Yle Uutiset: Pienet teot ovat helpoin tie onneen

Yle Uutiset julkaisi 4.12.2014 Markun kanssa tehdyn haastattelun “Pienet teot ovat helpoin tie onneen”:

Yle Uutiset

Luulitko, että onni syntyy suurista saavutuksista? Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen neuvoo tavoittelemaan onnea pienten tekojen kautta. Nämä viisi neuvoa auttavat löytämään onnen läheltä.

Joulun kiireen keskelle hyvin sopivan uutisjutun voitte lukea kokonaisuudessaan täältä.

Positiivisen psykologian ohjelmien tuloksellisuus

Terveyspsykologiseen tutkimusnäyttöön perustuva vaikuttaminen hyvinvoinnin edistämisessä -symposiumissa pidetty luento. Helsinki, Siltavuorenpenger 3 A. 1.12. 2014. Järjestäjä: Suomen Psykologisen seuran Terveyspsykologian jaos.

Hyvinvointiin yhteydessä olevat tekijät

Mikä on taustatekijöiden yhteys koettuun hyvinvointiin ja onnellisuuteen? Voitaisiinko kertyneistä tuloksista oppia jotakin?

  1. Kun asuu hyvinvointivaltiossa, onnellisuuden taso on korkea, mutta psyykkistä pahoinvointia on usein yhtä paljon kuin ”pahonvointivaltioissa”.
  2. Kielteiset elämänmuutokset, etenkin niiden kasautuminen alentaa onnellisuutta ja lisää pahoinvointia.
  3. Hyvät taloudelliset, sosiaaliset ja koulutukselliset resurssit kohottavat jonkin verran onnellisuutta ja suojelevat merkittävästi pahoinvoinnilta.
  4. Yksinäisyyden kokeminen alentaa merkittävästi onnellisuutta.
  5. Persoonallisuuden piirteillä on vahva yhteys onnellisuuteen ja hyvinvoinnin kokemiseen.
  6. Onnellisuudessa on varsin vakaa jokaiselle ominainen perustaso.
  7. Onnellisuus ja positiivinen mieliala on yhteydessä moniin myönteisinä pidettyihin asioihin, kuten tuloksellisuuteen, hyviin sosiaalisiin suhteisiin ja pitkäikäisyyteen.
  8. Olemmeko omaksuneet liian vahvasti länsimaisen näkökulman? Erityisesti idän kulttuureissa arvostetaan harmonisia suhteita ja sisäistä tasapainoa.

Hyvinvointiin vaikuttaminen

  1. Eniten tietoa on psykoterapiasta, mistä voidaan tehdä kaksi yleistystä. Tulokset ovat olleet keskimäärin myönteisiä, mutta emme tiedä mikä psykoterapiassa on olennaista. Mitä ovat keskeiset vaikutusmekanismit?
  2. Edelleen on paljon tietoa liikunnasta, josta myös on saatavilla myönteisiä tuloksia.
  3. Monenlaisista hoitoja ja vuorovaikutusta hyödyntävistä menetelmistä on myös melko paljon myönteistä tietoa (rentoutus, hieronta, sosiaaliset kontaktit, harrastukset yms.)
  4. Itseapukeinot ovat olleet tuloksellisia.

Tutkimusmenetelmät

  1. Todella laadukkaita tutkimuksia on vaikea tehdä, joten niitä on vähän.
  2. Vain harvoin on saatu tuloksia, että jokin menetelmä ei toimi. Kenties niitä ei julkaista. Omituisilta vaikuttavat menetelmät ovat toimineet. Omituisuuden tulkinta on tietenkin subjektiivista.
  3. Poikkeuksena ovat hyvinvoivat ryhmät, joiden hyvinvointia on kuitenkin haluttu kohottaa. On oltava hyvinvointivajaus, jotta muutoksia saataisiin.
  4. Myös erilaiset lumeterapiat ovat olleet tuloksellisia. Terapian vaikutus sen yli on usein yllättävän vähäinen.
  5. Ei ole selkeätä kuvaa siitä, onko helpompi edistää positiivista kuin vähentää negatiivista.
  6. Melko tuore Pim Cuijpersin ryhmän arvio psykoterapian vaikutuksista masennukseen antaa yllättävän vaatimattoman tuloksen. Meta-analyysissä laadukkaiden tutkimusten d-arvo oli vain 0,22, kun muiden d-arvo oli tuo totuttu 0,74. Tutkijat löysivät vain 11 laadukasta tutkimusta!

Vaikutuksen perusta

  1. Psykoterapian koulukuntia on ties kuinka paljon. Niitä on koetettu verrata toisiinsa, mutta kuva ei ole kovin selkeä. Eniten myönteistä tietoa on kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta, mutta tarjolla on myös tutkimuksia, joissa eroja ei ole saatu.
  2. Aika ajoin on esitetty näkemyksiä, että tulosten perusta pikemminkin yleistä psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa kuin jotakin terapiasuunnalle spesifiä. Tällaisia kandidaatteja ovat
  • toivon virittäminen (Jerome Frank)
  • positiivinen vuorovaikutus (Carl Rogers)
  • positiiviset odotukset (Irwin Kirsch)
  • auktoriteetti (useita tutkijoita)
  1. Teeman kannalta olennaista on se, että nämä kaikki ovat yleisiä positiivisia tekijöitä. Ovatko siis kaikissa terapioissa olennaisia positiiviset odotukset ja positiivinen vuorovaikutus?
  2. Emme tiedä, miksi liikunta vaikuttaa psyykkistä hyvinvointia kohottavasti. Kyseessä voivat olla juuri nuo edellä mainitut tekijät.

Positiivinen psykologia

Aluksi jotakin siitä, mitä positiivinen psykologia on ja mitä se ei ole. Positiiviset ohjeet ovat ties kuinka vanhoja. Niitä löytyy esimerkiksi antiikin filosofeilta tai Raamatusta. Ohjeet ovat positiivisia, kun ne

  • luottavat ihmisen kykyyn muuttua
  • tähdentävät hyveiden merkitystä
  • synnyttävät toivoa ja optimismia (joka tosin on uusi sana)
  • kehottavat tekemään hyvää toiselle ihmiselle ja välttämään pahaa
  • korostavat myönteisen ajattelun ja suhtautumisen merkitystä
  • opastavat terveisiin elämäntapoihin
  • kannustavat tekemään iloa ja mielihyvää tuottavia asioita
  • kehottavat arvostamaan itseään

Nämä ovat siis ikivanhoja ohjeita eikä juuri uusia ole keksitty. Näissä asioissa on yhä positiivisen psykologian ydin. En mene historian juurille, vaan otan paljon tuoreemman esimerkin. Sellaiseksi sopii Balthasar Gracíanin kirja Oráculo manual y arte de prudencia, joka englanniksi tunnetaan nimellä The Art of Wordly Wisdom vuodelta 1647. Tekijä oli espanjalainen jesuiitta. Tästä kirjasta otan muutamia ohjeita, joita Gracían myös perusteli. Näitä perusteluja en esitä. Aluksi ajattelin valita vain muutaman, mutta luettelo kasvoi ja mukaan tuli lähes koko positiivisen psykologian arsenaali.

  • Vahvista riippuvuuden tunteita.
  • Tietämys ja hyvä tahto yhdessä takaavat menestyksen.
  • Arvosta laatua enemmän kuin määrää.
  • Puolusta oikeutta.
  • Valitse onnekkaat ja vältä epäonnekkaita.
  • Tiedä, kuinka annetaan periksi.
  • Tiedä vahvin puolesi.
  • Älä kiusaa onneasi ollessasi voitolla.
  • Suhtaudu myönteisesti ihmisiin ja asioihin.
  • Älä koskaan kadota itsekunnioitusta.
  • Valitse oikein.
  • Älä tee tyhmyyksiä.
  • Karta (turhaa) huolehtimista.
  • Älä ole epäsosiaalinen.
  • Ole lempeä.
  • Salli itsellesi jokin anteeksiannettava vika.
  • Tunne itsesi.
  • Pidä huolta, että käytöksesi on hienoa ja jaloa.
  • Hanki hyvä maine ja pidä siitä kiinni.
  • Anna jokaiselle hänen arvokkuutensa.
  • Älä korosta asemaasi.
  • Älä ilmaise itsetyytyväisyyttä.
  • Älä ole liian arvostelevainen.
  • Pidä kiinni ystävistä.
  • Synnytä hyväntahtoisuutta.
  • Älä koskaan kilpaile.
  • Sopeudu läheistesi puutteellisuuksiin.
  • Älä koskaan valita.
  • Korjaa arvioitasi.
  • Kestä typeryksiä.
  • Varo ihmistä, jolla ei ole mitään menetettävää.
  • Varo kiirettä.
  • Ole luotettava.
  • Hanki tietoa tai tunne niitä, joilla on tietoa.

