Tervetuloa kotisivuilleni! Tämän sivuston tarkoitus on tarjota virikkeitä ja luettavaa psykologiasta sekä muistakin aihepiireistä. Yhdysvaltalainen ystäväni arvioi jokin aika sitten puuhiani sanaparilla “renesanssi-ihminen”. Olen ihmisenä fyysisesti ja psyykkisesti kaikkea muuta kuin renesanssi-ihminen, mutta tuolla hän tarkoitti tutkimusteni ja kiinnostusteni laaja-alaisuutta. Tämä saattaa nykyaikana olla enemmän heikkous kuin vahvuus, sillä ihminen joka tietää monista asiasta vähän taitaa olla outo lintu. Onhan nykyisin pyrkimyksenä tietää vähästä paljon.
Kiinnostukseni kohteita ovat psykologian ja sosiaalipsykologian lisäksi filosofia, sosiologia, teologia, antropologia, historia, urheilu ja elokuva. Niinpä kotisivulla käsitellään monia erilaisia aihepiirejä, mukaanlukien:
- Psykologiaan liittyvä tutkimus
- Psykologia – mielipiteitä ja pohdiskelua
- Psykologian luentoni yliopistossa ja muuallakin
- Uskontoon liittyvä tutkimus
- Hengelliset alustukset ja kirjoitukset
- Yhteiskunnallista – lähinnä historiaa ja politiikkaa
- Elokuva
- Julkaisuluettelo ja kirjaesittely
- Haastattelut lehdissä
Urheilu ja elokuva
Kiinnostuksen urheiluun perin vanhemmiltani. Sain Eeva-tädiltäni Martti Jukolan Urheilun pikkujättiläisen ollessani noin seitsemän vanha. Sitä lueskelin päivästä toiseen. Kirja päättyi vuoteen 1950. Tuohon saakka olin todella hyvin selvillä urheilun historiasta. Muistan vieläkin monia nimiä ja yksityiskohtia. Aloitettuani opiskelun kiinnostukseni laimeni jonkin verran. Viime vuosina olen kerännyt hiukan huippu-urheilun historiaa käsitteleviä kirjoja. Kiinnostustani huippu-urheiluun lannisti tuo masentava doping-juttu Lahdessa. Olen itsen vuosien varrella harrastanut lähinnä lentopalloa ja jonkin verran tennistä. Nuorempana työnsin kuulaa. Nykyisin hiihdän melko säännöllisesti kesällä rullasuksilla ja talvella suksilla. En varaa urheilulle omaa osastoaan sinänsä, mutta liikunta-aiheita löytyy kahdesta ensimmäisessä osastossa.
Elokuvaharrastuksen alku liittynee ihan ensimmäisiin elokuviin joita näin. Koulusta käsin näin Kymmenen käskyä ensimmäiseltä penkkiriviltä ja myös Zorron kävin katsomassa. Kyseessä oli kaksiosainen lyhennelmä 15-osaisesta sarjaelokuvasta, jotka olivat muotia Yhdysvalloissa 1930-luvulta 1950-luvun alkuun. Jäin koukkuun ja kiinnostuin myös elokuvien tekijöistä. Kirjoitin vähän toisella kymmenellä ollessani jokaisesta elokuvasta pienen kortin, jossa oli niin monta näyttelijää – usein viisi ja kuusikin – jotka kirjasin elokuvan mainoksista tai alkuteksteistä. Merkitsin myös elokuvan ohjaajan, joka oli aika kummallinen juttu. Kaverit eivät tienneet kuin John Waynen ja Gary Cooperin, sillä muita nimiä he eivät tarvinneet. Liityin Forssassa lukioaikana elokuvakerhoon ja pidin jonkin esitelmänkin. Muistan kääntäneeni tekstin teoksesta Film till now. Katselin aluksi etenkin kaikki erikoisuuden ja kummallisuudet, mitä teattereihin tuli. Pikku hiljaa aloin kuitenkin saada etenkin Jean-Luc Godardista tarpeekseni. Uudet aallot heittivät minut rantaan ja palasin alkuperäisen rakkauteni pariin eli länkkäreihin.
