Liikunnalla elämyksiä

Julkaistu Terveyssanomat 5/2001, pp21-23, 26.

Liikunta virkistää mieltä ja vahvistaa selviytymistä. Liikunta antaa ihmisille heidän kaipaamaansa myönteistä pakoa irti moniulotteisesta ja alati muuttuvasta elämästä tai masennuksen uuvuttamasta avuttomuuden, heikkouden ja tahdottomuudentilasta.

– Hyvinvoivat ihmiset ovat tunteiden suhteen vakaampia kuin ahdistuneet tai masentuneet, toteaa “Liiku oikein – voi hyvin” kirjan tekijä psykologian professori Markku Ojanen, Tampereen yliopistosta. Hän haluaa liikunta ja terveyspolitiikassa siirrettävän painopistettä enemmän terveysliikunnan ja erityisryhmien liikunnan tukemiseen. Muuten mielenterveysongelmista kärsivät ja muut erityisryhmät jäävät edelleen huippu ja kilpaurheilun jalkoihin.

Professori Markku Ojasen onnellisuusohjelma:

  1. Anna aikaa kaikkein rakkaimmalle harrastuksellesi.
  2. Tiedosta elämääsi kuuluvat hyvät asiat.
  3. Harrasta liikuntaa.
  4. Valitse sellainen liikunta, josta nautit.
  5. Ilahduta läheisiäsi, ystäviäsi, ketä vain.
  6. Osallistu vapaaehtoistyöhön.
  7. Pysähdy, lepää ja laiskottele.

Suomalainen on vapaa ja vauras, mutta samalla entistä useampi tuntee voimattomuutta, uupumusta ja masennusta. Lisääntynyt vastuu itsestä on monelle uusi ja raskastaakka. Työssä ei jakseta ja parisuhteiden pysyvyys on heikentynyt. Itsemurhien suurimäärä kertoo elämänotteen lopullisesta katoamisesta. Stakesin ja Kelan tekemän tutkimuksen (Arinen ym., 1998) mukaan ongelmien määrät kansalaisilla olivat huomattavasti lisääntyneet vajaan kymmenen vuodenaikana.

Ihminen näyttää haurastuvan, koska hän on kehittänyt itselleen liian vaativan, moniuloitteisen ja alati muuttuvan elämänmuodon. Professori Markku Ojanen Tampereen yliopiston psykologian laitokselta tuo esiin kuusi erilaista tapaa selviytyä elämästä ja niissä kaikissa voi liikunta olla mukana.

  1. Terapiaa ja hoitoa. Liikunta voidaan rinnastaa vaikutuksiltaan moniin muihin hyväksi todettuihin hoitokeinoihin. Liikunnalla on lisäksi huomattavasairauksia ennalta ehkäisevämerkitys.
  2. Myönteinen ajattelu, optimismi, sisäinen sankaruus, elämän hallinta, itseluottamus. Asian tuntevien gurujen kirjojen ja luentojen mukaan apu on lähellä aina kirjan viimeiselle sivulle asti, mutta sitten epäilys hiipii mieleen. Esimerkkienvaativuus ja haastavuus nostaa väkisinkin esiin pelkuruuden, luotanko sittenkään itseeni. Liikunnan sankaruus yhdistyy helposti suuriin voittoihin kilpailuissa, mutta aivan tavallinen ihminen voi liikunnassa kokea hallinnan tunnetta. Onnistunut laturetki, hyvä tulos tai vain kunnon hiki antaa miellyttävää vahvuuden tunnetta. Ehkä parhaiten sankaruus toteutuu vammaisliikunnassa. Ei voi olla ihailematta ihmisiä, jotka vaikeista vammoista huolimatta uskovat itseensä ja pystyvät lähes uskomattomiin suorituksiin.
  3. Pako minuudesta ja elämästä. Roy Baumeister kuvaa kirjoissaan useita erilaisia pakoja. Alkoholi on paljon käytetty keino. Minuutensa voi siihen hukuttaa vain hetkeksi, jonka jälkeen minätietoisuus palaa entistä vahvempana takaisin. Baumaister pitää myös ahmimishäiriöitä pakona, koska niiden avulla voi paeta syömiseen. Televisio on Mihaly Csikszentmihalyin mukaan vaarallinen pakokeino, koska se ei synnytä mitään uutta, vaan on passiivista vastaanottamista. Liikunta on yksi parhaita positiivisista pakokeinoista. Ajatukset irtoavat väkisinkin arkisista asioista. Myös penkkiurheilu on luettavissa positiivisiin pakokeinoihin.
  4. Myönteinen luovuttaminen. Aiemmin oli mahdollista vetäytyä luostariin tai tuntureiden rauhaan, jos elämä tuntui mahdottomalta. Nyt kaikilta vaaditaan tuotannollista panosta. Verkkaista ja rauhallista elämää ei enää ole tarjolla. Vain sairauden avulla voi päästä eroon nykyajan tiukoista vaatimuksista. Myönteinen luovuttaminen ei liity liikuntaankaan. Liikuntaan on vaikea yhdistää vetäytymisen tai luovuttamisen ideaa.
  5. Palvelu, vapaaehtoistyö. Olennaista hyvälle auttamiselle on neljä asiaa: aito kohtaaminen, sitoutuminen, nöyryys ja ”pyhä huolettomuus” eli auttaja saa unohtaa paineet saada tuloksia aikaan. Jos alkoholistinkohtaamisessa päällimmäisenä on halu muuttaa häntä, tehdä hänestä raitis, yhteys on varmasti kankea ja auttaja kokee pettymyksen tunnetta. Jos auttaja osaa kohdata autettavan aidosti ihmisenä, häntä lähimmäisenä tukien ja auttaen, muuta ei tarvitakaan. Liikunta on luonteeltaan minä keskeistä, missä myös sen vaarat vaanivat. Liikuntaa harrastava voi keskittyä liikaakin omaan itseensä ja kehoonsa. Liikunnanpiirissä on onneksi jo pitkään harrastettu monenlaista vapaaehtoistyötä. Monet aktiivisesti liikuntaa harrastavat järjestävät muillekin liikuntamahdollisuuksia ja osallistuvat esimerkiksi nuorten ja lasten ohjaamiseen ja valmentamiseen.
  6. Pyrkimys korkeampaan. Kyseessä voi olla uskonnollinen, aatteellinen tai eettinen pyrkimys tehdä jotakin hyvää sen vuoksi, että uskoo johonkin. Uskonnollinen vakaumus on tekijä, joka monien tutkimusten mukaan on yhteydessä koettuun hyvinvointiin ja terveyteen (Ojanen, 1999). Uskontojen ja ideologioiden nimessä on tehty myös paljon pahaa. Usko on useimmiten ihmiselle hyväksi, mutta uskonnot voivat olla tuhoavia. Usko, toivo ja rakkaus ovat valtavia elämää säilyttäviä ja uudistavia voimia. Nykyaika ei kaipaa nöyristelyä, mutta aitoa nöyryyttä, kilpailun sijasta kilvoittelua sekä armollista asennetta suhteessa itseemme ja toinen toisiimme. Liikuntaan on aina liittynyt ihanteellisia näkemyksiä ”terve sielu terveessä ruumiissa”-tyyliin, mutta nämä ovat paljolti jääneet taka-alalle. Pyrkimys elää terveesti on silti edelleen hyvä asia ja voi antaa liikunnan harrastamiselle aatteellista perustaa. -Liikuntamuotojen ja -lajien laajentuminen on edistänyt liikunnan merkitystä selviytymiskeinona. Tämän ajan liikunta tarjoaa jotakin kaikkiin edellä kuvattuihin elämästä selviytymisen keinoihin, täsmentää Ojanen.

