Helsingin Sanomat: ”Harva uskaltaa sanoa, että pirun huonosti menee”

Helsingin Sanomat julkaisi 27.05. artikkelin “Suomalaisten asema maailman onnellisimpana kansana on osin ”onnellisuuspakon” syytä”. Jutussa perataan Tilastokeskuksen juuri julkaisemaa elinolotutkimusta:

Suomalaisten hyvinvoinnista piirtyy Tilastokeskuksen tuoreen elinolotutkimuksen perusteella positiivinen kuva. Kuitenkin lähes miljoona suomalaista tuntee yksinäisyyttä, ja tukea tarvitsevista tulisi pitää yhteisen onnen takia huolta, onnellisuusprofessori sanoo.

Markkua pyydettiin kommentoimaan tuloksia:

Elämään tyytyväisyyden taso on ”järkyttävän korkea”, sanoo psykologian emeritusprofessori, onnellisuustutkija Markku Ojanen. Paradoksi on, että sitten, kun ihmisiltä kysytään ongelmista, niitä tulee ”komea luettelo”.

Ojanen sanoo pohtineensa asiaa paljon ja tulleensa kriittisemmäksi ilmoitettua tyytyväisyyttä kohtaan. Harva uskaltaa kertoa kysyttäessä, että ”pirun huonosti menee”.

”Jonkun verran mukana on onnellisuus- ja tyytyväisyyspakkoa, että on vaikea tunnustaa itselleenkään, ettei ole niin onnellinen. En voi kiistää, ettemmekö olisi plussan puolella, mutta mukaan tulee vähän hyvänmiehen- ja naisenlisää.”

Jutun voi lukea kokonaisuudessaan Helsingin Sanomien nettisivulla.

Älykkyyden ja uskonnollisuuden suhteesta

Merkintöjä tekstistä Zuckerman, M., Silberman, J. & Hall, J.A. (2013). The relation between intelligence and religiosity: A meta-analysis and some proposed explanations. Personality and Social Psychology Review, painossa.

Zuckerman, Silberman ja Hall toteavat, että älykkyyden ja uskonnollisuuden yhteyttä on tutkittu jo kauan. Vanhin heidän hyödyntämänsä julkaisu on vuodelta 1928. Tutkimuksen tekemistä perustellaan sillä, että kyse on jännittävästä asiasta. ”Voimme oppia siitä, ketkä ovat uskonnollisia ja miksi; me voimme myös oppia kuinka ja miksi älykkäät ihmiset muodostavat (tai eivät muodosta) jonkin tietyn uskomusjärjestelmän” (s. 2).

Johdannossa todetaan, että koska ateismi on evoluution kannalta uusi asia, on todennäköistä, että keskimääräistä älykkäämmät sen omaksuvat. Koska lisäksi hyvin konservatiiviset uskovaiset torjuvat maallisen koulutuksen, väheksyvät tietoa ja tiedettä, se viittaa matalaan älykkyyteen tai ainakin osoittaa älykkyyttä vaativien asioiden torjuntaa. (Rodney Stark kuitenkin toteaa kirjassaan America’s Blessings, että ne, jotka eivät Yhdysvalloissa lainkaan käy kirkossa suorittavat vähiten high school-tutkintoja Social Science Surveyn mukaan, kun taas tutkituista ryhmistä viikottain kirkossa käyneillä on eniten jatkokoulutusta.)

Meta-analyysiin eli lukuisia tutkimustuloksia yhdistävään tilastolliseen analyysiin tuli mukaan kaikkiaan 63 tutkimusta. Niissä sekä älykkyyttä että uskonnollisuutta oli tutkittu vaihtelevilla menetelmillä. Mukana oli tutkimuksia aina 1920- ja 1930-luvuilta asti. Valtaosa oli tehty koululaisilla tai opiskelijoilla ja ryhmät olivat pieniä. Mukana oli kuusi sellaista tutkimusta, jossa oli mukana muitakin kuin opiskelijoita ja joissa tutkitun ryhmän koko oli yli tuhat. Silti myös pieniä tutkimusryhmiä voidaan hyödyntää meta-analyyseissä. Otosten ei tarvitse olla edustavia, joskin se tietenkin on hyvä asia.

Älykkyyden ja uskonnollisuuden korrelaatiot olivat matalia (noin –.15), mutta tilastollisesti erittäin merkitseviä. Vahvin yhteys (–.23) saatiin niissä tutkimuksissa, joissa kyse ei ollut opiskelijoista. Nämä olivat lähes kaikki hyvin tuoreita tutkimuksia. Tutkimuksista valtaosa on tehty Yhdysvalloissa, joskin mukana oli pari suomalaistakin koululaisilla tehtyä tutkimusta.

Uskonnollisuuden mittareista vahvimmin (negatiivisesti) korreloivat uskomukset ja heikoiten käyttäytymistä kuvaavat indeksit.

Lisää vakuuttavuutta haetaan muutamilla tutkimuksilla, joissa älykkyyttä on mitattu ajallisesti selvästi ennen kuin uskonnollisuutta. Näissä tulosten suunta oli sama. Lapsuuden älykkyys ei muutu lapsesta aikuiseksi toisin kuin uskonnollisuus. Edelleen tutkijat tarkastelivat kahta älykkäiden lasten seurantatutkimusta, joissa uskonnollisuus oli aikuisena paljon vähäisempää kuin väestössä yleensä. Toinen näistä oli kuuluisa Lewis Termanin 1925 aloittama tutkimus, jossa älykkyyden rajana oli 135 pistettä.

Tulkinnassa todetaan aluksi, että uskomuksiin perustuva uskonnollisuus kuvaa juuri sisäistettyä uskonnollisuutta ja käyttäytymiseen perustuva ulkokohtaista. Tällainen aito uskonnollisuus siis liittyy matalaan älykkyyteen toisin kuin muodollinen. Muodollisesti uskovat voivat siis torjua uskonnon epä-älylliset puolet, mutta käydä silti kirkossa.

Tutkijat esittävät kolme tulkintaa:

  1. Älykkäät eivät mukaudu yhtä helposti kuin vähemmän älykkäät. Tässä ehkä yllättäen aletaan puhua ateisteista (atheism as nonconformity). Ateistejahan on todennäköisesti ollut varsinkin vanhoissa tutkimuksissa vain vähän, koska tutkimukset ovat pääosin Yhdysvalloista. Kyse on lähinnä uskonnollisesti välinpitämättömistä – joka kieltämättä sekin on voinut olla poikkeavaa uskonnon sävyttämässä kulttuurissa. Emme siis tiedä, mitä ei-uskonnolliset todella ajattelivat. Kuitenkin tutkijat toteavat, että ”näin ei ole suurelta osin ateistisissa yhteiskunnissa, jollaisia ovat Skandinavian maat” (s. 17). Voimakkaasti ateistisissa yhteiskunnissa uskonnollisuus puolestaan voi vaatia keskimääräistä suurempaa älykkyyttä – ainakin älyllistä rohkeutta.
  2. Usein on ajateltu, että ateistit torjuvat uskontojen mahdottomat väitteet, mikä juuri on perusta uskonnon torjumiselle. Tähän tulkintaan tutkijat suhtautuvat varautuneesti. Kysymys on jostakin muusta, josta he käyttävät nimitystä kognitiivinen tyyli. Silloin vastakkain ovat analyyttinen ja intuitiivinen ajattelu. Älykkäät ajattelevat analyyttisesti ja systemaattisesti. Tällainen ajattelu vähentää uskonnollisuutta. Tulkinnalle on tutkijoiden mukaan empiiristä tukea.
  3. Uskonnollisuus vastaa tärkeisiin inhimillisiin tarpeisiin. Kuitenkin älykkyys voi korvata uskonnollisuuden ja vastata noihin tarpeisiin. (3a) Uskonnollisuus lievittää persoonallisen hallinnan menetystä, kun taas älykkyys lisää uskoa omaan hallintaan (joka monissa tutkimuksissa on todettu illusoriseksi – eikä se muuta voi ollakaan, jos on deterministi). (3b) Uskonnollisuus edistää itsesäätelyä, oman elämän haltuun ottamista. Uskonnollisten konkreettinen hallintakyky on parempi kuin ei-uskonnollisilla. Myös älykkyys edistää itsehallintaa ja -hillintää. Sekä älykkyys että uskonnollisuus ovat yhteydessä vähäiseen impulsiivisuuteen. Tämä suojaa riskien ottamiselta. (3c) Uskonnollisuus vahvistaa myönteistä minäkäsitystä. Varsinkin sisäistetty uskonnollisuus edistää oman arvokkuuden tunnetta. Tästä he esittävät runsaasti tutkimustuloksia. Myös älykkyys korreloi jonkin verran myönteiseen minäkäsitykseen.
  4. Uskonnollisuus on yksi kiintymyksen muoto, joten se antaa turvallisuutta. Uskonto kompensoi menetysten yhteydessä aikaisempia kiintymyksiä. Myös älykkyys vahvistaa kiintymystä, sillä älykkäät menevät muita useammin naimisiin ja eroavat harvemmin (Yhdysvalloissa).

