Luokka: Psykologia

Monet tämän otsikon alla olevat kirjoitukset liittyvät onnellisuuteen tai liikuntaan, joista aiheista viime vuosina olen eniten kirjoittanut ja luennoinut. Mukana on sekä lyhyitä katsauksia että joitakin pitempiä tutkimustulosten kuvauksia. Lisäksi mukana on useita sellaisia kirjoituksia, joissa esitän kriittisiä näkemyksiä psykologian sovelluksista tai psykologiasta tieteenä. Edelleen mukana on esitelmä- ja luentorunkoja sekä otteita kirjoistani.

Minut tunnetaan ns. projektiivisten testien vastustajana ihmisten soveltuvuuden arvioinnissa. Esimerkiksi Wartegg-testillä tai Rorschach-testillä ei ole sellaista tieteellistä näyttöä – grafologiasta puhumattakaan – että niitä voitaisiin käyttää ihmisten mielenterveyden tai pätevyyden vertailuun. Thomas Szasziin yhtyen epäilen, onko lainkaan järkeävää puhua mielen sairauksista tai mielisairauksista. Yleensäkin vieroksun sairauskäsitteen laajentamista kuvamaan kaikkea sellaista, mikä on vaikeaa, epäsuotavaa, erilaista tai poikkeavaa.

Psykologiaan liittyvät artikkelit jakautuvat vielä kolmeen ala-alueeseen: Onnellisuus, positiivinen psykologia ja liikunta.

Positiivinen psykologia / Psykologia / Uutiset Markku Ojanen Jätä kommentti

Positiivinen psykologia 25 vuotta

Uusi, juuri ilmestynyt kirjani Positiivisen psykologian käsikirja (2023, Basam Books) kuvaa laajasti positiivisen psykologian historiaa, tavoitteita, menetelmiä ja tutkimustuloksia. Yhtenä lukuna on myös kuvaus positiiviseen psykologiaan kohdistuneesta kritiikistä. Rohkenin liittää kirjan nimeen sanan “käsikirja”, sillä tuloksena oli 529 sivua käsittävä teos.

Martin Seligman, positiivisen psykologian isähahmo, kuvasi tätä uutta psykologian suuntaa innostavasti (2004). Aluksi hän toteaa, että psykologiassa on otettu merkittäviä askeleita ongelmien auttamisessa, mitä ei ole syytä vähätellä. Kuitenkin samalla kovin vähälle huomiolle jäi ihmisten elämän myönteisten puolien ja onnistumisen tutkimus. Hän jatkaa:

Meistä tuli uhriutumisen tutkijoita. Ihmiset nähtiin passiivisina kohteina. Ärsykkeet tulivat ja tuottivat reaktioita … tai sitten lapsuuden konfliktit saivat ihmiset pois raiteiltaan. Kun ihmistä tarkasteltiin passiivisena olentona, psykologit hoitivat mielisairauksia sellaisen teorian pohjalta, jossa kyse oli vaurioituneiden tottumusten, viettien, lapsuuden tai aivojen korjaamisesta.

Olemme oppineet, että patologisointi ei auta meitä vakavien häiriöiden ehkäisyssä. Edistysaskeleet ovat suurelta osin perustuneet sellaiseen tieteeseen, joka systemaattisesti edistää ihmisten taitavuutta. Olemme keksineet, että on koko joukko vahvuuksia, jotka todennäköisesti ehkäisevät mielisairauksien esiintymistä: rohkeus, optimismi, vuorovaikutustaidot, työn etiikka, toivo, rehellisyys ja sitkeys. Ennalta ehkäisyn yhtenä tavoitteena on luoda ihmisten vahvuuksia kuvaava tiede, jonka tehtävänä on edistää näitä hyveitä nuorissa ihmisissä.

Viidenkymmenen vuoden ajan lääketieteelliseen malliin perustuva tutkimus on kohdistunut persoonallisiin heikkouksiin tai vaurioituneisiin aivoihin. Se on varustanut mielenterveysalan työntekijät huonosti ennalta ehkäisevään työhön. Tarvitsemme suuren määrän vahvuuksiin ja hyveisiin kohdistuvaa tutkimusta. Tarvitsemme ammattilaisia, jotka tajuavat, että suuri osa parhaasta työstä, jotka he tekevät, on vahvuuksien edistämistä eikä niinkään potilaiden heikkouksien korjaamista.

Kyseessä oli raikas ohjelmajulistus, jossa näin jälkikäteen arvioiden oli mukana myös liioittelua, mutta paljon osuvaa kuvausta psykologian ja muidenkin ihmistä kuvaavien tieteiden tilasta.

Lue lisää

Kirjat / Positiivinen psykologia / Psykologia Martti Jätä kommentti

Positiivisen psykologian käsikirja (2023)

Positiivisen psykologian käsikirja.
2023. Helsinki: Basam Books.
ISBN 978-952-379-400-9

Mitä positiivisessa psykologiassa tutkitaan ja miten sen tutkimustuloksia on sovellettu? Entä millainen on tieteenalan historia, millaista kritiikkiä sitä kohtaan on esitetty? Kaikissa kulttuureissa viisaat ovat antaneet hyvän elämän ohjeita. Positiivisessa psykologiassa arvioidaan, miten toimivia nämä ohjeet ovat. Sen piirissä kehitetään myös jatkuvasti uusia menetelmiä, joilla hyvinvointia parannetaan. Suuri osa tutkimuksesta on kohdistunut hyveisiin, kuten kiitollisuuteen, anteeksiantoon, auttamiseen ja nöyryyteen. Viime vuosina tutkimuksen kohteena ovat olleet myös kulttuurit, organisaatiot ja ympäristöt. Lukijaystävällinen kirja tarjoaa kattavan ja ajankohtaisen kuvauksen nopeasti kehittyvästä tieteenalasta.

MARKKU OJANEN on psykologian emeritusprofessori Tampereen yliopistossa. Ojanen on aktiivinen keskustelija ja luennoi hyvinvointiin liittyvistä aiheista. Hän on julkaissut lukuisia populaaritieteellisiä esityksiä psykologiasta. Uusimmassa kirjassaan hän pohdiskelee myös omakohtaisesti hyvää elämää, elämän mielekkyyttä ja onnellisuutta.

Teoksen voi hankkia Basam Booksilta sekä CDON, Adlibris, Booky, Suomalainen

Onnellisuus / Uutiset Markku Ojanen Jätä kommentti

Onnellisuusprofessorin kommentit: Suomi oli jälleen onnellisin maa

The Happiness Professor’s commentary on the Global Happiness Report can also be found in English.

Vuoden 2023 Global Happiness Report julkaistiin tänään. Aluksi pitää hiukan korjata uutisointia. Raportissa kuvataan kolmen vuoden (2020-22) keskiarvo, jossa Suomi oli ensimmäisellä sijalla. Suomen keskiarvo oli 7,80 asteikolla nollasta kymmeneen. Seuraavana olevan Tanskan keskiarvo oli 7,59. Liitetaulukoita tutkimalla päädyin siihen, että kolmen vuoden aikana Suomen keskiarvo on hiukan alentunut. Se on viime vuoden otoksessa ollut noin 7,75 ja vuonna 2020 7,85.

