Hyvinvointi | Markku Ojanen

Liikunta 29/04/200915/03/2013 Martti Jätä kommentti

Naiset ja liikunta

Kirjoitettu vuonna 2000 naisten liikkumistä käsittelevään kirjaan, mutta en ole asiasta kuullut mitään, vaikka lähetin tekstin kustantajalle. Oli toki omituista, että naista ei löytynyt kirjoittajaksi.

Historiaa

Naisten aseman kohentuminen näkyy myös liikunnassa. Luin juuri kirjan Pariisin Olympialaiskisoista (1924). Siinä Toivo Aro kirjoittaa kauniisti: “Tämä urheilumuoto (uinti) niin erinomaisesti sopii myös naisille ja vetää heitä mukaan olympialaisiin kisoihin. Siinä suhteessa ei mitään muuta urheilua voi verratakaan uintiin” (s. 510). “Uinti on molempien sukupuolien urheilua. Naisten uimakilpailut alkavat muodostua yhä suuremmoisemmiksi ja tulevat varmaan saavuttamaan tasa-arvoisuuden miesten kilpailujen kanssa. Sitä kehitysmahdollisuutta ei ole yleisurheilussa, sillä naisten kilpailut juoksuissa, hypyissä ja heitoissa eivät onneksi ole saavuttaneet kannatusta.” (ss. 525-526). Parhaat naiset uivatkin Pariisissa lujempaa kuin suomalaiset miehet tuohon aikaan. Naisten juoksuja olympialaisissa paheksuttiin yleisesti. Jo 800 metriä oli heille liian pitkä matka. Tätä käsitystä tuki se, että esimerkiksi Amsterdamissa (1928) yhtä ruotsalaista naista lukuunottamatta kaikki maaliintulleet tuupertuivat lähes tiedottomina kentälle. Näin jälkikäteen arvioituna kyse oli varmaankin liian vähäisestä harjoittelusta.

Tänään naiset juoksevat maratonin ja ovat maalissa täsmälleen yhtä hyvässä kunnossa kuin miehet. Muutos suhtautumisessa naisten liikuntaan on ollut viimeisten vuosikymmenten aikana valtava. Naisille sopimattomia lajeja ei enää juuri ole. Mäenlaskua naiset eivät paljonkaan harrasta, mutta jos harrastajia löytyy, on laji ilman muuta avoin naisille. Paini tuntuu yhä jotenkin naisille sopimattomalta. Tuskin se on sen kummempi laji kuin nyrkkeily tai karate, joita naiset paljonkin harrastavat. Nyrkkeilyn ja osin karatenkin sopivuutta sen paremmin miehille kuin naisillekaan voidaan perustellusti epäillä. Moottoriurheilussa naisia näkyy samoin vähän, mutta tämä ei varmaankaan johdu siitä, etteivätkö naiset voisi näitäkin lajeja harrastaa.

Alunperin naisille sopivina pidettiin lajeja, jotka olivat sulavia ja pehmeitä. Ensimmäisiä hyväksyttyjä lajeja olivat kaunoluistelu, uinti, miekkailu, tennis ja voimistelu. Olympiakisoihin nämä lajit tulivat 1908, 1912, 1920, 1924 ja 1928 (voimistelunäytöksiä oli jo sitä ennen). Naisten yleisurheilu tuli olympiakisoihin 1928. Aluksi sopivia olivat taito- ja tarkkuusajit, sitten vähitellen myös nopeutta vaativat lajit. Ensimmäinen varsinainen voimalaji, kuulantyöntö, tuli olympiakisoihin Lontoossa 1948. Viimeisimpänä mukaan ovat tulleet kestävyyslajit ja taistelulajit (poikkeuksena miekkailu).

Liikunnan harrastaminen

Tasa-arvo näkyy myös väestön liikuntaa kuvaavissa tutkimuksissa. Miesten ja naisten välillä ei ole suuria eroja liikuntaharrastusten määrissä. Sekä miehille että naisille liikunta on yksi tärkeimmistä harrastuksista. Kun olen tutkimuksissani tehnyt sekä miehille että naisille kysymykset (1) Miten huolehdit hyvinvoinistasi ja hyvästä olostasi ja (2) Millaiset asiat tuottavat sinulle iloa? Mikä saa sinut tuntemaan itsesi todella tyytyväiseksi ja onelliseksi? tuli kumpaankin runsaasti liikunnan kuvauksia. Ensimmäiseen kysymykseen 32% naisista antoi liikunta-aiheisia vastauksia, jonka lisäksi 23% mainitsi ulkoilun, josta varmaankin suurin osa oli kävelyä kodin lähipirissä. Iloa liikunnasta tai ulkoilusta sai 5% naisista. Miehillä vastaavat luvut olivat korkeampia. Hyvinvoinnista liikunnan avulla huolehti 64% ja lisäksi 10% ulkoili. Ilon aiheena liikunnan mainitsi 15% miehistä. Näitten lukujen valossa miehet kokivat liikunnan jonkin verran tärkeämpänä kuin naiset. Kyseessä ovat spontaanisti annetut vastaukset, joten on mahdollista, että muutamilta on voinut liikunta unohtua vastauksia annettaessa. Silti syntyy vaikutelma, että monille liikunta on sittenkin enemmän velvollisuutta kuin jotakin iloista tai hauskaa.

Kuvio 1. Erään yrityksen työntekijöiden arvio harjoitetun
liikunnan määrästä (graafinen 0-100 -asteikko)

Kuvio 2. Erään yrityksen työntekijöiden arvio omasta fyysisestä kunnosta
(graafinen 0-100 -asteikko)

Kuvioissa 1 ja 2 on esitetty erään suurehkon yrityksen työntekijöiden (497 henkilöä) kuvaus liikunnan määrästä ja fyysisestä kunnosta. Miesten ja naisten välillä ei ollut suuria eroja. Miehet arvioivat fyysisen kuntonsa hiukan paremmaksi kuin naiset. Kuvioiden korkeinpia pylväitä vastaavat asteikon kohdat olivat seuraavanlaisia:

Koko väestöä kuvaavissa otoksissa naiset liikkuvat miehiä hiukan enemmän. Kaksi kertaa viikossa liikkuvia naisia oli v. 1997 65% ja miehiä 61% (Godenhjelm ym.). Eniten liikkuvat nuorimmat ja eläkeikää lähestyvät ikäryhmät. Miehillä koulutus lisää liikuntaa, naisilla tällaista yhteyttä ei ole havaittavissa. Kokonaisuutena liikunta on lisääntynyt viimeisten 20 vuoden aikana.

Miesten ja naisten välillä on yhä melko selviä lajieroja. Naisten lajeja ovat kävely, pyöräily, aerobic, jumppa ja lenkkeily (juokseminen ja hiihto). Miesten lajeja ovat ovat kävely, pallopelit, lenkkeily ja kuntosalilla käynti. Yksinomaan naisten ja miesten lajeja ei juuri enää ole. Kenties selvin naisten laji on aerobic, jota miehet harrastavat vähän. Lajit kuvastavat myös niihin liittyviä tavoitteita. Naisilla korostuvat terveydelliset tekijät ja kauneus, miehillä voima ja kestävyys sekä osin yllättäen myös sosiaalinen yhdessäolo. Kun tein em. suuressa yrityksessä kyselyn liikunnan koetuista vaikutuksista, miehet saivat liikunnasta naisia enemmän seuraavia asioita:

antaa ystäviä
vie ajatukset pois ikävistä asioista
kohottaa itsetuntoa
parantaa työkykyä
sen sijaan eroja ei ollut kysymyksissä
edistää fyysistä kuntoani
parantaa mielialaani
edistää mielenterveyttäni
antaa vaihtelua
auttaa rentoutumaan
parantaa stressinsietoni
auttaa laihduttamaan

Yleensäkin liikunta antoi merkittävästi kaikkia yllä mainittuja asioita. Miehet arvostivat liikuntaa kuitenkin hiukan enemmän kuin naiset; he kokivat saavansa liikunnasta jonkin verran enemmän hyötyä kuin naiset. Usko liikunnan myönteisiin vaikutuksiin oli erittäin vahva. Sekä miesten että naisten mielestä liikunta edisti sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä.

Liikunta ja hyvinvointi

Liikunnan vaikutukset fyysiseen terveyteen ovat tutkimusten mukaan selviä. Runsaasti liikkuvat sairastavat vähemmän ja elävät pitempään kuin vähän liikkuvat. Tulos pätee sekä miehiin että naisiin.

Vaikuttaako liikunta myönteisesti myös psyykkiseen hyvinvointiin ja mielenterveyteen? Edellä on jo todettu, että näin ihmiset yleisesti uskovat. Tuskin liikunnan harrastaminen olisi niin yleistä, ellei se tuntuisi enimmäkseen mukavalta, jopa hauskalta. Liikunta auttaa rentoutumaan, parantaa mielialaa ja vie ajatukset pois ikävistä asioista. Tämän osoittavat myös tutkimukset. Liikunnan aikana mieliala kohenee ja vaikutus saattaa kestää jopa useita tunteja. Liikunnalla on välittömiä myönteisiä vaikutuksia mielialaan vain silloin, kun se on mielekästä ja omaehtoista. Pakkoliikunta ei synnytä myönteisiä vaikutuksia. Tämä on hyvä muistaa, kun puhutaan liikunnan vaikutuksista. Joillekin liikunta voi olla suoranaista piinaa. Mitä enemmän liikunnassa on pakonomaisuutta, sitä enemmän se laskee mielialaa. Fyysinen kunto nousee pakollisessa liikunnassakin, mutta se tapahtuu mielialan kustannuksella.

Monien tutkimusten mukaan liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin välillä on positiivinen yhteys. Paljon liikkuvat ilmoittavat hyvinvointinsa paremmaksi kuin vähän liikkuvat. Tulos ei kuitenkaan ilman muuta tue tulkintaa, jonka mukaan liikunta edistää psyykkistä hyvinvointia, koska on mahdollista, että ennestään hyvinvoivat jaksavat panostaa myös liikkumiseen.

Liikunnan pitkäaikaisvaikutusten tutkiminen edellyttää huolellisia tutkimusmenetelmiä. Tavallisesti kahdesta ryhmästä toinen osallistuu liikuntaohjelmaan ja toinen on ns. kontrolliryhmä. Kontrolliryhmä liikkuu niin kuin ennenkin. Parhaimmillaan ryhmät on jattu täysin satunnaisesti näihin kahteen ryhmään. Tällä tavoin tehdyt tutkimukset osoittavat, että liikuntaan osallistuvien psyykkinen hyvinvointi voi parantua kontrolliryhmään verrattuna. Erityisesti masennus vähenee liikunnan ansiosta. Tulokset ovat verrattavissa psykoterapiaan ja lääkehoitoon.

Tulos saadaan kuitenkin vain silloin, kun kyseessä ovat vähintään lievästi masentuneet ihmiset ja kun he ovat liikunnallisesti passiivisia. Ennestään hyvinvoivilla ja liikunnallisilla ihmisllä liikunta ei juuri lisää psyykkistä hyvinvointia. Hyvinvoivan ihmisen on tyydyttävä liikunnasta saataviin “hyvinvointipiikkeihin”, joka ei ole ollenkaan vähäpätöinen asia. Liikunnalla saa hyvää mieltä halvalla monta kertaa viikossa.

