Luokka: Mielipidekirjoitus

Tämän luokka sisältää mielipidekirjoituksia, joita on julkaistu (tai jätetty julkaisematta) erilaisissa lehdissä.

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Miksi köyhimpien täytyy kärsiä sopeutuksesta?

Suomen velkaongelman kaikki myöntävät vaikeaksi. Puolueet ovat yksimielisiä siitä, että sopeutusta täytyy tehdä. Sopeutuksen keinoistakin ollaan samaa mieltä. On leikattava menoja, lisättävä veroja ja edistettävä talouden kasvua. Jokaisella puolueella on kuitenkin omat ehdotukset siitä, miten näitä keinoja painotetaan. Koska vaikeinta on ollut edistää kasvua, valinta kohdistuu verotukseen tai leikkaamiseen.

Nykyinen hallitus on painottanut menojen leikkaamista ja varonut etenkin tuloverojen korottamista. Liikevaihtoveroa on kuitenkin korotettu, mikä sattuu eniten niihin, joiden tulot ovat vähäisiä. (Bensiinin ja omaisuusveron korottaminen olisi ollut parempi vaihtoehto.) Ehkä uskotaan, että varakkaiden verotus tuottaa kasvua ja helpottaa köyhien tilannetta. Tämän uskomuksen tueksi on perin vähän tieteellistä näyttöä.

Koska uskon, että periaatteessa hallituspuolueet eivät halua lisätä köyhyyttä, etenkään lapsiköyhyyttä, tuntuu oudolta, että näin on käynyt. Kaikissa puolueissa uskotaan siihen, että hyvinvointivaltio on säilyttämisen arvoinen asia. Sen tärkein ehto on, että eri syistä taloudellisiin vaikeuksiin joutuneet eivät joudu kärsimään. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että leikkaukset otetaan muualta kuin näiltä ihmisiltä. Jokainen budjetti täytyy laatia niin, että (lapsi)köyhyys ja leipäjonot pikemminkin vähenevät kuin lisääntyvät. Tämän luulisi olevan oikeudenmukaisuuden näkökulmasta itsestään selvää, mutta hyvästä tahdosta huolimatta näin ei ole.

Hyvä tahto ei riitä, on myös toimittava sen mukaisesti.

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Kristilliset hyveet ja yhteisten asioiden hoitaminen

Kyse on siitä politiikasta, jota kulloinkin vallassa olevat puolueet harjoittavat. Haluan käyttää sanaa hyve, sillä se on konkreettisempi kuin sana arvo, jota nykyisin käytetään hyvin kirjavalla tavalla. Hyveiden tehtävä on edistää lähimmäisten hyvää elämää. Niitä on helppo poimia Raamatusta vaikka parikymmentä. Kaikkein tärkeimpiä ovat rakkaus, lempeys, usko, toivo, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus, avuliaisuus ja kärsivällisyys. Miten näiden tulisi näkyä hallitusten päätöksissä? Minusta nuo edellä luetellut hyveet edellyttävät esimerkiksi seuraavia ratkaisuja ja tehtyjen ratkaisujen korjaamista:

  • Varakkaiden verotuksen alentaminen ei ollut oikein, sillä se johtaa siihen, että heikossa taloudellisessa asemassa olevien tilanne entisestään heikkenee. On kohtuutonta, että he joutuvat odottamaan talouden mahdollista kohentumista.
  • Kehitysapua tulisi lisätä eikä vähentää, koska presidentti Trumpin päätöksen vuoksi Yhdysvaltain kehitysapu on merkittävästi heikentynyt.
  • Suomeen muuttamista tulisi pikemminkin helpottaa kuin vaikeuttaa. Tätä korostavat talouden asiantuntijat riippumatta heidän taustoistaan.
  • Alkoholin saatavuutta ei ole syytä helpottaa, sillä alkoholiin liittyviä ongelmia on jo riittävästi. Ei riitä perusteeksi, että kulutus on vähentynyt. Kulutuksen vähenemistä ei kannata hidastaa.
  • Vihapuheeseen ja rasismiin tulee suhtautua hyvin vakavasti. Mieleen tulee Paavalin kehotus sävyisyyden tärkeydestä.

Uskon, että näitä ratkaisuja on helpompi perustella kristillisillä hyveillä kuin aivan päinvastaisia toimia.