Ilmoittaudun samalla Baltasar Gracianin oppilaaksi. Joukossa voi olla joitakin, joista me nykyajan ihmiset emme ehkä innostu (edellä alleviivattuja).

Toinen esimerkkini on vuodelta 1800. F.C. Emberson: How to be happy, 1800. Se sisältää 12 Onnellisuuden sääntöä (niitä oli kuitenkin 13!)

  1. Kiitän, kehun, annan tunnustusta
  2. Olen vastustamattoman hyvällä tuulella. Sanon nämä neljä sanaa itselleni kuusi kertaa päivässä.
  3. Olen tyyni tapahtui mitä tahansa. Tässä pienessä maailmassa ei ole mitään kuolemattoman sielun veroista.
  4. Pidän tarkasti kiinni luonnon tarpeiden vaatimista ajoista.
  5. Varaan kaksi tuntia päivässä hauskanpitoon.
  6. Noudatan ohjetta “tyydyn hyvin vähään”.
  7. En koskaan valehtele, en edes piloillani.
  8. Olen typerä jos sanon pahasti jollekin henkilölle, mutta olen sekä lurjus että typerä, jos sanon saman hänen selkänsä takana.
  9. Kun olen vihainen, pidän kieleni kurissa.
  10. En halua olla penniäkään velkää, kuolen mieluummin.
  11. Voin etsiä onneani kaikkialta. En löydä sitä koskaan ellen yritä tehdä muita onnelliseksi.
  12. Olen parhaimmillani ystävieni seurassa.
  13. Olen sekä yöllä että päivällä sellaisessa huoneessa, jossa ikkuna on enemmän tai vähemmän avoin tai jossa on yhteys avoimeen ikkunaan.

Viimeksi mainittu sääntö on tärkein. On aina syytä olla selvä yhteys ihmisen ja taivaan välillä, sekä fyysisesti että henkisesti.

Haluatko rakastaa? Tee sitten rakkauden tekoja. Rakkaus, kuten uskonto, on tekojen sarjaa. Rakkaus on tunne, sinä sanot. Jos niin sanot, sillä ei ole mitään tekemistä meidän ohjeittemme kanssa.. Meillä ei ole mitään tekemistä ihmisen tunteiden kanssa. Rakkaus on se, mitä meidän on tehtävä ja tekojen mukaan meidän on arvioitava ja rakastettava muita ihmisiä.

Emme siis ole tekemisissä uusien asioiden kanssa. Psykologeja nämä eivät ole isommin kiinnostaneet. He tutkivat tarmokkaasti ihmisen kielteisiä puolia. Muutamia poikkeuksia tietenkin on ollut, kuten Abraham Maslow, Gordon Allport ja Viktor Frankl. Toki muitakin on ollut, mutta päähuomio kiinnittyi ongelmiin ja oireisiin.

Kuitenkin filosofit ja psykologit ovat suhtautuneet hyvin eri tavoin tietoiseen onnellisuuden tavoitteluun. Esimerkiksi Viktor Frankl oli sitä mieltä, että onnellisuus pakenee, jos sitä yrittää tavoitella. Schopenhauer oli samaa mieltä. Sen sijaan nykyiset onnellisuuden tutkijat antavat arkailematta onnellisuuden ohjeita ja uskovat että on tarjolla keinoja, jotka edistävät hyvää elämää ja onnellisuutta.

Yhdysvalloissa on julkaistu runsaasti pappien ja maallikkojen kirjoittamia oppaita. Tunnetuinpia ovat Norman Vincent Pealen ja Dale Carnegien teokset. Vuonna 1930 Bertrand Russell kirjoitti teoksen Onnen valloittaminen (The Conquest of Happiness). Tätä kirjoittaessani Amazon comissa oli tarjolla 73 591 kirjaa nimikkeellä happiness.

Ohjeissa ei arkailtu:

Elättele suuria toiveita ja uskalla tehdä kaikkesi niiden eteen. Elättele suuria unelmia ja uskalla toteuttaa ne. Elättele mahtavia odotuksia ja usko niihin. Norman Vincent Peale.

Kun luulet olevasti lopullisesti maassa, ala yksinkertaisesti vakuutella: Mikä etu joutua pohjalle, tämän alemmaksi ei enää voi päästä. Täältä pääsee vain ylöspäin. Ja ylöspäin minä aion mennä. Peale.

Nimike positiivinen psykologia on ilmeisesti peräisin Abraham Maslowilta. Positiivisen psykologian synty voidaan ajoittaa 1990-luvulle, jolloin Martin Seligman laati positiivisen psykologian ohjelman. Sen tuli olla vastapainona ”negatiiviselle psykologialle”.

Onnellisuus tai koettu hyvintointi on tärkein positiivisuuden seuraus. Positivity-nimike tarjosi kuitenkin vain 1107 kirjaa. Käsite positiivisuus on siten paljon myöhäisempää perua. Mitä muuta hyvää positiivisen psykologian keinot voisivat tarjota? Näistä osa tulee hyvin lähelle onnellisuutta, osa on jotakin muuta.

  • mielihyvää
  • hyvin myönteistä tunnetilaa, iloa ja riemua
  • harmonista elämää
  • itsensä hyväksymistä ja arvostamista
  • itsensä toteuttamista
  • itsenäisyyttä ja autonomiaa
  • tarkoitusta ja mielekkyyttä
  • tyytyväisyyttä
  • positiivisuutta (tällainen asteikkokin löytyy)
  • toivoa paremmasta
  • mielenrauhaa
  • hyveiden mukaista elämää
  • hyvää, kukoistavaa elämää
  • omasta menestyksestä ja voimasta nauttimista
  • oireiden ja ongelmien lievittymistä

Merkittävä osa ohjeista tiivistyy kahteen kehotukseen: Be good ja feel good.

Onnellisuudella ja positiivisuudella on omat kriitikkonsa. Yksi heistä on Slavoj Zizek, joka on kirjoittanut näin:

Onnellisuus ei koskaan ole ollut tärkeä. Ongelma on siinä, että me emme tiedä, mitä haluamme. Mikä tekee meidät onnelliseksi ei ole sitä mitä haluamme. Mutta sitä unelmoidaan. Onnellisuus kuuluu opportunisteille. Niinpä ajattelen, että ainoa syvän tyytyväisyyden tuottava elämä on jatkuvaa kamppailua, etenkin kamppailua oman itsensä kanssa. – – Jos haluat olla onnellinen, pysy typeränä. Autenttiset mestarit eivät koskaan ole onnellisia; onnellisuus on orjien ominaisuus. Guardian, 8.9. 2014.

Muutoksen mahdollisuus

Mitä on positiivisuus ja kannattaako sitä edistää? Onko sitä mahdollista edistää? Kenties onnellisuudessa on katto, jota on vaikea ylittää. Voi olla, että tällainen katto on saavutettu pohjoismaissa. Tätä tulkintaa edustaa esimerkiksi filosofi David Pearce. Vastaväite tälle taas on se, että hyvinvointivaltioissa on paljon ihmisiä, jotka voivat pahoin ja ovat onnettomia. Jos heidän onnellisuuttaan voidaan kohottaa, silloin koko kansan onnellisuus nousee. Ellei sitten ajatella, että näiden ihmisen onnellisuuden perustaso on alun alkaen matala eikä sitä voida merkittävästi kohottaa.

Edellä kuvasin lyhyesti suhtautumista onnellisuuden tavoitteluun. Jos onnellisuutta tavoittelee, silloin se on tärkeä asia. Kuitenkin tulokset kertovat, että jos onnellisuutta pitää kovin tärkeänä asiana, onnellisuuden taso on keskimääräistä matalampi. Tämä kuulostaa paradoksaaliselta, mutta ilmeisesti vaatimustaso nousee silloin liiaksi. Sen sijaan tuore tutkimus kertoo, että positiivisuus, pyrkimys nähdä ja kokea elämässä positiivisia asioita, oli yhteydessä onnellisuuteen. Catalinon, Algoen ja Fredricksonin positiivisuuden tärkeyttä kuvaava asteikko sisälsi tällaisia väitteitä:

  • Elämäni tärkeimpiin ratkaisuihin vaikuttaa se, miten paljon ne tuottavat positiivisia tunteita.
  • Rakennan päiväni siten, että onnellisuus toteutuu mahdollisimman hyvin.
  • Otan huomioon ja vaalin positiivisia tunteitani.

Tuntuu oudolta, että tämä positiivisuusmuuttuja toimii eri lailla kuin onnellisuuden tärkeys (”Onnen tunne on minulle erittäin tärkeä asia.”) Tällainen asenne on minulle henkilökohtaisesti vieras. Kyse on kuitenkin korrelaatiosta, joten voihan olla, että onnellisuus selittää positiivisuutta tai molemmat ovat samaa juurta eli pohjautuvat persoonallisuuteen.

