Tekijä:

Miksi / Uutiset Martti Jätä kommentti

8. Miksi puhe stressistä on niin yleistä?

Kirjoitussarjassa kuvataan psykologisia ja sosiologisia ilmiöitä miksi-alkuisilla otsakkeilla. Tavoitteena on laatia joka viikko yksi tällainen kirjoitus. Koska miksi on vaativa sana, muistutan, että tiede ei tarjoa lopullisia vastauksia. Kirjoitukseni perustuvat tämän hetken tietämykseen. Liitän mukaan myös omia tulkintojani esillä olevista aiheista. Sarjan tekstit voi lukea nettisivun Miksi-luokan alta.

Hans Selye ”keksi” stressin vuonna 1936. Sillä on siten ikää vähän yli 80 vuotta – todellisuudessa ehkä noin 50–60 vuotta. Kaikki ovat törmänneet sanaan ”stressi”, koska sitä käytetään niin paljon. Arkiajattelun mukaan sillä tarkoitetaan ahdistavien ja kiusallisten asioiden jatkumista ja kasaantumista. Sanan ymmärtämistä vaikeuttaa se, että joskus puhutaan myös hyvästä stressistä, eustressistä. Silloin esimerkiksi työssä on sopivasti haastetta. Ei haittaa, vaikka syntyy kielteistä stressiä muistuttavia reaktioita. Minusta tämä on tarpeetonta; tarkoittakoon stressi jotakin kielteistä.

Selyetä ei tietenkään pidä syyttää nykyajan stressistä, jonka koetaan olevan niin yleistä, mutta ehkä sentään siitä, että tungemme tätä sanaa joka paikkaan. Se tuntuu selittävän kaikenlaista hankaluutta ja ahdistavuutta. Kun sitä myös asiantuntijoiden mukaan on paljon, tarvitaan runsaasti opettajia ja oppaita, jotta stressiä voitaisiin lievittää. Näitä oppaita onkin runsaasti tarjolla. Stressistä voi jopa vapautua kirjoja lukemalla muutamassa päivässä tai ainakin viikossa. Jos näin on, silloin se ei ole kovin vakava asia.

Selye osasi huonosti englantia ja on myöhemmin kertonut, että oikeastaan hän tarkoitti sanaa strain, eli suomeksi kuormitus tai rasitus. Ajattelemme, että stressi on jotakin ulkoista, mutta Selye tarkoitti kuormituksen kokemusta, joka on hyvin subjektiivinen asia. On helpottavaa ajatella stressiä itsestä riippumattomina ulkoisina asioina, joiden armoilla olemme. Kun on kiirettä, se johtuu ulkoisista tekijöistä, ei meistä itsestämme. Sana ”stressi” helpottaa myös syntipukkien löytämistä. Saamme sympatiaa, kun olemme stressin armoilla. Meiltä ei odoteta aktiivisia toimia. Kunhan vältämme stressin aiheita. Välttäminen helpottaa hetken, mutta todelliset ratkaisut jäävät tekemättä. Sen vuoksi lomat eivät juuri helpota silloin, kun työn kuormitus on suurta. Stressaavat asiat hyökkäävät entisellä voimalla, kun työ taas alkaa.

Mistä löytää sellaista kestävyyttä ja joustavuutta, joka auttaisi kuormituksen sietämisessä ja vähentämisessä? Kyse ei suinkaan ole pelkästään kokemuksesta, sillä kuormitus on myös ulkoista. Kukapa ihan tyhjästä stressiä itselleen kehittää. Jos työntekijälle annetaan liikaa työtehtäviä, on kohtuutonta vaatia, että hän suhtautuisi siihen tyynesti. Kuormitus on sekä ulkoista että sisäistä. Näiden painotusta on usein vaikea arvioida.

Pahinta on avuttomuuden kokemus. Illusorinenkin usko hallintaan on parempaa kuin kokemus, että ei voi mitään. Kun uskoo hallinnan mahdollisuuteen, tekee rohkeammin aloitteita kielteisten ulkoisten asioiden muuttamiseksi.

Kun halutaan lievittää stressin kokemusta, tuleeko lähteä liikkeelle ulkoisista olosuhteista vai siitä, miten nuo olosuhteet tulkitaan? Vaikka tulkinnat voivat olla olosuhteisiin nähden liian kielteisiä, aina on hyvä lähteä liikkeelle olosuhteista ja pyrkiä vaikuttamaan niihin. Tämä lähtökohta on omiaan vahvistamaan yksilön hallinnan tunnetta. Jos tilanne on aidosti stressaava, on väärin tavoitella siihen sopeutumista.

Onko puhe stressistä omiaan vahvistamaan kielteisiä tulkintoja jopa aivan pienistä ja kiusallisista asioista? Herkistymme stressin kokemiseen, kun siitä niin paljon puhutaan.

Monroe, S.M. (2008). Modern approaches to conceptualizing and measuring human life stress. Annual Review of Clinical Psychology, 4, 33–52.