Ihmisten hyvinvoinnin taso pysyy varsin vakaana, ellei merkittäviä elämänmuutoksia tapahdu. Kielteiset tapahtumat laskevat tuota tasoa keskimäärin jonkin verran ja vastaavasti myönteiset nostavat. Useimmilla muutokset eivät ole pysyviä, vaan hyvinvoinnin taso palautuu entiselleen tai lähes entiselleen. Elämäntapahtumien vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä. Useimmat sopeutuvat vaikeisiin sairauksiinkin tai menetyksiin hyvin, mutta aina on niitä, joille hyvinvoinnin lasku jää pitkäaikaiseksi. Tavallisesti silloin on kyseessä useiden kielteisten asioiden kasautuminen.

Optimaalista hyvän olon annosta, sen laatua tai määrää, ei tarkkaan tunneta. Ilmeisesti lähes mikä tahansa liikunta voi edistää psyykkistä hyvinvointia, jos se koetaan mielekkääksi. Liikunta voi olla hyvin kevyttä, vaikkapa tai chitä tai sitten happea kuluttavaa, intensiivistä liikuntaa kuten esimerkiksi aerobic, koripallo, juokseminen tai soutu. Toisin kuin etsittäessä liikunnan fyysisiä vaikutuksia, psyykkisiä vaikutuksia välittää liikkujan oma kokemus. Yleensä sellainen liikunta koetaan hyväksi, jotka tapahtuu riittävän usein ja kestää riittävän kauan. Kuitenkin liian usein tapahtuva liikunta koetaan helposti pakonomaiseksi. Sopiva määrä on hyvin yksilöllinen asia. Joku voi huoleti pelata tennistä tai golfia vaikkapa viisi kertaa viikossa ja nauttii siitä silti. Toiselle kaksi kertaa on sopiva annos.

Liikunnan psykologisia vaikutuksia osoittaa kuitenkin se, että jo muutaman liikuntakerran jälkeen sekä fyysisen että psyykkisen kunnon uskotaan kohentuneen. Todellisuudessa fyysisen kunnon kohentuminen edellyttää useiden viikkojen säännöllistä ohjelmaa. Silloinkin esimerkiksi hapenottokyvyn muutos on vain 5-15 prosentin luokkaa.

Tällaiset psykologiset tekijät tekevät liikunnan vaikutuksen tutkimisen kovin vaikeaksi. Kun ihminen lähtee mukaan liikuntaohjelmaan, hän uskoo sen tuottavan tuloksia ja luottaa niihin asiantuntijoihin, jotka ovat ohjelman suunnitelleet. Liikunnan vaikutuksia on lähes mahdotonta erottaa tällaisista tekijöistä. Tavallisen liikkujan kannalta tämä on täysin akateeminen kysymys, sillä liikunnan hyvä puoli on juuri siinä, että se voi tarjota monia asioita, kuten seuraa, tulosten saavuttamista, haasteita ja luontoelämyksiä.

Liikunnan päämuodot

Liikunnan muodot voidaan jakaa neljään pääryhmään niiden luonteen mukaan. Nämä neljä liikunnan muotoa ovat tavoitteiltaan aivan erilaisia.

Autotelinen (omaehtoinen) liikunta imee mukaansa. Itse liikunta on niin huomiota vaativaa, ettei ajatus voi juuri karata sen ulkopuolelle. Tällainen laji vaatii suurta keskittymistä. Pallopelit ovat tällaisia. Niissä on koko ajan keskityttävä peliin. Myös tarkkuutta vaativat lajit, kuten ampuminen, ovat tällaisia. Oikeastaan missä tahansa keskittymistä vaativassa lajissa voi tapahtua tällaista. Liikunnan merkitys nousee sen aikaan saamasta “ajan riennosta” (engl. flow), jonka aikana unohtaa oman itsensä ja aika menettää merkityksensä.

Elämysliikunnassa etsitään sellaisia liikuntamuotoja, joissa liikunta, sosiaalinen yhteys ja ympäristö tiivistävät tunnelman parhaimmillaan huippuelämykseksi. Tällaista liikuntaa harrastava voi tehdä haasteellisen retken, joka vaatii ponnisteluja, sitkeyttä ja yhteistyötä, mutta sen lisäksi luonto ja yhdessäolo luovat tunnelman, jota kuvaa sana elämys. Kyseessä on voimakas, ainutkertainen kokemus.

Tavoitteellisessa liikunnassa liikunta on väline. Varsinainen tavoite on yleensä jokin muu, kuten hyvä kunto tai johonkin tapahtumaan tai kilpailuun osallistuminen. Jokainen liikuntasuoritus on osa tätä tavoitetta. Lenkille lähtijä ei mene nauttimaan juoksemisesta tai luonnosta, vaan toteuttamaan itselleen asettamiaan tavoitteita.

Filosofinen liikunta ottaa vakavasti periaatteen “terve sielu terveessä ruumiissa”. Ihminen voi olla ehyt vain hoitaessaan ruumista. Tämä tapahtuu noudattamalla ohjelmaa, jossa sekä sielu että ruumis saavat oman osansa. Liikunta ei hoida vain ruumista, vaan myös sielua. Miten tämä tapahtuu perustellaan siinä filosofiassa, jota liikkuja noudattaa.

Joskus johonkin liikuntaan liittyy sen harrastajan mielessä useitakin merkityksiä, esimerkiksi elämyksiä ja tavoitteellisuutta samanaikaisesti, mutta yleensä jokin näistä painottuu muita vahvemmin. Naisten ja miesten välillä ei varmaankaan ole suuria eroja näissä peruslaaduissa, vaikkakin edellä mainittu tutkimustulos viittasi siihen, että miehet etsivät selvemmin jotakin konkreettista hyötyä liikunastaan. Pallopelit ovat luonteeltaan hyvin autotelisia, niissä ihmisen oma minuus katoaa pelin aikana.

Ihmiselle on historiansa aikana kehittynyt voimakas tietoisuus itsestään. Monien tutkijoiden mukaan tämä tietoisuus on korostunut juuri tällä vuosisadalla. Etenkin länsimainen ihminen haluaa tuntea oman sisinpänsä, oman minuutensa, mutta usein ahdistuu niistä puutteista tai vajavuuksista, joita hän mielestään huomaa verratessaan itseään muihin ja omiin tavoitteisiinsa. Liikunta tarjoaa toisaalta keinon päteä, hallita omaa minuuttaan, mutta myös mahdollisuuden irrottautua hetkeksi minuuteen kohdistuvista paineista.

Miten lajit valitaan? Mikä merkitys on esimerkiksi persoonallisuuden piirteillä? Piirteillä on merkitystä siinä mielessä, että ne ovat kaikkien valintojan “takana”. Vaihtelunhaluinen ihminen etsii haastavia, uusia lajeja, sosiaalinen liikuntaa, jossa sosiaaliset kontaktit ovat mahdollisia. Kuitenkin muilla, usein satunnaisilla, tekijöillä on paljon suurempi merkitys. Tarjolla olevat mahdollisuudet, koti, kaverit, media ja kunkin ajan huippu-urheilijat vaikuttavat suuresti lajinvalintaan. Minun nuoruudessani melkein kaikki pojat hyppäsivät seivästä, koska Pentti Nikula hyppäsi maailmanennätyksen.

Liikunnassa vaikuttavat tekijät

Monasti korostetaan biologisia tekijöitä, kun puhutaan liikunnan vaikutuksista hyvinvointiin, mutta näiden merkitys on toissijainen. Ne ovat seurauksia alla kuvatuista tekijöistä. Tetenkin mielialan kohoaminen on samalla biologinen tapahtuma, mutta sen saavat aikaan psykologiset ja sosiaaliset tekijät.

1. Kulttuuri. Voi tuntua oudolta, kun kulttuuri nimetään liikunnassa vaikuttavaksi tekijäksi, mutta jos a.o. kulttuuri ei pidä arvossa liikuntaa, se ei edistä hyvinvointia. Jos kaikenlainen liikkuminen nähdään ihmisen kannalta hölmönä ja turhana, ei kukaan lähde ehdoin tahdoin itseään häpäisemään. Jotta liikunta voisi vaikuttaa hyvinvointiin, sen täytyy olla kulttuurissa hyväksyttyä. Monissa kulttuureissa pyylevyys on yhä arvokas asia ja osoittaa, että ihminen on varakas ja pystyy syömään niin paljon kuin haluaa. Oikein varakas pystyy järjestämään itselleen kantajan pienellekin matkalle. Hieno nainen ei koskaan hikoile. Jos kulttuuri ei hyväksy naisilla niukkaa vaatetusta, moni liikuntamuoto tulee lähes mahdottomaksi.

2. Mielekkyys. Kun yksilö voi hyväksyä vallitsevat kulttuurin arvostukset, hän voi kokea ne myös omalla kohdallaan mielekkäinä. Kuitenkin on aina ihmisiä, jotka pitävät liikuntaa eri syistä tarpeettomana tai jopa mielettömänä. Mielettömyyden kokemus syntyy helposti ulkoisen pakon kokemisesta. Liikuntaohjelmissa joudutaan aina tasapainoilemaan rajalla, jossa ohjelman tiukkuus voi kääntyä pakoksi. Pakkoliikunta liikunta ei edistä kenenkään hyvinvointia.

3. Auktoriteetti. Sosiaalipsykologisilla tekijöillä on suuri vaikutus liikunnan kokemiseen. Keskeisin tekijä on se auktoriteetti, jonka tukemana tai ehdottamana liikuntaa harrastetaan. Jos asiantuntija ehdottaa liikuntaa, sen arvo nousee huomattavasti. Liikunnasta voi tulla hoitoa muiden hoitojen joukossa.

4. Palaute. Aivan samoin kuin kaikessa toiminassa liikunnasta koettuun mielihyvään vaikuttavat ne palautteet, joita liikkuja saa sekä muilta että itseltään. Valmentajat, toverit ja yleisö kannustavat jatkamaan. Myös liikuntaa harrastava kannustaa itse itseään eri tavoin. Voipa hän palkita itsensä liikunnan jälkeen jollakin konkreettisella palkkiolla (makupala, juoma). Palautteeksi on laskettava myös oman kehon jatkuvasti antama palaute.

5. Sosiaaliset tekijät. Monessa liikuntalajissa sosiaalinen yhdessäolo on oikeastaan tärkeämpää kuin itse liikunta. Ryhmä voi jopa vaihtaa liikuntamuotoa, mutta kokemus pysyy silti myönteisenä. Suuri osa liikunnan merkityksestä tulee joko ryhmänä tehdyistä suorituksista tai “yhteen pelaamisesta” sen eri muodoissaan. Monasti myös liikuntatilanteen jälkeen tapahtuva yhdessäolo on tärkeätä, jopa joskus tärkeämpää kuin itse liikunta.

6. “Autotelinen” kokemus eli flow. Liikunnassa ajan merkitys häviää, toiminta imee mukaansa. Tämä “tiedottomuuden tila” on ihmiselle jollakin tavalla mieluinen, vaikka sen aikana ei itseään ja olemistaan tiedosta. Jälkeenpäin tuo vaihe tuntuu hyvältä. Mieluisa työ tai harrastaminen on autotelista. Mahdollisesti juuri vapautuminen jatkuvasta oman minän tarkkailusta ja arvioimisesta koetaan vapauttavana asiana.

