“Harvinaisen huonoa onnea?” – Yle Uutiset

Vaasa kertoi pyrkivänsä maailman onnellisimmaksi kaupungiksi vain päivää ennen kuin korona räjähti – onnellisuustutkija Ojanen: “Harmittaa”

Ylen Elina Kaakkinen haastatteli Vaasan kaupungin “onnellisuusvalmentajaksi” kutsumaa Markkua ja Vaasan kaupungin viestintäpäällikkö Leena Forsénia.

Artikkelissa käydään laajasti Vaasan onnellisuusprojektia, jossa kaupunki on ottanut viralliseksi strategiakseen olla “maailman onnellisin kaupunki”. Sen voi lukea Yle Uutisten sivuilta.

Olemme kaikki vastuussa rasismin torjumisesta

Suututtaa ja hävettää, kun lukee tummaihoisten ihmisten ikäviä kokemuksia täällä Suomessa. Sellaista ei kerta kaikkiaan saisi tapahtua. Olen tietoinen siitä, että tämän kirjoituksen lukijat ovat kanssani samaa mieltä. Lukijoiden joukossa tuskin on monia, jotka ovat syyllistyneet sellaisiin ilkeyksiin ja ruokottomuuksiin, joista on saanut lehdistä lukea. Aika moni on varmaan tällaista käyttäytymistä nähnytkin ja sitä kauhistellut.

Olemme kaikki osaltamme vastuussa siitä, että tällainen törkeä käytös vähenisi. Mitä voimme tehdä? Kun kuulemme puheita, joissa rasismi tulee esiin, puutumme siihen ja koetamme saada puhujat ymmärtämään, että se on moraalisesti väärin. Jos näemme tällaista tapahtuvan, puolustamme niiden uhriksi joutunutta. Pelko voi estää tilanteeseen puuttumisen, mutta ainakin voimme jälkeenpäin kertoa uhrille, että emme hyväksy sitä ja pyydämme häneltä anteeksi.

Vanhempina ja isovanhempina puhumme yhä uudelleen tästä asiasta lapsille ja kerromme, että tuollainen käyttäytyminen ei ole oikein. Muistutamme, kuinka tuskallista on olla kiusaamisen kohteena. Lapset ymmärtävät jo varhain oikeudenmukaisuuden idean, kun siitä heille esimerkkien avulla kerrotaan.

Kouluissa opettajien on aivan aineesta riippumatta puhuttava tästä asiasta. Hyvä keino on kehottaa oppilaita eläytymään niiden asemaan, jotka kokevat ilkeyksiä. Suurin osa koululaisista tajuaa, miten tärkeästä asiasta on kysymys ja ymmärtää, miten pahasti ihonväriin perustuvat loukkaukset sattuvat. Eihän kukaan voi mitään ihonsa väritykselle.

Suuri osa näistä loukatuista ihmisistä on jo Suomen kansalaisia tai on kohta sellaisiksi tulossa. Vaikka ei koskaan saisi Suomen kansalaisuutta, jokaisella on oikeus saada asiallista kohtelua osakseen. Me tarvitsemme näitä ihmisiä, jotta Suomi voisi saada kipeästi kaipaamaansa työvoimaa yhteisen hyvinvoinnin takaamiseksi. Moni heistä on joutunut omassa maassaan vainon kohteeksi. Onhan kauheata, jos vaino jatkuu täällä Suomessa.

Olet varmaan mielessäsi kysynyt, miksi tällaista toisen ihmisen henkistä pahoinpitelyä tapahtuu niin paljon, että moni tummaihoinen sanoo kokevansa sellaista päivittäin. Siis päivittäin! Kestäisitkö sinä sellaista? Rasismille on esitetty monenlaisia tulkintoja. Onko kyse typeryydestä, tietämättömyydestä, pelosta vai ylimielisyydestä? Tai silkasta ilkeydestä, joka paljolti johtuu puutteellisesta kasvatuksesta? Ainakin kyse on empatian puutteesta. Mieleen ei tule ajatus, että minä satutan tuota ihmistä ja teen sen vain sen tähden, että tuon ihmisen ihonväri on erilainen kuin minulla. Kehtaatko tunnustaa, että nautit noista ilkeistä teoista? Epäilen vahvasti, että tämä ilkeyksiä lateleva henkilö on ilkeä ihminen kaikkialla muuallakin. Häntä vain ei ole saatu kuriin.

