Helsingin Sanomat: ”Harva uskaltaa sanoa, että pirun huonosti menee”

Helsingin Sanomat julkaisi 27.05. artikkelin “Suomalaisten asema maailman onnellisimpana kansana on osin ”onnellisuuspakon” syytä”. Jutussa perataan Tilastokeskuksen juuri julkaisemaa elinolotutkimusta:

Suomalaisten hyvinvoinnista piirtyy Tilastokeskuksen tuoreen elinolotutkimuksen perusteella positiivinen kuva. Kuitenkin lähes miljoona suomalaista tuntee yksinäisyyttä, ja tukea tarvitsevista tulisi pitää yhteisen onnen takia huolta, onnellisuusprofessori sanoo.

Markkua pyydettiin kommentoimaan tuloksia:

Elämään tyytyväisyyden taso on ”järkyttävän korkea”, sanoo psykologian emeritusprofessori, onnellisuustutkija Markku Ojanen. Paradoksi on, että sitten, kun ihmisiltä kysytään ongelmista, niitä tulee ”komea luettelo”.

Ojanen sanoo pohtineensa asiaa paljon ja tulleensa kriittisemmäksi ilmoitettua tyytyväisyyttä kohtaan. Harva uskaltaa kertoa kysyttäessä, että ”pirun huonosti menee”.

”Jonkun verran mukana on onnellisuus- ja tyytyväisyyspakkoa, että on vaikea tunnustaa itselleenkään, ettei ole niin onnellinen. En voi kiistää, ettemmekö olisi plussan puolella, mutta mukaan tulee vähän hyvänmiehen- ja naisenlisää.”

Jutun voi lukea kokonaisuudessaan Helsingin Sanomien nettisivulla.

Yle: Onnellisuustutkijan mukaan onneen riittää, kun perusasiat ovat kunnossa

Ulkomaillakin on kansainvälisen onnellisuuspäivänä 20.03. raportoitu jälleen, että Suomi oli jälleen YK:n onnellisuusraportin ykkönen (asiasta uutisoivat mm. CNN, DW, NYT).

YLE haastatteli Markkua tästä raportista:

Onnellisuustutkija, emeritusprofessori Markku Ojanen on iloinen ja onnellinenkin Suomen saamasta kärkisijasta YK:n raportissa. Vuodesta 2012 lähtien tehty kyselytutkimus antaa käsityksen ihmisten tyytyväisyydestä elämäänsä. Silti Ojanen suhtautuu raporttiin vuosi vuodelta varauksellisemmin.

Jutun voi lukea YLE Uutisten nettisivuilta.

Helsingin Sanomat: Suomalaisprofessori hämmästyi

Helsingin Sanomat haastatteli Markkua raflaavalla otsikolla “Brittitutkimuksessa selvisi, missä iässä ihminen on onnellisimmillaan – Suomalaisprofessori hämmästyi: ‘Tämä on todellinen pähkinä‘”:

Britit ovat onnellisimmillaan 16- ja 70-vuotiaina, kun taas keski-iässä heidän hyvinvointinsa sukeltaa, kertoo tuore brittiselvitys.

The Guardian -lehti kirjoittaa, että nuorilla tyytyväisyys, omanarvontunto ja onnellisuus ovat tutkimuksen mukaan korkealla. Parikymppisenä onni alkaa hiipua ja jyrkkä lasku seuraa 30 vuoden iässä. Huonot ajat kestävät 50 ikävuoteen saakka, jonka jälkeen käyrät nousevat aina 70 ikävuoden korkeimpaan huippuun saakka.

Tulos hämmentää suomalaista onnellisuus­professoria Markku Ojasta.

Jutun voi kokonaisuudessaan lukea tästä osoitteesta.

Markun vuoden 2019 päivitetyt luentoaiheet

Sivustolle on lisätty laajahko esittely Markun tällä hetkellä ajankohtaisimmista ja useimmin pidetyistä luentoaiheista, joista hän on viime aikoina kaikkein eniten keskittynyt pitämään erilaisia puheita, esitelmiä, luentoja ja koulutuksia. Markulla on tapana pyydettäessä (ja pyytämättäkin) toteuttaa ainutkertaisia, tiettyyn tilanteeseen räätälöityjä esityksiä, joten erilaisten aiheiden lista on vuosien varrella kasvanut varsin laajaksi.

