Suomi on säilyttänyt asemansa maailman onnellisimpana maana myös tänä vuonna, vaikka työttömyys ja köyhyys sekä nuorten ongelmat ovat lisääntyneet. Taloudellista kasvua ei ole ollut 20 vuoteen. Näiden ongelmien uskoisi alentavan suomalaisten onnellisuutta.
Tuoreessa Vaasassa tehdyssä tutkimuksessa työttömyys ja taloudelliset vaikeudet vaikuttivat kielteisesti onnellisuuteen ja hyvinvointiin. Onnellisuus ei silti Vaasankaan tutkimuksessa ole alentunut, vaan pysynyt samalla tasolla sen jälkeen, kun koronan aiheuttamasta hyvinvoinnin heikkenemisestä selvittiin.
Hiljattain julkaistussa Nuorisobarometrissä nuoret kertoivat heihin kohdistuvista paineista ja epävarmuutta aiheuttavista tekijöistä. Paineita aiheuttivat erityisesti työn saaminen, hyvältä näyttäminen ja koulutuksen saaminen. Tulisi olla ulospäinsuuntautunut ja omata riittäviä voimavaroja. Suuri enemmistö nuorista koki maailmantilanteen huolestuttavana.
Monien ikävien tulosten joukkoon mahtui kuitenkin kaksi myönteistä tulosta. Toinen oli tyytyväisyys elämään, joka asteikolla neljästä kymmeneen sai kahdeksaa lähentelevän keskiarvon. Vaikka tulos oli hyvä, se oli mittaushistorian matalin, mikä kertoo siitä, että nuoria ahdistavat asiat ovat lisääntyneet. Erityisen hyvää aikaa oli 2000-luvun taite, sillä nelosia, viitosia ja kuutosia ei silloin antanut juuri kukaan. Tuohon nuorten kulta-aikaan tuskin on paluuta.
Toinen myönteinen saatiin oman elämän optimismia ja pessimismiä koskevassa kysymyksessä. Optimisteja oli ongelmista huolimatta 62 prosenttia. Optimismi oli vähentynyt edellisiin vuosiin verraten, mutta oli kuitenkin edelleen yleistä.
Odotin, että nämä edellä kuvatut vakavat ongelmat olisivat alentaneet Suomen onnellisuutta. Niin ei kuitenkaan käynyt. Mistä onnellisuuden tason säilyminen voisi johtua?
Voisiko se johtua siitä, että alakuloiset ja masentuneet ihmiset eivät vastaa kyselyihin? Jättääkö vähitellen suureneva osuus vastaamatta? Se on mahdollista, joskin uskon, että tiedot keräävä Gallup-organisaatio pyrkii kaikissa maissa mahdollisimman hyvään otokseen.
Vaikka kyseessä on World Happiness Report, siinä ei kysytä onnellisuutta, vaan tyytyväisyyttä elämään 0–10 -portaisella asteikolla. Suomen keskiarvo oli 7,8. Tulos on niin korkea, että siitä on vaikea päästä ylöspäin.
Koska vuosittain julkaistavat tulokset ovat kolmen peräkkäisen vuoden keskiarvoja, muutokset näkyvät hitaasti. Suomen keskiarvot olivat kymmenenä tutkimusvuotena yksi tasaisimmista. Myös muissa Pohjoismaissa muutokset ovat olleet vähäisiä. Ukrainan sodan ja koronaviruksen vaikutuksia ei tyytyväisyyden keskiarvoissa näy. Useimmissa maissa muutokset ovat kymmenen vuoden aikana olleet vähäisiä. Suomen ja Pohjoismaiden tyytyväisyyden vakaus kertoo näiden maiden demokratiasta, turvallisuudesta ja hyvästä hallinnosta verrattuna maihin, joissa ristiriidat ovat suuria.