Joitakin vuosia sitten törmäsin sanaan civility, jota ei ollut ihan helppo kääntää suomeksi. Päädyin sanapariin sydämen sivistys. Se on yksi arvokkaimpia ominaisuuksia, joita ihmisellä voi olla, kenties arvokkain. Kun sitä puuttuu, yhteiselämä vaikeutuu monin tavoin. Sydämen sivistys näkyy kohteliaisuutena, avuliaisuutena ja toisen ihmisen kunnioittamisena samanlaisena ihmisenä kuin itsekin on. Silloin haluaa asettua toisen asemaan, kuunnella hänen toiveitaan ja haluaa myös hänen elävän hyvää elämää. Sydämen sivistystä omaava henkilö tajuaa, että kyse on oikeudenmukaisuudesta ja yhteisestä hyvinvoinnista.

Markku Ojanen
Lempäälä

Miksi ihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä?

Laajat tutkimukset kertovat, että ihmiset kuvaavat itsensä lähes kaikkialla pikemminkin tyytyväisiksi ja onnellisiksi kuin tyytymättömiksi ja onnettomiksi. Poikkeuksia on, mutta silloin kyse on hyvin vaikeista koko kansaa koskevista asioista. Silloin kansalaiset elävät sorron ja köyhyyden alaisina. Myös valtioiden sisällä voi olla sellaisia alueita tai toimintalohkoja, jolloin suurin osa ihmisistä, joskus kaikki, ovat pikemminkin onnettomia kuin onnellisia. Kukapa olisi onnellinen ankarissa vankiloissa tai keskitysleireissä.

Ihmisten perusonnellisuutta voidaan selittää evoluutiolla. Ne ihmiset, jotka ovat tyytyväisiä, pärjäävät hyvin elämässä ja saavat enemmän lapsia. Alakuloinen ja vetäytyvä ihminen ei ole houkutteleva työtoveri tai kumppani. Tyytyväisyys on pitkän valikoitumisen tulosta. Tulkintaa rasittaa havainto, että kaikkialla on aika paljon ihmisiä, jotka ovat pikemminkin onnettomia kuin onnellisia. Miksi valikoituminen on jäänyt puolitiehen? Uskonnollinen ihminen voi puolestaan ajatella, että vaikka ihminen joutui pois paratiisista, Jumala on luonut ihmisen, jonka elämä on vähintään siedettävää, usein jopa onnellista.

Entä jos kyse ei olekaan suoraan tyytyväisyydestä tai onnellisuudesta vaan sitä kannattavista tekijöistä? Evoluutio ei ehkä olekaan suosinut juuri onnellisuutta vaan hyväntahtoisuutta, toiveikkuutta, optimismia, hallinnan tunnetta ja erityisesti mielekkyyden kokemusta. Jos elää olosuhteissa, jotka suosivat näitä ominaisuuksia, on onnellinen ja onneton silloin, kun näistä ei ole paljon jäljellä.

Tätä tulkintaa täydentää kaksi tyytyväisyyttä edistävää tekijää. Kun katsotaan tarkemmin ihmisten elämäntilanteita, tyytymättömyyden ja pahan olon syyksi paljastuu vaikeus tyydyttää tarpeita. Perustarpeiden tyydytys on kaikille välttämätöntä, mutta sen lisäksi ihminen kaipaa lähelleen muita ihmisiä ja heidän arvostustaan sekä mahdollisuuksia saada jotakin hyödyllistä aikaan. Ihmisten tarpeet ovat erilaisia, mutta mitä paremmin tarpeet tyydyttyvät, sitä tyytyväisempiä ihmiset ovat.

