Luokka: Mielipidekirjoitus

Tämän luokka sisältää mielipidekirjoituksia, joita on julkaistu (tai jätetty julkaisematta) erilaisissa lehdissä.

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Historia toistaa itseään

Aika ajoin käydään keskustelua siitä, toistaako historia itseään. Minusta historia toistaa itseään. Nyt EU:n ruhtinaiden hallinto on hyvin samanlaista kuin keskiajan kuninkaiden ja ruhtinaiden. Suurten valtakuntien hallitsijat lähettivät käskyjään ympäri valtakuntaansa. Rakennetaan uusi kaupunki sinne (saattoi olla suota), olutta saa myydä vain perjantaisin ja rahvas ei saa käyttää hienoja vaatteita. Valtakunnan alueiden erilaisuutta ei näissä ohjeissa huomioitu. Käskyt tulivat jostakin kaukaa ja olivat usein vaikeasti ymmärrettäviä. Parhaimmillaan käskyt olivat hyväntahtoisia, mutta yleensä mielivaltaisia.

Nyt EU:n ruhtinaat toimivat samoin. Olipa valtakunnan alue Lapissa tai Sardiniassa, samojen sääntöjen tulee päteä. Käskyt ovat vaikeasti ymmärrettäviä, mistä osuva esimerkki on ennallistaminen. Se on käsitteenä absurdi, sillä luonnon tila on suuresti vaihdellut jo sadan vuoden aikana ja lisäksi eri tavoin valtakunnan eri alueilla. Joku EU:n prinssi saattaa poiketa myös Pohjolan perukoilla katsomassa, miltä suo tai metsä näyttää. Hän on kuuntelevinaan, mutta ei kuuntele.

Aivan kuten ennen, myös EU:n hovissa on Pohjolan perukoilta neuvonantajia, mutta he ovat tottuneet siihen, että hovissa tiettyjen alueiden edustajat saavat mielipiteensä kuuluville. Pohjolasta tulleen on vaikea tietää, kuinka pitäisi liittoutua jotta saisi pieniä myönnytyksiä. Eniten hän pelkää sitä, että ruhtinaat suuttuvat, jos vaatii liikaa myönnytyksiä. Jos vain tottelee eikä pidä liikaa melua itsestään, voi käydä niin, että Pohjolassa saadaan elää enimmäkseen rauhassa. Ehkä hovin tarkastajat poikkeavat vain harvoin antamassa nuhteita.

Aivan kuten ennen kuninkaita, myös EU:n ruhtinaita mielistellään. Pohjolassa mietitään kuumeisesti, mikä erityisesti miellyttäisi EU:n ruhtinaita. Yksi erinomainen keino on ennakoida ruhtinaiden päätöksiä ja saattaa ne päätökseen nopeammin kuin muualla. Silloin voi hetkeksi päästä ruhtinaiden suosioon.

Onko siis mikään muuttunut? On sentään, sillä EU:n ruhtinaat eivät ole yhtä julmia kuin entisajan kuninkaat ja ruhtinaat, jotka kurittivat alamaisiaan myös fyysisesti. Uudet ruhtinaat kajoavat vain omaisuuteen ja elinkeinojen harjoittamiseen. Kipeästi sekin sattuu. Parannus on sekin, että noilla ruhtinaitten hoviin lähetetyllä edustajilla on oikeus osallistua päätöksentekoon eikä vain tulla kuulluksi. Käytännössä pienen maan vaikutus päätöksiin on perin vähäinen.

Historia todellakin toistaa itseään. Pienten on vaikea saada ruhtinaiden hovissa ääntään kuuluville. Kuinka ollakaan, etäisyydellä on yhä vaikutusta. Kun käskyt tulevat jostakin kaukaa, ne tuntuvat usein oudoilta ja vaikeasti ymmärrettäviltä. Usein niitä on niin paljon, että tavallinen kansalainen ei ehdi niihin perehtyä. Mutta väliäkö sillä, kunhan tottelee ruhtinaita.