Tutkimuksessa ei kysytty onnellisuutta, vaan tyytyväisyyttä elämään. Se on suunnilleen sama asia kuin onnellisuus silloin, kun elämäntilannetta kysytään taannehtivasti joltakin tietyltä ajanjaksolta. Onnellisuus tunteena on aika eri asia kuin onnellisuus tyytyväisyytenä. Tutkimuksessa kysyttiin myös haastatteluhetken myönteisiä tunteita. Suomi oli näiden kokemisessa sijalla 26. Kärjessä olivat Guatemala, Panama ja El Salvador. Kielteisten tunteiden kokemisessa Suomi pärjäsi paremmin. Suomi oli niiden vähäisyydessä sijalla 12. Kärjessä olivat Taiwan, Kazakstan ja Mauritius.

Suomi oli useissa hyvinvointia kuvaavissa kysymyksissä aivan kärkipäässä. Vapaudessa tehdä omaan elämään liittyviä päätöksiä Suomi oli ensimmäisenä, korruption vähäisyydessä toisena, samoin sosiaalisen tuen saamisessa. Kansantulossa Suomi oli 17. Eliniänodotteessa (terveinä vuosina) sijalla 20. ja hyväntekeväisyyteen lahjoittaneiden osuudessa 42.

Näissä tuloksissa yksi yllätys on aina ollut se, että kollektiiviset eli yhteisölliset kulttuurit eivät anna niin runsaasti tukea kuin voisi odottaa. Ilmeisesti niissä ihmiset kuitenkin jäävät vaille kaipaamaansa yksilöllistä tukea. Sisäisiä tuntoja ei noissa kulttuureissa ole helppo paljastaa.

Koko aineistossa tyytyväisyyttä selittivät kansantulo, sosiaalinen tuki, eliniänodote, vapauden kokeminen, anteliaisuus ja korruption vähäisyys eli juuri nuo asiat, joita edellä lueteltiin. Monissa kansainvälisissä tutkimuksissa nämä ovat selittäneet noin puolet tyytyväisyyden vaihtelusta. Se tarkoittaa, että melko objektiiviset hyvinvoinnin indeksit selittävät paljon siitä, miten ihmiset kokevat onnellisuuden tai tyytyväisyyden.

Suomen onnellisuutta on laajalti ihmetelty, aluksi myös Suomessa. Nyt olemme siihen jo tottuneet. Kuuden maan toimittajat ovat minulta kysyneet Suomen salaisuutta. Suomen sijoitus kärkipäässä on luonnollinen asia, sillä Suomella on monia vahvuuksia, joita edellä kuvasin. En kuitenkaan ole osannut sanoa, miksi Suomi on muita Pohjoismaita parempi. Ne ovat Suomea vauraampia, mikä on aika tärkeä tekijä onnellisuuden kannalta. Norjaa odottaisin ykkössijalle. 

Ovatko suomalaiset muihin kansoihin verraten vähempään tyytyväisiä? Osaammeko hyväksyä sen, mitä elämä antaa?

Onnellisuus / Uutiset Markku Ojanen Jätä kommentti

Finland – The Happiest Country Once Again in 2023

The 2023 Global Happiness Report was published today. First, we must add a minor correction to the reporting. The report pictures the average of three years (2020-22), in which Finland had first place. On a scale of zero to ten, the Finnish average was 7,80. The second-best Denmark had an average of 7.59. In studying the attached tables, I deduced that over these three years the Finnish average has been slightly reduced. It was about 7,75 in last year’s sample, and 7,85 in 2020.

The study did not poll happiness, but rather life satisfaction. It is pretty much the same thing as happiness when life situation is polled retroactively during a specific period. As a feeling, happiness is rather different from happiness as satisfaction. The study also asked for positive feelings at the time of the interview. In these, Finland was ranked 26th. Guatemala, Panama and El Salvador were at the top. In experiencing negative feelings, Finland did better. Finland was ranked 12th in their absence. At the top you found Taiwan, Kazakhstan and Mauritius.

Finland was near the top with many questions that illustrated well-being. In one’s freedom to make decisions related to one’s own life Finland was ranked 1st, 2nd in the absence of corruption, and also 2nd in the receiving of social support. In gross national income, Finland was ranked 20th. In life expectance (in healthy years) Finland placed 20th, and 42nd in charity.

One surprising result has always been the fact that collective, or communal, cultures do not seem to provide as much support as one might expect. In them, it seems people are left bereft of individualized support they would need. It is not easy to reveal one’s innermost feelings in those cultures.

Throughout the data, satisfaction was explained by GNI, social support, life expectancy, the experience of freedom, generosity, and the lack of corruption – the things that were just listed above. In many international studies, these have explained approximately half of the variation found in satisfaction. It means that fairly objective indexes of well-being explain a lot about how people experience happiness or satisfaction.

Finland’s happiness has been widely marvelled at, initially in Finland too. Now we have grown used to it. Reporters from six countries have questioned me on Finland’s secret to happiness. Our position at the top is a natural thing, given that Finland has many of these strengths described above. I have been unable to say, however, why Finland comes out better than the other Nordics. They are more prosperous than Finland, which is an important factor in happiness. I would expect Norway to be number one.

Are Finns perhaps satisfied with less, or better able to accept whatever life may bring?

Contact information for prof. Markku Ojanen

Psykologia Martti Jätä kommentti

Miksi arviointikyky on puutteellinen?

Tämä puutteellisuus koskee erityisesti toisen ihmisen mielentilaa ja ominaisuuksia. Vaikka on totta, että toisen ihmisen sisimmät tunteet ja ajatukset ovat paljolti piilossa, jos niitä ei avoimesti kerrota, perusongelmana on ihmisen taipumus pelkistää havaintoja. Ihminen luo aina maailmasta yksinkertaisen kuvan, paljon yksinkertaisemman kuin se todella on. Siitä on myös hyötyä, sillä havaintoihin käytettävissä oleva aika ja kapasiteetti eivät riitä perusteelliseen ja monipuoliseen analyysiin. Lisäksi päätelmiä on tehtävä niukan tiedon varassa.

Kun tarkastelemme toisen ihmisen kohtaamiseen liittyvää arviointiprosessia, siihen liittyy seuraavia toisiinsa limittyviä vaiheita:

  1. Tulkintakehys
  2. Ensivaikutelma
  3. Arviointi
  4. Halovaikutus
  5. Tulkinnan vahvistaminen

Tulkintakehykset vaihtelevat suuresti. Arkielämässä ne perustuvat kulttuurin ja lähiympäristön antamiin näkemyksiin siitä, mikä on tärkeää ja mihin pitää kiinnittää huomiota. Kulttuuri voi antaa vihjeitä ilmeiden ja eleiden tärkeydestä, puhetyylistä ja vaikkapa pukeutumisesta. Sosiaalinen asema vaikuttaa yhä tulkintoihin, vaikka sen merkitys on vähentynyt. Esimerkiksi ryhdikkyyttä voidaan pitää arvokkaana ominaisuutena, kun kohdataan vieras henkilö. Tai kädenpuristuksella voi olla suuri merkitys. Suomessa arvostetaan toisen silmiin katsomista. Jossakin kulttuurissa se voi olla loukkaavaa.

Tarjolla on monenlaista koulutusta, jonka avulla toisen ihmisen ymmärtämistä halutaan edistää. Tällaista koulutusta saavat etenkin terapeuteiksi kouluttautuvat.  Koulutuksessa voi olla jokin vahva teoreettinen viitekehys, jonka avulla tulkintoja tehdään. Sellainen on esimerkiksi psykoanalyyttinen koulukunta, joka antaa terapeuteille sekä tulkinnoissa tarvittavan kielen sekä kuvauksen ihmisen olemuksesta ja motiiveista. Myös muissa psykoterapian koulukunnissa painotetaan asiakkaan motiivien ja ominaisuuksien ymmärtämistä.