Positiivisen psykologian ohjelmat

Suosituimpia menetelmiä ovat olleet

  • muistelu ja vaaliminen (savoring)
  • ystävällisyyden harjoittaminen
  • kiitollisuus, siunausten laskeminen
  • vahvuuksien hyödyntäminen
  • anteeksiantaminen
  • toiveikkuuden vahvistaminen
  • kirjoittaminen parhaista mahdollisista minuuksista
  • positiivisten lauseiden harjoittelu
  • hyvinvointiterapia (jossa on mukana edellä kuvattuja asioita)

Lasketaanko mukaan

  • hyväksyvä läsnäolo (mindfulness)
  • ratkaisukeskeinen terapia
  • tavoitteiden jäsentäminen
  • huumorin käyttö
  • rentoutus
  • itsensä sääliminen
  • toimintaan aktivoiminen
  • elämän arviointiterapia
  • elämäntapaohjaus
  • logoterapia

Rajanveto on vaikeaa. Jälkimmäisestä ryhmästä on tehty erikseen meta-analyysejä.

Nämä eroavat ensinnäkin sen mukaan, miten laaja-alaisia ne ovat. Emme tiedä, mikä näistä toimii parhaiten ja olisiko näitä hyvä yhdistää sillä tavoin kuin Michael Fordyce teki 1970-luvulla. Hän havaitsi, että moniin asioihin on vaikea kiinnittää huomiota samanaikaisesti. Niitä voidaan kuitenkin harjoittaa peräkkäin.

Olisiko ns. kvanttimuutos kaikkein paras vaihtoehto? Silloin koko elämän perusta, arvot, uskomukset ja elämäntavat muuttuvat perusteellisesti. Tämä idea on kuitenkin eettisesti ongelmallinen.

Meta-analyysien antamat tulokset ovat olleet vaihtelevia. Joskus aika lähellä psykoterapian tuloksia, joskus huomattavasti niukempia. Paljon on riippunut siitä, miten tutkimukset on valittu.

Yksi parhaita katsauksia on Linda Bolierin työryhmän tekemä. Mukana oli 39 tutkimusta, joista peräti 26 perustui itseapuun ja joista vain kuudessa oli kuuden kuukauden seuranta. D-arvot vaihtelivat .20:stä .34:ään. Saaduista tuloksista voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset:

  1. Positiivisten menetelmien rajanveto oli aika mielivaltainen. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat tutkimukset eivät yleensä olleet mukana.
  2. Suuri osa oli itseapuun perustuvia, joissa siis auktoriteetin merkitys on vähäinen eikä toteutusta voida tarkasti valvoa.
  3. Ohjelmat olivat lyhyitä, vain korkeintaan muutamia viikkoja. Toteutuskerrat vaihtelivat yhdestä pariinkymmeneen.
  4. On epäselvää verrattiinko ohjelmia placebo- vai kontrolliryhmään.
  5. Vaikutuksen voimakkuus kohoaa, kun
  • mukana on yksilöllistä ohjausta
  • riittävä kesto
  • vaikeahkoja ongelmia
  • jolloin siis lähestytään terapiaa
  1. Positiivisten ja negatiivisten mittarien välillä ei ollut eroa
  2. Lisää tutkimusta tarvitaan.

Vielä muutama muita meta-analyysejä koskeva yleistys on paikallaan:

  1. Tutkimukseen osallistuneet ovat usein olleet joko hyvinvoivia tai lievistä ongelmista kärsiviä. Olisi outoa jos tällaisilla ryhmillä muutos olisi suuri. Tulokset ovat olleet ongelmaryhmillä myönteisempiä.
  2. Onnellisuuden taso on monissa tutkimuksissa todettu varsin vakaaksi. Vain hyvin merkittävät elämänmuutokset saavat muutoksen aikaan.
  3. Kapea-alaiseen ongelmaan saadaan muutosta helpommin.
  4. Positiivisen terapian mielihyvävaikutus on suuri, mutta pitkällä tähtäimellä vaikutukset voivat hiipua, koska ne eivät välttämättä näy arkielämässä.
  5. Interventiot ovat usein hyvin lyhytaikaisia tai sitten keinoihin turtuu nopeasti. Kuka jaksaa jatkuvasti tunnistaa vahvuuksiaan tai tehdä kiitollisuuskäyntejä?
  6. Oireita ja ongelmia helpottamalla päästään myös onnellisuudessa jonkin verran eteenpäin, mutta ei välttämättä vielä hyvälle tasolle.
  7. Huomattava osa interventiosta perustuu itse toteutettaviin menetelmiin. Tämä voi lisätä motivaatiota, mutta ilman ohjausta menetelmien käyttö voi olla puolinaista tai “omavaltaista”.
  8. Eri menetelmien tulokset ovat olleet samanlaisia aivan kuten psykoterapian tutkimuksissa.
  9. Usein kaikille tarjotaan samaa menetelmää. Jokin tietty menetelmä ei aina sovi kaikille.
  10. Menetelmät ovat arkiajattelun kannalta luontevia ja innostavia.
  11. Onko tekeminen parempi lähtökohta kuin ajattelun ja asenteiden muutos?

On paradoksaalista, että menetelminä suositellaan juuri niitä asioita, joita kasvatuksessa, koulussa, työelämässä ja tietenkin kodeissa tulisi aina pitää esillä, kuten kiitollisuuden ilmaisua, luontevaa itseilmaisua, ystävällisyyttä, anteeksiantamista ja terveellisiä elämäntapoja. Ovatko nämä ikivanhat hyveet niin pahasti kadoksissa, että niitä pitää positiivisen psykologian avulla viritellä? Se on tietenkin hyvä asia, mutta on samalla huolestuttavaa.

Symposiumissa esitettiin muutamia kysymyksiä, joita lopuksi pohdin.

Miten tutkimusten laatua voitaisiin parantaa?

Psykoterapiatutkimuksen historia ulottuu 60 vuoden taakse, joten siitä on mahdollista ottaa oppia. Sadoista, kenties tuhansista tutkimuksista huolimatta tiedämme vain sen, että terapioista on hyötyä ja että hyödyn saaminen on vaihtelevaa. Täydellisen tutkimuksen tekeminen on vaikeaa, mutta se ei tarkoita, etteikö sellaiseen pitäisi pyrkiä. Olen aikaisemmin ajatellut, että meta-analyyseihin voitaisiin ottaa puutteellisiakin tutkimuksia, mutta Cuijpersin ryhmän tulos oli aika hälyttävä. Antavatko puutteelliset tutkimukset parempia tuloksia? Eikö todellakaan ole niin, että jokin terapiamuoto osoittautuisi selvästi muita paremmaksi? Kannattaako tutkimuksia yhä tehdä, kun tutkimusmassa on niin suuri ja tulokset ovat kokonaisuutena aika latteita? Kun tuloksiin vaikuttavat monet eri tekijät, pitäisikö tehdä suuria tutkimuksia, joissa on mukana tuhansia asiakkaita ja kymmeniä, kenties satoja terapeutteja? Toinen vaihtoehto on tehdä hyvin kapea-alaisia tutkimuksia (esim. selkeä diagnoosi) ja tutkia jonkin terapian teorian kannalta keskeisen mekanismin vaikutuksia.

Positiivisen psykologian ohjelmien vaikutuksen tutkimus on mielestäni vielä vaikeampaa, sillä menetelmien kirjo on erittäin laaja. Osa menetelmistä on erittäin kapeita, osa taas perustuu monien menetelmien käyttöön.

Olisiko mahdollista soveltaa laajoja positiivisen psykologian menetelmiä? Luennossa kuvatut menetelmät perustuivat yksilöitten hyvinvoinnin edistämiseen.

Onko tällainen yksilöihin keskittyvä toiminta lopulta järkevää? Huomattava osa ohjelmiin osallistuneista on ollut (melko) hyvinvoivia ihmisiä. Hyötyvätkö he tai koko yhteiskunta siitä, että heidän onnellisuutensa hiukan kohoaa kuuden kuukauden ajan? (Emme tiedä, kestävätkö vaikutukset pidempään.) Ehkä he jaksavat tehdä töitä paremmin ja nauttivat elämästä enemmän kuin aikaisemmin.

Kuinka paljon tällaisia ohjelmia pitäisi olla, että sillä olisi koko yhteiskunnan kannalta merkitystä? Yksilökeskeisessä kulttuurissa jokaisella on tietenkin oikeus hankkia itselleen onnellisuuslisää maksamalla siitä aiheutuvat kustannukset. Yhteiskunnan näkökulmasta vaikutukset ovat aika vähäisiä elleivät kymmenet tuhannet ihmiset hanki itselleen ohjausta.