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Olemme kaikki vastuussa rasismin torjumisesta

Suututtaa ja hävettää, kun lukee tummaihoisten ihmisten ikäviä kokemuksia täällä Suomessa. Sellaista ei kerta kaikkiaan saisi tapahtua. Olen tietoinen siitä, että tämän kirjoituksen lukijat ovat kanssani samaa mieltä. Lukijoiden joukossa tuskin on monia, jotka ovat syyllistyneet sellaisiin ilkeyksiin ja ruokottomuuksiin, joista on saanut lehdistä lukea. Aika moni on varmaan tällaista käyttäytymistä nähnytkin ja sitä kauhistellut.

Olemme kaikki osaltamme vastuussa siitä, että tällainen törkeä käytös vähenisi. Mitä voimme tehdä? Kun kuulemme puheita, joissa rasismi tulee esiin, puutumme siihen ja koetamme saada puhujat ymmärtämään, että se on moraalisesti väärin. Jos näemme tällaista tapahtuvan, puolustamme niiden uhriksi joutunutta. Pelko voi estää tilanteeseen puuttumisen, mutta ainakin voimme jälkeenpäin kertoa uhrille, että emme hyväksy sitä ja pyydämme häneltä anteeksi.

Vanhempina ja isovanhempina puhumme yhä uudelleen tästä asiasta lapsille ja kerromme, että tuollainen käyttäytyminen ei ole oikein. Muistutamme, kuinka tuskallista on olla kiusaamisen kohteena. Lapset ymmärtävät jo varhain oikeudenmukaisuuden idean, kun siitä heille esimerkkien avulla kerrotaan.

Kouluissa opettajien on aivan aineesta riippumatta puhuttava tästä asiasta. Hyvä keino on kehottaa oppilaita eläytymään niiden asemaan, jotka kokevat ilkeyksiä. Suurin osa koululaisista tajuaa, miten tärkeästä asiasta on kysymys ja ymmärtää, miten pahasti ihonväriin perustuvat loukkaukset sattuvat. Eihän kukaan voi mitään ihonsa väritykselle.

Suuri osa näistä loukatuista ihmisistä on jo Suomen kansalaisia tai on kohta sellaisiksi tulossa. Vaikka ei koskaan saisi Suomen kansalaisuutta, jokaisella on oikeus saada asiallista kohtelua osakseen. Me tarvitsemme näitä ihmisiä, jotta Suomi voisi saada kipeästi kaipaamaansa työvoimaa yhteisen hyvinvoinnin takaamiseksi. Moni heistä on joutunut omassa maassaan vainon kohteeksi. Onhan kauheata, jos vaino jatkuu täällä Suomessa.

Olet varmaan mielessäsi kysynyt, miksi tällaista toisen ihmisen henkistä pahoinpitelyä tapahtuu niin paljon, että moni tummaihoinen sanoo kokevansa sellaista päivittäin. Siis päivittäin! Kestäisitkö sinä sellaista? Rasismille on esitetty monenlaisia tulkintoja. Onko kyse typeryydestä, tietämättömyydestä, pelosta vai ylimielisyydestä? Tai silkasta ilkeydestä, joka paljolti johtuu puutteellisesta kasvatuksesta? Ainakin kyse on empatian puutteesta. Mieleen ei tule ajatus, että minä satutan tuota ihmistä ja teen sen vain sen tähden, että tuon ihmisen ihonväri on erilainen kuin minulla. Kehtaatko tunnustaa, että nautit noista ilkeistä teoista? Epäilen vahvasti, että tämä ilkeyksiä lateleva henkilö on ilkeä ihminen kaikkialla muuallakin. Häntä vain ei ole saatu kuriin.

Joitakin vuosia sitten törmäsin sanaan civility, jota ei ollut ihan helppo kääntää suomeksi. Päädyin sanapariin sydämen sivistys. Se on yksi arvokkaimpia ominaisuuksia, joita ihmisellä voi olla, kenties arvokkain. Kun sitä puuttuu, yhteiselämä vaikeutuu monin tavoin. Sydämen sivistys näkyy kohteliaisuutena, avuliaisuutena ja toisen ihmisen kunnioittamisena samanlaisena ihmisenä kuin itsekin on. Silloin haluaa asettua toisen asemaan, kuunnella hänen toiveitaan ja haluaa myös hänen elävän hyvää elämää. Sydämen sivistystä omaava henkilö tajuaa, että kyse on oikeudenmukaisuudesta ja yhteisestä hyvinvoinnista.

