Luokka: Psykologia

Monet tämän otsikon alla olevat kirjoitukset liittyvät onnellisuuteen tai liikuntaan, joista aiheista viime vuosina olen eniten kirjoittanut ja luennoinut. Mukana on sekä lyhyitä katsauksia että joitakin pitempiä tutkimustulosten kuvauksia. Lisäksi mukana on useita sellaisia kirjoituksia, joissa esitän kriittisiä näkemyksiä psykologian sovelluksista tai psykologiasta tieteenä. Edelleen mukana on esitelmä- ja luentorunkoja sekä otteita kirjoistani.

Minut tunnetaan ns. projektiivisten testien vastustajana ihmisten soveltuvuuden arvioinnissa. Esimerkiksi Wartegg-testillä tai Rorschach-testillä ei ole sellaista tieteellistä näyttöä – grafologiasta puhumattakaan – että niitä voitaisiin käyttää ihmisten mielenterveyden tai pätevyyden vertailuun. Thomas Szasziin yhtyen epäilen, onko lainkaan järkeävää puhua mielen sairauksista tai mielisairauksista. Yleensäkin vieroksun sairauskäsitteen laajentamista kuvamaan kaikkea sellaista, mikä on vaikeaa, epäsuotavaa, erilaista tai poikkeavaa.

Psykologiaan liittyvät artikkelit jakautuvat vielä kolmeen ala-alueeseen: Onnellisuus, positiivinen psykologia ja liikunta.

Onnellisuus / Uutiset Martti Jätä kommentti

Ilta-sanomat: Suomi on jälleen maailman onnellisin maa

  • Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi kahdeksatta kertaa peräkkäin.
  • Suomalaiset ottivat tiedon vastaan epäillen ja kyseenalaistivat onnellisuutta.
  • Onnellisuustutkija Markku Ojasen mukaan suomalaisilla on tapana vähätellä itseään, mikä selittää osin epäilevää reaktiota.
  • Ojasen mukaan Suomen korkea sijoitus selittyy muun muassa demokraattisella hyvinvointivaltiolla, vähäisellä korruptiolla ja keskinäisellä luottamuksella.

Koko haastattelun voi lukea Ilta-sanomien nettisivulla.

Markun oma kirjoitus aiheesta löytyy otsikolla Kahdeksankertaisesti onnellinen kansa.

Mielipidekirjoitus / Onnellisuus Martti Jätä kommentti

Voiko jokainen oppia onnelliseksi?

Aina silloin tällöin näkee otsakkeita, joiden mukaan ”jokainen voi oppia onnelliseksi”. Jos se olisi ”jokainen voi oppia onnellisuutta”, se olisi realistinen, mutta silloinkin siihen liittyy varauksia.

Ihmisen onnellisuuden perustaso on kuin termostaatti, joka pitää lämpötilan – nyt onnellisuuden lämpötilan – hyvin tarkasti samanlaisena. Onnellisuus voi hetkellisesti muuttua aika paljon, varsinkin kielteiseen suuntaan, mutta se palautuu nopeasti tuolle omalle tasolle. Kun kyse on isommista asioista, silloin palautuminen voi kestää kuukausia ja vuosiakin. Kaikilla muutos ei palaudu perustasolle, mutta tutkimusten mukaan suurella enemmistöllä näin tapahtuu. Tämä koskee myös onnellisuuteen tähtääviä ohjelmia, sillä edistymisen jälkeen niissäkin tapahtuu palautumista omalle perustasolle.

Haluavatko ihmiset parantaa onnellisuuttaan? Todellisuudessa on paljon ihmisiä, jotka eivät innostu onnellisuuden ohjeista, oppaista ja ohjelmista. He ovat tyytyväisiä siihen, miten elävät tai sitten pitävät tällaisia ohjeita humpuukina. Vaikka he eivät olisi lukeneet tutkimuksia jokaiselle ominaisesta onnellisuuden tasosta, he ajattelevat näin. Heidän mielestään jokainen on juuri niin onnellinen kuin on.

Alun innostus onnellisuusohjeiden noudattamisesta hiipuu ajan myötä. Ohjeita noudatetaan niin kauan kuin ohjausta saadaan, mutta ohjauksen loputtua koko asia menettää merkityksensä. Lisäksi ohjeiden noudattamisen vaikutukset ovat tutkimusten mukaan keskimäärin aika pieniä ja heikkenevät ajan myötä kuten edellä kirjoitin. Tuo keskimäärin tarkoittaa sitä, että osalla muutoksia tulee, mutta monilla ei tapahdu muutosta lainkaan.

