Ei ole. Mutta ei myöskään Pentti Linkola osu pessimismissään oikeaan. Maailman tilaa ja tulevaisuutta arvioivien suurin virhe on siinä, että he haluavat päätyä kokonaisvaltaiseen kuvaan asioista, joista sellaisen tekeminen on mahdotonta. Silloin tavoitellaan keskiarvoa aivan erilaisista ja eri suuntiin käyvistä kehityslinjoista.
Elämän hyvyys voidaan jakaa monin eri tavoin. Tässä kirjoituksessa käytän kahta jaottelua. Ensimmäinen jakaa hyvän elämän koettuun hyvinvointiin (onnellisuuteen), objektiiviseen hyvinvointiin (elämän laatuun) ja ympäristön hyvinvointiin. Kaikkia näitä on valtavasti tutkittu. Sekä nykytila että kehitys näyttävät hyvin erilaisilta näillä kolmella hyvän elämän alueella.
Koettu hyvinvointi on etenkin hyvinvointivaltioissa ollut pitkään lähes vakio eivätkä muutokset ole olleet suuri muissakaan maissa. Tutkimusta on tehty yli 70 vuotta ja tutkijat kiistelevät siitä, onko hiukan positiivista muutosta tapahtunut vai onko jo saavutettu taso, josta on vaikea päästä ylöspäin. Tietenkin sodat ja suuret katastrofit laskevat onnellisuuden tasoa, joka sitten parempien aikojen tultua palaa ennalleen.
Objektiivinen hyvinvointi, elämän laatu ja ihmisoikeudet, ovat monin tavoin kohentuneet. Arvostamme nyt ihmiselämää enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Demokratia, vapaudet, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveydentila, lukutaito ovat runsaan sadan vuoden aikana parantuneet lähes kaikkialla maailmassa, vaikka juuri tällä hetkellä on nähtävissä joitakin ikäviä kehityslinjoja. Rohkenen ajatella, että kehityksen positiivinen suunta ei pääty, vaikka taka-askeleita otetaankin. Optimistit painottavat juuri tätä hyvän elämän aluetta.
Ympäristön laadun suhteen tarjolla on sekä huonoja että hyviä uutisia. Veden ja ilman laatua on onnistuttu eräillä maapallon alueilla parantamaan, mutta huonoja uutisia on enemmän. Monet suuret kaupungit ovat puhtaan veden saannin, ilman laadun ja saasteiden vuoksi aivan katastrofin partaalla, valtameret ja suuret järvet on kohta kalastettu tyhjiksi, hyönteisten määrä on radikaalisti vähentynyt ja yhä useampia lajeja kuolee sukupuuttoon. Pahin asia on luonnollisesti ilmaston lämpeneminen. Myös väestön jatkuva kasvu monilla alueilla tuottaa ongelmia. Entä valtioiden ja yksityisten ihmisten velkaantuminen? Joidenkin mielestä se on paha ongelma, toiset kohauttavat hartioitaan. Pessimistit painottavat tätä elämän aluetta.
Toinen hyvinvointia kuvaava jaottelu perustuu neljään tekijään, jotka ovat suhde itseen, suhde kassaihmisiin, suhde valtaan ja suhde luontoon. Myös tällä tavoin jaoteltuna saadaan sekä hyviä että huonoja uutisia. Monet psykologit ja sosiaalipsykologit ovat tulkinneet minuuden piinan pahentuneen sen jälkeen, kun ihmiset alkoivat pohtia omaa tilaansa. Minuus esittää hankalia kysymyksiä, kuten ”mikä minä olen?”, ”mikä on minun paikkani?”, ”mikä minusta tulee?” ja ”voinko toteuttaa itseäni?”. Koska näihin kysymyksiin ei ole saatavissa hyviä vastauksia, seurauksena on masennusta, ahdistusta, vieraantumista ja monia muita psykologisia ja sosiaalisia ongelmia. Yleinen johtopäätös on tällä alueella ollut se, että minuuden piina on pahentunut. Olen samaa mieltä näitä näkemyksiä esittäneiden tutkijoiden kanssa.
Mitä on vuosikymmenten ja vuosisatojen aikana tapahtunut ihmissuhteille ja niihin liittyville arkisille ongelmille? Positiivista on se että hyväksymme nykyisin erilaisuutta paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Ihmiset saavat periaatteessa olla sellaisia kuin haluavat – joskin käytännössä alistuvat sosiaalisiin paineisiin, kuten muotiin. Negatiivista on yksinäisyyden ja erillisyyden kokemuksen lisääntyminen. Nämä hyvät ja huonot uutiset tulevat yksilökeskeisyyden vahvistumisen myötä. Kohtelemme toisiamme tasa-arvoisemmin kuin ennen, mutta se ei silti poista ihmissuhteiden vakavia ongelmia. Eniten onnellisuutta yhä alentavat ne tuhoisat asiat joita teemme toisillemme aivan läheisissä suhteissa. Johtopäätöksen tekeminen on vaikeaa, mutta uskon tasa-arvon parantumisen sittenkin edistäneen ihmissuhteita. Kaikkein pahimmat lähisuhteiden vallankäytön vääristymät ovat vähentyneet ainakin länsimaissa.
Kansalaisten suhde valtaan on merkittävästi parantunut ja helpottunut demokraattisissa maissa. Vallan pahimmat vääristymät ovat nyt historiaa. Tämä on hyvinvoinnin kannalta eriomainen asia ja näkyy myös onnellisuudessa, kun kulttuureja vertaillaan. Kehitys ei kaikkialla ole ollut sellaista, kuin me länsimaiset ihmiset toivoisimme, mutta silti uskomme siihen, että riittävän pitkän ajan kuluessa tällä hyvän elämän sektorilla myönteinen kehitys jatkuu.
Ihmisen suhde luontoon on perin ristiriitainen ja monimutkainen. Valtava tekninen kehitys antaa mahdollisuuden muokata luontoa lyhyessä ajassa enemmän kuin koskaan ennen. Olemme aiheuttaneet valtavasti korjaamatonta tuhoa, mutta se ei tarkoita, että kaikki olisi menetetty. Korjaavia asioita voidaan tehdä, mutta se edellyttää nykyistä suurempaa yksimielisyyttä. Paikallisia korjaavia toimenpiteitä voidaan onneksi tehdä. Hyvin positiivinen asia on kuitenkin se, että ihminen on kyennyt parantamaan omaa fyysistä olemustaan, siis omaa luontoaan. Osaamme nyt hoitaa hyvin vaikeita sairauksia ja sen seurauksena ihmisten terveydentila on suuresti kohentunut. Mitä näkökulmaa on syytä painottaa? Onko enemmän aihetta pessimismiin kuin optimismiin?
Moni voi jo kysellä, eikö tekniikasta sanota tuon enempää? Eikö tekniikka ole tuonut hyvinvointia ihmisten elämään? Varmasti siinä vaiheessa, kun kaikkein raskaimmat työt voitiin korvata koneilla, mutta toisen maailmansodan jälkeen ihmisten tyytyväisyys elämään tai onnellisuus ei ole merkittävästi kohonnut, vaikka aineelliset ja tekniset muutokset ovat olleet käsittämättömän suuria. Tärkeintä ihmisten hyvinvoinnin kannalta on kehittyminen muiden ihmisen arvostamisessa ja kunnioittamisessa. Sen myötä tulevat muutkin edistysaskeleet.
