Yle Uutiset: Hyvään elämään kuuluu työ – mutta työ on kohta koko elämä

Yle Uutiset haastatteli Markkua artikkeliin “Hyvään elämään kuuluu työ – mutta työ on kohta koko elämä“:

Työtä arvostetaan enemmän kuin koskaan, mutta samalla siitä on tullut valtaisa ahdistuksen lähde. Kävimme eräoppaaksi kouluttautuvien matkassa etsimässä työstä elämänlaatua.

Psykologian professori Markku Ojanen tunnetaan lukuisista tutkimuksista, joissa hän on pohtinut onnellisuuden olemusta. Nyt Lempäälässä eläkepäivistä nauttiva Ojanen sanoo, että eräoppaan ja muiden ajassa kulloinkin suosituksi nousevien ammattien hohdetta selittää elämänhallinnan halu.

Voitte lukea jutun kokonaisuudessaan tästä osoitteesta Yle Uutisten sivuilla.

YLE Uutiset: Suomalainen hyggeilee yksin

Markkua haastateltiin Ylen juttuun, joka käsittelee tanskalaista hygge-trendiä:

Onnellisuutta vuosikymmenet tutkinut psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen tutustui vastauksiin ja pani merkille, että siinä missä tanskalaisella hyggeilyyn liittyy voimakkaasti sosiaalinen aspekti, suomalaiselle se on enemmänkin yksilöllisen mielihyvän tuottamista. Ojanen uskoo, että jos samankaltainen kysely olisi toteutettu vaikkapa pari-kolmekymmentä vuotta sitten, vastauksissa olisi puhuttu enemmän perheestä, suvusta ja ystävistä.

Jutun voi lukea Yle uutisten nettisivulta.

Markku Yle Fem -kanavan Lasso-ohjelmassa 4.11.2015

Markku kävi hiljattain Yle Fem -kanavan haastateltavana:

Onko onni kokenut inflaation? Onko onni yliarvostettua? Nykyään meidät yritetään saada hullaantumaan onnesta keinolla millä hyvänsä. Kuka siitä hyötyy, että juoksemme onnen perässä?

Lasso-ohjelmaan sisältyvä haastattelu tulee televisiosta Yle Fem:ltä 4.11.2015 klo 20:00. Ohjelman voi löytää Yle Areenasta täältä, ohjelmatiedot löytyvät myös Telkku-palvelusta.

Studio55.fi:ssä julkaistuja artikkeleita

Markun Studio55.fi-visiitin tiimoilta julkaistiin myös kaksi artikkelia:

Nämä hyvinäkin pidetyt tavat ja unelmat voivat syödä onnea

Joku etsii onnea maratoneilta, toinen salaattihyllystä, kolmas mindfulness-kurssilta, neljäs somessa kerätyistä peukutuksista, viides hienommasta grillistä kuin naapurilla ja kuudes hyppäämällä oravanpyörästä sademetsään. Onnellisuutta voivat kuitenkin syödä juuri ne arkiset tavat tai unelmat, joilla yritämme sitä haalia.

Kell’ onni on, se onnen näyttäköön

Onnellisuuteen ja sen tavoitteluun liittyy paradokseja. Professori Markku Ojanen korostaa, että elämän suurimmat ilonaiheet löytyvät muista ihmisistä, vaikka länsimainen kulttuurimme korostaa yksilön merkitystä.

 

Aamulehti: Mistä tunnistat, oletko aidosti onnellinen?

Aamulehden 20.03. julkaisemassa haastattelussa Markku vastailee Emilia Tykin kysymyksiin siitä, miten tunnistaa, onko aidosti onnellinen:

Mitä on onnellisuus? Lempääläläinen onnellisuusprofessori Markku Ojanen on tutkinut onnea, hyvää oloa ja tyytyväisyyttä 45 vuotta. Edellään tämä kysymys on hänen mielestään yksi vaikeimmista.

Jutun voi lukea Aamulehden sivuilta tästä osoitteesta.

Ajankohtainen Ykkönen: Miksei hyvinvointi kelpaa?

Markku oli professori Timo Airaksisen kanssa Samppa Korhosen haastateltavana Yle Radio 1:n Ajankohtainen Ykkönen -ohjelmassa

Ajankohtainen YkkonenMaailmassa ovat asiat paremmin kuin koskaan, mutta silti enemmistö suomalaisista uskoo kehityksen kulkeneen huonoon suuntaan. Miksi maailma näyttäytyy pahempana kuin onkaan? Mitkä asiat olivat “ennen paremmin”? Tyytymättömyydestä ja onnellisuudesta keskustelevat professori Timo Airaksinen ja emeritusprofessori Markku Ojanen. Pegida-mielenosoitukset ovat paisuneet Saksassa yli 20 000 ihmisen marsseiksi. Pegida vastustaa islamisoitumista ja maahanmuuttoa, mutta mitä muuta monenkirjavat kannattajat haluavat? Haastattelussa Ulkopoliittisen instituutin tutkija Tuomas Iso-Markku. Juontajana on Samppa Korhonen.

Ohjelman teemana oli “Miksei hyvinvointi kelpaa?”. Haastattelun voi kuunnella kokonaisuudessaan Ylen sivuilla täältä.