Kiinnostukseni kohteena on nykyisin juuri elokuvan historia jonnekin 1960-luvun alkuun asti. Historiaa tutkiessani minä en suuremmin erottele elokuvan eri alueita, mutta katsojana minulla on selvä suosikki ylitse muiden: western. Katson mieluusti myös miekkailuelokuvia. Myös film noir -elokuvat ovat parhaimmillaan kiehtovia, sekä komediat. Chaplin, Keaton, Laurel ja Hardy sekä monet monet muut. Liityin jokin aika sitten Suomen Länkkäriseuraan, jota tässä kannattaa mainostaa. Seura toimittaa pätevää lehteä nimeltä Ruudinsavu. Sen aihepiiri kattaa sekä fiktiivisen että todellisen lännen. Kommentoin tällä kotisivulla aika ajoin näkemiäni elokuvia ja lukemiani kirjoja.
Psykologia
Psykologiassa minulla on ollut kovin monia tutkimuksen ja kiinnostuksen aiheita. Lähdin liikkeelle mielenterveyskysymyksistä, erityisesti skitsofrenian kuntoutuksesta. Tulin mukaan Sopimusvuori ry:n toimintaan vuonna 1971 ja olen toiminnassa ollut mukana siitä lähtien. Nykyisin olen myös Sopimusvuori ry:n hallituksessa. Sopimusvuorityön puitteissa olen ollut mukana kirjoittamassa kahta kirjaa sekä joitakin artikkeleita. Skitsofreniasta olen yhdessä kirjailija-psykologi Esa Sariolan kanssa kirjoittanut kaksi kirjaa. Ihailin Esan notkeaa kynää näitä kirjoja kirjoitettaessa. Minulle kirjoittaminen oli etenkin aluksi aika vaikeaa. Harjoitus tuntuu jonkin verran auttavan, vaikka todellinen lahjakkuus kirjoittamiseen puuttuukin.
Sopimusvuori ry:n lisäksi olen muutaman vuoden ajan ollut aktiivisesti mukana vanhus- ja kehitysvammatyötä tekevän Tampereen kaupunkilähetyksen ja kehitysvammaisten ja syrjäytyneiden nuorten parissa toimivan Avainsäätiön toiminnassa hallituksen jäsenenä. Nämä molemmat ovat minulle eläkkeelle jäätyäni muodostuneet hyvin tärkeiksi vapaaehtoistyön muodoiksi.
Olen tutkinut myös fyysisten sairauksien hoitoa ja kuntoutusta. Tämä aihe voidaan lukea terveyspsykologian piiriin. Esimerkkinä mainittakoon keuhkoahtautumataudin tutkimus yhdessä professori Aarne Lahdensuon kanssa. Viime vuosina olen tohtori Ulla-Sisko Lehto-Järnstedtin ja professori professori Pirkko Kellokumpu-Lehtisen kanssa tutkinut syöpää sairastaneiden selviytymistä. Terveyspsykologiaan voidaan lukea myös liikunta-aiheinen tutkimustyö, jota olen tehnyt runsaan kymmenen vuoden ajan. Tämä tutkimus käynnistyi Liikuntatieteellisen seuran tukemana. V. 2004 em. projektin tutkija Hanna Svennevig väitteli vaihtoehtohoidoista. Tärkein liikunta-aiheinen kirjani on Liiku oikein – voi hyvin, jossa mukana olivat myös Hanna, Markku Nyman ja Jukka Halme. Jyväskylän tutkijoiden (päätutkijana Tuulikki Sjögren) kanssa olemme tutkineet kevyen liikunnan vaikutuksia fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin.
Yksi pitkäaikainen teema on ollut psykologisten mittareiden laatiminen. Näiden asioiden kanssa olen puuhaillut yli 30 vuotta. 1980-luvun taitteessa aloin kehitellä mittareita, joita nimitän kuvaileviksi graafisiksi analogia-asteikoiksi. Näistä löytyy näillä sivuilla esimerkkejä. Koska tavanomaiset kyselylomakkeet ovat usein kovin vaivalloisia ja pitkiä, oletin, että kokonaisvaltaisella kysymyksellä päästään yhtä hyvään tulokseen. Niinpä kehittelin mittareita, joiden vaihteluväli on 0-100 siten, että ääripäät kuvaavat aivan vastakkaisia ominaisuuksia esimerkiksi tyytyväisyyttä ja tyytymättömyyttä elämään. Näitä olen tehnyt yli kahdenkymmenen vuoden aikana noin 60. Niillä voidaan tutkia persoonallisuuden piirteitä, hyvinvointia, ilmapiiriä ja monia muitakin asioita. Ne ovat helppokäyttöisiä ja luotettavia tutkimusvälineitä. Tähän menetelmään voi tutustua myös MTV:n kotisivun välityksellä.
