Eija ja Markus Vinnari esittivät tässä lehdessä 10.1. ajatuksia uskonnonvapaudesta. Kirjoitukseen yhtyisivät monissa kohdin ne amerikkalaiset uskonnon tutkijat, jotka uskovat Yhdysvaltain voimakkaan uskonnollisuuden johtuvan siitä, että uskonto on Yhdysvalloissa kansalaisten omaehtoista toimintaa. Valtio ja kirkko on erotettu toisistaan. Tämän katsotaan johtaneen sekä suureen uskontojen muotojen kirjavuuteen että laajaan uskonnolliseen aktiivisuuteen. Paradoksaalisesti uskonto näkyy Yhdysvalloissa paljon vahvemmin kuin Euroopassa, jossa kytkennät valtioon ovat olleet sääntö. Yhdysvaltain kuvaan kuuluu myös se, että siellä myös ateistinen uskontokritiikki on ollut voimakasta ja keinoja kaihtamatonta. Kun vastustaja on voimakas, taistelua käydään kaikin keinoin, vaikka se tekisi asialle karhunpalveluksen.
Toisenlainen uskonnollinen elämä olisi siis mahdollista. Siihen mahtuisi silloin mitä erikoisempia uskonsuuntia, tulkintoja ja uskonnollisia muotoja. Suomessa kauhistellaan monia amerikkalaisia uskontoon liittyviä piirteitä. Jos valtion ja kirkon suhdetta olisi aikoja sitten löyhennetty, kenties meilläkin uskontojen kirjavuus olisi paljon nykyistä suurempi. Myös uskonnollinen aktiivisuus olisi todennäköisesti paljon nykyistä voimakkaampaa. Silloin Suomessa olisi runsaasti uskonnollisia kouluja sekä TV- ja radiokanavia. Nykyisin varsinkin koulujen perustamista rajoitetaan valtiovallan toimesta.
Vinnarien esittämä linja voidaan tulkita myös uskonnon harjoittamisen rajoittamisena, sillä niin kauan kuin valtaosa suomalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, sen jäsenet myös maksavat pääosin niiden asioiden kustannukset, joita Vinnarit luettelevat. Minun on vaikea ymmärtää sellaista demokratiaa, jossa enemmistö asetetaan kaikessa pienten vähemmistöjen kanssa samaan asemaan. Esimerkiksi televisio-ohjelmisto olisi todella erikoista, jos kaikki uskonnolliset, aatteelliset ja ideologiset ryhmät huomioitaisiin samalla tavalla. Jos tavoitteena on vain uskonnon näkymisen estäminen, niin tämä kuulostaa aika pelottavalta.
Kampanjointi uskontoja vastaan herättää monia kysymyksiä. Mikä on tuon kampanjan todellinen tavoite? Yhteiskunnan uskontoon kohdistuvan kontrollin purkaminen – josta itse asiassa on kysymys – voisi olla näille kriitikoille Pyrrhoksen voitto. Ateistien rivit tuskin vahvistuisivat, mutta sen jälkeen sekä uskonnollinen välinpitämättömyys että uskonnollisuus sen eri muodoissa vahvistuisivat.
Jos varsinaisena toiveena on kaikenlaisen uskonnollisen toiminnan väheneminen ja lopullinen kuihtuminen, kukaan ei osaa ennustaa, mitä siitä seuraisi. Jos uskontojen nimissä on tehty monenlaisia kauheita asioita, ateismia julistaneissa yhteiskunnissa on ollut hirmutekoja yllin kyllin.