Onnellisuuden termostaatti sekä motivaation ja ohjauksen puutteellisuus saavat aikaan sen, että läheskään kaikki eivät hyödy onnellisuuden ohjeista tai kursseista. En ole aivan pessimistinen, sillä näen kaksi poikkeusta. Ensinnäkin on henkilöitä, joiden onnellisuuden taso on vaikeuksien ja vastoinkäymisen vuoksi alentunut siitä, mitä se voisi olla. Etenkin lääkitys ja terapia ovat tässä avuksi, mutta myös onnellisuusohjeilla on todettu myönteisiä vaikutuksia. Nämä auttavat palautumista omalle luonnolliselle perustasolle.

Toiseksi on ihmisiä, jotka ovat valinneet juuri heille sopivan menetelmän ja jatkavat sitä sitkeästi kuukaudesta toiseen. Sellainen voi olla esimerkiksi kiitollisuuden ja avuliaisuuden tietoinen lisääminen. Jos näistä tulee tapa, onnellisuus voi jonkin verran kohota. Termostaatti säädetään uudelle tasolle ja mikä tärkeintä, innostus ja halu kehittää itseään säilyvät.

Vielä on hyvä muistaa sekä ohjauksen että terapian kannalta kiusallinen asia. Kielteiset elämäntapahtumat voivat kumota positiivisen muutoksen.

Onnellisuuden kohottamista vaikeuttaa sekin, että tutkimusten mukaan onnellisuuden taso on Suomessa hyvin korkea. Esimerkiksi World Happiness -projektin keskiarvo oli viimeksi 7,7/10. Se tarkoittaa, että Suomessa on melkoinen joukko erittäin onnellisia ihmisiä, jotka ovat antaneet onnellisuudestaan arvioita 9 ja 10. He ovat kuin huippu-urheilijoita, joiden on vaikea enää parantaa tuloksiaan. Toisin kuin urheilijat, he tuskin sitä haluavatkaan. Heillä on varaa hiukan pudotakin tuosta tasosta.

Psykoterapian tutkimuksen yhteydessä oli joitakin vuosia sitten esillä spontaani paraneminen, jolla tarkoitettiin sitä, että ihmisten psyykkinen tila parani merkittävästi ilman terapiaa. Se näkyi siinä, että myös kontrolliryhmän tulokset paranivat seurannan aikana, vaikka he eivät terapiaa saaneetkaan. Spontaani oli oikeastaan väärä sana, sillä tietenkin kyse oli siitä, että heidän oireensa lievittyivät tai sitten elämässä tapahtui hyviä asioita. Näin voi tapahtua myös onnellisuuden yhteydessä.

Sekä psykoterapian että onnellisuuden ohjauksen yhteydessä erikoista on se, että hyvin erilaiset menetelmät toimivat suunnilleen yhtä hyvin. Se voi tarkoittaa sitä, että olennaisia ovat myönteiset odotukset ja luottamus siihen terapiaan tai ohjaukseen, jota kulloinkin on saatavissa. Sekä myönteisillä että kielteisillä odotuksilla on taipumusta toteuttaa itseään.

Onnellisuuden kohottaminen on mahdollista, mutta paljon haastavampaa kuin mitä nuo paljon lupaavat otsakkeet antavat ymmärtää.

Onnellisuus / Uutiset Martti Jätä kommentti

Kahdeksankertaisesti onnellinen kansa

World Happiness Report 2025 on julkaistu, ja Suomi on kahdeksatta kertaa peräkkäin maailman onnellisin kansa.

Enää tätä hienoa tulosta ei ihmetellä yhtä paljon kuin ensimmäisillä tutkimuskerroilla, mutta edelleen moni suhtautuu siihen epäluuloisesti. Vaikka itse olisi onnellinen, koko kansa ei voi olla noin onnellista. Eikä tietysti olekaan, sillä noin 10 prosenttia ilmoittautuu onnettomaksi tällaisissa kyselyissä. Tämä pessimismi muiden ihmisten onnellisuuden suhteen tuli esiin pari vuotta sitten Vaasassa tekemässäni kyselyssä. Kun osallistujia pyydettiin arvioimaan vaasalaisten onnellisuutta, siitä saatiin keskimäärin selvästi matalampi kuin oman onnellisuuden arvioista. Onko meillä tarve olla onnellisempia kuin naapurimme?

Toinen epäluuloisuutta synnyttävä tekijä ovat suomalaisten ongelmat. Kuinka kansa, johon kuuluvilla on niin paljon alkoholiongelmia, masennusta, ahdistusta, väkivaltaa ja sairauksia voi nousta ykköseksi onnellisuuden vertailuissa? Tämä on hyvä kysymys, jota itsekin ihmettelen.  Helposti unohtuu, että näitä elämisen ongelmia on muissa maissa vielä enemmän ja sen päälle tulevat huonon hallinnon ja köyhyyden aiheuttamat ongelmat. Toiseksi aliarvioimme ihmisten kestävyyttä ja sopeutumiskykyä. Esimerkiksi menetyksiin ja sairauksiin sopeudutaan odotettua paremmin.