Kolmas tyytyväisyyttä edistävä tekijä on psykologisten suojien kehittyminen. Näitä moni tutkija nimittää harhoiksi tai illuusioiksi. Tärkein niistä on kyky nähdä itsensä muita parempana, jos siihen suinkin mahdollista. Lukuisat kyselyt osoittavat, että olemme keskimääräistä älykkäämpiä, vastuullisempia, ahkerampia ja etenkin muita moraalisempia. Meillä on siis aihetta arvostaa itseämme. Osaamme sopivasti vähätellä puutteitamme ja tuoda esiin vahvuuksiamme. Tämäkin on asia, jossa ihmiset ovat erilaisia. Joillakin tällaiset suojat ovat hyvin vahvoja, jopa niin vahvoja, että ne herättävät muissa ärtymystä. Toiset taas näkevät omat vajavuutensa ja puutteensa tarpeettoman selvästi. Tämä kokemus liittyy usein masennukseen.

Neljäs onnellisuutta edistävä tekijä on yksilökeskeisen kulttuurin kehittyminen. Suurin muutos on tapahtunut noin kahdensadan vuoden aikana. Käytännössä se merkitsi tavallisen ihmisen arvokkuuden ja oikeuksien vahvistumista. Yksittäisellä ihmisellä ei ennen ollut paljonkaan arvoa ellei hän ollut rikas tai aatelinen. Kehityksen syistä on monia tulkintoja. Näissä tulkinnoissa uskomukset ja ideologiat vaikuttavat paljon. Selittäviksi tekijöiksi on tarjottu ilmastoa, antiikin perintöä, kristinuskoa, tiedettä, tekniikkaa, valistusta ja niin edelleen. Paljolti arvoitukseksi jäävällä tavalla monet asiat kypsyivät ja yhdistyivät niin, että on päädytty länsimaiseen, yksilön oikeuksia kunnioittavaan yhteiskuntaan. Näissä yhteiskunnissa ihmiset eivät enää ole samalla tavalla mielivallan ja tautien alaisia kuin ennen.

Edellä on jo tullut esiin monia sellaisia tekijöitä, jotka vähentävät onnellisuutta. Tärkein tekijä voi olla juuri vaikeus tyydyttää perustarpeita. Turvattomissa, väkivaltaisissa ja ravitsemuksen suhteen puutteellisissa oloissa ihmiset ovat onnettomia. Myös uusia onnellisuuden uhkia on olemassa. Niistä on syytä mainita seuraavat kolme.

Kuolemantietoisuus. Kuolema on ihmiselle niin ahdistava, että Solomon, Greenerg ja Pyszczynski nimittävät teoriaansa “terrorin hallinnan teoriaksi”. Kuolemantietoisuus kuuluu ihmiseksi kehittymiseen. Eläin ei ole tietoinen kuolevaisuudestaan. Tietoisuus kuolemasta on voinut kehittyä jo varhain, kenties 50 000 vuotta sitten.

Ihminen joutuu maksaman tietoisuuden kehittymisestä, sillä sen seurauksena hän ymmärtää oman haavoittuvuutensa. Hänen elämänsä on lyhyt ja päättyy unohdukseen muutamissa vuosikymmenissä. Tämä tuottaa ahdistusta, joka tosin jää tiedostamatta, sillä ihminen on kehittänyt suojia myös tätä ahdistusta vastaan. Tarjolla on suuria kertomuksia, jotka antavat ihmisille toivoa elämän jatkuvuudesta. Ihminen pystyttää “ikuisia” monumentteja, uskoo elämän jatkuvan lapsissaan ja tuottaa uskontoja ja ideologioita, jotka lupaavat elämän jatkuvuutta joko itselle tai tuleville sukupolville. Yhteiset kertomukset antavat mielekkyyttä elämään.

Toisenlaiset kertomukset ahdistavat, sillä eri lailla uskova koettelee omaa uskoa jo pelkällä olemassaolollaan. Jopa niin, että uskovaista pelottaa ateisti ja ateisti karttaa uskovaista. Eri tavoin ajattelevasta tulee helposti omien ongelmien syntipukki. Haluamme maailman olevan selkeä, koska se tuntuu silloin turvalliselta. Oman maailmankuvan arvostelua on vaikea kestää. Maailman epätäydellisyys ja kaoottisuus täytyy selittää. Selityksen tarjoaa milloin evoluutio, milloin uskonto. Ihmisen on saatava vastauksia suuriin kysymyksiinsä. Suurten kertomusten myötä arvokkuus ja itsearvostus vahvistuvat. Juuri tämä vahva itsearvostus suojaa eksistentiaalista ahdistusta vastaan.

Tietoisuus kuolevaisuudesta haastaa maailmankuvan ja oman arvokkuuden. Kuoleman lähellä oma mitättömyys korostuu. Kokemus vaatii suojien vahvistamista, mikä usein tarkoittaa kerääntymistä yhteisten kertomusten ja lippujen alle. Turvattomuutta kokeva hakeutuu samanlaisten ihmisten pariin ja ottaa etäisyyttä eri tavalla ajatteleviin. Tutkimuksissa oman ideologian tai uskon arvostelu johtaa sen tärkeyden ja merkityksen korostamiseen. Samalla kriittisyys muita maailmankuvia kohtaan lisääntyy. Tutkimuksissa tietoisuutta kuolemasta luodaan kuolleiden ihmisten kuvilla tai elämän päättymistä kuvaavien symbolien avulla.

Kun kuoleman terrorin suojat murtuvat, ahdistus oman elämän päättymisestä lisääntyy ja sen myötä tyytyväisyys elämään vähenee. Uskomusten ohella raha ja tavara ovat suojatekijöitä. On yllättävää, että myös materiaaliset tekijät voivat kuolettaa kuolemantietoisuuden. Sen sijaan uskomukset, erityisesti uskonnot, voivat olla niin vahvoja suojia, että kuolema hyväksytään ja otetaan vastaan iloiten pääsynä paratiisiin.

Aina Saarnaajan kirjan kirjoittajasta lähtien – kenties jo ennen sitäkin – on ollut eksistentiaalisen ahdistuksen kokemuksia. Heitä on esiintynyt etenkin vaikeina aikoina, kuten katovuosien, epidemioiden ja sotien yhteydessä. Nyt korona on voinut lisätä tällaisia tuntemuksia, mutta jos ja kun korona voitetaan, suojat palautuvat ennalleen.

Elämän monimutkaisuus ja vaativuus. Jokaiseen elämänmuotoon liittyy omat haasteensa ja ongelmansa, ja varmasti keräilijä- ja metsästäjäkulttuureilla oli omansa. Kuitenkin monissa varhaisissa kulttuureissa ihmiselämä oli yksinkertaista ja vaatimukset olivat selkeitä. Jokaisella yhteisön jäsenellä oli oma roolinsa ja tehtävänsä. Niistä suoriutuminen ei edellytti jotakin kapeata taitoa ja sen lisäksi sitkeyttä.

Nykyajan ihminen ei tahdo saada otetta siitä, mitä häneltä odotetaan. Jotta hän pärjäisi hyvin, hänellä täytyy olla oikean laatuinen persoonallisuus ja kosolti monenlaisia taitoja. Olen hakupapereita selatessani ihaillut ja ihmetellyt niiden koulutusten ja kurssien määrää, joita hakijoilla voi olla. Millä ajalla he ovat kaiken tuon ehtineet hankkia? Ajattelen esimerkkinä organisaatioiden ja yritysten johtajilta vaadittavia taitoja. Hakuilmoituksiin laitetaan vähintään puolisen tusinaa asioita, joita kaikkia pitäisi hallita. Työntekijöiltä ei vaadita noin paljon, mutta heidänkin on hallittava varsinaisen työnsä lisäksi nykyajan laitteita, osattava olla asiakkaiden ja työtoverien kanssa ja oltava aktiivinen ja aloitteellinen. Vaikka tehtävä olisi rajatumpi, usein se vaatii suurta tarkkuutta ja nopeutta.

Tämän kaiken seurauksena olemme ottaneet käyttöön aivan uusia sanoja, kuten stressi, uupumus, tunneäly, tunnetaidot ja monia muita elämän vaativuuden eri puolia kuvaavia sanoja. Syntyy vaikutelma, että etenkin työelämässä ylitetään sellaisia vaativuuden tasoja, jotka ovat omiaan tuottamaan itseen liittyviä epäilyjä ja ahdistuksia. Stressattu ja uupunut työntekijä tuskin on onnellinen.

