Asiasana: Ateismi

Psykologia / Usko Martti 2 kommenttia

Älykkyyden ja uskonnollisuuden suhteesta

Merkintöjä tekstistä Zuckerman, M., Silberman, J. & Hall, J.A. (2013). The relation between intelligence and religiosity: A meta-analysis and some proposed explanations. Personality and Social Psychology Review, painossa.

Zuckerman, Silberman ja Hall toteavat, että älykkyyden ja uskonnollisuuden yhteyttä on tutkittu jo kauan. Vanhin heidän hyödyntämänsä julkaisu on vuodelta 1928. Tutkimuksen tekemistä perustellaan sillä, että kyse on jännittävästä asiasta. ”Voimme oppia siitä, ketkä ovat uskonnollisia ja miksi; me voimme myös oppia kuinka ja miksi älykkäät ihmiset muodostavat (tai eivät muodosta) jonkin tietyn uskomusjärjestelmän” (s. 2).

Johdannossa todetaan, että koska ateismi on evoluution kannalta uusi asia, on todennäköistä, että keskimääräistä älykkäämmät sen omaksuvat. Koska lisäksi hyvin konservatiiviset uskovaiset torjuvat maallisen koulutuksen, väheksyvät tietoa ja tiedettä, se viittaa matalaan älykkyyteen tai ainakin osoittaa älykkyyttä vaativien asioiden torjuntaa. (Rodney Stark kuitenkin toteaa kirjassaan America’s Blessings, että ne, jotka eivät Yhdysvalloissa lainkaan käy kirkossa suorittavat vähiten high school-tutkintoja Social Science Surveyn mukaan, kun taas tutkituista ryhmistä viikottain kirkossa käyneillä on eniten jatkokoulutusta.)

Meta-analyysiin eli lukuisia tutkimustuloksia yhdistävään tilastolliseen analyysiin tuli mukaan kaikkiaan 63 tutkimusta. Niissä sekä älykkyyttä että uskonnollisuutta oli tutkittu vaihtelevilla menetelmillä. Mukana oli tutkimuksia aina 1920- ja 1930-luvuilta asti. Valtaosa oli tehty koululaisilla tai opiskelijoilla ja ryhmät olivat pieniä. Mukana oli kuusi sellaista tutkimusta, jossa oli mukana muitakin kuin opiskelijoita ja joissa tutkitun ryhmän koko oli yli tuhat. Silti myös pieniä tutkimusryhmiä voidaan hyödyntää meta-analyyseissä. Otosten ei tarvitse olla edustavia, joskin se tietenkin on hyvä asia.

Älykkyyden ja uskonnollisuuden korrelaatiot olivat matalia (noin –.15), mutta tilastollisesti erittäin merkitseviä. Vahvin yhteys (–.23) saatiin niissä tutkimuksissa, joissa kyse ei ollut opiskelijoista. Nämä olivat lähes kaikki hyvin tuoreita tutkimuksia. Tutkimuksista valtaosa on tehty Yhdysvalloissa, joskin mukana oli pari suomalaistakin koululaisilla tehtyä tutkimusta.

Uskonnollisuuden mittareista vahvimmin (negatiivisesti) korreloivat uskomukset ja heikoiten käyttäytymistä kuvaavat indeksit.

Lisää vakuuttavuutta haetaan muutamilla tutkimuksilla, joissa älykkyyttä on mitattu ajallisesti selvästi ennen kuin uskonnollisuutta. Näissä tulosten suunta oli sama. Lapsuuden älykkyys ei muutu lapsesta aikuiseksi toisin kuin uskonnollisuus. Edelleen tutkijat tarkastelivat kahta älykkäiden lasten seurantatutkimusta, joissa uskonnollisuus oli aikuisena paljon vähäisempää kuin väestössä yleensä. Toinen näistä oli kuuluisa Lewis Termanin 1925 aloittama tutkimus, jossa älykkyyden rajana oli 135 pistettä.

Tulkinnassa todetaan aluksi, että uskomuksiin perustuva uskonnollisuus kuvaa juuri sisäistettyä uskonnollisuutta ja käyttäytymiseen perustuva ulkokohtaista. Tällainen aito uskonnollisuus siis liittyy matalaan älykkyyteen toisin kuin muodollinen. Muodollisesti uskovat voivat siis torjua uskonnon epä-älylliset puolet, mutta käydä silti kirkossa.