Ihminen tarvitsee positiivisia pakoja

Liikunnan merkitys positiivisena pakona näyttää koko ajan lisääntyvän. Liikunta tarjoaa vuosi vuodelta enemmän yhteisiä elämyksiä ja samastumisen kohteita. Se antaa mielihyvää, hoitaa ja kuntouttaa sekä vie ajatukset arkisista asioista. Tämän päivän Euroopassa liikunnasta on tullut merkittävä vapaa-ajan viettämisen ja terveyden edistämisen muoto. Monissa kulttuureissa vapaa-ajan puute, uskonto ja kauneusihanteet rajoittavat liikuntaa. Rajoitukset kohdistuvat etenkin naisiin, joille liikunta ei vallassa olevien miesten mielestä sovi. Ojasen mukaan liikunta palveli aiemmin yhteisönkiinteyttä ja vahvisti sitä ulkoisia haasteita vastaan.

– Yksilökeskeisyyden vahvistuessa tavoitteeksi ovat nousseet terveys, kunto ja trimmattu ulkonäkö. Viimeisinä vuosikymmeninä liikunnasta on tullut yhä enemmän mielihyvän tai itsensä toteuttamisen väline. Liikuntamuodot, joissa elämykset korostuvat, ovat tulleet yhä suositummiksi, koska länsimainen minuus on vähitellen hankkinut itseensä primadonnan elkeitä, jotka oikeuttavat uusien kokemusten ja elämysten hankkimiseen. Liikunnan on synnytettävä voimakkaita tunteita, kuten pelkoa, jännitystä, helpotusta, ihmetystä ja mielihyvää. Maslowin käyttämän termin mukaan liikunnan on annettava huippukokemuksia.

Kaikkein tärkeimpänä professori Ojanen pitää sitä, että liikunnassa todella on jotakin sellaista, joka kohentaa ihmisen hyvinvointia ja antaa mielihyvän kokemuksia päästä irti arjenongelmista. Ojasen tekemissä kyselyissä tästä on oltu lähes yksimielisiä – edellyttäen, että liikunnalla on arjessa myönteinen rooli. Monille esimerkiksi pallopelit antavat mahdollisuuden irrottaa ajatukset työtehtävistä. Mitä intensiivisempää peli on, sitä varmemmin näin käy. Tulos on sama lähes lajista riippumatta. Pako onnistuu useita kertoja viikossa. Paot ovat sillä tavoin myönteisiä, että jälkitila on yleensä myönteinen, joskus jopa euforinen.

Ojanen mukauttaa liikunnanhyvin monenlaisiin elämäntyyleihin. Varakas voi lähteä alpeille laskettelemaan tai juoksemaan New Yorkin maratonille. Hän voi hankkia tyylilleen sopia merkkivaatteita. Joku toinen voi lähteä vaeltamaan yksin erämaihin. Liikunnanavulla hän voi kääntää selkänsä nykyajan pinnalliselle elämäntyylille. Juokseminen ja kävely eivät edellytä kummoisiakaan varusteita. Pallopelejä, kuten lentopalloa, jalkapalloa ja sählyä, voi pelata aivan nimellisillä kustannuksilla.

Liikunta luo hyviä tarinoita

Liikunnan myönteiset vaikutukset koettuun hyvinvointiin voivat Ojasen mielestä perustua siihen, että selviytyjän tarina vahvistuu.

– Säännöllisesti harjoitettu liikunta tuottaa aina kouriintuntuvia tuloksia. Kunto ja terveyskohenevat, taidot kasvavat ja tulokset paranevat. Oman kehon löytämisessä, kurittamisessa ja haltuun ottamisessa on jotakin hyvin positiivista. Siinä jos missä on oman onnensa seppä. Liikunta aivan ilmeisesti tukee jo ennestään hyvää tarinaa selviytymisestä.

– Uuden tarinan syntyä voisi tukea ajatus, että masennus hellittää liikunnan ansiosta. Masentunut ei oikeastaan harrasta juuri mitään, ei ainakaan liikuntaa. Jos ryhdyn masentuneena harrastamaan liikuntaa, syntyy kognitiivinen ristiriita. Jommastakummasta on luovuttava. Jos kuitenkin jatkan liikuntaa, on luovuttava masennuksesta – ainakin sen pahimmista piirteistä.

Seitsemän hyvän elämän perustekijää

Professori Markku Ojasen mielestä hyvän elämän ehtoja, alueita tai ulottuvuuksia on vaikea määrittää. Hän tiivistää omassa tulkinnassaan hyvänelämän perustekijät seitsemään, joista ensimmäinen on terveys ja fyysinen hyvinvointi, toisena tulee vastuullisuus, moraalinormien noudattaminen, osallistuminen ja aktiivisuus. Kolmas hyvän elämän perustekijä Ojasen mukaan on rakkaus, kiintymys ja yhteenkuuluvuus, neljäntenä on oikeudenmukaisuus ja turvallisuus ja viidentenä tehokkuus, taitavuus, tuloksellisuus ja hallinta. Kuudenteen hyvän elämän perustekijään kuuluvat hyvinvoinnin kokeminen, tarkoitus, sisäinen rauha ja tasapaino ja seitsemänteen toiveikkuus, innostus, kiinnostus ja luovuus. Luettelosta puuttuu esimerkiksi itseluottamus tai itsensä hyväksyminen ja etenkin onnellisuus. Ojasen mielestä itseluottamuksella on vahva yhteyshallintaan ja onnellisuus sekä tyytyväisyys ovat näiden seitsemän hyvän elämän perustekijän seurausta.

