Helsingin Sanomat: ”Harva uskaltaa sanoa, että pirun huonosti menee”

Helsingin Sanomat julkaisi 27.05. artikkelin “Suomalaisten asema maailman onnellisimpana kansana on osin ”onnellisuuspakon” syytä”. Jutussa perataan Tilastokeskuksen juuri julkaisemaa elinolotutkimusta:

Suomalaisten hyvinvoinnista piirtyy Tilastokeskuksen tuoreen elinolotutkimuksen perusteella positiivinen kuva. Kuitenkin lähes miljoona suomalaista tuntee yksinäisyyttä, ja tukea tarvitsevista tulisi pitää yhteisen onnen takia huolta, onnellisuusprofessori sanoo.

Markkua pyydettiin kommentoimaan tuloksia:

Elämään tyytyväisyyden taso on ”järkyttävän korkea”, sanoo psykologian emeritusprofessori, onnellisuustutkija Markku Ojanen. Paradoksi on, että sitten, kun ihmisiltä kysytään ongelmista, niitä tulee ”komea luettelo”.

Ojanen sanoo pohtineensa asiaa paljon ja tulleensa kriittisemmäksi ilmoitettua tyytyväisyyttä kohtaan. Harva uskaltaa kertoa kysyttäessä, että ”pirun huonosti menee”.

”Jonkun verran mukana on onnellisuus- ja tyytyväisyyspakkoa, että on vaikea tunnustaa itselleenkään, ettei ole niin onnellinen. En voi kiistää, ettemmekö olisi plussan puolella, mutta mukaan tulee vähän hyvänmiehen- ja naisenlisää.”

Jutun voi lukea kokonaisuudessaan Helsingin Sanomien nettisivulla.

Yle: Havaintoja ihmisestä – Onnen jahtaaminen tekee onnettomaksi

Markku oli to 17.5.2018 Ylen Havaintoja ihmisestä -sarjassa otsikolla “Onnen jahtaaminen tekee onnettomaksi“:

“On täysin kohtuuton vaatimus, että pitäisi tulla jotenkin valmiiksi ihmiseksi ennen kuin onnea voisi saavuttaa ja kokea”, toteaa kolmekymppinen Annika.

Onnellisuutta on tutkittu jo sadan vuoden ajan. Hyvinvointiyhteiskunnassa eläminen lisää ihmisen mahdollisuutta onnellisuuteen, mutta monet asiat voivat olla myös sen esteenä. Psykologian professori emeritus Markku Ojanen kertoo, että muun muassa alkoholi ja onnellisuuden jahtaaminen vähentävät onnellisuutta.

Mitkä tutkitusti tekee meidät ihmiset onnellisiksi? Mikä estää meitä olemasta onnellisia? Mitä onnellisuus oikeastaan on?

Toimittajana on Satu Kivelä ja äänisuunnittelijoina ovat Mikko Lohenoja ja Laura Koso. Ohjelman tuottaja on Salla Matusiak.

Ohjelmassa kuullaan myös ihmisten lähettämiä henkilökohtaisia tarinoita, joiden lukijoina toimivat Kaisa Joustie, Salla Matusiak, Hannele Kurkela ja Riikka Rahi.

Radio-ohjelman voi kuunnella toistaiseksi Yle Areenassa.

Onko Esko Valtaoja optimismissaan oikeassa?

Ei ole. Mutta ei myöskään Pentti Linkola osu pessimismissään oikeaan. Maailman tilaa ja tulevaisuutta arvioivien suurin virhe on siinä, että he haluavat päätyä kokonaisvaltaiseen kuvaan asioista, joista sellaisen tekeminen on mahdotonta. Silloin tavoitellaan keskiarvoa aivan erilaisista ja eri suuntiin käyvistä kehityslinjoista.

Elämän hyvyys voidaan jakaa monin eri tavoin. Tässä kirjoituksessa käytän kahta jaottelua. Ensimmäinen jakaa hyvän elämän koettuun hyvinvointiin (onnellisuuteen), objektiiviseen hyvinvointiin (elämän laatuun) ja ympäristön hyvinvointiin. Kaikkia näitä on valtavasti tutkittu. Sekä nykytila että kehitys näyttävät hyvin erilaisilta näillä kolmella hyvän elämän alueella.

Koettu hyvinvointi on etenkin hyvinvointivaltioissa ollut pitkään lähes vakio eivätkä muutokset ole olleet suuri muissakaan maissa. Tutkimusta on tehty yli 70 vuotta ja tutkijat kiistelevät siitä, onko hiukan positiivista muutosta tapahtunut vai onko jo saavutettu taso, josta on vaikea päästä ylöspäin. Tietenkin sodat ja suuret katastrofit laskevat onnellisuuden tasoa, joka sitten parempien aikojen tultua palaa ennalleen.

Objektiivinen hyvinvointi, elämän laatu ja ihmisoikeudet, ovat monin tavoin kohentuneet. Arvostamme nyt ihmiselämää enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Demokratia, vapaudet, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveydentila, lukutaito ovat runsaan sadan vuoden aikana parantuneet lähes kaikkialla maailmassa, vaikka juuri tällä hetkellä on nähtävissä joitakin ikäviä kehityslinjoja. Rohkenen ajatella, että kehityksen positiivinen suunta ei pääty, vaikka taka-askeleita otetaankin. Optimistit painottavat juuri tätä hyvän elämän aluetta.

Ympäristön laadun suhteen tarjolla on sekä huonoja että hyviä uutisia. Veden ja ilman laatua on onnistuttu eräillä maapallon alueilla parantamaan, mutta huonoja uutisia on enemmän. Monet suuret kaupungit ovat puhtaan veden saannin, ilman laadun ja saasteiden vuoksi aivan katastrofin partaalla, valtameret ja suuret järvet on kohta kalastettu tyhjiksi, hyönteisten määrä on radikaalisti vähentynyt ja yhä useampia lajeja kuolee sukupuuttoon. Pahin asia on luonnollisesti ilmaston lämpeneminen. Myös väestön jatkuva kasvu monilla alueilla tuottaa ongelmia. Entä valtioiden ja yksityisten ihmisten velkaantuminen? Joidenkin mielestä se on paha ongelma, toiset kohauttavat hartioitaan. Pessimistit painottavat tätä elämän aluetta.

Toinen hyvinvointia kuvaava jaottelu perustuu neljään tekijään, jotka ovat suhde itseen, suhde kassaihmisiin, suhde valtaan ja suhde luontoon. Myös tällä tavoin jaoteltuna saadaan sekä hyviä että huonoja uutisia. Monet psykologit ja sosiaalipsykologit ovat tulkinneet minuuden piinan pahentuneen sen jälkeen, kun ihmiset alkoivat pohtia omaa tilaansa. Minuus esittää hankalia kysymyksiä, kuten ”mikä minä olen?”, ”mikä on minun paikkani?”, ”mikä minusta tulee?” ja ”voinko toteuttaa itseäni?”. Koska näihin kysymyksiin ei ole saatavissa hyviä vastauksia, seurauksena on masennusta, ahdistusta, vieraantumista ja monia muita psykologisia ja sosiaalisia ongelmia. Yleinen johtopäätös on tällä alueella ollut se, että minuuden piina on pahentunut. Olen samaa mieltä näitä näkemyksiä esittäneiden tutkijoiden kanssa.

Mitä on vuosikymmenten ja vuosisatojen aikana tapahtunut ihmissuhteille ja niihin liittyville arkisille ongelmille? Positiivista on se että hyväksymme nykyisin erilaisuutta paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Ihmiset saavat periaatteessa olla sellaisia kuin haluavat – joskin käytännössä alistuvat sosiaalisiin paineisiin, kuten muotiin. Negatiivista on yksinäisyyden ja erillisyyden kokemuksen lisääntyminen. Nämä hyvät ja huonot uutiset tulevat yksilökeskeisyyden vahvistumisen myötä. Kohtelemme toisiamme tasa-arvoisemmin kuin ennen, mutta se ei silti poista ihmissuhteiden vakavia ongelmia. Eniten onnellisuutta yhä alentavat ne tuhoisat asiat joita teemme toisillemme aivan läheisissä suhteissa. Johtopäätöksen tekeminen on vaikeaa, mutta uskon tasa-arvon parantumisen sittenkin edistäneen ihmissuhteita. Kaikkein pahimmat lähisuhteiden vallankäytön vääristymät ovat vähentyneet ainakin länsimaissa.

Kansalaisten suhde valtaan on merkittävästi parantunut ja helpottunut demokraattisissa maissa. Vallan pahimmat vääristymät ovat nyt historiaa. Tämä on hyvinvoinnin kannalta eriomainen asia ja näkyy myös onnellisuudessa, kun kulttuureja vertaillaan. Kehitys ei kaikkialla ole ollut sellaista, kuin me länsimaiset ihmiset toivoisimme, mutta silti uskomme siihen, että riittävän pitkän ajan kuluessa tällä hyvän elämän sektorilla myönteinen kehitys jatkuu.

Ihmisen suhde luontoon on perin ristiriitainen ja monimutkainen. Valtava tekninen kehitys antaa mahdollisuuden muokata luontoa lyhyessä ajassa enemmän kuin koskaan ennen. Olemme aiheuttaneet valtavasti korjaamatonta tuhoa, mutta se ei tarkoita, että kaikki olisi menetetty. Korjaavia asioita voidaan tehdä, mutta se edellyttää nykyistä suurempaa yksimielisyyttä. Paikallisia korjaavia toimenpiteitä voidaan onneksi tehdä. Hyvin positiivinen asia on kuitenkin se, että ihminen on kyennyt parantamaan omaa fyysistä olemustaan, siis omaa luontoaan. Osaamme nyt hoitaa hyvin vaikeita sairauksia ja sen seurauksena ihmisten terveydentila on suuresti kohentunut. Mitä näkökulmaa on syytä painottaa? Onko enemmän aihetta pessimismiin kuin optimismiin?

Moni voi jo kysellä, eikö tekniikasta sanota tuon enempää? Eikö tekniikka ole tuonut hyvinvointia ihmisten elämään? Varmasti siinä vaiheessa, kun kaikkein raskaimmat työt voitiin korvata koneilla, mutta toisen maailmansodan jälkeen ihmisten tyytyväisyys elämään tai onnellisuus ei ole merkittävästi kohonnut, vaikka aineelliset ja tekniset muutokset ovat olleet käsittämättömän suuria. Tärkeintä ihmisten hyvinvoinnin kannalta on kehittyminen muiden ihmisen arvostamisessa ja kunnioittamisessa. Sen myötä tulevat muutkin edistysaskeleet.

Positiivisen psykologian ohjelmien tuloksellisuus

Terveyspsykologiseen tutkimusnäyttöön perustuva vaikuttaminen hyvinvoinnin edistämisessä -symposiumissa pidetty luento. Helsinki, Siltavuorenpenger 3 A. 1.12. 2014. Järjestäjä: Suomen Psykologisen seuran Terveyspsykologian jaos.

Hyvinvointiin yhteydessä olevat tekijät

Mikä on taustatekijöiden yhteys koettuun hyvinvointiin ja onnellisuuteen? Voitaisiinko kertyneistä tuloksista oppia jotakin?

  1. Kun asuu hyvinvointivaltiossa, onnellisuuden taso on korkea, mutta psyykkistä pahoinvointia on usein yhtä paljon kuin ”pahonvointivaltioissa”.
  2. Kielteiset elämänmuutokset, etenkin niiden kasautuminen alentaa onnellisuutta ja lisää pahoinvointia.
  3. Hyvät taloudelliset, sosiaaliset ja koulutukselliset resurssit kohottavat jonkin verran onnellisuutta ja suojelevat merkittävästi pahoinvoinnilta.
  4. Yksinäisyyden kokeminen alentaa merkittävästi onnellisuutta.
  5. Persoonallisuuden piirteillä on vahva yhteys onnellisuuteen ja hyvinvoinnin kokemiseen.
  6. Onnellisuudessa on varsin vakaa jokaiselle ominainen perustaso.
  7. Onnellisuus ja positiivinen mieliala on yhteydessä moniin myönteisinä pidettyihin asioihin, kuten tuloksellisuuteen, hyviin sosiaalisiin suhteisiin ja pitkäikäisyyteen.
  8. Olemmeko omaksuneet liian vahvasti länsimaisen näkökulman? Erityisesti idän kulttuureissa arvostetaan harmonisia suhteita ja sisäistä tasapainoa.

Hyvinvointiin vaikuttaminen

  1. Eniten tietoa on psykoterapiasta, mistä voidaan tehdä kaksi yleistystä. Tulokset ovat olleet keskimäärin myönteisiä, mutta emme tiedä mikä psykoterapiassa on olennaista. Mitä ovat keskeiset vaikutusmekanismit?
  2. Edelleen on paljon tietoa liikunnasta, josta myös on saatavilla myönteisiä tuloksia.
  3. Monenlaisista hoitoja ja vuorovaikutusta hyödyntävistä menetelmistä on myös melko paljon myönteistä tietoa (rentoutus, hieronta, sosiaaliset kontaktit, harrastukset yms.)
  4. Itseapukeinot ovat olleet tuloksellisia.

Tutkimusmenetelmät

  1. Todella laadukkaita tutkimuksia on vaikea tehdä, joten niitä on vähän.
  2. Vain harvoin on saatu tuloksia, että jokin menetelmä ei toimi. Kenties niitä ei julkaista. Omituisilta vaikuttavat menetelmät ovat toimineet. Omituisuuden tulkinta on tietenkin subjektiivista.
  3. Poikkeuksena ovat hyvinvoivat ryhmät, joiden hyvinvointia on kuitenkin haluttu kohottaa. On oltava hyvinvointivajaus, jotta muutoksia saataisiin.
  4. Myös erilaiset lumeterapiat ovat olleet tuloksellisia. Terapian vaikutus sen yli on usein yllättävän vähäinen.
  5. Ei ole selkeätä kuvaa siitä, onko helpompi edistää positiivista kuin vähentää negatiivista.
  6. Melko tuore Pim Cuijpersin ryhmän arvio psykoterapian vaikutuksista masennukseen antaa yllättävän vaatimattoman tuloksen. Meta-analyysissä laadukkaiden tutkimusten d-arvo oli vain 0,22, kun muiden d-arvo oli tuo totuttu 0,74. Tutkijat löysivät vain 11 laadukasta tutkimusta!

Vaikutuksen perusta

  1. Psykoterapian koulukuntia on ties kuinka paljon. Niitä on koetettu verrata toisiinsa, mutta kuva ei ole kovin selkeä. Eniten myönteistä tietoa on kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta, mutta tarjolla on myös tutkimuksia, joissa eroja ei ole saatu.
  2. Aika ajoin on esitetty näkemyksiä, että tulosten perusta pikemminkin yleistä psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa kuin jotakin terapiasuunnalle spesifiä. Tällaisia kandidaatteja ovat
  • toivon virittäminen (Jerome Frank)
  • positiivinen vuorovaikutus (Carl Rogers)
  • positiiviset odotukset (Irwin Kirsch)
  • auktoriteetti (useita tutkijoita)
  1. Teeman kannalta olennaista on se, että nämä kaikki ovat yleisiä positiivisia tekijöitä. Ovatko siis kaikissa terapioissa olennaisia positiiviset odotukset ja positiivinen vuorovaikutus?
  2. Emme tiedä, miksi liikunta vaikuttaa psyykkistä hyvinvointia kohottavasti. Kyseessä voivat olla juuri nuo edellä mainitut tekijät.