Positiivisen psykologian menetelmät voivat kuitenkin olla vaihtoehto niille, joilla on merkittäviä psyykkisiä ongelmia. Silloin kyse on terapiaa muistuttavasta toiminnasta. Onko positiivisen psykologian vaihtoehto järkevä esimerkiksi kustannusten näkökulmasta? Tähän kysymykseen emme vielä pysty vastaamaan. Joka tapauksessa traditionaalisiin psykoterapioihin on aina liittynyt positiivisen psykologian menetelmiä ja ilmeisesti niiden käyttö tulee lisääntymään.

Entä laajemmin väestön kattavat ohjelmat? Voisiko positiivinen psykologia tarjota sellaisia? Yleinen hyvinvoinnin ja tasa-arvon edistäminen todennäköisesti kohottaa koettua hyvinvointia, vaikka hyvinvointivaltioissa jo ollaan korkealla tasolla. Työttömyys alentaa onnellisuutta ja työn saaminen kohottaa sitä. Kaikkien utopioiden mukaan työn määrää tulee vähentää, jotta ihmiset olisivat onnellisia. Tämä tavoite merkitsee työpäivien ja työurien lyhentämistä, sillä palkallista työtä ei enää riitä kaikille.

Yhteiskunnassa on tarjolla monenlaisia sellaisia palveluita, joiden tarkoitus on lievittää ja ennalta ehkäistä ongelmia. Näitä on mahdollista jossain määrin tehostaa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että varsinkin ennalta ehkäisystä pikemminkin vähennetään varjoja kuin lisätään.

Hyvin laaditut työhyvinvointiohjelmat ovat olleet tutkimusten mukaan tuloksellisia. Ne ovat kustannuksiltaan melko edullisia, joskin on muistettava, että työn positiiviset vaikutukset eivät täysmääräisesti siirry kokonaisvaltaiseen hyvinvoinnin ja onnellisuuden arviointiin.

Monissa tutkimuksissa on kokeiltu internet-sovelluksia hyvällä menestyksellä. Kysymys on joko täysin omaehtoisista tai vain osaksi ohjatuista menetelmistä. Niihin voi periaatteessa osallistua paljon suurempi joukko ihmisiä kuin yksilölliseen ohjaukseen. Emme tiedä, miten suuria joukkoja tällaisiin ohjelmiin saadaan mukaan ja miten niiden laatua voidaan valvoa.

Lopulta kysymys on siitä, missä määrin yhteiskunnan tulee kantaa huolta ihmisten hyvinvoinnista. Toisaalta yksilökeskeinen kulttuuri korostaa vapauksia ja ihmisten oikeutta elää niin kuin haluavat, mutta toisaalta olemme kehittäneet valtavan valvonta- hoiva-, terapia- ja ohjauskoneiston, joka koettaa monin tavoin rajata ihmisten valintoja niin, että hän ei tekisi huonoja valintoja, ja olisi pikemminkin tyytyväinen ja tuottava kansalainen. Tämä on vaikea yhtälö.

HS: Länsimainen ihminen on onnettomin keski-ikäisenä

Markkua haastateltiin Helsingin Sanomien artikkeliin “Länsimainen ihminen on onnettomin keski-ikäisenä“. Suomi näyttää kuitenkin tekevän poikkeuksen säännöstä:

Suomessa vastaavaa notkahdusta elämän keskivaiheessa ei kuitenkaan tapahdu, sanoo onnellisuutta tutkiva psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen. Hänen mukaansa merkittävää onnellisuuden vähentymistä ei voi havaita yhdessäkään suomalaisten onnellisuutta selvittäneessä tutkimuksessa.

“Meillä onnellisuuden käyrä on läpi elämään aivan hämmästyttävän tasainen, samoin Ruotsissa”, hän kertoo.

Artikkelin voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Voiko pahan olon ja kärsimyksen poistaa?

(Kirjoitettu vuonna 2009)

Kirjoituksessaan The Abolitionist Project David Pearce esittää keinoja, joiden avulla ihmiskunta voi päästä eroon kärsimyksistä. Hän ennustaa, että näin todella tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Silloin elämä on paljon rikkaampaa ja onnellisempaa kuin mitä edes osaamme kuvitella. Sekä psyykkinen että fyysinen paha olo ja kärsimys voidaan poistaa vaikuttamalla suoraan ihmisen biologiaan. Tämä on myös moraalisessa mielessä täysin hyväksyttävä asia. Keinot perustuvat koko ajan kehittyvään bioteknologiaan.

Millään yhteiskuntaa koskevalla muutoksella ei päästä samaan tulokseen, sillä ihminen on evoluution tuloksena saanut kyvyn sopeutua melkein millaisiin ympäristöihin ja kokemuksiin tahansa. Ihmisen geneettisesti määräytyvä hyvinvoinnin taso palautuu entiselleen sekä kielteisten että myönteisten tapahtuminen jälkeen. Vain äärimmäiset olosuhteet voivat alentaa – ei siis kohottaa – hyvinvointia. Jopa halvaantuneet palaavat jonkin ajan kuluttua omalle geneettiselle tasolleen. Mikään taloudellinen tai sosiaalinen kehitys ei takaa riittävää hyvinvoinnin tasoa. Utopioissa esitetyt tavoitteet ovat ihmisen onnellisuuden kannalta vain haavekuvia. “Ei ole todisteita, että subjektiivinen elämän laatumme olisi keskimäärin korkeampi kuin mitä se oli metsästäjä-keräilijöillä – tai Uuden Guinean heimoilla nykyisin.” Tätä osoittavat mm. sellaiset objektiiviset indeksit kuin itsemurhaluvut.

Ilman biologiaan perustuvia keinoja ihminen pysyy evoluution tuottamien kielteisten tunteittensa uhrina. Ihmisen ominaisuudet ovat edistäneet hänen lisääntymistään eikä hänen onneaan. Ympäristön manipulaatio on turhaa eikä voi poistaa ihmisen kärsimystä ja pahaa oloa.

Edellä esitettyä vastaan voidaan esittää kaksi kritiikkiä. Ensinnäkin geneettisesti määräytyvästä perustasoideasta (ns. set point) on vähitellen alettu luopua, vaikka geneettisillä tekijöillä onkin huomattava vaikutus koettuun hyvinvointiin tai onnellisuuteen. Palautumista tapahtuu, mutta esimerkiksi työttömyyteen tai meluun ei sopeuduta. Ei myöskään pitkään työmatkaan!

Yhteiskunnallisia tekijöitä ei ole syytä tyrmätä, sillä valtioiden välillä on suuria eroja niiden keskimääräisessä onnellisuudessa. Köyhissä diktatuurimaissa onnellisuuden taso on paljon matalampi kuin vaikkapa Suomessa tai Tanskassa. Myös entisten sosialististen maiden onnellisuus on paljon matalampi kuin muiden länsimaiden. Yhteiskunnan vaurautta ja oikeudenmukaisuutta edistämällä ihmisten onnellisuuden tasoa voidaan huomattavasti kohottaa. On aikamoista rasismia ajatella, että vain vauraiden länsimaiden ihmisillä on oikeat geenit.

Pearce arvioi kolmea eri keinoa, joilla ihmisen onnellisuutta voidaan kohottaa. Ne ovat tärkeysjärjestyksessä. Ensimmäisenä keinona on mielihyväkeskuksen suora stimuloiminen elektrodien avulla. Eläinkokeista tiedetään, että eläimet eivät tähän kyllästy, vaan ne hakeutuvat ottamaan mielihyväannoksia lähes loputtomiin.

Houkutteleva näköala, mutta sillä on myös haittoja. Kenties mielihyvä johtaa kaiken muun laiminlyömiseen. Jopa syöminen ja suvunjatkaminen saattaa unohtua. Tällaisia havaintoja on eläinkokeissa saatukin. Ihmiskunta saattaa tuhoutua, koska ihminen menettää kosketuksensa ulkomaailmaan.

Tavoitteena tulisi olla myös superälykkyys superonnen ohella. Joka tapauksessa tuska ja kipu ovat ikäviä evoluution jäänteitä. Ne eivät ole tarpeellisia ihmisen toiminnan kannalta. Haitalliset ärsykkeet voidaan välttää ilman sitäkin. Eiväthän koneetkaan koe kipua ja toimivat silti.

Miten stimulaatiota hallitaan niin, että se ei haittaa ihmisen selviytymistä? Jos laitteet ovat jokaisen käytössä, seuraukset voivat olla arvaamattomia. Ihmisten älykkyys- ja persoonallisuuserot ovat suuria ja varmasti vaikuttavat laitteiden käyttöön.

Tähän mennessä on ajateltu, että kivun kokeminen on välttämätön ihmisen selviytymisen kannalta. Sellaiset ihmiset, jotka eivät tunne kipua, ovat jatkuvassa vaarassa. He polttavat, kolhivat ja haavoittavat itseään, koska eivät tunne kipua. He voivat syödä vahingossa mitä vain, koska suu ja kurkku ei reagoi. Miten ihmiselämä tehdään aivan vaarattomaksi?

Superälykkyyden suhteen eettiset kysymykset ovat vielä suurempia. Siihen voidaan päästä vain rodunjalostuksen avulla.

Toinen keino poistaa maailmasta kärsimys perustuu kemialliseen vaikuttamiseen. On kehitettävä sellaisia aineita, joka tuottavat kestävää hyvänolon tunnetta ilman kielteisiä sivuvaikutuksia. Tällaiset aineet voisivat edistää hyvinvointia hyvin kokonaisvaltaisesti niin, että ne tuottavat myös miellyttäviä empaattisia, esteettisiä ja kenties spirituaalisia kokemuksia. Aine ei saa johtaa jatkuvaan euforiaan, maanisuuteen tai tunteiden täydelliseen latistumiseen. Ihmisen tulee säilyttää järkevyytensä mielihyvän keskelläkin. Aineen tulee olla paljon parempi kuin mitä esimerkiksi alkoholi on.

Pearcen käytämä sana “drug” viittaa myös huumeisiin eikä vain lääkkeisiin. On kehitettävä sekä viisautta että mielihyvää edistävä aine nimitetään sitä lääkkeeksi tai ei. Lääkkeen käyttöä on osattava hallita, muuten haitat lisääntyvät. Pearce toteaa, että keinoon liittyy ongelmia, mutta ei kerro niitä tarkemmin. Ihmisen tietoisuus ei ole evoluution tuloksena kehittynyt optimaalisesti, sillä tulos ei ole koetun mielihyvän tai onnellisuuden suhteen paras mahdollinen. Vaikka ihminen ei kokisi suoranaista alakuloa, keskimääräinen tila on lattean neutraali. Joka tapauksessa Pearcen mukaan on hölmöä pitää kiinni tietoisuudesta, joka kauan sitten oli toimiva, mutta nyt se on rasite. Kemialliset keinot ovat siten varteenotettava vaihtoehto.

Periaatteessa kemiallinen vaikuttaminen kuulostaa hyvältä, sillä siitä on jo myönteisiä kokemuksia. Moni masentunut on saanut apua lääkkeistä. Emme tiedä, kuinka moni olisi halukas kohottamaan nykyistä psyykkisen hyvinvoinnin tasoaan maassa, jossa taso jo on aika korkea. Oletetaan, että 50% kuitenkin haluaisi kohottaa onnellisuuttaan. Joukossa on silloin myös niitä, joiden lähtötaso on jo hyvä. Jos kokemukset ovat hyvin myönteisiä, kenties suuri osa ihmisistä alkaa niitä käyttää. Olisiko käyttö suositeltavaa vai suorastaan pakollista? Entä jos kielteisten tunteiden kokemisesta tulisi uusi villitys? Suurin ongelma saattaa olla se, että ihmisen toimintaa ei niinkään ohjaa järki vaan tunteet. Riittääkö pieni myönteisyyden vaihtelu tähän? Järkipillerin kehittäminen on paljon vaikeampaa kuin mielialaa kohottavan aineen keksiminen.

Pearcen mukaan paras keino on geneettisen koodin muuttaminen. Onhan paljon yksinkertaisempaa, jos ihmiset syntyvät onnellisiksi. Tämä ratkaisu on hyvä jo senkin vuoksi, että monet ihmiset ovat saaneet “alakuloisia geenejä”. Tietenkin on myös niitä, jotka ovat lähes aina hyvällä tuulella ilman, että ovat maanisia. Eikö koko ihmiskunta voisi olla heidän kaltaisiaan? Kun tieto lisääntyy, geneettiseen koodiin voidaan vaikuttaa niin, että onnellisuus on lähes maksimitasolla, kenties 90 % maksimista.

Tätä ratkaisua voidaan arvostella ihmiskunnan yhdenmukaistamisena. Onnelliset ihmiset ovat kuitenkin luovia ja avoimia uusille ratkaisuille, mikä hyödyttää koko ihmiskuntaa. Toiseksi kyseessä on valtava kokeilu, joka voi pelottaa. Eugeniikka tulee mieleen. Siitä Pearcen mukaan on kysymys, mutta se tehdään nyt paljon tyylikkäämmin kuin ennen. Vammaisuus voidaan todeta riittävän ajoissa ja tiede kehittää keinotekoisia kohtuja. Evoluution arvanheitto voidaan jättää taakse. Onko tämä vain rikkaiden etuoikeus? kysyy Pearce itsekin. Ehkä aluksi, mutta 50 vuoden kulutta se on hänen mukaansa mahdollista myös kehitysmaissa.

Ideana on optimoida subjektiivisen hyvinvoinnin perustaso niin lähelle maksimia kuin suinkin mahdollista, mutta kuitenkin niin, että ihmisen arviointikyky säilyy. Kielteisiä tunteita tulee olla sen verran, että tyytymättömyydestä kumpuaa kehitystä. Silloin myös mieliteot ja paremmuudet säilyvät. Maanisen onnelliselle kaikki luultavasti olisi aivan samanlaista, yhtä upeata. Vahvoista kielteisistä tunteista taas kumpuavat ihmisten kauhistuttavat teot. Ihmisen biologian hallinta antaa mahdollisuuden vahvistaa hänen empaattista taipumustaan sekä edelleen sosiaalisuutta ja luottamusta ja vaikkapa huumorintajua. Onnellisuuden tason lisääntyessä kyky tehdä myönteisiä erotteluja on kuitenkin säilytettävä.

Tämä kolmas ja paras keino vaikuttaa niin rajulta, että ei enää tiedä, onko Pearce vakavissaan. Voi olla, että tulevaisuudessa jotakin tällaista tapahtuu, mutta eettiset ongelmat ovat suuria. Emme tiedä, millainen taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys tulee olemaan. Kenellä on valta tehdä ne ratkaisut, joita tämä geenien hallinta edellyttää? Mihin asetetaan terveyden ja vammaisuuden raja?

Muutos ei tapahdu aivan käden käänteessä: “Oletetaan, että muutaman vuosisadan kuluessa me saavutamme nämä jumalalliset voimat, joilla tunteet hallitaan.” “Tiede ja teknologia antavat pian meille jumalallisia voimia hallita koko elollista maailmaa ikään kuin Jumalan näkökulmasta.” Olennaista on se, että kielteiset tunteet ihmisen toimintaa ohjaavana tekijänä voidaan korvata biologiaan pohjautuvilla keinoilla. Ihmisen arvojen mukainen “valinta-arkkitehtuuri” on mahdollista säilyttää. Tunteiden hallinta merkitsee, että jokainen voi tavoitella omia projektejaan entistä paremmin. Toisin kuin luullaan, kärsimys ei jalosta. Kohonnut psyykkinen hyvinvointi vahvistaa motivaatiota. Alakulo taas johtaa avuttomuuteen ja epätoivoon.

Pearcen mukaan kaikkien tulisi hyväksyä tämä idea. Se on klassisen utilitarismin mukaista oppia. Myös buddhalaisuus tavoittelee kärsimyksen poistamista. Buddhalaisuudessa olennaista on halujen sammuttaminen, mutta se ei ole tarpeen, koska on mahdollista poistaa kärsimys ja säilyttää halut. Islam ja juutalais-kristillinen traditio tarjoavat suuremman haasteen, mutta eikö hyvän Jumalan tulisi sallia ihmisen kehittyvän onnelliseksi? Myös filosofien tulisi hyväksyä mielipahan poistamisen tärkeys. Ovathan sekä fyysinen että psyykkinen tuska jotakin sellaista, jonka alle ihminen usein musertuu. Mikään lohdutus maailman kauneudesta tai tulevaisuudesta ei silloin tahdo auttaa, vaan pikemminkin suututtaa tai masentaa.

Tietoon ja teknologiaan perustuvan vallan ansiosta myös vastuu on jumalallista. Ihmiskunta on vastuussa kaikesta siitä kärsimyksestä, jota maailmassa on. Tarvittavat keinot kärsimyksen poistamiseen tulevat vähitellen mahdollisiksi. Mutta tuleeko tämä kaikki tapahtumaan, vaikka se olisi mahdollista? Pearce vastaa myöntävästi. Muutokset ovat valtavia, sillä samalla siirrytään jälkidarwinistiseen aikaan. Ihminen muokkaa tietoisesti geenejään ja valitsee millaisia ominaisuuksia lapsilla tulee olemaan. Luonnonvalinta korvautuu epäluonnollisella – vai onko sanottava luonnottomalla – valinnalla. Huonot ominaisuudet karsitaan pois. Eivätkö kaikki vanhemmat halua onnellisia lapsia? Ainakin yhtenä kaikkein tärkeimmistä ominaisuuksista.