7. Hallinnan kokemus. Tässä on jotakin samaa kuin edellä on kuvattu, mutta myös jotakin erilaista. Liikuntaan liittyy lähes aina kehon hallintaa tai tuloksellisuuden kokemista. Joillekin jo pelkkä osallistuminen voi olla voitto vuosien laiskottelun jälkeen. Jollekin liikunta merkitsee taidon kasvamista, toiselle havaittavaa kunnon lisäystä. Juoksu alkaa kulkea yhä kevyemmin. Tähän kokonaisuuteen voidaan lukea myös se oman kehon antama palaute, joka herkästi vastaa siihen, mitä kulloinkin tehdään. Toiseksi voidaan puhua liikunnasta, jolla on filosofisia ulottuvuuksia (esimerkiksi jooga). Liikuntaa harrastava kokee saavuttavansa tasapainotilan joko itsensä tai ympäristönsä suhteen. Tähän ryhmään voidaan lukea myös sellainen liikunta, joka on luonteeltaan kuin ongelmanratkaisua ja tarjoaa siten myös älyllisiä haasteita.

8. Huippukokemukset. Tässä vaiheessa ihminen tiedostaa kokevansa jotakin ainutlaatuista ja erikoista. Maratonilta maalin saapuva kärsii suoranaista tuskaa, mutta samalla hän kokee jotakin aivan ainutlaatuista. Kysymys on oman itsensä ylittämisestä ja voittamisesta. Kyseessä voi olla myös puhdistava, katarttinen kokemus, jolloin ihminen ikään kuin ylittää, tyhjentää tai vapauttaa itsensä.

Nämä tekijät vaikuttavat usein yhdessä. Kun tulkinnat vielä koko ajan vaihtuvat ajan myötä, on uskallettava sanoa suoraan, että liikunnan vaikutusmekanismien selvittäminen on mahdoton tehtävä. Tulkinnat rakentuvat kulloinkin vallitsevan tulkintakehyksen mukaan. Niiden uskottavuus on aina sidoksissa kunkin aikakauden tieteelliseen kulttuuriin.

Liikuntakulttuuri

Kulttuurin merkitystä ei voida yliarvioida. Voimme suhtautumisessa liikuntaan erottaa viisi erilaista liikuntakulttuuria. Nämä on esitetty suunnilleen siinä järjestyksessä kuin ne historiassa tulevat esiin.

1. Liikunnan luonnollisuus. Liikkuminen on välttämätön osa elämää. Liikkumiskyvytön ihminen on hyödytön, eikä voi tulla toimeen. Koko heimo on jatkuvassa liikkeessä ravinnon perässä. Tällaisessa kulttuurissa arvostetaan taitavaa metsästäjää ja taistelijaa. Metsästys ja taistelu edellyttää nopeutta, voimaa ja kestävyyttä. Liikunnan eri muodoissa näkyvä sankaruus liittyy lähes yksinomaan miehiin. Naisilla voidaan arvostaa kestävyyttä.

2. Spartalainen malli. Joissakin kulttuureissa liikunta nousee suureen arvoon, koska sen avulla kansakunta vahvistuu ja voi puolustaa itseään sekä valloittaa uusia alueita. Tässä mallissa arvostetaan kaikenlaisia liikuntasuorituksia. Tälle perustalle syntyivät myös Olympian kisat. Liikuntaa kuuluu ensisijaisesti miesten kasvatukseen, mutta myös naisille voi olla omat ohjelmamansa kuten Spartassa olikin.

3. Gentelman-lady -malli. Erityisesti Englannissa urheilu liittyi yläluokkien elämään. Kyseessä oli ennen muuta ajavietteen tarve, mutta myös halukkuutta osoittaa henkisen kunnon lisäksi ruumiin kuntoa. Tämäkin liikuntakulttuuri kuului ensi sijassa miehille, mutta myös naiset harrastivat joitakin hienostuneita liikunnan muotoja.

4. Terveysmalli. Jo 1800-luvun puolella esiintyi lääkäreitä, jotka korostivat liikunnan merkitystä. Kuitenkin vasta viime vuosikymmeninä on levinnyt ajatus, jonka mukaan liikunnan tehtävä on edistää väestön terveyttä. Yhteiskunnan tehtävä on luoda mahdollisimman hyvät puitteet harjoittaa terveyttä edistävää liikuntaa. Jokaisen kansalaisen velvollisuus on hoitaa omaa kuntoaan. Liikkumattomuus on sairauteen verrattava tila, joka vaatii tehokasta, asiantuntijakeskeistä hoitoa. Malli on hyvin tasa-arvoinen ja edellyttää sekä naisten että miesten liikkuvan terveytensä vuoksi.

5. Yksilökeskeinen malli. Aivan viime vuosina on alettu korostaa liikunnan merkitystä elämysten antajana. Tämä liittyy länsimaisen kultuurin kehitykseen, jossa elämyksiä myydään paketteina ja ihmiset uskovat niitä tarvitsevansa. Ihmisellä on oikeus nauttia elämästä, kokea elämäyksiä ja haastaa itseään. Liikunnasta on tullut keskeinen uuden elämäntavan symboli. Ihminen on tämän tulkinnan mukaan oman elämänsä herra. Hän saa tehdä omalla kehollaan mitä haluaa. Tätä tulkintaa kuvastavat hyvin ne lukuisat julkaisut, joita viime vuosina on alkanut ilmestyä. Malli on tasa-arvoinen; se ei erottele miehiä ja naisia.

Kaikki viittaa siihen, että tulevaisuudessa liikunnassa painottuvat sekä terveys- että elämysnäkökulmat. Parhaana koetaan sellainen liikunta, jossa nämä molemmat toteutuvat. Miesten ja naisten välillä ei tässä suhteessa tule olemaan suuria eroja, joskin on todennäköistä, että miesten ja naisten lajit eroavat jossain määrin toisistaan.

Liikunnan merkitys ihmisen hyvinvoinnin kannalta on arvoituksellinen asia. Jos kaikki ihmiset liikkuvat säännöllisesti, voidaan olettaa, että fyysinen terveys kohoaa. Kun terveet ihmiset voivat myös psyykkisesti keskimäärin paremmin kuin sairaat, tulisi myös väestön psyykkisen hyvinvoinnin kohota. Kun kuitenkin ihmisen onnellisuuteen liittyy sopeutumis- tai tottumisperiaate, ei liikunnasta tule mitään patenttiratkaisua ihmisen onnellisuuteen. Suomalaisittain ihanan lämpimissä, suorastaan paratisimaisissa ,olosuhteissa elävät ihmiset eivät ole sen onnellisempia kuin muutkaan.

Liikunnassa, samoin kuin monissa muissakin asioissa näyttää vallitsevan kaksi periaatetta. Hyvinä koettujen asioiden lisääminen omassa elämässä edistää hyvinvointia. Vähän liikkuva ihminen kohottaa hiukan mielialaansa säännöllisen liikunnan aloitettuaan. Osa tästä muutoksesta saattaa jäädä pysyväksi. Toiseksi monet asiat noudattavat eräänlaista optimiperiaatetta. Liikunta voi tuntua hyvältä vain silloin, kun on välillä liikkumatta. Työkseen jatkuvasti liikkuva ei ole muita onnellisempi. Optimitila taas on hyvin yksilöllinen asia. Jollekin jo vähäinenkin liikkumattomuus tuntuu pahalta, toinen kestää pitkiäkin aikoja, jopa koko elämä voi olla aivan hyvää ilman, että siihen kuuluu mitään liikuntaharrastuksia.

Liikunnan arvoa ei pidä vähätellä, mutta ei myöskään korostaa liikaa. Psyykkistä hyvinvointia edistävä liikunta

on haasteellista
perustuu omaehtoisuuteen
luo myönteisiä odotuksia
on säännöllistä
antaa mahdollisuuden spontaanisuuteen
vastaa liikuntamieltymyksiä
soveltuu liikkujan tarpeisiin
antaa palautetta tuloksista
tuottaa mielihyvää
tarjoaa sosiaalisia kontakteja
kannustaa jatkamaan
tuottaa ainutkertaisia elämyksiä

Kirjallisuus

Aro, T. (1924). Uintikilpailuista Olympialaisissa kisoissa. Teoksessa L. Pihkala ja M. Jukola (toim.) Olympialaiskisat ennen ja Pariisissa 1924. II osa. Porvoo: WSOY.
Godenhjelm, P., Anttila, R., Vihko, V. & Uutela, A. (1999). Väestön liikunta Suomessa 1978-97: Liikunta osa arjesta yhä useammalle. Liikunta ja tiede, 36, 42-45
Ikonen, S. (1992) Liikunta ehkäisee masennusta. Liikunta ja tiede, 29, 4-8.
Kirjonen, J. & Aro, S. (1982) Liikunta-aktiivisuus ja psyykkinen hyvinvointi. Liikunta ja tiede, 21, 164-168.
Klen, T., Jylhä, A., Järvikallio, K. & Kulmala, A. (1997). Laitoskuntoutuksen ja omakohtaisen kunto-ohjelman vaikutukset liikuntaan, fyysiseen kuntoon ja psyykkiseen hyvinvointiin. Huoltoliiton julkaisuja 1/9.
Lammasniemi, K. (1997). Liikunta mukaan mielen hoitoon. Liikunta ja tiede, 34, 46-49.
Ojanen, M. (1994). Liikunta ja psyykkinen hyvinvointi. Helsinki: Liikuntatieteellisen seuran moniste nro 19.
Ojanen, M. (1995). Liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteyksiä. Teoksessa T. Lintunen, K. Koivumäki & H. Säilä (toim.) Jalka potkee, mieli notkee. Liikunta mielenterveyden tukena. Helsinki: Suomen Mielenterveysseura, ss. 9-27.
Ojanen, M. (1995). Liikunnan ja työn vaikutukset psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Teoksessa O. Korhonen, R. Kukkonen, V. Louhevaara & J. Smolander (toim.) Liikunnasta työkykyä ja hyvinvointia – periaatteita ja käytännön esimerkkejä. Helsinki: Työterveyslaitos, ss. 44-51.
Ojanen, M. (1997). Liikunta ja hyvinvointi. Liikunta ja tiede, 34, 8-13.
Ojanen, M. (1997). Liikunta mielenterveyspotilaan avohoidon tukena -projekti. Liikunta ja tiede, 34, 18-19.
Ojanen, M. (1999). Liikkuva voi hyvin – vai hyvinvoivako liikkuu? Liikunta ja tiede, 36, 6-11.
Ylén, H. & Ojanen, M. (1997). Mielenterveyskuntoutuja ja hyvinvointi. Liikunta ja tiede, 34, 13-15.

Liikunta 29/04/200930/04/2009 Martti Jätä kommentti

Liikunnan uudet haasteet

Aineistoa teemaseminaariin Mielenterveys ja liikunta: Uudet haasteet. Erityisliikunnan neuvottelupäivät 4.5.11. 2002

Liikunta ja psyykkinen hyvinvointi

Sekä Suomessa että muualla maailmassa tehdyt tutkimukset osoittavat, että liikunnasta saatu terveyshyöty on huomattavan suuri. Hyväkuntoinen, liikuntaa harrastava ihminen on vähän liikkuviin verraten terveempi ja elää kauemmin. Ovatko vaikutukset yhtä suotuisia sielun tai mielen kannalta? Kuuluuhan vanha sanonta, että terveessä ruumissa on terve sielu. Tätä yhteyttä pidetään arkisessa keskustelussa itsestään selvänä. Ihmiset arvioivat liikunnan erilaisissa kyselyissä hyödylliseksi. Mitä aktiivisemmin liikuntaa harrastaa, sitä lujemmin uskoo sen myönteisiin vaikutuksiin.
Liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinin yhteys ei kuitenkaan ole itsestään selvä asia, vaan toteutuu vain tiettyjen ehtojen vallitessa.

Olen omissa tutkimuksissani todennut, että paljon ja vähän liikkuvien välillä on psyykkisen hyvinvoinnin mittareilla melko suuri ero. Tällainen tulos ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, koska on mahdollista, että hyvinvoivat ryhtyvät harrastamaan liikuntaa toisin kuin “pahoinvoivat”, jotka eivät jaksa harrastaa mitään muutakaan. Tutkimustulokset tukevat tulkintaa, jonka mukaan vaikutukset käyvät molempiin suuntiin.

Onneksi eri puolilla maailmaa on kuitenkin tehty kymmeniä kokeellisia tutkimuksia, jotka perustuvat koe- ja kontrolliryhmän käyttöön. Niissä on osoitettu, että liikunta vaikuttaa masennukseen, ahdistukseen, itseluottamukseen, vireyteen, stressin sietoon ja älylliseen suorituskykyyn. Luettelo on karkeasti vaikutusten suuruuden mukaisessa järjestyksessä. Vaikutus masennukseen on selkein, kun taas vaikutukset stressin sietoon ja älylliseen suorituskykyyn ovat melko vähäisiä ja ristiriitaisia.

Myönteinen vaikutus tulee esiin sekä välittömästi yhden liikuntakerran että pitempään kestäneen liikunnan jälkeen. Jokainen liikuntaa harrastanut tietää itsekin, että välittömästi liikunnan jälkeen olo tuntuu yleensä raukealta ja hyvältä.

Suurin osa tutkimuksista on koskenut aerobista, happea kuluttavaa, liikuntaa, jollaista on esimerkiksi juokseminen, pyöräily, squash, koripallo ja aerobic. Myös kevyempi, anaerobinen, liikunta näyttää vaikuttavan myönteisesti etenkin masennukseen. Näin lähes mikä tahansa kohtuullisen intensiivinen liikunta edistää psyykkistä hyvinvointia.

Liikunnan vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin ovat sekä epäsuoria että suoria. Ahdistuneen, itseään vähättelevän ihmisen ei ole helppo olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Ahdistuksen väheneminen, itseluottamuksen kasvu ja stressin siedon paraneminen helpottavat sosiaalista kanssakäymistä. Monet liikuntamuodot tarjoavat mahdollisuuden sosiaalisiin kontakteihin. Pallopelit ovat hyvä esimerkki. Itsekäs omaan pussiin pelaaminen herättää muissa ärtymystä. Tällainen pelaaja saa selkeää palautetta tyylistään. Vastaavasti yhteishenkeä edistävä pelaaja saa kiitosta omasta tyylistään. Jopa yksilölajit antavat mahdollisuuden yhteistoimintaan ja yhdessäoloon. Lenkkeilijät liikkuvat porukoissa ja menevät yhdessä saunaan lenkin jälkeen.

Liikuntaharrastusten arvoa sosiaalisen kanssakäymisen edistäjänä lisää se, että sen piirissä voidaan taidolliset erot hyväksyä. Silloin kun kyseessä on nimenomaan harrastus eikä kilpaurheilu, harrastajat saavat olla taidoiltaan erilaisia. Puulaakijoukkueessa sosiaalinen yhteys on usein tärkeämpää kuin taitojen osoittaminen ja vertailu. “Huuliveikko” on porukalle tärkeämpi kuin hyvä pelaaja. Tällaisen suoritusten arviointia karttavan alueen merkitys kasvaa sitä mukaa, kun yhteiskunnassa keskinäistä kilpailua painottava yksilökeskeisyys korostuu.

Mikä liikunnassa vaikuttaa? Kun sekä lyhyet että pitkät, sekä kevyet että intensiiviset liikuntaohjelmat vaikuttavat myönteisesti psyykkiseen hyvinvointiin, on tuloksen tulkinta vaikeata. Mikä on se tekijä, joka saa tuon myönteisen vaikutuksen aikaan? Tarjolla on runsaasti sekä psykologisia että fysiologisia selityksiä. Liikunnan tiedetään lisäävän kehon välittäjäaineita, endorfiineja, jotka yleensä ovat mukana silloin, kun ihmiselle tapahtuu jotakin myönteistä. Liikunta edistää fyysistä kuntoa. Se parantaa keuhkojen hapenottokykyä ja sydämen kuntoa. Syke laskee ja paino putoaa. Näillä voi olla ainakin välillistä vaikutusta psyykkiseen hyvinvointiin. Ainakin keskimäärin pitää paikkansa, että terveessä ruumiissa on terve sielu. Kuitenkin jo pelkkä ajatusleikki riittää osoittamaan, että pakkoliikunta ei saa aikaan psyykkistä hyvinvointia. Pakollinen, päivittäinen, ohjelma saisi kansalaiset erittäin huonolle tuulelle, vaikka kunto kohentuisikin.

Psykologisena selityksenä on varteenotettava se hallinnan kokemus, joka liikuntaan liittyy. Mitä täsmällisemmin, sulavammin tai voimakkaammin oman kehonsa saa liikkeelle, sitä paremmalta se tuntuu. Tulee tunne, että oma keho on hallinnassa, se tottelee sille annettuja käskyjä. Hallinnan kokemusta synnyttävät myös fyysisen kunnon kohentuminen, painon aleneminen, parantunut yöuni, vireyden lisääntyminen ja monet muutkin kehon antamat tuntemukset. Hallinnan kokemusta tuottaa monille tunne siitä, että on saavuttanut jonkin tavoitteen. Olen jaksanut kävellä 10 km tai peräti juosta maratonin.

Elämän hallintaa voi synnyttää myös se, että liikunnan avulla voi saada itselleen ystäviä ja vaihtelua. Monet liikuntamuodot edellyttävät yhteistoimintaa sekä itse liikunnassa että myös liikuntatilanteiden valmistelussa. Jotkut liikuntamuodot (triathlon, laskuvarjohypyt, vuorikiipeily) vaativat pelkojen voittamista ja antavat suoranaisia huippuelämyksiä.

Liikuntamuotojen runsaus antaa nykyajan ihmiselle mahdollisuuden toteuttaa itseään juuri hänelle sopivalla tavalla.

Kun edellä kuvatut liikunnan vaikutukset kootaan yhteen saadaan seuraava luettelo

0. Myönteiset odotukset ja käsitys liikunnan hyödyllisyydestä
1. Kehon kokonaisvaltainen reaktio
2. Välittömät mielihyvän kokemukset
3. Mielialan kohentuminen
4. Hallinnan kokemuksen syntyminen
5. Fyysisen kunnon kohentuminen
6. Terveyden tilan paraneminen
7. “Huippuelämysten” syntyminen

Luettelossa “myönteiset odotukset” ei varsinaisesti ole liikunnan seurausta, mutta koska se vaikuttaa merkittävästi siihen, miten liikunta vaikuttaa yksilön psyykkiseen hyvinvointiin, se on syytä laittaa luettelon kärkeen.

Huippuelämyksillä tarkoitetaan liikunnan yhteydessä syntyviä ainutkertaisia ja voimakkaasti vaikuttavia elämyksiä. Tällaisia voi syntyä esimerkiksi hyvin haasteellisen ja vaativan liikuntasuorituksen jälkeen. Myös ryhmän yhteinen liikuntasuoritus voi tuottaa tällaisen kokemuksen.

Liikunnalla on myös joitakin riskitekijöitä, jotka etenkin intensiivisessä liikunnassa voivat tulla esiin. Moniin liikuntamuotoihin sisältyy vammautumisen mahdollisuus. Tällaisten vammojen syntyminen aiheuttaa paitsi kipua, harmia ja epämukavuutta, myös masennusta siitä, ettei voi täysipainoisesti harrastaa liikuntaa.

Liikunta voi myös olla siinä määrin pakonomaista, että sen lisäksi elämään ei mahdu mitään muuta. Jos tavallisen harrastajan on tehtävä kymmenen kilometrin lenkki säästä ja jopa terveydestä riippumatta, ei liikunta enää edistä psyykkistä hyvinvointia.

Kovin intensiivinen liikunta voi lisäksi aiheuttaa väsymistä ja kyllästymistä. Urheilijoille tällainen vaihe on tuttu. Joillekin se on lähes jokapäiväistä. Liikuntaan liittyvä väsymys heijastuu muillekin elämänalueille, joilta liikunta vie voimia pois. Tällainen elämän kapeutuminen voi kostautua silloin, kun liikunnan määrä merkittävästi vähenee. Kilpaurheilijan on joskus vaikea sopeutua arkielämään.

Tällaisia ongelmia on kuitenkin liioiteltu. Ne ovat todellisia, mutta koskettavat lähinnä vain erittäin paljon liikuntaa harrastavia.

Tutkimusteni perusteella annan liikunnan toteuttamisesta seuraavia ohjeita:

1. Mikä tahansa liikunta edistää hyvinvointia, koska se käynnistää psykologisia prosesseja, jotka edistävät hyvinvointia.

2. Intensiivistä, omaehtoista, liikuntaa kannattaa suosia, koska sen hyöty on “kaksinkertainen”. Se synnyttää lähes välittömiä hyvinvoinnin kokemuksia ja edistää pitkällä tähtäimellä fyysistä terveyttä.

3. Työhön liittyvää tai muuta pakonomaista (intensiivistä) liikuntaakaan ei pidä väheksyä, koska sen pitkäaikaisvaikutukset näkyvät fyysisen terveyden kohentumisena. Hyvä terveys taas liittyy hyvinvoinnin kokemiseen.

4. Omaehtoista, itse valittua, liikuntaa kannattaa suosia, koska se edistää hallinnan kokemista. Tällainen liikunta mielletään “omaksi projektiksi”, jonka avulla on mahdollista toteuttaa itse valittuja tavoitteita.

5. Jos liikunnasta unohtuu leikinomaisuus ja vaihtelu, syrjäytyy huomattava osa ihmisistä liikunnan harjoittamisen piiristä.

Milloin liikunta vaikuttaa myönteisesti psyykkiseen hyvinvointiin ?

Erotan kuusi eri tekijää, jotka mielestäni ovat liikunnan myönteisten vaikutusten ehtoja. Arvioin näiden merkitystä kuntoutuksen näkökulmasta.

1. Liikunta- ja hyvinvointivajaus. Jos liikuntaa on jo ennestään tarpeeksi, lisäys ei tuota mainittavaa hyötyä. Samaten, jos ihminen jo voi hyvin, muutokseen ei ole tarvetta. Psykososiaalisen kuntoutuksen alueella tämä ehto toteutuu, sillä mielenterveyspotilaat ja -asiakkaat liikkuvat vähän ja useimmilla on hyvinvointivajausta. Liian vähäinen liikunta on yleistä, mutta koetussa hyvinvoinnissa on yksilöllisiä eroja siten, että osa asiakkaista arvioi oman elämäntilanteensa tyydyttäväksi ja jopa hyväksi. Yleensä “vajauksen” kokeminen motivoi ihmistä etsimään apua. Jos sen sijaan oma tilanne ei tunnu juuri nyt kovin huonolta, halukkuus osallistua kuntoutukseen voi olla vähäistä.

