Ihmiset selviytyvät hyvin arkisista asioistaan. Käyvät työssä, pitävät huolta perheestään ja puuhaavat kaikenlaista. Kaikki tuntuu olevan hyvin. Kysyttäessä he sanovat olevansa tyytyväisiä elämäänsä. He ovat optimistisia ja luottavat siihen, että tulevaisuus tuo pikemminkin hyviä kuin huonoja asioita.
Kuitenkin samaan aikaan on paljon havaintoja siitä, kuinka hauraita ja haavoittuvia ihmiset ovat. Tapahtuu jotakin sellaista, joka saa ihmisen särkymään. Eräässä hengellisessä laulussa lauletaan ”Olen särkynyt saviruukku. Pala palalta murtui pois. Vain ihmettelin ja itkin. En millään murtunut ois.” Tämä on osuva kuvaus ihmiselämästä. Saviruukut menevät herkästi rikki, sillä jo yllättävän pieni kolaus saa ne hajoamaan. Sama pätee myös ihmisiin. Särkyminen on usein sekä itselle että ympärillä oleville arvoitus. Arvoitus on toki sekin, miten paljon jotkut ruukut kestävät. Jopa hauraalta näyttävä ruukku kestää useita iskuja ja pikemminkin vahvistuu jokaisen iskun jäljiltä.
Psykologit ja filosofit ovat esittäneet täysin vastakkaisia tulkintoja ihmisenä olemisesta. Näistä yleisempi on ollut käsitys, jonka yhden version luin hiljattain. Israelilainen psykologian professori Dov Shmotkin kuvasi elämää tähän tapaan: Me elämme maailmassa, jossa on monenlaisia uhkia ja vaaroja, joista koetamme selviytyä parhaalla mahdollisella tavalla. Olemme kuitenkin selviytyjiä ja kukoistajia uhkista ja vaaroista huolimatta.
”Terrorin hallinnan teoria” kuvaa elämän paljon ankarampana. Sosiaalipsykologian professori Jeff Greenberg on työtovereineen laatinut teorian, jossa lähtökohtana on kuolevaisuudesta koettu kauhu, jopa terrori, jota ihminen koettaa kaikin tavoin torjua mielestään, koska sen tunnistaminen johtaisi lamaantumiseen. Sen vuoksi kulttuurit tarjoavat erilaisia suojakeinoja, joista tärkeimpiä ovat uskonnot ja ideologiat. Yhteinen usko yhdistää ja antaa sitä tunnustavalle oman roolin ja tehtävän Suuren Kertomuksen osana ja palvelijana.
Myös terapeutti Albert Ellisin näkemys oli pessimistinen. Kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan irrationaalisia, joskin siinä on aste-eroja. Jotkut tulevat hyvin toimeen järjettömien ajatustensa kanssa, mutta toiset ahdistavat niillä itseään. Niistä pahimpia on pitäisi, täytyisi ajattelu. Pitäisi olla parempi, olisi pitänyt tehdä silloin paremmin. Olen huono ihminen, jos en toimi niin kuin minun odotetaan toimivan. Tästä järjettömyydestä haittaa pääasiassa itselle, mutta on tietenkin myös sellaista järjettömyyttä, josta on haittaa muille. Sellaiseksi Ellis katsoi uskonnot. Niille ei mitään mahda, mutta terapia auttaa niitä, jotka kärsivät täydellisyyden tavoittelusta.
Ellis halusi irrottautua Sigmund Freudin näkemyksistä. Hän piti psykoanalyyttistä terapiaa toivottaman hitaana ja tehottomana. Ihmisen irrationaalisuutta vastaan oli syytä hyökätä suoraan ja kertoa heille, millaisia heidän harhansa olivat. Freud oli vielä enemmän pessimisti ihmisen suhteen. Hänen näkemystään ihmisestä kuvannee parhaiten arkinen ilmaus ”ihan pihalla”. Ihminen ei tajua omia ongelmiaan ja pyrkii peittelemään niitä. Tämä yritys johtaa neurooseihin. Freudin kerrotaan sanoneen, että ”luomisen tarkoitus ei ollut ihmisen onnellisuus”.