Ensivaikutelmilta kukaan ei voi välttyä. Merkillisen nopeasti – mitä tukevat myös tutkimukset – syntyy käsitys siitä, millainen henkilö on kyseessä, kun hänet tavataan ensimmäistä kertaa. Kiinnitämme huomiota sekä olemuksen yksityiskohtiin että siihen kokonaisuuteen, joka tuosta henkilöstä välittyy. Hänen persoonallisuuttaan kuvaavia sanoja tulee nopeasti mieleen. Tuo henkilö vaikuttaa iloiselta, avoimelta, mukavalta tai päinvastoin alakuloiselta, sulkeutuneelta ja hankalalta ihmiseltä.

Ensivaikutelmassa on vahvasti mukana evaluaatiota eli hyvä–paha/huono -arviointia. Tutkimusten mukaan nämä hyvä–paha -arviot ovat mukana lähes kaikissa arvioissa, mikä ei tarkoita, että ne aina olisivat voimakkaita. Tällainen arvio on ilmeisesti ollut välttämätön eloonjäämisen kannalta. On tehtävä nopeasti päätelmä siitä, onko toinen ihminen vaarallinen vai voiko hänestä olla jotakin hyötyä. Persoonallisia ominaisuuksia kuvaavia sanoja on monissa kielissä paljon. Muutamalla piirteellä toisen tila otetaan haltuun. Tunnetaan myös kieliä, joissa ihmisiä kuvataan heidän tekojensa avulla (X tekee aina työnsä huolellisesti).

Tutkimusten mukaan ensivaikutelma osuu osaksi oikeaan, vaikka siinä voi olla karkeita virheitä. Ensivaikutelma on kuitenkin usein oikean suuntainen verrattuna tarkkoihin persoonallisuudesta saatuihin tietoihin. Esimerkiksi sosiaalisuus ja avoimuus ja niiden vastakodat näkyvät jopa muutamissa sekunneissa. Paljon jää tietenkin piiloon, sillä esimerkiksi ekstrovertit tai introvertit eivät ole kaikissa tilanteissa samanlaisia. Tilanteet vaikuttavat huomattavasti käyttäytymiseen.

Halovaikutus tarkoittaa arvioiden kasautumista joko hyvään tai huonoon suuntaan. Ihmisiä, asioita ja ilmiöitä ei tarkastella toisistaan riippumattomien ominaisuuksien avulla, vaan kokonaisuutena. Jos henkilö vaikuttaa mukavalta, hänellä paljon muitakin hyviä ominaisuuksia, ja jos hän antaa huonon ensivaikutelman, hänellä on runsaasti huonoja ominaisuuksia. Tämä näkyy osuvasti politiikkojen arvioinneissa. Donald Trumpilla ja Vladimir Putinilla on näköjään vain hyviä tai huonoja ominaisuuksia. Tuskin löytyy montakaan ihmistä, joka antaisi heille yhtä monta hyvää ja huonoa ominaisuutta.

Tulkinnan vahvistaminen eli konfirmaatioharha tarkoittaa pyrkimystä löytää tukea ensivaikutelmalla tai omaksutulle mielipiteelle. Huomio kiinnittyy niihin asioihin, jotka tukevat tulkintaa. Ne asiat sivuutetaan, jotka eivät vahvista tulkintaa. Jos joku henkilö on arvioitu hankalaksi tai ilkeäksi, hänen ystävällinen tekonsa on poikkeus ja kertoo hänen kyvystään manipuloida muita ihmisiä.

Tämä prosessi vaikuttaa monin tavoin ongelmalliselta. Arviointivirheitä tapahtuu ilmeisesti paljon, koska kaikkiin prosessin vaiheisiin liittyy vaaroja. Näitä vaaroja kuitenkin lievittää se, että ihmiset ovat hyväntahtoisia ja haluavat elää sovussa toistensa kanssa. Perin harvoin mukavalta vaikuttava ihminen paljastuu hirviömäiseksi. Pikemminkin on niin, että huonon ensivaikutelman antanut henkilö ei lopulta ole sen hankalampi kuin muut ihmiset.

Silti arviointivirheitä tehdään paljon. Osaa niistäkään ei ole tarpeen sanoa virheiksi, sillä usein kyse on yhteensopimattomuudesta. Salon Gahlinilta löytyy osuva aforismi: ”Onneton avioliitto johtuu siitä, että kaksi erinomaista ihmistä on joutunut toistensa huonoon seuraan.” Työpaikkaa hakeva voi tehdä hyvän vaikutelman, mutta ei silti ole sopiva juuri tähän työpaikkaan.

Nykyajan yhteiskunnassa on paljon tehtäviä, joissa on arvioitava toisen ihmisen motiiveja, ominaisuuksia, psyykkistä terveyttä ja soveltuvuutta johonkin tehtävään. Kuinka hyvin esimerkiksi terapeutti tai työhön ottaja onnistuu arviossaan, jos tarjolla on jokin kriteeri, johon arvioita voidaan verrata? Heikommin kuin voisi odottaa. Suuri informaation määrä pikemminkin vaikeuttaa kuin helpottaa arviota.

Koulutetuille asiantuntijoilla oli melkoinen shokki, kun Paul Meehl vuonna 1954 osoitti, että tilastollinen ennustaminen on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin kokonaisvaltainen arviointi. Olipa koulutettu kliinikko tai maallikko, silloin helposti painottaa asioita, jotka eivät ole tärkeitä ja vastaavasti sivuuttaa asioita, jotka ovat tärkeitä.

Kyse on tilanteista, joissa on useita henkilöitä tarjolla johonkin tehtävään. Heistä on valittava sopivin tuohon tehtävään. Tämä on ihmisen kapasiteetille sitä vaikeampi tehtävä, mitä enemmän hakijoita ja mitä enemmän informaatiota on tarjolla. Kun käytettävissä olevista tiedoista tehdään regressioyhtälö, tulos on huomattavasti parempi kuin asiantuntijan noista tiedoista intuitiivisesti yhdistämä arvio.

Tällainen ei kuitenkaan läheskään aina ole mahdollista, sillä esimerkiksi lääkärin on tehtävä kokonaisvaltainen arvio yhden potilaan tilanteesta. Hän on koulutuksensa perusteella hankkinut tietoja siitä, millaiset oireet kertovat tietystä sairaudesta. Joskus yksi oire kertoo jo sairauden. Virheen mahdollisuus on aina olemassa, mutta hyvä koulutus pienentää sitä. Silti myös lääkärin diagnoosi voisi parantua, jos noiden oireiden tiedot yhdistettäisiin regressioanalyysin avulla. Joskus sellaiseen on mahdollisuus ja sitä olisi silloin syytä käyttää.

Onnellisuus / Psykologia Martti Jätä kommentti

Kannattaako onnellisuutta tavoitella?

Ihmiset eivät suinkaan jatkuvasti ole ihanan onnentunteen vallassa, koska elämä on usein kovaa. Lisäksi ihmisen biologiaan kuuluu kielteisyysharha, joka johtaa näkemään monia asioita kielteisessä valossa. Se johtuu ainakin osaksi siitä, että paha on vahvempaa kuin hyvä. Paha huomataan helpommin kuin hyvä. On kuin olisi sisäinen pakko, joka vaatii kiinnittämään huomiota pahoihin asioihin. Sitä on perusteltu turvattomuuden tunteen heräämisellä. Voimme tehdä kaikenlaista ajatellen niiden tuottavan onnellisuutta. Huomion saaminen tuntuu hyvältä. Se tuntuu aluksi hienolta, mutta vähitellen se käy raskaaksi, jos on aina huomion keskipisteenä. Tai sitten voidaan ajatella, että rahan ja tavaran mukana tulee onnellisuutta.