Tutkijat esittävät älykkyyden ja uskonnollisuuden yhteydestä muitakin spekulaatioita (jota sanaa he itse käyttävät). He ottavat lähtökohdaksi teorian, jonka mukaan ihmisillä on evoluution tuottama taipumus uskonnollisiin tulkintoihin. Ihmisillä on taipumusta nähdä tarkoituksia sielläkin, missä niitä ei ole. Usko kaiken takana olevaan suunnitteluun on hyvin luonnollinen asia. Uskontojen muodot ovat kuitenkin hyvin kirjavia, mikä tulee tulkinnoissa ottaa huomioon. Kulttuurilla ja ympäristöllä on suuri vaikutus. Opiskelun edetessä moni irrottautuu tästä luontaisesta uskonnollisuudesta, jos miljöö sitä tukee. Näinhän on laita yliopistoissa. Analyyttisen otteen suosiminen opetuksessa vähentää intuitiivisuutta ja siten edelleen uskonnollisuutta. (Tässä yhteydessä puhutaan koko ajan ateismista, josta välttämättä ei ole kysymys.) Jos ja kun yliopiston ulkopuolella uskonnollisuus on yleistä (kuten on Yhdysvalloissa), niin älykkyys antaa keinoja selviytyä erilaisuuden tuottamista haasteista ja ristiriidoista.

Tutkimuksen puutteina artikkelissa mainitaan uskonnollisuusmittareiden kirjavuus ja tietojen liittyminen Yhdysvaltoihin. Tulos ei ehkä päde ateistisissa Pohjoismaissa, he toteavat. Ateismiin mukautuminen oli välttämätöntä Neuvostoliitossa ja muissa sosialistissa valtioissa. Kuitenkin tutkijat arvelevat, että monet yllä kuvatuista tulkinnoista ovat voimassa ateistisissakin yhteiskunnissa. Uskonnollisuus liittyy esimerkiksi intuitiivisuuteen ja turvallisuuden hakuun.

Edellä olen jo sulkeissa esittänyt muutamia huomautuksia. Tutkimus on huolellisesti tehty, mutta on tietenkin käytettävissä olevan tutkimustiedon varassa. Se perustuu pääosin Yhdysvaltoihin, kristittyihin, opiskelijoihin ja eräisiin tarkemmin määrittelemättömiin tutkimusryhmiin. Ei käy ilmi, kuinka monessa on tehty otanta opiskelijoista tai koko väestöstä. Onko yhteys aidosti lineaarinen, vai erottuuko jommassa kummassa uskonnollisuuden päässä ryhmä, joka poikkeaa lineaarisuudesta? Yhdysvalloissa on sellaista uskonnollista konservatiivisuutta, jollaista ei esimerkiksi Suomessa juuri ole tai ainakin sitä on paljon vähemmän.

Tekstin lipsuminen ateismi-sanan käyttöön tuntuu oudolta, sillä on mahdollista, että heitä ei monissa tutkituissa ryhmissä ollut lainkaan. Ateismia ei tutkimuksessa mitenkään määritelty. Tuoreemmissa ja isommissa aineistoissa heitä varmaan on jo mukana.

Minusta vakuuttavimpia ovat ne kaksi tutkimusta, joissa hyvin älykkäistä lapsista odotettua pienempi osa on aikuisina uskonnollisia. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että etenkin luonnontieteissä vallitseva uskomusjärjestelmä on materialistinen. Siltä ei opintojen edetessä voi välttyä. Materialismia korostavilla henkilöillä on usein taipumusta nähdä uskonto kilpailevana tulkintana, kun elämää ja maailmaa tulkitaan.

Uskonnon psykologian tai uskontotieteen näkökulmasta artikkelissa esitetyt tulkinnat ovat järkeviä, joskin tietenkin vielä alustavia. On uskottavaa, että uskonnollisessa kulttuurissa uskonnon torjuminen (vaikka ei olisi varsinaisesti ateisti, vaan esimerkiksi spiritualisti) vaatii kykyä perustella asia itselleen ja usein myös muille. (Ikään kuin uskovaisilla ei olisi tätä tarvetta.) Uskonnollisuudessa on epäilemättä jotakin, jota voi nimittää intuitiivisuudeksi. Kiinnostavaa olisi tutkia, miten tunneherkkyys liittyy sisäistettyyn uskonnollisuuteen. (Tällaista tunnistan vahvasti omassa uskonnollisuudessani.) Myös kolmas tulkinta, joka liittyy elämän hallintaan, on kiinnostava. Se, mitä uskonto tutkimustenkin mukaan antaa, mutta älykkyys ei niinkään, on mielekkyyden kokemus.

