HS: Näin pääsin eroon syyllisyydestä

Markku on yksi Juha Riihimäen Helsingin Sanomien “Näin pääsin eroon syyllisyydestä” -artikkeliin haastatelluista asiantuntijoista:

Mistä me opimme syyllisyyden, ja onko sen tunteminen hyödyllistä vai yhtä turhaa kuin kaatuneen maidon perään itkeminen? Miksi me jäämme niin helposti kiinni lamauttavan kielteisiin tunteisiin?

Viime vuosien psykologinen tutkimus korostaa syyllisyyden tunteen tärkeyttä, kertoo psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen. Sen perustana on ihmisen hoivan ja liittymisen tarve.

Alkoholistin ja konkurssin läpikäyneen syyllisyyden kokemusta purkavaan artikkeliin on haastateltu Markun lisäksi myös Esa Roosia ja Ben Malista.

Jutun voit lukea kokonaisuudessaan Helsingin Sanomista.

Heikko ja vahva usko (2015)

Heikko ja vahva usko. Pohdintaa uskon perustasta. 2015. Päivä osakeyhtiö.
ISBN 978-952-475-744-7

Mikä estää tai hankaloittaa uskomista kristinuskon Jumalaan? Eri ihmisillä esteet ovat erilaisia. On ikivanhoja ahdistuksen aiheita, mutta myös vasta viime vuosikymmeninä nousseita kysymyksiä.

Markku Ojasen kirja on kristinuskon puolustusta. Toisaalta hän myöntää, että erilaiset näkemykset uskonasioista osoittavat ihmisten pohtivan asioita. Oikeassa olemisen pakkomielle on uskovien jatkuvana vaarana. Ojanen kehottaakin muistamaan Paavalin toteamuksen, että nyt näemme kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin.

Ojanen kirjoittaa: Ehkäpä uskossa on kysymys siitä, missä määrin kykenemme välittämään Jumalan rakkautta toisille. Se on myös ainoa tapa, jolla ihmiset ottavat evankeliumin vastaan. Eivät he piittaa opillisista perusteluistamme.

“Onnellisuusprofessorina” tunnettu Markku Ojanen on psykologian emeritusprofessori, luennoitsija ja kirjailija, jolta on julkaistu kolmisenkymmentä teosta. Viimeisinä työvuosinaan hän toimi Tampereen yliopiston psykologian laitoksen johtajana.