Puhujaa, luennoitsijaa, esiintyjää, kouluttajaa tai psykologian asiantuntijaa etsiessänne voitte ottaa yhteyttä Markkuun.

Mikä kansalaisia erityisesti ärsyttää?

Kansalaisia ärsyttää poliitikkojen ja heidän valitsemiensa johtajien haluttomuus ja kyvyttömyys myöntää, että jossakin heidän johtamassaan toiminnassa tai hankkeessa on jotakin vikaa. Viimeksi törmäsimme siihen, kun huumeriippuvaisten äidit kertoivat hoitoon liittyvistä ongelmista. Nuo kuvaukset vaikuttivat totuudenmukaisilta ja uskottavilta. Tampereen kaupungin sosiaalipalvelupäällikkö käyttäytyi niin kuin ei olisi kuullutkaan kritiikkiä. Hoitoon pääsyn hän kuvasi helpoksi.

Katselin hiljattain keskustelua, jossa valitettiin sitä, että ammattikorkeakouluissa on liian vähän ohjattua opetusta. Kritiikin mukaan opiskelijat jäävät liian yksin eivätkä läheskään kaikki ole opetussuunnitelmien mukaisesti ”itseohjautuvia” ja omatoimisia. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ei myöntänyt mitään. Meillä on hyvä opetussuunnitelma, hän vain toisti. Suunnitelmat ovat aina paperilla hyviä, mutta käytäntö on eri asia.

Sama pätee myös SOTE-keskusteluun. SOTEsta vastaava ministeri Annika Saarikko ei tietääkseni ole myöntänyt kritiikkiä oikeutetuksi. Onko tällainen tiukka kiistäminen tarpeen? Se romuttaa suunnittelun uskottavuutta, sillä kun kyseessä on monimutkainen asia, siinä on aina sijaa kritiikille ja muutoksille. Onhan se jo nähty.

Onko ministerin oma asema joka tilanteessa niin perin pohjin uhattuna vai miksi kritiikkiin pitää suhtautua niin torjuvasti? Voisivatko toiminnasta ja suunnitelmista vastaavat ministerit ja johtajat suhtautua myönteisemmin kritiikkiin ja todeta, että otamme kritiikin huomioon ja koetamme parantaa tämän asian toteuttamista. Eihän mikään ihmisten kehittämä toiminta ole täydellistä. Aina on varaa parantaa.

Nettiviikko 51/2018

Uusimpia kirjoituksia

Osa kirjoituksista on julkaistu Aamulehdessä, osaa en ole lähettänyt mihinkään. Olen vain laittanut paperille ajatuksiani. Ns. taksiuudistuksesta on parikin juttua, koska se jatkuvasti ärsyttää (”Ketä taksiuudistus hyödyttää?”). Lisäksi mukaan on tullut ongelmia KELAn ankaran kilpailutuksen toimesta. ”Mikä kansalaisia erityisesti ärsyttää” kuvaa ministerien ja johtavien virkamiesten ylimielistä suhtautumista kritiikkiin. ”Pelkäävätkö teknologian edustajat oikeasti humanisteja?” kuvaa sitä ikävää kuilua, joka taas näyttää syvenevän humanististen tieteiden ja tekniikan välillä. ”Milloin kilpaillut markkinat toimivat?” pohtii markkinoita korostavat talouden hyviä ja huonoja puolia. ”Mihin me SOTEa tarvitsemme?” on yhdessä Martin kanssa kirjoitettu pohdinta SOTEn taustalla olevasta muutosideologiasta. ”Professori ei moralisoi yrityksiä” pohtii yritysten moraalia. Kyse on hyvin ristiriitaisesta asiasta. Toisaalta yritykset laativat hienoja arvoja ja periaatteita, mutta käytäntö on usein aivan muuta. ” Osaammeko tehdä valintoja?” kuvaa valintojen vaikeutta silloin, kun valinnat ovat aidosti vaikeita. Emme ole niin rationaalisia kuin kuvittelemme.

Onnellisuus

Onnellisuuksien oivaltaja -kirjani on herätti keväällä paljon huomiota. Toivottavasti kirja vastaa lukijoiden ja kustantajan odotuksia. Onnellisuus on jatkuvasti ajankohtainen. Sovin juuri haastattelun onnellisuudesta. Monia järkytti se, että Suomi todettiin maailman onnellisimmaksi maaksi. Tämä on järisyttävää! Kuinka sellainen on mahdollista? Miten meistä on tullut maailman onnellisin maa?

Ulkoisten tekijöiden tärkeyttä ovat korostaneet monet poliittiset liikkeet, kuten kommunismi ja sosialismi – ja myös kapitalismi. Tämä ulkoisten tekijöiden korostaminen näkyy vahvasti myös vuosittain tehtävissä Global Happiness -raporteissa. Onnellisuus on päätelty muun muassa eliniän pituuden, korruption vähäisyyden, kansantulon ja sosiaalisen tuen perusteella. On paradoksaalista, että tutkijoiden laatimat onnellisuuden kaavat jättävät vain 10 % ympäristölle ja kuitenkin onnellisiksi on kuvattu maat, kuten Suomi, jossa juuri ulkoiset asiat toteutuvat parhaiten. Lue lisää

Professori ei moralisoi yrityksiä

”Yritykset ottavat niin kovaa korkoa kuin saavat. Ne eivät voi ruveta tinkimään katteestaan sen takia, että asiakkaat eivät hahmota tilannetta.” Näin totesi laskentatoimen ja rahoituksen professori Timo Rothovius Aamulehden pikavippejä koskeneessa jutussa 12.8.

Pitääkö tämä paikkansa myös kaikkeen muuhun yritystoimintaan nähden? Olipa toimintasektori mikä tahansa, vaikkapa ihmisten terveys, yritykset ottavat niin kovaa korkoa tai voittoa kuin suinkin saavat. Siinä on pähkinänkuoressa yritystoiminnan periaate, jos Rothovius on oikeassa. Se samalla johtaa siihen, että yhteiskunnan on valvottava erittäin tarkasti kaikkea yritystoimintaan liittyvää, koska niitä ohjaa vain voiton maksimointi.

Uskoisin, että suurin osa kansalaisista – myös monet yrittäjät – haluavat pitää kiinni siitä, että yrittämisessä näkyvät myös moraaliset periaatteet. Jos moraali on vain ulkopuolisen valvonnan varassa, seurauksena on jatkuva yritysten voitontavoittelun ja yhteiskunnan valvonnan välinen taistelu. Haluammeko tällaista? Vai onko tämä jo kuva todellisuudesta?

Varsinkin oikeiston kannattajat haluavat vähentää yritystoiminnan valvontaa ja kuvaavat sen suurena edistysaskeleena. Joko siis kuitenkin luotetaan siihen, että myös yritysmaailmassa noudatetaan yleisiä moraalisia periaatteita tai sitten uskotaan sokeasti siihen, että kilpailu ikään kuin korvaa moraalin ja pitää pahimman ahneuden kurissa.

Ainakaan pikavippejä tarjoavia yrityksiä kilpailu ei pidä kurissa. Tarvitaan siis kuitenkin nykyistä tiukempaa yhteiskunnan ohjausta ja valvontaa. Mistä tiedämme, milloin kilpailu toimii ja milloin tarvitaan tiukkaa valvontaa?

Miksi muuten yritykset melkein laidasta laitaan kirjoittavat itselleen kauniita arvoja ja moraalisia periaatteita? Ovatko ne vain peite, jonka alla on helpompi tehdä voittoa keinoja kaihtamatta?

Milloin kilpaillut markkinat toimivat?

Länsimaisen yhteiskunnan toimivuuden kannalta olisi syytä tietää, milloin yritysten välinen kilpailu tuottaa hyviä tuloksia ja milloin siihen tulee epäterveitä piirteitä. Pahin tilanne on monopoli, mutta myös esimerkiksi kahden suuren yrityksen välinen ”kilpailu” voi johtaa ongelmiin, kuten sovittuun työnjakoon ja kartelliin. Tällaista tapahtuu erityisesti silloin, kun liiketoiminta vaatii paljon resursseja.

Toinen ongelma liittyy tilanteiseen, jolloin markkinoilla on paljon yrityksiä, mutta niiden ei tarvitse välittää asiakassuhteista. Paras esimerkki ovat nopeita lainoja (”pikavippejä”) tarjoavat yritykset. Toimijoita on paljon, mutta kilpailua ei ole. Kaikki ottavat sumeilematta suuria voittoja. Joko asiakkaat eivät tule takaisin tai sitten heidän on pakko jatkaa suhdetta.

Kolmas ongelma kuvaa tilanteita, joissa on paljon yrittäjiä, mutta tuotteiden hinta-laatu -suhdetta on vaikea arvioida. Silloin järkevä valinta on lähes mahdotonta. Pankkien ja vakuutuslaitosten toiminnassa on tällaisia piirteitä. Myös taksitoiminnan ”vapauttaminen” on johtanut melkoiseen sekasotkuun isommilla paikkakunnilla. Luonnontuotteiden laadusta ja hinnasta kenelläkään ei voi olla sellaista tietoa, että valinnat olisivat rationaalisia.

Neljänneksi liiketoiminnan luonne on voinut johtaa siihen, että todellista kilpailua ei ole. Apteekkien toimintaa on syytä valvoa tarkasti hintoja myöten. Lisäksi lääkkeiden myynti vaatii paljon resursseja ja koulutettua henkilökuntaa. Asiakkaiden valintoja puolestaan vaikeuttaa tuotteiden kirjavuus. Kilpailua on syytä yhteiskunnan toimesta rajoittaa.

Näistä esimerkeistä huomataan, että kilpailun hyödyllisyys vaihtelee suuresti liiketoiminnan luonteen mukaan. Jos toiminta ei vaadi suurta alkupääomaa (taksitoiminta) on mahdollista, että riittävän vapaan kilpailun salliminen hyödyttää ainakin osaa tuotteiden ja palvelujen käyttäjistä. Juuri tässä esimerkissä jää epäselväksi se, oliko kyse vapaan kilpailun periaatteen suosimisesta vai pyrkimyksestä saada aikaan jotakin hyvää kansalaisten näkökulmasta. Kukapa vastustaa sitä, että saa jonkin tuotteen halvemmalla tai nopeammin kuin ennen. Kuitenkin myös taksiyrittäjien hyvinvointi on tärkeä asia. Aika näyttää, johtaako vapaampi järjestelmä heidän kannaltaan hyviin vai huonoihin seurauksiin. Jos tarjonta merkittävästi lisääntyy, monien tulot laskevat. Palvelun tai tuotteiden käyttäjän etu ei saa yksin olla ratkaiseva. On mukava saada leipää ja maitoa halvalla, mutta se on johtanut siihen, että tuottajien aineellinen tilanne on Suomessa selvästi heikentynyt.

Monesti kilpailun korostamisessa jää huomiotta se, että kilpailun seuraukset ovat kovin erilaisia eri näkökulmista katsoen. Kun vaikkapa vanhuksille tai kehitysvammaisille tarjottavia palveluita kilpailutetaan, kaupungit ja kunnat ainakin aluksi voivat säästää huomattavia summia. Kilpailussa mukana olleet toimijat ovat usein panostaneet paljon. Osa joutuu kilpailun hävitessään luopumaan toiminnastaan. Näin näyttää käyvän pienille yrityksille ja yhdistyksille. Seurauksena on ollut ainakin alueellisia monopoleja. Lisäksi voitot ja osa verotuloistakin lähtee ulkomaille. Tämä ei ole Suomen kansantalouden kannalta edullinen asia. Työntekijät kokevat usein epävarmuutta työn jatkumisesta, kun kilpailutus on käynnissä. Vaikka työ jatkuisi suunnilleen samanlaisena, moni asia voi muuttua uuden yrityksen alaisuudessa. Usein aivan liian vähäiselle huomiolle jää tärkein ryhmä eli ne, joille palveluja järjestetään. Mielestäni jopa ihmisoikeuksia rikotaan silloin, kun kilpailutuksen jälkeen toiminta muuttuu radikaalisti. Pahimmillaan on sopeuduttava uusiin olosuhteisiin ja uuteen henkilökuntaan.

Yksioikoinen kilpailun suosiminen kaikilla elämänalueilla johtaa usein ennalta arvaamattomiin ongelmiin. Valvomattoman kilpailun seuraukset näkyvät juuri niissä maissa, joiden tilaa me kauhistelemme. Valvottu kilpailu voi kuitenkin parhaimmillaan tuottaa tuotteiden ja palvelujen käyttäjille merkittäviä etuja. Tuotteiden ja palvelujen hinnat ovat merkittävästi halventuneet ja samalla on syntynyt sellaisia uusia innovaatioita, jotka ovat edistäneet ihmisten hyvinvointia. Usein seurauksia on vaikea ennustaa. Lentomatkojen halventuminen on edistänyt kansalaisten tasa-arvoa sekä ihmisten ja tavaroiden liikkuvuutta, mutta samalla lennot saastuttavat merkittävästi ja jouduttavat ilmaston lämpenemistä. Muovi vaikutti hyvältä keksinnöltä, mutta nyt siitä haluttaisiin luopua siinä määrin kuin suinkin mahdollista.