Pohjoismaiden kirkkojen kannalta maininnat siitä, että täällä eletään ateistisissa yhteiskunnissa, ovat aika haasteellisia. Jos näin on, tulevaisuuden näkymissä ei ole kristinuskon kannalta hurraamista. Helposti unohtuu kuitenkin se, että Länsi-Euroopan kansat kuihtuvat kovaa vauhtia ja tilalle tulee vahvasti uskonnollisia ihmisiä Euroopan ulkopuolelta. Jos rajoja ei suljeta, tilanne on aivan toisenlainen 50 tai 100 vuoden kuluttua. Ehkä jo ennenkin.

Kauhajoen koulusurman vaikutukset lukiolaisten hyvinvointiin

Tuula Kuittinen & Markku Ojanen

TIIVISTELMÄ JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Traumaattisten tapahtumien vaikutuksia on hankala tutkia, koska ne tulevat yllättäen. Niihin on vaikea kohdistaa sellaista tutkimusta, jossa myös tapahtumaa edeltävä tilanne olisi luotettavasti kartoitettu. Tällainen mahdollisuus aukeni Tuula Kuittisen tehtyä Kauhajoella perusteellisen kartoituksen lukiolaisten hyvinvoinnista ja itsehallinnasta talvella 2008 pro gradu -työtään varten. Koulusurma tapahtui saman vuoden syyskuussa. Päätimme toistaa kyselyn saman vuoden joulukuussa. Tavoitteena oli arvioida, oliko tuo järkyttävä tapahtuma jättänyt jälkiä lukiolaisten hyvinvointiin. Vaikka lukiolaisten yhteydet ammattikorkeakoulun opiskelijoihin olivat satunnaisia, surmatyö tapahtui vain vajaan kilometrin päässä lukiosta, jossa opiskelijat istuivat kahden tunnin ajan karanteenissa. Tapahtuma oli Kauhajoella kaikkia ihmisiä koskettava traumaattinen kokemus. Sen voi odottaa näkyvän lukiolaisten arvioissa vielä kolmen kuukauden kuluttua.

Tutkimuksessa oli mukana kummallakin tutkimuskerralla koko lukiolaisten ryhmä, joten vertailua oli mahdollista tehdä. Vastaukset annettiin nimettömänä. Tutkimuksessa kysyttiin sekä oireita että hyvinvoinnin kokemista. Kummastakin saadut tulokset olivat ensimmäisessä tutkimusvaiheessa myönteisiä, sillä lukiolaisten vastaukset painottuivat myönteiseen suuntaan. Noin 10 prosentilla arviot olivat kriittisellä alueella eli masennus- tai ahdistusarvot olivat riskirajan yläpuolella. Väsymyksen, uupumuksen ja stressin kokeminen olivat sen sijaan yleisiä, sillä yli puolet koki niitä. Kokonaisuutena kuva lukiolaisten hyvinvoinnista oli kuitenkin myönteinen eikä poikkea muiden tutkimusten antamista tuloksista. Nuoret luottivat itseensä, olivat optimistisia ja heidän mielialansa oli hyvä. Ne lukiolaiset, jotka vastaustensa perusteella osoittivat itsekontrollia eli heidän elämänsä oli monin eri tavoin järjestyksessä, olivat hyvinvoivia ja tyytyväisiä elämäänsä.

Seurantavaiheessa muutokset olivat ensimmäiseen kyselyyn nähden vähäisiä. Muutosten suunta oli kielteinen, mutta vain ahdistuneisuudessa muutos oli tilastollisesti merkitsevä. Ahdistuneisuus oli hiukan lisääntynyt. Esimerkiksi optimismissa ja mielialassa muutokset olivat merkityksettömiä. Lukiolaisilta kysyttiin seurannassa (ei siis alkumittauksessa) myös turvallisuuden kokemusta, joka koettiin yhtä korkeaksi kuin yleensä tämän ikäisillä nuorilla. Turvallisuuden kokeminen sai kaikkein myönteisimmät arviot seurannassa. Pojat kokivat tyttöjä enemmän turvallisuutta.

Tulokset kuvastavat nuorten ja yleensäkin ihmisten luonnollista kykyä jatkaa elämää kuten ennenkin. Kun trauma koskettaa kaikkein läheisimpiä ihmisiä, sen vaikutukset näkyvät vielä kuukausien ja vuosienkin kuluttua. Ajan myötä useimmat traumoja kokeneet alkavat toipua, joskin voimakas trauma aina jättää kielteiset jälkensä persoonallisuuteen ja hyvinvointiin.