– Oma hyvinvoinnin määritelmäni on sosiaalisuutta, yhteistä hyvinvointia painottava. Mukana on velvollisuudentunto, joka tuli mukaan hyvinvoinnin käsitteeksi juuri sen vuoksi, että velvollisuuksien väistäminen aiheuttaa muille ongelmia. Lisäksi subjektiivisen hyvinvoinnin arvioita on syytä täydentää ympäristön tai ilmapiirin arvioilla. Vasta nämä yhdessä antavat tietoa elämän laadusta.

Käsitykset hyvästä elämästä ovat aikakausien kuluessa vaihdelleet, mutta hyvään elämään on aina kuulunut kokemus onnellisuudesta, terveys, ystävät ja läheiset sekä turvattu toimeentulo. Tämän ajan yhdeksi hyvän elämän kriteeriksi on noussut mahdollisuus toteuttaa itseään.

– Ihmiset, joilla on läheisiä ihmissuhteita, selviytyvät muita paremmin, sairastavat vähemmän ja elävät pitempään. Monesti ihmettelemme, miksi esimerkiksi vanhukset haluavat olla hyvin puutteellisissakin oloissa mieluummin kuin laitoksissa. Hyvään elämään kuuluu aina omaehtoisuutta ja vastuun ottamista. Hoito on puutteellista, jos nämä puuttuvat. Myös oikeudenmukaisuus on keskeinen hyvän elämän osatekijä. Ihminen kestää helpommin sairautta kuin vääryyttä, joka tuhoaa ihmisen elämän pahemmin kuin sairaus, tietää Ojanen.

Liikunta hyvän elämän tukena

Liikunta antaa myönteistä palautetta aivoille ja aivot keholle. Liikunnan lukuisat lajit voidaan ryhmittää viiteen erilaiseen liikuntamuotoon, joita ovat autonominen liikunta, elämysliikunta ja sosiaalinen liikunta sekä tavoitteellinen ja filosofinen liikunta.

Ojanen kertoo jaottelun perustuvan siihen, millaisia merkityksiä liikunnan harrastajat antavat harjoittamalleen liikunnalle. Osa liikuntalajeista on selvästi jaettavissa näihin ryhmiin, mutta silti saman lajinkin piirissä voidaan olla mukana eri syistä. Tarjolla on myös runsaasti arkielämään liittyvää liikuntaa, joita ovat muun muassa hyöty, työmatka ja asiointiliikunta. Niiden merkitys fyysisen terveyden kannalta on huomattava.

  1. Autonomiselle liikunnalle on ominaista, että se tuntuu hyvin kiinnostavalta ja mukaansatempaavalta. Siitä on vaikea irrottautua. Jos tiedän, että nautin liikunnasta, lukemisesta tai musiikista, voin tuon kokemuksen tavoittaa uudelleen. Flow-tila, joka merkitsee ajanvirtana tai rientona, voi syntyä useimmissa liikuntamuodoissa, joten ominaisuus ei erottelekaan liikuntoja, vaan liikkujia. Useammalle on tärkeää, että liikunta vie täysin mukanaan, jolloin ajatukset arkisista asioista kaikkoavat ja stressaantunut psyykkinen järjestelmä saa levätä. Jos shakki lasketaan urheiluksi, siinä flow toteutuu ehkä täydellisimmin.
  2. Elämysliikunnan osuus on viime vuosina korostunut. Monet uusista liikuntalajeista aiheuttavat vaativuutensa tai haastavuutensa vuoksi voimakkaita tunteita, kuten riippuliito, vuorikiipeily tai koskenlasku. Tämän kehityksenjuuret löytyvätkin nykyajankulttuurin minäkeskeisistä piirteistä. Ojasen mielestä elämyksiä haetaan, koska nykyajan ihmisellä on heikko toistuvuuden ja tapahtumaköyhyyden sieto. Elämysliikuntaan liittyy haasteiden etsintä, ”testaaminen”, pelon voittaminen ja itsetuntemuksen hankkiminen sekä itsetunnon vahvistaminen.
  3. Sosiaalinen liikunta vetoaa mukavaan yhdessä tekemiseen ja että liikunnan avulla löytyy ystäviä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lapsille ja nuorille ystävyyssuhteitten merkitys on suuri. Haastattelu ja kyselytutkimusten vastaukset professori Ojanen tiivistää seuraaviin ystävyyssuhteita kuvaaviin osa-alueisiin:
    1. Arvostuksen saaminen – kannustuksen ja kehujen saaminen.
    2. Lojaliteetti ja läheisyys – toveri pitää puoltani, voimme puhua mistä vain.
    3. Yhteiset asiat – teemme samoja asioita ja olemme samaa mieltä.
    4. Toveruus ja yhdessäolo – on kivaa kun on kaveri ja ollaan yhdessä.
    5. Ongelmien ratkominen – ystävän kanssa on helppo sopia erimielisyyksistä.
    6. Konfliktit – riitelen ystäväni kanssa. Liikunnan aikana voi syntyä kiistoja esimerkiksi kilpailuasetelma, jota ei ole helppo ratkaista.
  4. Tavoitteellinen liikunta perustuu tavoitteisiin ja niihin pääsemiseen. Tavoitteellisuu son tavallisimpia liikunnan perusteluja. Ihmiset liikkuvat kohottaakseen tai säilyttääkseen kuntonsa, laihduttaminen ja tiettyyn suoritukseen valmistautuminen ovat myös tyypillisiä liikuntaan innostavia tavoitteita. – Tavoitteellinen liikunta vahvistaa hallinnan kokemista, varsinkin jos tavoitteet on asetetturealistisiksi. Tavoitteisuus kuvastaa länsimaista ajattelua, jossa katse suuntautuu eteenpäin. Ojasen mukaan tavoitteelliseen liikuntaan liittyy sekä negatiivinen että positiivinen riippuvuus. Negatiivisen riippuvuuden tunnistaa siitä, että toiminta on kaavamaista, muihin harrastuksiin verrattuna ylivoimaisen tärkeää, vie paljon aikaa ja tuntuu pakonomaiselta. Positiiviselle riippuvuudelle on tunnusomaista se, että liikunta on itse valittua, omaehtoista, aikatauluihin sovitettavissa, tuloksia tuottavaa, tärkeää, arvokasta ja merkityksellistä sekä korkealla taitotasolla tapahtuvaa. Liikuntaa ylläpitävänä tekijänä positiivisen ja negatiivisen riippuvuuden lisäksi on se, että tulokset ovat havaittavia ja konkreettisia. Tavoitteellisenliikunnan harrastus säilyy useinniin kauan kuin fyysiset edellytykset antavat myöten.
  5. Filosofinen liikunta hallitsee sekä psyykeä että kehoa. Hyvä esimerkki on jooga, jossa ruumiin hallinnalla saadaan keho tilaan, jossa myös mielenhallinta tehostuu. Liikunta vapauttaa ihmisen sisällä piileviä voimavaroja sellaiseen käyttöön, minkä jokainen kokee oikeaksi. Filosofisen liikunnantavoitteiksi Ojanen mainitsee muun muassa, että itsetunto kohenee ja saavutetaan rentoutunut tila. Näitä antavat aivan tavallisetkin liikuntalajit kuten kävely ja lenkkeily. Itämaistenlajien harrastajilla, esimerkiksi aikido, karate ja judo, on korostunut ajatusten irtoaminen arjesta ja itsetunto sekä fyysinen terveys.

