Seuraavassa on esitelty Markun tämänhetkisiä kärkiluentoaiheita. Tarvittaessa aiheita voidaan soveltaa hyvinkin paljon. Vanhempia luentoja ja niiden aiheita voi vielä tarkastella täältä. Sivun lopusta löytyy yhteydenottolomake – tarkemmat yhteystiedot puolestaan löytyvät tältä sivulta.

Miten minästä tuli ongelma?

Länsimainen kulttuuri on tuottanut suuren määrän käsitteitä, jotka liittyvän minään /minuuteen? Sellaisia ovat itsetunto, itsearvostus, itseluottamus, identiteetti, minäkuva, monta minuutta, jne. Nämä kertovat siitä, kuinka keskeinen länsimaiselle ihmiselle on hänen oman minuutensa pohdinta. Hän kysyy jatkuvasti vaikeita kysymyksiä: mikä minä olen, mitä minä saan, voinko toteuttaa itseäni, olenko tullut siksi, mikä todella olen, jne. Pohdin, miten tämä itsensä tutkiminen liittyy hyvinvointiin ja mielekkyyden kokemukseen. Itsearvostuksesta (itsetunnosta) on tullut keskeinen hyvinvoinnin osatekijä. Se nähdään keskeisenä suorituksiin vaikuttavana tekijänä. Tämä tulkinta osuu vain osaksi oikeaan, sillä vahva itsetunto on pikemminkin hyvien suoritusten seuraus kuin niiden syy.

Yksilökeskeisen kulttuurin haasteet.

Kulttuurien suuri jakaja on yhteisöllisyys – yksilökeskeisyys. Maailman suuri enemmistö elää vielä kulttuureissa, joissa eletään jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja joissa opitaan jo lapsesta pitäen ottamaan yhteisön tavoitteet ja vaatimukset huomioon. Yhteisöllisessä kulttuurissa korostuvat traditiot, vanhempien kunnioitus ja velvollisuuksien noudattaminen. Yhteisön harmoniaa pidetään tärkeänä yhdessä selviytymisen vuoksi. Tällainen kulttuuri sitoo voimakkaasti jäseniään eikä anna heille samanlaisia vapauksia kuin yksilökeskeinen kulttuuri, jossa korostetaan oikeutta määrätä omista asioistaan. Koska tällainen kulttuuri vaatii jokaista ottamaan oman tilansa ja hankkimaan asemansa, se on myös usein ahdistava ja tuottaa pettymyksiä. Hyllyssäni on kirja, jonka otsake on raju: Curse of the Self, minuuden kirous. Kuvaan yksilökeskeisen kulttuurin vahvuuksia ja ongelmia ja vertaan niitä traditionaalisiin yhteisöllisiin kulttuureihin.

Elämän tarkoitus ja mielekkyys.

Joitakin vuosia sitten kirjoitin tästä aiheesta kirjan Elämän mieli ja merkitys (2002). Käytin siinä apuna matkalla olemisen analogiaa. Olemme matkalla lähdössä jostakin ja meillä on päämäärä, jota kohti kuljemme. Matkalla pitää olla varusteita ja mielellään myös matkakumppaneita, joilta voimme saada tarvittaessa apua. Elämän matkalla reitit eivät ole yhtä selkeitä, kun tehdessämme vaikkapa lomamatkoja. Kuljemme usein alueilla, joissa kartat ovat puutteellisia ja saatamme ajautua jopa umpikujaan. Useimmiten löydämme tien uudelleen ja jatkamme matkaa. Kuvaan tarkoitusta ja mielekkyyttä tämän analogian avulla ja kerron niistä tutkimuksista, joita aiheesta on tehty. On ihmeellistä, miten mielekkääksi suurin osa ihmisistä kokee elämänsä vaikka se voi olla traagista ja päättyy kuolemaan.

Onnellisuus ja hyvinvointi.

Tästä aiheesta minulla on monia erilaisia painotuksia. Suosituin on ollut ”Yhteinen onni – paras onni”. Siinä lähtökohtana on näkemys, että vaalimalla yhteistä onnea olemme myös itse onnellisia. Se merkitsee käytännössä toisen tarpeiden huomioimista ja vastuun ottamista. Muita onnellisuusaiheita ovat esimerkiksi olleet ”Onnellisuutta edistävät keinot” ja ”Seniorien onni”, jossa kuvaan eläkeläisten onnellisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Myös onnellisuuden historiaa olen usein käsitellyt. Olemme päätyneet kulttuuriin, jossa mielihyvän etsiminen korostuu. Muutamia luentoja olen pitänyt aiheesta ”Onnellisuuden tutkiminen”. Se tuntuu yksinkertaiselta, mutta on vaativa tehtävä. Olen onnellisuudesta kirjoittanut puoli tusinaa eri näkökulmia painottavia kirjoja.