Onnellisuus on huono pitkän tähtäimen tavoite, koska se vaihtelee aika ennustamattomasti. Vaihtelu liittyy etenkin onnellisuuteen tunteena tai mielialana. Joskus muutokset voivat olla päivän ja tunninkin aikana suuria. Kun tapahtuu jotakin mukavaa, mieliala kohoaa ja kun sattuu jotakin ikävää, mieliala laskee. Tyytyväisyysonni sen sijaan on melko pysyvää varsinkin aikuisiässä. Vasta hyvin merkittävät tapahtumat vaikuttavat siihen, miten arvioimme elämäämme taaksepäin.

Huomio tarttuu helposti asioihin, jotka tuottavat nautintoa. Niitä siis innolla tekemään! Monia nautintoja, kuten vaikkapa syömistä vaivaa kyllästyminen ja tottuminen. Jos ahmii liikaa, tulee vastavaikutus eli paha olo. Toki nälkä tulee uudestaan, mutta mielihyvä on aina hetkellinen ja sitten tapahtuu palautuminen onnellisuuden perustasolle. Entä jos käyttäisi rahansa herkkuihin? Kylläisyys tulee niistäkin ja lisäksi herkkuihin tottuu. Niistä tulee vähitellen arkiruokaa.

Olisiko kuitenkin sellaisia nautintoja, joista voisi hyötyä enemmän? Sekä arkihavainnot että tutkimus kertovat, että luonto ja liikunta ovat asioita, joita voidaan toistaa jatkuvasti, kunhan pidetään sopivia taukoja. Kumpikin kohottaa mielialaa ainakin tunnin, pari vielä luontokäynnin tai liikunnan jälkeen. Voisiko siitä kuitenkin kertyä jotakin myös tyytyväisyysonneen? Näin tapahtuu, sillä liikunnasta kertyy sekä fyysistä että psyykkistä hyötyä. Kunto kohenee ja hallinnan tunne lisääntyy. Mikä on luontokokemusten vaikutusmekanismi? Kyse voi olla rauhoittumisesta ja ylentymisen tunteesta.

Koska hyvissä olosuhteissa elävät ihmiset ovat jo vähintään melko onnellisia, ”ylöspäin” ei ole paljon tilaa. Eihän kukaan sitä paitsi halua olla maksimaalisen onnellinen päivästä toiseen. Tunteiden säätely menettää silloin merkityksensä. Elämässä jokaisella on paljon sellaisia menetyksiä, suruja ja vastoinkäymisiä, joiden yhteydessä huippuonni olisi omituista. Täysin onnellinen ei tunne mitään, sillä hän yhtä iloinen sattui mitä tahansa. Jo arkijärki sanoo, että voimme joskus olla täydellisen onnellisia, mutta enimmäkseen perustyytyväisyys riittää.

Jatkuva oman tilan tarkkailu käy rasittavaksi olipa kyse mistä asiasta tahansa. Jos edistystä ei tapahdu odotetusti, se ahdistaa. Jos sitä tapahtuu, helposti haluaisi muutoksen olevan vielä nopeampaa ja täydellisempää. Olen nähnyt ohjeita, joissa kehotetaan arvioimaan omaa onnellisuutta päivittäin. Älä ota tällaista neuvoa vakavasti. Kyse on vähän samasta asiasta kuin pitäisi kuumemittaria jatkuvasti kainalossa. Kaikki muutokset kielteiseen suuntaan herättävät huolta.

Jos sen sijaan koemme vajausta onnellisuuden suhteen niin, että alakulo ja joskus masennuksenkin puuskat vaivaavat, silloin on luonnollista toivoa jotakin parempaa. Mihin silloin kannattaa tarttua? Lähtökohdaksi on syytä ottaa kokonaisvaltainen hyvinvointi. Vaikka onnellisuus on siinä tärkeä osatekijä, on muitakin arvokkaita asioita. Sellaisia ovat esimerkiksi mielekkyys, itsekunnioitus tai -arvostus, henkinen kasvu ja hyvät ihmissuhteet. Nämäkään eivät ole yksinkertaisia tavoitteiden asettamisen kannalta, mutta niistä on usein helpompi saada ote kuin onnellisuudesta, joka itse asiassa on noiden asioiden takana.

  • Mielekkyyttä tuottaa sellainen toiminta, joka tyydyttää itseä ja edistää yhteistä hyvinvointia.
  • Itsekunnioitusta vahvistaa etenkin oikeudenmukaisuuden edistäminen.
  • Henkistä kasvua tukevat opiskelu, harjoittelu ja aktiiviset harrastukset.
  • Hyviä ihmissuhteita vaalitaan osoittamalla muille rakkautta, arvostusta ja kiinnostusta.

Nämä voivat edistää myös omaa onnellisuutta, mutta se ole tärkein tavoite, vaan yhteinen hyvä elämä. Tämä ei tarkoita, että mielihyvät eivät olisi hyvinvoinnille tärkeitä. Ne kohottavat mielialaa ja helpottavat arkisia kontakteja. Hyvällä tuulella kaikki sujuu paremmin kuin huonolla. Ne ovat elämän suola, mutta niiden aktiivinen tavoittelu voi tuottaa kielteisen vastavaikutuksen.

Onko olemassa yksinkertaisia keinoja, joilla mielialaa, siis tunneonnea, voi kohottaa. Yksi keino on mindfulness, hyväksyvä läsnäolo, jossa tarkkaavaisuus kohdistetaan juuri siihen mitä tekee. Hyväksytään oma persoona ja tekeminen ja ollaan tietoisesti läsnä siinä mitä tehdään. Kaikille tämä ei sovi. Kuulun niihin, jotka pitävät sitä omituisena asiana, vaikka tiedän, että siitä on ollut hyötyä myös tutkimusten mukaan. Säännöllisestä harjoittamisesta on todettu myös pitkäaikaisvaikutuksia.

Ne keinot, joita suosittelen, ovat nekin periaatteessa yksinkertaisia, mutta vaativat kuitenkin innostusta ja sitkeyttä. Liikkuminen luonnossa on hyvä keino, jos myös on myönteisiä tutkimustuloksia. Toinen ehdotus vaatii ainakin yhtä paljon sitkeyttä ja myös itsetuntemusta: huomaavaisuus, kohteliaisuus ja ystävällisten tekojen tekeminen. On tapana sanoa ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”, joka pitää paikkansa. Ystävällinen ihminen saa itsekin kokea ystävällisyyttä.

Trying To Be Happier Won’t Work. Here’s What Will, According To Science.

Actively pursuing happiness can backfire. Here’s what research shows actually helps increase joy. Catharine Pearson, Huffpost, 1/15/2021.

https://www.huffpost.com/entry/be-happier-what-works_l_6001aff1c5b697df1a0537a7

Onnellisuus / Psykologia Martti Jätä kommentti

Onnellisuus on myös sielun asia

Useimmissa kulttuureissa onnellisuus on tarkoittanut hyvää onnea ja vasta sadan vuoden aikana onnellisuutta on länsimaissa tulkittu myönteisenä tunnekokemuksena. Onnellisuus voidaan ymmärtää myös tyytyväisenä elämään. Länsimainen kulttuuri korostaa yhä enemmän myönteisiä tunteita onnellisuuden kuvaajana.