Eksistentiaalifilosofit varoittavat eksistentiaalisesta ahdistuksesta, jonka arkinen työ ja aherrus yleensä peittävät, mutta etenkin kriisien kohdatessa se herkästi puhkeaa esiin. Silloin ihminen kysyy, miksi näin on käynyt? Miksi tämä tapahtui juuri minulle? Eikö elämä olekaan oikeudenmukaista? Jos vastauksia ei tunnu löytyvän, silloin ahdistus valtaa koko persoonan ja voi muuttua masennukseksi.
Viime vuosikymmenten aikana psykologian piirissä on ilmennyt aivan toisenlaisia tulkintoja. Niillä toki on ollut omat edeltäjänsä, mutta nyt saamme kuulla, että kaikki voivat olla onnellisia, koska meidät on sellaisiksi tarkoitettu. Jo Jean Jacques Rousseau uskoi, että ihminen on luonnostaan hyvä ja onnellinen, mutta ympäristö ei anna sille mahdollisuuksia. Tämä ei vielä 1700-luvulla saanut paljonkaan vastakaikua, mutta nyt tuo idea on otettu auliisti vastaan. Myös humanistisen psykologian edustajat, kuten Abraham Maslow ja Carl Rogers olivat vakuuttuneita ihmisten luontaisesta hyvyydestä, vaikka tunnistivat ympäristön paineet ja ihmiselämän vaikeudet.
Nyt tarjolla on runsaasti onnellisuuden ja hyvän elämän oppaita, joissa lähtökohtana on ihmisen luontainen onnellisuus. Se helposti piiloutuu, mutta voidaan tunnistaa, löytää ja vapauttaa lujan uskon ja tahdon avulla. Siinä ei enää ympäristö ole esteenä, koska ihmisen ajattelu nujertaa sen. Kirjasta Being Happy saamme hyviä uutisia: ”Every day in every way I am getting better and better and better.” “However much beauty and magic you have enjoyed up until now, you can choose to have more from today. It is choice time, every day.”
Uskontojen piirissä tällaiset tulkinnat torjutaan. Kristinuskossa ihminen on syntymästä lähtien synnin alainen olento, idän uskonnoissa muistutetaan ihmiselämään kuuluvasta kärsimyksestä. Islam tunnustaa kivun ja kärsimyksen, mutta uskova voi saada rauhan alistumalla Allahin tahtoon. Kaikissa suurissa uskonnoissa ihmisen itsekkyys vaikeuttaa hyvän elämän saavuttamista. Uskonnoista annetaan usein liian pessimistinen kuva, sillä kaikissa uskonnoissa on keinoja, joiden avulla voidaan saavuttaa rauha, pelastus tai valaistus – vaikkakin ihmisenä olemisen rajat tulevat aina vastaan. Luottamus ja alistuminen Jumalan tahtoon, jumaluuteen tai kohtaloon on olennaista, sillä ihmisen on pakko tunnustaa vajavaisuutensa ja pienuutensa. Kaikissa uskonnoissa on painotuksia, joissa joko ihmisen pahuus tai hyvyys korostuu.
Biologiassa ja psykologiassa on aina viime vuosikymmeniin asti korostettu ihmisen luontaista itsekkyyttä. Sitä on perusteltu evoluution avulla. Ihmisen geenit ovat itsekkäitä, mikä on auttanut häntä ja hänen sukulaisiaan selviytymään olemassaolon taistelussa. Vieraiden ihmisten selviytymisestä ei välitetä, ellei siitä ole jotakin hyötyä. Tätä näkemystä on onneksi alettu tasapainottaa tulkinnoilla, joiden mukaan itsekkyyden ohella ihmisessä on yhteistoiminnan ja jopa empatian geenejä, jotka ovat suuresti helpottaneet elämää.
Itsekkyyttä korostavat joutuvat pohtimaan, miksi ihmiset ovat näinkin hyvin selviytyneet. Jos ihminen on itsekäs, kuinka mitään hyvää voi olla? Riittääkö selitykseksi se, että ihmisellä on rationaalista itsekkyyttä eli hän osaa pitää välittömän itsekkyytensä kurissa saadakseen tulevia etuja? Riittääkö tällainen laskelmointi selittämään sen, että ihmiset eivät jatkuvasti ole toistensa kurkussa tai että valtaosa ihmisistä on tyytyväisiä elämäänsä?