Positiivinen psykologia.

Minulta ilmestyi muutama vuosi sitten näin otsikoitu laaja-alainen kirja Positiivinen psykologia (2014). Teoksen esipuheen voi lukea täältä. Psykologinen tutkimus lähti liikkeelle pahoinvoinnista ja ongelmista. Niitä on perusteellisesti tutkittu sadan vuoden ajan. Tiedämme paljon masennuksesta, ahdistuksesta, väkivallasta, ennakkoluuloista ja traumojen vaikutuksista, mutta myönteisten asioiden tutkimista on ollut paljon vähemmän. Tällaista tutkimusta oli jonkin verran, mutta se oli hajanaista ja sijoittui esimerkiksi kehityspsykologian ja persoonallisuuden psykologian alueille. Oppikirjojen hakusanat kertoivat karua kieltä aina 2000-luvun taitteeseen asti. Niissä ei näy kiitollisuutta, toivoa, ystävällisyyttä, anteeksiantoa eikä edes onnellisuudesta ollut mitään. Rakkaudesta sentään saattoi olla jotakin. Positiivinen psykologia kokoaa tutkimukset yhteen ja käsittelee juuri edellä kuvattuja aiheita. Tutkijat kysyvät, mikä edistää hyvää elämää ja miten sitä voidaan entisestään parantaa. Pyrkimyksenä on tehdä aivan yhtä laadukasta tutkimusta kuin muillakin psykologian alueilla.

Hyvinvointi työssä ja johtaminen.

Tarjosin kerran aiheeksi otsikon ”Voiko työssäkin olla onnellinen?” Tämän otsikon alla olen pitänyt useita luentoja. Kun aloin pitää tästä teemasta luentoja, huomasin, että työtä ja onnellisuutta ei ollut liitetty yhteen. Tieteellisiä artikkeleita ei ollut lainkaan. Nojauduin omiin tutkimuksiini, joita aloin tehdä jo 1970-luvun alussa. Tutkimuksillani oli alusta alkaen kaksi teemaa: miten työntekijät kokevat työyhteisönsä ja miten tyytyväisiä he ovat työhönsä. Tutkimuksissa korostui johtamisen merkitys, joten aloin perehtyä siihen. Jo 1970-lulvun alussa alettiin puhua työstressistä, johon liittyviä luentoja olen myös pitänyt. Stressi on uusi käsite, joka Hans Selyen ansiosta otettiiin käyttöön 1950-luvulla. Luennoilla pohdin myös organisaatiokulttuurien ja -tapojen merkitystä työlle. Vähitellen onnellisuuttakin on alettu yhdistää työntekoon.

Mihin kielteisiä tunteita tarvitaan?

Jokainen haluaa kokea myönteisiä tunteita ja välttää kielteisiä tunteita. Osaa kielteisistä tunteista on nimitetty synneiksi, kuten vihaa ja kateutta. Kielteisyys perustuu pahan olon kokemukseen tai tunteeseen mutta kyse ei ole siitä, että tunteet voitaisiin jakaa niiden seurausten mukaan kahteen selvästi erilliseen ryhmään. Silti jotkut tunteet tuntuvat turhilta ja tarpeettomilta. Mihin me tarvitsemme katkeruutta tai masennusta? Syyllisyyttä ja mustasukkaisuutta masennuksen ohella pidetty epäterveenä, jopa sairauden oireena. Tunteet eivät siis kuitenkaan jakaudu positiivisiin ja negatiivisiin vaan olennaista on se, mikä on niiden tehtävä. Myös negatiiviset tunteet ovat hyvinvointimme kannalta välttämättömiä, sillä kaikilla tunteilla on jokin tehtävä. Se tosin on usein piilossa kielteisten tuntemusten takana. Tunteet ohjaavat toimintaa ja antavat toiminnasta palautetta. Kun meitä on loukattu, annamme samalla mitalla takaisin tai alamme mököttää. Jos onnistumme hyvin samalla mitalla takaisin antamisessa, se tuntuu niin hyvältä! Kielteiset tunteet palvelevat ihmisen selviytymistä. Mitä tehtäviä eri kielteisillä tunteilla on?