Kuitenkin monet teologit ja filosofit ovat arvostelleet tällaista tulkintaa. On haluttu palata antiikin ja kristinuskon juurille ja muistuttaa, että onnellisuus on ymmärretty tuhansien vuosien ajan hyvin kokonaisvaltaisesti hyvänä elämänä. Aristoteles käytti sanaa eudaimonia, joka voidaan kääntää kukoistavana elämänä. Siinä myönteiset tunteet ovat taka-alalla, vaikka Aristoteles arvosti myös arkisia mielihyvän lähteitä.

Onko mahdollista ajatella, että Hitler, Stalin ja monet muut diktaattorit ja murhamiehet olisivat olleet aidosti onnellisia? Nämä kaksi eivät vaikuttaneet vihassaan ja paranoiassaan onnellisilta, mutta todennäköisesti on ollut pahoja ihmisiä, jotka ovat eläneet tunteiden näkökulmasta onnellisina.

Mitä tavalliset ihmiset ajattelevat tästä asiasta? Voiko paha ihminen olla onnellinen? Yang, Knobe, ja Dunham (2020) tekivät tästä aiheesta Yhdysvalloissa ja Kiinassa kyselyn sekä lapsille että aikuisille. Tutkimuksen ideana oli esittää osallistujille kolme erilaista lyhyttä kertomusta, jotka vaihtelivat päähenkilön moraalisuuden mukaan. Peruskertomuksessa lapsille kuvattiin poika, jolla asiat olivat hyvin ja joka oli enimmäkseen hyvällä tuulella. Toisessa kertomuksessa poika oli hyväntuulinen, mutta teki tovereilleen ilkeitä asioita. Kolmannessa hyväntuulinen poika auttoi kavereita eli teki hyviä asioita. Lapsilta pyydettiin asteikolla 1 – 4 arviota, kuinka onnellisia nämä pojat olivat. Luvun 4 kielellinen vastine oli ”todella onnellinen” ja luvun 1 ”todella onneton”.

Tutkimukseen osallistuneet lapset olivat 4 – 9 -vuotiaita. He antoivat keskimäärin onnellisuudesta seuraavia arvioita. Hyväntuulisen pojan keskiarvo oli 3,93, hyväntuulisen mutta pahan 2,10 ja hyväntuulisen ja kiltin 3,83. Lapset selvästi huomioivat onnellisuuden arvioissa moraalisen näkökulman. Aikuisten kuvaukset olivat hiukan laajempia, mutta heidän arvionsa olivat lähes desimaalilleen samanlaisia kuin lasten. Paha poika ei voinut olla todella onnellinen. Kiinassa tulokset olivat samansuuntaisia. Moraalinen luonne nähdään onnellisuuden osana hyvin erilaisissa kulttuureissa. Tutkimus ei kerro, mikä on moraalin ja myönteisen tunteen keskinäinen painotus, mutta moraalin vaikutus on suuri, sillä ilkeän arvio painottui ”todella onnettoman” suuntaan. Kenties positiivisten tunteiden ja moraalin merkitys on arkiajattelussa suunnilleen yhtä suuri.

Tulos johtaa pohtimaan onnellisuuskyselyjen tuloksia. Niissä kysytään vain tunnekokemusta, joskin se voidaan nimetä myös tyytyväisyydeksi, joka kattaa ajallisesti laajemman ja kokonaisvaltaisemman näkökulman onnellisuuteen. Otammeko huomioon moraalisen näkökulman kun arvioimme ihmisten onnellisuutta? Tuskin, sillä ihmisten enemmistö kallistuu hyvän puolelle (olen optimisti). Jos kuvaamme ihmisten pahuutta asteikolla 0 = erittäin hyvä … 50 = sekä hyvä että paha … 100 = erittäin paha, niin eiköhän tavallisen ihmisen pahuus sijoitu jonnekin lukujen 10 – 30 välille. Itsekkyyttä on paljon, mutta se pysyy kuitenkin kurissa, sillä muuten elämä olisi kaikkea muuta kuin onnellista. Ajattelen, että suomalaiset voivat olla onnellisia vain, jos pahuus on korkeintaan tuo 30.

Tämä on tietenkin luvuilla leikkimistä, mutta uskon, että pidämme toisen ihmisen vahingoittamista pahuuden pahana. Myös sellaisia ihmisiä on, mutta heitä on paljon vähemmän kuin tavallisia ihmisiä, joilla moraali joskus pettää, mutta seuraukset eivät ole tuhoisia. Tätä tulkintaa tukee sekin, että me kiinnitämme paljon enemmän huomiota pahoihin kuin hyviin asioihin. Hyvä, jota on paljon, hukkuu helposti pahuuden keskelle.

Arvioidessamme muita ihmisiä ymmärrämme, että emme ole täydellisiä, vaan teemme myös kyseenalaisia, joskus jopa pahoja tekoja. Moraalinen näkökulma vaikuttaa arvioihin vasta, kun ylitetään tuo ”jokamiehen ja -naisen” moraalin raja, joka olkoon vaikka tuo 30/100. Siitä lähtien moraali alkaa vaikuttaa arvioihimme. Kun kyse on jo aika itsekkäästä ja häikäilemättömästä ihmisestä (50/100), ajattelemme, että hän ei voi olla yhtä onnellinen kuin mitä me olemme. (Ikävä kyllä, hän voi olla.). Kun ylitetään tuo kynnys, jossa mennään silkan pahuuden puolelle, emme suostu tällaista ihmistä pitämään onnellisena. Hitler ja Stalin tai jokin murhamies eivät kerta kaikkiaan voi olla onnellisia ihmisiä.

Tunnettu onnellisuuden tutkija Daniel Gilbert torjuu tämän näkemyksen kirjassaan Stumbling on Happiness (s. 39 – 40). Siinä hän toteaa, että kahdentuhannen vuoden ajan hyveet kuuluivat onnellisuuteen: ”Mutta hyveellinen elämä on onnellisuuden syy eikä itsessään onnellisuutta. Tämä tulkinta ei ole hyvä, sillä se sotkee keskustelua nimittämällä sekä syytä että seurausta samalla nimellä.” Gilbert päätyy näkemykseen, että ilman muuta paha ihminen voi olla onnellinen. Gilbert on periaatteessa oikeassa, mutta onneksi empiiriset havainnot kertovat muuta. Toisten auttaminen tuottaa positiivisia tunteita ja pahat teot yleensä johtavat yhteisön paheksuntaan ja rankaisuihin. Harva nauttii toisten kiusaamisesta. Suurempi ongelma on Gilbertin onnellisuuden määritelmä. Hän näkee sen positiivisina tunteina. Tavalliset ihmiset eivät kuitenkaan tähän määritelmään yhdy.

Tämä moraalia painottava tulkinta ei siis yleensä näy ihmisten omissa arvioissa, mihin on kaksi syytä. Uskomme, että suurin osa ihmisistä on pikemminkin hyviä kuin pahoja ja toiseksi emme suostu näkemään omaa pahuuttamme. Vaikka teemme pahoja tekoja, selitämme ne parhain päin. Nuo asiat olivat kovin pieniä eivätkä lopulta aiheuttaneet suurta vahinkoa kenellekään. Tai sitten syy oli muissa. Meidät houkuteltiin pahoille teoille. Jopa rikolliset pitävät itseään moraalisina ihmisinä. Moraalin näkökulma koskee siten vain muitten ihmisten onnellisuuden arviointia.

