4. Miksi rikkaat haluavat lisää rahaa?

Vaikka rikkaille sanotaan, että raha ei tee onnelliseksi, he eivät siitä välitä. Tuskin he onnellisuuden vuoksi haluavat lisää rahaa. Rahan mukana seuraa monia arvokkaita asioita, kuten valtaa, arvostusta ja hallinnan tunnetta. Yksi rahan hankkimisen motiivi on voittaminen. Rikas haluaa kokea yhä uudestaan voittamisen ilon, mutta koska jokaisen uuden miljoonan vaikutus tuntuu aina vain vähäisemmän, on voitettava vielä enemmän. Kyseessä on eräänlainen peliriippuvuus, johon markkinatalous antaa paljon mahdollisuuksia.

Vaurauden ja tulojen yhteydestä tyytyväisyyteen ja onnellisuuteen on tehty paljon tutkimusta, sillä näitä asioita on kysytty lähes kaikissa hyvinvointiin liittyvissä tutkimuksissa. Edward Dienerin ryhmän tutkimuksessa oli mukana tietoja 132 maasta. Tiedot perustuivat Gallup-organisaation keräämiin aineistoihin. Päätulos oli se, että tyytyväisyys elämään korreloi perheen tulojen logaritmiin melko vahvasti, mutta huomattavasti heikommin myönteisiin ja kielteisiin tunteisiin.

Logaritmimuunnos selkeyttää yhteyksiä, jotka muuten ovat niukkoja. Tulojen merkitys vähenee, kun tulot nousevat. Onnellisuus ja tyytyväisyys eivät lisäänny lineaarisesti tulojen kasvaessa.

Tyytyväisyyden ja tulojen yhteyttä selitti elämän materiaalisen tason ja elämän mukavuuksien runsaus. Kun niitä oli runsaasti, elämään oltiin tyytyväisiä. Positiiviset ja negatiiviset tunteet sen sijaan liittyivät psykologisten ja sosiaalisten tarpeiden tyydyttymiseen. Niitä olivat oppiminen, autonomia, taitojen käyttäminen, kunnioitus ja tuen saaminen. Rahalla saa paljon hyvän elämän kannalta tärkeitä asioita, mutta kaikkein tärkeintä niillä ei saa: todellista rakkautta ja ystävyyttä.

Rikkaiden tulkinnoista antaa hyvän kuvan Nikhil Senguptan ja Chris Sibleyn tekemä tutkimus Uudessa Seelannissa. Suuresta otoksesta oli mahdollista erottaa rikkain prosentti. Siihen kuuluvat luottivat poliittiseen järjestelmään, kannattivat matalaa verotusta ja olivat muuhun väestöön verraten tyytyväisiä elämäänsä. Myös heidän itsearvostuksensa oli keskimääräistä parempaa. Tutkijoiden mukaan rikkaat hyötyvät vallitsevasta taloudellisesta ja poliittisesta järjestelmästä sekä taloudellisesti että psyykkisesti.

Jos jokin ärsyttää, niin suurituloisten ruikutus siitä, että verot ovat korkeita. Kuitenkin heille jää käteen monin verroin enemmän rahaa kuin pienituloisille.

Diener, E., Ng, W., Harter, J. & Arora, R. (2010).Wealth and happiness across the world: material prosperity predicts life evaluation, whereas psychosocial prosperity predicts positive feeling. Journal of Personality and Social Psychology, 99, 52–61.

Sengupta, N. & Sibley, C. (2019). The political attitudes and subjective wellbeing of the one percent. Journal of Happiness Studies, 20, 2125–2140.

3. ”Miksi helvetissä tarvitsette bonuksia, vaikka palkkanne on niin suuri?”

Jo melko yksinkertaisissa, mutta kuitenkin vaativissa tehtävissä, palkkion jatkuva lisääminen tuottaa suoritusahdistusta ja heikentää tuloksia. Motivaatiossa pätee niin sanottu käännetty U-käyrä. Sekä kovin pieni palkkio että kovin suuri palkkio johtavat kumpikin suoritusten kannalta kielteisiin tuloksiin. Stressi lisääntyy vaativissa tehtävissä palkkion suurentuessa. Jos kyse on hyvin mekaanisista tehtävistä, silloin suuri palkkio voi parantaa tuloksia, mutta se voi johtaa voimien ponnistamiseen äärimmilleen.

