn, Baumeisterin ja Boonen tutkimuksessaan (2004) käyttämälle SCS-kyselyllä. Aikaisempien itsekontrollin mittareiden puutteellisuuksien takia tutkijat näkivät tarpeelliseksi kehittää uudistetun mittarin, joka sopii itsekontrollin määritelmään sisäisten ja ulkoisten impulssien hallintakykynä. SCS (Self-Control Scale) koostuu 36 väittämästä, joita arvioidaan asteikolla 1-5 (1 ei lainkaan, 2 melko vähän, 3 jossain määrin, 4 melko paljon, 5 erittäin paljon). Tutkijat käyttivät SCS:stä myös lyhyttä 13 väittämän versiota, jonka korrelaatio pitkään versioon oli korkea. Tässä tutkimuksessa on käytetty pitkää 36 väittämän versiota. SCS- kyselyä ei ole aiemmin käytetty Suomessa kuin Kuittisen (2009) pro gradu tutkielmassa, jota varten se suomennettiin. Kysely on nähtävissä liitteessä 1 (kysymykset 38-73). SCS muodostaa itsekontrolli –summamuuttujan. Tutkimuksessa käytettiin siis neljää eri summamuuttujaa, jotka ovat itsekontrolli sekä SCL-90 oirekyselystä valitut kolme em. summamuuttujaa. Hyvinvointia mitattiin Ojasen kehittämillä 0-100 –asteikoilla, joista otettiin mukaan ahdistuneisuus, elämän hallinta, itseluottamus, mieliala, optimistisuus ja turvallisuus. Ahdistuneisuutta ja mielialaa (Ojasen asteikolla 100 = erittäin ahdistunut; 0 = erittäin huono mieliala) mitattiin siis kahdella eri mittarilla. Turvallisuusasteikko on tämän tutkimuksen ainut mittari, joka ei ole mukana Kuittisen (2009) pro gradu –tutkimuksessa. Sen osalta vertailuaineistona käytetään aiempaa suomalaista aineistoa.