Liikuntamuodot ja hyvän elämän osatekijät.

Ojanen kertoo tunnistavansa liikunnan vaikuttamisessa seuraavat sosiaaliset ja psykologiset tekijät:

  1. Liikuntaan liittyvät yleiset myönteiset odotukset.
  2. Myönteisten odotusten tietoinen virittäminen.
  3. Yhdessä liikkuvien keskinäinen kannustus.
  4. Liikunnasta saatu myönteinen sosiaalinen palaute.
  5. Liikuntataitojen karttuminen ja tulosten saavuttaminen.
  6. Koetun kunnon ja ”vahvuuden” lisääntyminen.
  7. Autotelinen (flow) kokemus (liikunta ”vie mennessään ajan ja paikan ulkopuolelle”).
  8. Yhteyden kokeminen liikuntaryhmissä.
  9. Huippukokemukset, ekstaattiset tilat.
  10. Mielekkyyden kokeminen.
  11. Hallinnan tai omaehtoisuuden kokemus
  12. Minäkäsitysten myönteiset muutokset.

Liikunta edistää mielenterveyttä

Liikunta mielenterveyspotilaan avohoidon tukena -hankkeen loppuraportti, jota myös teos Liiku oikein – voi hyvin edustaa, toteaa, että mielenterveyspotilailla terveysriskit kasautuvat ja heillä koettu hyvinvointi on huomattavasti alempi kuin muulla väestöllä. Erityisesti heidän fyysinen kuntonsa on huolestuttavan huono.

Liikunta on tärkeä keino edistää mielenterveyspotilaiden hyvinvointia. Kirjan taustalla ollut Liikuntatieteellisen Seuran hanke osoitti, että liikuntaharrastuksen lisääminen paransi koeryhmien jäsenten psyykkistä hyvinvointia ja liikunnan väheneminen ennakoi psyykkisenkunnon huononemista. Selkeät fyysisen ja psyykkisenkunnon muutokset vaativat kuitenkin hankkeen kokeiluja intensiivisempiä ohjelmia. Sopivan liikunnan taso ja muoto täytyy harkita huolella, sillä potilaat vieroksuvat liian rasittavaa liikuntaa.

Liikunnan käytön hoidon ja kuntoutuksen tukena kokee professori Ojanen haasteelliseksi. Hänen mukaansa mielenterveyspotilailla on useita liikuntaan liittyviä ongelmia. Oikealla motivoinnilla ja sopivan liikuntamuodon valinnallavoidaan kuitenkin tukea potilaan hyvinvointia. KK

Lähde: Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 153, 2001, 216 sivua (Markku Ojanen & Hannu Svennevig, Markku Nyman, Jukka Halme) Lisätietoja ja tilaukset Liikuntatieteellisestä Seurasta, puh. 094542720, email: lts@stadion.fi, julkaisun hinta on 165 mk + toim.kulut.

Hyvään elämään. Terapia ja sielunhoito II (2000)

Hyvään elämään. Terapia ja sielunhoito II. 2000. Helsinki: Uusi Tie. 370s.
ISBN 951-619-318-8

Mistä löytyvät hyvän elämän rakennusaineet? Vastoin yleistä ajattelua minäkeskeinen itsekkyys ei tee ihmistä onnelliseksi, vaan lähimmäisestä välittäminen.

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että lapsuus, koti ja kasvatus ovat tärkeitä, mutta niihin sisältyvistä puutteista ja traumoistakin huolimatta hyvä elämä voidaan löytää. Miehen ja naisen erilaisuudessakin voidaan syventää vuorovaikutusta.

Ihminen ei voi kokonaisvaltaisesti hyvin, jos hengellinen hoito on unohdettu psyykkisen ja fyysisen kustannuksella. Hyvän elämän perusta on löydettävissä Raamatusta, ja mikä mielenkiintoista, myös psykologian alalla tehdyt tutkimukset tukevat tämänsuuntaista ajattelua.

Kirja muodostaa kokonaisuuden aiemmin julkaistun teoksen Terapia ja sielunhoito kanssa.

Hyvään elämään. Terapia ja sielunhoito II. 2000. Helsinki: Uusi Tie. 370s. (1824 latausta)

Etu- ja takakansi, kolmen sivun sisällysluettelo.

Terapia ja sielunhoito (1999)

Terapia ja sielunhoito. 1999. Helsinki: Uusi Tie. 353s. ISBN 951-619-234-3 Loppuunmyyty. Allekirjoittaneella muutama kappale.
Markku Ojanen kuvaa monipuolisesti ihmisen ongelmia ja osoittaa niihin sopivia hoitokeinoja. Hän myös arvioi eri terapioita ja niiden suhdetta perinteiseen sielunhoitoon. Ojanen ei pyri luomaan vastakohtaisuutta eri hoitomuotojen välille, mutta raivaa terapioiden viidakossa tilaa kristilliselle sielunhoidolle. Niin kauan kun ihmiseltä puuttuu yhteys Jumalaan, hän ei ole kokonaisvaltaisesti hoidettu. Sielunhoidon perustana on rakkauden kaksoiskäsky Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta. Jokainen ihminen voi olla lähimmäiselle avuksi. Runsaasti materiaalia elämän kysymysten pohdiskeluun. Kirja on ensimmäinen osa ihmisen hoitamisen perusesitystä. Markku Ojanen toimii psykologian professorina Tampereen yliopistossa. Hänen aikaisemmat kirjansa käsittelevät ihmisen minuutta, terapeuttisia yhteisöjä, työnohjausta ja skitsofreenikkojen hoitoa.