Lue lisää

Onnellisuus / Positiivinen psykologia / Psykologia / Uutiset Martti Jätä kommentti

Tiesitkö tämän onnellisuudesta? (2024) on ilmestynyt

Uusin kirjani Tiesitkö tämän onnellisuudesta on juuri tullut painosta. Kuten oheisessa esitteessä ja lukijalle-tekstissä kuvaan, tähän kirjaan olen pyrkinyt sisällyttämään noin 30 vuoden aikana kertyneen tiedon onnellisuudesta. Korostan sanaa tieto, sillä tarjolla on valtavasti pinnallista onnellisuuspuhetta. Niiden sanomana on usein se, että onnellisuus on yhtä helppo valinta kuin leivän valinta kaupassa.

Kovin helposti unohtuu se, että kyse on yhteisestä onnesta, sillä on vaikea olla onnellinen, jos lähellä on onnettomia ihmisiä – ainakin jos aitoa ihmisyyttä löytyy. Käyn läpi koko joukon onnellisuuden ohjeita ja pelastan niistä sellaisia, jotka edistävät yhteistä onnea, kuten avuliaisuuden ja kiitollisuuden lisäämisen. Kirjassa on mukana myös “tartu hetkeen” -idea. Tartu sinä puolestasi tähän kirjaan.

Alla ladattavina sekä teoksen esite sekä esipuhe:

Tiesitkö tämän onnellisuudesta? -esite (300 latausta) Tiesitkö tämän onnellisuudesta -esipuhe (207 latausta)
Positiivinen psykologia / Psykologia / Uutiset Martti Jätä kommentti

Vihdoinkin toinen painos!

Markun Positiivisen psykologian käsikirjan toinen painos ilmestyy viikolla 22. Ensimmäinen painos myytiin nopeasti loppuun.

https://www.markkuojanen.com/psykologia/positiivisen-psykologian-kasikirja-2023/

Positiivisen psykologian käsikirja, 2 p. (Basam Books, 2024, 529 sivua). Kirjan kannen on ideoinut Martti Ojanen. Positiivisen psykologian lähtökohtana on näkemys, että hyvää on enemmän kuin pahaa – siitäkin huolimatta, että paha on usein vahvempaa kuin hyvä.

Markku kuvaa Positiivisen psykologian käsikirja -teoksessaan laajasti positiivisen psykologian tutkimusta ja sovelluksia. Uusimpien tutkimustietojen lisäksi kirjassa on mukana myös kirjoittajan omakohtaista pohdiskelua hyvästä elämästä, elämän mielekkyydestä ja onnellisuudesta.

Käsikirjassa on kaikkiaan neljätoista lukua, joista mainittakoon positiiviset piirteet ja vahvuudet, positiiviset asenteet ja odotukset, hyveet, uskonto ja spirituaalisuus, ihmissuhteet, onnellisuus ja mielekkyys. Yksi tärkeimmistä luvuista käsittelee keinoja, joilla hyvinvointia ja onnellisuutta voidaan parantaa. Kirjassa on myös laaja hakusanasto.

Markku Ojanen on psykologian emeritusprofessori Tampereen yliopistossa. Ojanen on aktiivinen keskustelija ja luennoi hyvinvointiin liittyvistä aiheista. Hän on julkaissut lukuisia populaaritieteellisiä esityksiä psykologian eri alueista.

Kotisivuilla on paljon positiiviseen psykologiaan liittyvää materiaalia sekä esittelyjä Markun kirjoittamista kirjoista. Kotisivun kautta voi tilata myös tätä kirjaa sekä joitakin aikaisemmin ilmestyneitä kirjoja.

Psykologia / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Ylisukupolvinen trauma

Tästä aiheesta on kirjoitettu paljon, usein viitaten siihen Vanhan testamentin tekstiin (5 Moos. 5:9), jonka mukaan isien ja äitien synnit vaikuttavat aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Esimerkkinä mainitaan punaisten raskaat kokemukset hävityn kansalaissodan jälkeen. Siitä kolme sukupolvea eteenpäin on noin 75 vuotta. Silloin traumaattiset kokemukset voisivat näkyä vielä lastenlastenlapsissa.

Toinen esimerkki. Sotaorvot ovat kokeneet isän menetyksen trauman. Sen seuraukset voisivat siis näkyä vielä lastenlastenlapsissa. Kuitenkin sotaorvot ovat selviytyneet hyvin, joskin noin 15 prosenttia koki tutkimukseni mukaan vielä katkeruutta, kun sodasta oli kulunut 70 vuotta. Se johtui usein orpouteen liittyvistä vääryyksistä ja köyhyydestä, ei välttämättä isän menetyksestä.

