- Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi kahdeksatta kertaa peräkkäin.
- Suomalaiset ottivat tiedon vastaan epäillen ja kyseenalaistivat onnellisuutta.
- Onnellisuustutkija Markku Ojasen mukaan suomalaisilla on tapana vähätellä itseään, mikä selittää osin epäilevää reaktiota.
- Ojasen mukaan Suomen korkea sijoitus selittyy muun muassa demokraattisella hyvinvointivaltiolla, vähäisellä korruptiolla ja keskinäisellä luottamuksella.
Koko haastattelun voi lukea Ilta-sanomien nettisivulla.
Markun oma kirjoitus aiheesta löytyy otsikolla Kahdeksankertaisesti onnellinen kansa.