Miksi / Uutiset Martti Jätä kommentti

7. Miksi hyveet katosivat?

Kirjoitussarjassa kuvataan psykologisia ja sosiologisia ilmiöitä miksi-alkuisilla otsakkeilla. Tavoitteena on laatia joka viikko yksi tällainen kirjoitus. Koska miksi on vaativa sana, muistutan, että tiede ei tarjoa lopullisia vastauksia. Kirjoitukseni perustuvat tämän hetken tietämykseen. Liitän mukaan myös omia tulkintojani esillä olevista aiheista. Sarjan tekstit voi lukea nettisivun Miksi-luokan alta.

Onnellisuuteen liittyi sekä varhaisissa lännen ja idän filosofioissa että myöhemmin uskonnoissa vahva moraalinen näkökulma. Aristoteleen kuvaamassa onnellisuudessa (eudaimoniassa) oli kyse siitä, kuinka ihmiset elävät hyvää elämää ja kukoistavat. Siinä hyveiden noudattaminen oli keskeistä. Pidettiin itsestään selvänä, että ihmisille tulee antaa ohjeita ja kehotuksia. Tämä oli myös kristinuskon mukainen näkemys siitä, kuinka hyvää elämää tuli edistää. Oli elettävä oikealla tavalla ollakseen onnellinen.

Koska nämä ohjeet olivat traditionaalisten yhteisöllisten kulttuurien olennainen osa, ne eivät jättäneet yksilöille paljon vapauksia. Kun läntiset yhteiskunnat vähitellen vapautuivat, ihmiset kokivat tiukan moraaliopetuksen ahdistavana ja kuuntelivat mielellään niitä, jotka kehottivat nauttimaan elämästä ja toteuttamaan itseään. Muutos oli hidasta, mutta 1900-luvun puoliväliin tultaessa onnellisuuden oppaat sisälsivät moraaliohjeiden lisäksi runsaasti kehotuksia, joissa korostettiin jokaisen oikeutta etsiä onnea omalla tavallaan. Toisten vaatimuksiin ei tarvinnut alistua, sillä jokainen tiesi parhaiten, millaista onnellisuutta hän halusi itselleen.

Sekä luonne- että hyvesanat katosivat psykologian sanastosta. Käsitteet persoonallisuus ja persoonalliset vahvuudet korvasivat nämä sanat. Pyrkimys olla neutraalia tiedettä johti sellaisten sanojen käyttämiseen, jotka eivät ole moraalisesti latautuneita. Positiivisen psykologian ansiosta sanat luonne ja persoonallisuus ovat kuitenkin uudestaan osa psykologian sanastoa.

Miksi kiinnostus hyveisiin heräsi uudestaan? Asetinpa itselleni vaikean kysymyksen! Ehkä havahduttiin siihen, että pelkkä tekniikan kehitys ei takaa hyvää elämää. Yhteiskunta ei toimi, jos ihmiset eivät noudata hyvää elämää vahvistavia hyveitä. Toinen tekijä saattoi olla ihmistä tutkivien tieteiden irrottautuminen itsekkyyden mantrasta. Aina viime vuosikymmeniin asti korostettiin, että ihminen on itsekäs, mikä pitää vain sietää ja hyväksyä. Hyveistä ei kannattanut puhua, sillä parhaimmillaan ihminen oppi käymään riittävän tasapuolista vaihtokauppaa.

Voi näin jälkeenpäin kysyä, miksi ihmeessä ihmisen luontaista itsekkyyttä korostettiin niin vahvasti? Ovathan ihmiset – ja myös kehittyneet eläimet – tehneet aina yhteistyötä ja jopa huolehtineet avuttomista yhteisönsä jäsenistä. Olivatko maailmansodat aiheuttaneet myös tutkijoille ja filosofeille suuren pettymyksen?

Miksi / Uutiset Martti Jätä kommentti

6. Miksi onnellisuus on nykyisin suosittu aihe?

Kirjoitussarjassa kuvataan psykologisia ja sosiologisia ilmiöitä miksi-alkuisilla otsakkeilla. Tavoitteena on laatia joka viikko yksi tällainen kirjoitus. Koska miksi on vaativa sana, muistutan, että tiede ei tarjoa lopullisia vastauksia. Kirjoitukseni perustuvat tämän hetken tietämykseen. Liitän mukaan myös omia tulkintojani esillä olevista aiheista. Sarjan tekstit voi lukea nettisivun Miksi-luokan alta.

Sitä olen usein ihmetellyt. Minulla ei ole siihen tyydyttävää vastausta. Pohdinta heijastanee länsimaisen kulttuurin yksilökeskeisyyttä ja siihen liittyvää halua pohtia omaa tilaa. Tällainen pohdiskelu on koko ajan lisääntynyt. Traditionaalisissa yhteisöllisissä kulttuureissa ei kysytä: ”Mitä minä saan?” tai ”Voinko toteuttaa itseäni?”, vaan ”Olenko tehnyt velvollisuuteni?” ja ”Kuinka me yhdessä pärjäämme?” Maailmansodat olivat omiaan vähentämään onnellisuuden pohdintaa niillä, jotka olivat ne kokeneet. Jälleenrakentaminen vaati niin paljon huomiota ja voimavaroja, että oma onnellisuus jäi taka-alalle.