JOHDANTO

Tämä tutkimuksen tarkoituksena on arvioida Kauhajoen ampumatragedian mahdollisia vaikutuksia Kauhajoen lukion opiskelijoiden itsekontrolliin ja hyvinvointiin. Tutkimuksessa toistetaan Kuittisen (2009) pro gradu –tutkielmassa tehdyn kyselyn keskeiset osat. Alkuperäinen tutkimusaineisto kerättiin kolmessa lukiossa Etelä-Pohjanmaalla helmi- ja maaliskuussa 2008. Aiemmassa tutkimuksessa oli mukana kolme eri kokoista lukiota, joista keskisuurena lukiona oli Kauhajoen lukio.  Vain seitsemän kuukautta ennen Kauhajoella 23.9.2008 tapahtunutta koulusurmaa kerätty aineisto antoi mahdollisuuden vertailun tekemiseen.

Ampumatragedian tapahtuessa Kauhajoen lukiolla oli koeviikko. Koeaika oli 8.50-11.50. Kun tieto tapahtumasta tuli, koetta valvovat opettajat ja osa opiskelijoista oli luokissa. Kokeesta poistuneet opiskelijat sekä osa opettajista, mukaan lukien vt. rehtori, olivat syömässä viereisen yhteiskoulun ruokasalissa. Tiedon yhteiskoululle toi sinne saapunut poliisi. Opettajia ja opiskelijoita kehotettiin jättämään ruuat kesken ja palaamaan välittömästi luokkiinsa. Lukiolle juostuaan vt. rehtori kuulutti keskusradion kautta tapahtuneesta ja opiskelijat määrättiin opettajien johdolla pysymään luokissaan, kunnes toisin ilmoitetaan. Karanteeni kesti noin kaksi tuntia, jona aikana opiskelijat saivat tietoja tapahtumista puhelimiinsa sukulaisiltaan ja ystäviltään sekä internetin kautta jokaisessa luokassa olevilta tietokoneilta.

Ampumatragedia tapahtui Seinäjoen ammattikorkeakoulun Kauhajoen yksikössä, jossa sijaitsee pelkästään restonomikoulutus. Samoissa rakennuksissa on koulutuskeskus Sedu:n Kauhajoen toimipiste, jossa sijaitsee palvelualojen koulutus. Oppilaitosten  etäisyys lukiosta on n. 900 m. Surmat tapahtuivat restonomikoulutuksen toisen vuosikurssin ryhmässä, jossa ei opiskellut yhtäkään Kauhajoella peruskoulun tai lukion käynyttä opiskelijaa. Kauhajoen lukion opiskelijoiden yhteydet surman tekijään, uhreihin ja pelastuneisiin ovat satunnaisia. Sen sijaan palvelualojen oppilaitoksessa opiskelee lukiolaisten ystäviä ja sukulaisia, joita on myös paikkakunnan ammattiauttajien joukossa.

MENETELMÄT

Osallistujat ja tutkimuksen kulku

Aineisto kerättiin Kauhajoen lukion toisen ja kolmannen luokan opiskelijoilta joulukuussa 2008, vajaa 3 kk ampumatragedian jälkeen. Tutkimusjoukko oli sama, joille oli tehty vastaava kysely laajempana helmikuussa 2008 (Kuittinen, 2009).

Opiskelijat täyttivät kyselylomakkeet omien opettajiensa valvonnassa. Kyselyyn vastasivat kaikki 2-3 luokkien opiskelijat, jotka olivat kyselyn toteuttamisen ajankohtana läsnä oppitunneilla. Vastausten lukumäärät helmikuun ja joulukuun kyselyissä ja vastaajien jakaantuminen sukupuolen mukaan käy ilmi taulukosta 1.

Taulukko 1.

Kyselyyn vastanneet ajankohdan ja sukupuolen mukaan

Tytöt Pojat Yhteensä
N % N % N %
helmikuu 82 55,3 66 44,7 148 100
joulukuu 78 56,9 59 43,1 137 100

Kyselyyn vastasi helmikuussa 148 opiskelijaa, joista tyttöjä oli 82 (55,3%) ja poikia 66 (44,7%). Joulukuussa toteutetussa uusintatutkimuksessa vastaajia oli kaikkiaan 144. Vastauslomakkeita jouduttiin kuitenkin hylkäämään 7 kpl, koska niissä oli joko jätetty jokin osio kokonaan vastaamatta tai vastattu  jossain osiossa pelkkiä ääriarvoja. Hyväksyttyjä vastauslomakkeita oli yhteensä 137, joista tyttöjä 78 (56,9%) ja poikia 59 (43,1%).

Helmikuussa vastaajista  77 (52,0%)  kävi lukiota ensimmäistä vuotta ja  71 (48,0%) toista vuotta. Joulukuussa lukuvuoden vaihduttua vastaajista 65 (47,2%) kävi lukiota toista vuotta ja 72 (52,6%) kolmatta vuotta. Vastaajien jakaantuminen luokka-asteen mukaan helmikuussa ja joulukuussa käy ilmi taulukosta 2.

Taulukko 2.

Kyselyyn vastanneet ajankohdan ja luokka-asteen mukaan

1-2 lk 2-3 lk Yhteensä
N % N % N %
helmikuu 77 52,0 71 48,0 148 100
joulukuu 65 47,2 72 52,6 137 100

Mittarit

Tutkimuksessa käytetty kyselylomake on kokonaisuudessaan liitteessä 1. Taustatietoina kysyttiin vastaajien sukupuoli ja luokka-aste. Tähän tutkimukseen otettiin mukaan osa Kuittisen (2009) tutkimuksessa käytetyistä muuttujista sekä lisättiin yksi muuttuja.

Oireita kyseltiin SCL-90 –oirekyselyllä, jossa on yhdeksän eri summamuuttujaa. Niistä mukaan valittiin kolme: somatisaatio, masennus ja ahdistuneisuus. Muut oirekyselyn summamuuttujat ovat obsessiivis-kompulsiivisuus, interpersoonallinen herkkyys, vihamielisyys, foobinen ahdistus, paranoidiset ajatukset sekä psykoottisuus. Holi, Sammallahti ja Aalberg (1998) ovat tehneet validiteettitutkimuksen SCL-90 oirekyselyn suomenkielisestä versiosta ja todenneet kyselyn validiteetin hyväksi.

Itsekontrollia mitattiin Tangneyn, Baumeisterin ja Boonen tutkimuksessaan (2004) käyttämälle SCS-kyselyllä. Aikaisempien itsekontrollin mittareiden puutteellisuuksien takia tutkijat näkivät tarpeelliseksi kehittää uudistetun mittarin, joka sopii itsekontrollin määritelmään sisäisten ja ulkoisten impulssien hallintakykynä. SCS (Self-Control Scale) koostuu 36 väittämästä, joita arvioidaan asteikolla 1-5 (1 ei lainkaan, 2 melko vähän, 3 jossain määrin, 4 melko paljon, 5 erittäin paljon). Tutkijat käyttivät SCS:stä myös lyhyttä 13 väittämän versiota, jonka korrelaatio pitkään versioon oli korkea. Tässä tutkimuksessa on käytetty pitkää 36 väittämän versiota. SCS- kyselyä ei ole aiemmin käytetty Suomessa kuin Kuittisen (2009) pro gradu tutkielmassa, jota varten se suomennettiin. Kysely on nähtävissä liitteessä 1 (kysymykset 38-73). SCS muodostaa itsekontrolli –summamuuttujan. Tutkimuksessa käytettiin siis neljää eri summamuuttujaa, jotka ovat itsekontrolli sekä SCL-90 oirekyselystä valitut kolme em. summamuuttujaa.

Hyvinvointia mitattiin Ojasen kehittämillä 0-100 –asteikoilla, joista otettiin mukaan ahdistuneisuus, elämän hallinta, itseluottamus, mieliala, optimistisuus ja turvallisuus. Ahdistuneisuutta ja mielialaa (Ojasen asteikolla 100 = erittäin ahdistunut; 0 = erittäin huono mieliala) mitattiin siis kahdella eri mittarilla. Turvallisuusasteikko on tämän tutkimuksen ainut mittari, joka ei ole mukana Kuittisen (2009) pro gradu –tutkimuksessa. Sen osalta vertailuaineistona käytetään aiempaa suomalaista aineistoa.

TULOKSET

Vastaajien itsekontrolli ja hyvinvointi

Vastaajien itsekontrollin keskiarvo oli tässä tutkimuksessa 121,7. Poikien itsekontrolli (122,4) oli edelleen hieman korkeampi kuin tyttöjen (121,4), joskin ero oli kaventunut helmikuun mittauksesta. Tyttöjen itsekontrolli oli laskenut helmikuusta tasan 2 pistettä ja poikien 3,2 pistettä. Keskihajonnat olivat  tytöillä 15,6 ja pojilla 12,9, mikä oli lähes sama kuin helmikuun mittauksessa. Tyttöjen keskihajonta oli joulukuussa hieman suurempi kuin helmikuussa. Helmikuun ja joulukuun tulosten vertailu käy ilmi taulukosta 3.