Ekonomisti Dan Ariely on havainnut, että johtajat eivät usko, että tämä tulos pätee heihin. He tekevät työtä parhaiten stressattuina! Tämä ei päde edes urheilussa, sillä parhaat pelaajat eivät pelin lopussa ole tarkempia kuin pelin alussa (s. 39). Kun yhdysvaltalainen kongressiedustaja kysyi pankkiireilta “Miksi helvetissä tarvitsette bonuksia, vaikka palkkanne on niin suuri?” Kysymys tuotti suuren hiljaisuuden. Jäätävän hiljaisuuden. “Pitääkö teitä lahjoa, jotta tekisitte kunnolla töitä? En tajua tätä asiaa? Ajatelkaa, mitä tämä kertoo tavalliselle työntekijälle. Te, jotka olette kaikkein tärkeimpiä henkilöitä järjestelmässä ja sen huipulla, palkkanne ei silti ole riittävä, vaan tarvitsette vielä lisäbonuksen tehdäksenne hyvää työtä.” Kukaan ei kommentoinut ja aplodit olivat vaisuja. (Ariely, s. 41). Tätä on myös Suomessa ihmetelty, mutta sitten todetaan, että asialle ei voi mitään.

Sitouttamisen myytti on lisännyt johtajien palkkioiden inflaatiota. Todellisuudessa johtajat eivät sitoudu vaan odottavat aina vain parempaa tarjousta.

Ariely, D. (2010). The upside of irrationality. The unexpected benefits of defying logic at work and at home. Lontoo: HarperCollins.

2. Miksi syömishäiriöt ovat lisääntyneet?

Prinsessa Dianan ja monien muiden julkisuuden henkilöiden ansiosta media kiinnostui syömishäiriöistä. Syömishäiriöt ovat lisääntyneet länsimaissa tasaisesti niin, että jo vuonna 1978 todettiin, että kyseessä oli uusi sairaus. Kulttuuri on muuttanut suhtautumisen kehoon laihuutta suosivaksi, mikä vaati jatkuvaa syömisen tarkkailua. Koska ennen ruoasta oli pulaa ja kauneusihanteet olivat erilaisia, laihuus kertoi sairaudesta tai köyhyydestä. Nykyisin näistä ongelmista kärsivät erityisesti aktiivisesti ulkonäköään, syömistään ja painoaan seuraavat keski- ja yläluokan nuoret naiset.

Yksilökeskeinen kulttuuri edistää sisäänpäin kääntymistä. Minuuden tunto on vahvistunut, samoin autonomian korostaminen. Se johtaa siihen, että oma keho ja mieli ovat syntipukkeja silloin, kun elämä ei suju odotusten mukaisesti.

Kun kulttuurissa on pulaa ruoasta ja lihavuutta pidetään varallisuuden ja menestyksen merkkinä, syömishäiriöt ovat harvinaisia. Syömishäiriöissä yhdistyvät monet biologiset, psykologiset ja sosiologiset tekijät. Länsimaissa pikemminkin laihuus kuin lihavuus liittyy kauneuteen, joskin standardit ovat vaihdelleet huomattavasti myös lyhyinä ajanjaksoina (langanlaiha Twiggy – ja Marilyn Monroe rehevimmillään).

Kulttuurin vaikutukset eivät yksin riitä selittämään syömishäiriöitä, sillä enemmistö nuorista naisista välttyy näiltä ongelmilta. Persoonallinen herkkyys sekä taipumus kielteisiin tulkintoihin pahentavat tätä ongelmaa. Se voi näkyä esimerkiksi siinä, että pienetkin epäonnistumiset nähdään katastrofeina. Lankeaminen leivokseen voi saada aikaan rajun paastoamispuuskan. Lopulta kyse on geneettisistä taipumuksista, jotka näkyvät erityisesti syömishäiriöille altistavina persoonallisuuden piirteinä.

Esimerkiksi anoreksia on erittäin vakava sairaus. Omissa tutkimuksissani olen todennut, että onnellisuuden arviot ovat anoreksiaa sairastavilla keskimäärin hyvin matalia. Arviot onnellisuudesta ovat samaa tasoa kuin masentuneilla.

Beidel, D.C., Bulik, C.M. & Stanley, M.A. (2010). Abnormal psychology. Boston: Prentice Hall.

Horwitz, A.V. (2002). Creating mental illness. Chicago: University of Chicago Press.

Vihdoinkin toinen painos!

Markun Positiivisen psykologian käsikirjan toinen painos ilmestyy viikolla 22. Ensimmäinen painos myytiin nopeasti loppuun.

Positiivisen psykologian käsikirja, 2 p. (Basam Books, 2024, 529 sivua). Kirjan kannen on ideoinut Martti Ojanen. Positiivisen psykologian lähtökohtana on näkemys, että hyvää on enemmän kuin pahaa – siitäkin huolimatta, että paha on usein vahvempaa kuin hyvä.

Markku kuvaa Positiivisen psykologian käsikirja -teoksessaan laajasti positiivisen psykologian tutkimusta ja sovelluksia. Uusimpien tutkimustietojen lisäksi kirjassa on mukana myös kirjoittajan omakohtaista pohdiskelua hyvästä elämästä, elämän mielekkyydestä ja onnellisuudesta.

Käsikirjassa on kaikkiaan neljätoista lukua, joista mainittakoon positiiviset piirteet ja vahvuudet, positiiviset asenteet ja odotukset, hyveet, uskonto ja spirituaalisuus, ihmissuhteet, onnellisuus ja mielekkyys. Yksi tärkeimmistä luvuista käsittelee keinoja, joilla hyvinvointia ja onnellisuutta voidaan parantaa. Kirjassa on myös laaja hakusanasto.

Markku Ojanen on psykologian emeritusprofessori Tampereen yliopistossa. Ojanen on aktiivinen keskustelija ja luennoi hyvinvointiin liittyvistä aiheista. Hän on julkaissut lukuisia populaaritieteellisiä esityksiä psykologian eri alueista.

Kotisivuilla on paljon positiiviseen psykologiaan liittyvää materiaalia sekä esittelyjä Markun kirjoittamista kirjoista. Kotisivun kautta voi tilata myös tätä kirjaa sekä joitakin aikaisemmin ilmestyneitä kirjoja.

Hyvää uutta vuotta 2024!

Toivotamme kaikille lukijoille ja kävijöille oikein rauhallista ja onnellista uutta vuotta 2024. Markku on tänä vuonna kunnostautunut erityisesti mielipidekirjoitusten kirjoittajana, ja niitä on voinut lukea monesta lehdestä. Esimerkkinä näistä vaikkapa HS:n “Miksi hallitus ei uskalla kiristää hyvin toimeentulevien verotusta?“.

Seuraavassa myös muutama pidempi, vain kotisivuilta löytyvä juttu:

Nähdään ensi vuonna!

Ylisukupolvinen trauma

Tästä aiheesta on kirjoitettu paljon, usein viitaten siihen Vanhan testamentin tekstiin (5 Moos. 5:9), jonka mukaan isien ja äitien synnit vaikuttavat aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Esimerkkinä mainitaan punaisten raskaat kokemukset hävityn kansalaissodan jälkeen. Siitä kolme sukupolvea eteenpäin on noin 75 vuotta. Silloin traumaattiset kokemukset voisivat näkyä vielä lastenlastenlapsissa.

Toinen esimerkki. Sotaorvot ovat kokeneet isän menetyksen trauman. Sen seuraukset voisivat siis näkyä vielä lastenlastenlapsissa. Kuitenkin sotaorvot ovat selviytyneet hyvin, joskin noin 15 prosenttia koki tutkimukseni mukaan vielä katkeruutta, kun sodasta oli kulunut 70 vuotta. Se johtui usein orpouteen liittyvistä vääryyksistä ja köyhyydestä, ei välttämättä isän menetyksestä.

Kolmas esimerkki. Millaisia ovat talvi- ja jatkosodan kokeneiden vanhempien vaikutukset lapsiinsa? Usein tätä käytetään esimerkkeinä ylisukupolvisista traumoista. Sodan käyneet isät olivat menettäneet neljä, jopa viisikin vuotta rintamalla vaikeissa olosuhteissa ja moni turvautui alkoholiin raskaiden muistojensa vuoksi. Äidit puolestaan olivat tuon ajan odottaneet ahdistavia uutisia puolisostaan ja koettaneet selviytyä lastensa kanssa. On luonnollista ajatella, että nämä kokemukset jotenkin heijastuisivat lapsiinkin.