Häveliäisyyden paluu

Julkaistu 1999.

Wendy Shalitin viime talvena julkaistu kirja, A Return to Modesty. Discovering the Lost Virtue, on herättänyt Yhdysvalloissa paljon keskustelua. Sana “modesty” tarkoittaa häveliäisyyttä, säädyllisyyttä, siveyttä, arkuutta ja vaatimattomuutta. Shalitin mukaan häveliäisyys on jälleen palaamassa, koska ilman sitä naisen elämä muuttuu kovaksi ja turvattomaksi. Väitettään hän perustelee seuraavasti.

Miesten ja naisten samanlaisuuteen perustuva seksuaalinen vallankumous on epäonnistunut. Naiset ovat joutuneet aivopesun uhriksi. Näennäisen tasa-arvon nimessä naiset ovat joutuneet luopumaan häveliäisyydestä ja säädyllisyydestä. Nainen joutuu ahdistelujen, jopa raiskausten kohteeksi, kärsii syömishäiriöistä, masennuksesta ja riittämättömyydestä. Ns. miesten ongelmat lisääntyvät naisilla koko ajan (alkoholismi, stressisairaudet). Ehkä pahinta on se, että naisen on täytynyt luopua avioliiton suomasta turvallisuudesta. Miehen ei tarvitse sitoutua saadakseen seksuaaliset tarpeensa tyydytettyä. Naisen ei ole lupa kieltäytyä seksistä, koska silloin hän ei ole aidosti vapautunut. Romanttinen rakkaus on vain myytti. Naisen ei kannata sitoutua, koska pettymykset ovat luonnollisia. “Vapautuminen” pelaa miehen pussiin, koska mies haluaa nauttia seksistä ilman sitoutumista. Väärin ymmärretty naisten ja miesten tasa-arvo romuttaa naisen toiveet kestävästä rakkaudesta. He menettävät uskonsa rakkauteen ja samalla miehenkin mahdollisuus sitoutumiseen katoaa. Miehen sitominen pysyvästi seksillä on vaikeaa.

Amerikan kouluissa runsas kolmannes tytöistä valittaa joutuvansa päivittäin nipistelyn, koskettelun ja seksuaalisten huomautusten kohteeksi. Toiselle kolmannekselle tällaista tapahtuu viikottain. Seksistä kieltäytyminen on poikkeavaa ja herättää kielteistä huomiota. Varhainen seksivalistus ei ole tuonut tytöille turvaa ja valinnan vapautta. Pojat saavat väärin toteutetusta valistuksesta aineksia tyttöjen ahdisteluun. Liian varhainen valistus herättää uteliaisuutta vaiheessa, jolloin seksuaaliset asiat eivät vielä ole ajankohtaisia. Kun opetuksessa hoetaan jatkuvasti “tässä ei ole mitään nauramista, tämä on ihan luonnollista”, seuraus onkin se, että häpeää ei tarvitse tuntea mistään, vaan häveliäisyyden rajojen ylittäminen on aivan luonnollista. Luonnollisten estojen tukeminen on tarpeen, koska ne vahvistavat turvallisuutta ja keskinäistä kunnioitusta. Ajatus kaiken kokeneista 12-vuotiaista lapsista on pelottava.

Puhe heikommasta sukupuolesta on feministien mukaan taantumuksellista, patriarkaalista ajattelua. Samalla kun feministit tekevät pilaa häveliäisyydestä ja siveydestä, he ihmettelevät, miksi miehet ovat pahoja. Naisten turvallisuus edellyttää ankaria rangaistuksia ja tiukkaa valvontaa. Mies ei ole sisäistänyt tasa-arvoa. Hän on oppinut juhlapuheissa käyttämään tasa-arvokieltä, mutta todellisuudessa hän ei arvosta naista. Miehet eivät valita, vaan valitukset tulevat naisilta. Miksi miehet ovat noin karkeita? Miksi he eivät sitoudu? Miksi minut hylättiin, vaikka annoin kaikkeni? Konservatiiveistakaan ei ole apua: Pojat ovat poikia. Totta kai poikien pitää saada päästää höyryä ulos. Tosi mies on aina vähän karkea ja ottaa naisen vaikka väkisin. Siitähän nainen pitää.

Vain naisen häveliäisyys voi kesyttää miehen. Jos hän pakottautuu toimimaan häveliäisyytensä vastaisesti, hänestä tulee heikko. Häveliäisyyttä ilmenee kaikissa kulttuureissa. Kyseessä ei ole vain alastomuuden peittäminen, koska myös alastomina elävät ihmiset kiusaantuvat ja joutuvat hämilleen, kun heidän häveliäisyysnormejaan rikotaan. Kun 100 vuotta sitten naisen nilkan tai peräti polven näkeminen säväytti, ei alastomuus nyt paljoakaan hetkauta. Sivistyneen miehen ei ollut lupa tuijottaa vierasta naista kadulla, saati puhutella häntä. Oikea eroottisuus katoaa sitä mukaa kuin häveliäisyys häviää.

Miesten ja naisten erot on haluttu kiistää. Naisten on vaikea kehua itseään julkisesti. Miehiltä se sujuu mainiosti. Kuitenkaan naisten ja miesten arviot vaikkapa taidoista ja itseluottamuksesta eivät eroa silloin, kun he saavat yksityisesti arvioida itseään. Tytöt hämmentyvät kaikesta paljon helpommin kuin pojat. Tämä on niin luonnollista, että siinä täytyy olla jotakin biologista. Vaikka naiset pukevat päälleen paljastavia vaatteita, he eivät kuitenkaan halua paljastaa kaikkea. Lyhyissä hameissa liikkuvilla naisilla on kova työ pitää hameensa kurissa. Miehille ei karkea puhe tuota tuskaa, naisille sen oppiminen on työlästä.

Seksuaalinen häveliäisyys liitetään aiheettomasti seksuaalisuuden torjuntaan. Väitetään, että naiset eivät ennen ole ymmärtäneet mitään seksuaalisuudesta. Jospa naiset kokevat seksuaalisuuden voimakkaammin kuin miehet? Tämänkin vuoksi häveliäisyyden kehittyminen oli tarpeen. Häveliäisyys ja seksuaalisuus liittyvät luontevasti toisiinsa. Viime vuosisadan lopun uimarannalta otetussa valokuvassa peitetysti puetut tytöt ovat ujosti valloittavia, jopa härnääviä, mutta nudistileirillä otetussa kuvassa kaikki ovat apaattisen oloisia. Eroottisuuteen kuuluu mysteeri, rakkauteen odottaminen ja yhteyden kokeminen. Näiden katoaminen latistaa seksuaalisuuden mielihyväpiikeiksi, joiden tavoittelu vaatii loputtomasti työtä.