Aidon tai autenttisen onnellisuuden näkökulma on viime vuosina saanut tutkijoiden huomiota. Hyvä esimerkki tästä on Martin Seligmanin kirja Authentic Happiness (suomeksi Aito onnellisuus). Onnellisuutta voidaan Seligmanin mukaan tavoitella mielihyvää etsimällä, sitoutumalla ja tekemällä mielekkäitä asioita. Nämä kolme ovat toteutuessaan yhteydessä koettuun onnellisuuteen, mutta Seligmanille autenttinen onnellisuus on seurausta siitä, että omia vahvuuksia voidaan käyttää johonkin tehtävään sitoutuen mielekkäällä tavalla.

Kirjassaan Flourish Seligman laajensi autenttisen käsittämään seuraavat viisi osatekijää: mielihyvä, sitoutuminen, ihmissuhteet, mielekkyys ja saavutukset. Nämä muistuttavat monien tarveteorioiden komponentteja. Carol Ryffin psykologisen hyvinvoinnin jäsennys puolestaan sisältää itsensä hyväksymisen, persoonallisen kasvun, elämän tarkoituksen, positiiviset ihmissuhteet, ympäristön hallinnan ja autonomian. Näitä on tutkittu paljon enemmän kuin Seligmanin komponentteja. Ne todellakin ovat yhteydessä koettuun hyvinvointiin. Autenttiseen, hyvään elämään ilmeisesti kuuluu tällaisia osatekijöitä. Autenttinen onnellisuus voidaan määritellä niiden avulla.

Molemmat on laadittu yksilökeskeisen kulttuurin näkökulmasta. Entä jos autenttista olisi pyrkimättömyys, nöyryys, levollisuus, mielenrauha ja ympäristöön sulautuminen? Länsimainen ”autenttisuus” tuntuu pikemminkin riistävän ihmisen autenttisuuden. Tuo kasvua ja suorituksia korostava malli ei anna ihmiselle hetken lepoa ja rauhaa. Moraalinen näkökulma tulee näissä malleissa niukasti esiin. Sitoutuminen ja mielekkäät toiminnat voivat palvella yhtä lailla hyviä kuin pahoja tavoitteita.

Lähteet

  • Seligman, M.E.P. (2002). Authentic happiness: Using the new positive psychology to realize your potential for lasting fulfillment. New York: Free Press.
  • Seligman, M.E.P. (2011). Flourish. A visionary new understanding of happiness and well-being. New York: Simon & Schuster.
  • Yang, F., Knobe, J. & Dunham,Y. (2020). Happiness is from the soul: The nature and origins of our happiness concept. Journal of Experimental Psychology: General. Online.

Onnellisuus / Psykologia Martti Jätä kommentti

Onnellisuuden pimeä puoli

Tämä erään tutkimuksen otsake kuulostaa oudolta, koska tarjolla on monia tutkimusraportteja ja -katsauksia, joissa onnellisuuden etuja kuvataan. Lukematta tutkimusta mieleen tulee ajatus, että onnen tunnetta voi ilmaista väärissä paikoissa. Kun joku kertoo menetyksistään ja epäonnistumisistaan, ei pidä hymyillä saati nauraa iloisesti. Ihan varmasti toinen pahastuu.

Tutkijoiden mukaan liian voimakas onnellisuus vähentää luovuutta verrattuna siihen, mitä ”kohtalainen onnellisuus” saa aikaan. Erittäin onnelliset voivat ottaa tarpeettomia riskejä. Jatkuva onnellisuus heikentää arkielämässä tarvittavaa joustavuutta. Varsinkin silloin, kun kyse on maanisena iloisuutena ilmenevästä psyykkisestä häiriöstä. Maanisessa vaiheessa ihminen ei ole köyhä eikä kipeä, vaan kaikki on yhtä upeata. Tämä vaihe voi houkutella vahingollisiin hankkeisiin, kuten uhkapelien pelaamiseen. Myös psykopatiaan liittyy vaikeutta tunnistaa ja ilmaista kielteisiä tunteita.

Toiseksi odotamme tunteiden vastaavan tilanteiden vaatimuksia (kuten edellä arvioin). Vihastuminen aivan ilman syytä ihmetyttää ja sama pätee myös positiivisiin tunteisiin. Onnellinen ärsyttää vihasta. Pilkkaako tuo hymyilevä henkilö minua? Onnellinen voi suhtautua huolettomasti vaaratilanteisiin. Hänen kehonsa ei ole sellaisessa fysiologisessa tilassa, että hän kykenisi reagoimaan riittävän nopeasti uhkaavissa tilanteissa. Hän ei ehkä ole edes tunnistanut uhkaa.

Jos menetysten ja epäonnistumisten jälkeen olemme iloisia ja onnellisia, ympäristö huolestuu ja alkaa epäillä mielenterveyden tilaa. Vaikka tarvitsimme apua ja tukea, tuo suhtautumisemme johtaa tulkintaan, että emme mitään tarvitse. Tunteiden tulee vastata tilannetta.

Onnellisuus johtaa herkästi pinnallisiin ja ”helppoihin” reaktioihin ja tulkintoihin. Kun eräässä kokeessa osallistujien mielialaa kohotettiin, syrjintäreaktiot ja ennakkoluulot yleistyivät. Onnellinen ei näe vaivaa käsitystensä perustelemiseen, sillä hän säästää energiaa ja sanoo, mitä ensimmäiseksi mieleen tulee. Onnellisena olemme hyväuskoisia ja sorrumme tekemään sellaisia ostoksia, jotka myöhemmin voivat kaduttaa.

Kolmanneksi onnea voi tavoitella väärillä keinoilla. Filosofit ja teologit ovat jo kauan varoitelleen onnen tavoitteluun liittyvistä vaaroista. Myös onnellisuudessa vaatimukset voi asettaa niin korkealle, että varmasti pettyy. Silloin käy kuten muidenkin täydellisten suoritusten tavoittelussa.

Jos onnellisuuden tavoittelussa ei ole edistytty toiveiden mukaisesti, se harmittaa ja masentaa ja samalla onnellisuus vähenee. Sama pätee myös sellaisissa konkreettisissa tilanteissa, joihin kohdistuu suuria odotuksia. Jos pitää juhlat ja odottaa niiltä paljon, ihan tavallinen mukava juhliminen ei riitä, vaan olisi pitänyt olla jotakin ainutlaatuista. Todella hienot kokemukset ovat usein yllättäviä. Niitä ei ole osattu odottaa.

Myös kokeellisissa tutkimuksissa kehotus ”ole mahdollisimman onnellinen” on päinvastoin vähentänyt onnellisuutta vertailuryhmiin nähden. Kyselyssä onnellisuutta erityisen paljon arvostavat ovat olleet keskimääräistä vähemmän onnellisia. Samanlainen tulos saatiin, kun tutkimukseen osallistuville näytettiin lehtikirjoitus, jossa hehkutettiin onnellisuuden tärkeyttä. Tällaiset vihjeet nostavat vaatimukset korkealle. Voiko kukaan olla noin vain onnellinen ilman järkevää syytä?

Näihin kyselytutkimuksiin liittyy myös sellainen yllättävä tulos, että onnellisuuden tavoittelijat ovat usein yksinäisiä ihmisiä. Oman henkilökohtaisen onnen etsiminen voi kertoa itsekeskeisestä elämänasenteesta. Koska kulttuuri vahvistaa oman tilan pohdintaa, niin sellaiset henkilöt, joilla minäkeskeisyys korostuu, voivat kokea epäonnistumisia onnen tavoittelussa.