Pearce myöntää, että väestön jatkuva lisääntyminen vaatii syntyvyyden rajoituksia, joten vanhempien päätösten varaan ei voida nojata. Tämä on välttämätöntä, koska onhan todennäköistä, että myös elinikää tullaan jatkossa radikaalisti pidentämään. Näissä uusissa olosuhteissa esimerkiksi masennus- tai ahdistushäiriöitä ei voida sallia sen paremmin kuin muitakaan tietoisuuden patologioita.

Pearce edellyttää, että myös eläinten kärsimyksiin suhtaudutaan samalla tavalla kuin ihmisten kärsimyksiin. On vapauduttava ihmiskeskeisestä näkökulmasta ja nähtävä, että myös eläinten tappaminen on julmaa. Ihmisen geneettinen itsekeskeisyys sokaisee hänen moraalisia valintojaan. Eläinten liha voitaneen tulevaisuudessa korvata jonkin teknisen ratkaisun avulla. Pearce esittää ravintoketjuajattelun torjumista, sillä tulevaisuudessa eläimiä on vain luonnonpuistoissa, joissa niidenkin elämää voidaan mielin määrin muokata.

Tämä optimistinen projekti voi tosin kaatua ihmisen itsekkyyteen ja julmuuteen, mutta onneksi ihmisillä on lievä taipumus hyväntahtoisuuteen. Sitä hyödyntämällä ja vahvistamalla projekti on tulevaisuudessa mahdollinen.

“Järjetöntä” oli poikieni (18 ja 25 vuotta) reaktio tähän ideaan. Varautuneisuuteni ei siis johdu vain iästäni. Pearcen artikkelin rinnalle voitaisiin ottaa kymmenittäin tekstejä, joissa nimenomaan teknologia nähdään ihmiskunnan suurimpana vaarana.

Tuntuu mahdottomalta ajatella, että voitaisiin säilyttää halut ja kuitenkin kielteiset tunteet katoaisivat. Voivatko ihmiset tyynen onnellisina haluta eri asioita ja myös määrällisesti eri tavoin? Epäilen, että buddhalaiset olivat oikeassa siinä, että haluja ja mielentyyneyttä on mahdotonta sovittaa yhteen.

Paha ja hyvä olo eivät tutkimusten mukaan ole toistensa vastakohtia. Pahan olon tunne voi kadota, mutta onnellisuus ei sanottavasti nouse. Onnellinen ihminen voi silti tuntea kipua ja hänellä voi olla voimakkaita pahan olon kokemuksia.

Suurin ongelma on teknisten ratkaisujen liittyminen vaurauteen ja valtaan. Monet ratkaisut vaativat köyhyyden poistamista maailmasta – siis kuitenkin yhteiskunnallisia toimenpiteitä. Lisäksi on aivan mahdollista, että uusia teknisiä ratkaisuja käytetään ihmisen hallitsemiseen.

Näistä keinoista lähimpänä on kemiallinen vaikuttaminen. Se on jo edistynyt pitkälle. Kuitenkin samalla tunteisiin liittyvien häiriöiden määrä näyttää lisääntyvän. Tai sitten ihmiset ovat jo hyväksyneet sen idean, että pahaa oloa on syytä poistaa. Lääkkeiden käyttö on luvallista, kun se perustuu johonkin diagnoosiin. Tätä kehitystä ei mikään jarruta. Sitä tukee sekä medikalisaatio että valtava lääketeollisuus.

The Abolitionist Project, Oxfordin yliopistossa pidetty luento 2007.

Mitä positiivinen psykologia on?

Martin Seligman, positiivisen psykologian isähahmo, kuvasi tätä uutta psykologian suuntaa vuonna 1998 seuraavasti. Aluksi hän toteaa, että psykologiassa on otettu merkittäviä askeleita ihmisten ongelmien auttamisessa, mitä ei ole syytä vähätellä. Kuitenkin samalla kovin vähälle huomiolle jäi ihmisten elämän myönteisten puolien ja onnistumisen tutkimus. Hän jatkaa:

Meistä tuli uhriutumisen tutkijoita. Ihmiset nähtiin passiivisina kohteina. Ärsykkeet tulivat ja tuottivat reaktioita … tai sitten lapsuuden konfliktit saivat ihmiset pois raiteiltaan. Kun ihmistä tarkasteltiin passiivisena olentona, psykologit hoitivat mielisairauksia sellaisen teorian pohjalta, missä kyse oli vaurioituneiden tottumusten, viettien, lapsuuden tai aivojen korjaamisesta.

Olemme oppineet, että patologisointi ei auta meitä vakavien häiriöiden ehkäisyssä. Edistysaskeleet ovat suurelta osin perustuneet sellaiseen tieteeseen, joka systemaattisesti edistää ihmisten taitavuutta. Olemme keksineet, että on koko joukko vahvuuksia, jotka todennäköisesti ehkäisevät mielisairauksien esiintymistä: rohkeus, optimismi, vuorovaikutustaidot, työn etiikka, toivo, rehellisyys ja sitkeys. Ennalta ehkäisyn yhtenä tavoitteena on luoda ihmisten vahvuuksia kuvaava tiede, jonka tehtävänä on edistää näitä hyveitä nuorissa ihmisissä.

Viidenkymmenen vuoden ajan lääketieteelliseen malliin perustuva tutkimus on kohdistunut persoonallisiin heikkouksiin tai vaurioituneisiin aivoihin. Se on varustanut mielenterveysalan työntekijät huonosti ennalta ehkäisevään työhön. Tarvitsemme suuren määrän vahvuuksiin ja hyveisiin kohdistuvaa tutkimusta. Tarvitsemme ammattilaisia, jotka tajuavat, että suuri osa parhaasta työstä, jotka he tekevät, on vahvuuksien edistämistä eikä niinkään potilaiden heikkouksien korjaamista.

Positiivisen psykologian piirissä tutkimusta tekevät haluavat noudattaa aivan yhtä tiukkoja tieteellisiä standardeja kuin kaikki muutkin tutkijat. Kun psykologiassa on yleensä haluttu tehdä jyrkkä ero arkiajatteluun ja uskontoon, niihin suhtaudutaan positiivisessa psykologiassa arvostavasti. Ihminen ei ole yhtäkkiä vasta sadan vuoden aikana keksinyt viisaita ajatuksia ihmisen olemuksesta ja käyttäytymisestä.

Psykologian oppikirjoissa on tapana osoittaa arkiajattelun puutteellisuus ja ristiriitaisuus esimerkiksi sananlaskujen avulla. Monista asioista on kieltämättä tarjolla vastakkaisia näkemyksiä kuten esimerkiksi eron vaikutuksesta rakkauteen. Toisen sananlaskun mukaan se vahvistaa rakkautta, toisen mukaan heikentää. Molemmat ovat totta, sillä vaikutus riippuu olosuhteista ja ihmisistä. Psykologian tutkijoilla ei ole varaa kauhistella näkemysten ristiriitaisuutta, sillä jos jostakin asiasta ollaan eri mieltä, niin juuri tilanteiden ja persoonallisuuden merkityksestä.

Myös tutkijoiden parjaama ”positiivinen ajattelu” sisältää samoja ajatuksia, joita myös tieteen nimissä esitetään. Positiivisella ajattelulla tarkoitetaan yleensä sellaista elämäntaidon opetusta, joka perustuu omien ajatusten kääntämistä positiiviseksi. Perusidea on se, että sekä myönteinen että kielteinen ajattelu toteuttavat itsensä. On varottava kaikkea kielteistä, koska se vie mukanaan.

Positiivisen ajattelun kritiikki ei siis niinkään perustu itse ideaan kuin siihen, että nämä ohjeet ja opetukset eivät perustu tieteelliseen tutkimukseen. Arvostelua aiheuttaa myös se, että lupaukset ihmisen muuttumisesta ovat liiallisia. Ajatukset, tulkinnat ja asenteet ovat muuttuvat hitaasti, koska ne heijastavat ihmisen personallisuutta ja pitkää oppimishistoriaa. Usein on helpompi lähteä liikkeelle teoista ja jättää puhe ajatuksista ja asenteista taka-alalle.

Christopher Petersonin mukaan positiivinen psykologia tutkii tieteellisesti, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Hänen mukaansa seuraavat löydökset ovat olleet tärkeitä.

  • Useimmat ihmiset ovat onnellisia
  • Onnellisuus ei ole vain seurausta hyvistä asioista, vaan myös tuottaa niitä.
  • Useimmat ihmiset ovat kestäviä kohdatessaan vaikeuksia.
  • Onnellisuus, luonteen vahvuudet ja hyvä sosiaaliset suhteet suojaavat vaikeuksien pahimmilta seurauksilta
  • Kriisit paljastavat luonteen
  • Muiden ihmisten merkitys on suuri hyvän elämän kannalta
  • Uskonto on tärkeä asia
  • Työ antaa merkitystä elämään
  • Rahan merkitys vähenee, mitä enemmän sitä on.
  • Eudaimonia johtaa paremmin hyvään elämään kuin hedonismi
  • Sydän on tärkeämpi kuin pää – koulut antavat tietoja, mutta niiden pitäisi opettaa myös keskinäistä huolenpitoa
  • Hyville päiville on ominaista autonomia, pätevyys ja yhteys.
  • Hyvää elämää voidaan opettaa.

Eudaimonia on Aristoteleelta peräisin oleva käsite, jolla hän tarkoittaa ihmisen kukoistamista hyveitä noudattamalla. Hyveiden noudattaminen on tavallisen ihmisen paras tie onnellisuuteen. Onnellisimmillaan ihminen on kuitenkin harjoittaessaan filosofiaa!

Ovatko tunne ja järki vastustajia vai kumppaneita?

Tuorein kirjani on nimeltään Tunne vai järki (Minerva). Kyse on kahdesta hyvin tärkeästä ihmisen ominaisuudesta. Ilmaus ”järjetön ihminen” kuulostaa pahalta, sillä eihän tällainen ihminen voi lainkaan selviytyä. Kun sanomme, että joku toimii järjettömästi, siitä ei seuraa mitään hyvää. Tavallisesti kyse on siitä, että hän on tehnyt jotakin pahaa itselleen tai toiselle ihmiselle. Usein hän on ollut jonkin voimakkaan tunteen, kuten vihan tai pelon, vallassa. Myös rakkaus voi saada ihmisen tekemään järjettömiä asioita. Joskus pahojakin.

Sanapari ”tunteeton ihminen” kuulostaa sekin pahalta. Tällainen henkilö ei siis suinkaan toimi tavalla, jota muut arvostaisivat, vaan pikemminkin kylmästi ja laskelmoivasti. Emme siis ajattele, että tunteettomuus johtaisi hyvin objektiiviseen ja puolueettomaan toimintaan, vaan seuraus on aivan jotakin muuta. Meitä puistattaa jo pelkkä ajatus, että joudumme tekemisiin tunteettoman ihmisen kanssa. Eikö tämä kuitenkin ole omituista, sillä tällainen ihminen ei joudu vihan, pelon, katkeruuden ja kateuden valtaan ja juuri niistä tulee niin paljon harmia.

Mutta silloin häneltä puuttuvat myös ilo, onnellisuus, rakkaus, toivo ja kiitollisuus. Niistä emme halua luopua. Ilman myönteisiä tunteita elämä ei olisi elämisen arvoista. Filosofit ja psykologit korostavat jatkuvasti onnellisuuden merkitystä. Onnellisuus on jotakin hyvää ja tavoiteltavaa. Aristoteleen mielestä se oli summum bonum, suurin hyvä. Onnellisuuden valtaan joutunut ihminen ei halua muillekaan pahaa, vaan pikemminkin sitä hyvää, mitä hänelläkin on. Näin myös tutkimukset kertovat.

Tunteiden kokeminen kuuluu ihmisenä olemiseen. Myönteiset tunteet vahvistavat ihmissuhteita ja edistävät ongelmien ratkaisemista, mutta myös kielteisillä tunteilla on omat tehtävänsä. Peloton ihminen joutuu turvallisissakin olosuhteissa helposti vaaraan, jos ei nykyaikana muuten niin hän jää auton alle. Hän siis ottaa helposti liian suuria riskejä. Pelot varoittavat ja suojelevat meitä. Syyllisyys ja häpeä ovat siinä määrin ikäviä kokemuksia, että niitä kannattaa välttää. On syytä varoa tekoja, jotka niitä tuottavat.

Vihalle, kateudelle ja katkeruudelle on vaikea löytää hyviä perusteluja. Olisihan elämän paljon parempaa ilman niitä. Uskon, että on ihmisiä, jotka eivät näitä kielteisiä tunteita viljele. Ainakin minulla on ollut onni tuntea tällaisia henkilöitä. Joku varmaan sanoisi, että jopa ovat kummallisia olentoja. Mistä tiedät, mitä heidän sisällään liikkuu? En tiedäkään, mutta heidän kanssaan on hienoa olla tekemisissä. Tällaiset ihmiset vahvistavat uskoa ihmiseen ja saavat meistäkin hyvää esiin. Varmaan nämä ihmiset kokevat surua, ahdistusta, pelkoa ja alakuloa, mutta noilta kolmelta kielteiseltä tunteelta he ovat säästyneet. Tuskin aivan täydellisesti, sillä mikäpä ihmiselämässä on täydellistä.

Vihaa on puolustettu sillä, että se antaa energiaa tehdä jotakin. Se on totta, mutta millaista energiaa! Se voi suuntautua mihin vain ja olla aivan suhteetonta siihen nähden, mitä on koettu. Voi olla, että mitä ankarampia olosuhteet ovat, sitä enemmän viha on selviytymisen ehto. Vihastuminen on toki luonnollista, mutta mitä nopeammin itsensä hillitsee, sitä parempi. Kateutta puolustetaan sillä, että se saa ihmiset tekemään ja hankkimaan asioita, joita eivät muuten haluaisi tai tekisi. Kateuden lietsominen hyödyttää markkinamiehiä ja -naisia. Ihmisten materialismi on tässä hyvä työkalu. Kateuden hyödyllisyys on siis hyvin kyseenalaista.

Surun ja alakulon ymmärrämme hyvin, sillä olemme kaikki niitä kokeneet, mutta mihin tarvitaan masennusta, sellaista syvää alakuloa, joka vie voimat, innostuksen ja mielekkyyden? Yksi evoluutioon perustuva tulkinta on sellainen, että kilpailu asemasta yhteisössä on aina ollut kovaa ja jos siinä ei pärjää, jatkuva yrittäminen tuottaa sekä fyysisiä että henkisiä haavoja. Vahvat kohtelevat heikkoja kovin ottein. On parempi antaa periksi ja luovuttaa. Näinhän myös eläimet tekevät vahvempiensa edessä. Voi kerätä voimia ja odottaa parempia mahdollisuuksia oman aseman korottamiseen. Tulkinta kuulostaa uskottavalta, mutta tällainen reaktio ei toimi nykyajan yhteiskunnassa. Yhteiskunta on monimutkainen ja uusia tilaisuuksia ei tule niitä odottamalla. Omaa asemaa on varmistettava jatkuvasti, jos haluaa sen edes säilyttää saati sitä vahvistaa.

Edellä on kuvattu tunteiden merkitystä. Millainen sitten on järkevä ihminen? Käsitys, että järjen tulee voittaa tunteet, on ollut yleinen, jopa vallitseva näkemys. Varsinkin voimakkaat tunteet ovat olleet kiusankappaleita. Ne on saatava hallintaan, jotta voi elää järkevästi. Psykologi Jonathan Haidt antoi tälle tulkinnalle suoranaisen tyrmäysiskun: järjen tehtävä on selittää intuitiot parhain päin. Intuitiot taas perustuvat suurelta osin tunteisiin. Järki on siten ihmisen toiveiden, halujen ja intuitioiden nöyrä palvelija. Jos tunne on positiivinen, järki toimii sen suuntaisesti, jos taas tunne on kielteinen, järki mukautuu siihen.

Eikö järki todellakaan voi laittaa tunteita kuriin? Haidt varmaankin halusi kärjistää tunteiden merkitystä, koska sitä on tuhansien vuosien ajan väheksytty. Kyllä me voimme hillitä tunteitamme, ainakin niistä seuraavia tekoja. Eiköhän juuri se ole järjen käyttöä. Mutta haluammeko me niitä hillitä? Usein pikemminkin lietsomme toinen toistemme tunteita. Tämä pätee erityisesti vihaan ja pelkoon. Järkeä korostavat muistavat tähdentää sitä, että ihminen voi oppia rationaalisen, järkevän asennoitumiseen omaan itseensä ja kohtaamiinsa ihmisiin. Ihminen voi oppia hallitsemaan itseään, erityisesti halujen ja tunteiden tuottamia yllykkeitä.

Kokemuksemme kertovat, että tällainen on mahdollista. Aina on ollut ihmisiä, jotka hallitsevat itsensä erinomaisen hyvin. He eivät menetä malttiaan eivätkä sorru typeryyksiin. He ovat tasapainoisia ja kykenevät säilyttämään mielentyyneytensä vaikeissakin tilanteissa. Miksi näin tulisi tehdä? Miksi he tällaiseen pyrkivät? Tuon kaiken takana on yleensä jokin usko, uskomus tai elämänkatsomus, joka kehottaa näin tekemään. Sen uskotaan helpottavan elämää. Mistä tämä näkemys kumpuaa? Antaako sen järki, intuitio vai peräti tunne?