Psykoterapiasta kiinnostuin jo ollessani opiskelemassa Yhdysvalloissa lukuvuonna 1966-7 St Olaf Collegessa. Sain tuolloin mentorikseni professori Olaf W. Millertin, jonka kanssa ystävyys on jatkunut. Olen vaimoni Marketan kanssa käynyt häntä ja Juta-rouvaa useasti tapaamassa Millertien kotikaupungissa Tallinnassa. On ollut aivan fantastista kokea Viron itsenäisyys 50 vainovuoden jälkeen. Pitkään psykoterapian harrastukseni perustui vain lukemiseen, mutta noin kymmenen vuotta sitten aloitimme Tampereella monivuotisen lyhytterapiatutkimuksen, jossa mukana oli NLP:stä kiinnostuneita terapeutteja. Olemme tästä kirjoittaneet raportin, joka löytyy kirjojeni joukosta. Olen myös liittynyt Tampereella sijaitsevaan Käyttäytymis-kognitiiviseen yhdistykseen. Tämä suunta vastaa parhaiten omia mieltymyksiäni, joskin tunnen vetoa myös logoterapiaan. V. 1998 ilmestyi kirjani Terapia ja sielunhoito.
Kasvatusaiheisia tutkimuksia tein 1980-luvun puolivälissä yhdessä opiskelijoitteni kanssa. Nämä olivat enimmäkseen aika pienimuotoisia pro gradu -töitä mutta niistä sai kyllä yleiskuvan siitä, millaisena suomalaiset pitivät vanhempiaan. Tulokset olivat aika myönteisiä. Vain hyvin pieni osa nuorista aikuisista arvioi kasvatustaan voimakkaan kielteisesti. Tutkimme myös erilaisia ongelmaryhmiä, joihin kuuluneet yleensä arvioivat kasvatustaan kielteisemmin kuin vertailuryhmät. Erot eivät kuitenkaan yleensä olleet kovin suuria. Suurimmillaan ne olivat niillä, jotka olivat ajautuneet rikosten teille.
Olen noin kymmenen vuoden ajan tehnyt tukimusta myös kehitysvammaisten hyvinvoinnista. Julkaisuluettelossani on esimerkkejä näistä tutkimuksista. Olen mukana Avain-säätiön toiminnassa sen hallituksen jäsenenä.
Onnellisuus
Sain joskus 1990-luvun lopussa puhelinsoiton, jossa joku toimittaja kysyi “Oletteko te se onnellisuusprofessori?”
Viime vuosina olen ollut erityisen kiinnostunut onnellisuudesta, elämän mielekkyydestä ja yleensä hyvinvoinnin tutkimuksesta. Tämä tutkimus alkoi varsinaisesti 1990-luvun alussa, mutta sillä on juurensa v. 1975 ilmestyneessä väitöskirjassani, jossa kyselin potilailta heidän tyytyväisyyttään elämään ja elinolosuhteisiinsa. Yllätyksekseni olen huomannut, että onnellisuuden teema kiinnostaa kovasti ihmisiä. Sain joskus 1990-luvun lopussa puhelinsoiton, jossa joku toimittaja kysyi “Oletteko te se onnellisuusprofessori?” Olin aluksi hämilläni mutta juttuhan siitä syntyi. Sen jälkeen olen antanut monta haastattelua onnellisuudesta ja olen pitänyt satoja luentoja eri puolilla Suomea. Tämä on minulle erittäin mieluisa aihe. Olen onnellinen aina kun saan puhua onnellisuudesta. Ilokseni olen saanut edelleen pitää luentoja eri puolilla Suomea hyvin erilaisista aiheista ja hyvin monenlaisille yleisöille. Viime vuosina pitämieni luentojen otsikoiden luettelo löytyy toisaalta kotisivultani. Edelleen hyvin mieluisaa on puhua onnellisuudesta. Myös työhön liittyviä aiheita on kysytty varsin paljon.