Kolmas esimerkki. Millaisia ovat talvi- ja jatkosodan kokeneiden vanhempien vaikutukset lapsiinsa? Usein tätä käytetään esimerkkeinä ylisukupolvisista traumoista. Sodan käyneet isät olivat menettäneet neljä, jopa viisikin vuotta rintamalla vaikeissa olosuhteissa ja moni turvautui alkoholiin raskaiden muistojensa vuoksi. Äidit puolestaan olivat tuon ajan odottaneet ahdistavia uutisia puolisostaan ja koettaneet selviytyä lastensa kanssa. On luonnollista ajatella, että nämä kokemukset jotenkin heijastuisivat lapsiinkin.

Tuntuu uskottavalta, että ahdistavat kokemukset voivat siirtyä seuraavalle sukupolvelle. Niitä voidaan myös aktiivisesti siirtää. Jos kokemuksia sävyttää vääryys, silloin ne ovat erityisen tuskallisia. Seuraava polvi voi omaksua vääryyden tuottamaa katkeruutta, vaikka oma elämä alkaisi jo sujua. Vielä kolmaskin polvi voi saada muistutuksia noista isovanhempien katkerista kokemuksista. Neljännelle polvelle nämä alkavat olla etäisiä asioita, ellei niistä jatkuvasti muistuteta.  Niin tapahtuu monissa maissa. Katkeruutta voidaan siirtää satoja vuosia sitten tapahtuneista asioista.

Viittaus isien ja äitien synteihin on tässä yhteydessä ongelmallista, sillä keiden synneistä on lopulta kyse? Usein syntiä tekevät etenkin ne, jotka vaikeuttavat traumojen taakse jättämistä. Näin tapahtui juuri punaisten kohdalla. Armottomuus ja kosto ruokkivat traumojen vaikutusten jatkumista.

Tieteelliset haut tuottivat niukasti tutkimusta ylisukupolvisesta traumasta. Lapsien kokemuksista tosin on valtavasti tutkimusta. Traumatutkimuksista on saatu tällaisia tuloksia: (1) Traumat eivät ole yhteismitallisia, sillä ne eroavat monen asian suhteen. On yhteisiä ja yksin kohdattuja traumoja, äkillisiä ja pitkään kestäneitä traumoja, yksittäisiä traumoja ja toistuvia traumoja. (2) Traumojen ja vaikeuksien kasautuminen on erityisen tuskallista selviytymisen kannalta. (3) Persoonallisilla ominaisuuksilla on suuri vaikutus siihen, miten traumasta toivutaan. (4) Hyvin paljon vaikuttaa se, millaisia suojaavia tekijöitä trauman kokeneella on.

Jos vanhemmilla on ollut pitkään jatkuneita vakavia psyykkisiä, sosiaalisia tai taloudellisia ongelmia, ne vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Useimmiten kuitenkin lasten enemmistö selviytyy elämässään hyvin tai tyydyttävästi. Kun lapsilla esiintyy ongelmia, kyse on tavallisesti siitä, että traumaattiset olosuhteet ovat jatkuneet pitkään. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun toinen tai molemmat vanhemmat ovat alkoholisteja tai kärsivät psyykkisistä ongelmista.

Helposti unohtuu, että vakavien psyykkisten ongelmien periytyvyys on aika korkea, joten sekä vanhemmilla että lapsilla on esimerkiksi masennukselle altistavia geenejä. Tämä tieto ei tietenkään lievitä lapsen kokemaa traumaa.

Lapsiin liittyviä tutkimustuloksia

Sofie Kuppensin ryhmän meta-analyysin mukaan vanhempien riippuvuuksilla (alkoholi, huume ja tupakka) oli ”tilastollisesti merkitsevä, mutta vähäinen vaikutus lasten hyvinvointiin”. Huumeiden käytöllä oli kielteisin vaikutus ja alkoholinkäytöllä ja tupakoinnilla vähäisempi vaikutus.

Felicitas Auerspergin ryhmän meta-analyysin mukaan vanhempien ero lisää lasten mielenterveyden riskejä, joskin eron vaikutukset ovat lievittyneet vuodesta 1990 vuoteen 2018.

Carolyn Greenen ryhmän systemaattinen arviointi osoitti, että kaltoin kohdellut vanhemmat siirtävät usein lapsilleen tällaista kohtelua. Mitä huonommin ja mitä kauemmin itse oli joutunut väkivallan uhriksi lapsuudessaan, sitä useammin myös itse turvautui samanlaisiin tekoihin omia lapsia kasvattaessaan.

Mark Assink työtovereineen sai tuloksen, jonka mukaan väkivaltaa kokeneiden vanhempien riski siirtää samanlaista kasvatusta omille lapsilleen oli kolminkertainen verrattuna vanhempiin, jotka eivät lainkaan olleet kokeneet henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Tätä vastasi vaikutuksen voimakkuus + 0,29. Tutkijat havaitsivat lisäksi, että parhaiten tehdyissä tutkimuksissa yhteys oli vähäisempi.