Positiivinen psykologia

Aluksi jotakin siitä, mitä positiivinen psykologia on ja mitä se ei ole. Positiiviset ohjeet ovat ties kuinka vanhoja. Niitä löytyy esimerkiksi antiikin filosofeilta tai Raamatusta. Ohjeet ovat positiivisia, kun ne

  • luottavat ihmisen kykyyn muuttua
  • tähdentävät hyveiden merkitystä
  • synnyttävät toivoa ja optimismia (joka tosin on uusi sana)
  • kehottavat tekemään hyvää toiselle ihmiselle ja välttämään pahaa
  • korostavat myönteisen ajattelun ja suhtautumisen merkitystä
  • opastavat terveisiin elämäntapoihin
  • kannustavat tekemään iloa ja mielihyvää tuottavia asioita
  • kehottavat arvostamaan itseään

Nämä ovat siis ikivanhoja ohjeita eikä juuri uusia ole keksitty. Näissä asioissa on yhä positiivisen psykologian ydin. En mene historian juurille, vaan otan paljon tuoreemman esimerkin. Sellaiseksi sopii Balthasar Gracíanin kirja Oráculo manual y arte de prudencia, joka englanniksi tunnetaan nimellä The Art of Wordly Wisdom vuodelta 1647. Tekijä oli espanjalainen jesuiitta. Tästä kirjasta otan muutamia ohjeita, joita Gracían myös perusteli. Näitä perusteluja en esitä. Aluksi ajattelin valita vain muutaman, mutta luettelo kasvoi ja mukaan tuli lähes koko positiivisen psykologian arsenaali.

  • Vahvista riippuvuuden tunteita.
  • Tietämys ja hyvä tahto yhdessä takaavat menestyksen.
  • Arvosta laatua enemmän kuin määrää.
  • Puolusta oikeutta.
  • Valitse onnekkaat ja vältä epäonnekkaita.
  • Tiedä, kuinka annetaan periksi.
  • Tiedä vahvin puolesi.
  • Älä kiusaa onneasi ollessasi voitolla.
  • Suhtaudu myönteisesti ihmisiin ja asioihin.
  • Älä koskaan kadota itsekunnioitusta.
  • Valitse oikein.
  • Älä tee tyhmyyksiä.
  • Karta (turhaa) huolehtimista.
  • Älä ole epäsosiaalinen.
  • Ole lempeä.
  • Salli itsellesi jokin anteeksiannettava vika.
  • Tunne itsesi.
  • Pidä huolta, että käytöksesi on hienoa ja jaloa.
  • Hanki hyvä maine ja pidä siitä kiinni.
  • Anna jokaiselle hänen arvokkuutensa.
  • Älä korosta asemaasi.
  • Älä ilmaise itsetyytyväisyyttä.
  • Älä ole liian arvostelevainen.
  • Pidä kiinni ystävistä.
  • Synnytä hyväntahtoisuutta.
  • Älä koskaan kilpaile.
  • Sopeudu läheistesi puutteellisuuksiin.
  • Älä koskaan valita.
  • Korjaa arvioitasi.
  • Kestä typeryksiä.
  • Varo ihmistä, jolla ei ole mitään menetettävää.
  • Varo kiirettä.
  • Ole luotettava.
  • Hanki tietoa tai tunne niitä, joilla on tietoa.

Ilmoittaudun samalla Baltasar Gracianin oppilaaksi. Joukossa voi olla joitakin, joista me nykyajan ihmiset emme ehkä innostu (edellä alleviivattuja).

Toinen esimerkkini on vuodelta 1800. F.C. Emberson: How to be happy, 1800. Se sisältää 12 Onnellisuuden sääntöä (niitä oli kuitenkin 13!)

  1. Kiitän, kehun, annan tunnustusta
  2. Olen vastustamattoman hyvällä tuulella. Sanon nämä neljä sanaa itselleni kuusi kertaa päivässä.
  3. Olen tyyni tapahtui mitä tahansa. Tässä pienessä maailmassa ei ole mitään kuolemattoman sielun veroista.
  4. Pidän tarkasti kiinni luonnon tarpeiden vaatimista ajoista.
  5. Varaan kaksi tuntia päivässä hauskanpitoon.
  6. Noudatan ohjetta “tyydyn hyvin vähään”.
  7. En koskaan valehtele, en edes piloillani.
  8. Olen typerä jos sanon pahasti jollekin henkilölle, mutta olen sekä lurjus että typerä, jos sanon saman hänen selkänsä takana.
  9. Kun olen vihainen, pidän kieleni kurissa.
  10. En halua olla penniäkään velkää, kuolen mieluummin.
  11. Voin etsiä onneani kaikkialta. En löydä sitä koskaan ellen yritä tehdä muita onnelliseksi.
  12. Olen parhaimmillani ystävieni seurassa.
  13. Olen sekä yöllä että päivällä sellaisessa huoneessa, jossa ikkuna on enemmän tai vähemmän avoin tai jossa on yhteys avoimeen ikkunaan.

Viimeksi mainittu sääntö on tärkein. On aina syytä olla selvä yhteys ihmisen ja taivaan välillä, sekä fyysisesti että henkisesti.

Haluatko rakastaa? Tee sitten rakkauden tekoja. Rakkaus, kuten uskonto, on tekojen sarjaa. Rakkaus on tunne, sinä sanot. Jos niin sanot, sillä ei ole mitään tekemistä meidän ohjeittemme kanssa.. Meillä ei ole mitään tekemistä ihmisen tunteiden kanssa. Rakkaus on se, mitä meidän on tehtävä ja tekojen mukaan meidän on arvioitava ja rakastettava muita ihmisiä.

Emme siis ole tekemisissä uusien asioiden kanssa. Psykologeja nämä eivät ole isommin kiinnostaneet. He tutkivat tarmokkaasti ihmisen kielteisiä puolia. Muutamia poikkeuksia tietenkin on ollut, kuten Abraham Maslow, Gordon Allport ja Viktor Frankl. Toki muitakin on ollut, mutta päähuomio kiinnittyi ongelmiin ja oireisiin.

Kuitenkin filosofit ja psykologit ovat suhtautuneet hyvin eri tavoin tietoiseen onnellisuuden tavoitteluun. Esimerkiksi Viktor Frankl oli sitä mieltä, että onnellisuus pakenee, jos sitä yrittää tavoitella. Schopenhauer oli samaa mieltä. Sen sijaan nykyiset onnellisuuden tutkijat antavat arkailematta onnellisuuden ohjeita ja uskovat että on tarjolla keinoja, jotka edistävät hyvää elämää ja onnellisuutta.

Yhdysvalloissa on julkaistu runsaasti pappien ja maallikkojen kirjoittamia oppaita. Tunnetuinpia ovat Norman Vincent Pealen ja Dale Carnegien teokset. Vuonna 1930 Bertrand Russell kirjoitti teoksen Onnen valloittaminen (The Conquest of Happiness). Tätä kirjoittaessani Amazon comissa oli tarjolla 73 591 kirjaa nimikkeellä happiness.

Ohjeissa ei arkailtu:

Elättele suuria toiveita ja uskalla tehdä kaikkesi niiden eteen. Elättele suuria unelmia ja uskalla toteuttaa ne. Elättele mahtavia odotuksia ja usko niihin. Norman Vincent Peale.

Kun luulet olevasti lopullisesti maassa, ala yksinkertaisesti vakuutella: Mikä etu joutua pohjalle, tämän alemmaksi ei enää voi päästä. Täältä pääsee vain ylöspäin. Ja ylöspäin minä aion mennä. Peale.

Nimike positiivinen psykologia on ilmeisesti peräisin Abraham Maslowilta. Positiivisen psykologian synty voidaan ajoittaa 1990-luvulle, jolloin Martin Seligman laati positiivisen psykologian ohjelman. Sen tuli olla vastapainona ”negatiiviselle psykologialle”.

Onnellisuus tai koettu hyvintointi on tärkein positiivisuuden seuraus. Positivity-nimike tarjosi kuitenkin vain 1107 kirjaa. Käsite positiivisuus on siten paljon myöhäisempää perua. Mitä muuta hyvää positiivisen psykologian keinot voisivat tarjota? Näistä osa tulee hyvin lähelle onnellisuutta, osa on jotakin muuta.

  • mielihyvää
  • hyvin myönteistä tunnetilaa, iloa ja riemua
  • harmonista elämää
  • itsensä hyväksymistä ja arvostamista
  • itsensä toteuttamista
  • itsenäisyyttä ja autonomiaa
  • tarkoitusta ja mielekkyyttä
  • tyytyväisyyttä
  • positiivisuutta (tällainen asteikkokin löytyy)
  • toivoa paremmasta
  • mielenrauhaa
  • hyveiden mukaista elämää
  • hyvää, kukoistavaa elämää
  • omasta menestyksestä ja voimasta nauttimista
  • oireiden ja ongelmien lievittymistä

Merkittävä osa ohjeista tiivistyy kahteen kehotukseen: Be good ja feel good.

Onnellisuudella ja positiivisuudella on omat kriitikkonsa. Yksi heistä on Slavoj Zizek, joka on kirjoittanut näin:

Onnellisuus ei koskaan ole ollut tärkeä. Ongelma on siinä, että me emme tiedä, mitä haluamme. Mikä tekee meidät onnelliseksi ei ole sitä mitä haluamme. Mutta sitä unelmoidaan. Onnellisuus kuuluu opportunisteille. Niinpä ajattelen, että ainoa syvän tyytyväisyyden tuottava elämä on jatkuvaa kamppailua, etenkin kamppailua oman itsensä kanssa. – – Jos haluat olla onnellinen, pysy typeränä. Autenttiset mestarit eivät koskaan ole onnellisia; onnellisuus on orjien ominaisuus. Guardian, 8.9. 2014.

Muutoksen mahdollisuus

Mitä on positiivisuus ja kannattaako sitä edistää? Onko sitä mahdollista edistää? Kenties onnellisuudessa on katto, jota on vaikea ylittää. Voi olla, että tällainen katto on saavutettu pohjoismaissa. Tätä tulkintaa edustaa esimerkiksi filosofi David Pearce. Vastaväite tälle taas on se, että hyvinvointivaltioissa on paljon ihmisiä, jotka voivat pahoin ja ovat onnettomia. Jos heidän onnellisuuttaan voidaan kohottaa, silloin koko kansan onnellisuus nousee. Ellei sitten ajatella, että näiden ihmisen onnellisuuden perustaso on alun alkaen matala eikä sitä voida merkittävästi kohottaa.

Edellä kuvasin lyhyesti suhtautumista onnellisuuden tavoitteluun. Jos onnellisuutta tavoittelee, silloin se on tärkeä asia. Kuitenkin tulokset kertovat, että jos onnellisuutta pitää kovin tärkeänä asiana, onnellisuuden taso on keskimääräistä matalampi. Tämä kuulostaa paradoksaaliselta, mutta ilmeisesti vaatimustaso nousee silloin liiaksi. Sen sijaan tuore tutkimus kertoo, että positiivisuus, pyrkimys nähdä ja kokea elämässä positiivisia asioita, oli yhteydessä onnellisuuteen. Catalinon, Algoen ja Fredricksonin positiivisuuden tärkeyttä kuvaava asteikko sisälsi tällaisia väitteitä:

  • Elämäni tärkeimpiin ratkaisuihin vaikuttaa se, miten paljon ne tuottavat positiivisia tunteita.
  • Rakennan päiväni siten, että onnellisuus toteutuu mahdollisimman hyvin.
  • Otan huomioon ja vaalin positiivisia tunteitani.

Tuntuu oudolta, että tämä positiivisuusmuuttuja toimii eri lailla kuin onnellisuuden tärkeys (”Onnen tunne on minulle erittäin tärkeä asia.”) Tällainen asenne on minulle henkilökohtaisesti vieras. Kyse on kuitenkin korrelaatiosta, joten voihan olla, että onnellisuus selittää positiivisuutta tai molemmat ovat samaa juurta eli pohjautuvat persoonallisuuteen.

Positiivisen psykologian ohjelmat

Suosituimpia menetelmiä ovat olleet

  • muistelu ja vaaliminen (savoring)
  • ystävällisyyden harjoittaminen
  • kiitollisuus, siunausten laskeminen
  • vahvuuksien hyödyntäminen
  • anteeksiantaminen
  • toiveikkuuden vahvistaminen
  • kirjoittaminen parhaista mahdollisista minuuksista
  • positiivisten lauseiden harjoittelu
  • hyvinvointiterapia (jossa on mukana edellä kuvattuja asioita)

Lasketaanko mukaan

  • hyväksyvä läsnäolo (mindfulness)
  • ratkaisukeskeinen terapia
  • tavoitteiden jäsentäminen
  • huumorin käyttö
  • rentoutus
  • itsensä sääliminen
  • toimintaan aktivoiminen
  • elämän arviointiterapia
  • elämäntapaohjaus
  • logoterapia

Rajanveto on vaikeaa. Jälkimmäisestä ryhmästä on tehty erikseen meta-analyysejä.

Nämä eroavat ensinnäkin sen mukaan, miten laaja-alaisia ne ovat. Emme tiedä, mikä näistä toimii parhaiten ja olisiko näitä hyvä yhdistää sillä tavoin kuin Michael Fordyce teki 1970-luvulla. Hän havaitsi, että moniin asioihin on vaikea kiinnittää huomiota samanaikaisesti. Niitä voidaan kuitenkin harjoittaa peräkkäin.

Olisiko ns. kvanttimuutos kaikkein paras vaihtoehto? Silloin koko elämän perusta, arvot, uskomukset ja elämäntavat muuttuvat perusteellisesti. Tämä idea on kuitenkin eettisesti ongelmallinen.

Meta-analyysien antamat tulokset ovat olleet vaihtelevia. Joskus aika lähellä psykoterapian tuloksia, joskus huomattavasti niukempia. Paljon on riippunut siitä, miten tutkimukset on valittu.

Yksi parhaita katsauksia on Linda Bolierin työryhmän tekemä. Mukana oli 39 tutkimusta, joista peräti 26 perustui itseapuun ja joista vain kuudessa oli kuuden kuukauden seuranta. D-arvot vaihtelivat .20:stä .34:ään. Saaduista tuloksista voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset:

  1. Positiivisten menetelmien rajanveto oli aika mielivaltainen. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat tutkimukset eivät yleensä olleet mukana.
  2. Suuri osa oli itseapuun perustuvia, joissa siis auktoriteetin merkitys on vähäinen eikä toteutusta voida tarkasti valvoa.
  3. Ohjelmat olivat lyhyitä, vain korkeintaan muutamia viikkoja. Toteutuskerrat vaihtelivat yhdestä pariinkymmeneen.
  4. On epäselvää verrattiinko ohjelmia placebo- vai kontrolliryhmään.
  5. Vaikutuksen voimakkuus kohoaa, kun
  • mukana on yksilöllistä ohjausta
  • riittävä kesto
  • vaikeahkoja ongelmia
  • jolloin siis lähestytään terapiaa
  1. Positiivisten ja negatiivisten mittarien välillä ei ollut eroa
  2. Lisää tutkimusta tarvitaan.

Vielä muutama muita meta-analyysejä koskeva yleistys on paikallaan:

  1. Tutkimukseen osallistuneet ovat usein olleet joko hyvinvoivia tai lievistä ongelmista kärsiviä. Olisi outoa jos tällaisilla ryhmillä muutos olisi suuri. Tulokset ovat olleet ongelmaryhmillä myönteisempiä.
  2. Onnellisuuden taso on monissa tutkimuksissa todettu varsin vakaaksi. Vain hyvin merkittävät elämänmuutokset saavat muutoksen aikaan.
  3. Kapea-alaiseen ongelmaan saadaan muutosta helpommin.
  4. Positiivisen terapian mielihyvävaikutus on suuri, mutta pitkällä tähtäimellä vaikutukset voivat hiipua, koska ne eivät välttämättä näy arkielämässä.
  5. Interventiot ovat usein hyvin lyhytaikaisia tai sitten keinoihin turtuu nopeasti. Kuka jaksaa jatkuvasti tunnistaa vahvuuksiaan tai tehdä kiitollisuuskäyntejä?
  6. Oireita ja ongelmia helpottamalla päästään myös onnellisuudessa jonkin verran eteenpäin, mutta ei välttämättä vielä hyvälle tasolle.
  7. Huomattava osa interventiosta perustuu itse toteutettaviin menetelmiin. Tämä voi lisätä motivaatiota, mutta ilman ohjausta menetelmien käyttö voi olla puolinaista tai “omavaltaista”.
  8. Eri menetelmien tulokset ovat olleet samanlaisia aivan kuten psykoterapian tutkimuksissa.
  9. Usein kaikille tarjotaan samaa menetelmää. Jokin tietty menetelmä ei aina sovi kaikille.
  10. Menetelmät ovat arkiajattelun kannalta luontevia ja innostavia.
  11. Onko tekeminen parempi lähtökohta kuin ajattelun ja asenteiden muutos?

On paradoksaalista, että menetelminä suositellaan juuri niitä asioita, joita kasvatuksessa, koulussa, työelämässä ja tietenkin kodeissa tulisi aina pitää esillä, kuten kiitollisuuden ilmaisua, luontevaa itseilmaisua, ystävällisyyttä, anteeksiantamista ja terveellisiä elämäntapoja. Ovatko nämä ikivanhat hyveet niin pahasti kadoksissa, että niitä pitää positiivisen psykologian avulla viritellä? Se on tietenkin hyvä asia, mutta on samalla huolestuttavaa.

Symposiumissa esitettiin muutamia kysymyksiä, joita lopuksi pohdin.

Miten tutkimusten laatua voitaisiin parantaa?

Psykoterapiatutkimuksen historia ulottuu 60 vuoden taakse, joten siitä on mahdollista ottaa oppia. Sadoista, kenties tuhansista tutkimuksista huolimatta tiedämme vain sen, että terapioista on hyötyä ja että hyödyn saaminen on vaihtelevaa. Täydellisen tutkimuksen tekeminen on vaikeaa, mutta se ei tarkoita, etteikö sellaiseen pitäisi pyrkiä. Olen aikaisemmin ajatellut, että meta-analyyseihin voitaisiin ottaa puutteellisiakin tutkimuksia, mutta Cuijpersin ryhmän tulos oli aika hälyttävä. Antavatko puutteelliset tutkimukset parempia tuloksia? Eikö todellakaan ole niin, että jokin terapiamuoto osoittautuisi selvästi muita paremmaksi? Kannattaako tutkimuksia yhä tehdä, kun tutkimusmassa on niin suuri ja tulokset ovat kokonaisuutena aika latteita? Kun tuloksiin vaikuttavat monet eri tekijät, pitäisikö tehdä suuria tutkimuksia, joissa on mukana tuhansia asiakkaita ja kymmeniä, kenties satoja terapeutteja? Toinen vaihtoehto on tehdä hyvin kapea-alaisia tutkimuksia (esim. selkeä diagnoosi) ja tutkia jonkin terapian teorian kannalta keskeisen mekanismin vaikutuksia.

Positiivisen psykologian ohjelmien vaikutuksen tutkimus on mielestäni vielä vaikeampaa, sillä menetelmien kirjo on erittäin laaja. Osa menetelmistä on erittäin kapeita, osa taas perustuu monien menetelmien käyttöön.

Olisiko mahdollista soveltaa laajoja positiivisen psykologian menetelmiä? Luennossa kuvatut menetelmät perustuivat yksilöitten hyvinvoinnin edistämiseen.

Onko tällainen yksilöihin keskittyvä toiminta lopulta järkevää? Huomattava osa ohjelmiin osallistuneista on ollut (melko) hyvinvoivia ihmisiä. Hyötyvätkö he tai koko yhteiskunta siitä, että heidän onnellisuutensa hiukan kohoaa kuuden kuukauden ajan? (Emme tiedä, kestävätkö vaikutukset pidempään.) Ehkä he jaksavat tehdä töitä paremmin ja nauttivat elämästä enemmän kuin aikaisemmin.

Kuinka paljon tällaisia ohjelmia pitäisi olla, että sillä olisi koko yhteiskunnan kannalta merkitystä? Yksilökeskeisessä kulttuurissa jokaisella on tietenkin oikeus hankkia itselleen onnellisuuslisää maksamalla siitä aiheutuvat kustannukset. Yhteiskunnan näkökulmasta vaikutukset ovat aika vähäisiä elleivät kymmenet tuhannet ihmiset hanki itselleen ohjausta.

Positiivisen psykologian menetelmät voivat kuitenkin olla vaihtoehto niille, joilla on merkittäviä psyykkisiä ongelmia. Silloin kyse on terapiaa muistuttavasta toiminnasta. Onko positiivisen psykologian vaihtoehto järkevä esimerkiksi kustannusten näkökulmasta? Tähän kysymykseen emme vielä pysty vastaamaan. Joka tapauksessa traditionaalisiin psykoterapioihin on aina liittynyt positiivisen psykologian menetelmiä ja ilmeisesti niiden käyttö tulee lisääntymään.

Entä laajemmin väestön kattavat ohjelmat? Voisiko positiivinen psykologia tarjota sellaisia? Yleinen hyvinvoinnin ja tasa-arvon edistäminen todennäköisesti kohottaa koettua hyvinvointia, vaikka hyvinvointivaltioissa jo ollaan korkealla tasolla. Työttömyys alentaa onnellisuutta ja työn saaminen kohottaa sitä. Kaikkien utopioiden mukaan työn määrää tulee vähentää, jotta ihmiset olisivat onnellisia. Tämä tavoite merkitsee työpäivien ja työurien lyhentämistä, sillä palkallista työtä ei enää riitä kaikille.

Yhteiskunnassa on tarjolla monenlaisia sellaisia palveluita, joiden tarkoitus on lievittää ja ennalta ehkäistä ongelmia. Näitä on mahdollista jossain määrin tehostaa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että varsinkin ennalta ehkäisystä pikemminkin vähennetään varjoja kuin lisätään.

Hyvin laaditut työhyvinvointiohjelmat ovat olleet tutkimusten mukaan tuloksellisia. Ne ovat kustannuksiltaan melko edullisia, joskin on muistettava, että työn positiiviset vaikutukset eivät täysmääräisesti siirry kokonaisvaltaiseen hyvinvoinnin ja onnellisuuden arviointiin.

Monissa tutkimuksissa on kokeiltu internet-sovelluksia hyvällä menestyksellä. Kysymys on joko täysin omaehtoisista tai vain osaksi ohjatuista menetelmistä. Niihin voi periaatteessa osallistua paljon suurempi joukko ihmisiä kuin yksilölliseen ohjaukseen. Emme tiedä, miten suuria joukkoja tällaisiin ohjelmiin saadaan mukaan ja miten niiden laatua voidaan valvoa.

Lopulta kysymys on siitä, missä määrin yhteiskunnan tulee kantaa huolta ihmisten hyvinvoinnista. Toisaalta yksilökeskeinen kulttuuri korostaa vapauksia ja ihmisten oikeutta elää niin kuin haluavat, mutta toisaalta olemme kehittäneet valtavan valvonta- hoiva-, terapia- ja ohjauskoneiston, joka koettaa monin tavoin rajata ihmisten valintoja niin, että hän ei tekisi huonoja valintoja, ja olisi pikemminkin tyytyväinen ja tuottava kansalainen. Tämä on vaikea yhtälö.

Materialismin vaarat

Ihminen on koko historiansa tavoitellut omaisuutta ja vaurautta heti, kun hän on asettunut riittävän pitkäksi aikaa paikalleen. Raamattu kuvaa hyvin havainnollisesti Lähi-idän ihmisten suhtautumista rikkauteen. Jo tuolloin mammonan palvelu villitsi ihmisiä ja antoi heille luvan toimia häikäilemättömästi köyhiä kohtaan. Jeesus varoitti lukuisia kertoja rikkauteen liittyvästä ahneudesta. Mammonan palvonta jatkuu yhä. Mikään ei näytä siinä suhteessa muuttuneen. Materialismissa olennaista on ihmisten näkeminen objekteina. Tähän suuntaan kulttuuri kulkee, vaikka haluaisimme uskoa toisin. Raha, valta ja ulkonäkö määrittävät ihmisen arvon.

Ihmiskunnalle ei ole riittänyt tarpeeksi hyvä, vaan ihmiset ovat aina halunneet saada lisää, jos siihen vain on pienikin mahdollisuus. Sekä varallisuuden määrä että anteliaisuus ovat olleet osoituksena henkilön asemasta. Hyvä esimerkki tästä olivat Tyynen meren rannalla elävät intiaanit, jotka viettivät juhlia esitellen ja vaihtaen tavaroita. Oli koko suvun häpeä, jos sen jäsen ei kyennyt antamaan tarpeeksi arvokasta vastalahjaa.

Äkillinen rikastuminen on usein ongelmallista. Luen parhaillaan Groucho Marxin (yksi Marx-veljeksistä) pojan kirjoittamaa elämäkertaa isästään. Grouchon lapsuus oli niukkaa. Vaikka perhe tuli jotenkin toimeen, köyhyys oli aina vaanimassa, sillä räätäli-isä ei menestynyt ammatissaan. Myös veljesten uran alkuvaiheessa kesti monta vuotta ennen kuin tulot sallivat ylellisen elämän. Siinä vaiheessa Marxin perheellä oli useita palvelijoita, hieno asunto, useita autoja ja kaikenlaista muutakin ylellisyyttä. Grouchon asenne rahaan oli ristiriitainen. Koko ajan hän pelkäsi tulojensa hiipuvan ja vaati perheeltä säästäväisyyttä triviaaleissa asioissa, mutta samalla hän kuitenkin tuhlasi, minkä ehti. Hän mietti jatkuvasti, miten sijoittaisi rahansa ja miten rahoja pitäisi hoitaa niin, että ne tuottaisivat lisää rahaa.

Materialistisia arvoja kuvastaa Chryslerin pääjohtajan Lee Iacoccan päätös leikata työntekijöiden ansioita samalla, kun hän otti itselleen 20 miljoonan dollarin bonuksen. Hänen perustelunsa oli tällainen: “Tämä on amerikkalainen tapa. Jos pienet lapset eivät tavoittele rahaa niin kuin minä, mitä helvetin hyötyä tästä maasta on?” (Solomon, Greenberg & Pyszczynski).

Yhdysvalloissa mainostajat myöntävät suoraan, että lapset on kasvatettava tuotteen kuluttajiksi. “Mainos parhaimmillaan saa ihmiset tuntemaan, että olet luuseri ilman heidän tuotettaan. Lapset ovat tälle kaikkein herkimpiä – – On avattava emotionaalisia haavoittuvuuksia, mikä on hyvin helppoa lapsilla, koska he ovat kaikkein haavoittuvimpia” (Nancy Shalek, mainostoimittaja; emt.).

Materialismin seuraukset

Materialismi näkyy luonnonvarojen, hyödykkeiden ja tavaroiden lisääntyvänä kulutuksena. Mitä pahaa kuluttamisessa on? Sitä vaaditaan, jotta jatkuva kasvu toteutuisi. Moni talouselämän edustaja on sitä mieltä, että emme voi säilyttää elintasoamme, ellemme jatkuvasti osta uusia tuotteita ja heitä vanhoja pian pois. Länsimaiset yhteiskunnat eivät siis kestä kulutuksen radikaalia vähenemistä – eivät ainakaan säily muutoksitta, jos kulutus vähenee radikaalisti. Kukaan ei halua tinkiä saavutetuista eduista.

Kuluttamisella on merkittäviä varjopuolia. Ihminen on ahneudessaan kyltymätön. Rikkaat rikastuvat ja haluavat aina vain lisää. Vuonna 1999 kymmenen rikkaimman ihmisen varallisuus oli suurempi kuin 36 köyhän maan budjetit yhteensä. 200 rikkainta ansaitsi yhtä paljon kuin 41 % maailman väestöstä. Yksi prosentti näiden rikkaiden omaisuudesta takaisi peruskoulutuksen kaikille maailman lapsille.

Luontokaan ei kestä jatkuvaa kulutuksen kasvua. Seuraukset näkyvät kaikkialla, missä ihmiset haluavat yhä enemmän tavaraa. Kyse ei ole siitä, että ihminen itse olisi muuttunut yhä huonompaan suuntaan, vaan tuho on teknologian kehityksen seurausta. Ihminen on kajonnut luontoon niin kovin kourin, että jäljet eivät koskaan korjaudu. Samalla kun teknologisen kehityksen siunauksista iloitaan, sen kielteiset seuraukset näkyvät yhä selvemmin. Hölmöläistarinan mukaan peiton riittävyyttä lisättiin leikkaamalla toisesta päästä pala ja ompelemalla se toiseen päähän. Tästäkään ei enää ole kysymys, sillä korjaamiseen ja ompeluun kuluu aina pala arvokasta peitettä.

Uskontojen tulisi hillitä ihmisten ahneutta ja itsekkyyttä, mikä oli keskeistä myös Jeesuksen opetuksessa. Myös muissa uskonnoissa on korostettu kohtuullisuutta ja anteliaisuutta. Kuitenkin Yhdysvalloissa on myyty 11 miljoonaa kirjaa (The prayer of Jabez), joka kehottaa rukoilemaan lisää tuloja ja vaurautta ja joka pitää ahneutta luonnollisena.

Materialismin vaikutukset yksilöihin

Tutkimusten mukaan palkkiot usein heikentävät sisäistä motivaatiota. Tämä näkemys syntyi Edward Decin tutkimuksista 1970-luvun taitteessa. Vastaavia tutkimuksia on tehty paljon. Materialistiset asenteet vahvistavat ulkoista motivaatiota, jolloin omaehtoinen kiinnostus vähenee. Materialisteja kannustavat aineelliset ja sosiaaliset palkkiot (kehut ja rahat) toisin kuin humaaneja arvoja kannattavia, joiden tärkein kannustin on oma innostus ja kiinnostus, halu tehdä juuri sitä, minkä kokee tärkeäksi ja arvokkaaksi.

Myönteisiä, omaehtoista kiinnostusta kuvaavia flow-tiloja on materialisteilla vähemmän kuin ei-materialisteilla. Aineellisiin asioihin liittyvät asiat eivät tuota yhtä positiivisia kokemuksia kuin ihmissuhteisiin liittyvät. Materialistisiin tavoitteisiin liittyy enemmän pakon ja pelon kokemusta kuin muihin tavoitteisiin. Jos jää vertailussa toiseksi, siitä johtuvaa huonommuutta on pakko paikata hankkimalla lisää tavaroita.

Materiaalisten etujen suhteen tottuminen tapahtuu nopeasti. Mikä tänään on hyvää ja hienoa, on huomenna itsestään selvää. Materialismi lisää itsekkyyttä ja vähentää empatiaa ja avuliaisuutta, jotka ovat yhteiselämän kannalta välttämättömiä. Materialismi on ollut yhteydessä myös machiavellismi-asteikkoon, joka mittaa muiden hyväksikäyttöä ja manipulointia. Kokeellisissa tutkimuksissa materialistit pelaavat muita itsekkäämmin. He saavat muutkin pelaajat luopumaan yhteistoiminnasta. Materialismiin liittyy usein suuri todellisuuden ja odotusten kuilu. Materialistinen kulttuuri ihannoi vaurautta. On surkeata elää, jos ei ole paljon rahaa ja tavaraa. Vaikka rikkaita voidaan kadehtia, Yhdysvalloissa tehtyjen kyselyjen mukaan heitä pidetään fiksuina ja sivistyneinä ihmisinä.

Materialistisia asenteita ilmaisevat henkilöt katsovat paljon televisiota, jonka seurauksena omat puutteet ja vajavuudet korostuvat. Joseph Sirgy tutki eläkeläisten television katselua ja sai tuloksen, jonka mukaan runsas katselu liittyy matalaan elämäntyytyväisyyteen ja alakuloisuuteen. Helposti syntyy kuva, että minun tilanteeni on huonompi kuin muilla. Myös kulttuureja vertailevassa tutkimuksessa saatiin sama tulos (Kasser).