Tutkijat esittävät kolme tulkintaa:

  1. Älykkäät eivät mukaudu yhtä helposti kuin vähemmän älykkäät. Tässä ehkä yllättäen aletaan puhua ateisteista (atheism as nonconformity). Ateistejahan on todennäköisesti ollut varsinkin vanhoissa tutkimuksissa vain vähän, koska tutkimukset ovat pääosin Yhdysvalloista. Kyse on lähinnä uskonnollisesti välinpitämättömistä – joka kieltämättä sekin on voinut olla poikkeavaa uskonnon sävyttämässä kulttuurissa. Emme siis tiedä, mitä ei-uskonnolliset todella ajattelivat. Kuitenkin tutkijat toteavat, että ”näin ei ole suurelta osin ateistisissa yhteiskunnissa, jollaisia ovat Skandinavian maat” (s. 17). Voimakkaasti ateistisissa yhteiskunnissa uskonnollisuus puolestaan voi vaatia keskimääräistä suurempaa älykkyyttä – ainakin älyllistä rohkeutta.
  2. Usein on ajateltu, että ateistit torjuvat uskontojen mahdottomat väitteet, mikä juuri on perusta uskonnon torjumiselle. Tähän tulkintaan tutkijat suhtautuvat varautuneesti. Kysymys on jostakin muusta, josta he käyttävät nimitystä kognitiivinen tyyli. Silloin vastakkain ovat analyyttinen ja intuitiivinen ajattelu. Älykkäät ajattelevat analyyttisesti ja systemaattisesti. Tällainen ajattelu vähentää uskonnollisuutta. Tulkinnalle on tutkijoiden mukaan empiiristä tukea.
  3. Uskonnollisuus vastaa tärkeisiin inhimillisiin tarpeisiin. Kuitenkin älykkyys voi korvata uskonnollisuuden ja vastata noihin tarpeisiin. (3a) Uskonnollisuus lievittää persoonallisen hallinnan menetystä, kun taas älykkyys lisää uskoa omaan hallintaan (joka monissa tutkimuksissa on todettu illusoriseksi – eikä se muuta voi ollakaan, jos on deterministi). (3b) Uskonnollisuus edistää itsesäätelyä, oman elämän haltuun ottamista. Uskonnollisten konkreettinen hallintakyky on parempi kuin ei-uskonnollisilla. Myös älykkyys edistää itsehallintaa ja -hillintää. Sekä älykkyys että uskonnollisuus ovat yhteydessä vähäiseen impulsiivisuuteen. Tämä suojaa riskien ottamiselta. (3c) Uskonnollisuus vahvistaa myönteistä minäkäsitystä. Varsinkin sisäistetty uskonnollisuus edistää oman arvokkuuden tunnetta. Tästä he esittävät runsaasti tutkimustuloksia. Myös älykkyys korreloi jonkin verran myönteiseen minäkäsitykseen.
  4. Uskonnollisuus on yksi kiintymyksen muoto, joten se antaa turvallisuutta. Uskonto kompensoi menetysten yhteydessä aikaisempia kiintymyksiä. Myös älykkyys vahvistaa kiintymystä, sillä älykkäät menevät muita useammin naimisiin ja eroavat harvemmin (Yhdysvalloissa).

Tutkijat esittävät älykkyyden ja uskonnollisuuden yhteydestä muitakin spekulaatioita (jota sanaa he itse käyttävät). He ottavat lähtökohdaksi teorian, jonka mukaan ihmisillä on evoluution tuottama taipumus uskonnollisiin tulkintoihin. Ihmisillä on taipumusta nähdä tarkoituksia sielläkin, missä niitä ei ole. Usko kaiken takana olevaan suunnitteluun on hyvin luonnollinen asia. Uskontojen muodot ovat kuitenkin hyvin kirjavia, mikä tulee tulkinnoissa ottaa huomioon. Kulttuurilla ja ympäristöllä on suuri vaikutus. Opiskelun edetessä moni irrottautuu tästä luontaisesta uskonnollisuudesta, jos miljöö sitä tukee. Näinhän on laita yliopistoissa. Analyyttisen otteen suosiminen opetuksessa vähentää intuitiivisuutta ja siten edelleen uskonnollisuutta. (Tässä yhteydessä puhutaan koko ajan ateismista, josta välttämättä ei ole kysymys.) Jos ja kun yliopiston ulkopuolella uskonnollisuus on yleistä (kuten on Yhdysvalloissa), niin älykkyys antaa keinoja selviytyä erilaisuuden tuottamista haasteista ja ristiriidoista.

Tutkimuksen puutteina artikkelissa mainitaan uskonnollisuusmittareiden kirjavuus ja tietojen liittyminen Yhdysvaltoihin. Tulos ei ehkä päde ateistisissa Pohjoismaissa, he toteavat. Ateismiin mukautuminen oli välttämätöntä Neuvostoliitossa ja muissa sosialistissa valtioissa. Kuitenkin tutkijat arvelevat, että monet yllä kuvatuista tulkinnoista ovat voimassa ateistisissakin yhteiskunnissa. Uskonnollisuus liittyy esimerkiksi intuitiivisuuteen ja turvallisuuden hakuun.