Sen sijaan kielteisten tunteiden hyväksyminen näyttää edistävän hyvinvointia (mindfulness, hyväksyvä läsnäolo).

Neljäs ongelma: onko olemassa myös vääränlaista onnellisuutta? Tämän katsauksen tekijät olettivat, että tietyt onnellisuuden muodot voivat vaikeuttaa sosiaalista kanssakäymistä ja alentaa onnellisuutta. Toiseksi onnellisuuden ilmaisu voi olla ristiriidassa kulttuurin odotusten kanssa.

Itsetyytyväinen positiivisten tunteiden ilmaisu karkottaa muita. Ylpeys ilman perusteita ärsyttää ja voi johtaa itseään kehuvan karttamiseen, varsinkin jos hänen positiivista tunnetilaansa on vaikea jakaa. Myös haluttomuus tai kyvyttömyys ilmaista nolostumista ja syyllisyyttä on kielteinen ominaisuus. Jos joku loukkaa meitä, minkä hänelle osoitamme, on kiusallista, jos loukkaaja ei ole siitä millänsäkään, vaan on edelleen hyvällä tuulella. Tällainen henkilö ei herätä positiivisia tunteita.

Monissa kulttuureissa hyvin voimakasta tunneilmaisua pidetään tahdittomana. (Tosin urheilukilpailuissa tällaista on alettu pitää luonnollisena kilpailijan taustasta huolimatta.) Japanissa itsensä vähättelyä pidetään luonnollisena, mutta Yhdysvalloissa sellaista oudoksutaan. Siellä kynttilää ei tarvitse panna vakan alle. Joka tapauksessa ”väärä” tunneilmaisu herättää kielteisiä reaktioita.

Yksilökeskeisissä kulttuureissa on lupa iloita henkilökohtaisesta menestyksestä. Kollektiivisissa kulttuureissa korostetaan yhteisiä saavutuksia, koska yhteisön harmonia on tärkeä asia. Väärä tapa ilmaista tunteita voi rikkoa tätä harmoniaa.

Häpeä on länsimaissa kielteinen tunne ja liittyy usein psyykkisiin ongelmiin, mutta Aasiassa se on luonnollinen tunne ja liittyy pikemminkin hyvinvointiin. Kollektiivisissa kulttuureissa sopeutuminen ja selviytyminen vaativat enemmän ponnistelua kuin individualistisissa kulttuureissa. Kollektiivisissa kulttuureissa on enemmän köyhyyttä, väkivaltaa ja poliittisia ongelmia, joista selviytyy vain suvun ja heimon avulla. Henkilökohtaiset tunteet ovat silloin taka-alalla.

Myös periaatteessa hyviä asioita voi olla liikaa. Liika syöminen on pahaksi terveydelle. Seurauksena on ylipainoisuutta ja sairauksien riskit kasvavat. Onnellisuus ei ole tästä poikkeus. Aristoteles oli oikeassa korostaessaan kohtuullisuutta.

Raportissa ei mielestäni tarpeeksi selvästi eroteta tunneonnea ja tyytyväisyysonnea. Väärän tunteen ilmaiseminen on kiusallista, mutta se on usein tilapäistä eikä vaikuta koettuun hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Pysyvämmin onnellisuutta alentavat kielteiset persoonallisuuden piirteet ja liiallinen onnellisuuden tavoittelu.

Lähteet:

  • June Gruber, Iris B. Mauss & Maya Tamir  (2011).  A dark side of happiness? How, when, and why happiness is not always good.  Perspectives on Psychological Science, 6, 222-233.
Onnellisuus / Psykologia Martti Jätä kommentti

Onnellisuuden arvoituksellisuus

Onnellisuudessa on paljon sellaista, mikä tuntuu itsestään selvältä, mutta miksi sitä on pohdittu tuhansien vuosien ajan, jos siinä ei ole paljon arvoituksellista? Huomaamme omassa elämässämme paljon mielialan vaihtelua, joka usein on luonnollista seurausta siitä, mitä on tapahtunut. Sitten on myös sekä hyvän että huonon mielen hetkiä, joiden syitä ei itsekään tajua. Joskus onnellisuus yllättää, joskus katoaa ties minne. Silloin kuin sen haluaisi saavuttaa tai palauttaa, se tuntuu olevan jossakin piilossa eikä sitä tunnu löytyvän.

Mitä enemmän onnellisuutta miettii, sitä arvoituksellisemmalta se tuntuu. Mitä se lopulta on? Kun urdunkielessä on 16 onnellisuutta kuvaavaa sanaa, ovatko tämän kielen käyttäjät tajunneet onnellisuuden monimuotoisuuden? Onnellisuus on tunnetila, mutta paljon muutakin. Kun jostakin sanotaan, että hän on onnellinen ihminen, kyse ei enää ole vain tunteesta, sillä eihän kukaan voi jatkuvasti olla tietyssä tunnetilassa.

Tunnistaako tuo ihminen itse olevansa onnellinen ihminen? Ehkä, mutta hän voi myös hämmästyä, kun hänestä näin sanotaan ja jopa kiistääkin sitä. Jos hän kuitenkin myöntää olevansa onnellinen, mistä hän sen päättelee – tai mistä ulkopuoliset arvioijat sen päättelevät? Arvelen, että onnellinen ihminen ei isommin mieti tilaansa, sillä ihmismieli tunnistaa paljon paremmin puutteensa kuin sen, mitä hänellä on. Sen vuoksi hän saattaa hiukan hätkähtää, kun hänet kuvataan onnellisena.

Ulkopuoliset arvioijat ovat saattaneet panna merkille hänen tapansa hymyillä paljon, hyväntahtoisuutensa ja tyytyväisyytensä. Hän ei valita turhista eikä arvioi ihmisiä kielteisesti. Ehkä onnellisuus on ulkopuolelta katsoen jotakin tällaista.

Entä henkilö itse, mitä hän saattaisi sanoa? Kun olen kuunnellut onnellisia henkilöitä, sieltä tulee usein tällaisia asioita:

  • Pienet asiat tuottavat minulle iloa
  • En tavoittele täydellisyyttä
  • Voin olla oma itseni
  • Kiitoksen aiheita on paljon
  • En tarvitse mitään lisää
  • Annan itselleen anteeksi
  • Minulla on kutsumus
  • Perhe on minulle tärkeä
  • Kuuntelen sydäntäni
  • Uskoni antaa minulle luottamusta
  • Nautin musiikista
  • Saan tehdä vapaaehtoistyötä
  • Viihdyn ihmisten seurassa
  • En märehdi asioita
  • Nautin elämästä
  • Olen positiivinen
  • ”Olen vähän höpsö”
  • Olen syntynyt onnelliseksi

Syntyykö näistä jokin kuva onnellisuudesta? En oikein tiedä, sillä aika kirjavia nämä vastaukset ovat. Onnellisuus tuntuu koostuvan monenlaisista myönteisistä asioista. Jotakin mitä on saanut, jotakin mitä on antanut, jotakin mitä on oppinut. Onnellisuus on kaikenlaista hyvää, mitä elämässä voi olla.

Onnellisuus / Psykologia / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Minuus: Vastaus löytyy sisältä

Yhdysvalloissa uskotaan yleisesti, että vastaukset onnellisuuteen ja hyvään elämään löytyvät yksilön sisältä – mitä tämä ilmaus sitten tarkoittaakin. Olipa kyse puhtaasti oman onnellisuuden edistämisestä esimerkiksi meditaatiolla tai hyväksyvällä läsnäololla tai myötätunnosta tai ystävällisyydestä, kyse on kuitenkin yksilön projektista. Se tuskin koskaan sujuu yksin, sillä se tarvitsee tueksi ohjaajaa tai terapeuttia. Tämä ”vastaus löytyy sisältä” -idea tuntuu aluksi hyvältä, sillä se antaa vastuuta ja voi auttaa löytämään itsestä sellaisia myönteisiä voimia, jotka edistävät onnellisuutta. Jos löytää sisäinen rauhan ja myötätunnon, mikä sen hienompaa. Jos tällaisten löytöjen määrä yhteiskunnassa lisääntyisi, yhteiselämä olisi paljon parempaa.

Tähän projektiin liittyy myös vaaroja. Se tekee yksilöstä oman saarensa, johon on pääsy vain hänen opettajallaan. Muuten hän on yksin projektinsa kanssa. Hän voi levittää hyvää ympärilleen tasapainoisena ja ystävällisenä ihmisenä, mutta nuo muut ihmiset eivät ole hänelle itsessään tärkeitä, vaan ne ovat hänelle kohteita, jopa välineitä. Hän toimii myönteisesti, koska se on hänen oman onnensa edellytys.

Entä jos hän ei onnistukaan tässä projektissa? Tasapainoa ei löydy, eikä aina jaksa olla ystävällinen. Silloin odottaa muilta ystävällisyyttä. Jos projektissa tulee ongelmia, kuinka paljon ulkopuolista ohjausta tarvitaan? Riittäkö yksi kurssi vai tarvitaanko pitkäaikainen valmentaja? Jokainen itsensä kehittämiseen pyrkivä huomaa, että sisällä on paljon muutakin kuin kauniita ja hyviä ajatuksia. Jos edistystä ei tapahdu, voi vain syyttää itseään.

Toinen ongelma liittyy siihen maailmankuvaan, jota tällainen itsensä kehittämisen oppi tarjoaa. Kyseessä on yksilökeskeisen kulttuurin tuote. Vaikka maailmassa on monenlaisia epäkohtia ja vääryyksiä, yksilökeskeinen projekti voi johtaa tulkintaan, että niille ei voi mitään. Voin suhtautua myötätuntoisesti ongelmista kärsiviin ihmisiin, mutta mitä voin yksin tehdä? Yhteisten ongelmien ratkaisuissa tarvitaan yhteistyötä ja poliittista toimintaa, koska se on varmin keino päästä eteenpäin.

Tämä ”vastaus löytyy sisältä” -ideologia kehottaa työtöntä etsimään sitkeästi työtä ja suhtautumaan tilanteeseensa tyynesti ja ystävällisesti siitä huolimatta, että hänen panoksensa on todettu tarpeettomaksi markkinatalouden palveluksessa. Parempi vaihtoehto on olemassa, Hänellä on oikeus suuttua ja arvostella vallitsevaa järjestelmää. Hän voi osallistua sellaiseen toimintaan, joka pyrkii jakamaan työtä eikä kasaamaan sitä yhä pienevälle joukolle. Hänellä on oikeus ajaa sellaista yhteiskunnallista ohjelmaa, joka takaa myös hänelle riittävän toimeentulon.

”Vastaus löytyy sisältä” -ideologia on ikävällä tavalla liittoutunut kulutusta ja tuhlaamista suosivaan järjestelmään, koska se vääristää kaikki ongelmat yksilön sisäisiksi ja estää siten yhtenäisen, laaja-alaisen kritiikin syntymistä. Näemme tämän konkreettisesti Yhdysvalloissa, jossa yksilön tärkeyttä korostava ideologia on johtanut jähmettymiseen ja polarisaatioon.

Mitä irrallisempia ihmiset ovat, sitä helpompi heitä on hallita nykyajan pehmein keinoin. Kovia keinoja ei enää tarvita, sillä mainonta ja talouselämää suosiva propaganda riittää. Yhdysvalloissa poliitikot palvelevat sekä tietoisesti tai että tiedostamatta suuria yrityksiä, joista monet ovat monikansallisia. Irrallisista yksilöistä muodostuvaa kansaa on helpompi hallita vaarallisilla ideologioilla kuin yhteistoimintaan ja luottamukseen uskovia kansalaisia.

Irralliset yksilöt eivät käy taistelemaan epäkohtia vastaan, vaan alistuvat siihen, mitä heille annetaan.  Esimerkiksi käy sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttaminen. Kilpailuttamisen monimutkaisessa prosessissa pärjäävät lopulta vain kaikkein suurimmat kansainväliset yritykset, jotka eivät maksa veroja Suomeen. Jos suurten yritysten toimintaa jollakin lailla rajoitetaan, ne haastavat valtion, maakunnat tai kunnat oikeuteen ja voittavat. Miksi kouluja ei kilpailuteta – tai vaikka vankiloita? Mikä terveydessä on sellaista, että juuri se voidaan altistaa markkinoiden temmellyskentäksi?

Miksi sisäisen kokemuksen merkitys on jatkuvasti vahvistunut? Kyse on länsimaissa tapahtuneesta suuresta muutoksesta siinä, miten ihmiset suhtautuvat itseensä. Yhteisöllisessä kulttuurissa minuuden kokemuksen on mukauduttava yhteisiin tavoitteisiin ja velvollisuuksiin, mutta yksilökeskeisessä kulttuurissa on lupa ja myös velvollisuus toteuttaa itseään jopa muiden ihmisten kustannuksella. Minuuden vahvistumiseen liittyy myös yksityisyyden idea, oma aika ja tila, riippuvuuden tragedia, oman elämän hallinta, omat projektit ja haavoittuvuuden kokemus.

Kehotus ”tunne itsesi” ei enää merkitse peilaamista johonkin ihanteeseen, vaan oikeutta elää autonomista ja autenttista elämää. Tulkinnat tästä uudesta minuudesta ovat uskomattoman hajanaisia ja ristiriitaisia, kuten seuraava kirjallisuudesta poimittu luettelo osoittaa:

  • Toinen minuus (Sherry Turkle)
  • Tyhjä minuus (Philp Cushman)
  • Kyllästetty minuus (Kenneth Gergen)
  • Monta minuutta (Kenneth Gergen)
  • Heijastava minuus (Anthony Giddens)
  • Instrumentaalinen minuus (Charles Taylor)
  • Mahdolliset minuudet (Wurf & Markus)
  • Egoistinen minuus (Paul Vitz)
  • Narsistiinen minuus (Christopher Lash)
  • Totalitaarinen mminuus (Anthony Greenwald)
  • Minuuden kirous (Philip Leary)
  • Kaleidoskooppinen minuus (Deaux & Perkins)
  • Paradoksinen minuus (Kirk Schneider) 
  • Puolustautuva minuus (Kerry Thomas)
  • Jakautunut minuus (Jerome Bruner)

Johtopäätös näistä kuvauksista voi olla joko se, että minuus on hyvin ristiriitainen ja monimuotoinen idea tai sitten se todella voi eri yksilöillä ja eri tilanteissa olla mitä tahansa noista vaihtoehdoista. Näiden lisäksi termit tietoinen, tiedostamaton, individualistinen, kollektiivinen, postmoderni, sosiaalinen, todellinen, aito, ideaalinen minuus ja identiteetti ovat yleisessä käytössä. Filosofit, psykologit ja sosiologit eivät ole saaneet pitävää otetta tästä uudesta ideasta.

Sivut: 1 2