Olen viime vuosina jatkanut kirjojen kirjoittamista, joista on runsaasti tietoa toisaalla tällä sivustolla. Tekeillä on pari uutta kirjaa onnellisuudesta sekä ihmiselämän harhoista. Haastatteluja onnellisuudesta ja muistakin aiheista on ollut aika paljon, joskin ne näyttävät kasautuvan. Jollakin viikolla on ollut kaksi, jopa kolmekin haastattelua, mutta sitten voi mennä pari viikkoa, että onnellisuus ei ketään kiinnosta. Olenkin odottanut, että aihe menettää kiinnostavuutensa ja muut aiheet nousevat esille. Näin ei vielä ole käynyt.
Edita pyysi minua kirjoittamaan kirjan positiivisesta psykologiasta, mikä julkaistiin vuonna 2007. Kirjan esitteeksi kirjoitin seuraavanlaisen tekstin:
Positiivinen psykologia on uusi, koko ajan vahvistunut psykologiaan suuntaus. Se syntyi tasapainottamaan psykologisen tutkimuksen vinoutta. Psykologian tutkimuksesta valtaosa on käsitellyt ihmisten oireita, ongelmia, häiriöitä, ennakkoluuloja, harhoja ja kielteisiä tunteita. Masennuksesta, ahdistuksesta ja vihasta on monin verroin enemmän tutkimusta kuin onnesta, toivosta, rakkaudesta, kiitollisuudesta tai anteeksiannosta. Ihmisten puutteet ja vajavuudet ovat olleet psykologien mielestä kiinnostavampia kuin heidän taitonsa, vahvuutensa, hyveensä ja kykynsä selviytyä jopa äärimmäisen vaikeista traumoista ja olosuhteista. Positiivinen psykologia ei torju ongelmien ja häiriöiden tutkimusta, koska sekä kielteiset että myönteiset asiat kuuluvat elämään. Psykologiassa tulee tutkia sekä hyvää elämää vaikeuttavia että edistäviä tekijöitä. Monet viime vuosikymmenten kehitys-, terveys- ja ympäristöpsykologian tutkimukset ovat niveltyvät hyvin positiivisen psykologian traditioon.
Positiivisen psykologian piirissä tutkimusta tekevät lähestyvät ihmisen myönteisiä puolia tieteellisesti ja torjuvat katteettomat väitteet ihmiselämän helppoudesta ja ihmisen kyvystä muuttua. Ihmisen onnellisuutta voidaan tutkia aivan yhtä tieteellisesti kuin masennusta ja ahdistusta. Tutkimus on jo tähän mennessä osoittanut, että vaikka mielialan kohottaminen hetkellisesti on suhteellisen helppoa, mitään patenttiratkaisuja ihmisten onnellisuuden tai hyvin voinnin kohottamiseen ei ole olemassa. Positiivinen psykologia ei esimerkiksi ole positiivisen ajattelun opettamista, mutta sen piirissä on kylläkin tutkittu keinoja, joilla sekä ajattelun että toiminnan avulla voidaan edistää ihmisen hyvinvointia. Positiivinen psykologia on palannut filosofian juurille tutkimaan hyveiden ja persoonallisten vahvuuksien merkitystä ihmisen elämässä.
Arkiset harrastukseni ja puuhailuni ovat muuttuneet jonkin verran sen jälkeen, kun polvet eivät enää kestäneet lentopalloa. Olen kuitenkin käynyt muutaman kerran katsomassa Isku-Volleyn otteluita ja seurannut Urho-kanavalta muitakin otteluita. Elokuvaharrastus näyttää painottuvan “länkkäreihin”. Tosin uusia löytöjä on vaikea tehdä, sillä vuosien varrella on tullut nähtyä melkoinen määrä elokuvia. Olen kirjoitellut arvosteluja Ruudinsavu-lehteen. Nämä löytyvät myös täältä kotisivultani.