Mikä tekee ihmisen onnelliseksi? Irralliset seksisuhteet eivät tee onnelliseksi. Viime vuosikymmenien motto on ollut: “Jos se tuntuu hyvältä, tee se, mutta kun me olemme sen tehneet, ei se tuntunutkaan hyvältä.” Onnellisia ovat puolisot, jotka ovat sitoutuneet elämään yhdessä. Vapautumisesta puhuvia ärsyttävät tulokset, joiden mukaan uskovaiset, traditionaalisessa avioliitossa uskollisina elävät ovat kaikkein onnellisimpia.

Säädyllisyyteen perustuva elämä edellyttää naisilta yhtenäistä rintamaa. Vain silloin sitoutuminen on mahdollista. Jos osa naisista lipsuu, muut kärsivät. Kun säädyllisyys vallitsee, mies ei kehtaa vaatia seksuaalista kontaktia, ellei hän samalla sitoudu. Miehen on pantava energiansa yhden naisen valloittamiseen. Nykyinen malli on myös miehen kannalta ahdistava, koska naisen kielto on henkilökohtainen loukkaus. Kielto ei johdu kulttuurin normeista, vaan juuri minut on torjuttu. Miehen täytyy saada tahtonsa väkisin läpi, koska hänen luonnollisia oikeuksiaan on loukattu.

Arviointi

Kirjan arvostelut ovat olleet joko hyvin kiittäviä tai erittäin kriittisiä. Positiivista palautetta on tullut varsinkin nuorilta tytöiltä, jotka tuntevat elävänsä yliseksuaalisessa kulttuurissa, jossa rakkauteen suhtaudutaan yliolkaisesti. Kritiikissä Shalitia moititaan liiallisesta yleistämisestä ja erityisesti siitä, ettei hänen kuvaamansa malli ole koskaan toteutunut. Isät alistivat tyttäriään ja avioliitoissa naiset olivat usein alistetussa asemassa. Kun mennään kulttuureihin, joissa siveysnormit ovat hyvin tiukkoja, kuten arabimaissa, naisten osa ei ole kehuttava. (Arabimaista tosin välittyy ristiriitaisia tietoja). Kenties naiset eivät enää haluakaan sitoutua. He ovat oppineet arvostamaan riippumattomuutta eivätkä kaipaa miestä vaivoikseen.

Yhdysvalloissa muutokset ovat olleet nopeita. Olin lukuvuoden 1966-67 opiskelemassa Yhdysvalloissa. Tuolloin tytöt ja pojat erotettiin tiukasti toisistaan. Tyttöjen asuntoloissa oli alakerrassa tiukka täti vahtimassa. Parin vuosikymmenen kuluttua tulivat yhteiset asuntolat yhteisine vessoineen ja suihkuineen. Näin tehtiin tasa-arvon nimissä, mutta monien mielestä kyse oli yksityisyyden ja häveliäisyyden loukkaamisesta.

Osuuko Shalitin seksuaalivalistukseen kohdistuva kritiikki oikeaan? Eikö tietämättömyys johda raskauksiin, sukupuolitauteihin ja AIDSiin? Nykyajan lapset saavat joka tapauksessa “valistusta” omista lehdistään, televisiosta ja elokuvista. Nämä kuvaavat seksuaalisuuden luonnollisena, jopa arkisena. Pahin ongelma on hylkääminen, joka sekin voidaan pian korvata uudella suhteella. Muut ongelmat jäävät paljolti sivuun. Valistusta siis tarvitaan, mutta tuskin 10-vuotiaille on tarpeen opettaa yhdynnän tekniikoita. Ajoitus on mietittävä huolella. Mitään valistusta ei saisi olla ilman, että samalla puhutaan kunnioituksesta, toisen huomioimisesta ja hienotunteisuudesta. Valistuksen tulisi tapahtua lasten ja nuorten tarpeiden eikä aikuisten periaatteiden mukaan.

Eivätkö sekä naiset että miehet voisi olla lempeitä, huomaavaisia ja kunniallisia? Miksi naisilta pitää odottaa siveyttä ja miehiltä kunniallisuutta? Shalitin tulkinta perustuu miesten ja naisten erilaisuuteen. Kuvitelma, että he ovat samanlaisia johtaa edellä kuvattuihin ongelmiin. Miehet ja naiset voivat olla tasa-arvoisia hyvin monessa suhteessa, mutta eivät seksuaalisuuden ja rakkauden alueella.

Mikä on tilanne Suomessa? Ongelmia on Suomessakin aivan riittävästi. Aamulehti julkaisi 11.9.ennakkotietoja Päivi Honkatukian kyselystä 9-luokkalaisille tytöille. Lehden mukaan “lähes puolet tytöistä ilmoitti kokeneensa jonkinlaista seksuaalista väkivaltaa. Jotkut heistä raportoivat varsin intensiivisistä väkivallan muodoista. Raiskauksen yrityksen tai uhkaavan tilanteen oli kokenut viisi prosenttia haastatelluista. Äärimmäisten tilanteiden lisäksi kyselyyn vastanneet tytöt kertoivat lähentelyistä, kosketteluista, väkisin suutelemisesta ja sanallisesta ahdistelusta.”

Omissa onnellisuuteen liittyvissä tutkimuksissani naisten ja miesten välillä ei kuitenkaan ole eroja. Parisuhteessa elävät ovat keskimäärin hiukan onnellisempia kuin yksinäiset. Sekä miesten ja naisten tulevaisuuden toiveissa nousee vahvana esiin toivomus nykyisen parisuhteen kestävyydestä tai pysyvän suhteen solmimisesta. Monet avoliitossa elävät naiset haluavat solmia avioliiton, mutta vaikutelmaksi jää, että miehet eivät ole yhtä halukkaita sitoutumaan.

Vastakkain on kaksi seksuaalisuuden mallia. Toisen mukaan on kysymys yhdestä mielihyvän lähteestä muiden joukossa. Hyvä ruoka, liikunta, mietiskely, seksi. Miksi lykätä tätä lähdettä pitkälle tulevaisuuteen? Vaikkakin yliannostus voi olla haitallista kuten liikunnassakin, säännöllinen harjoitus on kaikille hyväksi. Seksistä kieltäytyjiä voidaan verrata liikunnasta kieltäytyviin. Vertailu liikuntaan on sikälikin paikallaan, että tähän malliin istuu hyvin kuva seksistä urheiluna tai kilpailuna. Mitä parempiin valloituksiin pystyy, sitä enemmän seksistä nauttii.