TULOKSET

Vastaajien itsekontrolli ja hyvinvointi

Vastaajien itsekontrollin keskiarvo oli tässä tutkimuksessa 121,7. Poikien itsekontrolli (122,4) oli edelleen hieman korkeampi kuin tyttöjen (121,4), joskin ero oli kaventunut helmikuun mittauksesta. Tyttöjen itsekontrolli oli laskenut helmikuusta tasan 2 pistettä ja poikien 3,2 pistettä. Keskihajonnat olivat  tytöillä 15,6 ja pojilla 12,9, mikä oli lähes sama kuin helmikuun mittauksessa. Tyttöjen keskihajonta oli joulukuussa hieman suurempi kuin helmikuussa. Helmikuun ja joulukuun tulosten vertailu käy ilmi taulukosta 3. Taulukko 3. Tulosten vertailu helmikuun ja joulukuun mittauksessa.
Helmikuu Joulukuu
N = 148 N = 137
ka kh ka kh
Itsekontrolli 124,2 13,7 121,7 14,4
Tytöt 123,4 14,5 121,4 15,6
Pojat 125,3 12,8 122,1 12,9
Ahdistuneisuus 33,6 17,2 37,6 20,6
Tytöt 36,5 16,5 42,0 20,9
Pojat 29,9 17,6 31,8 18,8
Elämänhallinta 75,7 17,5 73,8 17,8
Tytöt 74,2 17,9 72,9 19,9
Pojat 77,4 17,1 75,0 14,7
Itseluottamus 71,2 16,6 69,3 18,6
Tytöt 69,1 14,8 67,5 20,2
Pojat 73,7 18,3 71,7 16,1
Mieliala 69,5 17,8 68,6 17,9
Tytöt 68,3 18,0 68,5 18,1
Pojat 70,9 17,6 68,7 17,8
Optimismi 66,4 17,4 65,7 17,7
Tytöt 67,4 15,8 66,1 18,4
Pojat 65,1 19,3 65,3 16,7
Turvallisuus 79,4 17,3
Tytöt 77,0 19,5
Pojat 82,6 13,6
Somatisaatio (12-60)* 19,0 5,7 19,6 6,5
Tytöt 20,1 6,1 21,5 7,4
Pojat 17,8 4,9 17,1 3,9
Masentuneisuus (13-65)* 22,3 8,6 24,4 9,9
Tytöt 23,6 8,7 26,2 10,8
Pojat 20,7 8,3 22,0 8,0
Ahdistuneisuus (10-50)* 14,9 4,7 16,2 6,2
Tytöt 15,7 5,3 17,5 7,2
Pojat 14,0 3,8 14,4 4,0
* Suluissa vaihteluvälit (SCL-90)
Tutkimuksessa hyvinvointimittareina käytettyjen Ojasen asteikkojen ahdistuneisuus, elämänhallinta, itseluottamus, mieliala, optimismi ja turvallisuus keskiarvojen mukaan koettu hyvinvointi oli hyvä. Sekä tyttöjen että poikien antamat arvot olivat laskeneet jonkin verran helmikuussa annetuista arvoista. Poikkeuksen muodostivat tyttöjen mieliala sekä poikien optimismi, jotka olivat pysyneet samoina. Suurin lasku helmikuun ja joulukuun mittausten välillä oli tyttöjen ahdistuneisuudessa mitattuna 0-100 –asteikolla. Tyttöjen ahdistuneisuus oli lisääntynyt 5,5 pistettä (ja poikien 1,9 pistettä). Keskihajonnat olivat kahdessa mittauksessa samansuuntaisia, joskin tyttöjen keskihajonta ahdistuneisuuden ja itseluottamuksen osalta oli kasvanut. Tutkimuksessa käytettiin SCL-90 –oirekyselystä summamuuttujia somatisaatio, masentuneisuus ja ahdistuneisuus, joiden summapistemäärät olivat poikien somatisaatiota lukuun ottamatta joulukuun mittauksessa hieman suuremmat kuin helmikuun mittauksessa. Oireiden osalta keskihajonnat olivat samansuuntaiset tai hieman suuremmat joulukuussa kuin helmikuussa. Mittauskertojen erojen tilastollinen testaus tehtiin t-testillä. Tulos oli tilastollisesti merkitsevä ainoastaan ahdistuneisuudessa mitattuna 0-100 asteikolla. Levenen testissä ahdistuneisuuden p-arvo on .016 ( < .05), joten varianssit ovat eri suuruiset. T-testissä t:n arvo on -1.76 ja p:n arvo .079. Keskiarvojen ero on -3.98. Joulukuussa 2008 tutkitut kauhajokiset lukiolaiset olivat ahdistuneempia kuin helmikuussa. SCL-90 oirekyselyllä mitattuna ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden arvot t-testillä ovat tilastollisesti suuntaa antavia. Ahdistuneisuuden p-arvo Levenen testissä on .061, joten varianssit ovat saman suuruiset. T-testissä t:n arvo on 11.94 ja p:n arvo .054. Masentuneisuuden p-arvo Levenen testissä on .135, joten varianssit ovat saman suuruiset. T-testissä t:n arvo on .052. Holi (2003) on laatinut suomalaiset normiarvot SCL-90 oirekyselylle. Ne on ilmaistu sen mukaisesti kuin oirekyselyn arvot lasketaan kliinisessä käytössä. Laskentatavassa vähennetään jokaiseen väittämään annetusta pisteistä 1 (n-1) ja lasketaan sitten summamuuttujille keskiarvot. Jokaiselle summamuuttujalle on määritelty kliininen raja-arvo. Taulukossa 4 on verrattu tämän tutkimuksen tuloksia Holin tutkimuksessaan laatimaan suomalaiseen normiaineistoon sekä Kuittisen (2009) pro gradu –tutkielman kolmesta lukiosta kerättyyn aineistoon. Tässä tutkimuksessa saadut keskiarvot vastaavat melko hyvin normaaliväestön normiarvoja ja ovat samansuuntaiset kuin Kuittisen (2009) tutkimuksessa. Kriittiset rajat kliinisessä käytössä ovat: somatisaatio > 1,67, obsessiiviskompulsiivisuus > 1,82, interpersoonallinen herkkyys > 1,74, masentuneisuus > 1,73 ja ahdistuneisuus > 1,53. Joidenkin koehenkilöiden osalta raja-arvot tässä tutkimuksessa ylittyvät, joskin tutkittujen keskiarvot ja keskihajonnat ovat samansuuntaiset kuin Holin (2003) normiarvot normaaliväestöstä ja huomattavasti alemmat kuin Holin normiarvot psykiatrisista potilaista. Taulukko 10. Oirekyselyssä saadut keskiarvot ja niiden vertailu Holin (2003) aineistoon.
Kuittinen 2009 Holi  2003
Normaaliväestö Psykiatriset potilaat
N = 137 N = 546 N = 337 N = 249
ka kh ka kh ka kh ka kh
Somatisaatio 0,61 0,51 0,66 0,54 0,67 0,55 1,39 0,77
Masentuneisuus 0,79 0,72 0,81 0,68 0,73 0,55 2,17 0,87
Ahdistuneisuus 0,55 0,55 0,56 0,52 0,53 0,49 1,59 0,8

LÄHTEET

Holi, M. M. (2003). Assessment of psychiatric symptoms using the SCL-90.  Academic Dissertation, Helsinki University. Holi, M. M., Sammallahti, P. R., Aalberg, V. A. (1998). A Finnish validation study of the SCL-90. Acta Psychiatrica Scandinavica, 97, 42-46. Kuittinen, T. (2009). Itsekontrolli ja hyvinvointi. Pro gradu –tutkielma. Tampereen yliopisto. Tangney, J. P., Baumeister, R. F., Boone, A. L. (2004). High Self-Control Predicts Good Adjustment, Less Pathology, Better Grades, and Interpersonal Success. Journal of Personality, 72, 271-322. Tutkimuksen lomakkeita voi tiedustella Markku Ojaselta.
Uutiset Martti Jätä kommentti

Tervetuloa kokonaan uudistetuille sivuille!

006Olemme pitkäksi venähtäneen kehitystauon aikana siirtyneet käyttämään kotisivulla laajasti hyödynnettyä WordPress-alustaa – vanhan, hankalasti päivitettävän sivuston jäädessä onneksi nyt historiaan.

Jos sivustolla on ollut hiljaista, Markku itse on ollut sitäkin aktiivisempi; hän on vuodesta 2009 lähtien julkaissut kuusi kirjaa ja ollut mukana kirjoittamassa kolmea. Kaksi aivan uutta onnellisuuskirjaa on myös tulossa – Onnellisuuden esteet tulee keväällä Minervan kustantamana, Onnellisuuden käsikirja Perussanomalta. Kirjoja on nyt helppo ostaa sivuston uudesta kirjakaupasta.

Aivan uutena ominaisuutena voit löytää nyt Markun tuotannon helposti kokonaisuudessaan täältä. Kaikista kirjoista löytyy paljon tietoa. Markun kalenteri on nyt kokonaisuudessaan Google Calendarissa, ja voit seurata sivupalkista, missä Markku milloinkin esiintyy. Esiintymispyyntöjä ja -tiedusteluja voi lähettää täältä.

Niin ikään uutta sivustolla on, että Markun tekemät televisio- ja radiohaastattelut löytyvät YouTubesta. Sivustolle on myös lisätty paljon uutta sisältöä – arkistoa on nyt helpompi selata, ja uusia lehtijuttuja on tiedossa kymmeniä.

Tervetuloa!

 

Elokuva Martti Jätä kommentti

The Guns of Will Sonnett

“It’s not a brag, its a fact” sanoo Will Sonnett lähes jokaisessa jaksossa. Hänellä on siihen syytä, sillä huolimatta 72 vuoden iästään hän on yhä nopeampi aseen käyttäjä kuin kuin kukaan muu, jonka hän 50 sarjan jaksossa kohtaa. Häntä nopeampi on ehkä vain hänen poikansa James, jota hän yhdessä pojanpoikansa Jeffin – siis Jamesin pojan – kanssa etsii. James on tunnettu revolverisankari, mutta ei suinkaan rikollinen, vaan kaikkialle ehtivän maineensa uhri. Poika ole koskaan nähnyt isäänsä. Kyse on siis myös omien juurien etsimisestä. Isoisä on hänet kasvattanut. Jaksot alkavat lähes poikkeuksetta siten, että isoisä ja pojanpoika ratsastavat jotakin uutta kaupunkia kohden, jossa James huhujen mukaan on nähty. Sarjan juoni on juuri tämä: isä etsii poikaansa ja poika isäänsä. Matkan varrella tavataan niitä, jotka haluavat kostaa myös James Sonnettin sukulaisille, mutta myös niitä, jotka ovat ystävystyneet hänen kanssaan. James on jatkuvasti liikkeessä, sillä monet vaanivat hänen henkeään. Hän on matkoillaan toimittanut monta saapaskukkulalle.

Will ja Jeff Sonnett ovat etsintänsä varrella halukaita auttamaan avun tarpeessa olevia. He esimerkiksi löysivät pienen orvon tytön, joka oli menettänyt molemmat vanhempansa. He toivat hänet kaupunkiin ja tekivät parhaansa löytääkseen hänelle kodin. Tällä kertaa kävi niin, että tyttö itse löysi itselleen kodin. Hellyttävä tarina. Sopiva joulun aikaan katsottavaksi. Isoisä opettaa lähes jokaisessa sarjassa jotakin pojanpojalleen. Kyse on aina jostakin moraaliin tai arvoihin liittyvästä asiasta. Kyseessä on siis samalla mestari ja oppipoika-suhde. Isoisä on uskonnollinen mies. Jokaisen jakson päätteeksi hänen kuullaan rukoilevan heidän ratsastaessaan uusia kaupunkeja kohden. Jeff on herkkä isänsä maineen vuoksi ja on valmis ottamaan tarpeettomiakin riskejä isän kunniaa puolustaessaan. Isoisä joutuu hänet monet kerrat pelastamaan. Monien sarjojen ja elokuvien juoni rakentuu sille, että toinen tai yksi joukosta joutuu kiivautensa takia pulaan, josta harkitseva kumppani hänet sitten pelastaa.

Sarjan tasoa nostaa Walter Brennan isoisä Will Sonnettin osassa. Hän on taitava, karismaattinen näyttelijä, johon huomio herkästi kohdistuu. Oscarit ovat osuneet oikeaan osoitteeseen. Muistamme hänet mm. elokuvista The Westerner, My Darling Clementine, Red River, Blood on the Moon, Along the Great Divide, The Far Country, The Proud Ones, Rio Bravo ja How the West Was Won. Siinä on komea luettelo! Brennanilla oli ennen tätä osaa monivuotinen kokemus televisiosta komediasarjasta The Real McCoys. Brennan syntyi 1894 ja kuoli 1974. Osien joukkoon mahtuu sekä konnia että sankareita. Jeff Sonnettia esittää Dack Rambo, toinen näyttelevistä kaksosista. Molemmat kuolivat varhain. Will Sonnettina esiintyy muutamissa jaksoissa Jason Evers.

Sarjaa filmattiin kaikkiaan 50 jaksoa vuosina 1967-69. Tuttuja kasvoja tulee vastaan lähes jokaisessa jaksossa. Heistä mainittakoon R.G. Armstrong, Joan Blondell, Robert Wilke, William Smith, Dub Taylor, Jim Davis, Stroher Martin ja James Best. Lähes puolet jaksoista on ohjannut Jean Yarbrough, mutta yksittäisiä jaksoja ovat ohjanneet myös Thomas Carr, Richard Sarafian, Jack Arnold ja Michael O’Herlihy. Sarjaa filmattiin väreissä niin kuin tuohon aikaan jo oli tapana. Sarjaa tuottivat Danny Thomas ja Aaron Spelling. Kumpikin on tuottanut monia suosittuja sarjoja. Brennanin poika Andy oli myös tuotannossa mukana ja ohjasikin yhden osan.

Sarja ei koskaan nouse klassikoksi, mutta mukana on joitakin hyviä jaksoja. Will ja Jeff kohtaavat monenlaisia ihmisiä retkillään. Juonena on joko se, että he joutuvat tekemisiin Jamesin vihamiesten tai maineen etsijöiden kanssa tai sitten he vain tempautuvat mukaan jokin kylän tai kaupungin ihmiskohtaloihin. Usein kaupungissa on joku revolverisankari tai häikäilemätön vallankäyttäjä, jonka tekemisiin sankarimme puuttuvat. Sarjan tekee katsomisen arvoiseksi Brennan ja edellä mainitut sivuosien esittäjät.