Noita elämänkatsomuksia on vaikea perustella järjen avulla. Sitä kuvastaa se, miten helppoa on arvostella toisenlaisia näkemyksiä kuin mitä itsellä on. Järki voi sanoa, että olisi hyvä elää sovussa muiden kanssa ja pitää pahin itsekkyys kurissa, mutta paljon enempään järki ei pysty. Kun halutaan jotakin enemmän, rationaalisuus ei kanna pitkälle. Onhan järkevää olla niin itsekäs kuin suinkin on mahdollista. Miksi tehdä enemmän muiden hyväksi kuin on tarpeen? Miksi välittäisimme vieraista ihmisistä, varsinkaan heistä, jotka ovat kovin kaukana?

Palaamme siis kuitenkin tunteiden sävyttämiin tulkintoihin. Meistä tuntuu, että olisi hyvä välittää kaukanakin olevista ihmistä. Olisi hyvä olla ystävällinen ja avulias, vaikka siitä ei mitään hyötyä olisikaan. Jostakin syvältä tulee ajatus, että toisen puolustaminen omien etujen kustannuksella olisi kunnioitettavaa. Joskus jopa uhrautuminen toisen ihmisen puolesta. Pyyteetön rakkaus on aivan uskomattoman hieno asia. Eihän näitä tavattoman hienoja asioita voi järjellä puolustaa. Vaikka kehittelemme ”järkeviä” tulkintoja esimerkiksi evoluutiopsykologian avulla, eivät nuo hienot asiat kuitenkaan sen avulla muutu järkeviksi. Ihmisen kyky luopua omista eduistaan on pohjimmiltaan järjetöntä.

Kaiken kaikkiaan ihmisen järki ja tunne kietoutuvat niin vahvasti toisiinsa, että niitä ei voi todellisessa elämässä toisistaan erottaa. Ilman tunteita ihminen ei kiinnostuisi tai innostuisi mistään, ei ymmärtäisi varoa ja välttää vaarallisia asioita eikä muodostaisi meille niin kaikille tärkeitä läheisiä ihmissuhteita. Ilman järkeä emme tietäisi, miten toimia niin, että saamme jotakin tuloksellista aikaan. Tunteet ovat tässä ja nyt, järki katsoo kauemmas. Järki näkee tavoitteita ja etsii keinoja, joilla tavoitteita voidaan toteuttaa. Järki ja tunteet ovat yhteistyökumppaneita, jotka joskus voivat joutua riitaan keskenään. Jatkuva riitely johtaa kuitenkin tuhoon tai ainakin suuriin vaikeuksiin. Jos toinen kukistaa toiseen, seuraukset ovat silloin erityisen tuhoisia.

Järki on oikeastaan tuhoisampi kuin tunne, sillä esimerkiksi vihaa puhkuva ihminen on vaarallinen, koska hän voi vaikkapa lyödä lähellä olevia, mutta vaarallisuus lisääntyy moninkertaiseksi, kun hän alkaa huolellisesti miettiä, miten hän voisi tuhota vihansa kohteita. Vihan tulee samalla lauhtua, sillä muuten hän ei pysty kostamaan niille, jotka ovat hänet vihastuttaneet. ”Parhaita” suunnitelmia hän tekee silloin, kun pääsee flow-tilaan, jonka aikana katoaa sekä minuus että tunteet. Huomio kohdistuu vain siihen, miten kosto toteutuu parhaiten.

Kuitenkin kaikki lähti liikkeelle vihasta, jonka ei annettu laantua. Ilman sitä noita kostosuunnitelmia ei olisi tehty. Työnjako on selvä: tunteet käynnistävät ja suuntaavat, järki tekee suunnitelmia ja toteuttaa niitä.

Vuoden 2013 Valtakunnallinen mielenterveyspalkinto Markulle

Kuva: Suomen Mielenterveysseura
Kuva: Suomen Mielenterveysseura

Markku vastaanotti tänään, 10.10.2013, Maailman mielenterveyspäivän päätapahtumassa Helsingissä Suomen Mielenterveysseuran vuoden 2013 Valtakunnallisen mielenterveyspalkinnon.

Suomen Mielenterveysseura on jakanut mielenterveyspalkintoa vuodesta 1994 lähtien. Palkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on omassa elämässään ja toiminnassaan edistänyt ihmisten henkistä hyvinvointia ja tukenut mielenterveyttä varsinaisen mielenterveystyön ulkopuolella.

Mielenterveysseuran tiedote

Lisätietoja palkinnosta

Uusi teos Onnellisuuden käsikirja (2013) julkaistu!

Markun toinen vuoden 2013 uusi monografia, Onnellisuuden käsikirja, on juuri julkaistu.

Teosta voi tällä hetkellä tilata muun muassa kirjan julkaisseen Perussanoman verkkokaupasta – myöhemmin myös Markulta! Kiitokset Perussanomalle kirjan kustantamisesta. Myöhemmin tulossa on myös muutamia esimerkkikatkelmia kirjan luvuista – jos kirjakauppaan ei pääse selailemaan, tai luennolle katsomaan, viimeistään niiden avulla osaa päättää, olisiko Markun tämänkertainenkin onnellisuuskirja kiinnostavaa luettavaa:

Onnellisuusaiheiset kirjat herättävät sekä suurta innostusta että hymähtelyä. Mistä lukija voi tietää, millaiset tiedot ja ohjeet ovat järkeviä ja toimivia?

Tämän kirjan tavoitteena on arvioida monenkirjavien ohjeiden hyödyllisyyttä ja hyödyttömyyttä, erotella jyviä akanoista sekä arkijärjen että tutkimuksen avulla. Miten eri neuvot toimivat terveen järjen näkökulmasta? Entä onko olemassa tutkimusta, joka tukee eri lähteissä annettuja onnenohjeita ja lupauksia?

Professori Markku Ojanen on käsitellyt onnellisuutta ja ihmisen henkistä hyvinvointia lukuisissa kirjoissa.

“Kerran eräs haastattelija kysyi minulta hölmöintä kuulemaani onnellisuusohjetta. -Siinä oli sytyke tämän kirjan kirjoittamiseen”

Muista myös Markun tämän vuoden toinen teos, Minerva kustannuksen Murra onnellisuuden esteet!

Onnellisuuden käsikirja (2013)

Onnellisuuden käsikirja. 2013. Perussanoma Oy. 240s.
ISBN 978-951-888-652-8

Onnellisuusaiheiset kirjat herättävät sekä suurta innostusta että hymähtelyä. Mistä lukija voi tietää, millaiset tiedot ja ohjeet ovat järkeviä ja toimivia?

Tämän kirjan tavoitteena on arvioida monenkirjavien ohjeiden hyödyllisyyttä ja hyödyttömyyttä, erotella jyviä akanoista sekä arkijärjen että tutkimuksen avulla. Miten eri neuvot toimivat terveen järjen näkökulmasta? Entä onko olemassa tutkimusta, joka tukee eri lähteissä annettuja onnenohjeita ja lupauksia?

Professori Markku Ojanen on käsitellyt onnellisuutta ja ihmisen henkistä hyvinvointia lukuisissa kirjoissa.

“Kerran eräs haastattelija kysyi minulta hölmöintä kuulemaani onnellisuusohjetta. -Siinä oli sytyke tämän kirjan kirjoittamiseen”

 

 

Murra onnellisuuden esteet (2013)

Murra onnellisuuden esteet. 2013. Helsinki: Minerva Kustannus Oy. 229s.
JSBN 978-952-492-734-5

Onnellisuus on taito, joka on opeteltavissa

Elämme keskellä hyvinvointia, mutta miksi emme tunne itseämme onnellisiksi. Etsimmekö onnea vääristä asioista? Olisimmeko onnellisempia, jos meillä olisi enemmän rahaa käytössämme? Tai jos löytäisimme uuden rakkauden? Vai onko niin, että kaikkia ei ole luotu onnellisiksi?

“Onnellisuusprofessori” Markku Ojanen kertoo kirjassaan onnenvarkaista, tuntemuksista jotka ryöväävät onnen tunteen. Yleisimpiä onnenvarkaita ovat katkeruus, pelko, viha, kateus ja yksinäisyys. Ojanen osoittaa, että niiden valta on kuitenkin murrettavissa.

Onnellisuuden ydin kiteytyy yksinkertaiseen kysymykseen: mitä onni on? Ojanen vastaa, että hellittämättömästä onnen tavoittelusta on tullut yksi todellisen onnen esteistä. Onnellisuus ei ole vain elämän huippuhetki, kokemus tai tunne. Siinä on kysymys ennen kaikkea pitkäaikaisesta perustilasta ja elämänasenteesta. Omilla valinnoillaan ihminen pystyy vaikuttamaan onnensa määrään. Onnellisuus on taito, joka on opeteltavissa.

Markku Ojanen on Lempäälässä asuva psykologian emeritusprofessori. Hänet tunnetaan erityisesti hyvinvointia ja onnellisuutta käsittelevistä luennoista ja teoksista. Aiemmin ilmestynyt mm. Ilo, onni ja hyvinvointi, Elämän mieli ja merkitys, Hyvinvoinnin käsikirja.