Voiko tiede sanoa jotakin ihmisen olemuksesta? Jotakin tiede voi sanoa, mutta se tuskin tyydyttää niitä, jotka haluavat joko-tahi -vastauksen. Psykologit kysyvät, mitä ihmiset ajattelevat näistä asioista ja he voivat havainnoida, mitä ihmiset tekevät. Tieteen avulla voidaan esittää tutkimustietoa siitä, mihin suuntaan ihmisen olemus kallistuu. Onko hyvyyttä enemmän kuin pahuutta?
Ihmisen luontaista hyvyyttä puolustavia havaintoja
- Koska kyselyissä onnellisuuden taso on korkea, sen täytyy tarkoittaa, että hyviä asioita tapahtuu enemmän kuin pahoja tai sitten neutraalin, ei hyvän eikä pahan, olemisen määrä on paljon suurempi kuin pahojen kokemusten. Sekin riittää onnellisuuteen, joka yleensä tarkoittaa tyytyväisyyttä.
- Viime vuosina on tutkittu mustan triadin (narsismi, machiavellismi ja psykopatia) suhdetta valon triadiin (kunnioittaminen, tasapuolisuus, usko hyvyyteen). Kyselyjen mukaan valon triadin piirteitä on huomattavasti enemmän kuin mustan triadin piirteitä.
- Ihmiset liittävät itseensä myönteisiä hyveinä pidettyjä ominaisuuksia. He ovat pikemminkin ystävällisiä kuin epäystävällisiä, epäitsekkäitä kuin itsekkäitä, rehellisiä kuin epärehellisiä. Näissä todennäköisesti on jonkin verran hyvän ihmisen lisää, mutta myös muiden antamat arviot näistä painottuvat myönteiseen suuntaan. Esimerkiksi muiden onnellisuutta arvioitaessa saadaan jonkin verran huonompia arvioita kuin omaa onnellisuutta arvioitaessa (Vaasassa oma 72/100, muut 64/100).
- Vaasassa tehdyssä kahdessa tutkimuksessa yksi kysymys kuului: saatko muilta ihmisiltä arvostusta? Vastaukset annettiin asteikolla 0 – 100. Keskiarvot olivat 70 ja 72. Tämä kertoo hyvää siitä, miten kohtelemme toisiamme. Tämä ei koske vain Vaasaa!
- Välittömien tunnetilojen kuvauksia voidaan pitää luotettavimpina kuin jo tapahtuneiden asioiden kuvauksia. Esimerkiksi Debra Trampen ryhmän tutkimukseen osallistui 12 000 henkilöä, jotka saivat mobiililaitteella kehotuksen kuvata juuri sen hetkistä tunnetilaansa. Vain myönteisen reaktion kuvasi 41, kielteisen 16 ja samanaikaisesti sekä myönteisen että kielteisen 33 prosenttia. Yleisimmät olivat ilo (35 %), sitten rakkaus (30 %), ahdistus (29 %) ja tyytyväisyys (27 %).
- Lewis Mitchellin (2013) ryhmä hyödynsi Yhdysvalloissa lähetettyä yli 80 miljoonaa Twitter-viestiä. Viestien yhteydessä käytetyt sanat on aikaisemmin arvioitu laajassa tutkimuksessa asteikolla yhdestä (surullinen) yhdeksään (onnellinen). Viestien keskiarvoksi tuli 5,98, joka siis on asteikon keskikohdan (5) paremmalla puolella. Onnellisia sanoja lähetettiin enemmän kuin surullisia sanoja.
- Hilkka Oksin (1995) tutkimukseen osallistuneilta kysyttiin vuorokauden aikana tapahtuneita asioita. Mukana oli runsaasti sekä myönteisiä että kielteisiä asioita. Ja myös paljon sellaisia, jotka eivät selvästi kuulu kumpaankaan ryhmään tai joista mielipiteet vaihtelevat. Vaikka tutkimuksessa oli mukana myös mielenterveyden ongelmista kärsiviä henkilöitä, ystävällistä kohtelua koettiin paljon enemmän kuin torjuntaa ja ilkeyttä sekä naurua paljon enemmän kuin itkua.
- Kaikenlaista auttamista ja avuliaisuutta on sekä arkihavaintojen että tutkimusten mukaan erittäin paljon. Ihmisen luontaista itsekkyyttä vastaan sotivat esimerkiksi havainnot, että kadulle pudotettuja lompakoita palautetaan korkealla prosentilla, Suomessa jopa lähes 100-prosenttisesti. Avun tarpeessa oleville ihmisille lähetetään miljardien avustuksia. Ihmiset eivät käytä suotuisia varastamistilanteita ilman muuta hyväkseen.
Ihmisen luontaista pahuutta puolustavia havaintoja
- Myös hyvinvointivaltioissa on paljon väkivaltaa, hyväksikäyttöä, alistamista, kiusaamista ja ahdistamista. Kyselyissä näiden määrät ovat suuria. Naiset kokevat miesten taholta väkivaltaa kodeissa, miehet muitten miesten toimesta kodin ulkopuolella. Työpaikoilla ja kouluissa kiusaamista kokevien osuus on kyselyissä 20 – 25 prosenttia.
- Kun kyseessä ovat maat, joissa on suuria taloudellisia, sosiaalisia ja poliittisia ongelmia, kaikenlainen väkivalta ja sorto ovat yleisiä. Etenkin naisen asema on monissa maissa heikko. Jos kulttuurissa heimojen merkitys on yhä suuri, se johtaa usein heimojen välisiin väkivaltaisiin yhteenottoihin.
- Ihmisen historiassa mustan triadin piirteitä omaavat henkilöt ovat saaneet paljon valtaa. Mitä enemmän valtaa näillä henkilöillä on ollut, sitä enemmän tuhoa he ovat saaneet aikaan. Nimiluettelon esittäminen ei ole tarpeen, sillä jokainen voi heitä nimetä. Julmien diktaattorien pahojen tekojen seuraukset ovat olleet kauhistuttavia ja johtaneet satojen miljoonien ihmisten tuhoon.
- Ihmiset ovat järkyttävän alttiita seuraamaan pahoja johtajia. Vaikka periaatteessa kyseessä ominaisuus, jota voitaisiin käyttää hyvään, se on ollut suuren pahuuden palveluksessa. Kun katselee vanhojen dokumenttien kuvauksia siitä, miten näitä hirveitä johtajia on hurrattu ja palvottu, usko ihmisen luontaiseen hyvyyteen heikkenee. Mikä murheellisinta, näitä diktaattoreita hurraavia joukkoja on edelleen liikkeellä.
- Usko ihmisen luontaiseen itsekkyyteen on yleistä. Sitä kuvaa osuvasti Morewedgen tutkimus, jossa pelattiin Ultimatum-peliä. Tässä pelissä jakajalle annetaan jokin summa, joka tulee jakaa vastaanottajan kanssa. Jakaja voi tarjota minkä osuuden tahansa, mutta vastaanottajalla on oikeus torjua jako, jolloin kumpikaan ei saa mitään. Ei siis kannata tarjota kovin pientä summaa, koska se yleensä torjutaan. Reiluuden odotus on niin vahvaa. Morewedgen tutkimuksessa oli jaettavana kolme dollaria. Peliä pelattiin tietokoneen avulla. Tuntematon jakaja esitti kolmelle ryhmälle erilaisia jakoja. Yhdelle ryhmälle tarjottiin vain 0,75 dollaria, toiselle puolet ja kolmannelle 2,25 dollaria, siis hyvin epäitsekäs jako. Kun tutkija kysyi, oliko jakaja kone vai ihminen, niin osallistujat pitivät itsekästä jakoa ihmisen tekemänä ja epäitsekästä koneen tekemänä. Ihmiset eivät tee epäitsekkäitä jakoja.
- Paha on vahvempaa kuin hyvä. Tätä on korostanut Roy Baumeister työtovereineen. Tätä perustellaan sillä, että paha kertoo vaarasta ja uhasta ja tuottaa pelkoa. Sitä ei voi sivuuttaa ikään kuin mitään ei olisikaan. Pahojen tekojen tai tapahtumien seuraukset ovat vahvempia kuin hyvien. Hyvän voi sivuuttaa, että siitä aiheutuu mitään kielteistä seurausta. Tarvitaan suhteessa paljon enemmän hyvää, jotta paha voitaisiin voittaa.