Edellä olen jo sulkeissa esittänyt muutamia huomautuksia. Tutkimus on huolellisesti tehty, mutta on tietenkin käytettävissä olevan tutkimustiedon varassa. Se perustuu pääosin Yhdysvaltoihin, kristittyihin, opiskelijoihin ja eräisiin tarkemmin määrittelemättömiin tutkimusryhmiin. Ei käy ilmi, kuinka monessa on tehty otanta opiskelijoista tai koko väestöstä. Onko yhteys aidosti lineaarinen, vai erottuuko jommassa kummassa uskonnollisuuden päässä ryhmä, joka poikkeaa lineaarisuudesta? Yhdysvalloissa on sellaista uskonnollista konservatiivisuutta, jollaista ei esimerkiksi Suomessa juuri ole tai ainakin sitä on paljon vähemmän.

Tekstin lipsuminen ateismi-sanan käyttöön tuntuu oudolta, sillä on mahdollista, että heitä ei monissa tutkituissa ryhmissä ollut lainkaan. Ateismia ei tutkimuksessa mitenkään määritelty. Tuoreemmissa ja isommissa aineistoissa heitä varmaan on jo mukana.

Minusta vakuuttavimpia ovat ne kaksi tutkimusta, joissa hyvin älykkäistä lapsista odotettua pienempi osa on aikuisina uskonnollisia. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että etenkin luonnontieteissä vallitseva uskomusjärjestelmä on materialistinen. Siltä ei opintojen edetessä voi välttyä. Materialismia korostavilla henkilöillä on usein taipumusta nähdä uskonto kilpailevana tulkintana, kun elämää ja maailmaa tulkitaan.

Uskonnon psykologian tai uskontotieteen näkökulmasta artikkelissa esitetyt tulkinnat ovat järkeviä, joskin tietenkin vielä alustavia. On uskottavaa, että uskonnollisessa kulttuurissa uskonnon torjuminen (vaikka ei olisi varsinaisesti ateisti, vaan esimerkiksi spiritualisti) vaatii kykyä perustella asia itselleen ja usein myös muille. (Ikään kuin uskovaisilla ei olisi tätä tarvetta.) Uskonnollisuudessa on epäilemättä jotakin, jota voi nimittää intuitiivisuudeksi. Kiinnostavaa olisi tutkia, miten tunneherkkyys liittyy sisäistettyyn uskonnollisuuteen. (Tällaista tunnistan vahvasti omassa uskonnollisuudessani.) Myös kolmas tulkinta, joka liittyy elämän hallintaan, on kiinnostava. Se, mitä uskonto tutkimustenkin mukaan antaa, mutta älykkyys ei niinkään, on mielekkyyden kokemus.

Pohjoismaiden kirkkojen kannalta maininnat siitä, että täällä eletään ateistisissa yhteiskunnissa, ovat aika haasteellisia. Jos näin on, tulevaisuuden näkymissä ei ole kristinuskon kannalta hurraamista. Helposti unohtuu kuitenkin se, että Länsi-Euroopan kansat kuihtuvat kovaa vauhtia ja tilalle tulee vahvasti uskonnollisia ihmisiä Euroopan ulkopuolelta. Jos rajoja ei suljeta, tilanne on aivan toisenlainen 50 tai 100 vuoden kuluttua. Ehkä jo ennenkin.

Mielipidekirjoitus / Usko Martti Jätä kommentti

Kristinuskon vastuu pahuudesta

Vapaa-ajattelija Veli-Pekka Tynkkynen esitti kirjoituksessaan (Aamulehti 13.8.), että Raamatun kirjoitukset ruokkivat viha-ajattelua, joka puolestaan johtaa monenlaisiin pahoihin tekoihin. Siitä tuoreena esimerkkinä on Breivikin murhaisku Norjassa. Kirjoitus antoi yksipuolisen kuvan kristinuskosta.

Kristiuskon moraali rakentuu Jeesuksen opetukselle, jolle oli ominaista vihan torjuminen ja ihmisten keskinäisen rakkauden korostaminen. Tynkkynen varmasti tietää tämän, mutta silti hän haluaa antaa kuvan, jonka mukaan Vanhassa testamentissa kuvattu juutalaisten historia ja opetukset olisivat edelleen nykypäivän kristittyjen keskeinen ohjenuora.