Taulukko 3.

Tulosten vertailu helmikuun ja joulukuun mittauksessa.

Helmikuu Joulukuu
N = 148 N = 137
ka kh ka kh
Itsekontrolli 124,2 13,7 121,7 14,4
Tytöt 123,4 14,5 121,4 15,6
Pojat 125,3 12,8 122,1 12,9
Ahdistuneisuus 33,6 17,2 37,6 20,6
Tytöt 36,5 16,5 42,0 20,9
Pojat 29,9 17,6 31,8 18,8
Elämänhallinta 75,7 17,5 73,8 17,8
Tytöt 74,2 17,9 72,9 19,9
Pojat 77,4 17,1 75,0 14,7
Itseluottamus 71,2 16,6 69,3 18,6
Tytöt 69,1 14,8 67,5 20,2
Pojat 73,7 18,3 71,7 16,1
Mieliala 69,5 17,8 68,6 17,9
Tytöt 68,3 18,0 68,5 18,1
Pojat 70,9 17,6 68,7 17,8
Optimismi 66,4 17,4 65,7 17,7
Tytöt 67,4 15,8 66,1 18,4
Pojat 65,1 19,3 65,3 16,7
Turvallisuus 79,4 17,3
Tytöt 77,0 19,5
Pojat 82,6 13,6
Somatisaatio (12-60)* 19,0 5,7 19,6 6,5
Tytöt 20,1 6,1 21,5 7,4
Pojat 17,8 4,9 17,1 3,9
Masentuneisuus (13-65)* 22,3 8,6 24,4 9,9
Tytöt 23,6 8,7 26,2 10,8
Pojat 20,7 8,3 22,0 8,0
Ahdistuneisuus (10-50)* 14,9 4,7 16,2 6,2
Tytöt 15,7 5,3 17,5 7,2
Pojat 14,0 3,8 14,4 4,0
* Suluissa vaihteluvälit (SCL-90)

Tutkimuksessa hyvinvointimittareina käytettyjen Ojasen asteikkojen ahdistuneisuus, elämänhallinta, itseluottamus, mieliala, optimismi ja turvallisuus keskiarvojen mukaan koettu hyvinvointi oli hyvä. Sekä tyttöjen että poikien antamat arvot olivat laskeneet jonkin verran helmikuussa annetuista arvoista. Poikkeuksen muodostivat tyttöjen mieliala sekä poikien optimismi, jotka olivat pysyneet samoina. Suurin lasku helmikuun ja joulukuun mittausten välillä oli tyttöjen ahdistuneisuudessa mitattuna 0-100 –asteikolla. Tyttöjen ahdistuneisuus oli lisääntynyt 5,5 pistettä (ja poikien 1,9 pistettä). Keskihajonnat olivat kahdessa mittauksessa samansuuntaisia, joskin tyttöjen keskihajonta ahdistuneisuuden ja itseluottamuksen osalta oli kasvanut.

Tutkimuksessa käytettiin SCL-90 –oirekyselystä summamuuttujia somatisaatio, masentuneisuus ja ahdistuneisuus, joiden summapistemäärät olivat poikien somatisaatiota lukuun ottamatta joulukuun mittauksessa hieman suuremmat kuin helmikuun mittauksessa. Oireiden osalta keskihajonnat olivat samansuuntaiset tai hieman suuremmat joulukuussa kuin helmikuussa.

Mittauskertojen erojen tilastollinen testaus tehtiin t-testillä. Tulos oli tilastollisesti merkitsevä ainoastaan ahdistuneisuudessa mitattuna 0-100 asteikolla. Levenen testissä ahdistuneisuuden p-arvo on .016 ( < .05), joten varianssit ovat eri suuruiset. T-testissä t:n arvo on -1.76 ja p:n arvo .079. Keskiarvojen ero on -3.98. Joulukuussa 2008 tutkitut kauhajokiset lukiolaiset olivat ahdistuneempia kuin helmikuussa. SCL-90 oirekyselyllä mitattuna ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden arvot t-testillä ovat tilastollisesti suuntaa antavia. Ahdistuneisuuden p-arvo Levenen testissä on .061, joten varianssit ovat saman suuruiset. T-testissä t:n arvo on 11.94 ja p:n arvo .054. Masentuneisuuden p-arvo Levenen testissä on .135, joten varianssit ovat saman suuruiset. T-testissä t:n arvo on .052.