Hyvä tulos ja se, että tekee parhaansa, ei enää riitä, vaan täytyy tähdätä korkealle. Koska jokainen haluaa tehdä parhaansa, tämä pyrkimys voi vähitellen ”jalostua” täydellisyyden tavoitteluksi. Eri medioissa on ollut paljon kuvauksia hoitotyötä tekevistä ihmisistä, joilla on suuri halu tehdä työnsä hyvin, mutta vaatimukset tekevät sen käytännössä mahdottomaksi.

Onnellisuushakuisuus. Vaikka käytän tässä sanaa onnellisuus, kyse ei välttämättä ole siitä, että haluttaisiin kokea enemmän onnellisuutta. Onhan onnellisuuden määrittelykin aika vaikeata. Kyse on laajemmin siitä, että omassa elämässä ja minuudessa on jotakin parantamisen varaa. Tuntuu, että jotakin puuttuu ja että asiat voisivat olla paremmin. Ulkoinen olemukseni voisi olla nykyistä parempi, minulla voisi olla parempi työ ja paremmat ihmissuhteet.

Kulttuurista tulevat kehitys-, edistys- ja muutospaineet ovat kasvaneet. Edellä jo kuvasin yhtä vaatimusten lähdettä, sillä työntekijöiltä odotetaan laajasti monenlaisia taitoja. Toiseksi tarjolla on suuri määrä viihdelehtien houkuttelevia malleja. Niissä tyylikkäät, kauniit ja menestyneet ihmiset esittelevät kotejaan ja kaikenlaista muuta hyvää, jota he ovat elämässään onnistuneet hankkimaan. Tätä mallia täydentävät facebookin tarjoamat positiiviset kuvat. Näillä uusilla viestimillä kuvataan pääasiassa hienoja kokemuksia.

Vihdoin tarjolla on suuri määrä terapeutteja, ohjaajia, valmentajia, konsultteja ja guruja, jotka kertovat, miten ongelmia ratkotaan ja kuinka tullaan onnellisiksi. Annettujen ohjeiden joukossa on paljon asiallista ja järkevää, mutta myös sellaista, joka antaa ymmärtää, että onnellisuus on otettavissa tuosta vain muutaman tempun avulla. Jos nämä lupaukset ottaa vakavasti, voi ajatella, että minussa on jotakin vikaa, kun en ole noin täydellisen onnellinen.

Kulttuuri ruokkii ajatusta, että kuuluu olla onnellinen, Jos ei ole, ei ole osannut elää omaa elämäänsä oikealla tavalla. Kun joutuu tämän vaatimuksen alle, voi ajautua tekemään asioita, joista on enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Onnellisuuden vaatimus vahvistaa kokemusta, että jotakin täytyy tehdä asian parantamiseksi. Onko hakeuduttava esteettiseen kirurgiaan, vaihdettava työpaikkaa tai puolisoa, muutettava ulkomaille vai hakeuduttava terapiaan?

Mihin ollaan menossa? Jo useiden vuosikymmenten ajan onnellisuus on tutkimusten mukaan länsimaissa ollut korkealla tasolla. Mihin suuntaan onnellisuuden vaakakuppi nyt kallistuu? Säilyykö tilanne muuttumattomana? Tarjolla on paljon kriittisiä arvioita, joiden mukaan länsimaisen kulttuurin vaatimukset, kilpailu, vertailu ja onnellisuus elämän keskipisteenä tuottavat niin paljon stressiä, uupumusta, vieraantumista, ahdistusta ja masennusta, että onnellisuus väkisinkin alenee. Yllättäen näin ei ole käynyt, sillä tutkimusten mukaan onnellisuus on pysynyt hyvin samalla tasolla tai jopa aavistuksen verran parantunut.

Mikä kompensoi nämä ilmeiset onnellisuutta alentavia tekijöitä? Joko onnellisuus tyytyväisyytenä on länsimaissa vakiintunut korkealle tasolle tai sitten yksilökeskeisen kulttuurin myönteiset puolet ovat vielä vahvistuneet. Vakiintumista tukee se, että ihmisen toiveikkuus ei helposti häviä. Vaikeuksienkin keskellä ihmiset jaksavat toivoa. Myönteisten tekijöiden vahvistumista tukee se, että ihmiset voivat nykyisin enemmän kuin koskaan ennen tehdä ilman rajoituksia sellaisia asioita, jotka tuottavat heille mielihyvää. Toiseksi vauraissa, melko tasa-arvoisissa maissa tarpeiden tyydytys onnistuu paremmin kuin koskaan.

Silti onnellisuuden tason vakiintuminen on arvoituksellinen asia, kun muistetaan, miten paljon muutoksia on tapahtunut jo 50 vuoden aikana. Ilmeisesti hyvät asiat ovat vahvistuneet yhtä aikaa kielteisten asioiden kanssa. Seurauksena on ollut onnellisuuden säilyminen suunnilleen samalla tasolla. Vain hyvin radikaalit yhteiskunnalliset muutokset voivat hiukan vaikuttaa onnellisuuden tasoon. Tuskin kukan osaa sanoa, mihin suuntaan vaakakuppi kallistuu.

Lähde:

Solomon, Sheldon, Greenberg, Jeffrey L., & Pyszczynski, Thomas A. (2004). Lethal consumption: Death-denying materialism. Teoksessa Tim Kasser & Allen D. Kanner (toim.), Psychology and consumer culture. The struggle for a good life in a materialistic world, s. 127-146. Washington, DC: APA.

Etsitkö onnellisuutta?

Pari vuotta sitten törmäsin tutkimukseen, jossa kysyttiin, millaisia keinoja onnellisuuden edistämiseen käytetään. Noin 2/3 vastasi kuuliaisesti tähän kysymykseen ja luetteli kaikenlaisia mukavia ja tärkeitä asioita. Kolmasosa piti minun laillani tätä kysymystä outona eikä alkanut luetella keinoja vaikka todennäköisesti hekin tekivät samoja asioita kuin ne, joiden oletettiin ja uskottiin etsivän onnellisuutta.

Jos aidosti ja tietoisesti etsii onnellisuutta, joutuu helposti pulaan. Onnellisuuden määrittely on vaikeata. Keräsin kerran kymmenkunta filosofien, psykologien ja kirjailijoiden määritelmää. Niissä ei ollut paljonkaan yhteistä. Kun joku saa päähänsä ajatuksen, että nyt minun täytyy edistää omaa onnellisuuttani, niin hänen luulisi törmäävän määrittelyn vaikeuteen. Vai sivuuttaako hän tämän ongelman ja lähtee tekemään kaikkea sellaista, mikä tuntuu hyvältä ja kivalta (feel good -idea onnellisuudesta).

Miten paljon noita asioita pitää tehdä? Onko kivoja asioita oltava lähes jatkuvasti vai riittääkö muutama mukava asia päivää kohden? Onko kartettava kaikenlaista tylsää ja samana toistuvaa? Onnellisuus määrittyy siten pikemminkin hauskanpidoksi kuin vaikka mielenrauhaksi tai innostukseksi. Niitäkin onnellisuutta määrittäneet ovat liittäneet onnellisuuteen. Työ on feel good -tavoittelijan kannalta aika kiusallinen asia. Työ ei läheskään aina ole hauskaa, sillä joskus se on tylsää ja stressaavaa. Parhaimmillaan siinä on ajan rientoa eli flow-tilaa. Sen aikana ei tosin tunnu erityisen hauskalta, koska tuon tilan aikana ei tunnu oikein miltään. On kuin arvioiva minuus olisi jossakin kaukana poissa. Jälkimaku tuosta tilasta tosin usein kallistuu myönteiseen suuntaan.

Joissakin onnellisuuden oppaissa suositellaan tarkkaa tunnetilan laskentaa. Tästä asiasta voin antaa 9/10, tuosta vain 3/10 ja siitä 7/10 pistettä. Mikä voisi olla laskennan periaate? Hyvä päivittäinen tai viikoittainen keskiarvo vai kannattaako poistaa matalat arviot? Tai pitääkö panostaa yhdeksän ja kymmenen arvoisiin kokemuksiin? Tämä vertailu latistaa hyvätkin kokemukset ja johtaa pettymyksiin. Mitä jos itse tai läheinen sairastuu? Tai jos kokee työpaikalla kiusaamista? Elämässä on myös sattumia, velvollisuuksia ja pakkoja eikä vain vapaita valintoja.

Mitä onnellisuuden tavoittelijan on ajateltava muista ihmisistä? Monissa onnellisuuden oppaissa sanotaan, että onnellisuus on omalla vastuullasi. Älä odota, että joku tekee sinut onnelliseksi. Tee itse itsesi onnelliseksi. Saatetaan vielä jatkaa, että et ole muidenkaan onnellisuudesta vastuussa. Tämä on mielenkiintoinen projekti, sillä tärkein onnellisuuden lähde on kuitenkin toinen ihminen. Me odotamme toisten edistävän meidän onnellisuuttamme ja ainakin parhaina hetkinämme ymmärrämme, että me voimme tehdä paljon muiden ihmisten onnen eteen – määritelmästä huolimatta! Tuollainen omavoimainen projekti johtaa aivan varmasti umpikujaan.

Ihmettelen, kuinka moni arkielämässä pystyy pitämään mielessä niin utuisen idean kuin mitä onnellisuus on. Useimmilla ihmisillä on niin paljon kaikenlaista tekemistä päivän aikana, että onnellisuus ei tule mieleen. Jos tulee, sille voi vähän hymähtää. Huomio kiinnittyy konkreettisiin asioihin. Miten tämä päivä lähtee sujumaan? Mitä pitikään tehdä? Olenko muistanut kaiken? Vaikka ei olisi palkkatyössä, kaikenlaista on tottunut tekemään ilman, että samalla kysyy, olenko nyt varmasti onnellinen.

Onnellisuuden asemasta monien elämässä on paljon sellaisia kielteisiä tunteita ja kokemuksia, joita toivoisi olevan vähemmän. On ahdistusta, masennusta, stressiä, uupumusta, turhautumista, katkeruutta, kiinnostuksen puutetta, vihaisuutta ja epämääräistä tarkoituksettomuuden tunnetta. Nämä asiat kietoutuvat niin tiukasti elettyyn elämään, että muutos on vaikeata.

Luonnollinen ratkaisu on etsiä keinoja, joilla näitä kielteisiä tuntemuksia voitaisiin vähentää. Lääkkeistä ja terapiasta on moni saanut apua. Olisiko mahdollista hyödyntää myös niitä keinoja, joita onnellisuuden oppaat tarjoavat? Niistä voi olla apua, mutta silloin ei onnellisuutta kannata korostaa vaan aivan tavallista arkista pärjäämistä. Onnellisuuden ottaminen tavoitteeksi johtaa kysymään, miksi minä en voi olla yhtä onnellinen kuin muutkin? Siitä voi tulla lisää painetta alkuperäisten ongelmien lisäksi.

Onnellisuuskäsitteen suurin ongelma on siinä, että siihen tarttuva ei koskaan voi olla varma, onko nykyinen onnellisuuden taso riittävä vai voiko vielä päästä eteenpäin. Siiinä on länsimaisen ihmisen tragedia. Onko mahdollista saavuttaa vielä enemmän menestystä kuin mitä nyt on? Olenko toteuttanut itseäni siinä määrin kuin se on minulle mahdollista? Jatkuvan kehityksen idea riivaa meitä lähes kaikilla elämänalueilla. Tyytyväistä ihmistä pidetään usein omituisena.

Helposti unohtuu, että hyvään elämään kuuluu paljon muutakin kuin onnellisuutta feel good -mielessä. Hyvien asioiden luettelosta tulee helposti pitkä, mutta pari asiaa kannattaa nostaa esiin. Sydämen sivistys (engl. civility) kokoaa monia arvokkaita asioita, kuten hyvätahtoisuuden, avuliaisuuden ja kunnioittavan asenteen. Tämä sydämen sivistys helpottaa suuresti yhteiselämää. Jos tekee parhaansa, voi kunnioittaa myös itseään. Oikeaan itsekunnioitukseen kuuluu aina myös annos nöyryyttä ja kykyä pyytää anteeksi. Vaikka olen tehnyt virheitä elämässäni, olen tehnyt parhaani ja koettanut elää ihmisiksi. Saan arvostaa itseäni puutteistani huolimatta. Ehkäpä nämä kaksi asiaa lopulta määrittävät myös onnellisuuden.