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Sopimus köyhyysjarrusta on laadittava

Ehdotan, että tulevat hallitukset sopivat myös köyhyysjarrusta velkajarrun täydennykseksi. Köyhyysjarru tarkoittaa, että köyhien ja vähävaraisten elämäntilannetta ei tulevina vuosina heikennetä, vaan vähitellen parannetaan. Jos näin ei tehdä, Suomi ei enää ole pohjoismainen hyvinvointivaltio. Jokainen hallitus voi päättää, miten se tehdään. Hallitukset eivät kuitenkaan saa vedota siihen, että köyhien tuloihin kohdistuvat heikennykset korvautuvat tulevina vuosina. On kohtuutonta, että juuri nyt taloudellisten ongelmiensa kanssa kamppailevat joutuvat odottamaan epämääräisiä parempia vuosia, joita ei ehkä tulekaan.

Jos on tarpeen korottaa köyhyysjarrun vuoksi varakkaisiin kohdistuvia veroja, niin se on tehtävä. Jos taloudelliset erot kasvavat, siitä kärsii koko yhteiskunnan vakaus. Koska köyhyys väistämättä lisää psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia, kaikki joutuvat siitä lopulta maksamaan. Vielä parempi peruste köyhyysjarrulle ovat tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. On oikeus ja kohtuus, että varsinkaan lapset eivät hyvässä yhteiskunnassa joudu köyhyyden vuoksi sivustakatsojiksi ja syrjityiksi.  

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Universalismi ja tribalismi – kaksi tulkintaa reiluudesta

Tapio Wallenius esitti Kanavan numerossa 8/2025 kysymyksiä, jotka ahdistavat monia länsimaisia ihmisiä. Universaalit ihmisoikeudet eivät näytä kiinnostavan Euroopan ulkopuolisia kansoja. Koemme avuttomuutta, sillä uskomme vahvasti universaaleihin ihmisoikeuksiin.

Koska kaikkialla on samanarvoisia ihmisiä, ei ole oikein, että tätä periaatetta rikotaan suosimalla sukulaisia ja ystäviä. Vaikka tunne vaatisi läheisten suosimista, järjen on pidettävä huolta siitä, että näin ei käy. Järjen tulee voittaa, sillä kaikkien tasapuolinen kohtelu on oikein.

Filosofi Stephen Asma torjuu tämän tulkinnan kirjassaan Against Fairness, sillä kyseessä on kaksi järkevää näkemystä reiluudesta. Hän viittaa Darwiniin, jonka mukaan moraali rakentuu heimojen jäsenten keskinäiseen luottamukseen ja yhteistoimintaan. Koska tämä oli ihmisen selviytymisen edellytys, voiko sitä moraalin näkökulmasta pitää pahana ja torjuttavana?

Tutkimus on osoittanut, että empatiaa ja auttamista tuottavat samanlaisuus, tuttuus, läheisyys ja läheisyyteen liittyvät myönteiset kokemukset. Kokeellisissa tutkimuksissa myönteisesti arvioidun henkilön kipu tuottaa empatiaa toisin kuin epäreiluksi koetun henkilön kipu.

Liberaalin länsimaisen ihmisen suhtautuminen heimoihin on torjuvaa, sillä heimoajattelu aiheuttaa paljon ristiriitoja, jopa sotia. Länsimaissa pidetään reiluna sitä, että jokainen tulee tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti kohdelluksi. Heimokeskeisyys, tribalismi, on myös paljon ongelmia aiheuttaneen polarisaation perussyy.

Kuitenkin ihailemme heimojen yhteisöllisyyttä. Samalla kun länsimainen kulttuuri kehittyy yhä yksilökeskeisemmäksi, kaipaamme yhteisöllisyyttä. Tosin olemme siitä rakentaneet ideaalimallin, joka ei vastaa todellisuutta.

Asman mukaan yhteisölliset heimokulttuurit eivät tunnista länsimaista reiluutta. Niissä on reilua puolustaa heimoa, sukua, perhettä ja ystäviä. Ei siis ole ihme, jos länsimaisen määritelmän mukaisen korruption kitkeminen on vaikeaa. Vallan ja vaurauden jakaminen sukulaisille ja ystäville on moraalista. Jos näin ei toimi, pettää yhden tärkeimmistä hyveistä: solidaarisuuden ja uskollisuuden. Asman mielestä meillä on aina enemmän velvollisuuksia niitä kohtaan, jotka ovat tärkeitä ja läheisiä. Tämä on yhtä lailla arvo kuin neutraali tasapuolisuuskin.

Vaikka länsimaissa voi joutua oikeuteen sukulaisen tai ystävän suosimisesta, useimmissa kulttuureissa on mahdollista edetä vain sukulaisten ja ystävien avulla. Ilman hyviä suhteita on vaikea saada hyvää työpaikkaa tai päästä johtaviin tehtäviin. Todellisuudessa perheen, sukulaisten, ystävien ja samanmielisten suosimista on länsimaissa paljon enemmän kuin haluamme myöntää.

Reiluus on kuitenkin nykyaikaisen yhteiskunnan toimivuuden ehto, sillä joudumme jatkuvasti tekemisiin vieraitten ihmisten kanssa. Jos noissa tapaamisissa jokainen olisi itsekäs, yhteiskunta romahtaisi. Kun menemme asioimaan virastoon tai kauppaan, odotamme reiluutta. Miten paljon länsimainen kulttuuri kestää läheisten ihmisten suosimista? On olemassa kynnyksiä, joita ei pidä ylittää, jos haluamme elää oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa. Asma kuitenkin haastaa länsimaisen reiluuden idean ja kysyy:

Mitä on sellainen ystävyys, joka ei koskaan johda suosimiseen? Sellainen ei ole aitoa ystävyyttä. Voiko koko ihmiskunta muodostaa yhden suuren heimon? Liberaalin länsimaisen tulkinnan mukaan ihmiskunta on oppinut ymmärtämään vastuun kaikista maapallon ihmisistä. Eettinen velvollisuus on suhtautua puolueettomasti kaikkiin, olivatpa he sukulaisia tai ystäviä tai vieraita. Kun kuulumme ihmiskunnan suureen heimoon, huolehdimme tasa-arvoisesti kaikista ihmisistä.

Kaikki tämä kuulostaa aluksi hienolta, mutta lopulta ontolta. Idealistit ajattelevat, että tasa-arvon periaatteiden hyväksyminen tuottaa konkreettista tasa-arvon etiikkaa. Entä jos en sitä hyväksy? Muilla ihmisillä ei ole luonnollisia oikeuksia aikaani, kiintymyksiini, resursseihini ja velvollisuuksiini. Asetan perheeni ja ystäväni muiden edelle. Juuri kukaan ei käytännössä toimi idealistisen mallin mukaisesti, vaikka siihen uskoisi.

Asman mukaan kummallakin reiluuden idealla on oikeutuksensa, kunhan ne osataan sovittaa tilanteiden vaatimusten mukaan. Siinä tarvitaan paljon käytännöllistä viisautta. Järki (älykkyys) ei riitä, sillä viisaudessa ovat tunteet vahvasti mukana.

Tällainen sovitteluratkaisu on hyvin vaikeata, sillä kulttuurissa vallitsevaa moraalin vastainen toiminta johtaa vaikeuksiin. Asma ei esitä toimivia esimerkkejä sovittelusta. Useimmat länsimaiset ihmiset ajattelevat, että tällaista heimokeskeistä reiluuden tulkintaa tulee pikemminkin vähentää kuin lisätä.

Asman mukaan läheisten suosiminen edistää onnellisuutta. Ihmisen onnen lähteistä tärkeimpiä ovat läheiset ihmissuhteet, eikä suinkaan vauraus, omistaminen, mielihyvä ja menestys. Vahvat sosiaaliset siteet ovat hyvinvoinnin perusta. Tämä pitää tutkimusten mukaan paikkansa.

Asma tuntuu ihannoivan heimokulttuureita, vaikka universalistisissa kulttuureissa ihmiset ovat onnellisimpia kuin heimokulttuureissa. Kuitenkin onnellisuus on pikemminkin hiukan noussut kuin laskenut viime vuosikymmeninä. Kiinassa, Intiassa tai Afrikassa ihmiset eivät ole yhtä onnellisia kuin Euroopassa, saati Pohjoismaissa. Sukukeskeisyys ja läheisten suosiminen ei tuota yhtä paljon onnellisuutta kuin reiluutta ja tasa-arvoa korostava yhteiskunta. Kehitys länsimaissa ei tietenkään ole ollut pelkästään positiivista. Esimerkiksi mielenterveyden ongelmat ovat viime vuosina lisääntyneet.

Heimo- ja perhekeskeiset kulttuurit maksavat paljon korruptiosta, vapauden puutteesta ja vallan vääristymistä. Läheiset ihmissuhteet eivät riitä nostamaan onnellisuutta tasa-arvoa korostavien maiden tasolle. Ihmissuhteet ovat vaikeita myös heimokeskeisissä kulttuureissa. Ne ovat annettuja ja niistä on pidettävä kiinni. Länsimaissa on paljon helpompi valita ne ihmiset, joiden kanssa haluaa elää. Länsimaisten ihmisten avoimuus ja laaja verkostoituminen paikkaavat ihmissuhteiden niukkuutta. Turvallisuus ja luottamus vieraisiin ovat samoin länsimaiden vahvuuksia.

Vaikka emme hyväksyisi Stephen Asman näkemystä, kyseessä on hyvä muistutus siitä, että ylimielisyyteen ei ole varaa. Reiluus ei ole niin yksioikoista kuin olemme tottuneet ajattelemaan. Etenkään riistäjiksi koettujen yhteiskuntien tarjoamaa reiluuden mallia on vaikea hyväksyä. Myös Tapio Walleniuksen varoitukset on syytä ottaa varteen.

Olen edellä pyrkinyt kuvaamaan Stephen Asman näkemyksiä neutraalisti. Olen ne edellä esittänyt kursiivilla. Asma, Stephen T. (2013). Against fairness. Chicago: University of Chicago Press.

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Maaseutu vuonna 2060

Laajasti maaseutua koskevan ennallistamisen tavoitteet ovat edelleen epäselviä. Onko kyseessä tilanne, joka oli esimerkiksi 80 vuotta sitten, jolloin äitini kanssa perin metsätilan? Metsä oli silloin lähes täysin hakattu. Tuskin sellaista tarkoitetaan. Onko olemassa jokin ideaalinen metsän tila, jota ennallistamisella tavoitellaan? Sellaiseen metsät eivät koskaan suostu, sillä ne elävät niin kuin hyväksi näkevät. Todennäköisesti ennallistaminen tarkoittaa ”älä koske lainkaan” -tilaa. Jos tällaisia metsiä on paljon, vaikkapa 30 prosenttia metsäalasta, tuloksena on ilmaston, tautien ja ikääntymisen tuottamia kaatuneiden puiden ryteikköjä, joilla ihminen ei tee mitään. Tuohon riittäisi viisi prosenttia metsäalasta.

Laaja ennallistaminen tuhoaa asutun maaseudun siinä muodossa kuin sitä vielä on jäljellä. Kun samaan aikaan peltojen ja metsien omistus voimakkaasti keskittyy ja siirtyy taajamiin ja kaupunkeihin, sekin vähentää asumista maaseudulla. Omistajat asuvat kaupungeissa ja antavat jatkuvasti kehittyvien koneiden tehdä työt. Vähitellen Suomen kaupungeissa asuu 90-95 prosenttia väestöstä. Se vaatii yhä enemmän sähkön tuotantoon ja rakentamiseen tarkoitettuja alueita. Samalla kun maaseudun elinehtoihin puututaan radikaalisti, kaupungit saavat lähes rajoituksetta laajentua. Tämä on luonnollista, sillä kaikesta päättävät kaupunkilaiset.

Kahta nykyajan suurta muutosta ei mitenkään hillitä: kaupungistumista ja vaurauden kasautumista. Ennustan, että vuonna 2060 – kenties jo aikaisemmin – tämä lehti ilmestyy vain verkossa. Nimeksi on silloin muutettu Maaseudun menneisyys.

Mielipidekirjoitus / Onnellisuus Martti Jätä kommentti

Voiko jokainen oppia onnelliseksi?

Aina silloin tällöin näkee otsakkeita, joiden mukaan ”jokainen voi oppia onnelliseksi”. Jos se olisi ”jokainen voi oppia onnellisuutta”, se olisi realistinen, mutta silloinkin siihen liittyy varauksia.

Ihmisen onnellisuuden perustaso on kuin termostaatti, joka pitää lämpötilan – nyt onnellisuuden lämpötilan – hyvin tarkasti samanlaisena. Onnellisuus voi hetkellisesti muuttua aika paljon, varsinkin kielteiseen suuntaan, mutta se palautuu nopeasti tuolle omalle tasolle. Kun kyse on isommista asioista, silloin palautuminen voi kestää kuukausia ja vuosiakin. Kaikilla muutos ei palaudu perustasolle, mutta tutkimusten mukaan suurella enemmistöllä näin tapahtuu. Tämä koskee myös onnellisuuteen tähtääviä ohjelmia, sillä edistymisen jälkeen niissäkin tapahtuu palautumista omalle perustasolle.

Haluavatko ihmiset parantaa onnellisuuttaan? Todellisuudessa on paljon ihmisiä, jotka eivät innostu onnellisuuden ohjeista, oppaista ja ohjelmista. He ovat tyytyväisiä siihen, miten elävät tai sitten pitävät tällaisia ohjeita humpuukina. Vaikka he eivät olisi lukeneet tutkimuksia jokaiselle ominaisesta onnellisuuden tasosta, he ajattelevat näin. Heidän mielestään jokainen on juuri niin onnellinen kuin on.

Alun innostus onnellisuusohjeiden noudattamisesta hiipuu ajan myötä. Ohjeita noudatetaan niin kauan kuin ohjausta saadaan, mutta ohjauksen loputtua koko asia menettää merkityksensä. Lisäksi ohjeiden noudattamisen vaikutukset ovat tutkimusten mukaan keskimäärin aika pieniä ja heikkenevät ajan myötä kuten edellä kirjoitin. Tuo keskimäärin tarkoittaa sitä, että osalla muutoksia tulee, mutta monilla ei tapahdu muutosta lainkaan.

Onnellisuuden termostaatti sekä motivaation ja ohjauksen puutteellisuus saavat aikaan sen, että läheskään kaikki eivät hyödy onnellisuuden ohjeista tai kursseista. En ole aivan pessimistinen, sillä näen kaksi poikkeusta. Ensinnäkin on henkilöitä, joiden onnellisuuden taso on vaikeuksien ja vastoinkäymisen vuoksi alentunut siitä, mitä se voisi olla. Etenkin lääkitys ja terapia ovat tässä avuksi, mutta myös onnellisuusohjeilla on todettu myönteisiä vaikutuksia. Nämä auttavat palautumista omalle luonnolliselle perustasolle.

Toiseksi on ihmisiä, jotka ovat valinneet juuri heille sopivan menetelmän ja jatkavat sitä sitkeästi kuukaudesta toiseen. Sellainen voi olla esimerkiksi kiitollisuuden ja avuliaisuuden tietoinen lisääminen. Jos näistä tulee tapa, onnellisuus voi jonkin verran kohota. Termostaatti säädetään uudelle tasolle ja mikä tärkeintä, innostus ja halu kehittää itseään säilyvät.

Vielä on hyvä muistaa sekä ohjauksen että terapian kannalta kiusallinen asia. Kielteiset elämäntapahtumat voivat kumota positiivisen muutoksen.

Onnellisuuden kohottamista vaikeuttaa sekin, että tutkimusten mukaan onnellisuuden taso on Suomessa hyvin korkea. Esimerkiksi World Happiness -projektin keskiarvo oli viimeksi 7,7/10. Se tarkoittaa, että Suomessa on melkoinen joukko erittäin onnellisia ihmisiä, jotka ovat antaneet onnellisuudestaan arvioita 9 ja 10. He ovat kuin huippu-urheilijoita, joiden on vaikea enää parantaa tuloksiaan. Toisin kuin urheilijat, he tuskin sitä haluavatkaan. Heillä on varaa hiukan pudotakin tuosta tasosta.

Psykoterapian tutkimuksen yhteydessä oli joitakin vuosia sitten esillä spontaani paraneminen, jolla tarkoitettiin sitä, että ihmisten psyykkinen tila parani merkittävästi ilman terapiaa. Se näkyi siinä, että myös kontrolliryhmän tulokset paranivat seurannan aikana, vaikka he eivät terapiaa saaneetkaan. Spontaani oli oikeastaan väärä sana, sillä tietenkin kyse oli siitä, että heidän oireensa lievittyivät tai sitten elämässä tapahtui hyviä asioita. Näin voi tapahtua myös onnellisuuden yhteydessä.

Sekä psykoterapian että onnellisuuden ohjauksen yhteydessä erikoista on se, että hyvin erilaiset menetelmät toimivat suunnilleen yhtä hyvin. Se voi tarkoittaa sitä, että olennaisia ovat myönteiset odotukset ja luottamus siihen terapiaan tai ohjaukseen, jota kulloinkin on saatavissa. Sekä myönteisillä että kielteisillä odotuksilla on taipumusta toteuttaa itseään.

Onnellisuuden kohottaminen on mahdollista, mutta paljon haastavampaa kuin mitä nuo paljon lupaavat otsakkeet antavat ymmärtää.

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Kasvua vai onnellisuutta

Ekonomisti Sir Richard Layardin mukaan onnellisuus on suurin hyvä ja itsestään selvästi tärkein asia yhteiskunnassa. Toinen ekonomisti Richard Easterlin nyökyttelisi, jos vielä eläisi. Suomi on tämän suurimman hyvän saavuttanut kahdeksan kertaa. Eikö se riitä?

Moni muu ekonomisti ajattelee, että suurin hyvä on taloudellinen kasvu. Onnellisuuden kannalta sillä ei ole paljon merkitystä, sillä moni meitä rikkaampi ja taloudellisesti menestyvämpi maa jäi jälleen Suomen jälkeen. Onnellisuuden merkitystä korostavat ekonomistit aiheellisesti pelkäävät, että kasvu lisää taloudellista eriarvoisuutta. Se taas vaikuttaa kielteisesti onnellisuuteen.  Kasvu on tietenkin hyvä asia, jos sen hedelmät jaetaan kaikille, eikä vain rikkaille.

Jos nyt päädytään alentamaan laajasti verotusta, kuten Wahlroosin koulukuntaan kuuluvat ekonomistit esittävät, kasvua voi tulla, vaikka aivan varmaa se ei ole. Nouseeko siitä Suomen onnellisuus edelleen, tuo suurin hyvä? Tuskinpa vain, sillä olemme niin korkealla tasolla, että siitä voi tulla vain alaspäin.

Kasvu ei tietenkään lähde heti käyntiin verojen alentamisen jälkeen, joten verotuloja voi olla hyvän aikaa vähemmän käytettävissä yhteisen hyvinvoinnin edistämiseen. Koska juuri nyt on paljon ihmisiä, joilla on taloudellisia vaikeuksia, miten heidän käy? Jaksavatko he odottaa, kun näkevät, että verojen alentamisesta varakkaat hyötyvät heti? Ei voida vaatia että vaikeuksissa olevat ihmiset odottavat vuoden tai kaksikin talouden yleistä kohenemista. Mahtaako moni silloinkaan saada kasvusta hyötyä?

Viime vuoden syksyllä Vaasassa tekemässämme tutkimuksessa juuri taloudelliset ongelmat alensivat merkittävästi onnellisuutta. Oli kasvua tai ei, vaikeuksiin joutuneista ihmisistä on pidettävä huolta.

Moni varmaan jo kysyy, miksi ihmeessä olemme onnellisin kansa, vaikka traditionaalisten ekonomistien suurinta hyvää eli kasvua ei ole ollut moniin vuosiin. Se taas johtuu siitä, että meillä on tuon tuoreen World Happiness -raportin mukaan paljon sellaisia vahvuuksia, joita muilla valtioilla ei ole. Suomi on turvallinen maa, jossa ihmiset luottavat toisiinsa. Myös hyvinvointivaltion ydin on onnistuttu säilyttämään heikosta kasvusta huolimatta. Pidetään siitä edelleen tiukasti kiinni.

Markku Ojanen, Lempäälä

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Onko varakkaiden veroja syytä alentaa?

Näin Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju ehdotti Iltalehden haastattelussa (7.9.). Ruotsissa on näin tehty ja se on Ruotsin valtiontalouden tarkastusviraston mukaan tuottanut kasvua. Näin on voinut tapahtua, mutta aina herää epäilys, että kasvu – joka Ruotsissa on viime vuosina ollut aika vähäistä – on johtunut muista syistä. Ruotsin talouskasvu on joka tapauksessa hiipunut. Eniten hämmentävät Kangasharjun kuvaukset siitä, miten verotuksen alentaminen vaikuttaa varakkaiden toimintaan ja asenteisiin:

Kangasharjun mukaan se (kasvu) perustuu siihen niillä, joilla on tuottavuuspotentiaalia, pääsevät sitä paremmin hyödyntämään. Heille tulee kannustinta edetä urallaan ja tehdä töitä enemmän. Talouskasvua tulee, koska työtunteja tehdään enemmän, mutta samalla siitä, että halutaan mennä eteenpäin uralla ja saada parempaa palkkaa. Kangasharjun mukaan siihen kannustaa se, että paremmasta palkasta myös jää entistä enemmän käteen, kun työtuloja ei veroteta niin raskaasti.

Onko niin, että mitä suuremmat tulot, sitä selvemmin into tehdä työtä riippuu siitä, saako enemmän rahaa tilille? Onko varakkaiden elämä todella noin vahvasti laskelmoinnin varassa?

Stefan Stern ja Cary Cooper kuvaavat kirjassaan Myths of Management johtamiseen liittyviä myyttejä. Myytissä ”Raha motivoi ihmisiä” todetaan, että rahan motivoivaa merkitystä on suuresti liioiteltu. Tärkeämpiä asioita ovat autonomia, työn hallinnassa edistyminen ja työn tarkoitus. ”Kun raha on tärkein kohde, päätavoite, lopullinen porkkana, asiat voivat mennä vikaan.” ”Tämä kyltymätön halu saada enemmän – – ei vie meitä hyvään.”

Ian MacRaen ja Adrian Furnhamin rinnakkaisteoksessaa Myths of Work, puolestaan todetaan, että keskimääräisen tulotason ylittymisen jälkeen syntyy ongelmia, jotka heikentävät työtyytyväisyyttä ja onnellisuutta – ja edelleen työn tuloksia:

  • Sopeudumme nopeasti palkankorotuksiin ja uuden työpaikan edellistä suurempaan palkkaan.
  • Tutkimusten mukaan rikkaat eivät pidä itseään rikkaina. Miksi ihmeessä eivät pidä? Koska aina on joku tai joitakin, jotka ovat vielä rikkaampia. Vertailussa on vaikea päästä huipulle.
  • Mitä enemmän käyttää aikaa työhön, sitä vähemmän aikaa jää vielä tärkeämpiin asioihin, kuten ihmissuhteisiin ja mieluisiin harrastuksiin.
  • Paradoksaalisesti varakkaat ihmiset kantavat usein enemmän huolta tuloistaan ja varallisuudestaan kuin kohtuullisesti toimeen tulevat ihmiset.

Tämä kirjoittajien kritiikki ei tarkoita sitä, että varakkaiden halu saada lisää tuloja olisi osoitus heidän luontaisesta ahneudestaan, sillä kyse on rahakeskeisestä kulttuurista, jossa kaikkea mitataan rahalla. Kun kilpailua ja vertailua korostava kulttuuri saa otteen, se ei hellitä, vaan kiristää jatkuvasti otettaan.

Markku Ojanen, Psykologian emeritusprofessori, Lempäälä

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Miksi hallitus ei uskalla kiristää hyvin toimeentulevien verotusta?

Hyvin toimeentulevien verotuksen keventäminen loukkaa yleistä oikeustajua.

HS 16.12.2023 https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010055602.html

Miten hallitukselle voisi tehdä selväksi, että suomalaisessa hyvinvointivaltiossa ei saa tehdä päätöksiä, jotka lisäävät köyhyyttä ja syrjäytymistä? Kritiikki vain ei tunnu menevän perille.

Hallitusohjelma ei ole mikään pyhä kirja, jota ei voi muuttaa. On totta, että olemme viime vuosina eläneet yli varojemme. Sopeutusta ei kuitenkaan saa tehdä niin, että heikoimmat kärsivät. Miksi hyvin toimeentulevien verotusta ei uskalleta kiristää? Luottamusta ja yleistä motivaatiota tuhoaa se, että yhä useammat syrjäytyvät ja köyhtyvät. Heidän ostovoimansa säilyttäminen on tärkeämpää kuin varakkaiden, jotka tuskin hankkivat paljon enemmän palveluja ja tavaraa, vaikka verotus pienenisi.

Yleistä oikeustajua loukkaavin hallituksen toimi on ollut varakkaiden verotuksen keventäminen. Minun on vaikea uskoa, että hallituspuolueita äänestäneet kannattavat tällaista. Verojen radikaali alentaminen Ronald Reaganin Yhdysvalloissa ja Margaret Thatcherin Britanniassa ei saanut aikaan toivottua talouden piristymistä.

Valtion velkaantumisen vähentäminen ei ole peruste tarpeettoman kovalle talouspolitiikalle. Jos on kärsittävä liiallisen velanoton seurauksista, on kärsittävä yhdessä ja vielä niin, että hyvin toimeentulevat kärsivät suhteessa eniten.

Markku Ojanen
psykologian emeritusprofessori
Lempäälä

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Historia toistaa itseään

Aika ajoin käydään keskustelua siitä, toistaako historia itseään. Minusta historia toistaa itseään. Nyt EU:n ruhtinaiden hallinto on hyvin samanlaista kuin keskiajan kuninkaiden ja ruhtinaiden. Suurten valtakuntien hallitsijat lähettivät käskyjään ympäri valtakuntaansa. Rakennetaan uusi kaupunki sinne (saattoi olla suota), olutta saa myydä vain perjantaisin ja rahvas ei saa käyttää hienoja vaatteita. Valtakunnan alueiden erilaisuutta ei näissä ohjeissa huomioitu. Käskyt tulivat jostakin kaukaa ja olivat usein vaikeasti ymmärrettäviä. Parhaimmillaan käskyt olivat hyväntahtoisia, mutta yleensä mielivaltaisia.

Nyt EU:n ruhtinaat toimivat samoin. Olipa valtakunnan alue Lapissa tai Sardiniassa, samojen sääntöjen tulee päteä. Käskyt ovat vaikeasti ymmärrettäviä, mistä osuva esimerkki on ennallistaminen. Se on käsitteenä absurdi, sillä luonnon tila on suuresti vaihdellut jo sadan vuoden aikana ja lisäksi eri tavoin valtakunnan eri alueilla. Joku EU:n prinssi saattaa poiketa myös Pohjolan perukoilla katsomassa, miltä suo tai metsä näyttää. Hän on kuuntelevinaan, mutta ei kuuntele.

Aivan kuten ennen, myös EU:n hovissa on Pohjolan perukoilta neuvonantajia, mutta he ovat tottuneet siihen, että hovissa tiettyjen alueiden edustajat saavat mielipiteensä kuuluville. Pohjolasta tulleen on vaikea tietää, kuinka pitäisi liittoutua jotta saisi pieniä myönnytyksiä. Eniten hän pelkää sitä, että ruhtinaat suuttuvat, jos vaatii liikaa myönnytyksiä. Jos vain tottelee eikä pidä liikaa melua itsestään, voi käydä niin, että Pohjolassa saadaan elää enimmäkseen rauhassa. Ehkä hovin tarkastajat poikkeavat vain harvoin antamassa nuhteita.

Aivan kuten ennen kuninkaita, myös EU:n ruhtinaita mielistellään. Pohjolassa mietitään kuumeisesti, mikä erityisesti miellyttäisi EU:n ruhtinaita. Yksi erinomainen keino on ennakoida ruhtinaiden päätöksiä ja saattaa ne päätökseen nopeammin kuin muualla. Silloin voi hetkeksi päästä ruhtinaiden suosioon.

Onko siis mikään muuttunut? On sentään, sillä EU:n ruhtinaat eivät ole yhtä julmia kuin entisajan kuninkaat ja ruhtinaat, jotka kurittivat alamaisiaan myös fyysisesti. Uudet ruhtinaat kajoavat vain omaisuuteen ja elinkeinojen harjoittamiseen. Kipeästi sekin sattuu. Parannus on sekin, että noilla ruhtinaitten hoviin lähetetyllä edustajilla on oikeus osallistua päätöksentekoon eikä vain tulla kuulluksi. Käytännössä pienen maan vaikutus päätöksiin on perin vähäinen.

Historia todellakin toistaa itseään. Pienten on vaikea saada ruhtinaiden hovissa ääntään kuuluville. Kuinka ollakaan, etäisyydellä on yhä vaikutusta. Kun käskyt tulevat jostakin kaukaa, ne tuntuvat usein oudoilta ja vaikeasti ymmärrettäviltä. Usein niitä on niin paljon, että tavallinen kansalainen ei ehdi niihin perehtyä. Mutta väliäkö sillä, kunhan tottelee ruhtinaita.