Holi (2003) on laatinut suomalaiset normiarvot SCL-90 oirekyselylle. Ne on ilmaistu sen mukaisesti kuin oirekyselyn arvot lasketaan kliinisessä käytössä. Laskentatavassa vähennetään jokaiseen väittämään annetusta pisteistä 1 (n-1) ja lasketaan sitten summamuuttujille keskiarvot. Jokaiselle summamuuttujalle on määritelty kliininen raja-arvo. Taulukossa 4 on verrattu tämän tutkimuksen tuloksia Holin tutkimuksessaan laatimaan suomalaiseen normiaineistoon sekä Kuittisen (2009) pro gradu –tutkielman kolmesta lukiosta kerättyyn aineistoon.

Tässä tutkimuksessa saadut keskiarvot vastaavat melko hyvin normaaliväestön normiarvoja ja ovat samansuuntaiset kuin Kuittisen (2009) tutkimuksessa. Kriittiset rajat kliinisessä käytössä ovat: somatisaatio > 1,67, obsessiiviskompulsiivisuus > 1,82, interpersoonallinen herkkyys > 1,74, masentuneisuus > 1,73 ja ahdistuneisuus > 1,53. Joidenkin koehenkilöiden osalta raja-arvot tässä tutkimuksessa ylittyvät, joskin tutkittujen keskiarvot ja keskihajonnat ovat samansuuntaiset kuin Holin (2003) normiarvot normaaliväestöstä ja huomattavasti alemmat kuin Holin normiarvot psykiatrisista potilaista.

Taulukko 10.

Oirekyselyssä saadut keskiarvot ja niiden vertailu Holin (2003) aineistoon.

Kuittinen 2009 Holi  2003
Normaaliväestö Psykiatriset potilaat
N = 137 N = 546 N = 337 N = 249
ka kh ka kh ka kh ka kh
Somatisaatio 0,61 0,51 0,66 0,54 0,67 0,55 1,39 0,77
Masentuneisuus 0,79 0,72 0,81 0,68 0,73 0,55 2,17 0,87
Ahdistuneisuus 0,55 0,55 0,56 0,52 0,53 0,49 1,59 0,8

LÄHTEET

Holi, M. M. (2003). Assessment of psychiatric symptoms using the SCL-90.  Academic Dissertation, Helsinki University.

Holi, M. M., Sammallahti, P. R., Aalberg, V. A. (1998). A Finnish validation study of the SCL-90. Acta Psychiatrica Scandinavica, 97, 42-46.

Kuittinen, T. (2009). Itsekontrolli ja hyvinvointi. Pro gradu –tutkielma. Tampereen yliopisto.

Tangney, J. P., Baumeister, R. F., Boone, A. L. (2004). High Self-Control Predicts Good Adjustment, Less Pathology, Better Grades, and Interpersonal Success. Journal of Personality, 72, 271-322.

Tutkimuksen lomakkeita voi tiedustella Markku Ojaselta.

Terapiastako ratkaisu (2004)

Terapiastako ratkaisu: NLP-perustaisen psykoterapian tuloksellisuustutkimus Tampereella. 2004. Helsinki: ai ai oy. 100s.
ISBN 952-5146-21-9

Käsillä on ensimmäinen tieteelliset kriteerit täyttävä tutkimus NLP-perustaisen psykoterapian tuloksellisuudesta.

Tutkimus tuo merkittävän lisän sekä lyhytterapian että yleensä psykoterapian tuloksellisuuden tutkimuskirjallisuuteen. Siinä pohditaan yksityiskohtaisesti kansainvälisen tutkimusaineiston pohjalta, miten psykoterapian tuloksellisuutta voidaan tutkia. Samoin tarkastellaan hyvinvoinnin määrittelyä ja mittaamista.

Alku- ja päätemittauksen lisäksi tutkimuksessa tehtiin lyhyt- ja pitkäaikainen seurantamittaus. Tutkijoiden johtopäätös on, että NLP-perustainen psykoterapia on tuloksellista. Terapian tulokset ovat kahden vuoden seurannan perusteella pysyviä ja kokonaisuutena samanlaisia kuin seurannan sisältävissä terapiatutkimuksissa yleisestikin.

NLP-psykoterapian toimivuudesta saa nopean käsityksen kirjan kuvioiden, taulukoiden ja kehyksiin nostettujen pääkohtien avulla. Vaativainen lukija ilahtuu tutkimuksen tieteellisten lähtkökohtien huolellisesta pohdinnasta.

Tutkimukseen osallistuneet terapeutit ovat hyvin koulutettuja ja kokeneita NLP-terapeutteja. Tutkimusjohtaja, professori Markku Ojanen, on kognitiivisen käyttäytymisterapian edustaja, jolla on pitkäaikainen ja laaja-alainen tieteellisen tutkimuksen kokemus.