2. Myönteiset odotukset. Liikuntaan liittyvät käsitykset ovat melko myönteisiä, mutta on muistettava se, että monilla on kielteisiä kokemuksia jo kouluajoilta lähtien. Myös tottumattomuus ja ylipainoisuus vaikeuttavat liikunnan aloittamista. Yleiset myönteiset käsitykset eivät siis välttämättä käänny juuri minua koskeviksi myönteisiksi odotuksiksi.

3. Omaehtoisuus. Liikunnan tulisi olla omaehtoista, omalla vastuulla olevaa. Monet asiakkaista ja potilaista ovat tulleet mukaan liikuntaan”painostuksen” ansiosta. Myönteistä on kuitenkin se, että liikuntaharrastus usein jatkuu vuosienkin ajan. Spontaani liikunnan aloittaminen on melko harvinaista, sillä yleensä aloite tulee hoitohenkilökunnalta. Kun omaehtoisuuden puute on yksi keskeinen psyykkisten ongelmien osatekijä, tässä kuntoutuksen haasteet ovat suuria.

4. Panostus. Psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta kysymys on siitä, että liikkuja itse kokee tekevänsä jotakin, joka tuntuu ja vaikuttaa. Kuntoutuksen alueella liikuntaryhmät kokoontuivat yleensä joko kerran tai kahdesti viikossa. Tämä ei varmaankaan ole riittävä panostus, jos tavoitteena on myös elämyksellisesti merkittävä liikunnan määrän lisääntyminen. Kun toisaalta omakohtaista innostusta puuttuu, on määrää vaikea lisätä merkittävästi. Jos haluttomasti suoritettua liikuntaa on paljon, innostus ja omaehtoisuus vähenee.

5. Mielihyvä. Liikunnan harrastaminen päättyy, jos se jatkuvasti koetaan ikävänä, liian vaativana tai rasittavana. Liikuntaa aloittava ymmärtää kyllä alkuvaikeudet, mutta jos kokemukset aina vain säilyvät kilteisinä, lopettamispäätös on helppo. Tutkimustulokset osoittavat, että mielenterveyspotilaat yleensä kokevat liikunnan varsin myönteisesti. Kuitenkin he suhtautuvat varauksin sellaiseen liikuntaan, joka vaatii ponnistelua ja taitavuutta. Liikunnan tulisi olla hauskaa ja kevyttä, jotta mielihyvän kokemus syntyisi. Tällainen liikunta taas ei edistä kuntoa, jos myös se on tavoitteena.

6. Mielekkyys. Mielekkyyden kokemus syntyy useiden eri tekijöiden yhteistuloksena. Teen jotakin sellaista, josta on minulle hyötyä tai joka on aidosti hauskaa. Hyvin tärkeä on myös se arvostus, jota saan kun harrastaan liikuntaa. Jos sen sijaan liikunta tuntuu mielettömältä, sen tarkoitusta tai merkitystä ei ole ymmärretty, lopettamispäätös on todennäköinen. Kuntouttavassa liikunnassa tulee korostaa liikunnan myönteisiä vaikutuksia ja antaa riittävästi myönteistä palautetta tämän ehdon varmistamiseksi.

Liikunnnan, koetun kunnon ja hyvinvoinnin yhteys

Kuviot 1 osoittaa, että liikunnan määrän ja hyvinvoinnin välillä vallitsee positiivinen yhteys. Ne, jotka liikkuvat paljon, kokevat psyykkisen hyvinvointinsa hyväksi. Kuitenkin kuvio osoittaa, että “poikkeukset vahvistavat säännön” eli etenkin vähän liikkuvien joukossa on niitä, jotka silti kokevat vointinsa hyväksi. Tämä on uskottavan tuntuinen tulos, sillä elämässä on paljon muutakin, joka antaa elämään sisältöä ja merkitystä. Yhtä kiinnostava on kuvion oikea ylänurkka, josta taas näkyy, että runsas liikunta lähes takaa sen, että hyvinvointi on hyvä. Paljon liikkuvien joukossa on on vain muutamia, joilla hyvinvoinnin arvio on neutraali, hyvä ja huonon välillä. Tulosta katsottaessa on hyvä muistaa, että vaikutuksen suunta voi käydä myös toisin päin. Hyvinvointi antaa mahdollisuuden harrastaa liikuntaa.

Kuvio 1.
Liikunnan määrän ja hyvinvoinnin pistediagramma yrityksen X työntekijöillä (N=495). Korrelaatio on .37.

Kuviossa 2 yhteys on hiukan selvempi kuin kuviossa 1. Fyysisen kunnon ja psyykkisen hyvinvoinnin kokemukset ovat samansuuntaisia, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Tulosta voidaan lukea niin, että tietty fyysisen kunnon kokemus tuottaa ikään kuin tasaisesti oikealle nousevan tien (vaihteluvälin), jolle psyykkisen hyvinvoinnin arvot sijoittuvat. Kuvio ei ole vaikutussuhteitten osalta yksiselitteinen, sillä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin kokemus on kokonaisvaltainen siten, että kumpikin vaikuttaa toinen toisiinsa.

Kuvio 2.
Fyysisen kunnon ja hyvinvoinnin pistediagramma yrityksen X työntekijöillä (N=495). Korrelaatio .51

Mielenterveys ja liikunta: trendejä

Seuraavassa esitän keskustelun pohjaksi varsin rohkeita yleistyksiä. Näihin on lupa suhtautua kriittisesti.

Liikuntamyönteisyys ja -arvostus on viime vuosina lisääntynyt. Liikunnalla on myönteinen imago.
Tutkimusten mukaan aikuisväestön liikunnan harrastamisen määrä on lisääntynyt.
Samanaikaisesti ylipainoisuus on lisääntynyt.
Suomalaisten ravinnon koostumus on muuttunut terveellisempään suuntaan.
Ns. “roskaruoan” syöminen on lisääntynyt erityisesti nuorison keskuudessa.
Etenkin tytöt syövät kouluruokaa valikoiden ja ruokailun väliin jättäen.
Syömishäiriöt ovat yleistyneet.
Varusmiesten kunto on laskenut tasaisesti.
Kaupallinen kilpaurheilu vie parhaat liikuntatilat ja -ajat.
Liikuntalajien määrä lisääntyy ja samalla myös valinnan mahdollisuudet lisääntyvät.
Kaupallinen kilpaurheilu nielee suhteettoman paljon yhteiskunnan resursseja, jotka ainakin osaksi ovat poissa kuntoliikunnalta.
Erityisliikunnan merkitys on ymmärretty fyysisen kuntoutuksen alueella.
Mielenterveystyössä liikuntaan suhtaudutaan ristiriitaisesti. Sitä ei nähdä keskeisenä hoidon ja kuntoutuksen osatekijänä.
Liikunnanohjaukseen käytetettävissä olevat resurssit ovat mielisairaaloissa pikemminkin vähentyneet. Avohoidossa julkisia virkoja ei käytännössä ole lainkaan.
Yhdistysten ja järjestöjen tarjoamissa mielenterveyspalveluissa liikunnan merkitys on vahvistunut.
Mielenterveys- ja potilasyhdistykset ovat lisänneet panostusta liikuntaan ja saaneet tuloksia aikaan.
Mielenterveysasiakkaiden ja -potilaiden asenteet liikuntaan ovat pääosin myönteisiä.
Erityisliikunnan, järjestöjen ja urheiluseurojen puitteissa tapahtuva yhteistyö ja siihen liittyvät kokeilutoiminta on lisääntynyt.

Onnellisuus 01/09/200619/06/2013 Martti Jätä kommentti

Ikuinen onni on kupla

Julkaistu Hämeen Sanomat 01.09.2006. Teksti HäSa

Olipa kerran nainen, joka huolsi autonsa aina samalla korjaajalla. Yhtenä päivänä korjaaja oli poissa; mies oli voittanut lotossa. Parin vuoden kuluttua nainen sai puhelinsoiton aamuyöllä: langan päässä oli lottovoittaja-autonkorjaaja.

Mies kertoi luulleensa, että miljoonat tekisivät hänet onnelliseksi, mutta toisin kävi. Hän oli viettänyt pari vuotta baareissa, eikä ollut löytänyt onnea. Mies pyysi naista kumppanikseen. Ei lähtenyt onnettoman miehen matkaan.

Tämä tositarina kertoo konkreettisesti, minkä onnellisuustutkijat tietävät: raha ei tuo onnea.

– Raha ehkä tuo hetkellisesti onnea, jos tulee rikkaammaksi kuin naapuri. Mutta ihminen sopeutuu yllättävän nopeasti olosuhteisiin. Lottovoittajalla tulee onnellisuuspiikki, mutta muutaman viikon kuluttua onnellisuustaso on palautunut entiselleen, kertoo kansantaloustieteen lehtori Esa Mangeloja Jyväskylän yliopistosta.

Länsimaissa talouskehitys on ollut vahvaa vuosikymmenten ajan. Silti ihmisten onnellisuus on tutkimusten mukaan pysynyt vakiona. Taloustieteilijöitä tämä paradoksi hämmentää.

– Ihminen vertaa itseään aina muihin. Jos koko yhteiskunta tulee rikkaammaksi, kukaan ei tule onnellisemmaksi. Toisaalta tiettyjen yksittäisten ihmisryhmien rikastuminen kasvattaa heidän onnellisuuttaan hieman, Mangeloja valaisee.

Talousajattelijat ovat perinteisesti uskoneet, että jatkuva talouskasvu tuottaa onnellisuutta ja poistaa köyhyyden, rikollisuuden ja sairauksien kaltaiset ongelmat. Nobel-palkittu taloustieteilijä Robert W. Fogel on toista mieltä. Hänen mukaansa on aika kiinnittää huomio henkiseen, hengelliseen ja kulttuurilliseen hyvinvointiin talouskasvun julistamisen sijaan.

– Ihmisten hyvinvointia ei tule nähdä kuluttamisen ja materian, vaan syvempien arvojen kautta, Mangeloja siteeraa.

Hetken vain voi onni kestää

Onnellisuudesta puhuessa olennaista on määritellä koko käsite. Helppoa se ei ole, ja eri näkökulmista aihetta lähestyvillä tutkijoilla on erilaiset näkemykset käsitteen sisällöstä.

Psykologia pohtii onnea läheltä ihmistä, yksilöä. Suomen tunnetuimpia onnellisuustutkijoita on Tampereen yliopiston professori Markku Ojanen. Ojasen mukaan onni on lyhytaikainen tunnetila, kokonaisvaltainen hyvän olon kokemus. Hän puhuu niin sanotusta flow-tilasta.

– Olen suomentanut käsitteen ajan riennoksi. Jokaisella on varmasti jokin mielipaikka, jossa ihminen häipyy olemassaolosta.

Ojasen oma mielipaikka on parvekkeella jalat kaiteella, kirjaa lukien ja puolukkamehua nautiskellen. Siinä maailma murheineen unohtuu.

– Olemattomuudessa olemme onnellisia. Tempaudumme mukaan johonkin tilaan – me psykologit nimitämme sitä flow-tilaksi, Ojanen kuvailee.

Mikäli flow-tiloja on paljon, ihminen on Ojasen mukaan onnellinen.

Onni on vain osa hyvinvointia

Sosiologilla on asiaan eri näkökulma. Tutkimusjohtaja Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta kritisoi Ojasen flow-ajatuksia.

– Tulee mieleen otsikot Aasiasta, jossa nuoret miehet istuvat nettikahvilassa vuorokauden ympäri ja juovat energiajuomaa, kunnes sydän pysähtyy. Varmasti flow on ollut tosi hyvä, ja koko maailma sulkeutunut pois. Mutta ei voi olla hyvä asia, jos flow on niin hyvä, että ihminen kuolee, hän kuittaa.

Kainulainen tarkastelee onnellisuutta kansanterveydellisestä näkökulmasta. Tai oikeastaan hän puhuu hyvinvoinnista, joka koostuu onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä.

– Parvekkeella oleminen ei ole onnellisuutta, vaan hyvää oloa.

Ihmisen jaksaa aina toivoa

Sakari Kainulaisen mukaan onnellisuus on niin subjektiivinen asia, ettei sitä voi mitata. Eri alojen tutkijat tekevät kuitenkin parhaansa.

Hämmästyttävää on, että suomalaiset vastaavat tutkijoiden kyselyihin ristiriitaisesti. Markku Ojanen pyysi kerran luennolleen osallistuneita määrittelemään suomalaisen perusluonteen. Ei ole yllätys, että negatiiviset asiat korostuivat. Suomalaiset olivat opiskelijoiden silmissä jöröjä, melankolisia ja luottavat itseensä heikosti.

– Eri tutkimuksissa suomalaiset ilmoittautuvat siitä huolimatta tyytyväisiksi ja onnellisiksi, Ojanen kertoo.

Tulos on omituinen. Työelämä kurjistuu, materialistiset arvot korostuvat, masennus ja alkoholiongelmat lisääntyvät. Miksi siis kerromme olevamme onnellisia?

– Emmekö uskalla myöntää olevamme onnettomia? Rakennammeko suojamuuria? Tulos on samansuuntainen ulkomailla – ja Suomen rajojen ulkopuolellahan sitä kurjuutta vasta onkin, Ojanen pohtii.

Hän antaa myös vastauksen: olennaista on ihmisen mieletön kyky olla toiveikas.

– Näemme traumoissa yllättävän paljon positiivisuutta. Koemme, että olemme kasvaneet, saaneet niistä jotain.

Ojasen kauniissa mallissa onnellisuus koostuu – hieman kliseisesti – uskosta, toivosta ja rakkaudesta.

– Usko voi olla uskonnollista, mutta myös jotain muuta. Toivo on optimismia ja rakkaus tarkoittaa ihmissuhteita. Ja rakkaus – sehän saa ihmisen luopumaan monesta asiasta.

All you need is love väitti John Lennonkin aikoinaan.

Esa Mangeloja on hieman kyynisempi.

– Kyselyissä ihmiset ilmoittavat aina oman perheen olevan tärkein, mutta arjen valinnat näyttävät toisin. Tehdään pitkiä työpäiviä ja juostaan rahan perässä. Tyttären koulunäytelmä jää helposti väliin liikeneuvottelujen vuoksi, hän tuhahtaa.

Myös Ojanen myöntää, että on olosuhteita, joissa onni ei yksinkertaisesti kestä.

– Jos elinolomme ovat kovin kurjia, kuten sodassa, onnellisuutemme laskee ja ikuinen kärsimys ja tuska nousevat etualalle.

Tavoittelemmeko edes onnea?

Onnea ja onnellisuutta on tutkittu ja pohdittu tuhansia vuosia. Aristoteles oli sitä mieltä, että onnellisuuden tavoittelu on kaiken inhimillisen toiminnan perusta. Ja taloustiede lähtee siis enimmäkseen siitä, että talouskasvu tähtää onnellisuuden lisäämiseen.

Markku Ojanen ei ole aivan varma, että onni loppujen lopuksi on se, mitä ihminen todellisuudessa tavoittelee.

– Ihmiset tavoittelevat mielekkyyttä, itsearvostusta, turvallisuutta, autonomiaa ja läheisyyttä, eivätkä onnea, jonka he tietävät epävarmaksi asiaksi, Ojanen kirjoittaa internet-sivuillaan.

Joku voisi tietysti väittää, että juuri nuo mainitut tavoitteet ovat onnea.

Jokainen on oman onnensa seppä väittää vanha sananparsi. Sikäli sanonta ainakin on tosi, että lopulta jokainen määrittelee itse, mitä onni oikeastaan on. (HäSa)

Markku Ojanen, Sakari Kainulainen ja Esa Mangeloja kertoivat ajatuksistaan Tampereen yliopistossa järjestetyssä Psykologia 2006 -konferenssissa.

Kirjat 23/10/200210/07/2015 Martti

Elämän mieli ja merkitys (2002)

Elämän mieli ja merkitys. 2002. Helsinki: Kirjapaja. 247s.
ISBN 951-625-818-2

Taskukirja ilmestyi Paratiisi-pokkarit -sarjassa 2005.

Elämän mieli mielettömässä maailmassa

Mikä pitää ihmisen kiinni elämässä, antaa arkipäivällekin mielen ja merkityksen? Pohtiiko ihminen ylipäätään elämänsä tarkoitusta?

Menetykset ja kriisivaiheet voivat nostaa esiin tämän kysymyksen. Mutta elämän mieli voi kadota myös silloin, kun sen ulkoiset ehdot näyttävät olevan täysin kunnossa. Ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille elämän mielen löytäminen on kuitenkin tärkeää. Siitä ovat todisteena mm. keskitysleireiltä selviytyneiden kertomukset.

Tässä teoksessa “onnellisuusprofessori” Markku Ojanen esittelee uusimman kansainvälisen tutkimuksen näkökulmia elämän mielekkyyden kokemiseen. Hän myös kertoo avoimesti oman elämänsä merkitystä tukevista asioista.

“Elämän mielekkyys voidaan ymmärtää samoin kuin elokuvan, jonka lukemattomat kuvat liittyvät toisiinsa ja muodostavat kokonaisuuden. Yhdestä kuvasta tai edes kymmenestä ei vielä löydy juonta, vaan on katsottava koko elokuva, jotta sen voi ymmärtää. Mielekkyys ei löydy yhdestä päivästä tai tapahtumasta, vaan on elettävä koko elämä, ennen kuin mielekkyys paljastuu.”

Markku Ojanen on psykologian professori, joka työskentelee Tampereen yliopistossa. Aiemmin hän on julkaissut mm. teoksen Ilo, onni, hyvinvointi.

Kirjat / Onnellisuus / Onnellisuuskirjat 24/10/200123/09/2019 Martti

Ilo, onni, hyvinvointi (2001)

Ilo, onni, hyvinvointi. 2001. Helsinki: Kirjapaja, 380 s.
ISBN 951-625-660-0

Satunnaisesti kirjakaupoissa. Allekirjoittaneella muutama kappale.

Anna onnelle mahdollisuus

Onnellisuusprofessorin kirpeänraikas onnen oppitunti

Oliko Elvis onnellinen? Entä historian suuret nerot? Onko onni yltäkylläisten etuoikeus, vai voisiko onnellisen ihmisen löytää myös onnettomista oloista?

Markku Ojanen on tutkinut onnen olemusta, sen edellytyksiä ja esteitä. Hän esittelee kansainvälisten onnellisuustutkimusten uusimpia tuloksia ja kehittelee omaa valtavirrasta poikkeavaa ohjelmaansa. Onnelliseksi voi oppia, hän sanoo.

Lukuisten esimerkkien ja elämäntarinoiden ryydittämä teos antaa hyviä työvälineitä jokaiselle, joka haluaa lisätä itsetuntemustaan ja löytää iloa, onnea ja hyvinvointia elämäänsä.

Kirjoittaja
Markku Ojanen on psykologian professori, joka työskentelee Tampereen yliopistossa. Hän on aiemmin julkaissut useita tietokirjoja psykologian alalta.

Kirjat / Liikunta 23/10/200110/07/2015 Martti

Liiku oikein, voi hyvin (2001)

Liiku oikein, voi hyvin. Liikunnan merkitys hyvinvoinnille. Ojanen, M., Svennevig, H., Nyman, M, Halme, J. 2001. Helsinki: Liikuntatieteellinen seura. 215s.

Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 153
ISBN 951-8982-62-7
ISSN 0356-746X

Parhaiten saatavissa Liikuntatieteellisen seuran kautta.

Mikä merkitys liikunnalla voi olla nykyajan ihmiselle?

Yksilökeskeinen kulttuurimme suorastaan vaati meitä nauttimaan omasta kehostamme sekä hellimään ja haastamaan sitä. Liikunta on “seksikäs” tapa tuottaa itselle mielihyvää.

Vaikka mielihyväkeskeiset liikuntaprojektit ovat koko ajan vaanimassa meitä, liikunnalla voidaan myös pysyvämmin tukea psyykkistä hyvinvointia. Parhaimmillaan liikunta tukee aidosti terveitä elämäntapoja ja antaa ihmiselle hänen kaipaamaansa vaihtelua ja vahvistaa hänen selviytymistarinaansa.

Liikunnan merkitystä hyvän elämän tukena on toistaiseksi aliarvioitu. Kuntoutuksen näkökulmat ovat olleet kapeita eikä liikunnan mahdollisuuksia ole aiemmin tunnistettu. Huippu-urheilun ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteyksistä on esitetty myyttisiä ja jopa erheellisiä tulkintoja.

Psykologian professori Markku Ojanen on tutkinut onnellisuutta 20 vuotta ja liikuntaakin yli 10 vuotta. Tähän teokseen Ojanen on tiivistänyt hyvän elämän ja liikunnan keskeiset yhteydet. Teos on vankka käsikirja kaikille liikunnan ja terveydenhuollon ammattilaisille ja opiskelijoille sekä muille kiinnostuneille.

Liikunta 19/05/200119/06/2013 Martti Jätä kommentti

Liikunnalla elämyksiä

Julkaistu Terveyssanomat 5/2001, pp21-23, 26.

Liikunta virkistää mieltä ja vahvistaa selviytymistä. Liikunta antaa ihmisille heidän kaipaamaansa myönteistä pakoa irti moniulotteisesta ja alati muuttuvasta elämästä tai masennuksen uuvuttamasta avuttomuuden, heikkouden ja tahdottomuudentilasta.

– Hyvinvoivat ihmiset ovat tunteiden suhteen vakaampia kuin ahdistuneet tai masentuneet, toteaa “Liiku oikein – voi hyvin” kirjan tekijä psykologian professori Markku Ojanen, Tampereen yliopistosta. Hän haluaa liikunta ja terveyspolitiikassa siirrettävän painopistettä enemmän terveysliikunnan ja erityisryhmien liikunnan tukemiseen. Muuten mielenterveysongelmista kärsivät ja muut erityisryhmät jäävät edelleen huippu ja kilpaurheilun jalkoihin.

Professori Markku Ojasen onnellisuusohjelma:

Anna aikaa kaikkein rakkaimmalle harrastuksellesi.
Tiedosta elämääsi kuuluvat hyvät asiat.
Harrasta liikuntaa.
Valitse sellainen liikunta, josta nautit.
Ilahduta läheisiäsi, ystäviäsi, ketä vain.
Osallistu vapaaehtoistyöhön.
Pysähdy, lepää ja laiskottele.