Eläkkeelle siirtyminen
Eläkkeelle siirtyminen vuonna 2008 oli melkoinen elämänmuutos. Tätä jo ennakoi toinen muutos: Luovutin psykologian laitoksen johtamisen vuotta ennen eläkkeelle siirtymistäni professori Jari Hietaselle, minkä koin suurena helpotuksena. Olinkin jo tässä tehtävässä viisi vuotta. Mitään erityisiä traumoja tästä ei jäänyt, sillä työtoverini ovat minua monin tavoin tukeneet. Perheen hämmästykseksi ilmestyin joinakin päivinä kotiin jo neljän jälkeen. Työtoverini eivät tätä varmaan lue, mutta heille vieläkin lämmin kiitos yhteistyöstä.
Varmaan on aika lähteä, sillä puheet huippuyliopistoista ja muista uutuuksista eivät isommin innosta. Uskon vahvasti, että Suomesta löytyy tieteen huippuja ja että heitä pitää kaikin tavoin tukea, mutta en usko siihen, että Suomesta jotenkin kokonaisuutena tulisi tieteen, taiteen, tekniikan tai urheilun huippumaa. En usko, että yliopistoväen ruoskimisesta ja väheksymisestä on mitään hyötyä. Omien havaintojeni mukaan työtä tehdään todella paljon. Opettajat ja tutkijat istuvat ties kuinka myöhään työhuoneissaan ja useimmat tekevät työtä kotonakin. Kaipa he tekevät vääriä asioita, sillä yrityksen puutteesta ei ainakaan ole kysymys. Rahalla voidaan saada jotakin lisää – ainakin määrää, ehkä laatuakin – mutta sitä ei ole haluttu antaa. Eikä taida olla, mistä antaakaan.
Juuri tällä hetkellä (elokuussa 2012) olen yhtä huolissani kuin kaikki muutkin EU:n ja euron tilanteesta. Vaikka Suomen tilannetta pidetään yhtenä parhaista, olemme silti ottaneet järjettömän paljon velkaa. Jokaisen elintasossa taitaa olla jokin 10 -15 % velkarahaa. Tällaista on jatkettu ja jatkettu, sillä mikään vallassa oleva puolue ei uskalla olla jakamatta jotakin lisää, vaikka pitäisi karsia. Karsiminen vain on niin vaikeaa, koska se sattuu aina pahiten niihin, joilla on kaikkein vähiten.
2019 ja eteenpäin
Kuluvan vuoden aikana olen törmännyt siihen, miten ajankohtainen on pari vuotta sitten kirjoittamani kirja Vaihtoehtoisia faktoja: Miksi valehtelemme (Minerva). On käsittämätöntä, miten paljon ihmiset sietävät ”oman” puolueensa ja poliitikkonsa valheita. Minulle riittää yksikin valhe. Sen jälkeen en enää äänestä tuota poliitikkoa. Yksi ikävimpiä perusteluja on tämä: on pakko valehdella, koska muutkin valehtelevat. Tai sitten ei vain uskota omista mitään kielteistä. On totta, että kaikenlaista ”tietoa” on nykyisin tarjolla, joten voi tarttua itselleen mieluisaan väitteeseen. Onneksi me Suomessa olemme välttyneet pahoilta valheilta. Kiitetään nyt kerran omia päättäjiämme. Vaikka he osaavat sotkea asioita, aivan tolkuttomia valheita ei mielestäni ole esitetty.
Oman yliopistoni, Tampereen yliopiston, tilanteesta olen huolissani. Bisneslinja painottuu liikaa. Vastustin yliopistojen yhdistämistä ja olen edelleen samaa mieltä. Onko laitaa, että yliopiston hallituksessa istuu vain ulkopuolisia päättäjiä? Ei tällaisen pitäisi olla mahdollista, mutta niin vain on. Joko kaikki tai vähintään puolet pitäisi olla yliopiston omaa väkeä. Onko ulkopuolisten perustelu juuri bisneksen edistäminen? Siltä ainakin tuntuu. En voinut olla nauramatta, kun näin erään yrittäjän kommentin: ”kuinka insinööritieteiden nyt käy humanistien puristuksessa?” Oikea kysymys tietenkin kuuluu: kuinka humanistien käy. Yliopistojen on oltava ennen muuta humanististen aineiden keskuksia.