Markku Ojanen
Lempäälä

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Mistä Postin johtamisen ongelmissa oli kyse?

Maaseudun tulevaisuus, 14/10/2019

Eettiset kysymykset usein sivuutetaan, kun taloudellisten tulosten tekemisestä tulee pääasia, toteavat taloustieteen professorit Max Bazerman ja Ann Tenbrunsel kirjassaan Blind Spots. Tämä arvio sopii erittäin hyvin Postin tilanteeseen. Talouselämän asiantuntijat ovat puolustelleet Postin johtajan toimintaa sillä, että ohjeet ovat olleet ristiriitaisia. Se on osaksi totta, mutta pääongelmana on ollut eettisten kysymysten sivuuttaminen. Samalla kun johdon palkkioita on korotettu reippaasti, työntekijöiden asemaa ja palkkausta on heikennetty. Tällainen epäoikeudenmukaisuus tekee vahinkoa Postille ja vaatisi pikemminkin johdon bonusten vähentämistä kuin niiden lisäämistä.

Kirjoittajat kuvaavat osuvasti myös niitä selityksiä, joita epäeettisesti toimineet johtajat ja hallitukset käyttävät. ”Olemme toimineet ohjeiden mukaan. Tämä on normaali käytäntö. Näin muutkin tekevät. Emme ole tehneet vahinkoa vaan tehneet hyvää tulosta. Asiantuntijat ovat näin suositelleet.” Kyseessä Bazermanin ja Tenbrunselin mukaan ”motivated blindness”, motivoitu sokeus. Silloin kyseessä on ”kyvyttömyys huomata muiden epäeettistä toimintaa silloin, kun sen huomaaminen tuottaisi havainnoitsijalle ongelmia”.

Aivan samanlaisesta motivoidusta sokeudesta oli kyse, kun yleisurheilun MM-kisat myönnettiin Quatarin Dohaan epäeettisin perustein.

Markku Ojanen
Lempäälä

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Mikä kansalaisia erityisesti ärsyttää?

Kansalaisia ärsyttää poliitikkojen ja heidän valitsemiensa johtajien haluttomuus ja kyvyttömyys myöntää, että jossakin heidän johtamassaan toiminnassa tai hankkeessa on jotakin vikaa. Viimeksi törmäsimme siihen, kun huumeriippuvaisten äidit kertoivat hoitoon liittyvistä ongelmista. Nuo kuvaukset vaikuttivat totuudenmukaisilta ja uskottavilta. Tampereen kaupungin sosiaalipalvelupäällikkö käyttäytyi niin kuin ei olisi kuullutkaan kritiikkiä. Hoitoon pääsyn hän kuvasi helpoksi. Katselin hiljattain keskustelua, jossa valitettiin sitä, että ammattikorkeakouluissa on liian vähän ohjattua opetusta. Kritiikin mukaan opiskelijat jäävät liian yksin eivätkä läheskään kaikki ole opetussuunnitelmien mukaisesti ”itseohjautuvia” ja omatoimisia. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ei myöntänyt mitään. Meillä on hyvä opetussuunnitelma, hän vain toisti. Suunnitelmat ovat aina paperilla hyviä, mutta käytäntö on eri asia. Sama pätee myös SOTE-keskusteluun. SOTEsta vastaava ministeri Annika Saarikko ei tietääkseni ole myöntänyt kritiikkiä oikeutetuksi. Onko tällainen tiukka kiistäminen tarpeen? Se romuttaa suunnittelun uskottavuutta, sillä kun kyseessä on monimutkainen asia, siinä on aina sijaa kritiikille ja muutoksille. Onhan se jo nähty. Onko ministerin oma asema joka tilanteessa niin perin pohjin uhattuna vai miksi kritiikkiin pitää suhtautua niin torjuvasti? Voisivatko toiminnasta ja suunnitelmista vastaavat ministerit ja johtajat suhtautua myönteisemmin kritiikkiin ja todeta, että otamme kritiikin huomioon ja koetamme parantaa tämän asian toteuttamista. Eihän mikään ihmisten kehittämä toiminta ole täydellistä. Aina on varaa parantaa.
Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Professori ei moralisoi yrityksiä

”Yritykset ottavat niin kovaa korkoa kuin saavat. Ne eivät voi ruveta tinkimään katteestaan sen takia, että asiakkaat eivät hahmota tilannetta.” Näin totesi laskentatoimen ja rahoituksen professori Timo Rothovius Aamulehden pikavippejä koskeneessa jutussa 12.8.

Pitääkö tämä paikkansa myös kaikkeen muuhun yritystoimintaan nähden? Olipa toimintasektori mikä tahansa, vaikkapa ihmisten terveys, yritykset ottavat niin kovaa korkoa tai voittoa kuin suinkin saavat. Siinä on pähkinänkuoressa yritystoiminnan periaate, jos Rothovius on oikeassa. Se samalla johtaa siihen, että yhteiskunnan on valvottava erittäin tarkasti kaikkea yritystoimintaan liittyvää, koska niitä ohjaa vain voiton maksimointi.

Uskoisin, että suurin osa kansalaisista – myös monet yrittäjät – haluavat pitää kiinni siitä, että yrittämisessä näkyvät myös moraaliset periaatteet. Jos moraali on vain ulkopuolisen valvonnan varassa, seurauksena on jatkuva yritysten voitontavoittelun ja yhteiskunnan valvonnan välinen taistelu. Haluammeko tällaista? Vai onko tämä jo kuva todellisuudesta?

Varsinkin oikeiston kannattajat haluavat vähentää yritystoiminnan valvontaa ja kuvaavat sen suurena edistysaskeleena. Joko siis kuitenkin luotetaan siihen, että myös yritysmaailmassa noudatetaan yleisiä moraalisia periaatteita tai sitten uskotaan sokeasti siihen, että kilpailu ikään kuin korvaa moraalin ja pitää pahimman ahneuden kurissa.

Ainakaan pikavippejä tarjoavia yrityksiä kilpailu ei pidä kurissa. Tarvitaan siis kuitenkin nykyistä tiukempaa yhteiskunnan ohjausta ja valvontaa. Mistä tiedämme, milloin kilpailu toimii ja milloin tarvitaan tiukkaa valvontaa?

Miksi muuten yritykset melkein laidasta laitaan kirjoittavat itselleen kauniita arvoja ja moraalisia periaatteita? Ovatko ne vain peite, jonka alla on helpompi tehdä voittoa keinoja kaihtamatta?

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Milloin kilpaillut markkinat toimivat?

Länsimaisen yhteiskunnan toimivuuden kannalta olisi syytä tietää, milloin yritysten välinen kilpailu tuottaa hyviä tuloksia ja milloin siihen tulee epäterveitä piirteitä. Pahin tilanne on monopoli, mutta myös esimerkiksi kahden suuren yrityksen välinen ”kilpailu” voi johtaa ongelmiin, kuten sovittuun työnjakoon ja kartelliin. Tällaista tapahtuu erityisesti silloin, kun liiketoiminta vaatii paljon resursseja.

Toinen ongelma liittyy tilanteiseen, jolloin markkinoilla on paljon yrityksiä, mutta niiden ei tarvitse välittää asiakassuhteista. Paras esimerkki ovat nopeita lainoja (”pikavippejä”) tarjoavat yritykset. Toimijoita on paljon, mutta kilpailua ei ole. Kaikki ottavat sumeilematta suuria voittoja. Joko asiakkaat eivät tule takaisin tai sitten heidän on pakko jatkaa suhdetta.

Kolmas ongelma kuvaa tilanteita, joissa on paljon yrittäjiä, mutta tuotteiden hinta-laatu -suhdetta on vaikea arvioida. Silloin järkevä valinta on lähes mahdotonta. Pankkien ja vakuutuslaitosten toiminnassa on tällaisia piirteitä. Myös taksitoiminnan ”vapauttaminen” on johtanut melkoiseen sekasotkuun isommilla paikkakunnilla. Luonnontuotteiden laadusta ja hinnasta kenelläkään ei voi olla sellaista tietoa, että valinnat olisivat rationaalisia.

Neljänneksi liiketoiminnan luonne on voinut johtaa siihen, että todellista kilpailua ei ole. Apteekkien toimintaa on syytä valvoa tarkasti hintoja myöten. Lisäksi lääkkeiden myynti vaatii paljon resursseja ja koulutettua henkilökuntaa. Asiakkaiden valintoja puolestaan vaikeuttaa tuotteiden kirjavuus. Kilpailua on syytä yhteiskunnan toimesta rajoittaa.

Näistä esimerkeistä huomataan, että kilpailun hyödyllisyys vaihtelee suuresti liiketoiminnan luonteen mukaan. Jos toiminta ei vaadi suurta alkupääomaa (taksitoiminta) on mahdollista, että riittävän vapaan kilpailun salliminen hyödyttää ainakin osaa tuotteiden ja palvelujen käyttäjistä. Juuri tässä esimerkissä jää epäselväksi se, oliko kyse vapaan kilpailun periaatteen suosimisesta vai pyrkimyksestä saada aikaan jotakin hyvää kansalaisten näkökulmasta. Kukapa vastustaa sitä, että saa jonkin tuotteen halvemmalla tai nopeammin kuin ennen. Kuitenkin myös taksiyrittäjien hyvinvointi on tärkeä asia. Aika näyttää, johtaako vapaampi järjestelmä heidän kannaltaan hyviin vai huonoihin seurauksiin. Jos tarjonta merkittävästi lisääntyy, monien tulot laskevat. Palvelun tai tuotteiden käyttäjän etu ei saa yksin olla ratkaiseva. On mukava saada leipää ja maitoa halvalla, mutta se on johtanut siihen, että tuottajien aineellinen tilanne on Suomessa selvästi heikentynyt.

Monesti kilpailun korostamisessa jää huomiotta se, että kilpailun seuraukset ovat kovin erilaisia eri näkökulmista katsoen. Kun vaikkapa vanhuksille tai kehitysvammaisille tarjottavia palveluita kilpailutetaan, kaupungit ja kunnat ainakin aluksi voivat säästää huomattavia summia. Kilpailussa mukana olleet toimijat ovat usein panostaneet paljon. Osa joutuu kilpailun hävitessään luopumaan toiminnastaan. Näin näyttää käyvän pienille yrityksille ja yhdistyksille. Seurauksena on ollut ainakin alueellisia monopoleja. Lisäksi voitot ja osa verotuloistakin lähtee ulkomaille. Tämä ei ole Suomen kansantalouden kannalta edullinen asia. Työntekijät kokevat usein epävarmuutta työn jatkumisesta, kun kilpailutus on käynnissä. Vaikka työ jatkuisi suunnilleen samanlaisena, moni asia voi muuttua uuden yrityksen alaisuudessa. Usein aivan liian vähäiselle huomiolle jää tärkein ryhmä eli ne, joille palveluja järjestetään. Mielestäni jopa ihmisoikeuksia rikotaan silloin, kun kilpailutuksen jälkeen toiminta muuttuu radikaalisti. Pahimmillaan on sopeuduttava uusiin olosuhteisiin ja uuteen henkilökuntaan.

Yksioikoinen kilpailun suosiminen kaikilla elämänalueilla johtaa usein ennalta arvaamattomiin ongelmiin. Valvomattoman kilpailun seuraukset näkyvät juuri niissä maissa, joiden tilaa me kauhistelemme. Valvottu kilpailu voi kuitenkin parhaimmillaan tuottaa tuotteiden ja palvelujen käyttäjille merkittäviä etuja. Tuotteiden ja palvelujen hinnat ovat merkittävästi halventuneet ja samalla on syntynyt sellaisia uusia innovaatioita, jotka ovat edistäneet ihmisten hyvinvointia. Usein seurauksia on vaikea ennustaa. Lentomatkojen halventuminen on edistänyt kansalaisten tasa-arvoa sekä ihmisten ja tavaroiden liikkuvuutta, mutta samalla lennot saastuttavat merkittävästi ja jouduttavat ilmaston lämpenemistä. Muovi vaikutti hyvältä keksinnöltä, mutta nyt siitä haluttaisiin luopua siinä määrin kuin suinkin mahdollista.