Suomalainen on vapaa ja vauras, mutta samalla entistä useampi tuntee voimattomuutta, uupumusta ja masennusta. Lisääntynyt vastuu itsestä on monelle uusi ja raskastaakka. Työssä ei jakseta ja parisuhteiden pysyvyys on heikentynyt. Itsemurhien suurimäärä kertoo elämänotteen lopullisesta katoamisesta. Stakesin ja Kelan tekemän tutkimuksen (Arinen ym., 1998) mukaan ongelmien määrät kansalaisilla olivat huomattavasti lisääntyneet vajaan kymmenen vuodenaikana.

Ihminen näyttää haurastuvan, koska hän on kehittänyt itselleen liian vaativan, moniuloitteisen ja alati muuttuvan elämänmuodon. Professori Markku Ojanen Tampereen yliopiston psykologian laitokselta tuo esiin kuusi erilaista tapaa selviytyä elämästä ja niissä kaikissa voi liikunta olla mukana.

Terapiaa ja hoitoa. Liikunta voidaan rinnastaa vaikutuksiltaan moniin muihin hyväksi todettuihin hoitokeinoihin. Liikunnalla on lisäksi huomattavasairauksia ennalta ehkäisevämerkitys.
Myönteinen ajattelu, optimismi, sisäinen sankaruus, elämän hallinta, itseluottamus. Asian tuntevien gurujen kirjojen ja luentojen mukaan apu on lähellä aina kirjan viimeiselle sivulle asti, mutta sitten epäilys hiipii mieleen. Esimerkkienvaativuus ja haastavuus nostaa väkisinkin esiin pelkuruuden, luotanko sittenkään itseeni. Liikunnan sankaruus yhdistyy helposti suuriin voittoihin kilpailuissa, mutta aivan tavallinen ihminen voi liikunnassa kokea hallinnan tunnetta. Onnistunut laturetki, hyvä tulos tai vain kunnon hiki antaa miellyttävää vahvuuden tunnetta. Ehkä parhaiten sankaruus toteutuu vammaisliikunnassa. Ei voi olla ihailematta ihmisiä, jotka vaikeista vammoista huolimatta uskovat itseensä ja pystyvät lähes uskomattomiin suorituksiin.
Pako minuudesta ja elämästä. Roy Baumeister kuvaa kirjoissaan useita erilaisia pakoja. Alkoholi on paljon käytetty keino. Minuutensa voi siihen hukuttaa vain hetkeksi, jonka jälkeen minätietoisuus palaa entistä vahvempana takaisin. Baumaister pitää myös ahmimishäiriöitä pakona, koska niiden avulla voi paeta syömiseen. Televisio on Mihaly Csikszentmihalyin mukaan vaarallinen pakokeino, koska se ei synnytä mitään uutta, vaan on passiivista vastaanottamista. Liikunta on yksi parhaita positiivisista pakokeinoista. Ajatukset irtoavat väkisinkin arkisista asioista. Myös penkkiurheilu on luettavissa positiivisiin pakokeinoihin.
Myönteinen luovuttaminen. Aiemmin oli mahdollista vetäytyä luostariin tai tuntureiden rauhaan, jos elämä tuntui mahdottomalta. Nyt kaikilta vaaditaan tuotannollista panosta. Verkkaista ja rauhallista elämää ei enää ole tarjolla. Vain sairauden avulla voi päästä eroon nykyajan tiukoista vaatimuksista. Myönteinen luovuttaminen ei liity liikuntaankaan. Liikuntaan on vaikea yhdistää vetäytymisen tai luovuttamisen ideaa.
Palvelu, vapaaehtoistyö. Olennaista hyvälle auttamiselle on neljä asiaa: aito kohtaaminen, sitoutuminen, nöyryys ja ”pyhä huolettomuus” eli auttaja saa unohtaa paineet saada tuloksia aikaan. Jos alkoholistinkohtaamisessa päällimmäisenä on halu muuttaa häntä, tehdä hänestä raitis, yhteys on varmasti kankea ja auttaja kokee pettymyksen tunnetta. Jos auttaja osaa kohdata autettavan aidosti ihmisenä, häntä lähimmäisenä tukien ja auttaen, muuta ei tarvitakaan. Liikunta on luonteeltaan minä keskeistä, missä myös sen vaarat vaanivat. Liikuntaa harrastava voi keskittyä liikaakin omaan itseensä ja kehoonsa. Liikunnanpiirissä on onneksi jo pitkään harrastettu monenlaista vapaaehtoistyötä. Monet aktiivisesti liikuntaa harrastavat järjestävät muillekin liikuntamahdollisuuksia ja osallistuvat esimerkiksi nuorten ja lasten ohjaamiseen ja valmentamiseen.
Pyrkimys korkeampaan. Kyseessä voi olla uskonnollinen, aatteellinen tai eettinen pyrkimys tehdä jotakin hyvää sen vuoksi, että uskoo johonkin. Uskonnollinen vakaumus on tekijä, joka monien tutkimusten mukaan on yhteydessä koettuun hyvinvointiin ja terveyteen (Ojanen, 1999). Uskontojen ja ideologioiden nimessä on tehty myös paljon pahaa. Usko on useimmiten ihmiselle hyväksi, mutta uskonnot voivat olla tuhoavia. Usko, toivo ja rakkaus ovat valtavia elämää säilyttäviä ja uudistavia voimia. Nykyaika ei kaipaa nöyristelyä, mutta aitoa nöyryyttä, kilpailun sijasta kilvoittelua sekä armollista asennetta suhteessa itseemme ja toinen toisiimme. Liikuntaan on aina liittynyt ihanteellisia näkemyksiä ”terve sielu terveessä ruumiissa”-tyyliin, mutta nämä ovat paljolti jääneet taka-alalle. Pyrkimys elää terveesti on silti edelleen hyvä asia ja voi antaa liikunnan harrastamiselle aatteellista perustaa. -Liikuntamuotojen ja -lajien laajentuminen on edistänyt liikunnan merkitystä selviytymiskeinona. Tämän ajan liikunta tarjoaa jotakin kaikkiin edellä kuvattuihin elämästä selviytymisen keinoihin, täsmentää Ojanen.

Ihminen tarvitsee positiivisia pakoja

Liikunnan merkitys positiivisena pakona näyttää koko ajan lisääntyvän. Liikunta tarjoaa vuosi vuodelta enemmän yhteisiä elämyksiä ja samastumisen kohteita. Se antaa mielihyvää, hoitaa ja kuntouttaa sekä vie ajatukset arkisista asioista. Tämän päivän Euroopassa liikunnasta on tullut merkittävä vapaa-ajan viettämisen ja terveyden edistämisen muoto. Monissa kulttuureissa vapaa-ajan puute, uskonto ja kauneusihanteet rajoittavat liikuntaa. Rajoitukset kohdistuvat etenkin naisiin, joille liikunta ei vallassa olevien miesten mielestä sovi. Ojasen mukaan liikunta palveli aiemmin yhteisönkiinteyttä ja vahvisti sitä ulkoisia haasteita vastaan.

– Yksilökeskeisyyden vahvistuessa tavoitteeksi ovat nousseet terveys, kunto ja trimmattu ulkonäkö. Viimeisinä vuosikymmeninä liikunnasta on tullut yhä enemmän mielihyvän tai itsensä toteuttamisen väline. Liikuntamuodot, joissa elämykset korostuvat, ovat tulleet yhä suositummiksi, koska länsimainen minuus on vähitellen hankkinut itseensä primadonnan elkeitä, jotka oikeuttavat uusien kokemusten ja elämysten hankkimiseen. Liikunnan on synnytettävä voimakkaita tunteita, kuten pelkoa, jännitystä, helpotusta, ihmetystä ja mielihyvää. Maslowin käyttämän termin mukaan liikunnan on annettava huippukokemuksia.

Kaikkein tärkeimpänä professori Ojanen pitää sitä, että liikunnassa todella on jotakin sellaista, joka kohentaa ihmisen hyvinvointia ja antaa mielihyvän kokemuksia päästä irti arjenongelmista. Ojasen tekemissä kyselyissä tästä on oltu lähes yksimielisiä – edellyttäen, että liikunnalla on arjessa myönteinen rooli. Monille esimerkiksi pallopelit antavat mahdollisuuden irrottaa ajatukset työtehtävistä. Mitä intensiivisempää peli on, sitä varmemmin näin käy. Tulos on sama lähes lajista riippumatta. Pako onnistuu useita kertoja viikossa. Paot ovat sillä tavoin myönteisiä, että jälkitila on yleensä myönteinen, joskus jopa euforinen.

Ojanen mukauttaa liikunnanhyvin monenlaisiin elämäntyyleihin. Varakas voi lähteä alpeille laskettelemaan tai juoksemaan New Yorkin maratonille. Hän voi hankkia tyylilleen sopia merkkivaatteita. Joku toinen voi lähteä vaeltamaan yksin erämaihin. Liikunnanavulla hän voi kääntää selkänsä nykyajan pinnalliselle elämäntyylille. Juokseminen ja kävely eivät edellytä kummoisiakaan varusteita. Pallopelejä, kuten lentopalloa, jalkapalloa ja sählyä, voi pelata aivan nimellisillä kustannuksilla.

Liikunta luo hyviä tarinoita

Liikunnan myönteiset vaikutukset koettuun hyvinvointiin voivat Ojasen mielestä perustua siihen, että selviytyjän tarina vahvistuu.

– Säännöllisesti harjoitettu liikunta tuottaa aina kouriintuntuvia tuloksia. Kunto ja terveyskohenevat, taidot kasvavat ja tulokset paranevat. Oman kehon löytämisessä, kurittamisessa ja haltuun ottamisessa on jotakin hyvin positiivista. Siinä jos missä on oman onnensa seppä. Liikunta aivan ilmeisesti tukee jo ennestään hyvää tarinaa selviytymisestä.

– Uuden tarinan syntyä voisi tukea ajatus, että masennus hellittää liikunnan ansiosta. Masentunut ei oikeastaan harrasta juuri mitään, ei ainakaan liikuntaa. Jos ryhdyn masentuneena harrastamaan liikuntaa, syntyy kognitiivinen ristiriita. Jommastakummasta on luovuttava. Jos kuitenkin jatkan liikuntaa, on luovuttava masennuksesta – ainakin sen pahimmista piirteistä.

Seitsemän hyvän elämän perustekijää

Professori Markku Ojasen mielestä hyvän elämän ehtoja, alueita tai ulottuvuuksia on vaikea määrittää. Hän tiivistää omassa tulkinnassaan hyvänelämän perustekijät seitsemään, joista ensimmäinen on terveys ja fyysinen hyvinvointi, toisena tulee vastuullisuus, moraalinormien noudattaminen, osallistuminen ja aktiivisuus. Kolmas hyvän elämän perustekijä Ojasen mukaan on rakkaus, kiintymys ja yhteenkuuluvuus, neljäntenä on oikeudenmukaisuus ja turvallisuus ja viidentenä tehokkuus, taitavuus, tuloksellisuus ja hallinta. Kuudenteen hyvän elämän perustekijään kuuluvat hyvinvoinnin kokeminen, tarkoitus, sisäinen rauha ja tasapaino ja seitsemänteen toiveikkuus, innostus, kiinnostus ja luovuus. Luettelosta puuttuu esimerkiksi itseluottamus tai itsensä hyväksyminen ja etenkin onnellisuus. Ojasen mielestä itseluottamuksella on vahva yhteyshallintaan ja onnellisuus sekä tyytyväisyys ovat näiden seitsemän hyvän elämän perustekijän seurausta.