Länsimainen moraali rakentuu suurelta osin kristinuskolle. Olen ymmärtänyt niin, että vapaa-ajattelijat ainakin pääosin ajattelevat moraalisisista kysymyksistä samoin kuin suomalaiset kristityt. Ateismihan on moraalisesti tyhjää, sillä kyse on Jumalan olemassaolon kieltämisestä. Moraali on saatava jostakin muualta. Kyse on vaikeasta asiasta. Ateistinen kulttuurintutkija Edward Slingerland on todennut, että vaikka kuinka korostettaisiin rationaalisuutta ja tieteellisyyttä, moraaliset arvot eivät perustu tieteeseen. ”Ihmisten oikeudet ovat minulle yhtä merkillisiä kuin pyhä kolminaisuus. Kyseessä ei ole empiirinen asia … se on puhtaasti metafyysinen asia.”

Ateistinen psykologi Steven Pinker viittasi materialismin ongelmiin todetessaan, että ”joko heitämme moraalin syrjään epätieteellisenä taikauskona tai me löydämme keinon sovittaa yhteen kausaalisuus (geneettinen tai jokin muu) vastuun ja vapaan tahdon kanssa”. Jos ateismiin liittyy tiukkaa materialismia, moraalinen närkästyneisyys tuntuu oudolta. Kaikki on tapahtunut niin kuin on pitänyt tapahtua.

Kristittynä en ole yhtään sen enempää tai vähempää vastuussa kristinuskon nimissä tehdyistä pahoista teoista kuin Tynkkynen on vastuussa Leninin, Stalinin, Maon ja monien muiden vakaumuksellisten ateistien kammottavista teoista. Maon Punainen kirja oli miljoonille kiinalaisille Raamatun veroinen kirja.

Jos nämä henkilöt eivät olleet oikeita ateisteja, keitä he sitten olivat? Yhtä lailla kristityillä on oikeus sanoa, että Breivik tai kuka tahansa hirmutekoihin syyllistynyt ei ole oikea kristitty. Joko uskomme ihmisten omaan tunnustukseen tai sitten emme. Minun mielestäni murhiin syyllistynyt henkilö ei ole oikea kristitty, vaikka hän itse niin sanoisi. Onkohan kukaan kristityksi itseään nimittävä lopulta oikea kristitty tekojensa perusteella?

Ateistien näkemykset elämästä, moraalista ja uskonnosta ovat aivan yhtä kirjavia kuin uskovaistenkin. Monet heistä häpeävät uskonnonvastaisten ateistien kirjoituksia ja suhtautuvat uskontoihin arvostavasti.

Miten Tynkkynen suhtautuu seuraaviin tunnettujen ateistien kirjoituksiin ja puheenvuoroihin? Eivätkö ne edusta vihapuhetta?

Jotkut väitteet ovat niin vaarallisia, että voi jopa olla eettistä tappaa ihmisiä, jotka uskovat niihin – – Jotkut uskomukset asettavat niihin uskovat kaikkien rauhanomaisten vaikutuskeinojen ulkopuolelle. (Sam Harris).

Uskonto herättää minussa samanlaisia tunteita kuin häkissä kiertävä leijona. Leijona on kaunis, mutta vaarallinen. Jos se liikkuu vapaana, se tappaa minut. Turvallisuus vaatii, että uskonnot laitetaan häkkeihin. (Daniel Dennett).

On mahdotonta kuvitella maailmaa ilman uskontoja. Ne ovat kannattaneet ja vahvistaneet moraalia hyvin monenlaisissa olosuhteissa. Vallanpitäjät ovat käyttäneet uskontoja hyväkseen. Kristityt eivät ole eläneet uskontonsa opetuksen mukaan ja ovat monista asioista eri mieltä. Silti kristinuskon avulla moraali on ainakin pääosin sisäistetty. Mikä muu uskomusjärjestelmä sen voisi tehdä yhtä hyvin tai jopa paremmin? Länsimaiset yhteiskunnat ovat siirtyneet yhä enemmän lakien avulla tapahtuvaan ulkoiseen kontrolliin, joka monien mielestä toimii kovin puutteellisesti. Jos kristinuskoon perustuva moraali tulevaisuudessa jää sisäistämättä, mikä sen korvaa? Luja usko ihmisoikeuksiin ei riitä moraalin perustaksi. Eikä usko ihmisen luontaiseen hyvyyteen.

Markku Ojanen
Psykologian professori (emeritus)
Lempäälä

Kirjat / Usko Martti

Ahdas ateismi (2011)

Ahdas ateismi. 2011. Perussanoma Oy. 258s.
ISBN 978-951-888-583-5

Katso myös teoksen parikirja Uudistava usko (2011)

Psykologian professori Markku Ojasen ateismia ja uskoa käsittelevän parikirjan itsenäinen ensimmäinen osa. Tässä kirjassa Ojanen käy läpi ateismin uskontokritiikkiä sekä pohtii uskonnon ja tieteen suhdetta. Hän kysyy myös, miten uskovat ovat reagoineet kritiikkiin ja hahmottelee uskonnon puolustusta.