Ystävyydestä ja rakkaudesta.

Innostuin tästä teemasta, kun Heureka pyysi minua hiljattain pitämään tästä aiheesta luennon. Olen sen jälkeen saanut pitää siitä kaksi luentoa. Kuinka ollaan hyviä ystäviä? Emme siis pohdi, miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa vaan mikä on meidän osuutemme. Jokainen osaa luetella tärkeimmät asiat. Haluamme luottamusta, näkemysten samanlaisuutta, yhteistä huumoria, tärkeiden asioiden jakamista. Kenties mukavinta on se, että saa olla oma itsensä, eikä tarvitse vetää mitään rooleja. Ystävyys ei ole jotakin sellaista, jossa ihmisiä verrataan ja laatu maksimoidaan, vaan olemassa olevaa ystävyyttä vaalitaan ja parannetaan. Ystävyyden ja rakkauden raja on liukuva. Rakkaudesta odotamme paljon samaa kuin ystävyydeltä, kuitenkin toiseen ja kolmanteen potenssiin korotettuna. Kenties odotamme liikaa. Me haluamme uskoa romanttiseen rakkauteen.

Tänään alan ymmärtää mitä rakkauden täytyy olla, jos se on olemassa … Kun me olemme erossa, me kumpikin tunnemme, että toinen puoli meistä puuttuu. Me olemme epätäydellisiä kuin kaksiosainen kirja, josta toinen osa puuttuu. Tuollaiseksi minä kuvittelen rakkauden: erossa olevien epätäydellisyyttä.

Voiko kaikkea mitata?

The Tyranny of Metrics ja The Metric Society. Nämä kaksi kirjaa kertovat karua kieltä kaikenlaisen mittaamisen lisääntymisestä. Jo joitakin vuosia sitten kirjoitin pienen jutun ”lukumagiasta”, jossa ihmettelin ihastusta lukuihin. Törmäsin tähän jo lähes 50 vuotta sitten, kun tutkin mielisairaalahoitoa. Sairaaloiden vuosikertomuksissa oli sivukaupalla erilaisia lukuja, mutta ei mitään siitä, kuinka potilaita hoidetaan ja kuntoutetaan. Mittaamista tehdään kaikkialla, kouluissa, lääketieteessä, urheilussa, teollisuudessa, valtion, kaupunkien ja kuntien virastoissa. Niiden perusteella tehdään suunnitelmia, budjetteja ja jaetaan keppiä ja porkkanoita. Kaikki, mitä mitataan, ei kuitenkaan ole mittaamisen arvoista, sillä aivan epäolennaisia asioita voidaan mitata. Mittaamisen kustannukset voivat olla suurempia kuin hyödyt. Luvut, tilastot ja prosentit vaikuttavat tarkoilta ja herättävät huomiota olivatpa ne kuinka triviaaleja tahansa. Mittaukset voivat antaa aivan väärän tai ainakin kapean kuvan organisaation toiminnasta. Tietenkin mittaaminen voi olla hyödyllistä ja järkevää, mutta miten erottaa järkevä turhasta tai jopa mielettömästä? Ajattelemme, että kerättyjen lukujen ansioista organisaatioiden ja yritysten toimintaa voidaan kehittää. Se on madollista, mutta määrän alle hukkuu helposti laatu.

Liikunta ja psyykkinen hyvinvointi.

Olen tehnyt tästä aiheesta useita tutkimuksia ja ollut mukana hankkeissa, joissa liikuntaa on pyritty eri tavoin edistämään. Olen kirjoittanut Liikunta ja Tiede -lehteen aiheesta useita artikkeleita (mm. 1/2017 ja 1/2018). Hiljattain luin tiivistelmän artikkelista, jossa oli tällainen retorinen kysymys: Onko liikunta tehokkain tapa parantaa onnellisuutta? Tutkimustulokset ovat olleet lupaavia. Liikunta toimii esimerkiksi masennuksen hoidossa yhtä hyvin kuin psykoterapia ja lääkehoito. Voiko enää enempää toivoa? Teemaan liittyvillä luennoillani olen kuvannut liikunnan historiaa, liikunnan eri muotoja ja niitä tutkimusasetelmia, joiden avulla liikunnan vaikutuksia on arvioitu. Edelleen on arvoitus, mitä ovat ne tekijät, joiden vuoksi liikunta edistää hyvinvointia.

Psykoterapian ja kuntoutuksen menetelmät ja tuloksellisuus.

Olen seurannut psykoterapian tutkimusta jo vuodesta 1968 alkaen. Olen tehnyt psykoterapian tuloksellisuuden tutkimusta ja luennoinut Tampereen yliopistossa psykoterapian koulukunnista useiden vuosien ajan. Psykososiaalisen kuntoutuksen tutkimisen aloitin vuonna 1971 Sopimusvuori ry:n kuntoutusyhteisöissä. Vuosina 1984-1990 osallistuin Skitsofrenian valtakunnalliseen hoito- ja kuntoutusohjelmaan. Kirjoitin yhteensä neljä kirjaa skitsofrenian kuntoutuksesta Esa Sariolan ja Sopimusvuori ry:n perustajien kanssa. Viime vuosina kiinnostukseni on painottunut lähinnä psykoterapian tuloksellisuuteen ja sen tuloksia selittäviin tekijöihin. Eri koulukunnilla on omat tulkintansa terapian vaikutuksista mutta koska näitä koulukuntia on paljon, tuskin on mahdollista, että kaikki tulkinnat ovat uskottavia. Olen koettanut etsiä sellaisia yhteisiä keinoja tai mekanismeja, jotka voisivat selittää psykoterapian tuloksia.

Miten pääsen irti huolista?

Tämä otsake kenties lupaa liikaa, sillä huolet kuuluvat elämään eikä niistä koskaan pääse täysin irti. Millaista sitten olisi täysin huoleton elämä? Luentoni aluksi pyydän kuulijoita pohtimaan, mitä tällainen elämä voisi olla ja onko se koskaan mahdollista. Realistista on pohtia, miten voin vähentää turhalta tuntuvaa huolehtimista. Se, mikä itse kullekin on huolen aihe, on tietenkin subjektiivista. Toisen murheet ovat usein kovin pieniä verrattuna omiin murheisiin. Tarjolla on monia keinoja, joilla liiallista huolehtimista on pyritty vähentämään. Luennolla arvioidaan näiden keinojen toimivuutta. Teemaan liittyvät myös jaksamiseen liittyvät luentoni. Etenkin työelämässä vaaditaan sellaista paneutumista, sitoutumista ja tehokkuutta, joka on omiaan käymään voimille. Miten työssä jaksamista voidaan parantaa?

Uskonto, terveys ja hyvinvointi.

Ensimmäinen lehtihaastatteluni taisi olla tästä aiheesta. Vuosi oli muistaakseni 1971. Monet uskonnolliset yhteisöt ovat vuosien varrella pyytäneet minua puhumaan tästä aiheesta. Aihe sopii minulle hyvin, sillä jo 1970-luvulla kysyin sekä ihmisten uskonnollisuutta että heidän hyvinvointiaan psykologisilla mittareilla. On yleisesti tiedossa, että uskonnolliset ihmiset elävät muita terveemmin ja että heidän elinikänsä on keskimääräistä pidempi. Joitakin vuosia sitten näin tilaston, jonka mukaan papit elävät ainakin miehistä kaikkein pisimpään. Yhtä kiinnostava on luonnollisesti uskonnollisuuden yhteys elämän mielekkyyteen ja onnellisuuteen. Yhteyden tutkiminen ei ole aivan yksioikoista, sillä uskonnollisuutta voidaan kuvata eri tavoin. Se voidaan tulkita sekä osallistumisena että uskonnollisina arvoina ja asenteina. Tähän teemaan liittyen olen pitänyt myös useita terapeuttiseen sielunhoitoon liittyviä luentoja.

Mihin suuntaan maailma on menossa?

