Olemme vuosina 2019-2022 tutkineet vaasalaisten hyvinvointia hyvin monipuolisilla mittareilla. Koetun hyvinvoinnin keskiarvot ovat yleensä olleet asteikkoarvon 70 paremmalla puolella. Kyselyihin on osallistunut noin 3500 vaasalaista.
Ikäerot ovat tutkimuksissani olleet vähäisiä. Viime vuosina nuorten (naisten) koettu hyvinvointi on ollut heikompaa kuin muiden ikäryhmien.
Näistä tuloksista syntyy sellainen kuva, että suomalaisten hyvinvointi on jo 1960-luvulla ollut lähes yhtä korkealla tasolla kuin 60 vuotta myöhemmin. Vaikka itsenäisyyden aikana on koettu laajasti suomalaisia koskettaneita traumoja, niiden kielteisiä seurauksia lapsenlapsissa ja lastenlapsissa eivät ole havaittu heille tehdyissä kyselyissä. Traumoja kokeneiden lapsissa kielteisiä vaikutuksia on ilmeisesti jonkin verran ollut, joskin tutkimusnäyttö on niukkaa.
Tulosten tulkintaa
Traumojen vaikutukset omaan hyvinvointiin ovat usein pitkäaikaisia. Kun kyse on raa’an väkivallan uhriksi joutumisesta, kuten raiskauksesta, sen seuraukset ovat hyvin kielteisiä ja niistä toipuminen kestää. Oman lapsen kuolema on samoin ankara trauma. Myös vaikeita fyysisiä vammoja tuottanut onnettomuus on traumaattinen. Kuitenkin ihmisten sopeutumiskykyä on usein aliarvioitu. Paljon riippuu siitä, millaista tukea trauman kokeneen lähipiirissä on tarjolla. Jos traumaattiset olosuhteet eivät jatku, enemmistö selviytyy hyvin ja myös trauman jälkeistä kasvua ja kukoistamista on todettu.
On kiistatonta, että vanhempien traumat vaikuttavat usein kielteisesti lapsiin, mutta vain harvoin enää lapsenlapsiin saati lapsenlapsenlapsiin. Traumojen vaikutukset voivat siirtyä sukupolvien yli, kun kyse on useiden sukupolvien ajan jatkuneista väkivaltaisista konflikteista. Silloin sekä vanhemmat että lapset ovat sekä itse kokeneet että nähneet traumaattisia asioita. Näissä olosuhteissa viha ja katkeruus todella siirtyvät sukupolvesta toiseen ja tuottavat samalla myös psyykkisiä ongelmia ankarissa olosuhteissa eläneille.
Miten sota-ajan lasten on käynyt? Kokonaisuutena hyvin, sillä he ovat nyt onnellisempia kuin heitä nuoremmat sukupolvet. Tällainen koko sukupolven yhteinen trauma kestettiin oikeastaan ihmeellisen hyvin. Oman tutkimukseni mukaan Vastuuntunto, usko kovaan työhön, optimismi ja sitkeys auttoivat esimerkiksi sotaorpoja selviytymään. Olisi outoa, jos nämä tyytyväiset lapset – kirjoitan nyt enemmistöstä – siirtäisivät traumaa omille lapsilleen tai lapsenlapsilleen.
Vaikka karjalaisten lähtö kodeistaan oli traumaattinen, ei ole syntynyt sellaista vaikutelmaa, että katkeruus olisi pilannut tuon sukupolven elämän tai että sitä olisi siirretty eteenpäin seuraaville polville. Katkeruus oli noiden kokemusten jälkeen luonnollista, mutta siitä ei tullut lamaannuttavaa vihaa, joka olisi estänyt työn tulevien sukupolvien hyväksi ja johtanut katkeruuden siirtämiseen seuraaville sukupolville.
Sota tuotti monia ryhmiä, joiden kokemusten yhteydessä on syytä puhua traumoista: kotinsa Karjalassa menettäneet, sotainvalidit, sotalesket, poikansa menettäneet isät ja äidit, sotaorvot, Ruotsiin evakuoidut lapset ja rintamalla taistelleet miehet ja naiset. Unohtaa ei voida myöskään niiden pelkoja kotirintamalla, jotka odottivat tietoja etulinjassa olleiden kohtaloista. Koko Suomen kansa koki traumoja.
Kuinka nuo näitä kokeneet ihmiset selviytyivät ja pystyivät rakentamaan Suomesta hyvinvointivaltion? He eivät siirtäneet raskaita kokemuksiaan seuraaville sukupolville läheskään siinä määrin kuin olisi voitu odottaa. Oliko tuossa jälkeenpäin pahalta tuntuneessa vaikenemisessa myös positiivinen puoli? Puhumisessa olisi ollut paljon katkeruutta mukana. Puhuminen ei aina helpota oloa, vaan voi jopa sitä pahentaa.
Yhteenvetoa
Traumatutkimusten tuloksia on vaikea yleistää, sillä traumoiksi nimitetään hyvin erilaisia vastoinkäymisiä, menetyksiä ja ahdistavia kokemuksia. Mitä vaikeampi trauma, sitä vakavampia seuraukset ovat niitä kokeneille. Etenkin väkivallan kokeminen tuottaa fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Vaikutukset pahenevat, jos traumaattiset olosuhteet jatkuvat.
Traumoja kokeneiden lapset selviytyvät yleensä hyvin, ellei tuo trauma tuo mukanaan muita merkittäviä ongelmia, esimerkiksi torjuntaa tai köyhyyttä. Traumaattisten olosuhteiden pitkittyminen vaikeuttaa sopeutumista. Esimerkiksi vanhempien psyykkiset ongelmat ovat lapsille hyvin ahdistavia.
Traumaattisista olosuhteista irrottautuminen on monille pelastus, koska silloin voi elää itsenäistä elämää. Traumaattiset olosuhteet jättävät jälkiä, mutta aika todellakin parantaa haavoja. Kun saa otteen elämästä, saa työtä ja solmii parisuhteen, ihmisen luontainen kyky selviytyä tuottaa myönteisiä tuloksia.
Traumojen ylisukupolvisista seurauksista on näyttöä olosuhteissa, joissa (1) traumaattiset olosuhteet jatkuvat ja (2) traumoja tietoisesti siirretään seuraaville sukupolville. Kun nämä ehdot eivät toteudu, traumojen vaikutukset eivät enää yleensä siirry kolmanteen ja neljänteen sukupolveen.
Suomessa ylisukupolvisista traumoista puhuminen tuntuu myös sikäli oudolta, että olemme kuusi kertaa olleet maailman onnellisin kansa. Joka sukupolvella on omat traumansa, jotka pitävät huolta siitä, että elämä ei ole täydellistä. Noista edellisten sukupolvien traumoista on selviydytty paremmin kuin olisi voitu odottaa.
Lopuksi on syytä muistuttaa siitä, että ihmisen perusolemus on evoluution kuluessa muokkautunut kestäväksi ja sitkeäksi. Myös ihmisen perusmieliala painottuu positiiviseen suuntaan tyydyttävissä olosuhteissa. Vasta kun elämä on erittäin ankaraa, onnellisuus ja tyytyväisyys painottuvat pahan olon ja alakulon puolelle. Tämän ovat viime vuosikymmenten laajat kansainväliset vertailut osoittaneet.
Lähteitä
Assink, M. ym. (2018). The intergenerational transmission of child maltreatment: A three-level meta-analysis. Child Abuse & Neglect, 84, 131-145.
Auersperg, F., Vlasak, T., Ponocny, I., & Barth, A. (2019). Long-term effects of parental divorce on mental health–A meta-analysis. Journal of Psychiatric Research, 119, 107-115.
Daud, A., Skoglund, E., & Rydelius, P. A. (2005). Children in families of torture victims: Transgenerational transmission of parents’ traumatic experiences to their children. International Journal of Social Welfare, 14(1), 23-32.
Fossion, P. ym. (2015). Transgenerational transmission of trauma in families of Holocaust survivors: The consequences of extreme family functioning on resilience, sense of coherence, anxiety and depression. Journal of Affective Disorders, 171, 48-53.
Greene, C. A., Haisley, L., Wallace, C., & Ford, J. D. (2020). Intergenerational effects of childhood maltreatment: A systematic review of the parenting practices of adult survivors of childhood abuse, neglect, and violence. Clinical Psychology Review, 80, 101891.
Hytönen, K. M., & Malinen, A. (2018). ‘Cos I’ma Survivor’: Narratives of coping and resilience in recollections of difficult childhood in post-war Finland. Etnologia Fennica, vol. 45.
Krippner, S., & Barrett, D. (2019). Transgenerational Trauma. The Journal of Mind and Behavior, 40(1), 53-62.
Leijdesdorff, S. ym. (2017). Prevalence of psychopathology in children of parents with mental illness and/or addiction: an up to date narrative review. Current opinion in psychiatry, 30, 312-317.
Kuppens, S. ym. (2020). The enduring effects of parental alcohol, tobacco, and drug use on child well-being: A multilevel meta-analysis. Development and psychopathology, 32, 765-778.
Moisio, P., Karvonen, S., Simpura, J. & Heikkilä, M. (2008). Suomalaisten hyvinvointi 2008. Helsinki: STAKES.
Ojanen, M. (2013). Selviytyjiä & kukoistajia. Tutkimus sotaorpojen elämästä ja hyvinvoinnista. Tampere.
Park, S., & Schepp, K. G. (2015). A systematic review of research on children of alcoholics: Their inherent resilience and vulnerability. Journal of Child and Family Studies, 24, 1222-1231.
Qouta, S., Punamäki, R. L., & El Sarraj, E. (2003). Prevalence and determinants of PTSD among Palestinian children exposed to military violence. European Child & Adolescent Psychiatry, 12, 265-272.
Santavirta, T., Santavirta, N., & Gilman, S. E. (2018). Association of the World War II Finnish evacuation of children with psychiatric hospitalization in the next generation. JAMA Psychiatry, 75(1), 21-27.
Savage, L. É. Ym. (2019). Maternal history of childhood maltreatment and later parenting behavior: A meta-analysis. Development and Psychopathology, 31, 9-21.
Shrira, A., Palgi, Y., Ben-Ezra, M., & Shmotkin, D. (2011). Transgenerational effects of trauma in midlife: Evidence for resilience and vulnerability in offspring of Holocaust survivors. Psychological Trauma: Theory, Research, Practice, and Policy, 3, 394–402.
Sweeney, S., & MacBeth, A. (2016). The effects of paternal depression on child and adolescent outcomes: A systematic review. Journal of Affective Disorders, 205, 44-59.