Ihmiskunta ei ole löytänyt hyviä ratkaisuja tasapainon saavuttamiseen. Valtiokeskeinen pitkän tähtäimen talouselämän suunnittelu ei ole toiminut, vaan on johtanut byrokratiaan, jähmettymiseen ja tuhlaamiseen. Taitavatkaan suunnittelijat eivät osaa ottaa huomioon tulevaisuuden tarpeita. Kapitalistinen vapaa kilpailu puolestaan johtaa tempoilevaan välittömien etujen ja voittojen tavoitteluun. Tulevaisuudessa koituvat kielteiset seuraukset jäävät usein täysin vaille huomiota. Suo siellä, vetelä täällä.

Parhaiten toimii pohjoismainen sekajärjestelmä, jossa sallitaan valvotusti kilpailua, mutta samalla pidetään huolta siitä, että kilpailun aika ajoin tuottamat ylilyönnit eivät johda ihmisten ja luonnon kannalta katastrofeihin.

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Ketä taksiuudistus hyödyttää?

Voisiko ministeri Berner tai hänen esikuntansa kertoa, mitä olemme hyötyneet “taksiuudistuksesta”. Ketkä ovat hyötyneet? Tavallinen käyttäjä arvostaa selkeyttä, ennustettavuutta ja luotettavuutta. On outoa, että matka hotelliin rautatieasemalta maksaa keskipäivällä mennessä 9,80 ja parin tunnin päästä palatessa 16,00 euroa. Kuljettaja sanoi perusteluksi, että kyseessä on tila-auto. Emme me tavalliset, melko satunnaiset käyttäjät, tällaisia perusteluja halua. Yötaksat ovat erikseen, mutta päivällä hinnan on oltava sama.

Olemme luottaneet takseihin, mutta nyt meitä varoitetaan, että pikkujoulun aikana pitää olla tarkkana, ettei joudu huijatuksi. Emme siis enää voi luottaa takseihin samalla tavalla kuin ennen. Huijareita ei ole aikaisemmin tarvinnut varoa, kun tilasi taksin.
Nyt kehotetaan kysymään hintaa etukäteen. Mistä voi tietää matkan hinnan etukäteen, ellei kulje jatkuvasti taksilla samaan kohteeseen? Kuka kehtaa ja ehtii kierrellä taksien joukossa kysymässä hintoja? Useimmiten on kiire johonkin kohteeseen, joten ensimmäinen taksi on pakko ottaa. Kelan kautta varattavan taksin käyttäjä ei tiedä, ketä pahoista sotkuista pitäisi syyttää eikä hänen tarvitse sitä tietääkään, kunhan vain toiminta on inhimillistä ja ottaa asiakkaan tarpeet huomioon. Näin ei näytä tapahtuvan.

Myös omaa autoa ajavat yrittäjät joutuvat kärsimään ja monet ovat jo etenkin maaseudulla lopettaneet. Kuljettajat joutuvat vähitellen siirtymään suurten ketjujen palvelukseen. Muun työn ohella ajavat voivat hankkia hiukan lisäansioita. Ehkä uudistus hyödyttää heitä vakinaisten taksien kustannuksella.

Ikävintä on se, että periaatteen vuoksi kilpailua edistävät ministerit ja heidän virkamiehensä eivät halua tunnustaa, että kilpailutus suosii vahvoja, varakkaita, hyvin koulutettuja, nuoria ja kilpailun hallitsevia. Kilpailussa pärjäävät vahvojen käyttäjien lisäksi myös vahvat toimijat, kuten kaupungit ja suuret yritykset. Tavallinen, kilpailun kiemuroita heikosti tunteva maksaa jo lähes kaikesta enemmän kuin henkilö, joka osaa nämä taidot. Onko tämä reilua?

Lopulta järjestelmässä vallitsevien ongelmien syntipukiksi joutuvat nämä itse itsensä syrjäyttävät ihmiset, jotka eivät hallitse internetin käyttöä tai eivät luotettavuutta epäillen kiertele kyselemässä hintoja. Jos he asuvat maalla, heillä ei edes ole siihen mahdollisuuksia.