Ihmiskunta ei ole löytänyt hyviä ratkaisuja tasapainon saavuttamiseen. Valtiokeskeinen pitkän tähtäimen talouselämän suunnittelu ei ole toiminut, vaan on johtanut byrokratiaan, jähmettymiseen ja tuhlaamiseen. Taitavatkaan suunnittelijat eivät osaa ottaa huomioon tulevaisuuden tarpeita. Kapitalistinen vapaa kilpailu puolestaan johtaa tempoilevaan välittömien etujen ja voittojen tavoitteluun. Tulevaisuudessa koituvat kielteiset seuraukset jäävät usein täysin vaille huomiota. Suo siellä, vetelä täällä.

Parhaiten toimii pohjoismainen sekajärjestelmä, jossa sallitaan valvotusti kilpailua, mutta samalla pidetään huolta siitä, että kilpailun aika ajoin tuottamat ylilyönnit eivät johda ihmisten ja luonnon kannalta katastrofeihin.

Ketä taksiuudistus hyödyttää?

Voisiko ministeri Berner tai hänen esikuntansa kertoa, mitä olemme hyötyneet “taksiuudistuksesta”. Ketkä ovat hyötyneet? Tavallinen käyttäjä arvostaa selkeyttä, ennustettavuutta ja luotettavuutta. On outoa, että matka hotelliin rautatieasemalta maksaa keskipäivällä mennessä 9,80 ja parin tunnin päästä palatessa 16,00 euroa. Kuljettaja sanoi perusteluksi, että kyseessä on tila-auto. Emme me tavalliset, melko satunnaiset käyttäjät, tällaisia perusteluja halua. Yötaksat ovat erikseen, mutta päivällä hinnan on oltava sama.

Olemme luottaneet takseihin, mutta nyt meitä varoitetaan, että pikkujoulun aikana pitää olla tarkkana, ettei joudu huijatuksi. Emme siis enää voi luottaa takseihin samalla tavalla kuin ennen. Huijareita ei ole aikaisemmin tarvinnut varoa, kun tilasi taksin.
Nyt kehotetaan kysymään hintaa etukäteen. Mistä voi tietää matkan hinnan etukäteen, ellei kulje jatkuvasti taksilla samaan kohteeseen? Kuka kehtaa ja ehtii kierrellä taksien joukossa kysymässä hintoja? Useimmiten on kiire johonkin kohteeseen, joten ensimmäinen taksi on pakko ottaa. Kelan kautta varattavan taksin käyttäjä ei tiedä, ketä pahoista sotkuista pitäisi syyttää eikä hänen tarvitse sitä tietääkään, kunhan vain toiminta on inhimillistä ja ottaa asiakkaan tarpeet huomioon. Näin ei näytä tapahtuvan.

Myös omaa autoa ajavat yrittäjät joutuvat kärsimään ja monet ovat jo etenkin maaseudulla lopettaneet. Kuljettajat joutuvat vähitellen siirtymään suurten ketjujen palvelukseen. Muun työn ohella ajavat voivat hankkia hiukan lisäansioita. Ehkä uudistus hyödyttää heitä vakinaisten taksien kustannuksella.

Ikävintä on se, että periaatteen vuoksi kilpailua edistävät ministerit ja heidän virkamiehensä eivät halua tunnustaa, että kilpailutus suosii vahvoja, varakkaita, hyvin koulutettuja, nuoria ja kilpailun hallitsevia. Kilpailussa pärjäävät vahvojen käyttäjien lisäksi myös vahvat toimijat, kuten kaupungit ja suuret yritykset. Tavallinen, kilpailun kiemuroita heikosti tunteva maksaa jo lähes kaikesta enemmän kuin henkilö, joka osaa nämä taidot. Onko tämä reilua?

Lopulta järjestelmässä vallitsevien ongelmien syntipukiksi joutuvat nämä itse itsensä syrjäyttävät ihmiset, jotka eivät hallitse internetin käyttöä tai eivät luotettavuutta epäillen kiertele kyselemässä hintoja. Jos he asuvat maalla, heillä ei edes ole siihen mahdollisuuksia.