– Oma hyvinvoinnin määritelmäni on sosiaalisuutta, yhteistä hyvinvointia painottava. Mukana on velvollisuudentunto, joka tuli mukaan hyvinvoinnin käsitteeksi juuri sen vuoksi, että velvollisuuksien väistäminen aiheuttaa muille ongelmia. Lisäksi subjektiivisen hyvinvoinnin arvioita on syytä täydentää ympäristön tai ilmapiirin arvioilla. Vasta nämä yhdessä antavat tietoa elämän laadusta.

Käsitykset hyvästä elämästä ovat aikakausien kuluessa vaihdelleet, mutta hyvään elämään on aina kuulunut kokemus onnellisuudesta, terveys, ystävät ja läheiset sekä turvattu toimeentulo. Tämän ajan yhdeksi hyvän elämän kriteeriksi on noussut mahdollisuus toteuttaa itseään.

– Ihmiset, joilla on läheisiä ihmissuhteita, selviytyvät muita paremmin, sairastavat vähemmän ja elävät pitempään. Monesti ihmettelemme, miksi esimerkiksi vanhukset haluavat olla hyvin puutteellisissakin oloissa mieluummin kuin laitoksissa. Hyvään elämään kuuluu aina omaehtoisuutta ja vastuun ottamista. Hoito on puutteellista, jos nämä puuttuvat. Myös oikeudenmukaisuus on keskeinen hyvän elämän osatekijä. Ihminen kestää helpommin sairautta kuin vääryyttä, joka tuhoaa ihmisen elämän pahemmin kuin sairaus, tietää Ojanen.

Liikunta hyvän elämän tukena

Liikunta antaa myönteistä palautetta aivoille ja aivot keholle. Liikunnan lukuisat lajit voidaan ryhmittää viiteen erilaiseen liikuntamuotoon, joita ovat autonominen liikunta, elämysliikunta ja sosiaalinen liikunta sekä tavoitteellinen ja filosofinen liikunta.

Ojanen kertoo jaottelun perustuvan siihen, millaisia merkityksiä liikunnan harrastajat antavat harjoittamalleen liikunnalle. Osa liikuntalajeista on selvästi jaettavissa näihin ryhmiin, mutta silti saman lajinkin piirissä voidaan olla mukana eri syistä. Tarjolla on myös runsaasti arkielämään liittyvää liikuntaa, joita ovat muun muassa hyöty, työmatka ja asiointiliikunta. Niiden merkitys fyysisen terveyden kannalta on huomattava.

Autonomiselle liikunnalle on ominaista, että se tuntuu hyvin kiinnostavalta ja mukaansatempaavalta. Siitä on vaikea irrottautua. Jos tiedän, että nautin liikunnasta, lukemisesta tai musiikista, voin tuon kokemuksen tavoittaa uudelleen. Flow-tila, joka merkitsee ajanvirtana tai rientona, voi syntyä useimmissa liikuntamuodoissa, joten ominaisuus ei erottelekaan liikuntoja, vaan liikkujia. Useammalle on tärkeää, että liikunta vie täysin mukanaan, jolloin ajatukset arkisista asioista kaikkoavat ja stressaantunut psyykkinen järjestelmä saa levätä. Jos shakki lasketaan urheiluksi, siinä flow toteutuu ehkä täydellisimmin.
Elämysliikunnan osuus on viime vuosina korostunut. Monet uusista liikuntalajeista aiheuttavat vaativuutensa tai haastavuutensa vuoksi voimakkaita tunteita, kuten riippuliito, vuorikiipeily tai koskenlasku. Tämän kehityksenjuuret löytyvätkin nykyajankulttuurin minäkeskeisistä piirteistä. Ojasen mielestä elämyksiä haetaan, koska nykyajan ihmisellä on heikko toistuvuuden ja tapahtumaköyhyyden sieto. Elämysliikuntaan liittyy haasteiden etsintä, ”testaaminen”, pelon voittaminen ja itsetuntemuksen hankkiminen sekä itsetunnon vahvistaminen.
Sosiaalinen liikunta vetoaa mukavaan yhdessä tekemiseen ja että liikunnan avulla löytyy ystäviä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lapsille ja nuorille ystävyyssuhteitten merkitys on suuri. Haastattelu ja kyselytutkimusten vastaukset professori Ojanen tiivistää seuraaviin ystävyyssuhteita kuvaaviin osa-alueisiin:
1. Arvostuksen saaminen – kannustuksen ja kehujen saaminen.
2. Lojaliteetti ja läheisyys – toveri pitää puoltani, voimme puhua mistä vain.
3. Yhteiset asiat – teemme samoja asioita ja olemme samaa mieltä.
4. Toveruus ja yhdessäolo – on kivaa kun on kaveri ja ollaan yhdessä.
5. Ongelmien ratkominen – ystävän kanssa on helppo sopia erimielisyyksistä.
6. Konfliktit – riitelen ystäväni kanssa. Liikunnan aikana voi syntyä kiistoja esimerkiksi kilpailuasetelma, jota ei ole helppo ratkaista.
Tavoitteellinen liikunta perustuu tavoitteisiin ja niihin pääsemiseen. Tavoitteellisuu son tavallisimpia liikunnan perusteluja. Ihmiset liikkuvat kohottaakseen tai säilyttääkseen kuntonsa, laihduttaminen ja tiettyyn suoritukseen valmistautuminen ovat myös tyypillisiä liikuntaan innostavia tavoitteita. – Tavoitteellinen liikunta vahvistaa hallinnan kokemista, varsinkin jos tavoitteet on asetetturealistisiksi. Tavoitteisuus kuvastaa länsimaista ajattelua, jossa katse suuntautuu eteenpäin. Ojasen mukaan tavoitteelliseen liikuntaan liittyy sekä negatiivinen että positiivinen riippuvuus. Negatiivisen riippuvuuden tunnistaa siitä, että toiminta on kaavamaista, muihin harrastuksiin verrattuna ylivoimaisen tärkeää, vie paljon aikaa ja tuntuu pakonomaiselta. Positiiviselle riippuvuudelle on tunnusomaista se, että liikunta on itse valittua, omaehtoista, aikatauluihin sovitettavissa, tuloksia tuottavaa, tärkeää, arvokasta ja merkityksellistä sekä korkealla taitotasolla tapahtuvaa. Liikuntaa ylläpitävänä tekijänä positiivisen ja negatiivisen riippuvuuden lisäksi on se, että tulokset ovat havaittavia ja konkreettisia. Tavoitteellisenliikunnan harrastus säilyy useinniin kauan kuin fyysiset edellytykset antavat myöten.
Filosofinen liikunta hallitsee sekä psyykeä että kehoa. Hyvä esimerkki on jooga, jossa ruumiin hallinnalla saadaan keho tilaan, jossa myös mielenhallinta tehostuu. Liikunta vapauttaa ihmisen sisällä piileviä voimavaroja sellaiseen käyttöön, minkä jokainen kokee oikeaksi. Filosofisen liikunnantavoitteiksi Ojanen mainitsee muun muassa, että itsetunto kohenee ja saavutetaan rentoutunut tila. Näitä antavat aivan tavallisetkin liikuntalajit kuten kävely ja lenkkeily. Itämaistenlajien harrastajilla, esimerkiksi aikido, karate ja judo, on korostunut ajatusten irtoaminen arjesta ja itsetunto sekä fyysinen terveys.

Liikuntamuodot ja hyvän elämän osatekijät.

Ojanen kertoo tunnistavansa liikunnan vaikuttamisessa seuraavat sosiaaliset ja psykologiset tekijät:

Liikuntaan liittyvät yleiset myönteiset odotukset.
Myönteisten odotusten tietoinen virittäminen.
Yhdessä liikkuvien keskinäinen kannustus.
Liikunnasta saatu myönteinen sosiaalinen palaute.
Liikuntataitojen karttuminen ja tulosten saavuttaminen.
Koetun kunnon ja ”vahvuuden” lisääntyminen.
Autotelinen (flow) kokemus (liikunta ”vie mennessään ajan ja paikan ulkopuolelle”).
Yhteyden kokeminen liikuntaryhmissä.
Huippukokemukset, ekstaattiset tilat.
Mielekkyyden kokeminen.
Hallinnan tai omaehtoisuuden kokemus
Minäkäsitysten myönteiset muutokset.

Liikunta edistää mielenterveyttä

Liikunta mielenterveyspotilaan avohoidon tukena -hankkeen loppuraportti, jota myös teos Liiku oikein – voi hyvin edustaa, toteaa, että mielenterveyspotilailla terveysriskit kasautuvat ja heillä koettu hyvinvointi on huomattavasti alempi kuin muulla väestöllä. Erityisesti heidän fyysinen kuntonsa on huolestuttavan huono.

Liikunta on tärkeä keino edistää mielenterveyspotilaiden hyvinvointia. Kirjan taustalla ollut Liikuntatieteellisen Seuran hanke osoitti, että liikuntaharrastuksen lisääminen paransi koeryhmien jäsenten psyykkistä hyvinvointia ja liikunnan väheneminen ennakoi psyykkisenkunnon huononemista. Selkeät fyysisen ja psyykkisenkunnon muutokset vaativat kuitenkin hankkeen kokeiluja intensiivisempiä ohjelmia. Sopivan liikunnan taso ja muoto täytyy harkita huolella, sillä potilaat vieroksuvat liian rasittavaa liikuntaa.

Liikunnan käytön hoidon ja kuntoutuksen tukena kokee professori Ojanen haasteelliseksi. Hänen mukaansa mielenterveyspotilailla on useita liikuntaan liittyviä ongelmia. Oikealla motivoinnilla ja sopivan liikuntamuodon valinnallavoidaan kuitenkin tukea potilaan hyvinvointia. KK

Lähde: Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 153, 2001, 216 sivua (Markku Ojanen & Hannu Svennevig, Markku Nyman, Jukka Halme) Lisätietoja ja tilaukset Liikuntatieteellisestä Seurasta, puh. 094542720, email: lts@stadion.fi, julkaisun hinta on 165 mk + toim.kulut.

Kirjat 02/05/200020/09/2019 Martti

Hyvään elämään. Terapia ja sielunhoito II (2000)

Hyvään elämään. Terapia ja sielunhoito II. 2000. Helsinki: Uusi Tie. 370s.
ISBN 951-619-318-8

Mistä löytyvät hyvän elämän rakennusaineet? Vastoin yleistä ajattelua minäkeskeinen itsekkyys ei tee ihmistä onnelliseksi, vaan lähimmäisestä välittäminen.

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että lapsuus, koti ja kasvatus ovat tärkeitä, mutta niihin sisältyvistä puutteista ja traumoistakin huolimatta hyvä elämä voidaan löytää. Miehen ja naisen erilaisuudessakin voidaan syventää vuorovaikutusta.

Ihminen ei voi kokonaisvaltaisesti hyvin, jos hengellinen hoito on unohdettu psyykkisen ja fyysisen kustannuksella. Hyvän elämän perusta on löydettävissä Raamatusta, ja mikä mielenkiintoista, myös psykologian alalla tehdyt tutkimukset tukevat tämänsuuntaista ajattelua.

Kirja muodostaa kokonaisuuden aiemmin julkaistun teoksen Terapia ja sielunhoito kanssa.

Hyvään elämään. Terapia ja sielunhoito II. 2000. Helsinki: Uusi Tie. 370s. (2404 latausta)

Etu- ja takakansi, kolmen sivun sisällysluettelo.