Asiasana: SOTE

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

SOTE: Mitä me osaamme valita?

SOTE-suunnittelun yhteydessä valinnan mahdollisuus on toisaalta kuvattu ihmisen perusoikeutena ja velvollisuutena ja toisaalta suurten yritysten etuja palvelevana hämäyksenä, koska ihmisillä ei ole kykyä tehdä valintoja. Kumpi näistä kahdesta on lähempänä totuutta?

Kun menen vaimoni pyynnöstä ostamaan keksejä suureen liikkeeseen, tunnen itseni avuttomaksi. Katseltuani kymmenien, jopa satojen keksipakettien rivejä tartun kuin hukkuva korteen, kun näen jonkun tutun merkin. Sen minä otan. Kunhan vain siinä on suklaata.

Ostaessani leikkeleitä, minulla ei ole aavistustakaan niiden terveellisyydestä. Minulla on oikeastaan vain yksi ohjenuora: ostan kotimaista. Saatan muistaa jonkin tuotteen, jota sitten ostan uudestaan.

Mitä tulee erilaisiin laitteisiin, kuten kommunikaatiovälineisiin, kannettaviin tietokoneisiin, televisioihin tai autoihin, olen myyjien armoilla. Minulle voi myydä ihan mitä vain. En osaa tehdä järkeviä valintoja – jos niitä on mahdollista tehdäkään. No, autojen pitää olla pitkälle miehelle tarpeeksi tilavia ja mieluusti kulutus saisi olla vähäistä, siinä kaikki.

Kun kyse on villin lännen elokuvista, tiedän, mitä minulta puuttuu ja minkä vielä voisin hankkia. Olen yleensä katsonut elokuvan arvioinnin ainakin viidestä oppaasta ja perehtynyt siihen, mitä muita elokuvia ohjaaja on ohjannut. Silloin tuntuu, että osaan valita.

Entä poliittisen puolueen valinta? Kun katsoo, miten ihmiset ovat äänestäneet vaikkapa Yhdysvalloissa ja Britanniassa, ensimmäinen ajatus on, että valinnat perustuvat epämääräisiin mielikuviin ja tulkintoihin. Suuri osa ihmisistä äänestää omien etujensa vastaisesti. Huomaan, että omiin valintoihini vaikuttaa paljon ehdokkaan miellyttävyys, mikä on hyvin subjektiivinen asia. Olemme varmoja, että muut ihmiset tekevät vääriä valintoja.

Mihin hoitavan SOTE-yksikön valinta perustuu potilaan näkökulmasta? Mihin rationaalisen valinnan tulisi perustua? Ensisijaisena tulisi olla hoidon laatu. Eri yksikköjen uskottava vertailu on erittäin vaikeaa. Jos laatutietoja tulee, ne ovat helposti pinnallisia ja niiden ymmärtäminen vaatii perehtyneisyyttä. Potilaan näkökulmasta laadun osatekijät ovat (1) nopea ja helppo hoitoon pääsy, (2) jatkuvuus ja turvallisuuden kokemus, (3) miellyttävät työntekijät ja (4) koettu paraneminen. Kustannukset voivat olla laadussa mukana, jos etäisyys on pitkä ja jostakin hoidon osasta joutuu maksamaan ylimääräistä.

Koko järjestelmän kannalta nämä eivät ole kovinkaan rationaalisia perusteluja. Kovin helppo hoitoon pääsy tukkii järjestelmän ja tulee kalliiksi. Jatkuvuus ja turvallisuus merkitsevät sitä, että valintoja ei tehdäkään, vaan pysytään siinä, missä ennenkin on oltu. Lääkärin ja vastaanotossa työskentelevien ihmisen miellyttävyys on ihan mukava asia, mutta hoidon tulosten kannalta sillä on kovin vähän merkitystä. Koettu paraneminen on tärkein asia, mutta sitä on vaikea verrata mihinkään. Kenties sairaus olisi parantunut nopeammin jossakin toisessa yksikössä.

