19. Miksi itsekkyyttä on korostettu?

Psykologian oppikirjoissa on runsaasti kuvauksia ihmisten itsekkyydestä. Niillä suorastaan herkutellaan. Yksi kuuluisimmista on Philip Zimbardon Stanford Prison Experiment, jossa 24 osallistujaa jaettiin satunnaisesti ”vankeihin” ja ”vartijoihin”. Zimbardo järjesti Stanfordin yliopiston kellariin vankilamaiset olosuhteet, joihin sitten vangit ja vartijat sijoitettiin. Kummallekin annettiin puvut, jotka kertoivat heidän roolinsa. Vangit olivat kaavuissa, joissa oli identiteettinä vain numero. Vaikka tutkimuksen piti kestää kaksi viikkoa, se keskeytettiin jo kuuden päivän kuluttua, koska vangit alkoivat äänekkäästi valittaa. Olosuhteiden lisäksi syynä oli se, että vartijat kohtelivat vankeja hyvin epäasiallisesti.

Toinen, yhtä kuuluisa tutkimus on Stanley Milgramin tottelevaisuustutkimus. Siinä tutkimukseen osallistuvat saivat toimia ”opettajina” oppimiskokeessa. Ideana oli se, että muistikokeessa ”oppilaiden” vääristä vastauksista tai vastaamattomuudesta tuli rangaista aina vain kovenevilla sähköiskuilla. Oppilas oli viereisessä huoneessa, mutta hänen äänensä voitiin kuulla selvästi. Kun virheiden vuoksi sähköiskut kovenivat, oppilas alkoi äänekkäästi valittaa. (Oppilaan reaktiot olivat näyteltyjä. Hän oli tutkijan apulainen.) Opettajien enemmistö käytti lopulta hengenvaarallisia sähköiskuja.

Kolmas, lähes yhtä paljon huomiota saanut tutkimus (Latane & Darley) liittyi paikalla olijoiden käyttäytymiseen, kun joku oli avun tarpeessa. Tutkijat saivat idean tutkimuksiinsa uutisesta, jossa naisen kerrottiin joutuneen New Yorkin kadulla illalla raiskauksen ja murhan kohteeksi. Kertomusten mukaan 38 henkilöä näki tapauksen, mutta kukaan ei puuttunut tuohon kauheaan tekoon. Tutkijat laativat laboratoriossa hätätilanteita, joissa oli mukana eri määrä henkilöitä, jotka voisivat auttaa. Viereisestä huoneesta saattoi esimerkiksi kuulua avunpyyntöjä. Tutkimusten tulos oli: mitä enemmän mahdollisia auttajia oli paikalla, sitä harvemmin hädässä ollut sai apua.

Johtopäätös näistä tutkimuksista oli, että ihmisen sisällä piilee peto, joka odottaa vain sopivaa tilaisuutta päästäkseen esiin. Ihminen on perusluonnoltaan itsekäs olento, jonka kurissa pitäminen vaatii paljon ulkoista kontrollia. Tällaisilla tutkimuksilla haluttiin osoittaa, että toisen maailmansodan kauheat kokemukset perustuivat juuri ihmisen luontaiseen itsekkyyteen.

Lue lisää

18. Miksi hyveitä tarvitaan?

Kaikki haluavat elää hyvää elämää, miten sen jokainen määritteleekin. Helppoa se ei ole, sillä jokaisen elämässä on monenlaisia kiemuroita ja joskus epätoivon hetkiä. Lohdullista on se, että enemmistö suomalaisista on tyytyväisiä elämäänsä. Onko se harhan vallassa elämistä, kun muistetaan, miten paljon suomalaisilla on elämässään ongelmia, vastoinkäymisiä, sairauksia ja ristiriitoja? Tekisi mieli sanoa, että siinä on harhaa mukana, mutta se on hyvää harhaa, eikö niin? On parempi ajatella elämästään hiukan myönteisemmin kuin se on. Paino sanalla hiukan, sillä voi tulla ongelmia, jos kuvaa elämänsä kovin ruusuisena, vaikka se ei sitä muiden mielestä ole.

Vilkaisu hyvän elämän historiaan kertoo, että suosittu näkemys on ollut hedonismi eli etsi mielihyvää ja vältä mielipahaa. Ei ole ihan helppo ohje noudatettavaksi, sillä etenkin mielipahaa, kipua, ahdistusta ja kaikenlaista muuta kurjaa on vaikea välttää. Mitä voi tehdä niitä välttääkseen? Kaikki ihmiset eivät ole yhtä mukavia ja voihan olla että sinä itse et ole niinkään mukava ihminen. Voiko kielteiset asiat kääntää myönteisiksi? Se on minusta vaativa taito ja toimiiko se silloin, kun tapahtuu jotakin todella raskasta?

Onko mielihyvän etsiminen helpompaa? Ei taida olla, sillä on paljon sellaisia mielihyvän lähteitä, joista on jopa vahinkoa tai sitten niitä on nautittava hyvin kohtuullisesti. Ihmisissä on sellainen hyvä-paha ominaisuus, että aika nopeasti kyllästymme ja totumme. Siitä on myös hyötyä, sillä sopeudumme yllättävän hyvin moniin vaikeisiin asioihin. Suurin vaara mielihyvissä on se, että emme tahdo pysyä kohtuudessa.

Lue lisää

17. Miksi rehellisyys on enemmän kuin totuuden puhumista?

Filosofi Christian Millerin mukaan rehellisyys on menettänyt arvoaan siitä huolimatta, että se on mitä tärkein hyve. Tämä on mielestäni turhan tyly näkemys, sillä edelleen rehellisyyttä arvostetaan arkielämässä. Politiikassa tilanne on monissa maissa toisenlainen, joten siitä Millerin näkemys saa tukea.

Kun vanhoja hyviä aikoja kiitetään, yksi peruste on aina se, että moraali on heikentynyt. Todennköisesti ihmiset ovat yhtä rehellisiä kuin ennenkin, mutta koska valvonta on vähentynyt ja rangaistukset ovat lievempiä, otolliset tilaisuudet lisäävät varkauksia. Ennen tavaroita oli vähän ja niistä pidettiin tarkkaa huolta.

Mitä rehellisyys edellyttää? Kun aina puhuu totta, riittääkö se? Millerin mukaan kyse on paljon muustakin kuin totuuden puhumisesta. Rehellinen ei ole petollinen, ei riko lupauksiaan, ei johda harhaan, ei puhu pötyä, ei ole tekopyhä, ei petä itseään ja välttää muita vahingoittavia puheita ja tekoja. Kaikkein tärkeintä rehellisyydessä on kunnioittaa tosiasioita ja esittää ne sellaisina kuin ne ovat. Väärää tietoa voi tahattomasti esittää, mutta silloin kyse ei ole rehellisyydestä.

Lue lisää