Mielipidekirjoitus / Psykologia / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Osaammeko tehdä valintoja?

Me haluaisimme tehdä päätöksiä harkitusti, mutta usein siihen ei ole mahdollisuuksia. Silloin on käytettävä nopeita, intuitiivisia ratkaisuja.  Niitä käytetään varsinkin silloin, kun päätös on tehtävä nopeasti, kun tietoa on jo liikaa eikä asia ole kovin tärkeä. Jos asia lisäksi on outo, mitä muuta voi tehdäkään kuin käyttää intuitiota.

Länsimainen kulttuuri korostaa valintojen merkitystä, mutta tekee niistä yhä vaativampia. Kaupoissa tuotteiden määrä voi olla järkyttävän suuri, niitä voi olla jopa satoja, joskus tuhansia. Meitä kiehtoo ajatus saada valita, vaikka olemme siihen huonosti valmistautuneita. SOTE on hyvä esimerkki. Voi olla, että ”valinnanvapauden” puolustajat aidosti ajattelevat, että ihmiset tekevät rationaalisia ratkaisuja. Se on kaunis ajatus, mutta todellisuudessa me joudumme toimimaan aivan intuitiivisesti. Emme pysty arvioimaan hoidon laatua, koska se vaatii suurta asiantuntemusta.

Kun sain eräältä pätevältä erikoislääkäriltä hyvin tylyn kohtelun, hänen pätevyytensä häipyi kuin tuhka tuuleen. Intuitiivinen päätökseni oli, että tuon lääkärin puheille en mene, vaikka hän olisi Suomen paras. Näin tulemme toimimaan myös SOTEn valintojen suhteen. Vetävät mainoslauseet, hymyilevät hoitajat ja lääkärit ja miellyttävä miljöö vetävät puoleensa. Ja tietenkin myös hoitoyksikön läheisyys.

On itsestään selvää, että tällaiset intuitiiviset ratkaisut voivat olla vääriä. Tuotteen ulkoinen kauneus – olipa kyse autosta, tietokoneista tai hoitoyksiköstä – ei tietenkään kerro mitään tuotteen laadusta. Onneksi monet tuotteet ovat likimain yhtä hyviä. Sillä tavoin selviämme valintojen runsaudesta. Lainsäädäntö ja valvonta ovat suureksi avuksi, sillä niiden avulla säästymme pahoilta virheiltä.

Pyrkimys tehdä täydellisiä valintoja vie aivan kohtuuttomasti aikaa eikä välttämättä johda toivottuun tulokseen. Tutkijat nimittävät tätä pyrkimystä maksimointitaipumukseksi. Sen on osoitettu liittyvän keskimääräistä heikompaan hyvinvointiin. Tämän taipumuksen omaavat ottavat epäonnistuneelta tuntuvan valinnan hyvin raskaasti ja katuvat valintaansa. Parhaiten selviää valintojen viidakossa, kun valitsee nopeasti, eikä sen jälkeen vertaile valintaansa mihinkään.

Olipa valinta kuinka mielivaltainen tahansa, se vahvistaa hallinnan kokemusta ja nostaa heti valinnan jälkeen sen arvostusta. Valinnan täytyy osoittautua todella huonoksi, jos se kaduttaa. Jos kuitenkin saman tuotteen olisi saanut välittömästi jostakin halvemmalla, se harmittaa ja johtaa valinnan katumiseen.

Mielipidekirjoitus Martti Jätä kommentti

Mihin me SOTEa tarvitsemme?

Saimme 27.6. lukea YLEn sivustolta, että ”Suomen terveydenhuollolla on maailman paras hinta-laatusuhde, ilmenee tutkimuksesta – ’Muualla ei ole päästy tällaiseen näin edullisilla kustannuksilla.’ Suomen terveydenhuollon laatu ja tulokset ovat laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan maailman parhaat. Suomen terveydenhuollon kustannukset ovat myös muita vertailumaita selvästi pienemmät.”