Kuitenkin Laura-Émilie Savagen ryhmän meta-analyysi osoitti, että vaikutus oli kaukana predestinaatiosta. Äidin väkivaltakokemusten yhteys huonoihin kasvatuskeinoihin oli + 0.13, joka oli tilastollisesti merkitsevä, mutta vähäinen yhteys. Väkivaltaa kokeneiden äitien kasvatuksessa oli usein toivomisen varaa, mutta enemmistö suoriutui vähintään tyydyttävästi.

Kun vanhemmat ovat kokeneet erityisen voimakkaita traumoja, kuten keskitysleirejä ja kidutusta, myös lapsilla on selvästi enemmän psyykkisiä oireita kuin vertailuryhmillä (Daud, Skoglund & Rydelius; Fossion ym.; Qouta, Punamäki & El Sarraj; Shrira, Palgi, Ben-Ezra & Shmotkin). Vaikka vanhemmat eivät kertoisi kokemuksistaan, jo tieto vanhempien kauheista kokemuksista on omiaan lisäämään lapsissa ahdistusta.

Santavirran, Santavirran ja Gilmanin tutkimus on erityisen kiinnostava. Siinä tutkittiin lapsena Ruotsiin evakuoitujen henkilöiden lasten psyykkisiä ongelmia. Tulosten mukaan evakuoitujen äitien tyttärillä ilmeni korkeampi sairaalaan joutumisen riski kuin heidän serkuillaan, jotka muodostivat vertailuryhmän. Näiden serkkujen äidit eivät olleet lapsena Ruotsissa. Miehillä sairaalaan joutumisen riski ei ollut suurempaa kuin vertailuryhmässä, ei myöskään evakuoitujen isien tyttärillä.

Kirsi-Maria Hytönen ja Antti Malinen kuvaavat lasten kokemuksia sodan jälkeen. Näitä kokemuksia muisteltiin vuosina 2014-2016 tehdyissä haastatteluissa. Monilla lapsilla oli sodan jälkeen taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia ja osa koki torjuntaa ja laiminlyöntejä, mutta silti muistoja sävytti selviytyminen ja psyykkisen vahvuuden (resilienssin) kokemus. Vaikeuksista huolimatta oli pärjätty. Tämä oli minunkin havaintoni tutkiessani sotaorpojen kokemuksia.

Stanley Kripperin ja Deirdre Barrettin mukaan on mahdollista, että epigenetiikan välityksellä traumojen vaikutukset voisivat siirtyä jälkeläisiin, mutta toistaiseksi tutkimusnäyttö on niukkaa.

Suomalaisten hyvinvointi

Suomalaisten hyvinvointi -raportissa (Moisio ym.) on kuvattu suomalaisten tyytyväisyyttä elämään vuodesta 1995 lähtien vuoteen 2006 asti (s. 26). Toistuvissa kyselyissä on käytetty neliportaista asteikkoa: 4=erittäin tyytyväinen, 3=melko tyytyväinen, 2=en kovin tyytyväinen ja 1=en lainkaan tyytyväinen. Keskiarvo on tuolla aikavälillä ollut koko ajan noin 3,2 – 3,3 eli muutokset ovat olleet todella vähäisiä. Sosiologi Elina Haavio-Mannila sai saman tuloksen jo vuonna 1963, jolloin hän liitti tyytyväisyyttä koskevan kyselyn tutkimuksiinsa (emt. s. 26). On hätkähdyttävää ajatella, että 50 vuoden aikana tyytyväisyydessä ei ole tapahtunut mitään muutoksia.

Varhaisin suomalaisia hyvin edustava tutkimukseni on tehty vuonna 1993. Erään suuren suomalaisen yrityksen työntekijöistä tehtyyn otokseen vastasi 476 henkilöä. Tässä tutkimuksessa saatiin seuraavia tuloksia kolmella hyvinvointimuuttujalla (keskiarvot 0 – 100 -asteikolla):

  1. Mieliala                                       73
  2. Itseluottamus                            73
  3. Tyytyväisyys                              73 (tämä seurannassa, jossa N=203)

Käyttämissäni asteikoissa 100 kuvaa erinomaista hyvinvoinnin kokemusta ja 0 erittäin huonoa. Suomen Psykologiliiton toimeksiannosta tein otoksen suomalaisista vuonna 2005 (344 henkilöä).  Keskiarvot olivat

  1. Toiveikkuus                               74
  2. Henkinen tasapaino               76
  3. Mielekkyys                                77
  4. Itsekunnioitus                           75

Vuosina 2008-10 tekemääni sotaorpotutkimukseen osallistui 1041 henkilöä). He puolestaan antoivat omasta elämästään seuraavia arvioita:

  1. Rauhallisuus                             74
  2. Vastuuntunto                           90
  3. Optimismi                                  74
  4. Onnellisuus                                67

Onnellisuus oli keskimäärin hiukan matalampi kuin mitä suomalaista väestöä kuvaavissa tutkimuksissa on saatu. Olisi outoa, jos kaikki olisi mennyt aivan yhtä hyvin kuin muilla samanikäisillä, vaikka heilläkin tietysti oli elämässään monenlaisia traumoja. Vastuuntunto, rauhallisuus ja optimismi ovat kuitenkin sotaorpoja kantaneet. Ja ne ovat yhtä lailla kantaneet myös muita tuon sukupolven suomalaisia.