Mielipidekirjoitus / Usko Martti 1 kommentti

Uskontoihin kohdistuvan kritiikin ongelmat

Mielihyvin tarkennan 20.2. ollutta kirjoitustani, jossa pääväite oli, että eräät tunnetut uskontojen kriitikot (Dawkins, Harris, Hitchens, Dennett) ovat astuneet tieteen ulkopuolelle, mikä siis tarkoittaa sitä, että he antavat tilaa mielipiteilleen ja ennakkoluuloilleen. Teuvo Kantola kaipasi tarkennuksia tähän väitteeseen 24.2. päivätyssä kirjoituksessaan.

Sosiaalidarwinismia emme toki aseta lempeän Charles Darwinin syyksi, mutta kuten Richard Weikart on osoittanut teoksessaan From Darwin to Hitler, darwinismi tarjosi hyvän perustan kansallissosialistisille opeille:

”Darwinismi ei itsessään tuottanut holokaustia, mutta ilman darwinismia, erityisesti sen sosiaalidarwinistisia ja eugeniikkaa korostavia muunnoksia, ei Hitlerillä eikä hänen seuraajillaan olisi ollut tarvittavia tieteellisiä perusteluja vakuuttaakseen itselleen ja kannattajilleen, että maailman suurimmat tuhotyöt olivat todellisuudessa arvokkaita” (s. 233). Myös Darwinilta löytyy näkemyksiä, joita nykyajan perspektiivistä voidaan kauhistella.

Miksi on tarpeen vääristellä Hitlerin suhtautumista kirkkoon? Asiaa on tutkittu laajasti ja yleinen käsitys on se, että aluksi Hitler taktisista syistä käytti uskonnollisia ilmauksia päästäkseen valtaan, mutta pöytäpuheissaan hän nimitti juuri kristinuskoa historian suurimmaksi vitsaukseksi ja asetti tehtäväkseen tuhota tuon juutalaisten keksimän taudin. Yksi hänen kritiikkinsä aihe oli se, että kristityt eivät uskoneet evoluutioon. Hitlerin näkemyksiä on vaikea määrittää. Häntä eivät hyväksy leiriinsä sen paremmin ateistit kuin kristityt.

”On väärin syyttää ateismia sosialististen maiden julmuuksista”, kirjoittaa Kantola. Silloin on yhtä väärin syyttää kristinuskoa niistä julmuuksista, joita sen nimissä on tehty. Eiväthän ne ole kristinuskon sanoman mukaisia.

Kuitenkin 1900-luvun suurimmat kauheudet tulevat lähes yksinomaan maallisista hallituksista: Leopold II, Hitler, Mussolini, Lenin ja Stalin, Mao ja Pol Pot. Näistä kommunismin edustajat ovat itse ilmoittautuneet ateistisen ja tieteellisen sosialismin kannattajiksi. Mutta, kuten Kantola sanoo, he eivät olleet oikeita tieteellisiä ateisteja. Näin toki haluan uskoa, mutta noissa em. kirjoissa on kohtia, jotka pelottavat. Uskovaisten leimaaminen kaiken pahan lähteeksi kauhistuttaa. Myös ateismin on jostakin rakennettava moraalinsa, sillä tieteestä sitä ei voi löytää. Onkohan ateistinen moraali sittenkään niin kaukana kristillisestä moraalista?

Mitä maintsemiini kirjoihin tulee, en niitä arvostellessani ole yksin, vaan monet ateistit ovat samaa mieltä. Arviointeja löytyy runsaasti internetin sivuilta. Niissä on yksityiskohtaisia kuvauksia noiden kirjojen puutteista. Suosittelen erityisesti kahden filosofin Michael Rusen (agnostikko) ja David Stoven (ateisti) artikkeleita ja kirjoja. Rusen mukaan ”Dawkins on Jumalharhassa parodia henkilöstä, joka uskaltautuu filosofiaan ja teologiaan tietämättä vähääkään kummastakaan”.

Valitettavasti me rakennamme uskomuksistamme sellaisia ideaalikuvia, jotka eivät arkielämässä toteudu. Viimeistään saadessaan otteen vallasta uskonnot ja ideologiat alkavat vääristyä. Kristinuskoa ja muitakin uskontoja pitää ehdottomasti laittaa tilille siitä, mitä niiden nimissä tehdään. Tällaista kritiikkiä tarvitaan ja sitä pitää harjoittaa myös uskontojen sisällä. Noiden uskonnonvastaisten kirjojen ongelmana on ollut se, että ne suhtautuvat alentuvasti ja pilkallisesti uskovaisiin ihmisiin sekä se, että ne antavat ymmärtää, että ateismi tieteellä maustettuna vihdoinkin johtaa uuteen uljaaseen ihmiseen ja yhteiskuntaan.