Koko Suomen hoitojärjestelmän, kenties maakunnankin, on mahdollista kerätä tietoja hoitojen tuloksellisuudesta. Ne kuvaavat keskimääräisiä potilaita ja ovat ilman muuta hyödyllisiä, mutta potilaiden tekemiin valintoihin niistä ei ole hyötyä. Yhteiskunnan näkökulmasta kustannukset ovat keskeinen arvioinnin perusta. Kysymys on arvovalinnoista. Terveyden edistämiseen ja sairauksien hoitoon voidaan panostaa paljon, jos valitsemamme poliitikot näin päättävät. Nykyinen hallitus on ottanut tavoitteeksi kustannusten säästön. Tärkeät valinnat ovat heidän sekä asiantuntijoiden käsissä. Myös terveydenhoitoalan yrityksillä tulee olemaan paljon valtaa tulevassa järjestelmässä.

Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Suunnitteluharha

Hyvät ratkaisut löydetään ja toteutetaan vähitellen. Vain harvoin kokonaisvaltaiset suunnitelmat (SOTE!) tuottavat hyviä tuloksia. Kehitys kulkee pienten askelten sekä yrityksen ja erehdyksen avulla. Tällainen ei tyydytä niitä, jotka haluvavat kokonaisvaltaisia ratkaisuja.

Jokaista uutta suunnitelmaa tulee arvostella, sillä suunnittelu ei ole itsetarkoituksellista. Suunnitelmat toteutuvat vain harvoin suunnitelmien mukaisesti. Ainakin kustannusarviot pettävät pahasti. Mekaaniset viisivuotissuunnitelmat olivat erityisen typeriä. Monilla alueilla ne arkistoidaan sen jälkeen kun ne on tehty. Filosofi Roger Scrutonin mukaan EU perustuu lukuisiin suunnitteluharhoihin. Idea oli kaunis, sillä sen avulla vihamiehet saatiin sopimaan ja toimimaan yhdessä. Tällä yhteyden idealla perustellaan kaiken standardointia ja valtavaa keskushallintoa. Elämme yhä tihentyvässä sääntöjen viidakossa. Koska valtiot ovat itsekkäämpiä kuin niiden kansalaiset, tarvitaan suuri valvontakoneisto, joka kuitenkin vuotaa koko ajan. (Scrutonin kirja on vuodelta 2010, jolloin brexitistä ja Trumpista ei ollut tietoakaan, mutta hän on osannut ennakoida tulevaa.)

Eurooppa on kriittisessä tilassa. Kaikissa valtioissa on panostettu kansalaisten hyvinvointiin ottamalla velkaa niiden maksamiseen. Politiikassa ei voi menestyä muuten kuin lisäämällä etuja. Poliitikot nojautuvat illuusioihin toivoen, että ongelmat väistyvät kuin taikaiskusta. Taikaisku on nousukauden alkaminen. Sellainen on saatu hyvin kivuliaasti tänä vuonna (2017).

Samalla Eurooppa on Scrutonin mukaan hylännyt juutalais-kristillisen moraalin ja hengellisyyden perinnön, jolle länsimainen laki, koulutus ja kulttuuri ovat perustuneet (s. 104). Mitään vastaavaa ei ole syntynyt muiden uskontojen piirissä.

Tärkeät päätökset tehdään etäällä kansalaisista. Suurta suunnitelmaa ei saa vastustaa. Ei silloinkaan, kun se on epäselvä ja yleinen (SOTE). EU:ssa halutaan sekä poistaa rajat ja säilyttää kansallinen identiteetti, mikä on mahdoton yhtälö. Todennäköisesti kansallinen identiteetti voittaa. Koska utopia on niin mahdoton, tarvitaan lisää lakeja, lisää sääntöjä, enemmän hallintoa, suurempia yksiköitä, enemmän valtaa keskukselle. Ihmiset ovat lopulta kiusankappaleita hyvälle hallinnolle.

Mikä oli Leninin pahin virhe? Se oli vanhojen instituutioiden hävittäminen. Raaka valta korvasi vastuun. Syntyi suuri koneisto, jossa ei ollut minkäänlaisia korjausmekanismeja. EU:ssa on nyt paljon samaa. Ei sen vuoksi, että taustalla olisi jokin despootti, vaan siksi, että järjestelmä on niin raskas, hidas ja itseään täydentävä. Mitään ei poisteta eikä kumota. Hölmöjen lakien pilkkaaminen ei auta, sillä keskus on liian kaukana. Keskushallinto ei välitä kansalaisten reaktioista. Edes Britannian ero ei muuta kurssia.