Sivut: 1 2
Psykologia Martti Jätä kommentti

Miksi ihmisen itsekkyyttä on korostettu?

Psykologian oppikirjoissa on runsaasti kuvauksia ihmisten itsekkyydestä. Niillä suorastaan herkutellaan. Yksi kuuluisimmista on Philip Zimbardon Stanford prison experiment, jossa 24 osallistujaa jaettiin satunnaisesti ”vankeihin” ja ”vartijoihin”. Zimbardo järjesti Stanfordin yliopiston kellariin vankilamaiset olosuhteet, joihin sitten vangit ja vartijat sijoitettiin. Kummallekin annettiin puvut, jotka kertoivat heidän roolinsa. Vangit olivat kaavuissa, joissa oli identiteettinä vain numero. Vaikka tutkimuksen piti kestää kaksi viikkoa, se keskeytettiin jo kuuden päivän kuluttua, koska vangit alkoivat äänekkäästi valittaa. Olosuhteiden lisäksi syynä oli se, että vartijat kohtelivat vankeja hyvin epäasiallisesti.

Toinen, yhtä kuuluisa tutkimus on Stanley Milgramin tottelevaisuustutkimus. Siinä tutkimukseen osallistuvat saivat toimia ”opettajina” oppimiskokeessa. Ideana oli se, että muistikokeessa ”oppilaiden” vääristä vastauksista tai vastaamattomuudesta tuli rangaista aina vain kovenevilla sähköiskuilla. Oppilas oli viereisessä huoneessa, mutta hänen äänensä voitiin kuulla selvästi. Kun virheiden vuoksi sähköiskut kovenivat, oppilas alkoi äänekkäästi valittaa. (Oppilaan reaktiot olivat näyteltyjä. Hän oli tutkijan apulainen.) Opettajien enemmistö käytti lopulta hengenvaarallisia sähköiskuja.

Kolmas, lähes yhtä paljon huomiota saanut tutkimus (Latane & Darley) liittyi paikalla olijoiden käyttäytymiseen, kun joku oli avun tarpeessa. Tutkijat saivat idean tutkimuksiinsa uutisesta, jossa naisen kerrottiin joutuneen New Yorkin kadulla illalla raiskauksen ja murhan kohteeksi. Kertomusten mukaan 38 henkilöä näki tapauksen, mutta kukaan ei puuttunut tuohon kauheaan tekoon. Tutkijat laativat laboratoriossa hätätilanteita, joissa oli mukana eri määrä henkilöitä, jotka voisivat auttaa. Viereisestä huoneesta saattoi esimerkiksi kuulua avunpyyntöjä. Tutkimusten tulos oli: mitä enemmän mahdollisia auttajia oli paikalla, sitä harvemmin hädässä ollut sai apua.

Johtopäätös näistä tutkimuksista oli, että ihmisen sisällä piilee peto, joka odottaa vain sopivaa tilaisuutta päästäkseen esiin. Ihminen on perusluonnoltaan itsekäs olento, jonka kurissa pitäminen vaatii paljon ulkoista kontrollia. Tällaisilla tutkimuksilla haluttiin osoittaa, että toisen maailmansodan kauheat kokemukset perustuivat juuri ihmisen luontaiseen itsekkyyteen.

Biologit tarjosivat tälle tulkinnalle tukea vedoten darwinistiseen evoluutioon. Richard Dawkins tuli tunnetuksi kirjastaan The Selfish Gene, jossa ihminen kuvattiin selviytymiskoneena. Puolustaakseen itseään ja lähisukulaisiaan ihminen on valmis tarvittaessa käyttämään väkivaltaa. Hänen pessimistinen, mutta varovaisen toiveikas päätelmänsä oli ”opettakaamme anteliaisuutta ja altruismia, koska olemme syntyneet itsekkäiksi”.

Vähitellen noita kanonisaation saaneita tutkimuksia on alettu arvostella. Ne oli laadittu osoittamaan, että ihminen on itsekäs. Philip Zimbardo ohjeisti osallistujia toimimaan kuviteltujen roolien mukaisesti. Tuskin kukaan osallistuja ajatteli, että ollaan aidossa tilanteessa, vaan ymmärsi, että jotakin tutkija haluaa ja sen mukaan toimittiin. Osa vangeista on kertonut, että he näyttelivät kokevansa kovia. Juuri tällaista Zimbardo halusi. Hän on myöhemmin kirjoittanut, että tilanteista riippuen kuka tahansa voi olla varas tai murhamies. Hän ei niinkään korostanut ihmisen luontaista itsekkyyttä, vaan ihmisen herkkyyttä ja olosuhteiden voimakkuutta.