Tuntuu uskottavalta, että ahdistavat kokemukset voivat siirtyä seuraavalle sukupolvelle. Niitä voidaan myös aktiivisesti siirtää. Jos kokemuksia sävyttää vääryys, silloin ne ovat erityisen tuskallisia. Seuraava polvi voi omaksua vääryyden tuottamaa katkeruutta, vaikka oma elämä alkaisi jo sujua. Vielä kolmaskin polvi voi saada muistutuksia noista isovanhempien katkerista kokemuksista. Neljännelle polvelle nämä alkavat olla etäisiä asioita, ellei niistä jatkuvasti muistuteta.  Niin tapahtuu monissa maissa. Katkeruutta voidaan siirtää satoja vuosia sitten tapahtuneista asioista.

Viittaus isien ja äitien synteihin on tässä yhteydessä ongelmallista, sillä keiden synneistä on lopulta kyse? Usein syntiä tekevät etenkin ne, jotka vaikeuttavat traumojen taakse jättämistä. Näin tapahtui juuri punaisten kohdalla. Armottomuus ja kosto ruokkivat traumojen vaikutusten jatkumista.

Tieteelliset haut tuottivat niukasti tutkimusta ylisukupolvisesta traumasta. Lapsien kokemuksista tosin on valtavasti tutkimusta. Traumatutkimuksista on saatu tällaisia tuloksia: (1) Traumat eivät ole yhteismitallisia, sillä ne eroavat monen asian suhteen. On yhteisiä ja yksin kohdattuja traumoja, äkillisiä ja pitkään kestäneitä traumoja, yksittäisiä traumoja ja toistuvia traumoja. (2) Traumojen ja vaikeuksien kasautuminen on erityisen tuskallista selviytymisen kannalta. (3) Persoonallisilla ominaisuuksilla on suuri vaikutus siihen, miten traumasta toivutaan. (4) Hyvin paljon vaikuttaa se, millaisia suojaavia tekijöitä trauman kokeneella on.

Jos vanhemmilla on ollut pitkään jatkuneita vakavia psyykkisiä, sosiaalisia tai taloudellisia ongelmia, ne vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Useimmiten kuitenkin lasten enemmistö selviytyy elämässään hyvin tai tyydyttävästi. Kun lapsilla esiintyy ongelmia, kyse on tavallisesti siitä, että traumaattiset olosuhteet ovat jatkuneet pitkään. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun toinen tai molemmat vanhemmat ovat alkoholisteja tai kärsivät psyykkisistä ongelmista.

Helposti unohtuu, että vakavien psyykkisten ongelmien periytyvyys on aika korkea, joten sekä vanhemmilla että lapsilla on esimerkiksi masennukselle altistavia geenejä. Tämä tieto ei tietenkään lievitä lapsen kokemaa traumaa.

Lapsiin liittyviä tutkimustuloksia

Sofie Kuppensin ryhmän meta-analyysin mukaan vanhempien riippuvuuksilla (alkoholi, huume ja tupakka) oli ”tilastollisesti merkitsevä, mutta vähäinen vaikutus lasten hyvinvointiin”. Huumeiden käytöllä oli kielteisin vaikutus ja alkoholinkäytöllä ja tupakoinnilla vähäisempi vaikutus.

Felicitas Auerspergin ryhmän meta-analyysin mukaan vanhempien ero lisää lasten mielenterveyden riskejä, joskin eron vaikutukset ovat lievittyneet vuodesta 1990 vuoteen 2018.

Carolyn Greenen ryhmän systemaattinen arviointi osoitti, että kaltoin kohdellut vanhemmat siirtävät usein lapsilleen tällaista kohtelua. Mitä huonommin ja mitä kauemmin itse oli joutunut väkivallan uhriksi lapsuudessaan, sitä useammin myös itse turvautui samanlaisiin tekoihin omia lapsia kasvattaessaan.

Mark Assink työtovereineen sai tuloksen, jonka mukaan väkivaltaa kokeneiden vanhempien riski siirtää samanlaista kasvatusta omille lapsilleen oli kolminkertainen verrattuna vanhempiin, jotka eivät lainkaan olleet kokeneet henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Tätä vastasi vaikutuksen voimakkuus + 0,29. Tutkijat havaitsivat lisäksi, että parhaiten tehdyissä tutkimuksissa yhteys oli vähäisempi.

Kuitenkin Laura-Émilie Savagen ryhmän meta-analyysi osoitti, että vaikutus oli kaukana predestinaatiosta. Äidin väkivaltakokemusten yhteys huonoihin kasvatuskeinoihin oli + 0.13, joka oli tilastollisesti merkitsevä, mutta vähäinen yhteys. Väkivaltaa kokeneiden äitien kasvatuksessa oli usein toivomisen varaa, mutta enemmistö suoriutui vähintään tyydyttävästi.

Kun vanhemmat ovat kokeneet erityisen voimakkaita traumoja, kuten keskitysleirejä ja kidutusta, myös lapsilla on selvästi enemmän psyykkisiä oireita kuin vertailuryhmillä (Daud, Skoglund & Rydelius; Fossion ym.; Qouta, Punamäki & El Sarraj; Shrira, Palgi, Ben-Ezra & Shmotkin). Vaikka vanhemmat eivät kertoisi kokemuksistaan, jo tieto vanhempien kauheista kokemuksista on omiaan lisäämään lapsissa ahdistusta.

Santavirran, Santavirran ja Gilmanin tutkimus on erityisen kiinnostava. Siinä tutkittiin lapsena Ruotsiin evakuoitujen henkilöiden lasten psyykkisiä ongelmia. Tulosten mukaan evakuoitujen äitien tyttärillä ilmeni korkeampi sairaalaan joutumisen riski kuin heidän serkuillaan, jotka muodostivat vertailuryhmän. Näiden serkkujen äidit eivät olleet lapsena Ruotsissa. Miehillä sairaalaan joutumisen riski ei ollut suurempaa kuin vertailuryhmässä, ei myöskään evakuoitujen isien tyttärillä.

Kirsi-Maria Hytönen ja Antti Malinen kuvaavat lasten kokemuksia sodan jälkeen. Näitä kokemuksia muisteltiin vuosina 2014-2016 tehdyissä haastatteluissa. Monilla lapsilla oli sodan jälkeen taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia ja osa koki torjuntaa ja laiminlyöntejä, mutta silti muistoja sävytti selviytyminen ja psyykkisen vahvuuden (resilienssin) kokemus. Vaikeuksista huolimatta oli pärjätty. Tämä oli minunkin havaintoni tutkiessani sotaorpojen kokemuksia.

Stanley Kripperin ja Deirdre Barrettin mukaan on mahdollista, että epigenetiikan välityksellä traumojen vaikutukset voisivat siirtyä jälkeläisiin, mutta toistaiseksi tutkimusnäyttö on niukkaa.

Suomalaisten hyvinvointi

Suomalaisten hyvinvointi -raportissa (Moisio ym.) on kuvattu suomalaisten tyytyväisyyttä elämään vuodesta 1995 lähtien vuoteen 2006 asti (s. 26). Toistuvissa kyselyissä on käytetty neliportaista asteikkoa: 4=erittäin tyytyväinen, 3=melko tyytyväinen, 2=en kovin tyytyväinen ja 1=en lainkaan tyytyväinen. Keskiarvo on tuolla aikavälillä ollut koko ajan noin 3,2 – 3,3 eli muutokset ovat olleet todella vähäisiä. Sosiologi Elina Haavio-Mannila sai saman tuloksen jo vuonna 1963, jolloin hän liitti tyytyväisyyttä koskevan kyselyn tutkimuksiinsa (emt. s. 26). On hätkähdyttävää ajatella, että 50 vuoden aikana tyytyväisyydessä ei ole tapahtunut mitään muutoksia.

Varhaisin suomalaisia hyvin edustava tutkimukseni on tehty vuonna 1993. Erään suuren suomalaisen yrityksen työntekijöistä tehtyyn otokseen vastasi 476 henkilöä. Tässä tutkimuksessa saatiin seuraavia tuloksia kolmella hyvinvointimuuttujalla (keskiarvot 0 – 100 -asteikolla):

  1. Mieliala                                       73
  2. Itseluottamus                            73
  3. Tyytyväisyys                              73 (tämä seurannassa, jossa N=203)

Käyttämissäni asteikoissa 100 kuvaa erinomaista hyvinvoinnin kokemusta ja 0 erittäin huonoa. Suomen Psykologiliiton toimeksiannosta tein otoksen suomalaisista vuonna 2005 (344 henkilöä).  Keskiarvot olivat

  1. Toiveikkuus                               74
  2. Henkinen tasapaino               76
  3. Mielekkyys                                77
  4. Itsekunnioitus                           75

Vuosina 2008-10 tekemääni sotaorpotutkimukseen osallistui 1041 henkilöä). He puolestaan antoivat omasta elämästään seuraavia arvioita:

  1. Rauhallisuus                             74
  2. Vastuuntunto                           90
  3. Optimismi                                  74
  4. Onnellisuus                                67

Onnellisuus oli keskimäärin hiukan matalampi kuin mitä suomalaista väestöä kuvaavissa tutkimuksissa on saatu. Olisi outoa, jos kaikki olisi mennyt aivan yhtä hyvin kuin muilla samanikäisillä, vaikka heilläkin tietysti oli elämässään monenlaisia traumoja. Vastuuntunto, rauhallisuus ja optimismi ovat kuitenkin sotaorpoja kantaneet. Ja ne ovat yhtä lailla kantaneet myös muita tuon sukupolven suomalaisia.

Miksi hallitus ei uskalla kiristää hyvin toimeentulevien verotusta?

Hyvin toimeentulevien verotuksen keventäminen loukkaa yleistä oikeustajua.

HS 16.12.2023 https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010055602.html

Miten hallitukselle voisi tehdä selväksi, että suomalaisessa hyvinvointivaltiossa ei saa tehdä päätöksiä, jotka lisäävät köyhyyttä ja syrjäytymistä? Kritiikki vain ei tunnu menevän perille.

Hallitusohjelma ei ole mikään pyhä kirja, jota ei voi muuttaa. On totta, että olemme viime vuosina eläneet yli varojemme. Sopeutusta ei kuitenkaan saa tehdä niin, että heikoimmat kärsivät. Miksi hyvin toimeentulevien verotusta ei uskalleta kiristää? Luottamusta ja yleistä motivaatiota tuhoaa se, että yhä useammat syrjäytyvät ja köyhtyvät. Heidän ostovoimansa säilyttäminen on tärkeämpää kuin varakkaiden, jotka tuskin hankkivat paljon enemmän palveluja ja tavaraa, vaikka verotus pienenisi.

Yleistä oikeustajua loukkaavin hallituksen toimi on ollut varakkaiden verotuksen keventäminen. Minun on vaikea uskoa, että hallituspuolueita äänestäneet kannattavat tällaista. Verojen radikaali alentaminen Ronald Reaganin Yhdysvalloissa ja Margaret Thatcherin Britanniassa ei saanut aikaan toivottua talouden piristymistä.

Valtion velkaantumisen vähentäminen ei ole peruste tarpeettoman kovalle talouspolitiikalle. Jos on kärsittävä liiallisen velanoton seurauksista, on kärsittävä yhdessä ja vielä niin, että hyvin toimeentulevat kärsivät suhteessa eniten.

Markku Ojanen
psykologian emeritusprofessori
Lempäälä

Miksi ihmisen itsekkyyttä on korostettu?

Psykologian oppikirjoissa on runsaasti kuvauksia ihmisten itsekkyydestä. Niillä suorastaan herkutellaan. Yksi kuuluisimmista on Philip Zimbardon Stanford prison experiment, jossa 24 osallistujaa jaettiin satunnaisesti ”vankeihin” ja ”vartijoihin”. Zimbardo järjesti Stanfordin yliopiston kellariin vankilamaiset olosuhteet, joihin sitten vangit ja vartijat sijoitettiin. Kummallekin annettiin puvut, jotka kertoivat heidän roolinsa. Vangit olivat kaavuissa, joissa oli identiteettinä vain numero. Vaikka tutkimuksen piti kestää kaksi viikkoa, se keskeytettiin jo kuuden päivän kuluttua, koska vangit alkoivat äänekkäästi valittaa. Olosuhteiden lisäksi syynä oli se, että vartijat kohtelivat vankeja hyvin epäasiallisesti.

Toinen, yhtä kuuluisa tutkimus on Stanley Milgramin tottelevaisuustutkimus. Siinä tutkimukseen osallistuvat saivat toimia ”opettajina” oppimiskokeessa. Ideana oli se, että muistikokeessa ”oppilaiden” vääristä vastauksista tai vastaamattomuudesta tuli rangaista aina vain kovenevilla sähköiskuilla. Oppilas oli viereisessä huoneessa, mutta hänen äänensä voitiin kuulla selvästi. Kun virheiden vuoksi sähköiskut kovenivat, oppilas alkoi äänekkäästi valittaa. (Oppilaan reaktiot olivat näyteltyjä. Hän oli tutkijan apulainen.) Opettajien enemmistö käytti lopulta hengenvaarallisia sähköiskuja.

Kolmas, lähes yhtä paljon huomiota saanut tutkimus (Latane & Darley) liittyi paikalla olijoiden käyttäytymiseen, kun joku oli avun tarpeessa. Tutkijat saivat idean tutkimuksiinsa uutisesta, jossa naisen kerrottiin joutuneen New Yorkin kadulla illalla raiskauksen ja murhan kohteeksi. Kertomusten mukaan 38 henkilöä näki tapauksen, mutta kukaan ei puuttunut tuohon kauheaan tekoon. Tutkijat laativat laboratoriossa hätätilanteita, joissa oli mukana eri määrä henkilöitä, jotka voisivat auttaa. Viereisestä huoneesta saattoi esimerkiksi kuulua avunpyyntöjä. Tutkimusten tulos oli: mitä enemmän mahdollisia auttajia oli paikalla, sitä harvemmin hädässä ollut sai apua.

Johtopäätös näistä tutkimuksista oli, että ihmisen sisällä piilee peto, joka odottaa vain sopivaa tilaisuutta päästäkseen esiin. Ihminen on perusluonnoltaan itsekäs olento, jonka kurissa pitäminen vaatii paljon ulkoista kontrollia. Tällaisilla tutkimuksilla haluttiin osoittaa, että toisen maailmansodan kauheat kokemukset perustuivat juuri ihmisen luontaiseen itsekkyyteen.

Biologit tarjosivat tälle tulkinnalle tukea vedoten darwinistiseen evoluutioon. Richard Dawkins tuli tunnetuksi kirjastaan The Selfish Gene, jossa ihminen kuvattiin selviytymiskoneena. Puolustaakseen itseään ja lähisukulaisiaan ihminen on valmis tarvittaessa käyttämään väkivaltaa. Hänen pessimistinen, mutta varovaisen toiveikas päätelmänsä oli ”opettakaamme anteliaisuutta ja altruismia, koska olemme syntyneet itsekkäiksi”.

Vähitellen noita kanonisaation saaneita tutkimuksia on alettu arvostella. Ne oli laadittu osoittamaan, että ihminen on itsekäs. Philip Zimbardo ohjeisti osallistujia toimimaan kuviteltujen roolien mukaisesti. Tuskin kukaan osallistuja ajatteli, että ollaan aidossa tilanteessa, vaan ymmärsi, että jotakin tutkija haluaa ja sen mukaan toimittiin. Osa vangeista on kertonut, että he näyttelivät kokevansa kovia. Juuri tällaista Zimbardo halusi. Hän on myöhemmin kirjoittanut, että tilanteista riippuen kuka tahansa voi olla varas tai murhamies. Hän ei niinkään korostanut ihmisen luontaista itsekkyyttä, vaan ihmisen herkkyyttä ja olosuhteiden voimakkuutta.

Stanley Milgramin tutkimukseen on kohdistunut samanlaista kritiikkiä. Vaikka säilyneet filmit osoittavat, että sähköiskujen antaminen oli ahdistavaa, osallistujat – enemmistö ainakin – luultavasti uskoi, että maineikkaan ylipiston tiloissa ei sittenkään voi tapahtua mitään kauheata. Milgramin eduksi on sanottava, että hän kokeili monia erilaisia variaatioita ja havaitsi toisin kuin Zimbardo, että vaarallisten sähköiskujen antamista tapahtui vain hyvin vaativissa ja autoritaarisissa tilanteissa. Jos oli mahdollisuus välttää sähköiskujen antamista, sitä myös käytettiin.

Tuo tapaus New Yorkissa oli kauhea, mutta kuvaukset läsnä olleiden reaktioista ovat pitkään olleet virheellisiä. Tilanteen nähneitä oli paljon vähemmän ja osa kuuli vain avunhuutoja. Ainakin yksi henkilö koetti puuttua tilanteeseen.

Kun Richard Philpot tutki todellisia väkivaltatilanteita eri maissa niistä kertyneiden filmien perusteella, hän havaitsi että tutkituissa 219 tilanteessa sivustakatsojat eivät olleet passiivisia. Väkivallan uhriksi joutuneet saivat apua 90 prosentissa tapauksista. Auttajia oli usein enemmän kuin yksi. Tulos oli noihin alkuperäisiin tutkimuksiin nähden päinvastainen: mitä enemmän ihmisiä oli paikalla, sitä todennäköisemmin sai apua.

On jo pitkään ollut tiedossa, että usein odotukset toteuttavat itsensä. Näillä tutkijoilla oli omat vahvat odotuksensa tutkimuksen tuloksista, että jotakin kauheaa alkaa tilanteen pakottamana tapahtua. Tuollaisissa tutkimuksissa on vaikea säilyttää täysin neutraali asenne. Tiedostamattaan tutkijat voivat antaa vihjeitä, jotka tuottavat odotusten mukaisia tuloksia. Maailmansodan kauheudet olivat vielä lähellä ja kertoivat siitä, että ihminen todella voi tehdä kauheita tekoja – myös pakottamatta.

Nuo tutkimukset olivat metodisesti puutteellisia, mutta kritiikki on jo ollut liian voimakasta. Ukrainassa käytävä sota on jälleen osoittanut, että ihmiset voivat tehdä julmia tekoja, kun olosuhteet ovat otollisia. Edelleen julmat diktaattorit luovat sellaisia pelon ja uhattuna olemisen ilmapiirejä, jotka altistavat ihmisiä noudattamaan pahoja tekoja.

On kuitenkin hyvä, että myös ihmisen myönteistä puolta on alettu tutkia. Ilman tutkimuksen antamaa näyttöäkin on valtavasti havaintoja siitä, että ihmiset ovat avuliaita. Ihmiset eivät heti käytä tilaisuutta hyväkseen, vaikkapa varasta, kun kukaan ei ole näkemässä.

Abraham Maslow kirjoitti jo vuonna 1968: ihmisluonto on psykologian toimesta myyty halvalla. Ihmiset voivat olla julmia ja itsekkäitä, mutta he voivat olla myös ystävällisiä ja jopa sankarillisia.

Lähteet

Philpot, R., Liebst, L. S., Levine, M., Bernasco, W., & Lindegaard, M. R. (2020). Would I be helped? Cross-national CCTV footage shows that intervention is the norm in public conflicts. American Psychologist, 75, 66–75.

Taylor, Steve (2023). Classic psychology warped our view of human nature as cruel and selfish – but new research is more hopeful. The Conversation, July 19, 2023.

https://theconversation.com/how-classic-psychology-warped-our-view-of-human-nature-as-cruel-and-selfish-but-new-research-is-more-hopeful-209991

IS: Uponneen sukellus­aluksen sisällä tapahtuu yksi kauheimpia asioita ihmiselle – ”Vitsit ovat vähissä”

Turisteja kuljettanut Titan-sukellusalus on ollut kadoksissa sunnuntaista lähtien. Happi on loppumassa ja aika on käymässä vähiin meren syvyyksiin loukkuun jääneillä ihmisillä.

Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen miettii, että kauheimpia asioita ihmiselle on se, kun alkaa ymmärtää, ettei mikään ilmeisesti juuri auta enää.

Markun mietteet Titan-sukellusaluksella käydyistä tunteista ja tuntemuksista voi lukea Ilta-Sanomien sivuilta.

Positiivisen psykologian käsikirja (2023)

Positiivisen psykologian käsikirja.
2023. Helsinki: Basam Books.
ISBN 978-952-379-400-9

Mitä positiivisessa psykologiassa tutkitaan ja miten sen tutkimustuloksia on sovellettu? Entä millainen on tieteenalan historia, millaista kritiikkiä sitä kohtaan on esitetty? Kaikissa kulttuureissa viisaat ovat antaneet hyvän elämän ohjeita. Positiivisessa psykologiassa arvioidaan, miten toimivia nämä ohjeet ovat. Sen piirissä kehitetään myös jatkuvasti uusia menetelmiä, joilla hyvinvointia parannetaan. Suuri osa tutkimuksesta on kohdistunut hyveisiin, kuten kiitollisuuteen, anteeksiantoon, auttamiseen ja nöyryyteen. Viime vuosina tutkimuksen kohteena ovat olleet myös kulttuurit, organisaatiot ja ympäristöt. Lukijaystävällinen kirja tarjoaa kattavan ja ajankohtaisen kuvauksen nopeasti kehittyvästä tieteenalasta.

MARKKU OJANEN on psykologian emeritusprofessori Tampereen yliopistossa. Ojanen on aktiivinen keskustelija ja luennoi hyvinvointiin liittyvistä aiheista. Hän on julkaissut lukuisia populaaritieteellisiä esityksiä psykologiasta. Uusimmassa kirjassaan hän pohdiskelee myös omakohtaisesti hyvää elämää, elämän mielekkyyttä ja onnellisuutta.

Teoksen voi hankkia Basam Booksilta sekä CDON, Adlibris, Booky, Suomalainen