Toisen tulkinnan mukaan seksuaalisuus on jotakin aivan ainutlaatuista tyydytystä ja mielihyvää antavien asioiden joukossa. Kun seksuaalisuuteen yhdistyy rakkaus, yhdeksi lihaksi tuleminen, silloin ei enää voida puhua mielihyvästä, vaan syvää mielekkyyttä antavasta yhteydestä, jota vahvistaa kaikki se mitä yhdessä on jo koettu ja minkä varaan tulevaisuutta voidaan rakentaa.

Tätä jälkimmäistä tulkintaa Wendy Shalit haluaa puolustaa. Luultavasti useimmat kallistuvat tämän vaihtoehdon puolelle. Varmaan eri mieltä voi olla siitä, auttaako paluu häveliäisyyteen tai siveyteen pääsemään tähän tavoitteeseen. Paluu johonkin vanhaan on aina vaikeata, jollei mahdotonta. Kirja kuitenkin osoittaa sen, että häveliäisyyden – ja viattomuuden, joka sana sekin sopii tähän yhteyteen – pakonomainen torjunta johtaa murheellisiin seurauksiin. Toki kaikkein parasta on se, jos sekä naisia että miehiä kasvatetaan empaattisuuteen ja keskinäiseen kunnioittamiseen.

Hoito vai pakkohoito (1997)

Hoito vai pakkohoito. Sariola, E. & Ojanen, M. 1997. Helsinki: Otava, 380s.
ISBN 951-1-14341-7

  • Skitsofrenia on haaste niin potilaalle ja hänen läheisilleen kuin ympäristölle ja monien tieteiden edustajille.
  • Miten potilasta voi auttaa? Ratkaiseeko sairaudeksi tulkitseminen ongelman? Onko kysymyksessä sairaus muiden sairauksien joukossa – vai pikemminkin elämisen ongelma?
  • Miten ihmisten suhtautuminen poikkeavuuteen on eri aikoina heijastunut skitsofrenian hoidossa, miksi tautia on pelätty, kunnioitettu ja ihmetelty, miten hoitoon on vaikuttanut se, mitä ihmisenä olemisesta on yleensä yhteiskunnassa ajateltu?
  • Millä tavalla skitsofrenian hoito on kehittynyt eristämisestä ja kurittamisesta keskusteluun ja myötätuntoon?
  • Muistetaanko minuuden häiriön hoidossa, että aina on kysymys myös ihmisarvosta, ei pelkästään lääkkeistä ja terapiasta?

Esa Sariolan ja Markku Ojasen Hoito vai pakkohoito on avainteos niin mielenterveystyön ammattilaisille, skitsofreniaan sairastuneille ja heidän omaisilleen kuin kenelle tahansa asiasta kiinnostuneelle.

Hoito vai pakkohoito. 1997. Helsinki: Otava, 380s. (1715 latausta)

Etu- ja takakansi, kahden sivun sisällysluettelo.

Sopimusvuoren kaksi vuosikymmentä (1995)

Sopimusvuoren kaksi vuosikymmentä. Ojanen, M., Anttinen, E.E., Kulju, A., Salmijärvi, L. Jokinen, R., Leppänen, L. & Valmari, P. 1995. Tampere: Sopimusvuori ry., 261p. Muutamia kappaleita saatavana Sopimusvuori ry:n toimistosta Tampereelta.
Asiakkaiden ajatuksia Sopimusvuoressa olon merkityksestä: “Vaikuttanut hyvin ja valoisasti minuun. Ei ole kahlinnut minua. On ollut jokapäiväistä elämää. Kunnioittavaa suhtautumista käytännön asioihin. Taiteellisen työskentelyni toteutumista.” “Saanut apua ja tukea kriisivaiheissa ja itseluottamusta takaisin, on mennyt se tunne, että kaikki kaatuu päälle. On huomannut, ettei elämä niin kauheata olekaan.” “Olen kiitollinen, kun sieltä aloitin. Ilman Sopimusvuorta en tässä olisi. Nuoruus on ollut kova kohtalo. Siitä on pystynyt nousemaan.” “Sain hyvin paljon itsevarmuutta sairaana ollessani. Sain työhön oppimista ja omaan elämään sopeutumista.” “Puuronkeitto oli aluksi hankalaa, mutta kyllä siihenkin sitten oppi. Kuntoutus on merkinnyt minulle toimeliasta, rikasta elämää.” “Siellä meillä oli hyviä ihmissuhteita.” “Työtä, ystäviä ja monia uusia harrastuksia tullut itselle.” “Kuntoutuskodissa opin puhumaan, ennen en tahtonut saada sanaa suustani. Sai keskustella toisten kanssa.” “Elämän muuttumista pitkästä sairaalahoidosta avohoitoon. Oli uusi suuri elämys, kun sain olla ja oppia joka päivä uusia asioita, keittämistä, siivousasioita ja kaupassakäymistä. Oli suuri yllätys, kun olen pärjännyt täällä niin kauan. Ajattelin, että joudun palaamaan sairaalaan.”

Itsetuntemusta etsimässä (1993)

Itsetuntemusta etsimässä. Psykologian sovelluksia arkielämässä. 1993, Tampere: Kirjatoimi, 288 s.
ISBN 952-90-4471-2

Loppuunmyyty.

Ihminen on jo tuhansia vuosia pohtinut omaa tilaansa. Mikä saa ihmisen liikkeelle? Onko se valta, maine raha vai seksi? Miksi maailmassa on niin paljon pahuutta? Kumpi on tärkeämpi, perimä vai ympäristö? Voiko ihminen muuttua? Mistä ahdistunut tai masentunut ihminen voi saada apua itselleen? Kysymyksiä on paljon. Osaan voidaan saada tyydyttävä vastaus, osa jää avoimeksi.

Itsetuntemusta etsimässä käsittelee näitä ja monia muita psykologian kysymyksiä. Kirjan kohderyhmä on valistunut maallikko. Kirja ei edellytä aikaisempaa perehtymistä psykologiaan. Se on tarkoitettu sekä omaehtoisen että opistoissa ja koulussa tapahtuvan aikuisopiskelun materiaaliksi.

Kirjan sisältö painottuu ihmissuhteisiin ja mielenterveyteen, mutta sisältää myös ihmisen ominaisuuksia, taitoja ja kykyjä käsitteleviä lukuja. Ihmisten välistä vuorovaikutusta ja siihen liittyviä ongelmia on vaikea ymmärtää, ellei havaitsemisen, motivaation ja oppimisen perusasioita ole kuvattu. Kirjan viimeisessä luvussa käsitellään psykologian rajoja tieteenä sekä psykologian ja teologian suhdetta.

Markku Ojanen on Tampereen yliopiston psykologian apulaisprofessori. Hän on julkaissut useita artikkeleita ja kirjoja mielenterveyteen, psykiatriseen hoitoon ja kuntoutukseen liittyvistä aiheista. Kirjoista mainittakoon Skitsofrenia: Laitoskierteestä vapauteen (yhdessä Esa Sariolan kanssa), Sopimusvuoren terapeuttiset yhteisöt (yhdessä Erik Anttisen kanssa) sekä Auta auttamaan – Käsikirja työnohjauksesta (yhdessä Pekka Niskasen ja Pentti Sorrin kanssa).

Mikä minä on? (1993)

Mikä minä on? 1993. Tampere: Kirjatoimi, 483s.
ISBN 952-90-6079-3

Tehdessäni tätä kirjaa nimen valinta osoittautui vaikeaksi. Olisiko Minän arvoitus sopiva nimi? Tai Minän uho ja tuho? Tai kenties Minän monet kasvot? Kaikki nämä nimiehdotukset kuvaavat jotakin siitä voimakkaasta latauksesta, joka liittyy sanaan “minä”. Minä ei ole vain sana, jolla me viittaamme itseemme, vaan siihen sisältyy paljon muutakin. Länsimainen ihminen on oman minänsä vanki. Hänen koko elämänsä tuntuu kietoutuvan oman minän ympärille. Hän pohtii, punnitsee, arvioi ja tutkii minäänsä. Joskus hän on siihen tyytyväinen mutta kovin usein hän on tyytymätön omaan minäänsä. Tyytymättömyys omaan minään voi viedä jopa itsetuhoon.

Mikä minä on? etsii vastauksia kysymyksiin, jotka koskettavat nykyajan ihmistä. Tällaisia kysymyksiä ovat mm.

  • Mikä on minä? Voidaaanko sitä jotenkin määrittää?
  • Miten minä kehittyy? Milloin lapsi tulee tietoiseksi minästään?
  • Miten sosiaalinen ympäristö vaikuttaa minään?
  • Kuinka minä muuttuu? Mikä saa muutoksen aikaan?
  • Voiko minä hajota? Miten minä eheytyy?
  • Miten ihmiset kokevat oman minänsä?
  • Onko minän tai minuuden kokemisessa kulttuurien välisiä eroja?

Markku Ojanen on Tampereen yliopiston psykologian apulaisprofessori. Hän on julkaissut useita artikkeleita ja kirjoja mielenterveyteen, psykiatriseen hoitoon ja kuntoutukseen liittyvistä aiheista. Kirjoista mainittakoon Skitsofrenia: Laitoskierteestä vapauteen (yhdessä Esa Sariolan kanssa), Sopimusvuoren terapeuttiset yhteisöt (yhdessä Erik Anttisen kanssa) sekä Auta auttamaan – Käsikirja työnohjauksesta (yhdessä Pekka Niskasen ja Pentti Sorrin kanssa).

Auta auttamaan – Käsikirja työnohjauksesta (1988)

Auta auttamaan – Käsikirja työnohjauksesta. Niskanen, P. & Sorri, P. & Ojanen, M. 1988. Helsinki: WSOY, 220s.
ISBN 951-0-14935-7

Työnohjaus – työtä koskevan tiedon jakamistako? Työhön perehdyttäminen – työnohjaustako? Työnohjaus puhuttaa, sen tarve tunnustetaan, vaikkei käsite kaikille olekaan selvä.

Työnohjausta tarvitaan nimenomaan ihmissudeammateissa, joissa ammattitaitoa on mahdoton saavuttaa pelkän teoreettisen tiedon varassa. Työnohjauksen tavoitteena on työn laadun parantaminen. Sen avulla työntekijä oppii tuntemaan itsensä, luomaan luottamuksellisen ja lämpimän suhteen autettavaansa, arvostamaan häntä ihmisenä ja ymmärtämään hänen ongelmiaan.

Kirjassa selvitetään seikkaperäisesti työnohjauksen taustaa ja kehittymistä Suomessa sekä työnohjausta käytännössä. Psykiatrisesta hoitotyöstä tuodut esimerkit havainnollistavat tekstiä. Tekijät käsittelevät laajasti erilaisia työnohjauksen muotoja: työntekijäkeskeistä, potilaskeskeistä, yksilön, ryhmän ja koko hoitoyksikön työnohjausta.

Kirjaan on koottu uusin tieto työnohjauksesta. Se on vankka käsikirja terveyden- ja sosiaalihuollossa. Henkilöstön kehittämisestä vastaaville se antaa käytännön vinkkejä ja omasta ammattitaidostaan huolehtiville eväitä tietojen syventämiseen, taitojen tarkistamiseen.

Skitsofrenia (1986)

Skitsofrenia. Laitoskierteestä vapauteen. Ojanen, M. & Sariola, E. 1986. Keuruu: Otava.
ISBN 951-1-08857-2
Loppuunmyyty.

Laitoshoidosta avohoitoon? Psykologi, kirjailija Esa Sariola ja psykologian professori Markku Ojanen selvittävät skitsofreniapotilaiden hoitomahdollisuuksia.

Mielisairaaloita syytetään usein siitä, että ne hoitavat skitsofreniaa sairastavia potilaitaan pakolla. Yleinen on myös päinvastainen syytös: sairaalat päästävät potilaansa liian huonokuntoisina terrorisoimaan ympäristöään.

Mistä syytösten ristiriitaisuus johtuu? Ja kumpi näkökanta on mahdollisesti oikea? Esa Sariola ja Markku Ojanen selvittävät kirjassaan lukuisin käytännön esimerkein skitsofreniapotilaiden laitoshoitoa sekä nykyhetken pyrkimyksiä ja keinoja avohoidon lisäämiseen ja samalla mielisairaalapaikkojen vähentämiseen.

Markku Ojanen on Tampereen yliopiston psykologian apulaisprofessori. Vuodesta 1983 hän on toiminut Skitsofrenian tutkimuksen, hoidon ja tutkimuksen valtakunnallisen kehittämisohjelman pitkäaikaispotilaita koskevan osaprojektin johtajana.

Filosofian kandidaatti Esa Sariola toimii psykologina Hesperian sairaalassa. Hän on julkaissut aikaisemmin kaksi kaunokirjallista teosta, novellikokoelman Väärinkäsityksiä ja romaanin Rakas ystävä.