Materialismi liittyy omaan epävarmuuteen, itsensä esiin tuomiseen ja sosiaalisten suhteiden väheksymiseen. Materialistiset arvot ovat yhteydessä joko matalaan itsearvostukseen tai myös hauraaseen, mutta korkeaan itsearvostukseen (johon usein liittyy narsismia). Nämä ominaisuudet vaikeuttavat persoonallista autenttisuutta ja eheyttä. On melkoinen paradoksi, että kapitalismi korostaa vapautta, mutta silti suuri osa ihmisistä noudattaa orjallisesti kulttuurinsa materialistisia odotuksia, kuten esimerkiksi muotia ja kauneusihanteita.

Materialistiset asenteet heikentävät ihmissuhteiden laatua. Ken Sheldonin tutkimuksessa materialistien ihmissuhteissa oli keskimääräistä enemmän ristiriitoja ja aggressioita sekä myös vieraantuneisuutta (“On oltava naamari kasvoilla”). Miksi materialismi lisää sosiaalisten suhteiden ongelmia? Tim Kasserin mukaan materialistit väheksyvät sosiaalisten kontaktien merkitystä. Tällaiset asenteet vaikeuttavat vuorovaikutusta. Avuliaisuus on materialisteilla niukempaa kuin ei-materialisteilla.

Onnellisuus ja hyvinvointi

Usein ajattelemme, että toiveiden toteutuminen tekee meistä onnellisia. Ainakaan rahan suhteen tämä ei pidä paikkaansa. Vain jos epäoikeudenmukaisen matala tulotaso kohoaa, onnellisuuden taso nousee. Rahalla ei voi ostaa rakkautta eikä onnea. Rikkaat eivät tutkimusten mukaan ole sen onnellisempia kuin kohtuullisesti toimeen tulevat. Lottovoitto nostaa onnellisuutta keskimäärin muutamalla prosentilla, mutta samalla myös seurausten vaihtelu lisääntyy. Osa käyttää rahansa harkiten, osa toimii niin, että koko elämä menee sekaisin.

Russell Belkin tutkimuksessa materialismi liittyi omistushaluun, anteliaisuuden puuttumiseen ja kateellisuuteen sekä alentuneeseen onnellisuuteen ja elämäntyytyväisyyteen. Samanlaisia tuloksia ovat saaneet myös Marsha Richins ja Scott Dawson. Dienerin ja Oishin 41 maan tutkimuksessa, jossa mukana oli 7000 opiskelijaa, “making money” oli yhteydessä alentuneeseen elämäntyytyväisyyteen. (Kasser).

Suuret tuloerot ovat yhteydessä moniin yhteiskunnallisiin ongelmiin (Wilkinson & Pickett). Maat, joissa tuloerot ovat suuria (Yhdysvallat, Iso-Britannia) kaikenlaisia yhteiskunnallisia ja yksilön elämään liittyviä ongelmia on enemmän kuin niissä maissa, joissa tuloerot ovat pienimpiä (pohjoismaat). Kun varakkaita verotetaan vähän, hyvinvointipalveluita on vaikea pitää yllä. Vaikka Yhdysvalloissa korostetaan muihin maihin verraten enemmän yksilön oikeutta nauttia menestyksensä hedelmistä, taloudellisen eriarvoisuuden kasvu voi johtaa merkittäviin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Vaikka tulot eivät liity vahvasti onnellisuuteen (poikkeuksena matalin tuloryhmä), ne ovat erittäin vahvassa yhteydessä elämän oikeudenmukaisuuden kokemukseen, kuten kuviosta 1. voidaan nähdä. Kun tämä epäoikeudenmukaisuuden kokemus vahvistuu, seurauksena on katkeruutta, joka voi purkautua esimerkiksi ääriliikkeiden kannatuksena ja vähemmistöihin kohdistuvina hyökkäyksinä.

Kuvio 1. Perheen tulot ja oikeudenmukaisuuden kokeminen (MTV3-barometri, 800 vastaajaa). Oikeudenmukaisuuden asteikko vaihtelee 0:sta (elämä on hyvin epäoikeudenmukaista) 100:aan (elämä on hyvin oikeudenmukaista).

Materialismin juuret

Ihminen sopeutuu hyvin mitä erilaisimpiin olosuhteisiin. Kyse ei ole niinkään koosta, voimasta tai nopeudesta, vaan älykkyydestä ja tietoisuudesta. Ihminen maksaa kuitenkin kovan hinnan tietoisuuden kehittymisestä, koska silloin hän ymmärtää oman haavoittuvuutensa. Hänen elämänsä on lyhyt ja päättyy unohdukseen. Tämä tuottaa ahdistusta, joka tosin jää tiedostamatta, sillä ihminen on kehittänyt suojia tätä ahdistusta vastaan. Tarjolla on suuria kertomuksia, jotka antavat ihmisille toivoa elämän jatkuvuudesta. Ihminen pystyttää “ikuisia” monumentteja, uskoo elämän jatkuvan lapsissaan ja luo sellaisia uskontoja ja ideologioita, jotka lupaavat elämän jatkuvuutta joko itselle tai tuleville sukupolville. Yhteiset kertomukset vahvistavat elämän tarkoitusta ja merkitystä ja antavat mielekkyyttä elämään. Tämä eksistentiaalinen ahdistus vaatii jatkuvaa suojien vahvistamista. Usein se tarkoittaa kerääntymistä yhteisten lippujen alle. Suuret kertomukset antavat sitä turvaa, jota ihminen kaipaa. Kertomukset vahvistavat arvokkuuden tunnetta. Samanlaisten ihmisten pariin hakeutuminen lisää turvallisuuden tunnetta. Eri tavalla ajatteleviin on syytä ottaa etäisyyttä. Tutkimuksissa oman ideologian tai uskon arvostelu johtaa sen tärkeyden ja merkityksen korostamiseen. Ihmisen on vaikea kestää oman maailmankuvansa arvostelua. Samalla kriittisyys muita maailmankuvia kohtaan lisääntyy. Toisenlaiset kertomukset ahdistavat, sillä toisin uskova ravistelee omaa uskoa jo pelkällä olemassaolollaan. Uskovaista pelottaa ateisti ja ateisti kammoksuu uskovaista. Eri tavoin ajattelevasta tulee helposti omien ongelmien syntipukki. Haluamme maailman olevan selkeä, koska se tuntuu silloin turvalliselta. Maailman epätäydellisyys ja kaoottisuus täytyy selittää tavalla tai toisella. Selityksen tarjoaa milloin tiede, milloin uskonto, milloin ideologia. Ihminen haluaa vastauksia suuriin kysymyksiinsä.

Kuvaako näkyvä kulutus ihmisen tiedostamatonta kokemusta omasta kuolevaisuudestaan? Jos vastaus on myönteinen, silloin hän kulutuksen avulla vahvistaa arvokkuuttaan ja voittaa hetkeksi kuolemanpelkonsa. Kuolema on niin ahdistava asia, että Sheldon Solomon ja Jeffrey Pyszczynski nimittävät teoriaansa “terrorin hallinnan teoriaksi”. Omaisuuden ja tavaran määrä on kuin linnoitus, jonka sisään ihminen piiloutuu peläten totuuden paljastumista.

Kokeellisissa tutkimuksissa tietoisuutta kuolemasta tuotetaan kuolleiden ihmisten kuvilla tai elämän päättymistä kuvaavien symbolien avulla. Sen jälkeen on mahdollista tutkia, miten tietoisuus kuolemasta vaikuttaa asenteisiin ja toimintaan. Seuraukset eivät näy vain asenteissa, sillä saksalaisilla opiskelijoilla tietoisuus kuolevaisuudesta lisäsi halua lähestyä “tavallista” saksalaista, mutta samalla fyysinen etäisyys turkkilaiseksi koettuun henkilöön lisääntyi. Vastaavia tuloksia on saatu kymmenissä tutkimuksissa. Kyse ei ole vain uhkaavista tai epämiellyttävistä ärsykkeistä, koska ne eivät tutkimuksissa johda samanlaisiin seurauksiin kuin kuolevaisuuden tiedostaminen.

Eksistentiaalinen terrori ja materialismi

Tim Kasser ja Kennon Sheldon ovat tehneet tutkimuksia, joissa eksistentiaalisen terrorin ja materialismin yhteys näkyy selvästi. He pyysivät ihmisiä ajattelemaan joko omaa kuolemaansa tai musiikin kuuntelemista, jonka jälkeen he saivat ennakoida omaa taloudellista tilannettaan 15 vuoden kuluttua. Tietoisuus kuolevaisuudesta kohotti aineellisia odotuksia verrattuna mielikuvaan musiikin kuuntelusta. He kuvittelivat itsensä varakkaiksi ja heillä oli varaa hankkia kaikenlaisia ylellisiä asioita.

Toisessa tutkimuksessa Kasser ja Sheldon pohtivat, tuleeko ihmisistä kuolemanpelon johdosta kulutuskeskeisiä ja jopa ahneita. Kun ryhmät muodostettiin edellä kuvatulla tavalla, omaa kuolemaa miettineet toimivat metsänhoitoa simuloivassa pelissä ahneemmin kuin musiikkia ajatelleet. He kaatoivat metsää selvästi enemmän ja halusivat suurempia tuottoja kuin musiikkiryhmään kuuluneet. Eräässä toisessa tutkimuksessa kuoleman tietoisuus lisäsi halukkuutta pitää muokattua ja viljeltyä luontoa koskematonta luontoa parempana. Lisääkö ihmisen muokkaama luonto turvallisuuden tunnetta, kun taas villi luonto muistuttaa olemassaolon taistelusta?

Peitämmekö kuolemanpelkoa hankkimalla omaisuutta, ostamalla ja kuluttamalla? Siltä todella näyttää. Tämä on toki vain yksi tulkinta, sillä antaahan varallisuus turvallisuutta ja vahvistaa itsearvostusta ja -luottamusta. Kun ihmisiltä kysytään heidän unelmiaan ja haaveitaan, suuri osa liittyy rikastumiseen tai huolettomaan rahankäyttöön.

Eksistentiaalisen terrorin hallintaan liittyvät myös uskontojen paratiisikuvaukset, joista tunnetuin on islamin antama lupaus hurskaalle uskovalle, varsinkin marttyyrille. Paratiisissa on tarjolla yllin kyllin herkkuja, kauniita linnoja, kaunista luontoa ja kauniita naisia, koska kyse on miesten paratiisista. Muistamme myös Seitsemän veljeksen kuvauksen runsauden sarvista, jotka edustivat puutetta kärsiville veljeksille paratiisinkaltaista elämää.

Vahvistuuko materialismi?

Vauraus on aina nähty arvon ja vallan symbolina. Varakas voi hankkia kaikenlaista maallista hyvää, mutta vielä tärkeämpi asia on se, että varakkuus osoittaa hänen olevan muita taitavampi ja parempi. Maailman suurin linna tai jahti eivät ole itsessään tärkeitä, vaan niiden ilmaisema mahti. Sama näkyy tänäkin päivänä suurten yritysten johtajien käyttäytymisessä. Jonkin tason jälkeen rahalla on arvoa enää vain arvokkuuden ja vallan mittana. Tapa, jolla näitä palkkioita puolustetaan, osoittaa, miten irrationaalista suhtautuminen on. Osakesalkut muodostavat muurin, johon tietoisuus kuolevaisuudesta kilpistyy – tai ainakin sen uskotaan kilpistyvän.

Rikkaiden mielipiteitä arvostetaan, koska kuvittelemme, että heillä on jotakin tärkeätä sanottavaa elämästä. Todellisuudessa taloudellinen menestys pikemminkin vaikeuttaa kuin edistää henkistä kasvua. Huomio kiinnittyy silloin liiaksi rahaan ihmissuhteiden kustannuksella.

Ihminen haluaa ostaa kaikkea mahdollista. Hän ostaa sielunsa pelastuksen, jos se vain on mahdollista. Keskiajalla tarjottiin aneita myytäväksi, nyt psykologit ja konsultit tarjoavat maksua vastaan pelastusohjeita. Kultaan liittyy jotakin salaperäistä myyttistä voimaa, jonka tähden se on monissa kulttuureissa koettu arvokkaana. Kullan kaivamiseen on samalla yhdistynyt jotakin sellaista löytämisen haavetta, joka ei ole pelkästään materiaalista. Useimmissa uskonnoissa papistolla on ollut oikeus valmistaa pyhiä esineitä ja myydä niitä kansalaisille. Tämä rahan ja pyhän yhteys kauhistutti Jeesusta. Silti Yhdysvaltain dollarin setelissä on teksti In God We Trust. Lisäksi setelissä on ihmisen kuolemattomuutta kuvaavia pyramideja, joilla ei ole mitään tekemistä Yhdysvaltain arjen kanssa. Raha on haluttu kytkeä ihmisen kuolemattomuuteen.

Länsimaissa kristilliset kirkot ovat lankeemuksistaan huolimatta varoittaneet rikkauden vaaroista ja korostaneet jokaisen kristityn velvollisuutta auttaa heikossa asemassa olevia sisariaan ja veljiään. Kun ihmiset eivät enää samalla tavalla etsi kuolemattomuutta kirkkojen piirissä, he etsivät sitä rahasta ja omaisuudesta. Onneksi Suomessa ovat yhä aika harvinaisia sellaiset rakennukset, joiden nimessä paljastuu lahjoittajan henkilöllisyys. Jopa kirkon tuoleissa voi olla kilpi, jossa on lahjoittajan nimi. “Jumala ei suinkaan ole kuollut: Jumala on muuttunut rahaksi ja materialismiksi nykyajan yhteiskunnassa. Me emme luota enää Jumalaan, mutta me luotamme rahaan.” (Solomon ja Pyszczynski).

Terroristihyökkäyksen jälkeen presidentti Bush kehotti kansalaisia jatkamaan liiketoimiaan aivan kuten ennen. Amerikkalaisia eivät terroristit estä käymästä kauppaa, ostamasta ja myymästä, oli presidentin viesti. Nuo valtavat rakennukset jo sinänsä symboloivat kuolemattomuutta, joiden tuho vaati kansalaisten sitoutumista vanhoihin hyviin arvoihinsa. Näin amerikkalaiset tekivätkin. Amerikkalaisten vahva reaktio voidaan ymmärtää juuri reaktiona heikkouden ja kuolevaisuuden tiedostamista vastaan.

Miten hillitä kulutusta niin, että seuraukset eivät ole tuhoisia? Vauraus ole tuonut pelkkää pahaa ihmisten elämään, vaan sen avulla ihminen on kyennyt parantamaan elämänsä laatua. Vauraiden maiden kansalaiset ovat selvästi onnellisempia kuin köyhien. Sekä kapitalismi että kommunismi ovat kuitenkin vaarallisia tulevaisuuden näkökulmasta. Kumpikin on surutta hyökännyt luonnon kimppuun, vaikka perustelut ovat olleet erilaisia. Kommunismi ei voittanut ihmisen itsekkyyttä eikä kapitalismi pysty sitä kesyttämään. Ihmisistä ei tehdä väkisin altruisteja eivätkä vapaan kilpailun seuraukset kerry yhtä lailla kaikille.

Ihmisluontoon kuuluvan yhteistoiminnallisuuden ja itsekkyyden tasapainottaminen on vaikea tehtävä. Parhaiten siinä ovat onnistuneet pohjoismaiset hyvinvointiyhteiskunnat. Emme saa hyväksyä raa’an markkinatalouden pudotuspeliä, jota varsinkin talouselämän johtajat ovat viime vuosina korostaneet. Markkinataloutta ei saa koskaan nostaa kaiken yläpuolella olevaksi arvoksi. Se on parhaimmillaan vain väline, jota on koko ajan valvottava. Markkinat ovat kuin tulitikut, joilla lapset mielellään leikkivät. Aivan kuten lapset, myös markkinat vaativat valvontaa. Ratkaisu ei ole kaiken kilpailun torjuminen, mutta sekä päättäjien että kansalaisten on varottava, ettei kilpailusta tule hallitsematonta. Tällä hetkellä on jo merkkejä siitä, että ns. kilpailuttaminen vaikeuttaa yhteistoimintaa ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa auttamistyötä.

Materialismin vaarat tosin tiedostetaan, mutta rahan ja omaisuuden vetovoima auttaa torjumaan tietoisuuden niiden keräämisen turhuudesta. Rahaa ei todellakaan voi elämän päättyessä ottaa mukaansa. Lapsilleen sitä voi jättää, mutta vetääkö se heitä vain yhä syvemmälle materian kurimukseen?

Uskovaiset puhuvat usein kahden maan kansalaisista. Tämä pitää paikkansa myös maan päällä. Elämme yhtä aikaa sekä pehmeiden sääntöjen että kovien sääntöjen maailmassa. Pehmeässä maailmassa ihmiset tukevat toisiaan, antavat pyydettäessä apua eivätkä halua ottaa palkkioita vastaan. Kovassa maailmassa kaikki maksaa ja kaikesta pitää kilpailla. Molemmilla on aivan omat sääntönsä, joita ei saa rikkoa. Emme kysy isoäidin tarjoaman hienon aterian jälkeen, mitä tämä maksaa ja kauppiaalta on turha kysellä, josko hän nyt tällä kertaa antaisi tavarat ilmaiseksi. Hän ei myöskään sano kassalla, että mitäpä siinä turhaan lompakkoasi kaivelet. Saat kaiken lahjaksi.

Materialismin torjunta

Materialismin asemasta on korostettava terveiden arvojen merkitystä. Niitä ovat itsensä hyväksyminen ja kasvu, läheisyys ja intimiteetti sekä yhteisöllisyys ja avuliaisuus. Yhteiskunnan tasolla se merkitsee turvallisuuden edistämistä sekä mainonnan ja mediaväkivallan rajoittamista. Kasvatuksessa on varottava antamasta lapsille materialistisia malleja.

On pidettävä huolta siitä, että kovan maailman säännöt eivät muodostu liian hallitseviksi. Parhaimmillaan pehmeässä maailmassa annetaan lahjaksi eikä vastalahjaa kysytä. Pehmeässä maailmassa ihmiset ovat armeliaita ja antavat anteeksi. Pehmeässä maailmassa vahvuuskin kietoutuu heikkouteen. Pehmeän maailman kansalainen tietää, että hän ei tule yksin toimeen, vaan tarvitsee aina toisen ihmisen apua. Pehmeässä maailmassa arvostetaan ystävällisyyttä ja hyväntahtoisuutta. Ystävällisyys on materialismin vastakohta.

Ystävällisyys on taloudellista. Me säästämme energiaa olemalla ystävällisiä, sillä epäluulo, huoli, katkeruus ja viha kuluttavat ihmisen energiaa. Usein tuntuu siltä, että ne jättävät jälkeensä vain tyhjän kuoren. Ihmisen sisältä on viety kaikki se, mikä tekee ihmisestä ihmisen. Viimeksi katoaa itsekunnioitus. Tuntuuko ystävällisyys liian pehmeältä? Tekeekö se meistä haavoittuvia vai miksi se on usein kadoksissa? Onko ystävällisyys turhaa koristetta kilpailun ja vaihtokaupan keskellä? Me tunnistamme herkästi teeskennellyn ystävällisyyden, jonka varjolla jotakin halutaan myydä.

Nousevatko masennukset ja ahdistukset materialismin kovuudesta ja ystävällisyyden puutteesta? Kirjailija Aldous Huxley kokeili monenlaisia hoitokeinoja, mutta päätyi elämänsä loppupuolella sanomaan näin: “Ihmiset kysyvät minulta usein, mikä on paras hoitokeino. Tunnen itseni hämmentyneeksi, kun sanon, että paras vastaus on: Ole vähän ystävällisempi.” Muuta ei tarvita. Ole vähän ystävällisempi. Ei kehotusta muuttua iloiseksi, rakastavaksi ja viisaaksi, vaan riittää, kun joka päivä teet jonkin pienen ystävällisen teon.

Materia on usein kovaa ja kylmää. Entä jos maailmassa ei olisi lainkaan lämpöä? Maailma olisi silloin kylmää ja pimeää. Kylmässä kaikki jähmettyy. Ei kukaan jaksaisi elää sellaisessa maailmassa. Miksi lisäisimme maailmaan kylmyyttä? Hakeudumme mielellämme lämpimien ihmisten luokse ja kartamme kylmiä. Danten helvetti oli kylmä, eikä kuuma. Lapsi tarvitsee lämpöä kasvaakseen itseään ja muita arvostavaksi ihmiseksi.

Materialismi vahvistaa ihmisten erillisyyttä ja yksinäisyyttä. Jokaisen tulee saada oma huone voidakseen nauttia yksin juuri hänelle sopivista materiaalisista eduista. Huoneiden lukumäärällä mitataan kansakunnan vaurautta. Me jopa eristämme pienet lapset omiin huoneisiinsa, mikä kauhistuttaa yhteisöllisten kulttuurien jäseniä. Oma huone ei ole itsestään selvästi hyvä asia. Mitä enemmän olemme omassa huoneessa, sitä enemmän sinne kaipaamme. Mitä enemmän omia huoneita, sitä vaikeampaa on olla yhdessä muiden ihmisten kanssa.

Tämä yksityisyyden arvostaminen on johtanut ojasta allikkoon. Kun jokaisella on jo pienestä pitäen omat huoneensa, sopeutuminen yhdessä elämiseen käy vaikeaksi. Monissa perheissä tämä on johtanut siihen, että perheenjäsenillä ei ole muuta yhteistä kuin ulko-ovi. Kaikilla on omat huoneensa, omat aikataulunsa, omat tietokoneensa ja puhelimensa ja myös omat makumieltymyksensä. Kuitenkin Yhdysvalloissa tehty tutkimus kertoo, että mitä enemmän perheellä on yhteisiä aterioita, sitä paremmin lapset voivat.

Hillitsemme materialismia korostamalla henkisiä arvoja. Yksi tärkeimmistä arvoista on juuri ystävällisyys:

Tarjolla on lukemattomia piiloon jääviä tai julkisia, mikroskooppisia tai valtavia, hetkellisiä tai kestäviä, pinnallisia tai syvällisiä tapoja, jotka tuovat toisen ihmisen elämään jotakin apua, helpotusta, iloa, toivoa, hyvinvointia, älyllistä tai henkistä kasvua, ja jopa ekstaasia. Tällainen suhde ei ole enkeleistä lähtöisin oleva poikkeus itsekkäiden ja taistelevien yksilöiden kurjassa maailmassa, vaan se on päinvastoin normaali tapahtuma, usein osa jokapäiväistä kanssakäymistämme ja perustuu ystävällisyyteen. (Ferrucci, 239).

Lähteet:

Ferucci, P. (2007). The power of kindness. New York: Tarcher/Penguin.

Kasser, T. (2002). The high price of materialism. Cambridge: The MIT Press.

Kasser, T. & Sheldon, K.M. (2000). Of wealth and death: Materialism, mortality salience, and consumption behavior. Psychological Science, 11, 348-351.

Koole, S. & van der Berg, A. (2001). Lost in wilderness: Terror management and the experience of nature. Käsikirjoitus, Free University of Amsterdam.

Ojanen, M. (2010). Hyvinvoinnin käsikirja, 2p. Helsinki: Kirjapaja.

Solomon, S., Greenberg, J.L., & Pyszczynski, T.A. (2004). Lethal consumption: Death-denying materialism. Teoksessa T. Kasser & A. D. Kanner (toim.) Psychology and consumer culture. The struggle for a good life in a materialistic world. Washington, DC: APA, 127-146.

Wilkinson, R. & Pickett, K. (2010). The spirit level. Why equality is better for everyone. Lontoo: Penquin.

Uudistava usko (2011)

Uudistava usko. 2011. Perussanoma Oy. 258s.
ISBN 978-951-888-584-2

Katso myös teoksen parikirja Ahdas ateismi (2011)!

Psykologian professori Markku Ojasen ateismia ja uskoa käsittelevän parikirjan itsenäinen toinen osa. Kirjassa pohjaudutaan tutkimukseen siitä, mitä tiedetään ihmisten käyttäytymisen syistä ja hyvinvoinnista. Miten uskonto (lähinnä kristinusko) näkyy moraalissa ja hyvinvoinnissa? Mitä ihmiset tekevät ja mitä he kokevat? Miten he perustelevat tekojaan?

Onnellisuusprofessorin päiväkirja (2009)

Onnellisuusprofessorin päiväkirja. 2009 Kauniainen: Perussanoma Oy. 328s.
ISBN 978-951-888-503-3

Onnellisuus on arvoituksellista, mutta samalla jotakin aivan arkista. Onni pakenee, mutta silti sen eteen voidaan tehdä jotakin. Onnellisuus on arkielämässä jossakin taustalla, mutta kuitenkin hyvin lähellä. Onnea on vaikea määrittää, mutta silti jokainen sen tuntee ja tietää. Mikä lopulta on ihmisen tila? Ovatko ihmiset onnellisia vai onnettomia?

Professori Markku Ojanen on pitänyt onnellisuudesta yli sata luentoa ja kirjoittanut aiheesta kolme kirjaa. Teema jaksaa kuitenkin yhä kiinnostaa ja yllättää uusilla näkökulmilla. Onnellisuuusprofessorin päiväkirjassa kysymys on hyvästä elämästä, hyvinvoinnista ja elämän mielekkyydestä. “Joskus olen jopa kiivastunut jostakin asiasta. Silloin olen purkanut sen päiväkirjaan, näinhän moni muukin tekee. Mitä enemmän onnellisuutta pohtii, sitä yllättävämpien asioiden huomaa siihen kietoutuvan.

Hyvinvoinnin käsikirja (2009)

Hyvinvoinnin käsikirja. 2009. Kirjapaja.
ISBN 978-951-607-904-5
ISBN 978-952-247-127-7 (Paratiisipokkarit)

Hyvinvoinnin käsikirjan kuviot (776 latausta) , Hyvinvoinnin käsikirjan lähdeluettelo (744 latausta)

Pyrimme parantamaan hyvinvointiamme monin tavoin, esimerkiksi liikunnalla, syömällä ja monenlaisilla hoitomuodoilla. Eri keinoilla on erilaisia vaikutuksia, ja myös vaikutusten kesto vaihtelee. Miten hyvinvointiaan ja onnellisuuttaan sitten kannataisi edistää? Millä keinoilla vaikkapa mielialaa pitäisi yrittää kohottaa? Entä voitaisiinko yhteisöjen tai jopa kokonaisten kansakuntien onnellisuutta kohentaa jollain tavoin?

Markku Ojanen selvittää teoksessaan erilaisia hyvinvointiin vaikuttavia psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä. Hyvä uutinen on se, että hyvin monenlaiset hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävät keinot ja menetelmät ovat osoittautuneet tuloksekkaiksi. Voimme valita itsellemme parhaat keinot tarpeidemme ja tavoitteidemme mukaan.

Hyvinvoinnin käsikirjan lähdeluettelo (744 latausta)

Hyvinvoinnin käsikirjan kuviot (776 latausta)

Tekstiin liittyvät kuviot. Jos lähdettä ei ole mainittu, kyseessä on oma tutkimukseni. Tarkat lähteet löytyvät lähdeluettelosta.

Naiset ja liikunta

Kirjoitettu vuonna 2000 naisten liikkumistä käsittelevään kirjaan, mutta en ole asiasta kuullut mitään, vaikka lähetin tekstin kustantajalle. Oli toki omituista, että naista ei löytynyt kirjoittajaksi.

Historiaa

Naisten aseman kohentuminen näkyy myös liikunnassa. Luin juuri kirjan Pariisin Olympialaiskisoista (1924). Siinä Toivo Aro kirjoittaa kauniisti: “Tämä urheilumuoto (uinti) niin erinomaisesti sopii myös naisille ja vetää heitä mukaan olympialaisiin kisoihin. Siinä suhteessa ei mitään muuta urheilua voi verratakaan uintiin” (s. 510). “Uinti on molempien sukupuolien urheilua. Naisten uimakilpailut alkavat muodostua yhä suuremmoisemmiksi ja tulevat varmaan saavuttamaan tasa-arvoisuuden miesten kilpailujen kanssa. Sitä kehitysmahdollisuutta ei ole yleisurheilussa, sillä naisten kilpailut juoksuissa, hypyissä ja heitoissa eivät onneksi ole saavuttaneet kannatusta.” (ss. 525-526). Parhaat naiset uivatkin Pariisissa lujempaa kuin suomalaiset miehet tuohon aikaan. Naisten juoksuja olympialaisissa paheksuttiin yleisesti. Jo 800 metriä oli heille liian pitkä matka. Tätä käsitystä tuki se, että esimerkiksi Amsterdamissa (1928) yhtä ruotsalaista naista lukuunottamatta kaikki maaliintulleet tuupertuivat lähes tiedottomina kentälle. Näin jälkikäteen arvioituna kyse oli varmaankin liian vähäisestä harjoittelusta. Tänään naiset juoksevat maratonin ja ovat maalissa täsmälleen yhtä hyvässä kunnossa kuin miehet. Muutos suhtautumisessa naisten liikuntaan on ollut viimeisten vuosikymmenten aikana valtava. Naisille sopimattomia lajeja ei enää juuri ole. Mäenlaskua naiset eivät paljonkaan harrasta, mutta jos harrastajia löytyy, on laji ilman muuta avoin naisille. Paini tuntuu yhä jotenkin naisille sopimattomalta. Tuskin se on sen kummempi laji kuin nyrkkeily tai karate, joita naiset paljonkin harrastavat. Nyrkkeilyn ja osin karatenkin sopivuutta sen paremmin miehille kuin naisillekaan voidaan perustellusti epäillä. Moottoriurheilussa naisia näkyy samoin vähän, mutta tämä ei varmaankaan johdu siitä, etteivätkö naiset voisi näitäkin lajeja harrastaa. Alunperin naisille sopivina pidettiin lajeja, jotka olivat sulavia ja pehmeitä. Ensimmäisiä hyväksyttyjä lajeja olivat kaunoluistelu, uinti, miekkailu, tennis ja voimistelu. Olympiakisoihin nämä lajit tulivat 1908, 1912, 1920, 1924 ja 1928 (voimistelunäytöksiä oli jo sitä ennen). Naisten yleisurheilu tuli olympiakisoihin 1928. Aluksi sopivia olivat taito- ja tarkkuusajit, sitten vähitellen myös nopeutta vaativat lajit. Ensimmäinen varsinainen voimalaji, kuulantyöntö, tuli olympiakisoihin Lontoossa 1948. Viimeisimpänä mukaan ovat tulleet kestävyyslajit ja taistelulajit (poikkeuksena miekkailu).

Liikunnan harrastaminen

Tasa-arvo näkyy myös väestön liikuntaa kuvaavissa tutkimuksissa. Miesten ja naisten välillä ei ole suuria eroja liikuntaharrastusten määrissä. Sekä miehille että naisille liikunta on yksi tärkeimmistä harrastuksista. Kun olen tutkimuksissani tehnyt sekä miehille että naisille kysymykset (1) Miten huolehdit hyvinvoinistasi ja hyvästä olostasi ja (2) Millaiset asiat tuottavat sinulle iloa? Mikä saa sinut tuntemaan itsesi todella tyytyväiseksi ja onelliseksi? tuli kumpaankin runsaasti liikunnan kuvauksia. Ensimmäiseen kysymykseen 32% naisista  antoi liikunta-aiheisia vastauksia, jonka lisäksi 23% mainitsi ulkoilun, josta varmaankin suurin osa oli kävelyä kodin lähipirissä. Iloa liikunnasta tai ulkoilusta sai 5% naisista. Miehillä vastaavat luvut olivat korkeampia. Hyvinvoinnista liikunnan avulla huolehti 64% ja lisäksi 10% ulkoili. Ilon aiheena liikunnan mainitsi 15% miehistä. Näitten lukujen valossa miehet kokivat liikunnan jonkin verran tärkeämpänä kuin naiset. Kyseessä ovat spontaanisti annetut vastaukset, joten on mahdollista, että muutamilta on voinut liikunta unohtua vastauksia annettaessa. Silti syntyy vaikutelma, että monille liikunta on sittenkin enemmän velvollisuutta kuin jotakin iloista tai hauskaa. naiset-ja-liikunta-1 Kuvio 1. Erään yrityksen työntekijöiden arvio harjoitetun liikunnan määrästä (graafinen 0-100 -asteikko) naiset-ja-liikunta-2 Kuvio 2. Erään yrityksen työntekijöiden arvio omasta fyysisestä kunnosta (graafinen 0-100 -asteikko) Kuvioissa 1 ja 2 on esitetty erään suurehkon yrityksen työntekijöiden (497 henkilöä) kuvaus liikunnan määrästä ja fyysisestä kunnosta. Miesten ja naisten välillä ei ollut suuria eroja. Miehet arvioivat fyysisen kuntonsa hiukan paremmaksi kuin naiset. Kuvioiden korkeinpia pylväitä vastaavat asteikon kohdat olivat seuraavanlaisia:
naiset-ja-liikunta-3
Koko väestöä kuvaavissa otoksissa naiset liikkuvat miehiä hiukan enemmän. Kaksi kertaa viikossa liikkuvia naisia oli v. 1997 65% ja miehiä 61% (Godenhjelm ym.). Eniten liikkuvat nuorimmat ja eläkeikää lähestyvät ikäryhmät. Miehillä koulutus lisää liikuntaa, naisilla tällaista yhteyttä ei ole havaittavissa. Kokonaisuutena liikunta on lisääntynyt viimeisten 20 vuoden aikana. Miesten ja naisten välillä on yhä melko selviä lajieroja. Naisten lajeja ovat kävely, pyöräily, aerobic, jumppa ja lenkkeily (juokseminen ja hiihto). Miesten lajeja ovat ovat kävely, pallopelit, lenkkeily ja kuntosalilla käynti. Yksinomaan naisten ja miesten lajeja ei juuri enää ole. Kenties selvin naisten laji on aerobic, jota miehet harrastavat vähän. Lajit kuvastavat myös niihin liittyviä tavoitteita. Naisilla korostuvat terveydelliset tekijät ja kauneus, miehillä voima ja kestävyys sekä osin yllättäen myös sosiaalinen yhdessäolo. Kun tein em. suuressa yrityksessä kyselyn liikunnan koetuista vaikutuksista, miehet saivat liikunnasta naisia enemmän seuraavia asioita:
  • antaa ystäviä
  • vie ajatukset pois ikävistä asioista
  • kohottaa itsetuntoa
  • parantaa työkykyä
  • sen sijaan eroja ei ollut kysymyksissä
  • edistää fyysistä kuntoani
  • parantaa mielialaani
  • edistää mielenterveyttäni
  • antaa vaihtelua
  • auttaa rentoutumaan
  • parantaa stressinsietoni
  • auttaa laihduttamaan
Yleensäkin liikunta antoi merkittävästi kaikkia yllä mainittuja asioita. Miehet arvostivat liikuntaa kuitenkin hiukan enemmän kuin naiset; he kokivat saavansa liikunnasta jonkin verran enemmän hyötyä kuin naiset. Usko liikunnan myönteisiin vaikutuksiin oli erittäin vahva. Sekä miesten että naisten mielestä liikunta edisti sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä.

Liikunta ja hyvinvointi

Liikunnan vaikutukset fyysiseen terveyteen ovat tutkimusten mukaan selviä. Runsaasti liikkuvat sairastavat vähemmän ja elävät pitempään kuin vähän liikkuvat. Tulos pätee sekä miehiin että naisiin. Vaikuttaako liikunta myönteisesti myös psyykkiseen hyvinvointiin ja mielenterveyteen? Edellä on jo todettu, että näin ihmiset yleisesti uskovat. Tuskin liikunnan harrastaminen olisi niin yleistä, ellei se tuntuisi enimmäkseen mukavalta, jopa hauskalta. Liikunta auttaa rentoutumaan, parantaa mielialaa ja vie ajatukset pois ikävistä asioista. Tämän osoittavat myös tutkimukset. Liikunnan aikana mieliala kohenee ja vaikutus saattaa kestää jopa useita tunteja. Liikunnalla on välittömiä myönteisiä vaikutuksia mielialaan vain silloin, kun se on mielekästä ja omaehtoista. Pakkoliikunta ei synnytä myönteisiä vaikutuksia. Tämä on hyvä muistaa, kun puhutaan liikunnan vaikutuksista. Joillekin liikunta voi olla suoranaista piinaa. Mitä enemmän liikunnassa on pakonomaisuutta, sitä enemmän se laskee mielialaa. Fyysinen kunto nousee pakollisessa liikunnassakin, mutta se tapahtuu mielialan kustannuksella. Monien tutkimusten mukaan liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin välillä on positiivinen yhteys. Paljon liikkuvat ilmoittavat hyvinvointinsa paremmaksi kuin vähän liikkuvat. Tulos ei kuitenkaan ilman muuta tue tulkintaa, jonka mukaan liikunta edistää psyykkistä hyvinvointia, koska on mahdollista, että ennestään hyvinvoivat jaksavat panostaa myös liikkumiseen. Liikunnan pitkäaikaisvaikutusten tutkiminen edellyttää huolellisia tutkimusmenetelmiä. Tavallisesti kahdesta ryhmästä toinen osallistuu liikuntaohjelmaan ja toinen on ns. kontrolliryhmä. Kontrolliryhmä liikkuu niin kuin ennenkin. Parhaimmillaan ryhmät on jattu täysin satunnaisesti näihin kahteen ryhmään. Tällä tavoin tehdyt tutkimukset osoittavat, että liikuntaan osallistuvien psyykkinen hyvinvointi voi parantua kontrolliryhmään verrattuna. Erityisesti masennus vähenee liikunnan ansiosta. Tulokset ovat verrattavissa psykoterapiaan ja lääkehoitoon. Tulos saadaan kuitenkin vain silloin, kun kyseessä ovat vähintään lievästi masentuneet ihmiset ja kun he ovat liikunnallisesti passiivisia. Ennestään hyvinvoivilla ja liikunnallisilla ihmisllä liikunta ei juuri lisää psyykkistä hyvinvointia. Hyvinvoivan ihmisen on tyydyttävä liikunnasta saataviin “hyvinvointipiikkeihin”, joka ei ole ollenkaan vähäpätöinen asia. Liikunnalla saa hyvää mieltä halvalla monta kertaa viikossa. Ihmisten hyvinvoinnin taso pysyy varsin vakaana, ellei merkittäviä elämänmuutoksia tapahdu. Kielteiset tapahtumat laskevat tuota tasoa keskimäärin jonkin verran ja vastaavasti myönteiset nostavat. Useimmilla muutokset eivät ole pysyviä, vaan hyvinvoinnin taso palautuu entiselleen tai lähes entiselleen. Elämäntapahtumien vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä. Useimmat sopeutuvat vaikeisiin sairauksiinkin tai menetyksiin hyvin, mutta aina on niitä, joille hyvinvoinnin lasku jää pitkäaikaiseksi. Tavallisesti silloin on kyseessä useiden kielteisten asioiden kasautuminen. Optimaalista hyvän olon annosta, sen laatua tai määrää, ei tarkkaan tunneta. Ilmeisesti lähes mikä tahansa liikunta voi edistää psyykkistä hyvinvointia, jos se koetaan mielekkääksi. Liikunta voi olla hyvin kevyttä, vaikkapa tai chitä tai sitten happea kuluttavaa, intensiivistä liikuntaa kuten esimerkiksi aerobic, koripallo, juokseminen tai soutu. Toisin kuin etsittäessä liikunnan fyysisiä vaikutuksia, psyykkisiä vaikutuksia välittää liikkujan oma kokemus. Yleensä sellainen liikunta koetaan hyväksi, jotka tapahtuu riittävän usein ja kestää riittävän kauan. Kuitenkin liian usein tapahtuva liikunta koetaan helposti pakonomaiseksi. Sopiva määrä on hyvin yksilöllinen asia. Joku voi huoleti pelata tennistä tai golfia vaikkapa viisi kertaa viikossa ja nauttii siitä silti. Toiselle kaksi kertaa on sopiva annos. Liikunnan psykologisia vaikutuksia osoittaa kuitenkin se, että jo muutaman liikuntakerran jälkeen sekä fyysisen että psyykkisen kunnon uskotaan kohentuneen. Todellisuudessa fyysisen kunnon kohentuminen edellyttää useiden viikkojen säännöllistä ohjelmaa. Silloinkin esimerkiksi hapenottokyvyn muutos on vain 5-15 prosentin luokkaa. Tällaiset psykologiset tekijät tekevät liikunnan vaikutuksen tutkimisen kovin vaikeaksi. Kun ihminen lähtee mukaan liikuntaohjelmaan, hän uskoo sen tuottavan tuloksia ja luottaa niihin asiantuntijoihin, jotka ovat ohjelman suunnitelleet. Liikunnan vaikutuksia on lähes mahdotonta erottaa tällaisista tekijöistä. Tavallisen liikkujan kannalta tämä on täysin akateeminen kysymys, sillä liikunnan hyvä puoli on juuri siinä, että se voi tarjota monia asioita, kuten seuraa, tulosten saavuttamista, haasteita ja luontoelämyksiä.

Liikunnan päämuodot

Liikunnan muodot voidaan jakaa neljään pääryhmään niiden luonteen mukaan. Nämä neljä liikunnan muotoa ovat tavoitteiltaan aivan erilaisia. Autotelinen (omaehtoinen) liikunta imee mukaansa. Itse liikunta on niin huomiota vaativaa, ettei ajatus voi juuri karata sen ulkopuolelle. Tällainen laji vaatii suurta keskittymistä. Pallopelit ovat tällaisia. Niissä on koko ajan keskityttävä peliin. Myös tarkkuutta vaativat lajit, kuten ampuminen, ovat tällaisia. Oikeastaan missä tahansa keskittymistä vaativassa lajissa voi tapahtua tällaista. Liikunnan merkitys nousee sen aikaan saamasta “ajan riennosta” (engl. flow), jonka aikana unohtaa oman itsensä ja aika menettää merkityksensä. Elämysliikunnassa etsitään sellaisia liikuntamuotoja, joissa liikunta, sosiaalinen yhteys ja ympäristö tiivistävät tunnelman parhaimmillaan huippuelämykseksi. Tällaista liikuntaa harrastava voi tehdä haasteellisen retken, joka vaatii ponnisteluja, sitkeyttä ja yhteistyötä, mutta sen lisäksi luonto ja yhdessäolo luovat tunnelman, jota kuvaa sana elämys. Kyseessä on voimakas, ainutkertainen kokemus. Tavoitteellisessa liikunnassa liikunta on väline. Varsinainen tavoite on yleensä jokin muu, kuten hyvä kunto tai johonkin tapahtumaan tai kilpailuun osallistuminen. Jokainen liikuntasuoritus on osa tätä tavoitetta. Lenkille lähtijä ei mene nauttimaan juoksemisesta tai luonnosta, vaan toteuttamaan itselleen asettamiaan tavoitteita. Filosofinen liikunta ottaa vakavasti periaatteen “terve sielu terveessä ruumiissa”. Ihminen voi olla ehyt vain hoitaessaan ruumista. Tämä tapahtuu noudattamalla ohjelmaa, jossa sekä sielu että ruumis saavat oman osansa. Liikunta ei hoida vain ruumista, vaan myös sielua. Miten tämä tapahtuu perustellaan siinä filosofiassa, jota liikkuja noudattaa. Joskus johonkin liikuntaan liittyy sen harrastajan mielessä useitakin merkityksiä, esimerkiksi elämyksiä ja tavoitteellisuutta samanaikaisesti, mutta yleensä jokin näistä painottuu muita vahvemmin. Naisten ja miesten välillä ei varmaankaan ole suuria eroja näissä peruslaaduissa, vaikkakin edellä mainittu tutkimustulos viittasi siihen, että miehet etsivät selvemmin jotakin konkreettista hyötyä liikunastaan. Pallopelit ovat luonteeltaan hyvin autotelisia, niissä ihmisen oma minuus katoaa pelin aikana. Ihmiselle on historiansa aikana kehittynyt voimakas tietoisuus itsestään. Monien tutkijoiden mukaan tämä tietoisuus on korostunut juuri tällä vuosisadalla. Etenkin länsimainen ihminen haluaa tuntea oman sisinpänsä, oman minuutensa, mutta usein ahdistuu niistä puutteista tai vajavuuksista, joita hän mielestään huomaa verratessaan itseään muihin ja omiin tavoitteisiinsa. Liikunta tarjoaa toisaalta keinon päteä, hallita omaa minuuttaan, mutta myös mahdollisuuden irrottautua hetkeksi minuuteen kohdistuvista paineista. Miten lajit valitaan? Mikä merkitys on esimerkiksi persoonallisuuden piirteillä? Piirteillä on merkitystä siinä mielessä, että ne ovat kaikkien valintojan “takana”. Vaihtelunhaluinen ihminen etsii haastavia, uusia lajeja, sosiaalinen liikuntaa, jossa sosiaaliset kontaktit ovat mahdollisia. Kuitenkin muilla, usein satunnaisilla, tekijöillä on paljon suurempi merkitys. Tarjolla olevat mahdollisuudet, koti, kaverit, media ja kunkin ajan huippu-urheilijat vaikuttavat suuresti lajinvalintaan. Minun nuoruudessani melkein kaikki pojat hyppäsivät seivästä, koska Pentti Nikula hyppäsi maailmanennätyksen.

Liikunnassa vaikuttavat tekijät

Monasti korostetaan biologisia tekijöitä, kun puhutaan liikunnan vaikutuksista hyvinvointiin, mutta näiden merkitys on toissijainen. Ne ovat seurauksia alla kuvatuista tekijöistä. Tetenkin mielialan kohoaminen on samalla biologinen tapahtuma, mutta sen saavat aikaan psykologiset ja sosiaaliset tekijät. 1. Kulttuuri. Voi tuntua oudolta, kun kulttuuri nimetään liikunnassa vaikuttavaksi tekijäksi, mutta jos a.o. kulttuuri ei pidä arvossa liikuntaa, se ei edistä hyvinvointia. Jos kaikenlainen liikkuminen nähdään ihmisen kannalta hölmönä ja turhana, ei kukaan lähde ehdoin tahdoin itseään häpäisemään. Jotta liikunta voisi vaikuttaa hyvinvointiin, sen täytyy olla kulttuurissa hyväksyttyä. Monissa kulttuureissa pyylevyys on yhä arvokas asia ja osoittaa, että ihminen on varakas ja pystyy syömään niin paljon kuin haluaa. Oikein varakas pystyy järjestämään itselleen kantajan pienellekin matkalle. Hieno nainen ei koskaan hikoile. Jos kulttuuri ei hyväksy naisilla niukkaa vaatetusta, moni liikuntamuoto tulee lähes mahdottomaksi. 2. Mielekkyys. Kun yksilö voi hyväksyä vallitsevat kulttuurin arvostukset, hän voi kokea ne myös omalla kohdallaan mielekkäinä. Kuitenkin on aina ihmisiä, jotka pitävät liikuntaa eri syistä tarpeettomana tai jopa mielettömänä. Mielettömyyden kokemus syntyy helposti ulkoisen pakon kokemisesta. Liikuntaohjelmissa joudutaan aina tasapainoilemaan rajalla, jossa ohjelman tiukkuus voi kääntyä pakoksi. Pakkoliikunta liikunta ei edistä kenenkään hyvinvointia. 3. Auktoriteetti. Sosiaalipsykologisilla tekijöillä on suuri vaikutus liikunnan kokemiseen. Keskeisin tekijä on se auktoriteetti, jonka tukemana tai ehdottamana liikuntaa harrastetaan. Jos asiantuntija ehdottaa liikuntaa, sen arvo nousee huomattavasti. Liikunnasta voi tulla hoitoa muiden hoitojen joukossa. 4. Palaute. Aivan samoin kuin kaikessa toiminassa liikunnasta koettuun mielihyvään vaikuttavat ne palautteet, joita liikkuja saa sekä muilta että itseltään. Valmentajat, toverit ja yleisö kannustavat jatkamaan. Myös liikuntaa harrastava kannustaa itse itseään eri tavoin. Voipa hän palkita itsensä liikunnan jälkeen jollakin konkreettisella palkkiolla (makupala, juoma). Palautteeksi on laskettava myös oman kehon jatkuvasti antama palaute. 5. Sosiaaliset tekijät. Monessa liikuntalajissa sosiaalinen yhdessäolo on oikeastaan tärkeämpää kuin itse liikunta. Ryhmä voi jopa vaihtaa liikuntamuotoa, mutta kokemus pysyy silti myönteisenä. Suuri osa liikunnan merkityksestä tulee joko ryhmänä tehdyistä suorituksista tai “yhteen pelaamisesta” sen eri muodoissaan. Monasti myös liikuntatilanteen jälkeen tapahtuva yhdessäolo on tärkeätä, jopa joskus tärkeämpää kuin itse liikunta. 6. “Autotelinen” kokemus eli flow. Liikunnassa ajan merkitys häviää, toiminta imee mukaansa. Tämä “tiedottomuuden tila” on ihmiselle jollakin tavalla mieluinen, vaikka sen aikana ei itseään ja olemistaan tiedosta. Jälkeenpäin tuo vaihe tuntuu hyvältä. Mieluisa työ tai harrastaminen on autotelista. Mahdollisesti juuri vapautuminen jatkuvasta oman minän tarkkailusta ja arvioimisesta koetaan vapauttavana asiana. 7. Hallinnan kokemus. Tässä on jotakin samaa kuin edellä on kuvattu, mutta myös jotakin erilaista. Liikuntaan liittyy lähes aina kehon hallintaa tai tuloksellisuuden kokemista. Joillekin jo pelkkä osallistuminen voi olla voitto vuosien laiskottelun jälkeen. Jollekin liikunta merkitsee taidon kasvamista, toiselle havaittavaa kunnon lisäystä. Juoksu alkaa kulkea yhä kevyemmin. Tähän kokonaisuuteen voidaan lukea myös se oman kehon antama palaute, joka herkästi vastaa siihen, mitä kulloinkin tehdään. Toiseksi voidaan puhua liikunnasta, jolla on filosofisia ulottuvuuksia (esimerkiksi jooga). Liikuntaa harrastava kokee saavuttavansa tasapainotilan joko itsensä tai ympäristönsä suhteen. Tähän ryhmään voidaan lukea myös sellainen liikunta, joka on luonteeltaan kuin ongelmanratkaisua ja tarjoaa siten myös älyllisiä haasteita. 8. Huippukokemukset. Tässä vaiheessa ihminen tiedostaa kokevansa jotakin ainutlaatuista ja erikoista. Maratonilta maalin saapuva kärsii suoranaista tuskaa, mutta samalla hän kokee jotakin aivan ainutlaatuista. Kysymys on oman itsensä ylittämisestä ja voittamisesta. Kyseessä voi olla myös puhdistava, katarttinen kokemus, jolloin ihminen ikään kuin ylittää, tyhjentää tai vapauttaa itsensä. Nämä tekijät vaikuttavat usein yhdessä. Kun tulkinnat vielä koko ajan vaihtuvat ajan myötä, on uskallettava sanoa suoraan, että liikunnan vaikutusmekanismien selvittäminen on mahdoton tehtävä. Tulkinnat rakentuvat kulloinkin vallitsevan tulkintakehyksen mukaan. Niiden uskottavuus on aina sidoksissa kunkin aikakauden tieteelliseen kulttuuriin.

Liikuntakulttuuri

Kulttuurin merkitystä ei voida yliarvioida. Voimme suhtautumisessa liikuntaan erottaa viisi erilaista liikuntakulttuuria. Nämä on esitetty suunnilleen siinä järjestyksessä kuin ne historiassa tulevat esiin. 1. Liikunnan luonnollisuus. Liikkuminen on välttämätön osa elämää. Liikkumiskyvytön ihminen on hyödytön, eikä voi tulla toimeen. Koko heimo on jatkuvassa liikkeessä ravinnon perässä. Tällaisessa kulttuurissa arvostetaan taitavaa metsästäjää ja taistelijaa. Metsästys ja taistelu edellyttää nopeutta, voimaa ja kestävyyttä. Liikunnan eri muodoissa näkyvä sankaruus liittyy lähes yksinomaan miehiin. Naisilla voidaan arvostaa kestävyyttä. 2. Spartalainen malli. Joissakin kulttuureissa liikunta nousee suureen arvoon, koska sen avulla kansakunta vahvistuu ja voi puolustaa itseään sekä valloittaa uusia alueita. Tässä mallissa arvostetaan kaikenlaisia liikuntasuorituksia. Tälle perustalle syntyivät myös Olympian kisat. Liikuntaa kuuluu ensisijaisesti miesten kasvatukseen, mutta myös naisille voi olla omat ohjelmamansa kuten Spartassa olikin. 3. Gentelman-lady -malli. Erityisesti Englannissa urheilu liittyi yläluokkien elämään. Kyseessä oli ennen muuta ajavietteen tarve, mutta myös halukkuutta osoittaa henkisen kunnon lisäksi ruumiin kuntoa. Tämäkin liikuntakulttuuri kuului ensi sijassa miehille, mutta myös naiset harrastivat joitakin hienostuneita liikunnan muotoja. 4. Terveysmalli. Jo 1800-luvun puolella esiintyi lääkäreitä, jotka korostivat liikunnan merkitystä. Kuitenkin vasta viime vuosikymmeninä on levinnyt ajatus, jonka mukaan liikunnan tehtävä on edistää väestön terveyttä. Yhteiskunnan tehtävä on luoda mahdollisimman hyvät puitteet harjoittaa terveyttä edistävää liikuntaa. Jokaisen kansalaisen velvollisuus on hoitaa omaa kuntoaan. Liikkumattomuus on sairauteen verrattava tila, joka vaatii tehokasta, asiantuntijakeskeistä hoitoa. Malli on hyvin tasa-arvoinen ja edellyttää sekä naisten että miesten liikkuvan terveytensä vuoksi. 5. Yksilökeskeinen malli. Aivan viime vuosina on alettu korostaa liikunnan merkitystä elämysten antajana. Tämä liittyy länsimaisen kultuurin kehitykseen, jossa elämyksiä myydään paketteina ja ihmiset uskovat niitä tarvitsevansa. Ihmisellä on oikeus nauttia elämästä, kokea elämäyksiä ja haastaa itseään. Liikunnasta on tullut keskeinen uuden elämäntavan symboli. Ihminen on tämän tulkinnan mukaan oman elämänsä herra. Hän saa tehdä omalla kehollaan mitä haluaa. Tätä tulkintaa kuvastavat hyvin ne lukuisat julkaisut, joita viime vuosina on alkanut ilmestyä. Malli on tasa-arvoinen; se ei erottele miehiä ja naisia. Kaikki viittaa siihen, että tulevaisuudessa liikunnassa painottuvat sekä terveys- että elämysnäkökulmat. Parhaana koetaan sellainen liikunta, jossa nämä molemmat toteutuvat. Miesten ja naisten välillä ei tässä suhteessa tule olemaan suuria eroja, joskin on todennäköistä, että miesten ja naisten lajit eroavat jossain määrin toisistaan. Liikunnan merkitys ihmisen hyvinvoinnin kannalta on arvoituksellinen asia. Jos kaikki ihmiset liikkuvat säännöllisesti, voidaan olettaa, että fyysinen terveys kohoaa. Kun terveet ihmiset voivat myös psyykkisesti keskimäärin paremmin kuin sairaat, tulisi myös väestön psyykkisen hyvinvoinnin kohota. Kun kuitenkin ihmisen onnellisuuteen liittyy sopeutumis- tai tottumisperiaate, ei liikunnasta tule mitään patenttiratkaisua ihmisen onnellisuuteen. Suomalaisittain ihanan lämpimissä, suorastaan paratisimaisissa ,olosuhteissa elävät ihmiset eivät ole sen onnellisempia kuin muutkaan. Liikunnassa, samoin kuin monissa muissakin asioissa näyttää vallitsevan kaksi periaatetta. Hyvinä koettujen asioiden lisääminen omassa elämässä edistää hyvinvointia. Vähän liikkuva ihminen kohottaa hiukan mielialaansa säännöllisen liikunnan aloitettuaan. Osa tästä muutoksesta saattaa jäädä pysyväksi. Toiseksi monet asiat noudattavat eräänlaista optimiperiaatetta. Liikunta voi tuntua hyvältä vain silloin, kun on välillä liikkumatta. Työkseen jatkuvasti liikkuva ei ole muita onnellisempi. Optimitila taas on hyvin yksilöllinen asia. Jollekin jo vähäinenkin liikkumattomuus tuntuu pahalta, toinen kestää pitkiäkin aikoja, jopa koko elämä voi olla aivan hyvää ilman, että siihen kuuluu mitään liikuntaharrastuksia. Liikunnan arvoa ei pidä vähätellä, mutta ei myöskään korostaa liikaa. Psyykkistä hyvinvointia edistävä liikunta
  • on haasteellista
  • perustuu omaehtoisuuteen
  • luo myönteisiä odotuksia
  • on säännöllistä
  • antaa mahdollisuuden spontaanisuuteen
  • vastaa liikuntamieltymyksiä
  • soveltuu liikkujan tarpeisiin
  • antaa palautetta tuloksista
  • tuottaa mielihyvää
  • tarjoaa sosiaalisia kontakteja
  • kannustaa jatkamaan
  • tuottaa ainutkertaisia elämyksiä
Kirjallisuus
  • Aro, T. (1924). Uintikilpailuista Olympialaisissa kisoissa. Teoksessa L. Pihkala ja M. Jukola (toim.) Olympialaiskisat ennen ja Pariisissa 1924. II osa. Porvoo: WSOY.
  • Godenhjelm, P., Anttila, R., Vihko, V. & Uutela, A. (1999). Väestön liikunta Suomessa 1978-97: Liikunta osa arjesta yhä useammalle. Liikunta ja tiede, 36, 42-45
  • Ikonen, S. (1992) Liikunta ehkäisee masennusta. Liikunta ja tiede, 29, 4-8.
  • Kirjonen, J. & Aro, S. (1982) Liikunta-aktiivisuus ja psyykkinen hyvinvointi. Liikunta ja tiede, 21, 164-168.
  • Klen, T., Jylhä, A., Järvikallio, K. & Kulmala, A. (1997). Laitoskuntoutuksen ja omakohtaisen kunto-ohjelman vaikutukset liikuntaan, fyysiseen kuntoon ja psyykkiseen hyvinvointiin. Huoltoliiton julkaisuja 1/9.
  • Lammasniemi, K. (1997). Liikunta mukaan mielen hoitoon. Liikunta ja tiede, 34, 46-49.
  • Ojanen, M. (1994). Liikunta ja psyykkinen hyvinvointi. Helsinki: Liikuntatieteellisen seuran moniste nro 19.
  • Ojanen, M. (1995). Liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteyksiä. Teoksessa T. Lintunen, K. Koivumäki & H. Säilä (toim.) Jalka potkee, mieli notkee. Liikunta mielenterveyden tukena. Helsinki: Suomen Mielenterveysseura, ss. 9-27.
  • Ojanen, M. (1995). Liikunnan ja työn vaikutukset psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Teoksessa O. Korhonen, R. Kukkonen, V. Louhevaara & J. Smolander (toim.) Liikunnasta työkykyä ja hyvinvointia – periaatteita ja käytännön esimerkkejä. Helsinki: Työterveyslaitos, ss. 44-51.
  • Ojanen, M. (1997). Liikunta ja hyvinvointi. Liikunta ja tiede, 34, 8-13.
  • Ojanen, M. (1997). Liikunta mielenterveyspotilaan avohoidon tukena -projekti. Liikunta ja tiede, 34, 18-19.
  • Ojanen, M. (1999). Liikkuva voi hyvin – vai hyvinvoivako liikkuu? Liikunta ja tiede, 36, 6-11.
  • Ylén, H. & Ojanen, M. (1997). Mielenterveyskuntoutuja ja hyvinvointi. Liikunta ja tiede, 34, 13-15.

Liikunnan uudet haasteet

Aineistoa teemaseminaariin Mielenterveys ja liikunta: Uudet haasteet. Erityisliikunnan neuvottelupäivät 4.5.11. 2002

Liikunta ja psyykkinen hyvinvointi

Sekä Suomessa että muualla maailmassa tehdyt tutkimukset osoittavat, että liikunnasta saatu terveyshyöty on huomattavan suuri. Hyväkuntoinen, liikuntaa harrastava ihminen on vähän liikkuviin verraten terveempi ja elää kauemmin. Ovatko vaikutukset yhtä suotuisia sielun tai mielen kannalta? Kuuluuhan vanha sanonta, että terveessä ruumissa on terve sielu. Tätä yhteyttä pidetään arkisessa keskustelussa itsestään selvänä. Ihmiset arvioivat liikunnan erilaisissa kyselyissä hyödylliseksi. Mitä aktiivisemmin liikuntaa harrastaa, sitä lujemmin uskoo sen myönteisiin vaikutuksiin.
Liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinin yhteys ei kuitenkaan ole itsestään selvä asia, vaan toteutuu vain tiettyjen ehtojen vallitessa.

Olen omissa tutkimuksissani todennut, että paljon ja vähän liikkuvien välillä on psyykkisen hyvinvoinnin mittareilla melko suuri ero. Tällainen tulos ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, koska on mahdollista, että hyvinvoivat ryhtyvät harrastamaan liikuntaa toisin kuin “pahoinvoivat”, jotka eivät jaksa harrastaa mitään muutakaan. Tutkimustulokset tukevat tulkintaa, jonka mukaan vaikutukset käyvät molempiin suuntiin.

Onneksi eri puolilla maailmaa on kuitenkin tehty kymmeniä kokeellisia tutkimuksia, jotka perustuvat koe- ja kontrolliryhmän käyttöön. Niissä on osoitettu, että liikunta vaikuttaa masennukseen, ahdistukseen, itseluottamukseen, vireyteen, stressin sietoon ja älylliseen suorituskykyyn. Luettelo on karkeasti vaikutusten suuruuden mukaisessa järjestyksessä. Vaikutus masennukseen on selkein, kun taas vaikutukset stressin sietoon ja älylliseen suorituskykyyn ovat melko vähäisiä ja ristiriitaisia.

Myönteinen vaikutus tulee esiin sekä välittömästi yhden liikuntakerran että pitempään kestäneen liikunnan jälkeen. Jokainen liikuntaa harrastanut tietää itsekin, että välittömästi liikunnan jälkeen olo tuntuu yleensä raukealta ja hyvältä.

Suurin osa tutkimuksista on koskenut aerobista, happea kuluttavaa, liikuntaa, jollaista on esimerkiksi juokseminen, pyöräily, squash, koripallo ja aerobic. Myös kevyempi, anaerobinen, liikunta näyttää vaikuttavan myönteisesti etenkin masennukseen. Näin lähes mikä tahansa kohtuullisen intensiivinen liikunta edistää psyykkistä hyvinvointia.

Liikunnan vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin ovat sekä epäsuoria että suoria. Ahdistuneen, itseään vähättelevän ihmisen ei ole helppo olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Ahdistuksen väheneminen, itseluottamuksen kasvu ja stressin siedon paraneminen helpottavat sosiaalista kanssakäymistä. Monet liikuntamuodot tarjoavat mahdollisuuden sosiaalisiin kontakteihin. Pallopelit ovat hyvä esimerkki. Itsekäs omaan pussiin pelaaminen herättää muissa ärtymystä. Tällainen pelaaja saa selkeää palautetta tyylistään. Vastaavasti yhteishenkeä edistävä pelaaja saa kiitosta omasta tyylistään. Jopa yksilölajit antavat mahdollisuuden yhteistoimintaan ja yhdessäoloon. Lenkkeilijät liikkuvat porukoissa ja menevät yhdessä saunaan lenkin jälkeen.

Liikuntaharrastusten arvoa sosiaalisen kanssakäymisen edistäjänä lisää se, että sen piirissä voidaan taidolliset erot hyväksyä. Silloin kun kyseessä on nimenomaan harrastus eikä kilpaurheilu, harrastajat saavat olla taidoiltaan erilaisia. Puulaakijoukkueessa sosiaalinen yhteys on usein tärkeämpää kuin taitojen osoittaminen ja vertailu. “Huuliveikko” on porukalle tärkeämpi kuin hyvä pelaaja. Tällaisen suoritusten arviointia karttavan alueen merkitys kasvaa sitä mukaa, kun yhteiskunnassa keskinäistä kilpailua painottava yksilökeskeisyys korostuu.

Mikä liikunnassa vaikuttaa? Kun sekä lyhyet että pitkät, sekä kevyet että intensiiviset liikuntaohjelmat vaikuttavat myönteisesti psyykkiseen hyvinvointiin, on tuloksen tulkinta vaikeata. Mikä on se tekijä, joka saa tuon myönteisen vaikutuksen aikaan? Tarjolla on runsaasti sekä psykologisia että fysiologisia selityksiä. Liikunnan tiedetään lisäävän kehon välittäjäaineita, endorfiineja, jotka yleensä ovat mukana silloin, kun ihmiselle tapahtuu jotakin myönteistä. Liikunta edistää fyysistä kuntoa. Se parantaa keuhkojen hapenottokykyä ja sydämen kuntoa. Syke laskee ja paino putoaa. Näillä voi olla ainakin välillistä vaikutusta psyykkiseen hyvinvointiin. Ainakin keskimäärin pitää paikkansa, että terveessä ruumiissa on terve sielu. Kuitenkin jo pelkkä ajatusleikki riittää osoittamaan, että pakkoliikunta ei saa aikaan psyykkistä hyvinvointia. Pakollinen, päivittäinen, ohjelma saisi kansalaiset erittäin huonolle tuulelle, vaikka kunto kohentuisikin.

Psykologisena selityksenä on varteenotettava se hallinnan kokemus, joka liikuntaan liittyy. Mitä täsmällisemmin, sulavammin tai voimakkaammin oman kehonsa saa liikkeelle, sitä paremmalta se tuntuu. Tulee tunne, että oma keho on hallinnassa, se tottelee sille annettuja käskyjä. Hallinnan kokemusta synnyttävät myös fyysisen kunnon kohentuminen, painon aleneminen, parantunut yöuni, vireyden lisääntyminen ja monet muutkin kehon antamat tuntemukset. Hallinnan kokemusta tuottaa monille tunne siitä, että on saavuttanut jonkin tavoitteen. Olen jaksanut kävellä 10 km tai peräti juosta maratonin.

Elämän hallintaa voi synnyttää myös se, että liikunnan avulla voi saada itselleen ystäviä ja vaihtelua. Monet liikuntamuodot edellyttävät yhteistoimintaa sekä itse liikunnassa että myös liikuntatilanteiden valmistelussa. Jotkut liikuntamuodot (triathlon, laskuvarjohypyt, vuorikiipeily) vaativat pelkojen voittamista ja antavat suoranaisia huippuelämyksiä.

Liikuntamuotojen runsaus antaa nykyajan ihmiselle mahdollisuuden toteuttaa itseään juuri hänelle sopivalla tavalla.

Kun edellä kuvatut liikunnan vaikutukset kootaan yhteen saadaan seuraava luettelo

0. Myönteiset odotukset ja käsitys liikunnan hyödyllisyydestä
1. Kehon kokonaisvaltainen reaktio
2. Välittömät mielihyvän kokemukset
3. Mielialan kohentuminen
4. Hallinnan kokemuksen syntyminen
5. Fyysisen kunnon kohentuminen
6. Terveyden tilan paraneminen
7. “Huippuelämysten” syntyminen

Luettelossa “myönteiset odotukset” ei varsinaisesti ole liikunnan seurausta, mutta koska se vaikuttaa merkittävästi siihen, miten liikunta vaikuttaa yksilön psyykkiseen hyvinvointiin, se on syytä laittaa luettelon kärkeen.

Huippuelämyksillä tarkoitetaan liikunnan yhteydessä syntyviä ainutkertaisia ja voimakkaasti vaikuttavia elämyksiä. Tällaisia voi syntyä esimerkiksi hyvin haasteellisen ja vaativan liikuntasuorituksen jälkeen. Myös ryhmän yhteinen liikuntasuoritus voi tuottaa tällaisen kokemuksen.

Liikunnalla on myös joitakin riskitekijöitä, jotka etenkin intensiivisessä liikunnassa voivat tulla esiin. Moniin liikuntamuotoihin sisältyy vammautumisen mahdollisuus. Tällaisten vammojen syntyminen aiheuttaa paitsi kipua, harmia ja epämukavuutta, myös masennusta siitä, ettei voi täysipainoisesti harrastaa liikuntaa.

Liikunta voi myös olla siinä määrin pakonomaista, että sen lisäksi elämään ei mahdu mitään muuta. Jos tavallisen harrastajan on tehtävä kymmenen kilometrin lenkki säästä ja jopa terveydestä riippumatta, ei liikunta enää edistä psyykkistä hyvinvointia.

Kovin intensiivinen liikunta voi lisäksi aiheuttaa väsymistä ja kyllästymistä. Urheilijoille tällainen vaihe on tuttu. Joillekin se on lähes jokapäiväistä. Liikuntaan liittyvä väsymys heijastuu muillekin elämänalueille, joilta liikunta vie voimia pois. Tällainen elämän kapeutuminen voi kostautua silloin, kun liikunnan määrä merkittävästi vähenee. Kilpaurheilijan on joskus vaikea sopeutua arkielämään.

Tällaisia ongelmia on kuitenkin liioiteltu. Ne ovat todellisia, mutta koskettavat lähinnä vain erittäin paljon liikuntaa harrastavia.

Tutkimusteni perusteella annan liikunnan toteuttamisesta seuraavia ohjeita:

1. Mikä tahansa liikunta edistää hyvinvointia, koska se käynnistää psykologisia prosesseja, jotka edistävät hyvinvointia.

2. Intensiivistä, omaehtoista, liikuntaa kannattaa suosia, koska sen hyöty on “kaksinkertainen”. Se synnyttää lähes välittömiä hyvinvoinnin kokemuksia ja edistää pitkällä tähtäimellä fyysistä terveyttä.

3. Työhön liittyvää tai muuta pakonomaista (intensiivistä) liikuntaakaan ei pidä väheksyä, koska sen pitkäaikaisvaikutukset näkyvät fyysisen terveyden kohentumisena. Hyvä terveys taas liittyy hyvinvoinnin kokemiseen.

4. Omaehtoista, itse valittua, liikuntaa kannattaa suosia, koska se edistää hallinnan kokemista. Tällainen liikunta mielletään “omaksi projektiksi”, jonka avulla on mahdollista toteuttaa itse valittuja tavoitteita.

5. Jos liikunnasta unohtuu leikinomaisuus ja vaihtelu, syrjäytyy huomattava osa ihmisistä liikunnan harjoittamisen piiristä.

Milloin liikunta vaikuttaa myönteisesti psyykkiseen hyvinvointiin ?

Erotan kuusi eri tekijää, jotka mielestäni ovat liikunnan myönteisten vaikutusten ehtoja. Arvioin näiden merkitystä kuntoutuksen näkökulmasta.

1. Liikunta- ja hyvinvointivajaus. Jos liikuntaa on jo ennestään tarpeeksi, lisäys ei tuota mainittavaa hyötyä. Samaten, jos ihminen jo voi hyvin, muutokseen ei ole tarvetta. Psykososiaalisen kuntoutuksen alueella tämä ehto toteutuu, sillä mielenterveyspotilaat ja -asiakkaat liikkuvat vähän ja useimmilla on hyvinvointivajausta. Liian vähäinen liikunta on yleistä, mutta koetussa hyvinvoinnissa on yksilöllisiä eroja siten, että osa asiakkaista arvioi oman elämäntilanteensa tyydyttäväksi ja jopa hyväksi. Yleensä “vajauksen” kokeminen motivoi ihmistä etsimään apua. Jos sen sijaan oma tilanne ei tunnu juuri nyt kovin huonolta, halukkuus osallistua kuntoutukseen voi olla vähäistä.

2. Myönteiset odotukset. Liikuntaan liittyvät käsitykset ovat melko myönteisiä, mutta on muistettava se, että monilla on kielteisiä kokemuksia jo kouluajoilta lähtien. Myös tottumattomuus ja ylipainoisuus vaikeuttavat liikunnan aloittamista. Yleiset myönteiset käsitykset eivät siis välttämättä käänny juuri minua koskeviksi myönteisiksi odotuksiksi.

3. Omaehtoisuus. Liikunnan tulisi olla omaehtoista, omalla vastuulla olevaa. Monet asiakkaista ja potilaista ovat tulleet mukaan liikuntaan”painostuksen” ansiosta. Myönteistä on kuitenkin se, että liikuntaharrastus usein jatkuu vuosienkin ajan. Spontaani liikunnan aloittaminen on melko harvinaista, sillä yleensä aloite tulee hoitohenkilökunnalta. Kun omaehtoisuuden puute on yksi keskeinen psyykkisten ongelmien osatekijä, tässä kuntoutuksen haasteet ovat suuria.

4. Panostus. Psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta kysymys on siitä, että liikkuja itse kokee tekevänsä jotakin, joka tuntuu ja vaikuttaa. Kuntoutuksen alueella liikuntaryhmät kokoontuivat yleensä joko kerran tai kahdesti viikossa. Tämä ei varmaankaan ole riittävä panostus, jos tavoitteena on myös elämyksellisesti merkittävä liikunnan määrän lisääntyminen. Kun toisaalta omakohtaista innostusta puuttuu, on määrää vaikea lisätä merkittävästi. Jos haluttomasti suoritettua liikuntaa on paljon, innostus ja omaehtoisuus vähenee.

5. Mielihyvä. Liikunnan harrastaminen päättyy, jos se jatkuvasti koetaan ikävänä, liian vaativana tai rasittavana. Liikuntaa aloittava ymmärtää kyllä alkuvaikeudet, mutta jos kokemukset aina vain säilyvät kilteisinä, lopettamispäätös on helppo. Tutkimustulokset osoittavat, että mielenterveyspotilaat yleensä kokevat liikunnan varsin myönteisesti. Kuitenkin he suhtautuvat varauksin sellaiseen liikuntaan, joka vaatii ponnistelua ja taitavuutta. Liikunnan tulisi olla hauskaa ja kevyttä, jotta mielihyvän kokemus syntyisi. Tällainen liikunta taas ei edistä kuntoa, jos myös se on tavoitteena.

6. Mielekkyys. Mielekkyyden kokemus syntyy useiden eri tekijöiden yhteistuloksena. Teen jotakin sellaista, josta on minulle hyötyä tai joka on aidosti hauskaa. Hyvin tärkeä on myös se arvostus, jota saan kun harrastaan liikuntaa. Jos sen sijaan liikunta tuntuu mielettömältä, sen tarkoitusta tai merkitystä ei ole ymmärretty, lopettamispäätös on todennäköinen. Kuntouttavassa liikunnassa tulee korostaa liikunnan myönteisiä vaikutuksia ja antaa riittävästi myönteistä palautetta tämän ehdon varmistamiseksi.

Liikunnnan, koetun kunnon ja hyvinvoinnin yhteys

Kuviot 1 osoittaa, että liikunnan määrän ja hyvinvoinnin välillä vallitsee positiivinen yhteys. Ne, jotka liikkuvat paljon, kokevat psyykkisen hyvinvointinsa hyväksi. Kuitenkin kuvio osoittaa, että “poikkeukset vahvistavat säännön” eli etenkin vähän liikkuvien joukossa on niitä, jotka silti kokevat vointinsa hyväksi. Tämä on uskottavan tuntuinen tulos, sillä elämässä on paljon muutakin, joka antaa elämään sisältöä ja merkitystä. Yhtä kiinnostava on kuvion oikea ylänurkka, josta taas näkyy, että runsas liikunta lähes takaa sen, että hyvinvointi on hyvä. Paljon liikkuvien joukossa on on vain muutamia, joilla hyvinvoinnin arvio on neutraali, hyvä ja huonon välillä. Tulosta katsottaessa on hyvä muistaa, että vaikutuksen suunta voi käydä myös toisin päin. Hyvinvointi antaa mahdollisuuden harrastaa liikuntaa.

Kuvio 1.
Liikunnan määrän ja hyvinvoinnin pistediagramma yrityksen X työntekijöillä (N=495). Korrelaatio on .37.

Kuviossa 2 yhteys on hiukan selvempi kuin kuviossa 1. Fyysisen kunnon ja psyykkisen hyvinvoinnin kokemukset ovat samansuuntaisia, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Tulosta voidaan lukea niin, että tietty fyysisen kunnon kokemus tuottaa ikään kuin tasaisesti oikealle nousevan tien (vaihteluvälin), jolle psyykkisen hyvinvoinnin arvot sijoittuvat. Kuvio ei ole vaikutussuhteitten osalta yksiselitteinen, sillä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin kokemus on kokonaisvaltainen siten, että kumpikin vaikuttaa toinen toisiinsa.

Kuvio 2.
Fyysisen kunnon ja hyvinvoinnin pistediagramma yrityksen X työntekijöillä (N=495). Korrelaatio .51

Mielenterveys ja liikunta: trendejä

Seuraavassa esitän keskustelun pohjaksi varsin rohkeita yleistyksiä. Näihin on lupa suhtautua kriittisesti.

  1. Liikuntamyönteisyys ja -arvostus on viime vuosina lisääntynyt. Liikunnalla on myönteinen imago.
  2. Tutkimusten mukaan aikuisväestön liikunnan harrastamisen määrä on lisääntynyt.
  3. Samanaikaisesti ylipainoisuus on lisääntynyt.
  4. Suomalaisten ravinnon koostumus on muuttunut terveellisempään suuntaan.
  5. Ns. “roskaruoan” syöminen on lisääntynyt erityisesti nuorison keskuudessa.
  6. Etenkin tytöt syövät kouluruokaa valikoiden ja ruokailun väliin jättäen.
  7. Syömishäiriöt ovat yleistyneet.
  8. Varusmiesten kunto on laskenut tasaisesti.
  9. Kaupallinen kilpaurheilu vie parhaat liikuntatilat ja -ajat.
  10. Liikuntalajien määrä lisääntyy ja samalla myös valinnan mahdollisuudet lisääntyvät.
  11. Kaupallinen kilpaurheilu nielee suhteettoman paljon yhteiskunnan resursseja, jotka ainakin osaksi ovat poissa kuntoliikunnalta.
  12. Erityisliikunnan merkitys on ymmärretty fyysisen kuntoutuksen alueella.
  13. Mielenterveystyössä liikuntaan suhtaudutaan ristiriitaisesti. Sitä ei nähdä keskeisenä hoidon ja kuntoutuksen osatekijänä.
  14. Liikunnanohjaukseen käytetettävissä olevat resurssit ovat mielisairaaloissa pikemminkin vähentyneet. Avohoidossa julkisia virkoja ei käytännössä ole lainkaan.
  15. Yhdistysten ja järjestöjen tarjoamissa mielenterveyspalveluissa liikunnan merkitys on vahvistunut.
  16. Mielenterveys- ja potilasyhdistykset ovat lisänneet panostusta liikuntaan ja saaneet tuloksia aikaan.
  17. Mielenterveysasiakkaiden ja -potilaiden asenteet liikuntaan ovat pääosin myönteisiä.
  18. Erityisliikunnan, järjestöjen ja urheiluseurojen puitteissa tapahtuva yhteistyö ja siihen liittyvät kokeilutoiminta on lisääntynyt.