Stanley Milgramin tutkimukseen on kohdistunut samanlaista kritiikkiä. Vaikka säilyneet filmit osoittavat, että sähköiskujen antaminen oli ahdistavaa, osallistujat – enemmistö ainakin – luultavasti uskoi, että maineikkaan ylipiston tiloissa ei sittenkään voi tapahtua mitään kauheata. Milgramin eduksi on sanottava, että hän kokeili monia erilaisia variaatioita ja havaitsi toisin kuin Zimbardo, että vaarallisten sähköiskujen antamista tapahtui vain hyvin vaativissa ja autoritaarisissa tilanteissa. Jos oli mahdollisuus välttää sähköiskujen antamista, sitä myös käytettiin.

Tuo tapaus New Yorkissa oli kauhea, mutta kuvaukset läsnä olleiden reaktioista ovat pitkään olleet virheellisiä. Tilanteen nähneitä oli paljon vähemmän ja osa kuuli vain avunhuutoja. Ainakin yksi henkilö koetti puuttua tilanteeseen.

Kun Richard Philpot tutki todellisia väkivaltatilanteita eri maissa niistä kertyneiden filmien perusteella, hän havaitsi että tutkituissa 219 tilanteessa sivustakatsojat eivät olleet passiivisia. Väkivallan uhriksi joutuneet saivat apua 90 prosentissa tapauksista. Auttajia oli usein enemmän kuin yksi. Tulos oli noihin alkuperäisiin tutkimuksiin nähden päinvastainen: mitä enemmän ihmisiä oli paikalla, sitä todennäköisemmin sai apua.

On jo pitkään ollut tiedossa, että usein odotukset toteuttavat itsensä. Näillä tutkijoilla oli omat vahvat odotuksensa tutkimuksen tuloksista, että jotakin kauheaa alkaa tilanteen pakottamana tapahtua. Tuollaisissa tutkimuksissa on vaikea säilyttää täysin neutraali asenne. Tiedostamattaan tutkijat voivat antaa vihjeitä, jotka tuottavat odotusten mukaisia tuloksia. Maailmansodan kauheudet olivat vielä lähellä ja kertoivat siitä, että ihminen todella voi tehdä kauheita tekoja – myös pakottamatta.

Nuo tutkimukset olivat metodisesti puutteellisia, mutta kritiikki on jo ollut liian voimakasta. Ukrainassa käytävä sota on jälleen osoittanut, että ihmiset voivat tehdä julmia tekoja, kun olosuhteet ovat otollisia. Edelleen julmat diktaattorit luovat sellaisia pelon ja uhattuna olemisen ilmapiirejä, jotka altistavat ihmisiä noudattamaan pahoja tekoja.

On kuitenkin hyvä, että myös ihmisen myönteistä puolta on alettu tutkia. Ilman tutkimuksen antamaa näyttöäkin on valtavasti havaintoja siitä, että ihmiset ovat avuliaita. Ihmiset eivät heti käytä tilaisuutta hyväkseen, vaikkapa varasta, kun kukaan ei ole näkemässä.

Abraham Maslow kirjoitti jo vuonna 1968: ihmisluonto on psykologian toimesta myyty halvalla. Ihmiset voivat olla julmia ja itsekkäitä, mutta he voivat olla myös ystävällisiä ja jopa sankarillisia.

Lähteet

Philpot, R., Liebst, L. S., Levine, M., Bernasco, W., & Lindegaard, M. R. (2020). Would I be helped? Cross-national CCTV footage shows that intervention is the norm in public conflicts. American Psychologist, 75, 66–75.

Taylor, Steve (2023). Classic psychology warped our view of human nature as cruel and selfish – but new research is more hopeful. The Conversation, July 19, 2023.

https://theconversation.com/how-classic-psychology-warped-our-view-of-human-nature-as-cruel-and-selfish-but-new-research-is-more-hopeful-209991

Lehdet / Psykologia / Uutiset Martti Jätä kommentti

IS: Uponneen sukellus­aluksen sisällä tapahtuu yksi kauheimpia asioita ihmiselle – ”Vitsit ovat vähissä”

Turisteja kuljettanut Titan-sukellusalus on ollut kadoksissa sunnuntaista lähtien. Happi on loppumassa ja aika on käymässä vähiin meren syvyyksiin loukkuun jääneillä ihmisillä.

Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen miettii, että kauheimpia asioita ihmiselle on se, kun alkaa ymmärtää, ettei mikään ilmeisesti juuri auta enää.

Markun mietteet Titan-sukellusaluksella käydyistä tunteista ja tuntemuksista voi lukea Ilta-Sanomien sivuilta.

