Eikö ole ihmeellistä, että samalla kun yhteisöllisyys on heikentynyt, meistä on tullut empaattisempia? Tämän voi kiistää tämän hetken kauheuksien vuoksi, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että parin sadan vuoden aikana meistä on tullut empaattisempia. Luin pari vuotta sitten kuvauksen eräästä 1700-luvun taistelusta. (Saattoi olla Pultavan taistelu.) Nuo entisajan taistelut olivat kauheita, sillä jopa puolet sotilaista saattoi menehtyä. Kirjan kirjoittaja kuvasi, kuinka aateliset sodanjohtajat joivat yhdessä maljoja hyvän taistelun ja hävinneiden kunniaksi. Samalla kentällä valitti tuskissaan satoja, kenties tuhansia haavoittuneita, joista kukaan ei välittänyt.
Minuuden tiedostamisen myötä myös tavallisen ihmisen arvo on noussut niissä maissa, joissa eletään yksilökeskeisissä, demokraattisissa kulttuureissa. Minuus on tuonut mukanaan universalistisen näkemyksen vahvistumisen: ihmiset ovat kaikkialla yhtä arvokkaita, vaikka heidän sosiaaliset ja taloudelliset asemansa olisivat erilaisia.
Empatia on niin arvokas asia, että sitä ei ole koskaan liikaa. Miten sitä voidaan kehittää?