Kenties olemme tarvehierarkiassa jo niin ylhäällä, että omien kokemusten arviointi on luonnollista. Niin kauan kuin ravinto ja turvallisuus ovat elämän keskipisteitä, onnellisuuden pohdinta jää taka-alalle. Kun elämä helpottuu, on luonnollista pohtia omaan minuuteen liittyviä kysymyksiä.

Onnellisuudesta on tullut myös bisnestä, joka pyrkii ruokkimaan oman onnen pohdintaa ja luomaan tyytymättömyyttä omaan itseen. Meille vakuutetaan, että vaikka elämämme sujuu hyvin, voisimme silti olla nykyistä onnellisempia. Tämä heijastaa länsimaisen ihmisen uskoa siihen, että elämä voi olla aina vain parempaa.

Kun nyt tämä usko on saanut kolauksia, vähentääkö se kiinnostusta onnellisuuteen vai johtaako se entistä itsekeskeisempään elämään?

Miksi / Uutiset Martti Jätä kommentti

5. Miksi kiire lisääntyy?

Kirjoitussarjassa kuvataan psykologisia ja sosiologisia ilmiöitä miksi-alkuisilla otsakkeilla. Tavoitteena on laatia joka viikko yksi tällainen kirjoitus. Koska miksi on vaativa sana, muistutan, että tiede ei tarjoa lopullisia vastauksia. Kirjoitukseni perustuvat tämän hetken tietämykseen. Liitän mukaan myös omia tulkintojani esillä olevista aiheista. Sarjan tekstit voi lukea nettisivun Miksi-luokan alta.

Työelämässä valitetaan jatkuvaa kiirettä. Onko kiire aidosti lisääntynyt? Monissa tehtävissä tämä tuntuu itsestään selvältä: esimerkiksi kauppojen kassat ovat kiireisempiä kuin entisajan myyjät. Myös poliisit, lääkärit, metsurit, maanviljelijät ja opettajat ovat nykyisin kiireisempiä kuin ennen. Työ on vaativaa ja monipuolista. Lisäksi se keskeytyy puhelinsoittojen ja sähköpostien vuoksi. Monilla työpaikoilla on väkeä vähennetty, mikä lisää jäljelle jäävien kiirettä. Työn ulkopuolella kiirettä lisää roolien lukumäärän lisääntyminen. Aktiivisella ihmisellä on paljon tehtäviä ja harrastuksia työn lisäksi. Ainakin seuraavat tekijät vaikuttavat kiireen syntyyn:

  1. Tiedonvälitys ja liikkumisen ovat suuresti nopeutuneet. Kesti kauan ennen kuin suuren maailman tietoja saapui jonnekin syrjäseutujen perukoille 100 saati 200 vuotta sitten. Siihen saattoi mennä viikkoja ja kuukausia. Tärkeät asiat olivat lähellä ja koskivat omaa toimeentuloa. Nyt saamme välittömästi tietoa joka puolelta maailmaa. Tiedon tulvassa tärkeä ei erotu vähemmän tärkeästä. Urheilu ja viihde saavat kohtuuttoman paljon huomiota.
  2. Elämänrytmin nopeutuminen näky jopa niin konkreettisessa asiassa kuin kävelynopeudessa, joka kaupungeissa on paljon nopeampaa kuin maaseudulla. Punaisen valon syttyminen tai hissin ohi kulkeminen ärsyttää. Rytmin kiihtyminen näkyy esimerkiksi lasten ohjelmissa. Nykyajan lapset eivät jaksa seurata entisajan hitaita ohjelmia. Aikuisten elokuvissa otosten määrä on jatkuvasti lisääntynyt.
  3. Informaatiotulva hukuttaa meidät alleen varsinkin silloin, kun emme rakenna niitä vastaan suojavalleja. Arjessa ja työssä tarvittavien tietojen määrä on kasvanut. Kunnon kansalaisen on osattava huolehtia asioistaan virastoissa ja Internetissä, jonne palvelut koko ajan siirtyvät. Muistia rasittavaa tietoa ei niinkään tarvita, mutta on oltava tietoa siitä, missä tarpeellista tietoa on saatavilla ja miten sitä käytetään.
  4. Virikkeiden ja ärsykkeiden määrä on etenkin kaupunkiympäristössä suuri. Kaupungeissa on paljon valoja, mainoksia, liikennettä, ihmisiä. Tarjolla on musiikkia, esitelmiä, taidetta ja viihdettä. Kaupoista voi hankkia pelejä, elokuvia, kirjoja ja aina vain uusia, toinen toistaan ihmeellisempiä laitteita. Tarkkaavaisuuden kuormitus lisääntyy, mikä näkyy työn ohella erityisesti liikenteessä.
  5. Samalla turhautumiskynnys on alentunut. Elämä on nyt helpompaa kuin ennen – myös kyselyjen mukaan – mutta odotukset ovat nousseet. Siitä seuraa, että pienetkin asiat ärsyttävät. Koska nykyajan kulttuuri vaatii paljon neuvottelua ja tavoitteiden yhteen sovittamista, pettymyksiä tulee helposti. Emme kestä virikkeettömyyttä. Ennen ihmiset totutettiin jo lapsena siihen, että elämässä on paljon odottamista ja tylsää aikaa. Toisten ihmisten lisäksi ei ollut paljon muita viihdykkeitä. Nyt on aina oltava jotakin tekemistä. Pidetään itsestään selvänä, että lapset eivät jaksa odottaa. Heillä täytyy olla jotakin puuhaa, että eivät hermostu. Aikuiset puolestaan turvautuvat mieltä kiinnittäviin ja kiihottaviin laitteisiin.

Kiire toteuttaa itsensä. Se on kuin hirviö, joka nielee kaiken. Vaatii suurta päättäväisyyttä irrottautua kiireen imusta. Yhteiskunnassa on paljon sellaisia rooleja ja tehtävä, joissa irrottautuminen on vaikeaa. Ei siis ole ihme, että kiireen keskellä on kysyntää keinoista, joilla mieltä rauhoitetaan sekä ympäristöistä, jotka ovat kiireettömiä. Niiden tarve lisääntyy koko ajan. Kiireinen kulttuuri joutuu tuottamaan kiireettömiä osakulttuureita.

Aamulehdessä oli pari päivää sitten juttu toimittajasta, joka oli peräti viikon ilman sosiaalista mediaa. Tämä urotyö ansaitsi parin sivun jutun.  Kun tämän riippuvuuden voittaa, se koetaan tutkimusten mukaan helpottavana. Silloin jää aikaa moneen muuhun asiaan ja kiireen tuntukin helpottaa.

Miksi / Uutiset Martti Jätä kommentti

4. Miksi rikkaat haluavat lisää rahaa?

Kirjoitussarjassa kuvataan psykologisia ja sosiologisia ilmiöitä miksi-alkuisilla otsakkeilla. Tavoitteena on laatia joka viikko yksi tällainen kirjoitus. Koska miksi on vaativa sana, muistutan, että tiede ei tarjoa lopullisia vastauksia. Kirjoitukseni perustuvat tämän hetken tietämykseen. Liitän mukaan myös omia tulkintojani esillä olevista aiheista. Sarjan tekstit voi lukea nettisivun Miksi-luokan alta.

Vaikka rikkaille sanotaan, että raha ei tee onnelliseksi, he eivät siitä välitä. Tuskin he onnellisuuden vuoksi haluavat lisää rahaa. Rahan mukana seuraa monia arvokkaita asioita, kuten valtaa, arvostusta ja hallinnan tunnetta. Yksi rahan hankkimisen motiivi on voittaminen. Rikas haluaa kokea yhä uudestaan voittamisen ilon, mutta koska jokaisen uuden miljoonan vaikutus tuntuu aina vain vähäisemmän, on voitettava vielä enemmän. Kyseessä on eräänlainen peliriippuvuus, johon markkinatalous antaa paljon mahdollisuuksia.

Vaurauden ja tulojen yhteydestä tyytyväisyyteen ja onnellisuuteen on tehty paljon tutkimusta, sillä näitä asioita on kysytty lähes kaikissa hyvinvointiin liittyvissä tutkimuksissa. Edward Dienerin ryhmän tutkimuksessa oli mukana tietoja 132 maasta. Tiedot perustuivat Gallup-organisaation keräämiin aineistoihin. Päätulos oli se, että tyytyväisyys elämään korreloi perheen tulojen logaritmiin melko vahvasti, mutta huomattavasti heikommin myönteisiin ja kielteisiin tunteisiin.

Logaritmimuunnos selkeyttää yhteyksiä, jotka muuten ovat niukkoja. Tulojen merkitys vähenee, kun tulot nousevat. Onnellisuus ja tyytyväisyys eivät lisäänny lineaarisesti tulojen kasvaessa.

Tyytyväisyyden ja tulojen yhteyttä selitti elämän materiaalisen tason ja elämän mukavuuksien runsaus. Kun niitä oli runsaasti, elämään oltiin tyytyväisiä. Positiiviset ja negatiiviset tunteet sen sijaan liittyivät psykologisten ja sosiaalisten tarpeiden tyydyttymiseen. Niitä olivat oppiminen, autonomia, taitojen käyttäminen, kunnioitus ja tuen saaminen. Rahalla saa paljon hyvän elämän kannalta tärkeitä asioita, mutta kaikkein tärkeintä niillä ei saa: todellista rakkautta ja ystävyyttä.

Rikkaiden tulkinnoista antaa hyvän kuvan Nikhil Senguptan ja Chris Sibleyn tekemä tutkimus Uudessa Seelannissa. Suuresta otoksesta oli mahdollista erottaa rikkain prosentti. Siihen kuuluvat luottivat poliittiseen järjestelmään, kannattivat matalaa verotusta ja olivat muuhun väestöön verraten tyytyväisiä elämäänsä. Myös heidän itsearvostuksensa oli keskimääräistä parempaa. Tutkijoiden mukaan rikkaat hyötyvät vallitsevasta taloudellisesta ja poliittisesta järjestelmästä sekä taloudellisesti että psyykkisesti.

Jos jokin ärsyttää, niin suurituloisten ruikutus siitä, että verot ovat korkeita. Kuitenkin heille jää käteen monin verroin enemmän rahaa kuin pienituloisille.

Diener, E., Ng, W., Harter, J. & Arora, R. (2010).Wealth and happiness across the world: material prosperity predicts life evaluation, whereas psychosocial prosperity predicts positive feeling. Journal of Personality and Social Psychology, 99, 52–61.