Hyvän elämän rakennuspuut (2020)

Hyvän elämän rakennuspuut: Pohdintaa hyvästä elämästä ja onnellisuudesta. 2020. Keuruu: Aikamedia, 335s.
ISBN 978-952-252-488-1

Kautta historian ihmiset ovat etsineet onnea eri keinoin. Erilaisia elämäntapaoppaita löytyy joka lähtöön, mutta löytyykö onni lopultakaan sitä etsimällä?

Markku Ojanen on Tampereen yliopiston emeritusprofessori, joka on tutkinut onnellisuutta jo viidenkymmenen vuoden ajan. Hän on kirjoittanut aiheesta useita kirjoja, pitänyt satoja luentoja eri puolilla Suomea ja tehnyt myös paljon omaa tutkimusta. Tässä kirjassa hän pyrkii auttamaan lukijaa hyvän elämän ja hyvinvoinnin ohjeiden tulvan arvioinnissa ja tarkastelee onnellisuutta tuoreesta näkökulmasta: kristinuskon taustaa vasten.

Kirjassa käydään kriittisesti läpi onnellisuuteen vaikuttavia tekijöitä, kuten olosuhteet, elämäntapahtumat, kulttuuri, ihmissuhteet, persoonallisuus ja omat asenteet. Ojanen tutkii Raamatun opetuksia onnellisuudesta ja hyvästä elämästä ja osoittaa, että kristinuskon korostamat usko, toivo ja rakkaus ovat tänäkin päivänä hyvän elämän kulmakiviä. Hän antaa myös työkaluja omien puutteiden ja vahvuuksien tunnistamiseen ja haastaa lukijan henkilökohtaiseen muutosprosessiin: onnen avaimet löytyvät lopulta lähempää kuin arvaammekaan.

Teos on saatavilla mm. Aikashop, Adlibris, Booky ja Suomalainen.

Markun teoksia e-kirjana

Vaikka kirjastot ovat kiinni vielä kuukauden verran, esimerkiksi Ellibsiä (esim. Helmet ja Piki) sekä Bibliolibrarya (mm. Lukki, Rutakko jne.) käyttävät aluekirjastot tarjoavat pääsyn osaan Markun kirjoista e-muodossa.

Esim. Ellibsistä Markun teokset löytyvät täältä – valikoima ja kappalemäärä vaihtelee osin aluekirjaston mukaan.

Mikäli haluat ostaa e-kirjan, 15.04.2020 Elisa Kirjat -palvelusta löytyy kuusi kirjaa, samoin Storytelistä, Suomalaisesta kirjakaupasta neljä kirjaa, Adlibriksestä kolme.

Lähikuukausien esiintymiset peruutettu

Markun luennot ja esiintymiset lähitulevaisuudessa on valitettavasti peruutettu samalla tavalla kuin muutkin vastaavat yhteisö- ja yleisötapahtumat. Pyrimme ilmoittamaan uusista aikatauluista heti, kun ne selviävät.

Muistakaa kuitenkin, että Markulta on mahdollisuus tilata luettavaa – uudempia ja vähän vanhempiakin kirjoja voi tilata Markulta suoraan joko tilauslomakkeella tai ottamalla Markkuun suoraan yhteyttä.

Tiedekirjaraati Tieteiden yössä 16.1.2020

Aika: 16.1.2020 – 17:00-18:00
Paikka: SKS, juhlasali, Hallituskatu 1, Helsinki

Tieteiden yön viihdyttävä Tiedekirjaraati ruotii viittä ajankohtaista tietoteosta. Raadissa ovat tutkimusjohtaja ja kemian professori Maija Aksela, Heurekan teematuottaja ja kirjailija Paula Havaste, psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen ja ilmasto- ja ympäristökysymyksiin erikoistunut tiedetoimittaja Mikko Pelttari. Raatia johtaa humanistisen tiedekunnan dekaani Pirjo Hiidenmaa.

Lisätietoa: https://www.finlit.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumakalenteri/tiedekirjaraati-tieteiden-yossa