- Yhteiskuntatieteilijät ja psykologit ovat kuvanneet monia sellaisia taipumuksia, jotka herkästi kääntyvät pahuuden palvelukseen. Ihmisillä on vahva taipumus nähdä itsensä moraalisesti muita parempana, mikä vaikeuttaa omien pahojen tekojen tunnistamista. Olemme järkyttävän sokeita omaan itseemme nähden. Toinen vakava ihmisen ajatteluun liittyvä ongelma on mustavalkoajattelu, jonka pohjalta syntyy polarisaatiota, vastakohtien kärjistymistä.
- Markkinataloutta on usein puolustettu hyvinvoinnin edistäjänä, mutta sen piirissä on erittäin paljon häikäilemätöntä toimintaa, jonka seuraukset näkyvät köyhien maiden riistona ja luonnon tuhoamisena. Siinä toki kaikki ovat omalla tavallaan osallisena etunenässä vauraiden maiden asukkaat.
- Ihmisen suuria ongelmia evoluutiobiologit ja -psykologit perustelevat sillä, että hänen biologiansa ei ole mukautunut kulttuurin suuriin muutoksiin. Ihmisen kapasiteetti oli vuosituhansien aikana sopeutunut erinomaisesti heimokulttuuriin, jossa vaaditut taidot eivät enää riitä nykyajan monimutkaisessa kulttuurissa.
- On syytä lopuksi palata ihmisen haurauteen. Siinä, että moni särkyy, voi olla pahuutta mukana, mutta vielä enemmän ymmärtämättömyyttä ja typeryyttä. Itsesyytöksistä tai muiden syyttelystä ei ole apua, sillä hauraudessa on kyse aidon ihmisyyden piirteestä. Siitä joudutaan maksamaan, mutta ilman sitä elämä olisi vahvojen välistä taistelua.
Mikä on näiden kuvausten saldo? Kumpaa on enemmän, hyvää vai pahaa? Uskon, että hyvää on enemmän, mutta on ilmeistä, että aika ajoin syntyy suuria ja pieniä pahuuden valtakuntia, joissa tavallisen ihmisen on vaikea elää hyvää elämää. Tutkimustiedot kallistuvat enemmän hyvän kuin pahan puolelle.
Lähteet
- Greenberg, J., Solomon, S. & Arndt, J. (2008). A basic but uniquely human motivation: Terror management. Teoksessa J. Y. Shah & W. L. Gardner (toim.), Handbook of motivation science, (s. 114–134). New York, NY: Guilford Press.
- Mitchell, L. ym. (2013). The geography of happiness: Connecting twitter sentiment and expression, demographics, and objective characteristics of place. PloS one, 8, e64417.
- Morewedge, C.K. (2009). Negativity bias in attribution of external agency. Journal of Experimental Psychology, 138, 535-545.
- Oksi, H. (1995). Sopimusvuoren työsalien asiakkaiden arkielämän toimien, tapahtumien ja kokemusten kuvaus. Psykologian pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto.
- Shmotkin, D. (2005). Happiness in the Face of Adversity: Reformulating the Dynamicand Modular Bases of Subjective Well-Being. Review of General Pscychology, 9, 291–325.
- Trampe, D., Quoidbach, J., & Taquet, M, (2015). Emotions in everyday life. PLoS ONE, 10(12): e0145450.
Tutstumisen arvoinen lähde
- Fowers, B. J. (2022). Social science as an inherently moral endeavor. Journal of Moral Education, 51(1), 35-46.
The purpose of this paper is to argue that social science is an inherently moral enterprise. There are four reasons to see science as a moral endeavor based on the neo-Aristotelian recognition that morality is centered on human goods (e.g., justice and knowledge), not just right action. First, science is guided by epistemic values (e.g., accuracy, transparency) and underwritten by pro-science traits (e.g., honesty, patience). Second, the outcomes of applied science (e.g., disease cures, pedagogy improvements) are valued by scientists and others. Third, attempting to eliminate values from science is counterproductive because it leads to smuggling in moral commitments that are very difficult to critically evaluate, particularly in the social sciences. Finally, the goal of science is knowledge, which is a vital human good. Therefore, science is a thoroughly moral enterprise because human goods are moral aims. I conclude with three implications of this argument for science education.