Mielipidekirjoitus / Usko Martti Jätä kommentti

Ovatko uskonnot evoluution tuottamia viruksia?

Kun pohditaan uskonnon merkitystä elämässä, kysymys on lopulta siitä, tekeekö uskonto ihmisen elämän huonommaksi vai paremmaksi ennen kuin tiede sovelluksineen tuhoaa ihmisen lopullisesti. Aika näyttää, tuleeko tuo tuho hitaasti luontoa ja elämää tuhoamalla vaiko nopeasti aseiden avulla.

Uskontoihin kohdistuvassa kritiikissä uskontojen määrittely on aina ollut ylimalkaista. Luin 20 vuotta sitten Muir Weissingerin uskomuksiin kohdistuvan kritiikin, joka oli monessa suhteessa osuvaa ja juuriin käyvää. Hän kohdisti kritiikkinsä sekä uskontoihin että ideologioihin. Uskontoja voidaan arvioida kahdella tavalla. Toisen mukaan kaikki suuret kertomukset, ideologiat mukaan lukien, on syytä panna samaan koriin. Silloin kritiikin perusta on se, että ihmisen on oltava täysin rationaalinen ja luovuttava kaikista uskomuksista. Toinen tulkinta ottaa huomioon uskontojen ja ideologioiden väliset suuret erot. Uskonnoiksi sanotaan myös sellaisia uskomusjärjestelmiä, joissa ei puhuta mitään Jumalasta. Nekin uskonnot, joihin kuuluu usko Jumalaan, ovat syvällisesti erilaisia. Uskomusjärjestelmien käsittely yhtenä “klönttinä” johtaa sellaisiin pelkistyksiin, joita ei voida enää pitää tieteellisesti perusteltuina.

Jos hyväksytään laaja uskonnon määritelmä, sen piiriin kuuluvat myös maan päälle paratiiseja rakentavat utopiat. Ateististen ideologioiden nimissä on tehty hirmutöitä siinä kuin uskontojenkin nimissä. Myös näiden ideologioiden kannattajat ovat korostaneet uskomustensa tieteellisyyttä. Miten tunnistamme ne uskomukset, jotka ovat oikeasti tieteellisiä niistä, jotka eivät ole? Yksi tieteellisyyden kriteeri voisi olla se, että tieteen avulla ei voidaa sanoa mitään lopullista siitä, millainen on ihmisen perimmäinen luonto tai mikä lopulta on ihmiselle hyvää ja mikä pahaa.

Tiede on totuuden kriteerinä paljon puutteellisempi kuin mitä usein ajatellaan. Biologian ja psykologian piiristä löytyy esimerkiksi joukko tutkijoita, jotka uskovat naisten ja miesten sekä valkoisten ja värillisten älykkyyden erilaisuuteen. Tieteen nimissä on puolustettu mitä ihmeellisempiä asioita. Vaikka uskontojen harharetkiä on helppo luetella, myös tieteen harharetket ovat olleet suuria. Tälläkin hetkellä suuri osa tiedemiehistä kehittää yhä vaarallisempia aseita. Kuulun niihin, joiden mielestä juuri mikään ei ole turhempaa kuin avaruusrakettien rakentaminen. Tieteen korjausliikkeet ovat konkreettisissa kysymyksissä nopeampia kuin uskontojen, mutta myös tieteen alueella abstraktit kysymykset herättävät jatkuvasti kiistoja. Monet niistä ovat ratkaisemattomia.

Yksi tällainen paljon tukea saanut harharetki on Richard Dawkinsin käsite “itsekäs geeni”, jolla ihmiskuvaa muokataan pessimistiseen suuntaan. Sosiaalipsykologinen tutkimus osoittaa, että tällaiset subjektiiviset metaforat ovat itseään toteuttavia ennusteita. Ihmisen itsekkyyttä korostava tulkinta perustuu uskoon, sillä ihmiskuvia tiede ei voi osoittaa oikeaksi tai vääräksi. Dawkins on siten astunut tässä kuten monessa muussakin väitteessään tieteen ulkopuolelle. Myös käsite meemi on erittäin kiistanalainen. Kaikenlaisten kulttuurin ilmiöiden nimittäminen meemeiksi ei auta näiden ilmiöiden syiden löytämisessä.

Lopulta kysymys on siitä, saako ihminen uskoa mihinkään, koska hänen on oltava kaikessa rationaalinen. Vaikka usko jumaliin on rationaalisuuden näkökulmasta tuhoisinta, mutta historia osoittaa, että monilla muillakin uskomuksilla on ollut kielteisiä seurauksia. Onko kuitenkin olemassa joitakin hyviä asioita, joihin ihmisen on lupa uskoa, kunhan ei vetoa Jumalaan niiden yhteydessä? Saako ihminen uskoa rakkauteen, armeliaisuuteen, oikeudenmukaisuuteen tai totuuteen? Myös näiden arvoa on vaikea perustella tiukan tieteellisesti. Juuri uskontojen piirissä hyveiden merkitystä on korostettu tuhansien vuosien aikana. “Itsekkäät geenit” ovat niiden ansiosta edes jotenkin pysyneet kurissa.

Ihmisen rationaalisuuden korostaminen on outoa sen vuoksi, että monet elämää suojaavat tekijät ovat “irrationaalisia” siinä mielessä, että kyseessä ovat uskomukset ja tulkinnat, jotka eri tavoin irtaantuvat todellisuudesta. Ihmisen käsitys itsestään, hänen toivonsa, mielekkyyden kokemuksensa ja rakkautensa ovat perin juurin irrationaalisia. Niille on vaikea löytää jotakin sellaista vastinetta todellisuudesta, jolla niiden järkevyys tai oikeutus voitaisiin osoittaa. Psykologinen tutkimus on osoittanut, että kun ihminen on omaan itseensä ja tulevaisuuteensa nähden rationaalinen, se merkitsee toivon katoamista, jopa masennusta.

Jos ihminen on perimmältään itsekäs ja etsii kaikessa omaa etuaan, miksi häntä pitää arvostella siitä, että hän toimii sen mukaisesti? Moraaliseen närkästykseen ei pitäisi olla mitään aihetta, jos myös uskovainen ihminen toimii itsekkäästi. Asiat ovat juuri niin kuin niiden evoluution mukaan pitää olla. Miksi taistella evoluutiota vastaan? Onhan biologien joukossa ollut niitäkin, jotka pitävät jopa väkivaltaa ja tappamista hyödyllisenä, koska silloin väki vähenee ja parhaat jäävät jäljelle. Tämä on sosiaalidarwinismin mukainen tulkinta. Uskontokritiikin lähtökohtana on vahva usko siihen, että rationaalinen (= tieteen pohjalta ratkaisunsa tekevä) ihmiskunta on se, jonka varaan tulevaisuus pitää rakentaa. Tämän uskomuksen kannalta usko Jumalaan on suuri uhkakuva, vaikka tutkimus kertoo, että varsinkin länsimaisen ihmisen käyttäytymisestä on usein vaikea päätellä, mihin hän uskoo. Edelleen tutkimus kertoo, että uskonnollisuus on omiaan vähentämään irrationaalisia uskomuksia.

Uskontojen merkitystä voidaan ylikorostaa. Kulttuuri, uskonnot ja uskomukset kietoutuvat toisiinsa vaikeasti erotettavalla tavalla. Uskonnot voivat synnyttää uusia tapoja ja toimintamalleja, mutta vielä useammin tiettyjä vakiintuneita tapoja ja tulkintoja perustellaan uskonnolla. Tällaista keskustelua käydään jatkuvasti varsinkin islamin piirissä. Millaisia tekoja Allah vaatii, mikä taas perustuu paikallisiin tapoihin?

Tämän hetken ankarin uskontokritiikki tulee evoluutiobiologian piiristä. Kun tähän asti psykologit ovat olleet uskontoihin nähden hyvin kriittisiä, he ovat viime vuosina alkaneet korostaa uskontojen myönteisiä vaikutuksia. Päinvastoin kuin Dawkins, Dennett ja Harris esittävät, uskonnot ovat näiden psykologien mukaan edistäneet ihmisen sopeutumista ja hyvinvointia. Näistä tutkijoista – jotka ovat joko ateisteja tai agnostikkoja – mainittakoon Martin Seligman, Mihaly Csikzsentmihalyi, C.R. Snyder, Christpher Peterson, Jonathan Haidt ja Robert Emmons. Ihminen elää uskonsa ja toivonsa varassa. Hän kestää melkein mitä tahansa, jopa keskitysleirin kauheudet, kunhan vain hänen toivonsa säilyy. Monet evoluutiobiologit ovat Jacques Monodin ja Richard Dawkinsin tavoin nähneet ihmisen mitättömänä olentona ja hänen tulevaisuutensa toivottomana. On tuskin tarpeen enää korostaa sitä, että tällaiset mielipiteet eivät enää perustu tieteen tuloksiin. Ihmistä ei ole ihan helppo opettaa tällaiseen “rationalismiin”. Onneksi ihmiset eivät usko näitä masentavia oppeja, vaikka niistä lukeminen on kiehtovaa.