Tästä teemasta on edesmenneen sosiologi Hans Roslingin keräämien tilastotietojen perusteella keskusteltu paljon. Olen hankkinut paljon muutakin tähän aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Lisäksi tein kahteen otteeseen vuosina 2007 ja 2008 juuri tällaisen kyselyn suomalaisia edustavalle otokselle. Tuon tutkimuksen tulokset olivat jännittäviä ja esittelyn arvoisia. Kun aiheesta aivan hiljattain pidin luennon, törmäsin vahvaan mielipiteiden jakautumiseen. Osa kuulijoista oli tiukasti sitä mieltä, että (melkein) kaikki menee huonoon suuntaan, osa taas päinvastoin koki paljon myönteistä kehitystä sekä Suomessa että maailmalla. Suhtautumista voi siis kuvata sekä pessimismi että optimismi. Esille voidaan nostaa sekä luontoon ja ympäristöön että ihmisen hyvinvointiin liittyviä asioita. Onko näistä mahdollista päästä johonkin järkevään tulkintaan tieteellistä tietoa hyödyntämällä?

Persoonallisuuden psykologia.

Luennoin tästä aiheesta Tampereen yliopiston psykologian laitoksella lähes 30 vuotta. Keskityin aluksi persoonallisuusteorioihin, joita ovat laatineet esimerkiksi Sigmund Freud, Carl Jung, Alfred Adler, Carl Rogers, Gordon Allport ja monet muut psykologian suuret nimet. Vähitellen huomasin – mikä näkyi myös kirjallisuudessa –, että nämä teoriat ovat hyvin mielenkiintoisia, mutta niin abstrakteja, että ne eivät ole merkittävästi ohjanneet persoonallisuuden tutkimusta. Niinpä sitten keskityin konkreettiseen persoonallisuuden tutkimukseen, jossa muun muassa piirteiden tutkimus laajeni ja syveni. Kaikille ovat tuttuja sellaiset piirteet kuin ekstraversio-introversio, vastuuntunto ja neuroottisuus, joita on tutkittu erittäin paljon. Vähitellen mukaan tulivat myös persoonallisten projektien ja kertomusten tutkimus. Nämä täydentävät piirteisiin perustuvaa laajaa tutkimusta ja antavat kokonaisvaltaisemman kuvan persoonallisuudesta.

Persoonallisuuden muutoksen psykologia.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että sekä oma että muiden persoonallisuus on kiveen hakattu – hyvine ja huonoine puolineen. Kun omat tai muiden piirteet ärsyttävät, alamme helposti miettiä, voisiko persoonallisuus sittenkin muuttua. Tai voiko se muuttua? Pohdin persoonallisuuden muutosta ja pysyvyyttä psykologiseen tutkimustietoon pohjautuen. Arvostammeko enemmän pysyvyyttä vai muutosta, millaisia asioita itse voimme tai emme voi muuttaa ja kuinka ympäristö vaikuttaa persoonallisuuteen. Muuttaako esimerkiksi työttömyys tai lapsen saaminen persoonallisuutta? Entä ulkomaille muuttaminen? Entä psykoterapia? Tekeillä on tästä teemasta samanniminen kirja, jonka julkaisee PS-kustannus.

Miksi valehtelemme?

Kirjoitin pari vuotta sitten tällä alaotsikolla kirjan Vaihtoehtoisia faktoja – miksi valehtelemme (2017). Kirjoittaminen ajoittui Yhdysvaltain vaalien aikaan, joten materiaalia oli runsaasti. Monissa artikkeleissa kummasteltiin Donald Trumpin suhtautumista totuuteen. Oliko ja onko Trump patologinen valehtelija vai pelkästään häikäilemätön oman etunsa ajaja? Oliko nyt siirrytty totuuden jälkeiseen aikaan? Ainakin politiikassa oli siitä selviä merkkejä. Kaikesta huolimatta me arvostamme rehellisyyttä ja totuutta. Olemme myös tässä asiassa ”kahden maan kansalaisia”. Korostamme rehellisyyttä, mutta sorrumme aika helposti valkoisiin valheisiin ja joskus jopa petoksiin. Tutkijat ovat koettaneet määrittää valehtelun määriä, mutta se on vaikeata, koska valheen määrittely ei ole yksioikoista ja menetelmät, joilla valehtelua voitaisiin seurata, ovat hankalasti toteutettavia. Luennolla pyrimme vastaamaan juuri tuohon luennon otsakkeen kysymykseen: mikä saa meidät valehtelemaan ja miksi me valehtelemme?

Yhteydenotto

Jos olet kiinnostunut tilaamaan Markkua luennoimaan, ole hyvä ja ota Markkuun yhteyttä! Sähköpostia Markulle voitte lähettää alta löytyvällä lomakkeella. Nimi ja sähköpostiosoite ovat pakollisia. Muut yhteystiedot löytyvät täältä.