Sengupta, N. & Sibley, C. (2019). The political attitudes and subjective wellbeing of the one percent. Journal of Happiness Studies, 20, 2125–2140.

Miksi / Uutiset Martti Jätä kommentti

3. ”Miksi helvetissä tarvitsette bonuksia, vaikka palkkanne on niin suuri?”

Kirjoitussarjassa kuvataan psykologisia ja sosiologisia ilmiöitä miksi-alkuisilla otsakkeilla. Tavoitteena on laatia joka viikko yksi tällainen kirjoitus. Koska miksi on vaativa sana, muistutan, että tiede ei tarjoa lopullisia vastauksia. Kirjoitukseni perustuvat tämän hetken tietämykseen. Liitän mukaan myös omia tulkintojani esillä olevista aiheista. Sarjan tekstit voi lukea nettisivun Miksi-luokan alta.

Jo melko yksinkertaisissa, mutta kuitenkin vaativissa tehtävissä, palkkion jatkuva lisääminen tuottaa suoritusahdistusta ja heikentää tuloksia. Motivaatiossa pätee niin sanottu käännetty U-käyrä. Sekä kovin pieni palkkio että kovin suuri palkkio johtavat kumpikin suoritusten kannalta kielteisiin tuloksiin. Stressi lisääntyy vaativissa tehtävissä palkkion suurentuessa. Jos kyse on hyvin mekaanisista tehtävistä, silloin suuri palkkio voi parantaa tuloksia, mutta se voi johtaa voimien ponnistamiseen äärimmilleen.

Ekonomisti Dan Ariely on havainnut, että johtajat eivät usko, että tämä tulos pätee heihin. He tekevät työtä parhaiten stressattuina! Tämä ei päde edes urheilussa, sillä parhaat pelaajat eivät pelin lopussa ole tarkempia kuin pelin alussa (s. 39). Kun yhdysvaltalainen kongressiedustaja kysyi pankkiireilta “Miksi helvetissä tarvitsette bonuksia, vaikka palkkanne on niin suuri?” Kysymys tuotti suuren hiljaisuuden. Jäätävän hiljaisuuden. “Pitääkö teitä lahjoa, jotta tekisitte kunnolla töitä? En tajua tätä asiaa? Ajatelkaa, mitä tämä kertoo tavalliselle työntekijälle. Te, jotka olette kaikkein tärkeimpiä henkilöitä järjestelmässä ja sen huipulla, palkkanne ei silti ole riittävä, vaan tarvitsette vielä lisäbonuksen tehdäksenne hyvää työtä.” Kukaan ei kommentoinut ja aplodit olivat vaisuja. (Ariely, s. 41). Tätä on myös Suomessa ihmetelty, mutta sitten todetaan, että asialle ei voi mitään.

Sitouttamisen myytti on lisännyt johtajien palkkioiden inflaatiota. Todellisuudessa johtajat eivät sitoudu vaan odottavat aina vain parempaa tarjousta.

Ariely, D. (2010). The upside of irrationality. The unexpected benefits of defying logic at work and at home. Lontoo: HarperCollins.

Miksi / Uutiset Martti Jätä kommentti

2. Miksi syömishäiriöt ovat lisääntyneet?

Kirjoitussarjassa kuvataan psykologisia ja sosiologisia ilmiöitä miksi-alkuisilla otsakkeilla. Tavoitteena on laatia joka viikko yksi tällainen kirjoitus. Koska miksi on vaativa sana, muistutan, että tiede ei tarjoa lopullisia vastauksia. Kirjoitukseni perustuvat tämän hetken tietämykseen. Liitän mukaan myös omia tulkintojani esillä olevista aiheista. Sarjan tekstit voi lukea nettisivun Miksi-luokan alta.

Prinsessa Dianan ja monien muiden julkisuuden henkilöiden ansiosta media kiinnostui syömishäiriöistä. Syömishäiriöt ovat lisääntyneet länsimaissa tasaisesti niin, että jo vuonna 1978 todettiin, että kyseessä oli uusi sairaus. Kulttuuri on muuttanut suhtautumisen kehoon laihuutta suosivaksi, mikä vaati jatkuvaa syömisen tarkkailua. Koska ennen ruoasta oli pulaa ja kauneusihanteet olivat erilaisia, laihuus kertoi sairaudesta tai köyhyydestä. Nykyisin näistä ongelmista kärsivät erityisesti aktiivisesti ulkonäköään, syömistään ja painoaan seuraavat keski- ja yläluokan nuoret naiset.

Yksilökeskeinen kulttuuri edistää sisäänpäin kääntymistä. Minuuden tunto on vahvistunut, samoin autonomian korostaminen. Se johtaa siihen, että oma keho ja mieli ovat syntipukkeja silloin, kun elämä ei suju odotusten mukaisesti.

Kun kulttuurissa on pulaa ruoasta ja lihavuutta pidetään varallisuuden ja menestyksen merkkinä, syömishäiriöt ovat harvinaisia. Syömishäiriöissä yhdistyvät monet biologiset, psykologiset ja sosiologiset tekijät. Länsimaissa pikemminkin laihuus kuin lihavuus liittyy kauneuteen, joskin standardit ovat vaihdelleet huomattavasti myös lyhyinä ajanjaksoina (langanlaiha Twiggy – ja Marilyn Monroe rehevimmillään).

Kulttuurin vaikutukset eivät yksin riitä selittämään syömishäiriöitä, sillä enemmistö nuorista naisista välttyy näiltä ongelmilta. Persoonallinen herkkyys sekä taipumus kielteisiin tulkintoihin pahentavat tätä ongelmaa. Se voi näkyä esimerkiksi siinä, että pienetkin epäonnistumiset nähdään katastrofeina. Lankeaminen leivokseen voi saada aikaan rajun paastoamispuuskan. Lopulta kyse on geneettisistä taipumuksista, jotka näkyvät erityisesti syömishäiriöille altistavina persoonallisuuden piirteinä.

Esimerkiksi anoreksia on erittäin vakava sairaus. Omissa tutkimuksissani olen todennut, että onnellisuuden arviot ovat anoreksiaa sairastavilla keskimäärin hyvin matalia. Arviot onnellisuudesta ovat samaa tasoa kuin masentuneilla.

Beidel, D.C., Bulik, C.M. & Stanley, M.A. (2010). Abnormal psychology. Boston: Prentice Hall.

Horwitz, A.V. (2002). Creating mental illness. Chicago: University of Chicago Press.

Positiivinen psykologia / Psykologia / Uutiset Martti Jätä kommentti

Vihdoinkin toinen painos!

Markun Positiivisen psykologian käsikirjan toinen painos ilmestyy viikolla 22. Ensimmäinen painos myytiin nopeasti loppuun.

https://www.markkuojanen.com/psykologia/positiivisen-psykologian-kasikirja-2023/

Positiivisen psykologian käsikirja, 2 p. (Basam Books, 2024, 529 sivua). Kirjan kannen on ideoinut Martti Ojanen. Positiivisen psykologian lähtökohtana on näkemys, että hyvää on enemmän kuin pahaa – siitäkin huolimatta, että paha on usein vahvempaa kuin hyvä.

Markku kuvaa Positiivisen psykologian käsikirja -teoksessaan laajasti positiivisen psykologian tutkimusta ja sovelluksia. Uusimpien tutkimustietojen lisäksi kirjassa on mukana myös kirjoittajan omakohtaista pohdiskelua hyvästä elämästä, elämän mielekkyydestä ja onnellisuudesta.

Käsikirjassa on kaikkiaan neljätoista lukua, joista mainittakoon positiiviset piirteet ja vahvuudet, positiiviset asenteet ja odotukset, hyveet, uskonto ja spirituaalisuus, ihmissuhteet, onnellisuus ja mielekkyys. Yksi tärkeimmistä luvuista käsittelee keinoja, joilla hyvinvointia ja onnellisuutta voidaan parantaa. Kirjassa on myös laaja hakusanasto.

Markku Ojanen on psykologian emeritusprofessori Tampereen yliopistossa. Ojanen on aktiivinen keskustelija ja luennoi hyvinvointiin liittyvistä aiheista. Hän on julkaissut lukuisia populaaritieteellisiä esityksiä psykologian eri alueista.

Kotisivuilla on paljon positiiviseen psykologiaan liittyvää materiaalia sekä esittelyjä Markun kirjoittamista kirjoista. Kotisivun kautta voi tilata myös tätä kirjaa sekä joitakin aikaisemmin ilmestyneitä kirjoja.

Lehdet / Uutiset Martti Jätä kommentti

Hyvää uutta vuotta 2024!

Toivotamme kaikille lukijoille ja kävijöille oikein rauhallista ja onnellista uutta vuotta 2024. Markku on tänä vuonna kunnostautunut erityisesti mielipidekirjoitusten kirjoittajana, ja niitä on voinut lukea monesta lehdestä. Esimerkkinä näistä vaikkapa HS:n “Miksi hallitus ei uskalla kiristää hyvin toimeentulevien verotusta?“.

Seuraavassa myös muutama pidempi, vain kotisivuilta löytyvä juttu:

Nähdään ensi vuonna!

Psykologia / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Ylisukupolvinen trauma

Tästä aiheesta on kirjoitettu paljon, usein viitaten siihen Vanhan testamentin tekstiin (5 Moos. 5:9), jonka mukaan isien ja äitien synnit vaikuttavat aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Esimerkkinä mainitaan punaisten raskaat kokemukset hävityn kansalaissodan jälkeen. Siitä kolme sukupolvea eteenpäin on noin 75 vuotta. Silloin traumaattiset kokemukset voisivat näkyä vielä lastenlastenlapsissa.

Toinen esimerkki. Sotaorvot ovat kokeneet isän menetyksen trauman. Sen seuraukset voisivat siis näkyä vielä lastenlastenlapsissa. Kuitenkin sotaorvot ovat selviytyneet hyvin, joskin noin 15 prosenttia koki tutkimukseni mukaan vielä katkeruutta, kun sodasta oli kulunut 70 vuotta. Se johtui usein orpouteen liittyvistä vääryyksistä ja köyhyydestä, ei välttämättä isän menetyksestä.

Kolmas esimerkki. Millaisia ovat talvi- ja jatkosodan kokeneiden vanhempien vaikutukset lapsiinsa? Usein tätä käytetään esimerkkeinä ylisukupolvisista traumoista. Sodan käyneet isät olivat menettäneet neljä, jopa viisikin vuotta rintamalla vaikeissa olosuhteissa ja moni turvautui alkoholiin raskaiden muistojensa vuoksi. Äidit puolestaan olivat tuon ajan odottaneet ahdistavia uutisia puolisostaan ja koettaneet selviytyä lastensa kanssa. On luonnollista ajatella, että nämä kokemukset jotenkin heijastuisivat lapsiinkin.

Tuntuu uskottavalta, että ahdistavat kokemukset voivat siirtyä seuraavalle sukupolvelle. Niitä voidaan myös aktiivisesti siirtää. Jos kokemuksia sävyttää vääryys, silloin ne ovat erityisen tuskallisia. Seuraava polvi voi omaksua vääryyden tuottamaa katkeruutta, vaikka oma elämä alkaisi jo sujua. Vielä kolmaskin polvi voi saada muistutuksia noista isovanhempien katkerista kokemuksista. Neljännelle polvelle nämä alkavat olla etäisiä asioita, ellei niistä jatkuvasti muistuteta.  Niin tapahtuu monissa maissa. Katkeruutta voidaan siirtää satoja vuosia sitten tapahtuneista asioista.

Viittaus isien ja äitien synteihin on tässä yhteydessä ongelmallista, sillä keiden synneistä on lopulta kyse? Usein syntiä tekevät etenkin ne, jotka vaikeuttavat traumojen taakse jättämistä. Näin tapahtui juuri punaisten kohdalla. Armottomuus ja kosto ruokkivat traumojen vaikutusten jatkumista.

Tieteelliset haut tuottivat niukasti tutkimusta ylisukupolvisesta traumasta. Lapsien kokemuksista tosin on valtavasti tutkimusta. Traumatutkimuksista on saatu tällaisia tuloksia: (1) Traumat eivät ole yhteismitallisia, sillä ne eroavat monen asian suhteen. On yhteisiä ja yksin kohdattuja traumoja, äkillisiä ja pitkään kestäneitä traumoja, yksittäisiä traumoja ja toistuvia traumoja. (2) Traumojen ja vaikeuksien kasautuminen on erityisen tuskallista selviytymisen kannalta. (3) Persoonallisilla ominaisuuksilla on suuri vaikutus siihen, miten traumasta toivutaan. (4) Hyvin paljon vaikuttaa se, millaisia suojaavia tekijöitä trauman kokeneella on.

Jos vanhemmilla on ollut pitkään jatkuneita vakavia psyykkisiä, sosiaalisia tai taloudellisia ongelmia, ne vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Useimmiten kuitenkin lasten enemmistö selviytyy elämässään hyvin tai tyydyttävästi. Kun lapsilla esiintyy ongelmia, kyse on tavallisesti siitä, että traumaattiset olosuhteet ovat jatkuneet pitkään. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun toinen tai molemmat vanhemmat ovat alkoholisteja tai kärsivät psyykkisistä ongelmista.

Helposti unohtuu, että vakavien psyykkisten ongelmien periytyvyys on aika korkea, joten sekä vanhemmilla että lapsilla on esimerkiksi masennukselle altistavia geenejä. Tämä tieto ei tietenkään lievitä lapsen kokemaa traumaa.

Lapsiin liittyviä tutkimustuloksia

Sofie Kuppensin ryhmän meta-analyysin mukaan vanhempien riippuvuuksilla (alkoholi, huume ja tupakka) oli ”tilastollisesti merkitsevä, mutta vähäinen vaikutus lasten hyvinvointiin”. Huumeiden käytöllä oli kielteisin vaikutus ja alkoholinkäytöllä ja tupakoinnilla vähäisempi vaikutus.

Felicitas Auerspergin ryhmän meta-analyysin mukaan vanhempien ero lisää lasten mielenterveyden riskejä, joskin eron vaikutukset ovat lievittyneet vuodesta 1990 vuoteen 2018.

Carolyn Greenen ryhmän systemaattinen arviointi osoitti, että kaltoin kohdellut vanhemmat siirtävät usein lapsilleen tällaista kohtelua. Mitä huonommin ja mitä kauemmin itse oli joutunut väkivallan uhriksi lapsuudessaan, sitä useammin myös itse turvautui samanlaisiin tekoihin omia lapsia kasvattaessaan.

Mark Assink työtovereineen sai tuloksen, jonka mukaan väkivaltaa kokeneiden vanhempien riski siirtää samanlaista kasvatusta omille lapsilleen oli kolminkertainen verrattuna vanhempiin, jotka eivät lainkaan olleet kokeneet henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Tätä vastasi vaikutuksen voimakkuus + 0,29. Tutkijat havaitsivat lisäksi, että parhaiten tehdyissä tutkimuksissa yhteys oli vähäisempi.