Kuten jo Nuorisobarometri osoitti, monista ongelmista huolimatta nuoret antoivat tyytyväisyydestä ja optimismista keskimäärin myönteisiä arvioita. Sekä suomalaiset että kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisillä voi olla vakavia ongelmia, mutta siitä huolimatta he antavat myönteisiä arviota koetusta hyvinvoinnistaan. Ihmisten luontaista sopeutumiskykyä on usein aliarvioitu.
Useat kulttuureja vertailevat tutkijat ovat viime vuosina arvostelleet onnellisuuteen liittyviä tutkimuksia siitä, että niissä ei huomioida kulttuureissa vallitsevia tulkintoja. Monissa kulttuureissa yhteinen onni on tärkeämpi kuin yksilön onni. Koska yksilön onni ei ole tärkeä, siitä annetaan matalia arvioita. Sen sijaan kysyttäessä yhteistä onnea nämä kulttuurit pärjäävät kansakuntien vertailussa hyvin.
Tämä onnellisuuden mittaamisen kritiikki ei samalla tavalla koske World Happiness -projektin kysymystä, jossa oli arvioitava, onko nykyinen elämä parasta mahdollista. Siinä todennäköisesti painottuvat vahvemmin ulkoiset tekijät kuin onnellisuudessa, mikä myös näkyy selkeästi kansakuntien vertailussa.
World Happiness -raportti esittää myös kansakuntien järjestyksen tärkeillä elämän laadun ja hyvinvoinnin indekseillä. Löytyykö niistä selitys Suomen ykköstilalle? Tärkeimmät indeksit ovat tasa-arvo, sosiaalinen tuki, kansantulo, vapaus ja korruption vähäisyys. Viiden onnellisimman maan järjestysluvut olivat seuraavia: Suomi 2, 9, 17, 11 ja 2, Islanti 4, 1, 9, 5 ja 28. Tanska 13, 2, 6, 17 ja 3, Costa Rica 37, 30, 49, 3 ja 52, Ruotsi 7, 11, 10, 20 ja 4, Norja 9, 3, 3, 9 ja 8.
Paras painottamaton elämän laadun summa oli siten paras Norjalla (32), sitten Tanska (41), Suomi (42), Islanti (47), Ruotsi (52) ja Costa Rica (171). Miksi Norja ei ollut ykkönen? Mitä muita elämän laatuun liittyviä asioita tulisi huomioida? Luottamus on tärkeä, mutta siinäkin Pohjoismaat ovat hyvin lähellä toisiaan. Vuoden 2025 Quality of Life-indeksillä parhaat maat olivat Luxenburg, Alankomaat, Tanska, Oman, Sveitsi, Suomi, Norja, Islanti, Itävalta ja Saksa. Tämäkään indeksi ei vastaa kysymykseen, miksi Suomi on paras maa. Norjan vahvuutena indeksin laatijat mainitsevat anteliaan sosiaaliturvan, taloudellisen tasa-arvon ja luonnon läheisyyden. Suomen vahvuuksia ovat puhdas ympäristö, hyvä koulutusjärjestelmä ja sosiaalinen luottamus.
Costa Rican korkea tyytyväisyyden taso on yllättävä, kun katsotaan kokonaisuutena noita kuutta elämän laatua kuvaavia indeksejä. Tulosta selittänee Costa Rican asukkaiden korkea välittömien positiivisten tunteiden kokeminen, mikä kuului myös Islannin vahvuuksiin. Suomen sijoitus positiivisissa tunteissa oli 39. Lisäksi Costa Ricassa perheellä ja suvulla on myönteinen vaikutus tyytyväisyyteen.
Suomella on monia sellaisia vahvuuksia, joiden perusteella sijoitus kymmenen parhaan joukkoon tuntuu oikeutetulta, mutta mikä selittää tuon ensimmäisen sijan? Yhtenä selityksenä on tarjottu suomalaisten vaatimattomuutta, mutta siitä ei ole tutkimusta.
Pidetään kiinni hyvinvointivaltiosta, koska vain sen avulla yksilökeskeisissä kulttuureissa elämän laatu ja koettu hyvinvointi parhaiten toteutuu.
Lähteet: