Markun kaksi uutta kirjoitusta, Kasvua vai onnellisuutta ja Voiko jokainen oppia onnelliseksi? voi lukea Mielipiteet-osastosta.
Tekijä:
Ilta-sanomat: Suomi on jälleen maailman onnellisin maa
- Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi kahdeksatta kertaa peräkkäin.
- Suomalaiset ottivat tiedon vastaan epäillen ja kyseenalaistivat onnellisuutta.
- Onnellisuustutkija Markku Ojasen mukaan suomalaisilla on tapana vähätellä itseään, mikä selittää osin epäilevää reaktiota.
- Ojasen mukaan Suomen korkea sijoitus selittyy muun muassa demokraattisella hyvinvointivaltiolla, vähäisellä korruptiolla ja keskinäisellä luottamuksella.
Koko haastattelun voi lukea Ilta-sanomien nettisivulla.
Markun oma kirjoitus aiheesta löytyy otsikolla Kahdeksankertaisesti onnellinen kansa.
Voiko jokainen oppia onnelliseksi?
Aina silloin tällöin näkee otsakkeita, joiden mukaan ”jokainen voi oppia onnelliseksi”. Jos se olisi ”jokainen voi oppia onnellisuutta”, se olisi realistinen, mutta silloinkin siihen liittyy varauksia.
Ihmisen onnellisuuden perustaso on kuin termostaatti, joka pitää lämpötilan – nyt onnellisuuden lämpötilan – hyvin tarkasti samanlaisena. Onnellisuus voi hetkellisesti muuttua aika paljon, varsinkin kielteiseen suuntaan, mutta se palautuu nopeasti tuolle omalle tasolle. Kun kyse on isommista asioista, silloin palautuminen voi kestää kuukausia ja vuosiakin. Kaikilla muutos ei palaudu perustasolle, mutta tutkimusten mukaan suurella enemmistöllä näin tapahtuu. Tämä koskee myös onnellisuuteen tähtääviä ohjelmia, sillä edistymisen jälkeen niissäkin tapahtuu palautumista omalle perustasolle.
Haluavatko ihmiset parantaa onnellisuuttaan? Todellisuudessa on paljon ihmisiä, jotka eivät innostu onnellisuuden ohjeista, oppaista ja ohjelmista. He ovat tyytyväisiä siihen, miten elävät tai sitten pitävät tällaisia ohjeita humpuukina. Vaikka he eivät olisi lukeneet tutkimuksia jokaiselle ominaisesta onnellisuuden tasosta, he ajattelevat näin. Heidän mielestään jokainen on juuri niin onnellinen kuin on.
Alun innostus onnellisuusohjeiden noudattamisesta hiipuu ajan myötä. Ohjeita noudatetaan niin kauan kuin ohjausta saadaan, mutta ohjauksen loputtua koko asia menettää merkityksensä. Lisäksi ohjeiden noudattamisen vaikutukset ovat tutkimusten mukaan keskimäärin aika pieniä ja heikkenevät ajan myötä kuten edellä kirjoitin. Tuo keskimäärin tarkoittaa sitä, että osalla muutoksia tulee, mutta monilla ei tapahdu muutosta lainkaan.
Onnellisuuden termostaatti sekä motivaation ja ohjauksen puutteellisuus saavat aikaan sen, että läheskään kaikki eivät hyödy onnellisuuden ohjeista tai kursseista. En ole aivan pessimistinen, sillä näen kaksi poikkeusta. Ensinnäkin on henkilöitä, joiden onnellisuuden taso on vaikeuksien ja vastoinkäymisen vuoksi alentunut siitä, mitä se voisi olla. Etenkin lääkitys ja terapia ovat tässä avuksi, mutta myös onnellisuusohjeilla on todettu myönteisiä vaikutuksia. Nämä auttavat palautumista omalle luonnolliselle perustasolle.
Toiseksi on ihmisiä, jotka ovat valinneet juuri heille sopivan menetelmän ja jatkavat sitä sitkeästi kuukaudesta toiseen. Sellainen voi olla esimerkiksi kiitollisuuden ja avuliaisuuden tietoinen lisääminen. Jos näistä tulee tapa, onnellisuus voi jonkin verran kohota. Termostaatti säädetään uudelle tasolle ja mikä tärkeintä, innostus ja halu kehittää itseään säilyvät.
Vielä on hyvä muistaa sekä ohjauksen että terapian kannalta kiusallinen asia. Kielteiset elämäntapahtumat voivat kumota positiivisen muutoksen.
Onnellisuuden kohottamista vaikeuttaa sekin, että tutkimusten mukaan onnellisuuden taso on Suomessa hyvin korkea. Esimerkiksi World Happiness -projektin keskiarvo oli viimeksi 7,7/10. Se tarkoittaa, että Suomessa on melkoinen joukko erittäin onnellisia ihmisiä, jotka ovat antaneet onnellisuudestaan arvioita 9 ja 10. He ovat kuin huippu-urheilijoita, joiden on vaikea enää parantaa tuloksiaan. Toisin kuin urheilijat, he tuskin sitä haluavatkaan. Heillä on varaa hiukan pudotakin tuosta tasosta.
Psykoterapian tutkimuksen yhteydessä oli joitakin vuosia sitten esillä spontaani paraneminen, jolla tarkoitettiin sitä, että ihmisten psyykkinen tila parani merkittävästi ilman terapiaa. Se näkyi siinä, että myös kontrolliryhmän tulokset paranivat seurannan aikana, vaikka he eivät terapiaa saaneetkaan. Spontaani oli oikeastaan väärä sana, sillä tietenkin kyse oli siitä, että heidän oireensa lievittyivät tai sitten elämässä tapahtui hyviä asioita. Näin voi tapahtua myös onnellisuuden yhteydessä.
Sekä psykoterapian että onnellisuuden ohjauksen yhteydessä erikoista on se, että hyvin erilaiset menetelmät toimivat suunnilleen yhtä hyvin. Se voi tarkoittaa sitä, että olennaisia ovat myönteiset odotukset ja luottamus siihen terapiaan tai ohjaukseen, jota kulloinkin on saatavissa. Sekä myönteisillä että kielteisillä odotuksilla on taipumusta toteuttaa itseään.
Onnellisuuden kohottaminen on mahdollista, mutta paljon haastavampaa kuin mitä nuo paljon lupaavat otsakkeet antavat ymmärtää.
Kasvua vai onnellisuutta
Ekonomisti Sir Richard Layardin mukaan onnellisuus on suurin hyvä ja itsestään selvästi tärkein asia yhteiskunnassa. Toinen ekonomisti Richard Easterlin nyökyttelisi, jos vielä eläisi. Suomi on tämän suurimman hyvän saavuttanut kahdeksan kertaa. Eikö se riitä?
Moni muu ekonomisti ajattelee, että suurin hyvä on taloudellinen kasvu. Onnellisuuden kannalta sillä ei ole paljon merkitystä, sillä moni meitä rikkaampi ja taloudellisesti menestyvämpi maa jäi jälleen Suomen jälkeen. Onnellisuuden merkitystä korostavat ekonomistit aiheellisesti pelkäävät, että kasvu lisää taloudellista eriarvoisuutta. Se taas vaikuttaa kielteisesti onnellisuuteen. Kasvu on tietenkin hyvä asia, jos sen hedelmät jaetaan kaikille, eikä vain rikkaille.
Jos nyt päädytään alentamaan laajasti verotusta, kuten Wahlroosin koulukuntaan kuuluvat ekonomistit esittävät, kasvua voi tulla, vaikka aivan varmaa se ei ole. Nouseeko siitä Suomen onnellisuus edelleen, tuo suurin hyvä? Tuskinpa vain, sillä olemme niin korkealla tasolla, että siitä voi tulla vain alaspäin.
Kasvu ei tietenkään lähde heti käyntiin verojen alentamisen jälkeen, joten verotuloja voi olla hyvän aikaa vähemmän käytettävissä yhteisen hyvinvoinnin edistämiseen. Koska juuri nyt on paljon ihmisiä, joilla on taloudellisia vaikeuksia, miten heidän käy? Jaksavatko he odottaa, kun näkevät, että verojen alentamisesta varakkaat hyötyvät heti? Ei voida vaatia että vaikeuksissa olevat ihmiset odottavat vuoden tai kaksikin talouden yleistä kohenemista. Mahtaako moni silloinkaan saada kasvusta hyötyä?
Viime vuoden syksyllä Vaasassa tekemässämme tutkimuksessa juuri taloudelliset ongelmat alensivat merkittävästi onnellisuutta. Oli kasvua tai ei, vaikeuksiin joutuneista ihmisistä on pidettävä huolta.
Moni varmaan jo kysyy, miksi ihmeessä olemme onnellisin kansa, vaikka traditionaalisten ekonomistien suurinta hyvää eli kasvua ei ole ollut moniin vuosiin. Se taas johtuu siitä, että meillä on tuon tuoreen World Happiness -raportin mukaan paljon sellaisia vahvuuksia, joita muilla valtioilla ei ole. Suomi on turvallinen maa, jossa ihmiset luottavat toisiinsa. Myös hyvinvointivaltion ydin on onnistuttu säilyttämään heikosta kasvusta huolimatta. Pidetään siitä edelleen tiukasti kiinni.
Markku Ojanen, Lempäälä
23. Miksi empatia on lisääntynyt?
Eikö ole ihmeellistä, että samalla kun yhteisöllisyys on heikentynyt, meistä on tullut empaattisempia? Tämän voi kiistää tämän hetken kauheuksien vuoksi, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että parin sadan vuoden aikana meistä on tullut empaattisempia. Luin pari vuotta sitten kuvauksen eräästä 1700-luvun taistelusta. (Saattoi olla Pultavan taistelu.) Nuo entisajan taistelut olivat kauheita, sillä jopa puolet sotilaista saattoi menehtyä. Kirjan kirjoittaja kuvasi, kuinka aateliset sodanjohtajat joivat yhdessä maljoja hyvän taistelun ja hävinneiden kunniaksi. Samalla kentällä valitti tuskissaan satoja, kenties tuhansia haavoittuneita, joista kukaan ei välittänyt.
Minuuden tiedostamisen myötä myös tavallisen ihmisen arvo on noussut niissä maissa, joissa eletään yksilökeskeisissä, demokraattisissa kulttuureissa. Minuus on tuonut mukanaan universalistisen näkemyksen vahvistumisen: ihmiset ovat kaikkialla yhtä arvokkaita, vaikka heidän sosiaaliset ja taloudelliset asemansa olisivat erilaisia.
Empatia on niin arvokas asia, että sitä ei ole koskaan liikaa. Miten sitä voidaan kehittää?
Kahdeksankertaisesti onnellinen kansa
World Happiness Report 2025 on julkaistu, ja Suomi on kahdeksatta kertaa peräkkäin maailman onnellisin kansa.
Enää tätä hienoa tulosta ei ihmetellä yhtä paljon kuin ensimmäisillä tutkimuskerroilla, mutta edelleen moni suhtautuu siihen epäluuloisesti. Vaikka itse olisi onnellinen, koko kansa ei voi olla noin onnellista. Eikä tietysti olekaan, sillä noin 10 prosenttia ilmoittautuu onnettomaksi tällaisissa kyselyissä. Tämä pessimismi muiden ihmisten onnellisuuden suhteen tuli esiin pari vuotta sitten Vaasassa tekemässäni kyselyssä. Kun osallistujia pyydettiin arvioimaan vaasalaisten onnellisuutta, siitä saatiin keskimäärin selvästi matalampi kuin oman onnellisuuden arvioista. Onko meillä tarve olla onnellisempia kuin naapurimme?
Toinen epäluuloisuutta synnyttävä tekijä ovat suomalaisten ongelmat. Kuinka kansa, johon kuuluvilla on niin paljon alkoholiongelmia, masennusta, ahdistusta, väkivaltaa ja sairauksia voi nousta ykköseksi onnellisuuden vertailuissa? Tämä on hyvä kysymys, jota itsekin ihmettelen. Helposti unohtuu, että näitä elämisen ongelmia on muissa maissa vielä enemmän ja sen päälle tulevat huonon hallinnon ja köyhyyden aiheuttamat ongelmat. Toiseksi aliarvioimme ihmisten kestävyyttä ja sopeutumiskykyä. Esimerkiksi menetyksiin ja sairauksiin sopeudutaan odotettua paremmin.
Lue lisääMarkku Ylen aamussa 20.03.
Markku on mukana Ylen aamussa klo 8:50 otsikolla “Mistä onnellisuuden kokemus koostuu?”. Ohjelman voi katsoa 20.03. eteenpäin Yle Areenassa.
22. Miksi tulemme toimeen toistemme kanssa?
Olemme monessa suhteessa erilaisia. Kovaluontoisen ihmisen on vaikea ymmärtää herkkiä ja herkän kovaluontoisia. Vastuuttoman on vaikea ymmärtää vastuuntuntoista ja päinvastoin. Ymmärtääkö rauhallinen, tasapainoinen ihminen ahdistunutta, levotonta, pelokasta ihmistä? Tai epäitsekäs itsekästä? Ahdistunut ei käsitä, miksi on ihmisiä, jotka ovat aina rauhallisia ja tyytyväisiä. Minun on vaikea ymmärtää vaihtelunhaluisia ihmisiä, koska pidän tutusta, turvallisesta ja tavallisesta. En hyvästä maksustakaan haluaisi lähteä maailmanympärimatkalle. Koska olen tutkinut persoonallisuuteen liittyviä kysymyksiä, ymmärrän ekstroverttejä, vaikka olen introvertti. Minusta kuitenkin tuntuu, että ekstrovertit eivät ymmärrä introvertteja. He kysyvät, miksi on ihmisiä, jotka eivät halua tutustua uusiin ihmisiin? Miksi joku, kuten minä, sanoo kärsivänsä cocktail-tilaisuuksissa?
Lue lisää21. Miksi psykiatrinen diagnostiikka ei toimi toivotulla tavalla?
Psykopatiaa, narsismia, ujoutta ja surua on alettu diagnosoida sairaudeksi. Laitan siis pääni pölkylle, kun arvostelen psyykkisten ongelmien diagnostiikkaa. Onhan useimpien psykiatrien reaktio se, että juuri diagnoosien avulla hoitoa voidaan suunnitella. Myönnän tämän näkemyksen oikeaksi, jos vain diagnostiikka olisi järkevää ja toimivaa – ja kohtuullista.
Auttaako nykyinen diagnoosijärjestelmä aidosti ongelmien ratkomisessa tai hoidossa? Yhteiskunnassa on monenlaisia ongelmia. Huomattava osa niistä liittyy tavalla tai toisella omaan persoonallisuuteen. Tarjolla on sadoittain sanoja, joilla kuvataan ihmisten häiriöitä, vaivoja ja puutteita. Jossakin historian vaiheessa syntyi ajatus, että huomattavaa osaa näistä oikuista voidaan nimittää sairauksiksi. Syntyi massiivinen diagnostinen järjestelmä, joista tunnetuin on Yhdysvalloissa kehitetty DSM-systeemi (Diagnostic and Statistical Manual).