Nuo uskonnonvastaiset kirjat tulee kuitenkin ottaa vakavasti, sillä esitetty kritiikki osuu kovin usein kohdalleen. Uskontojen ihanteiden ja todellisuuden välillä on suuri ristiriita, suoranainen kuilu. Kritiikkiä ei pidä torjua sen vuoksi, että se esitetään pilkallisesti ja tieteen kaavussa. Uskovaisten pitää puuttua omiin moraalittomuuksiinsa ankarasti, sillä mikä muu karkoittaa ajattelevia ihmisiä enemmän kuin uskonnon ihanteiden ja tekojen välinen ristiriita? Uskovaisten on kuunneltava kritiikkiä pikemminkin korvat höröllään kuin korviaan sulkien. Uskontoja on koeteltava myös rationaalisin perustein. Jos uskonto tukee sellaisia asenteita ja tekoja, jotka ilmiselvästi vahingoittavat ihmistä, muutos on tarpeen. En voi uskoa niin, että minkään uskonnon Jumala haluaisi vahingoittaa ihmistä ja vaatisi häneltä jotakin sellaista, joka vaikeuttaa hänen elämäänsä.

Mielipidekirjoitus / Usko Martti Jätä kommentti

Uskonnonvapaus on monisyinen asia

Eija ja Markus Vinnari esittivät tässä lehdessä 10.1. ajatuksia uskonnonvapaudesta. Kirjoitukseen yhtyisivät monissa kohdin ne amerikkalaiset uskonnon tutkijat, jotka uskovat Yhdysvaltain voimakkaan uskonnollisuuden johtuvan siitä, että uskonto on Yhdysvalloissa kansalaisten omaehtoista toimintaa. Valtio ja kirkko on erotettu toisistaan. Tämän katsotaan johtaneen sekä suureen uskontojen muotojen kirjavuuteen että laajaan uskonnolliseen aktiivisuuteen. Paradoksaalisesti uskonto näkyy Yhdysvalloissa paljon vahvemmin kuin Euroopassa, jossa kytkennät valtioon ovat olleet sääntö. Yhdysvaltain kuvaan kuuluu myös se, että siellä myös ateistinen uskontokritiikki on ollut voimakasta ja keinoja kaihtamatonta. Kun vastustaja on voimakas, taistelua käydään kaikin keinoin, vaikka se tekisi asialle karhunpalveluksen.

Toisenlainen uskonnollinen elämä olisi siis mahdollista. Siihen mahtuisi silloin mitä erikoisempia uskonsuuntia, tulkintoja ja uskonnollisia muotoja. Suomessa kauhistellaan monia amerikkalaisia uskontoon liittyviä piirteitä. Jos valtion ja kirkon suhdetta olisi aikoja sitten löyhennetty, kenties meilläkin uskontojen kirjavuus olisi paljon nykyistä suurempi. Myös uskonnollinen aktiivisuus olisi todennäköisesti paljon nykyistä voimakkaampaa. Silloin Suomessa olisi runsaasti uskonnollisia kouluja sekä TV- ja radiokanavia. Nykyisin varsinkin koulujen perustamista rajoitetaan valtiovallan toimesta.

Vinnarien esittämä linja voidaan tulkita myös uskonnon harjoittamisen rajoittamisena, sillä niin kauan kuin valtaosa suomalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, sen jäsenet myös maksavat pääosin niiden asioiden kustannukset, joita Vinnarit luettelevat. Minun on vaikea ymmärtää sellaista demokratiaa, jossa enemmistö asetetaan kaikessa pienten vähemmistöjen kanssa samaan asemaan. Esimerkiksi televisio-ohjelmisto olisi todella erikoista, jos kaikki uskonnolliset, aatteelliset ja ideologiset ryhmät huomioitaisiin samalla tavalla. Jos tavoitteena on vain uskonnon näkymisen estäminen, niin tämä kuulostaa aika pelottavalta.

Kampanjointi uskontoja vastaan herättää monia kysymyksiä. Mikä on tuon kampanjan todellinen tavoite? Yhteiskunnan uskontoon kohdistuvan kontrollin purkaminen – josta itse asiassa on kysymys – voisi olla näille kriitikoille Pyrrhoksen voitto. Ateistien rivit tuskin vahvistuisivat, mutta sen jälkeen sekä uskonnollinen välinpitämättömyys että uskonnollisuus sen eri muodoissa vahvistuisivat.

Jos varsinaisena toiveena on kaikenlaisen uskonnollisen toiminnan väheneminen ja lopullinen kuihtuminen, kukaan ei osaa ennustaa, mitä siitä seuraisi. Jos uskontojen nimissä on tehty monenlaisia kauheita asioita, ateismia julistaneissa yhteiskunnissa on ollut hirmutekoja yllin kyllin.