Positiivinen psykologia / Psykologia / Uutiset Markku Ojanen Jätä kommentti

Positiivinen psykologia 25 vuotta

Uusi, juuri ilmestynyt kirjani Positiivisen psykologian käsikirja (2023, Basam Books) kuvaa laajasti positiivisen psykologian historiaa, tavoitteita, menetelmiä ja tutkimustuloksia. Yhtenä lukuna on myös kuvaus positiiviseen psykologiaan kohdistuneesta kritiikistä. Rohkenin liittää kirjan nimeen sanan “käsikirja”, sillä tuloksena oli 529 sivua käsittävä teos.

Martin Seligman, positiivisen psykologian isähahmo, kuvasi tätä uutta psykologian suuntaa innostavasti (2004). Aluksi hän toteaa, että psykologiassa on otettu merkittäviä askeleita ongelmien auttamisessa, mitä ei ole syytä vähätellä. Kuitenkin samalla kovin vähälle huomiolle jäi ihmisten elämän myönteisten puolien ja onnistumisen tutkimus. Hän jatkaa:

Meistä tuli uhriutumisen tutkijoita. Ihmiset nähtiin passiivisina kohteina. Ärsykkeet tulivat ja tuottivat reaktioita … tai sitten lapsuuden konfliktit saivat ihmiset pois raiteiltaan. Kun ihmistä tarkasteltiin passiivisena olentona, psykologit hoitivat mielisairauksia sellaisen teorian pohjalta, jossa kyse oli vaurioituneiden tottumusten, viettien, lapsuuden tai aivojen korjaamisesta.

Olemme oppineet, että patologisointi ei auta meitä vakavien häiriöiden ehkäisyssä. Edistysaskeleet ovat suurelta osin perustuneet sellaiseen tieteeseen, joka systemaattisesti edistää ihmisten taitavuutta. Olemme keksineet, että on koko joukko vahvuuksia, jotka todennäköisesti ehkäisevät mielisairauksien esiintymistä: rohkeus, optimismi, vuorovaikutustaidot, työn etiikka, toivo, rehellisyys ja sitkeys. Ennalta ehkäisyn yhtenä tavoitteena on luoda ihmisten vahvuuksia kuvaava tiede, jonka tehtävänä on edistää näitä hyveitä nuorissa ihmisissä.

Viidenkymmenen vuoden ajan lääketieteelliseen malliin perustuva tutkimus on kohdistunut persoonallisiin heikkouksiin tai vaurioituneisiin aivoihin. Se on varustanut mielenterveysalan työntekijät huonosti ennalta ehkäisevään työhön. Tarvitsemme suuren määrän vahvuuksiin ja hyveisiin kohdistuvaa tutkimusta. Tarvitsemme ammattilaisia, jotka tajuavat, että suuri osa parhaasta työstä, jotka he tekevät, on vahvuuksien edistämistä eikä niinkään potilaiden heikkouksien korjaamista.

Kyseessä oli raikas ohjelmajulistus, jossa näin jälkikäteen arvioiden oli mukana myös liioittelua, mutta paljon osuvaa kuvausta psykologian ja muidenkin ihmistä kuvaavien tieteiden tilasta.

Lue lisää

Kirjat / Positiivinen psykologia / Psykologia Martti Jätä kommentti

Positiivisen psykologian käsikirja (2023)

Positiivisen psykologian käsikirja.
2023. Helsinki: Basam Books.
ISBN 978-952-379-400-9

Mitä positiivisessa psykologiassa tutkitaan ja miten sen tutkimustuloksia on sovellettu? Entä millainen on tieteenalan historia, millaista kritiikkiä sitä kohtaan on esitetty? Kaikissa kulttuureissa viisaat ovat antaneet hyvän elämän ohjeita. Positiivisessa psykologiassa arvioidaan, miten toimivia nämä ohjeet ovat. Sen piirissä kehitetään myös jatkuvasti uusia menetelmiä, joilla hyvinvointia parannetaan. Suuri osa tutkimuksesta on kohdistunut hyveisiin, kuten kiitollisuuteen, anteeksiantoon, auttamiseen ja nöyryyteen. Viime vuosina tutkimuksen kohteena ovat olleet myös kulttuurit, organisaatiot ja ympäristöt. Lukijaystävällinen kirja tarjoaa kattavan ja ajankohtaisen kuvauksen nopeasti kehittyvästä tieteenalasta.

MARKKU OJANEN on psykologian emeritusprofessori Tampereen yliopistossa. Ojanen on aktiivinen keskustelija ja luennoi hyvinvointiin liittyvistä aiheista. Hän on julkaissut lukuisia populaaritieteellisiä esityksiä psykologiasta. Uusimmassa kirjassaan hän pohdiskelee myös omakohtaisesti hyvää elämää, elämän mielekkyyttä ja onnellisuutta.

Teoksen voi hankkia Basam Booksilta sekä CDON, Adlibris, Booky, Suomalainen