EU romahtaa, koska tottelemattomuus kasvaa – ja samalla korruptio ja kotiinpäin vetäminen. Yhteisiä rahoja on helppo käyttää. Lukuja voidaan vääristellä aivan samoin kuin Neuvostoliitossa. Kommunistisen puolueen korvaa valtava virkamiesten joukko, jota ei voi arvostella. He ovat saaneet valtuutuksen “ylhäältä”. Virheet maksaa kansalainen, ei byrokratia. Monet säädökset vahvistavat suurten yritysten etuja, koska pienet yrittäjät eivät voi säädöksiä noudattaa. Yksi pelottava esimerkki on kilpailulainsäädäntö. Se rajoittaa tilaajan mahdollisuuksia ostaa haluamiaan tuotteita.

Todellinen demokratia ja vastuullisuus merkitsee kansalaisten mahdollisuutta puuttua asioihin. EU:n suhteen se on mahdotonta. Mitä abstraktimpi tavoite on, sitä varmemmin siihen sisältyy ristiriitaisia tavoitteita. Jo Ranskan vallankumouksen perusarvot, vapaus, tasa-arvo ja veljeys olivat kaikki keskenään ristiriidassa. Mitä suurempi vapaus, sitä enemmän tasa-arvo kärsii. Mitä enemmän yksilöillä on vapauksia, sitä enemmän veljeys eli keskinäinen yhteys kärsii. Jos tasa-arvo merkitsee myös oikeudenmukaisuutta, veljeys rikkoo sen, sillä jokainen puolustaa veljeään. Onneksi kaikkiin ihmisiin kohdistuva veljeys lievittää vapaudesta aiheutuvia ongelmia.

Scruton, Roger (2010). The Uses of Pessimism. And the Danger of False Hope. Oxford: Oxford University Press.

JK.

Scruton kärjistää tietoisesti saadakseen viestinsä perille. Vaikka kallistun pessimismin puolelle, haluaisin uskoa siihen, että SOTE toimii paremmin kuin kriitikot epäilevät. Haluaisin uskoa siihen, että Euroopan huonot trendit kääntyvät parempaan suuntaan. Useimpia ongelmia ratkotaan lisäämällä sääntöjä ja valvontaa, joiden mukana tulee uusia ongelmia. Huonosti toimivaa vanhaa on usein vaikea korjata, mutta aivan kuten Scruton kirjoittaa, utopistiset ilmassa roikkuvat ratkaisut ovat usein vielä huonompia.

Nettiviikot / Uutiset Martti Jätä kommentti

Nettiviikko 11/2017

Tässä nettiviikko viikolle 11:

1. Aamulehden bisnes-liitteessä oli tammikuussa kuvaus Word Dive -yrityksestä, joka preppaa abiturientteja kielissä. Kyseessä on jutun mukaan tekoälyn sovellus. Joka neljäs abiturientti jo sitä käyttää ja odotus on, että kohta 40 % käyttää. Vähintään eximia on luvattu lopputulos! Osa saa vielä rahansa takaisin, koska ei ole saanut eximiaa, mutta tulokset paranevat koko ajan. Miksi lukiossa istutaan vähintään kolme vuotta, kun tämä kurssi on näin pätevä? Eikö kaikkien pitäisi osallistua tällaisille kursseille heti lukion alusta pitäen?

Maksut eivät olleet kalliita. Miksi kaikki eivät niitä käytä? Onko osallistuminen sittenkin rahasta tai jostakin muusta kiinni? Jotkut preppauskurssit ovat hirmuisen kalliita ja siten asettavat opiskelijat eriarvoiseen asemaan. Yliopistojen ja korkeakoulujen näkökulmasta nämä kurssit ovat kiusallisia. Toisaalta on tietenkin hyvä, että hakijoiden tiedot ja taidot paranevat, mutta jos haetaan lahjakkuutta jollekin alalle, tällainen lyhyen kurssin avulla saatu huipputulos ei kerro totuutta. Vielä suurempi ongelma on eräiden kurssien kalleus. Kaikilla ei ole niihin varaa. Lue lisää