Suuruuden huuman mukana byrokratia lisääntyy. Byrokratia ei silti aina ole pahasta, sillä joskus se jarruttaa typeriä hankkeita. Kun se johtaa kankeuteen ja virkavaltaisuuteen, silloin se on huono asia. Annan esimerkin. Laitoin tiedekuntaan anomuksen emeritussopimukseni jatkamisesta. Sen kohtalosta ei kuulunut mitään. Sen sijaan sain varoituksen, että sähköposti katkeaa parin päivän kuluttua. Tätä asiaa hoitavasta yksiköstä sain asiaa tiedusteltuani hyvää palvelua. Parin päivän kuluttua tuli viesti, että sähköpostin käyttö jatkuu. Otin yhteyttä tiedekuntaan ja kysyin, että eikö sopimuksen solmiminen edellytä jotakin tietoa sen hyväksymisestä. Vastaus kuului: ”Yliopiston uuden käytännön mukaan me panemme nämä omaan tiedostoonsa emmekä lähetä niistä erikseen tietoa.” ”Pyydettäessä tiedot voidaan kuitenkin lähettää.” No, minä pyysin. Vuoden jatko oli siis hyväksytty. Nyt olisi kelvannut tuo aiheellisesti paljon parjattu sähköposti-ilmoitus.
Kirjojen kirjoittamisen mania jatkuu. Syys- lokakuun aikana ilmestyvät kirjat Voiko persoonallisuus muuttua? (PS-Kustannus) ja Kysymyksiä onnellisuudesta (Basam Books). Tuo persoonallisuuden psykologiaan liittyvän kirjan kirjoittaminen oli aika vaativa hanke. Persoonallisuuden psykologia on hyvin laaja alue. Sen juuret ulottuvat kauas filosofian historiaan. Monissa kirjoissa ja artikkeleissa todetaan muutoksen olevan arvoituksellinen asia. Ihminen muuttuu mutta mikä saa muutoksen aikaan? Joskus syyt ovat ilmiselviä, joskus jäävät hämärän peittoon. Etenkin nopeat muutokset ovat olleet pysyvyyttä korostaneelle persoonallisuuden psykologialle outo asia. Kirjan työnimi olikin Pysyvyyden ja muutoksen paradoksi. Kumpikin on ihmiselle ominaista. Joskus muutos näkyy selvästi, joskus vain vähän.
Kysymyksiä onnellisuudesta oli sillä tavoin helpompi, sillä kaikenlaisia onnellisuuteen liittyviä kysymyksiä olen saanut paljon viime vuosien aikana. Aloin koota toimittajien ja luennoilleni osallistuneiden kysymyksiä jo yli kymmenen vuotta sitten, joten materiaalia on kertynyt paljon. Kirjoittelin niihin aina tilaisuuden tullen sivun tai kahden mittaisia vastauksia. Kuinkahan monta kertaa minulta on kysytty: mitä onnellisuus on? Se onkin yksi vaikeimmista kysymyksistä. Voi tuntua oudolta, että sanon näin, sillä jokainen tunnistaa onnelliset hetkensä ainakin jälkikäteen. Asia mutkistuu, kun sitä alkaa miettiä. Missä suhteessa onnellisuudessa painottuvat tunne ja tulkinnat omasta elämästä? Onko järki mukana? Miten kulttuuri vaikuttaa tulkintoihin? Tämäkin kysymys on mukana kirjassa. – Saan yhä kantaa onnellisuusprofessorin hienoa titteliä. Koetan kantaa sen kunnialla.
Luentokutsuja on yhä tullut aika paljon. Olen odottanut kutsujen hiipuvan mutta niin ei ole käynyt. On ollut mukavaa pitää luentoja hyvin erilaisista aiheista. Parin viikon aikana on voinut olla aiheena valehtelu, ”miten pääsen irti huolista”, työssä jaksaminen ja tietenkin onnellisuus milloin mistäkin näkökulmasta katsottuna. Luentojen ohella on ollut runsaasti haastatteluja, joissa niissäkin teemat ovat vaihdelleet. Erikoisimpia ovat olleet viime aikoina ”kerrostalokyttääminen” ja ahneuden syyt.