Psykologian emeritusprofessori, luennoitsija-kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi kotisivuilleen!

Älykkyyden ja uskonnollisuuden suhteesta

Merkintöjä tekstistä Zuckerman, M., Silberman, J. & Hall, J.A. (2013). The relation between intelligence and religiosity: A meta-analysis and some proposed explanations. Personality and Social Psychology Review, painossa.

Zuckerman, Silberman ja Hall toteavat, että älykkyyden ja uskonnollisuuden yhteyttä on tutkittu jo kauan. Vanhin heidän hyödyntämänsä julkaisu on vuodelta 1928. Tutkimuksen tekemistä perustellaan sillä, että kyse on jännittävästä asiasta. ”Voimme oppia siitä, ketkä ovat uskonnollisia ja miksi; me voimme myös oppia kuinka ja miksi älykkäät ihmiset muodostavat (tai eivät muodosta) jonkin tietyn uskomusjärjestelmän” (s. 2).

Johdannossa todetaan, että koska ateismi on evoluution kannalta uusi asia, on todennäköistä, että keskimääräistä älykkäämmät sen omaksuvat. Koska lisäksi hyvin konservatiiviset uskovaiset torjuvat maallisen koulutuksen, väheksyvät tietoa ja tiedettä, se viittaa matalaan älykkyyteen tai ainakin osoittaa älykkyyttä vaativien asioiden torjuntaa. (Rodney Stark kuitenkin toteaa kirjassaan America’s Blessings, että ne, jotka eivät Yhdysvalloissa lainkaan käy kirkossa suorittavat vähiten high school-tutkintoja Social Science Surveyn mukaan, kun taas tutkituista ryhmistä viikottain kirkossa käyneillä on eniten jatkokoulutusta.)

Meta-analyysiin eli lukuisia tutkimustuloksia yhdistävään tilastolliseen analyysiin tuli mukaan kaikkiaan 63 tutkimusta. Niissä sekä älykkyyttä että uskonnollisuutta oli tutkittu vaihtelevilla menetelmillä. Mukana oli tutkimuksia aina 1920- ja 1930-luvuilta asti. Valtaosa oli tehty koululaisilla tai opiskelijoilla ja ryhmät olivat pieniä. Mukana oli kuusi sellaista tutkimusta, jossa oli mukana muitakin kuin opiskelijoita ja joissa tutkitun ryhmän koko oli yli tuhat. Silti myös pieniä tutkimusryhmiä voidaan hyödyntää meta-analyyseissä. Otosten ei tarvitse olla edustavia, joskin se tietenkin on hyvä asia.

Älykkyyden ja uskonnollisuuden korrelaatiot olivat matalia (noin –.15), mutta tilastollisesti erittäin merkitseviä. Vahvin yhteys (–.23) saatiin niissä tutkimuksissa, joissa kyse ei ollut opiskelijoista. Nämä olivat lähes kaikki hyvin tuoreita tutkimuksia. Tutkimuksista valtaosa on tehty Yhdysvalloissa, joskin mukana oli pari suomalaistakin koululaisilla tehtyä tutkimusta.

Uskonnollisuuden mittareista vahvimmin (negatiivisesti) korreloivat uskomukset ja heikoiten käyttäytymistä kuvaavat indeksit.

Lisää vakuuttavuutta haetaan muutamilla tutkimuksilla, joissa älykkyyttä on mitattu ajallisesti selvästi ennen kuin uskonnollisuutta. Näissä tulosten suunta oli sama. Lapsuuden älykkyys ei muutu lapsesta aikuiseksi toisin kuin uskonnollisuus. Edelleen tutkijat tarkastelivat kahta älykkäiden lasten seurantatutkimusta, joissa uskonnollisuus oli aikuisena paljon vähäisempää kuin väestössä yleensä. Toinen näistä oli kuuluisa Lewis Termanin 1925 aloittama tutkimus, jossa älykkyyden rajana oli 135 pistettä.

Tulkinnassa todetaan aluksi, että uskomuksiin perustuva uskonnollisuus kuvaa juuri sisäistettyä uskonnollisuutta ja käyttäytymiseen perustuva ulkokohtaista. Tällainen aito uskonnollisuus siis liittyy matalaan älykkyyteen toisin kuin muodollinen. Muodollisesti uskovat voivat siis torjua uskonnon epä-älylliset puolet, mutta käydä silti kirkossa.

Tutkijat esittävät kolme tulkintaa:

  1. Älykkäät eivät mukaudu yhtä helposti kuin vähemmän älykkäät. Tässä ehkä yllättäen aletaan puhua ateisteista (atheism as nonconformity). Ateistejahan on todennäköisesti ollut varsinkin vanhoissa tutkimuksissa vain vähän, koska tutkimukset ovat pääosin Yhdysvalloista. Kyse on lähinnä uskonnollisesti välinpitämättömistä – joka kieltämättä sekin on voinut olla poikkeavaa uskonnon sävyttämässä kulttuurissa. Emme siis tiedä, mitä ei-uskonnolliset todella ajattelivat. Kuitenkin tutkijat toteavat, että ”näin ei ole suurelta osin ateistisissa yhteiskunnissa, jollaisia ovat Skandinavian maat” (s. 17). Voimakkaasti ateistisissa yhteiskunnissa uskonnollisuus puolestaan voi vaatia keskimääräistä suurempaa älykkyyttä – ainakin älyllistä rohkeutta.
  2. Usein on ajateltu, että ateistit torjuvat uskontojen mahdottomat väitteet, mikä juuri on perusta uskonnon torjumiselle. Tähän tulkintaan tutkijat suhtautuvat varautuneesti. Kysymys on jostakin muusta, josta he käyttävät nimitystä kognitiivinen tyyli. Silloin vastakkain ovat analyyttinen ja intuitiivinen ajattelu. Älykkäät ajattelevat analyyttisesti ja systemaattisesti. Tällainen ajattelu vähentää uskonnollisuutta. Tulkinnalle on tutkijoiden mukaan empiiristä tukea.
  3. Uskonnollisuus vastaa tärkeisiin inhimillisiin tarpeisiin. Kuitenkin älykkyys voi korvata uskonnollisuuden ja vastata noihin tarpeisiin. (3a) Uskonnollisuus lievittää persoonallisen hallinnan menetystä, kun taas älykkyys lisää uskoa omaan hallintaan (joka monissa tutkimuksissa on todettu illusoriseksi – eikä se muuta voi ollakaan, jos on deterministi). (3b) Uskonnollisuus edistää itsesäätelyä, oman elämän haltuun ottamista. Uskonnollisten konkreettinen hallintakyky on parempi kuin ei-uskonnollisilla. Myös älykkyys edistää itsehallintaa ja -hillintää. Sekä älykkyys että uskonnollisuus ovat yhteydessä vähäiseen impulsiivisuuteen. Tämä suojaa riskien ottamiselta. (3c) Uskonnollisuus vahvistaa myönteistä minäkäsitystä. Varsinkin sisäistetty uskonnollisuus edistää oman arvokkuuden tunnetta. Tästä he esittävät runsaasti tutkimustuloksia. Myös älykkyys korreloi jonkin verran myönteiseen minäkäsitykseen.
  4. Uskonnollisuus on yksi kiintymyksen muoto, joten se antaa turvallisuutta. Uskonto kompensoi menetysten yhteydessä aikaisempia kiintymyksiä. Myös älykkyys vahvistaa kiintymystä, sillä älykkäät menevät muita useammin naimisiin ja eroavat harvemmin (Yhdysvalloissa).

Tutkijat esittävät älykkyyden ja uskonnollisuuden yhteydestä muitakin spekulaatioita (jota sanaa he itse käyttävät). He ottavat lähtökohdaksi teorian, jonka mukaan ihmisillä on evoluution tuottama taipumus uskonnollisiin tulkintoihin. Ihmisillä on taipumusta nähdä tarkoituksia sielläkin, missä niitä ei ole. Usko kaiken takana olevaan suunnitteluun on hyvin luonnollinen asia. Uskontojen muodot ovat kuitenkin hyvin kirjavia, mikä tulee tulkinnoissa ottaa huomioon. Kulttuurilla ja ympäristöllä on suuri vaikutus. Opiskelun edetessä moni irrottautuu tästä luontaisesta uskonnollisuudesta, jos miljöö sitä tukee. Näinhän on laita yliopistoissa. Analyyttisen otteen suosiminen opetuksessa vähentää intuitiivisuutta ja siten edelleen uskonnollisuutta. (Tässä yhteydessä puhutaan koko ajan ateismista, josta välttämättä ei ole kysymys.) Jos ja kun yliopiston ulkopuolella uskonnollisuus on yleistä (kuten on Yhdysvalloissa), niin älykkyys antaa keinoja selviytyä erilaisuuden tuottamista haasteista ja ristiriidoista.

Tutkimuksen puutteina artikkelissa mainitaan uskonnollisuusmittareiden kirjavuus ja tietojen liittyminen Yhdysvaltoihin. Tulos ei ehkä päde ateistisissa Pohjoismaissa, he toteavat. Ateismiin mukautuminen oli välttämätöntä Neuvostoliitossa ja muissa sosialistissa valtioissa. Kuitenkin tutkijat arvelevat, että monet yllä kuvatuista tulkinnoista ovat voimassa ateistisissakin yhteiskunnissa. Uskonnollisuus liittyy esimerkiksi intuitiivisuuteen ja turvallisuuden hakuun.

Edellä olen jo sulkeissa esittänyt muutamia huomautuksia. Tutkimus on huolellisesti tehty, mutta on tietenkin käytettävissä olevan tutkimustiedon varassa. Se perustuu pääosin Yhdysvaltoihin, kristittyihin, opiskelijoihin ja eräisiin tarkemmin määrittelemättömiin tutkimusryhmiin. Ei käy ilmi, kuinka monessa on tehty otanta opiskelijoista tai koko väestöstä. Onko yhteys aidosti lineaarinen, vai erottuuko jommassa kummassa uskonnollisuuden päässä ryhmä, joka poikkeaa lineaarisuudesta? Yhdysvalloissa on sellaista uskonnollista konservatiivisuutta, jollaista ei esimerkiksi Suomessa juuri ole tai ainakin sitä on paljon vähemmän.

Tekstin lipsuminen ateismi-sanan käyttöön tuntuu oudolta, sillä on mahdollista, että heitä ei monissa tutkituissa ryhmissä ollut lainkaan. Ateismia ei tutkimuksessa mitenkään määritelty. Tuoreemmissa ja isommissa aineistoissa heitä varmaan on jo mukana.

Minusta vakuuttavimpia ovat ne kaksi tutkimusta, joissa hyvin älykkäistä lapsista odotettua pienempi osa on aikuisina uskonnollisia. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että etenkin luonnontieteissä vallitseva uskomusjärjestelmä on materialistinen. Siltä ei opintojen edetessä voi välttyä. Materialismia korostavilla henkilöillä on usein taipumusta nähdä uskonto kilpailevana tulkintana, kun elämää ja maailmaa tulkitaan.

Uskonnon psykologian tai uskontotieteen näkökulmasta artikkelissa esitetyt tulkinnat ovat järkeviä, joskin tietenkin vielä alustavia. On uskottavaa, että uskonnollisessa kulttuurissa uskonnon torjuminen (vaikka ei olisi varsinaisesti ateisti, vaan esimerkiksi spiritualisti) vaatii kykyä perustella asia itselleen ja usein myös muille. (Ikään kuin uskovaisilla ei olisi tätä tarvetta.) Uskonnollisuudessa on epäilemättä jotakin, jota voi nimittää intuitiivisuudeksi. Kiinnostavaa olisi tutkia, miten tunneherkkyys liittyy sisäistettyyn uskonnollisuuteen. (Tällaista tunnistan vahvasti omassa uskonnollisuudessani.) Myös kolmas tulkinta, joka liittyy elämän hallintaan, on kiinnostava. Se, mitä uskonto tutkimustenkin mukaan antaa, mutta älykkyys ei niinkään, on mielekkyyden kokemus.

Pohjoismaiden kirkkojen kannalta maininnat siitä, että täällä eletään ateistisissa yhteiskunnissa, ovat aika haasteellisia. Jos näin on, tulevaisuuden näkymissä ei ole kristinuskon kannalta hurraamista. Helposti unohtuu kuitenkin se, että Länsi-Euroopan kansat kuihtuvat kovaa vauhtia ja tilalle tulee vahvasti uskonnollisia ihmisiä Euroopan ulkopuolelta. Jos rajoja ei suljeta, tilanne on aivan toisenlainen 50 tai 100 vuoden kuluttua. Ehkä jo ennenkin.

2 Vastauksia to “Älykkyyden ja uskonnollisuuden suhteesta”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Markku Ojanen | Psykologian emeritusprofessori, "onnellisuusprofessori", luennoitsija ja kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät tervetulleeksi kotisivuilleen!