Kuitenkin Laura-Émilie Savagen ryhmän meta-analyysi osoitti, että vaikutus oli kaukana predestinaatiosta. Äidin väkivaltakokemusten yhteys huonoihin kasvatuskeinoihin oli + 0.13, joka oli tilastollisesti merkitsevä, mutta vähäinen yhteys. Väkivaltaa kokeneiden äitien kasvatuksessa oli usein toivomisen varaa, mutta enemmistö suoriutui vähintään tyydyttävästi.

Kun vanhemmat ovat kokeneet erityisen voimakkaita traumoja, kuten keskitysleirejä ja kidutusta, myös lapsilla on selvästi enemmän psyykkisiä oireita kuin vertailuryhmillä (Daud, Skoglund & Rydelius; Fossion ym.; Qouta, Punamäki & El Sarraj; Shrira, Palgi, Ben-Ezra & Shmotkin). Vaikka vanhemmat eivät kertoisi kokemuksistaan, jo tieto vanhempien kauheista kokemuksista on omiaan lisäämään lapsissa ahdistusta.

Santavirran, Santavirran ja Gilmanin tutkimus on erityisen kiinnostava. Siinä tutkittiin lapsena Ruotsiin evakuoitujen henkilöiden lasten psyykkisiä ongelmia. Tulosten mukaan evakuoitujen äitien tyttärillä ilmeni korkeampi sairaalaan joutumisen riski kuin heidän serkuillaan, jotka muodostivat vertailuryhmän. Näiden serkkujen äidit eivät olleet lapsena Ruotsissa. Miehillä sairaalaan joutumisen riski ei ollut suurempaa kuin vertailuryhmässä, ei myöskään evakuoitujen isien tyttärillä.

Kirsi-Maria Hytönen ja Antti Malinen kuvaavat lasten kokemuksia sodan jälkeen. Näitä kokemuksia muisteltiin vuosina 2014-2016 tehdyissä haastatteluissa. Monilla lapsilla oli sodan jälkeen taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia ja osa koki torjuntaa ja laiminlyöntejä, mutta silti muistoja sävytti selviytyminen ja psyykkisen vahvuuden (resilienssin) kokemus. Vaikeuksista huolimatta oli pärjätty. Tämä oli minunkin havaintoni tutkiessani sotaorpojen kokemuksia.

Stanley Kripperin ja Deirdre Barrettin mukaan on mahdollista, että epigenetiikan välityksellä traumojen vaikutukset voisivat siirtyä jälkeläisiin, mutta toistaiseksi tutkimusnäyttö on niukkaa.

Suomalaisten hyvinvointi

Suomalaisten hyvinvointi -raportissa (Moisio ym.) on kuvattu suomalaisten tyytyväisyyttä elämään vuodesta 1995 lähtien vuoteen 2006 asti (s. 26). Toistuvissa kyselyissä on käytetty neliportaista asteikkoa: 4=erittäin tyytyväinen, 3=melko tyytyväinen, 2=en kovin tyytyväinen ja 1=en lainkaan tyytyväinen. Keskiarvo on tuolla aikavälillä ollut koko ajan noin 3,2 – 3,3 eli muutokset ovat olleet todella vähäisiä. Sosiologi Elina Haavio-Mannila sai saman tuloksen jo vuonna 1963, jolloin hän liitti tyytyväisyyttä koskevan kyselyn tutkimuksiinsa (emt. s. 26). On hätkähdyttävää ajatella, että 50 vuoden aikana tyytyväisyydessä ei ole tapahtunut mitään muutoksia.

Varhaisin suomalaisia hyvin edustava tutkimukseni on tehty vuonna 1993. Erään suuren suomalaisen yrityksen työntekijöistä tehtyyn otokseen vastasi 476 henkilöä. Tässä tutkimuksessa saatiin seuraavia tuloksia kolmella hyvinvointimuuttujalla (keskiarvot 0 – 100 -asteikolla):

  1. Mieliala                                       73
  2. Itseluottamus                            73
  3. Tyytyväisyys                              73 (tämä seurannassa, jossa N=203)

Käyttämissäni asteikoissa 100 kuvaa erinomaista hyvinvoinnin kokemusta ja 0 erittäin huonoa. Suomen Psykologiliiton toimeksiannosta tein otoksen suomalaisista vuonna 2005 (344 henkilöä).  Keskiarvot olivat

  1. Toiveikkuus                               74
  2. Henkinen tasapaino               76
  3. Mielekkyys                                77
  4. Itsekunnioitus                           75

Vuosina 2008-10 tekemääni sotaorpotutkimukseen osallistui 1041 henkilöä). He puolestaan antoivat omasta elämästään seuraavia arvioita:

  1. Rauhallisuus                             74
  2. Vastuuntunto                           90
  3. Optimismi                                  74
  4. Onnellisuus                                67

Onnellisuus oli keskimäärin hiukan matalampi kuin mitä suomalaista väestöä kuvaavissa tutkimuksissa on saatu. Olisi outoa, jos kaikki olisi mennyt aivan yhtä hyvin kuin muilla samanikäisillä, vaikka heilläkin tietysti oli elämässään monenlaisia traumoja. Vastuuntunto, rauhallisuus ja optimismi ovat kuitenkin sotaorpoja kantaneet. Ja ne ovat yhtä lailla kantaneet myös muita tuon sukupolven suomalaisia.

Sivut: 1 2