Onko tämä luokittelu järkevää? Entä jos kyse on aivan luonnollisesta ihmisten erilaisuudesta? Miksi joitakin ominaisuuksia tai toimintoja nimitetään sairauksiksi ja toisia yhä pidetään ihmisten erilaisuutena? Arkihavainnot ja tutkimukset osoittavat, että ihmiset eroavat suuresti esimerkiksi ahdistuneisuuden suhteen. Suurehkossa joukossa on paljon niitä, jotka hädin tuskin tunnistavat tällaisen kokemuksen, mutta myös niitä, jotka kokevat sen tuskallisena.
Kun tehdään laajoja väestötutkimuksia, ahdistuneisuuden jakautuma on hyvin säännöllinen. Siitä on vaikea löytää mitään sellaista kohtaa, josta sairaus (tai häiriö) alkaisi. Raja on mielivaltainen, joten sitä voidaan nostaa tai laskea. Katkaisukohdasta riippuen saadaan paljon, melko paljon tai vähän ahdistushäiriöstä kärsiviä ihmisiä. Vielä vaikeampi on vetää raja patologisen, sairaudenkaltaisen vastuuttomuuden ja ”normaalin” vastuuttomuuden välille.
Sairauden puolesta puhuu se, että kärsiviä ihmisiä pitää auttaa ja että häiritseviä ihmisiä pitää saattaa oikeille raiteille. Jos voimakas ahdistus on vain normaalia vaihtelua, silloin tällainen ihminen ei todennäköisesti saisi apua. Ahdistuksen osalta tässä vastaväitteessä on järkeä, mutta vastuuttomuuden osalta ei niinkään. Vastuuttomuus on moraalisesti väärin, joten siihen tulee puuttua kulttuurin omin keinoin. Nimittäminen sairaudeksi vaikeuttaa puuttumista, koska se antaa vastuuttomalle alibin olla sellainen kuin on.
20. Miksi ujous on psyykkinen häiriö?
Tekee mieli vastata heti: ei ole. Muistan lapsuudestani monia hyvin ujoja lapsia, joista ei vielä toisella kymmenelläkään saanut paljon mitään irti. Kun heiltä kysyttiin jotakin, he vain tuijottivat varpaitaan. Tätä ei pidetty pahana, sillä aikuiset vain totesivat, että Matti tai Liisa on vähän ujo. Lähes aina nuo ujot lapset saivat töitä ja menivät naimisiin ja saivat lapsia. He olivat yhtä tyytyväisiä elämäänsä kuin kaikki muutkin.
Miksi ihmeessä jokaisen pitäisi nauttia esiintymisestä ja väkijoukoista? Pakottaako nykyinen kulttuuri jokaisen sellaiseen? Eikö yksityisyyttä arvostavassa kulttuurissa saisi vetäytyä omiin oloihinsa? Puhutaan paljon kauniita sanoja erilaisuuden hyväksymisestä, mutta tämä on vain puhetta, sillä todellisuudessa kaikkia pakotetaan kapeaan ”normaalisuuden” muottiin.
Kysymys ei enää ole luonnollisesta ihmisten luonteenpiirteiden vaihtelusta eikä edes puutteellisen kasvatuksen seurauksista, vaan aivojen tai keskushermoston rakenteellisista ongelmista. Näitä tietenkin voidaan hoitaa lääkkeillä, mikä avaa lääketehtaille suuria mahdollisuuksia. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa myydään jo lääkkeitä ujouden hoitoon. Ujoutta tosin nimitetään sosiaaliseksi fobiaksi tai persoonallisuushäiriöksi. Psykiatrit ja psykologit kuvaavat näiden ongelmien lisääntymistä suoranaisena epidemiana, koska tällaisen diagnoosin saaneiden määrä on viime vuosikymmenien aikana lisääntynyt moninkertaiseksi.
Lue lisää