Kysymyksiä onnellisuudesta (2019)

Kysymyksiä onnellisuudesta. Mikä meitä suomalaisia onnellisuudessa kiinnostaa. 2019. Helsinki: Basam Books.
ISBN 978-952-7240-99-1

Onnellisuus on ollut Suomessa esillä jo yli 20 vuotta, eikä kiinnostus siihen ole hiipunut. Tästä kertoo se, että onnellisuuden tutkija, psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen on pitänyt onnellisuudesta satoja luentoja ja vastannut lähes viikoittain haastattelijoiden kysymyksiin. Vastauksensa Ojanen pyrkii perustamaan tieteellisiin tutkimuksiin.

Onneksi haastattelijat ja kuulijat eivät aina kysy aivan samoja kysymyksiä, vaan yllättävät tutkijan ja panevat harmaat aivosolut liikkeelle. Esimerkiksi kysymykset ”Tarkoittaako onnellisuus eri kielissä samaa? ja ”Ovatko älykkäät ihmiset onnellisia?” vaativat tunkeutumista tutkimusraporttien uumeniin. Mukaan mahtuu myös sellaisia tärkeitä kysymyksiä, joihin ei voida antaa yksiselitteistä vastausta: ”Onko aitoa onnea olemassa?” ja ”Tavoittelevatko ihmiset onnellisuutta?

Kysymyksiä onnellisuudesta -kirjan tavoitteena on kysymysten ja vastausten avulla antaa kuvaus siitä, mitä onnellisuudesta tiedetään. Vastaukset perustuvat viime vuosikymmenten laajaan tutkimukseen, joita Ojanen värittää omakohtaisilla kokemuksilla ja pohdinnoilla. Kirja haastaa lukijan itse pohtimaan, mistä onnellisuudessa ja onnen edistämisessä on kysymys. Ojanen ei tarjoa yksioikoisia onnellisuuden reseptejä vaan kertoo myös avoimesti ne varjopuolet, joita onnen tavoitteluun liittyy.

Esipuhe – Kysymyksiä onnellisuudesta (734 latausta)

Kysymyksiä onnellisuudesta. Mikä meitä suomalaisia onnellisuudessa kiinnostaa (2019) -kirjan esipuhe lukijalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *