Tekee mieli vastata heti: ei ole. Muistan lapsuudestani monia hyvin ujoja lapsia, joista ei vielä toisella kymmenelläkään saanut paljon mitään irti. Kun heiltä kysyttiin jotakin, he vain tuijottivat varpaitaan. Tätä ei pidetty pahana, sillä aikuiset vain totesivat, että Matti tai Liisa on vähän ujo. Lähes aina nuo ujot lapset saivat töitä ja menivät naimisiin ja saivat lapsia. He olivat yhtä tyytyväisiä elämäänsä kuin kaikki muutkin.
Miksi ihmeessä jokaisen pitäisi nauttia esiintymisestä ja väkijoukoista? Pakottaako nykyinen kulttuuri jokaisen sellaiseen? Eikö yksityisyyttä arvostavassa kulttuurissa saisi vetäytyä omiin oloihinsa? Puhutaan paljon kauniita sanoja erilaisuuden hyväksymisestä, mutta tämä on vain puhetta, sillä todellisuudessa kaikkia pakotetaan kapeaan ”normaalisuuden” muottiin.
Kysymys ei enää ole luonnollisesta ihmisten luonteenpiirteiden vaihtelusta eikä edes puutteellisen kasvatuksen seurauksista, vaan aivojen tai keskushermoston rakenteellisista ongelmista. Näitä tietenkin voidaan hoitaa lääkkeillä, mikä avaa lääketehtaille suuria mahdollisuuksia. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa myydään jo lääkkeitä ujouden hoitoon. Ujoutta tosin nimitetään sosiaaliseksi fobiaksi tai persoonallisuushäiriöksi. Psykiatrit ja psykologit kuvaavat näiden ongelmien lisääntymistä suoranaisena epidemiana, koska tällaisen diagnoosin saaneiden määrä on viime vuosikymmenien aikana lisääntynyt moninkertaiseksi.