Oman psykofyysisen tilan mittaamista on tullut yhä suositumpaa. Aluksi ihmiset alkoivat käyttää liikkeitä rekisteröiviä laitteita, mutta nyt on mahdollista mitata kaikenlaisia kehoon ja mieleen liittyviä ilmiöitä. Seurantaa voidaan tehdä myös toistuvien kyselyjen avulla, jolloin myös tunteet ja kokemukset saadaan mukaan. Ei ole ihme, että myös työnantajat ovat kiinnostuneet tällaisten laitteiden tai kyselyjen antamista tuloksista.
Miten seuranta ja palaute vaikuttavat itse toimintaan? Kannustaako se vai voiko sillä olla haittavaikutuksia? Jordan Etkin teki tutkimussarjan, jossa opiskelijat saivat värittää kuvioita ja lukea tekstejä. Ryhmät jaettiin kahtia satunnaisesti siten, että osa sai koko ajan palautetta edistymisestään. Palaute lisäsi tuloksia (enemmän väritettyjä kuvioita ja enemmän luettuja sivuja), mutta palautetta saaneet nauttivat tehtävästä vähemmän kuin kontrolliryhmä, jolle palautetta ei annettu.
Kolmannessa tutkimuksessa 100 henkilölle annettiin askeleita mittaava pedometri. Nämä henkilöt kävelivät enemmän kuin kontrolliryhmä, mutta nauttivat kävelystä vähemmän kuin ilman pedometriä liikkuneet. Liikkuminen tuntui tylsemmältä jopa silloin, kun pedometri oli kiinnitettynä, mutta lukemaa ei nähty.
Tulokset vastaavat monia aikaisempia tutkimuksia, joissa on saatu samanlaisia tuloksia. Ulkoinen kontrolli (mittaus ja palaute) heikentää sisäistä motivaatiota, kun kyseessä on itsessään kiinnostava ja mielenkiintoinen asia. Yllä kuvatun tutkimuksen mukaan tämä pätee myös kävelyyn silloin, kun se tuntuu jo itsessään mukavalta.
Kun kyseessä on tavoitteellinen, vahvasti sitouduttu asia, joka liittyy terveyteen tai kuntoon, silloin mittaus ei vähennä nautintoa – koska sitä ei ehkä isommin ollutkaan! Silloin jotakin asiaa, esimerkiksi liikuntaa, harjoitetaan silkasta velvollisuudesta ja halusta päästä tavoitteeseen.
Sen sijaan nautittavien harrastusten mittaaminen vähentää niiden hauskuutta ja voi pitkällä tähtäimellä syödä sisäistä motivaatiota ja edelleen harrastamista. Johtopäätös voisi olla tämä: Jos tavoite on saada tuloksia tai jokin ohjelma päätökseen, mittaa ihmeessä, mutta jos nautit jostakin ja teet sitä ”luonnostaan”, harkitse, kannattaako sitä mittailla.
Mistä tämä suuri kiinnostus oman tilan arviointiin johtuu? Meitä ei kiinnosta vain sydämen syke tai verenpaine vaan myös onnellisuus ja itsetunto. Täytämme innolla lomakkeita ja kiinnitämme itseemme yhä hienompia laitteita. Osaksi kysymys on siitä, että kaikenlaisia teknisiä välineitä on olemassa ja että ne ovat helppokäyttöisiä.
Länsimaisessa kulttuurissa kaikkea halutaan hallita ja seurata. Kun saadaan paljon tietoa – ja sitä paratkoon on tarjolla – silloin ilmiöiden hallittavuus paranee. Se koskee laajasti myös omaa persoonaa. Mitä enemmän tietoa, sitä paremmin voimme hallita sekä itseämme että koko maailmaa. Tämä on kuitenkin ”lukumagiaan” perustuva uskomus, joka lupaa paljon enemmän kuin lopulta antaa. Kun kehon ja mielen tiloille saadaan paljon lukuja, tuntuu kuin ne olisivat hallinnassa. Pahinta, mitä länsimaiselle ihmiselle voi tapahtua on se, että hän menettää oman elämänsä hallinnan.
Häntä ei edes häiritse se, että noita kehon, toiminnan ja mielen lukuja valtio käyttää valvontaan ja liike-elämä valintojemme muokkaamiseen.
Etkin, J. (2016). The Hidden Cost of Personal Quantification. Journal of Consumer Research, 42, 967-984.