Voiko tästä vielä parantaa? Ehkä voi, mutta eikö olisi järkevää korjata erinomaisen järjestelmän puutteita kuin rakentaa uusi malli, Jonka vaikutuksista kukaan ei osaa sanoa mitään tarkkaa? Kyse on juuri sellaisesta ongelmasta jollaisia toimivat järjestelmät kohtaavat: sen sijaan, että arvioitaisiin, miten helpoiten parannetaan pieniä epäkohtia, nähdään järjestelmän täysuudistus helpommaksi. Kun korvataan yksi järjestelmä toisella käy usein niin, että vanhat epäkohdat korjataan, mutta samalla syntyy ennalta arvaamaton määrä uusia.

Koska kysymys on myös politiikasta ja mielipiteistä, silloin oikeassa oleminen on tärkeämpää kuin toimivuus. On hienompaa tehdä kokonaisvaltainen uudistus kuin paikkailla vanhaa ja toimivaa järjestelmää. Kuten viime viikkojen ja kuukausien tapahtumat – mietintöluonnoksen jatkuva myöhästyminen, maakuntavaalien siirtyminen, sinisten mukanaolo hallituksessa – ovat osoittaneet, terveydenhuoltokysymykset voivat pahimmillaan olla luonteeltaan täysin poliittisia. Oikeassa oleminen ja hallituksen uskottavuuden ylläpitäminen ovat olleet yhtä paljon hallituksen toiminnan keskiössä kuin terveydenhuollon parantaminen.

Monille on varmaan syntynyt sama käsitys kuin meillekin, että kyse ei niinkään ole terveydenhoidosta, vaan maakuntahallinnon luomisesta ja terveydenhoidon avaamisesta yksityisille toimijoille. Jos hyvänen aika on kyse siitä, että lääkärille ei päästä tarpeeksi nopeasti, silloin on palkattava lisää lääkäreitä ja hoitajia sekä otettava teknologia avuksi. Mihin silloin tarvitaan aivan uutta järjestelmää?

On totta, että pienten kuntien rahkeet eivät tahdo riittää palvelujen järjestämiseen. Siinä maakunnista voi olla aidosti apua. Samalla unohtuu, että maakunnissa valtaa käyttävät suurimmat kaupungit. Ovatko ne halukkaita ylläpitämään kalliita palveluja reuna-alueilla? Tuskinpa vain. Palveluja ”parannetaan” niitä voimakkaasti keskittämällä. Kenties hoitoon pääsy nopeutuu, mutta etenkin Pohjois- ja Itä-Suomessa matkat palvelukeskuksiin pitenevät.

Usko palvelujen keskittämisen, yksityistämisen ja uuden tekniikan tuomiin etuihin on vahvaa. Toivotaan, että kansalaisten tärkein toive eli lääkäriin pääsy aidosti helpottuu.

Mielipidekirjoitus / Yhteiskunta / Yliopisto Martti Jätä kommentti

Pelkäävätkö teknologian edustajat oikeasti humanisteja?

Yrittäjä Jaakko Raukola ilmoitti painokkaasti pelkonsa: Teknologia ”ei saa jäädä humanististen alojen jalkoihin” (LVS, 22.8.). Voin vakuuttaa, että moni humanisti pelkää tieteidensä jäävän teknologiaa edustavien tieteiden jalkoihin. Ja pahasti. Humanistit saavat rahoituksensa pääasiassa Suomen Akatemialta, teknologialla on ties kuinka monta rahoituskanavaa. Jo uuden yliopiston hallituksen muodostaminen kertoi, että teknologialla tulee olemaan resurssien jaossa etusija. Jos vaikkapa suomen kielen tutkija haluaa tutkia verbien taivutuksia ja biotieteiden edustaja muovin korvaamista puusta tehdyillä tuotteilla, kumman on helpompi saada rahoitusta?

Yliopistojen yhdistämisen järkevyyttä on enää turha kysellä, mutta jos näkemykset ovat puolin ja toisin pelokkaita, tulevaisuus ei tule olemaan helppoa. Yhdistämisen tärkein peruste valtion näkökulmasta on ollut säästöjen saaminen, vaikka sitä voidaan kaunistella ties minkälaisilla synergioilla ja innovaatioilla. Jos yhdistämisen halutaan tuottavan aitoa yhteistyötä ja yhteishenkeä, pelkojen lietsomisesta tulisi pian päästä eroon.