Onko onnellisuus subjektiivista?

Tavoittaako onnellisuuden tutkimus konkreettisia faktoja vai kuvauksia subjektiivisista, tulkituista kokemuksista? Ainakin toistaiseksi ei ole muuta keinoa kuin kysyä ihmisiltä itseltään ovatko he onnellisia. Ihminen tuottaa itse onnellisuutensa. Vaarana on solipsistinen tilanne: ihminen on irrallaan ulkoisista olosuhteista onnellisuuden ehtoina. Mikään ympäristö ei lopulta ole parempi kuin toinen. Tälle antavat tukea ne tutkijat, jotka korostavat ympäristön vähäistä merkitystä. Kuvaavaa on Lybomirskyltä, Sheldonilta ja Schkdelta (2005) peräisin oleva yhtälö:

Onnellisuus = geneettinen perustaso + elämän olosuhteet + omaehtoiset toiminnot

Ympäristö on mukana, mutta sen osuus on vain 10 prosenttia. Tämä on itse asiassa virheellinen tulkinta, jonka jo kansakuntien suuret erot onnellisuudessa osoittavat.

Onnellisuus tulkitaan siis yksilön subjektiivisena tilana. Hedonistisen tulkinnan mukaan ihminen on onnellinen, kun mielihyvää on enemmän kuin mielipahaa. Tässä määritelmässä painottuu subjektiivinen kokemus.

Toisen tulkinnan mukaan onnellisuus syntyy halujen tyydyttymisestä. Yksilö saa, mitä hän haluaa. Myös tämä on subjektiivinen kokemus, sillä yksilöiden halut ovat erilaisia. Kolmas tulkinta etsii mahdollisimman objektiivisia onnellisuuden perusteita. Silloin kyse on yleensä hyveistä, jotka ovat kaikille yhtä tärkeitä riippumatta siitä, millaisia he ovat ihmisinä. Moraalisen luonteen tavoite koskee kaikkia siihen tapaan kuin Aristoteles on kuvannut. Hyveiden noudattamista voivat muut arvioida paremmin kuin itse. Mutta onko se enää onnellisuutta, vaan moraalinen tulkinta jonkun ihmisen elämästä?

Yhä useammin on alettu kysyä, voidaanko aivoista tavoittaa objektiivinen onnellisuuden vaste. Tämä tuntuu oudolta, sillä subjektiivisuutta on mahdotonta häivyttää onnellisuudesta. Jos aivoista luettu onnellisuus olisi todellista onnellisuutta, jouduttaisiin omituiseen tilaan, jossa kokemuksia jouduttaisiin kiistämään silloin, kun koettu onnellisuus ei vastaa aivoista mitattua onnellisuutta.

Ihmettelemme ja jopa kauhistumme, jos orja ilmoittautuu onnelliseksi. Tai täysin hunnun peittämä arabinainen. Sen sijaan henkilö, joka sanoo olevansa onneton, vaikka kaikki näyttää ulkopuolelta käsin hyvältä, ei herätä samanlaista ihmetystä. Silloin ajattelemme, että hän kokee näin. Se tulee ymmärtää ja hyväksyä.

Objektiivisen aivoperustan korostaminen houkuttelee vaikuttamaan suoraan aivoihin. Se on jo nyt mahdollista, mutta siihen liittyy monia ongelmia. Mille onnellisuuden tasolle aivojen ärsytys viritetään? Mikä on se onnellisuuden tila, joka silloin syntyy? Onko se jotakin samaa kuin arkiset onnen kokemukset?

Kaikki (ajattelusi) häiriöt tulevat niihin liittyvistä sisäisistä kokemuksista. Maailma muuttuu koko ajan; elämä on mielipide.

Marcus Aurelius

Myös Buddha korosti, että ihmismielen ilmiöt ovat ihmisen tuottamia. Tällaiset tulkinnat ovat myös osa ”kansanpsykologiaa”. Me ajattelemme, että maailmaa tulkitaan ja että noihin tulkintoihin voidaan vaikuttaa. Tosin tässä näkemykset vaihtelevat. Kaikki eivät usko, että omaan onnellisuuteen voidaan vaikuttaa.

Positiivinen psykologiaa on arvosteltu realismin puutteesta (esimerkiksi Barbara Ehrenreich, 2009 ja Robyn Dawes, 1994). Positiivisen psykologian vaarana on todellisuuden kuvaaminen liian positiivisessa valossa. Sopeutumisen ja positiivisen muutoksen mahdollisuus nähdään näiden ja monien muiden kriitikkojen mielestä epärealistisen suurena. Tämä johtaa helposti yksilön vastuun liialliseen korostamiseen ja yhteiskunnallisten tekijöiden väheksymiseen. Epäoikeudenmukaisuutta ei silloin kuvata aidosti yhteiskunnallisena ongelmana. Yksilön oman onnen etsiminen ei saa korvata yhteiskunnallista toimintaa.

Positiivista psykologiaa edeltävä humanistinen psykologia sisälsi samoja vaaroja. Siihen liittyvä yksilön vapaan tahdon ja itsensä toteuttamisen idea ovat ylellisyyttä silloin, kun koko yhteiskunnassa vääryys on vallalla tai kun yksilö on kietoutunut syvälle vaikeuksien verkkoon ja kärsii masennuksesta ja mielettömyyden tunteesta. Sekä humanistisesta psykologiasta että positiivisesta psykologiasta tulee helposti vahvojen psykologiaa. Ihminen ei suinkaan aina voi harmonisoida minuuttaan maailmaan eikä hänen pidäkään. Hänellä on oikeus muuttaa maailmaa siltä osin kuin hän kykenee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *