Asiasana: Tyytyväisyys

Onnellisuus / Psykologia Martti Jätä kommentti

Onnellisuus on myös sielun asia

Useimmissa kulttuureissa onnellisuus on tarkoittanut hyvää onnea ja vasta sadan vuoden aikana onnellisuutta on länsimaissa tulkittu myönteisenä tunnekokemuksena. Onnellisuus voidaan ymmärtää myös tyytyväisenä elämään. Länsimainen kulttuuri korostaa yhä enemmän myönteisiä tunteita onnellisuuden kuvaajana.

Kuitenkin monet teologit ja filosofit ovat arvostelleet tällaista tulkintaa. On haluttu palata antiikin ja kristinuskon juurille ja muistuttaa, että onnellisuus on ymmärretty tuhansien vuosien ajan hyvin kokonaisvaltaisesti hyvänä elämänä. Aristoteles käytti sanaa eudaimonia, joka voidaan kääntää kukoistavana elämänä. Siinä myönteiset tunteet ovat taka-alalla, vaikka Aristoteles arvosti myös arkisia mielihyvän lähteitä.

Onko mahdollista ajatella, että Hitler, Stalin ja monet muut diktaattorit ja murhamiehet olisivat olleet aidosti onnellisia? Nämä kaksi eivät vaikuttaneet vihassaan ja paranoiassaan onnellisilta, mutta todennäköisesti on ollut pahoja ihmisiä, jotka ovat eläneet tunteiden näkökulmasta onnellisina.

Mitä tavalliset ihmiset ajattelevat tästä asiasta? Voiko paha ihminen olla onnellinen? Yang, Knobe, ja Dunham (2020) tekivät tästä aiheesta Yhdysvalloissa ja Kiinassa kyselyn sekä lapsille että aikuisille. Tutkimuksen ideana oli esittää osallistujille kolme erilaista lyhyttä kertomusta, jotka vaihtelivat päähenkilön moraalisuuden mukaan. Peruskertomuksessa lapsille kuvattiin poika, jolla asiat olivat hyvin ja joka oli enimmäkseen hyvällä tuulella. Toisessa kertomuksessa poika oli hyväntuulinen, mutta teki tovereilleen ilkeitä asioita. Kolmannessa hyväntuulinen poika auttoi kavereita eli teki hyviä asioita. Lapsilta pyydettiin asteikolla 1 – 4 arviota, kuinka onnellisia nämä pojat olivat. Luvun 4 kielellinen vastine oli ”todella onnellinen” ja luvun 1 ”todella onneton”.

Tutkimukseen osallistuneet lapset olivat 4 – 9 -vuotiaita. He antoivat keskimäärin onnellisuudesta seuraavia arvioita. Hyväntuulisen pojan keskiarvo oli 3,93, hyväntuulisen mutta pahan 2,10 ja hyväntuulisen ja kiltin 3,83. Lapset selvästi huomioivat onnellisuuden arvioissa moraalisen näkökulman. Aikuisten kuvaukset olivat hiukan laajempia, mutta heidän arvionsa olivat lähes desimaalilleen samanlaisia kuin lasten. Paha poika ei voinut olla todella onnellinen. Kiinassa tulokset olivat samansuuntaisia. Moraalinen luonne nähdään onnellisuuden osana hyvin erilaisissa kulttuureissa. Tutkimus ei kerro, mikä on moraalin ja myönteisen tunteen keskinäinen painotus, mutta moraalin vaikutus on suuri, sillä ilkeän arvio painottui ”todella onnettoman” suuntaan. Kenties positiivisten tunteiden ja moraalin merkitys on arkiajattelussa suunnilleen yhtä suuri.

Tulos johtaa pohtimaan onnellisuuskyselyjen tuloksia. Niissä kysytään vain tunnekokemusta, joskin se voidaan nimetä myös tyytyväisyydeksi, joka kattaa ajallisesti laajemman ja kokonaisvaltaisemman näkökulman onnellisuuteen. Otammeko huomioon moraalisen näkökulman kun arvioimme ihmisten onnellisuutta? Tuskin, sillä ihmisten enemmistö kallistuu hyvän puolelle (olen optimisti). Jos kuvaamme ihmisten pahuutta asteikolla 0 = erittäin hyvä … 50 = sekä hyvä että paha … 100 = erittäin paha, niin eiköhän tavallisen ihmisen pahuus sijoitu jonnekin lukujen 10 – 30 välille. Itsekkyyttä on paljon, mutta se pysyy kuitenkin kurissa, sillä muuten elämä olisi kaikkea muuta kuin onnellista. Ajattelen, että suomalaiset voivat olla onnellisia vain, jos pahuus on korkeintaan tuo 30.

Tämä on tietenkin luvuilla leikkimistä, mutta uskon, että pidämme toisen ihmisen vahingoittamista pahuuden pahana. Myös sellaisia ihmisiä on, mutta heitä on paljon vähemmän kuin tavallisia ihmisiä, joilla moraali joskus pettää, mutta seuraukset eivät ole tuhoisia. Tätä tulkintaa tukee sekin, että me kiinnitämme paljon enemmän huomiota pahoihin kuin hyviin asioihin. Hyvä, jota on paljon, hukkuu helposti pahuuden keskelle.

Arvioidessamme muita ihmisiä ymmärrämme, että emme ole täydellisiä, vaan teemme myös kyseenalaisia, joskus jopa pahoja tekoja. Moraalinen näkökulma vaikuttaa arvioihin vasta, kun ylitetään tuo ”jokamiehen ja -naisen” moraalin raja, joka olkoon vaikka tuo 30/100. Siitä lähtien moraali alkaa vaikuttaa arvioihimme. Kun kyse on jo aika itsekkäästä ja häikäilemättömästä ihmisestä (50/100), ajattelemme, että hän ei voi olla yhtä onnellinen kuin mitä me olemme. (Ikävä kyllä, hän voi olla.). Kun ylitetään tuo kynnys, jossa mennään silkan pahuuden puolelle, emme suostu tällaista ihmistä pitämään onnellisena. Hitler ja Stalin tai jokin murhamies eivät kerta kaikkiaan voi olla onnellisia ihmisiä.

Tunnettu onnellisuuden tutkija Daniel Gilbert torjuu tämän näkemyksen kirjassaan Stumbling on Happiness (s. 39 – 40). Siinä hän toteaa, että kahdentuhannen vuoden ajan hyveet kuuluivat onnellisuuteen: ”Mutta hyveellinen elämä on onnellisuuden syy eikä itsessään onnellisuutta. Tämä tulkinta ei ole hyvä, sillä se sotkee keskustelua nimittämällä sekä syytä että seurausta samalla nimellä.” Gilbert päätyy näkemykseen, että ilman muuta paha ihminen voi olla onnellinen. Gilbert on periaatteessa oikeassa, mutta onneksi empiiriset havainnot kertovat muuta. Toisten auttaminen tuottaa positiivisia tunteita ja pahat teot yleensä johtavat yhteisön paheksuntaan ja rankaisuihin. Harva nauttii toisten kiusaamisesta. Suurempi ongelma on Gilbertin onnellisuuden määritelmä. Hän näkee sen positiivisina tunteina. Tavalliset ihmiset eivät kuitenkaan tähän määritelmään yhdy.

Tämä moraalia painottava tulkinta ei siis yleensä näy ihmisten omissa arvioissa, mihin on kaksi syytä. Uskomme, että suurin osa ihmisistä on pikemminkin hyviä kuin pahoja ja toiseksi emme suostu näkemään omaa pahuuttamme. Vaikka teemme pahoja tekoja, selitämme ne parhain päin. Nuo asiat olivat kovin pieniä eivätkä lopulta aiheuttaneet suurta vahinkoa kenellekään. Tai sitten syy oli muissa. Meidät houkuteltiin pahoille teoille. Jopa rikolliset pitävät itseään moraalisina ihmisinä. Moraalin näkökulma koskee siten vain muitten ihmisten onnellisuuden arviointia.

Aidon tai autenttisen onnellisuuden näkökulma on viime vuosina saanut tutkijoiden huomiota. Hyvä esimerkki tästä on Martin Seligmanin kirja Authentic Happiness (suomeksi Aito onnellisuus). Onnellisuutta voidaan Seligmanin mukaan tavoitella mielihyvää etsimällä, sitoutumalla ja tekemällä mielekkäitä asioita. Nämä kolme ovat toteutuessaan yhteydessä koettuun onnellisuuteen, mutta Seligmanille autenttinen onnellisuus on seurausta siitä, että omia vahvuuksia voidaan käyttää johonkin tehtävään sitoutuen mielekkäällä tavalla.

Kirjassaan Flourish Seligman laajensi autenttisen käsittämään seuraavat viisi osatekijää: mielihyvä, sitoutuminen, ihmissuhteet, mielekkyys ja saavutukset. Nämä muistuttavat monien tarveteorioiden komponentteja. Carol Ryffin psykologisen hyvinvoinnin jäsennys puolestaan sisältää itsensä hyväksymisen, persoonallisen kasvun, elämän tarkoituksen, positiiviset ihmissuhteet, ympäristön hallinnan ja autonomian. Näitä on tutkittu paljon enemmän kuin Seligmanin komponentteja. Ne todellakin ovat yhteydessä koettuun hyvinvointiin. Autenttiseen, hyvään elämään ilmeisesti kuuluu tällaisia osatekijöitä. Autenttinen onnellisuus voidaan määritellä niiden avulla.

Molemmat on laadittu yksilökeskeisen kulttuurin näkökulmasta. Entä jos autenttista olisi pyrkimättömyys, nöyryys, levollisuus, mielenrauha ja ympäristöön sulautuminen? Länsimainen ”autenttisuus” tuntuu pikemminkin riistävän ihmisen autenttisuuden. Tuo kasvua ja suorituksia korostava malli ei anna ihmiselle hetken lepoa ja rauhaa. Moraalinen näkökulma tulee näissä malleissa niukasti esiin. Sitoutuminen ja mielekkäät toiminnat voivat palvella yhtä lailla hyviä kuin pahoja tavoitteita.

Lähteet

  • Seligman, M.E.P. (2002). Authentic happiness: Using the new positive psychology to realize your potential for lasting fulfillment. New York: Free Press.
  • Seligman, M.E.P. (2011). Flourish. A visionary new understanding of happiness and well-being. New York: Simon & Schuster.
  • Yang, F., Knobe, J. & Dunham,Y. (2020). Happiness is from the soul: The nature and origins of our happiness concept. Journal of Experimental Psychology: General. Online.

Onnellisuus / Psykologia / Yhteiskunta Martti Jätä kommentti

Miksi ihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä?

Laajat tutkimukset kertovat, että ihmiset kuvaavat itsensä lähes kaikkialla pikemminkin tyytyväisiksi ja onnellisiksi kuin tyytymättömiksi ja onnettomiksi. Poikkeuksia on, mutta silloin kyse on hyvin vaikeista koko kansaa koskevista asioista. Silloin kansalaiset elävät sorron ja köyhyyden alaisina. Myös valtioiden sisällä voi olla sellaisia alueita tai toimintalohkoja, jolloin suurin osa ihmisistä, joskus kaikki, ovat pikemminkin onnettomia kuin onnellisia. Kukapa olisi onnellinen ankarissa vankiloissa tai keskitysleireissä.

Ihmisten perusonnellisuutta voidaan selittää evoluutiolla. Ne ihmiset, jotka ovat tyytyväisiä, pärjäävät hyvin elämässä ja saavat enemmän lapsia. Alakuloinen ja vetäytyvä ihminen ei ole houkutteleva työtoveri tai kumppani. Tyytyväisyys on pitkän valikoitumisen tulosta. Tulkintaa rasittaa havainto, että kaikkialla on aika paljon ihmisiä, jotka ovat pikemminkin onnettomia kuin onnellisia. Miksi valikoituminen on jäänyt puolitiehen? Uskonnollinen ihminen voi puolestaan ajatella, että vaikka ihminen joutui pois paratiisista, Jumala on luonut ihmisen, jonka elämä on vähintään siedettävää, usein jopa onnellista.

Entä jos kyse ei olekaan suoraan tyytyväisyydestä tai onnellisuudesta vaan sitä kannattavista tekijöistä? Evoluutio ei ehkä olekaan suosinut juuri onnellisuutta vaan hyväntahtoisuutta, toiveikkuutta, optimismia, hallinnan tunnetta ja erityisesti mielekkyyden kokemusta. Jos elää olosuhteissa, jotka suosivat näitä ominaisuuksia, on onnellinen ja onneton silloin, kun näistä ei ole paljon jäljellä.

Tätä tulkintaa täydentää kaksi tyytyväisyyttä edistävää tekijää. Kun katsotaan tarkemmin ihmisten elämäntilanteita, tyytymättömyyden ja pahan olon syyksi paljastuu vaikeus tyydyttää tarpeita. Perustarpeiden tyydytys on kaikille välttämätöntä, mutta sen lisäksi ihminen kaipaa lähelleen muita ihmisiä ja heidän arvostustaan sekä mahdollisuuksia saada jotakin hyödyllistä aikaan. Ihmisten tarpeet ovat erilaisia, mutta mitä paremmin tarpeet tyydyttyvät, sitä tyytyväisempiä ihmiset ovat.

Kolmas tyytyväisyyttä edistävä tekijä on psykologisten suojien kehittyminen. Näitä moni tutkija nimittää harhoiksi tai illuusioiksi. Tärkein niistä on kyky nähdä itsensä muita parempana, jos siihen suinkin mahdollista. Lukuisat kyselyt osoittavat, että olemme keskimääräistä älykkäämpiä, vastuullisempia, ahkerampia ja etenkin muita moraalisempia. Meillä on siis aihetta arvostaa itseämme. Osaamme sopivasti vähätellä puutteitamme ja tuoda esiin vahvuuksiamme. Tämäkin on asia, jossa ihmiset ovat erilaisia. Joillakin tällaiset suojat ovat hyvin vahvoja, jopa niin vahvoja, että ne herättävät muissa ärtymystä. Toiset taas näkevät omat vajavuutensa ja puutteensa tarpeettoman selvästi. Tämä kokemus liittyy usein masennukseen.

Neljäs onnellisuutta edistävä tekijä on yksilökeskeisen kulttuurin kehittyminen. Suurin muutos on tapahtunut noin kahdensadan vuoden aikana. Käytännössä se merkitsi tavallisen ihmisen arvokkuuden ja oikeuksien vahvistumista. Yksittäisellä ihmisellä ei ennen ollut paljonkaan arvoa ellei hän ollut rikas tai aatelinen. Kehityksen syistä on monia tulkintoja. Näissä tulkinnoissa uskomukset ja ideologiat vaikuttavat paljon. Selittäviksi tekijöiksi on tarjottu ilmastoa, antiikin perintöä, kristinuskoa, tiedettä, tekniikkaa, valistusta ja niin edelleen. Paljolti arvoitukseksi jäävällä tavalla monet asiat kypsyivät ja yhdistyivät niin, että on päädytty länsimaiseen, yksilön oikeuksia kunnioittavaan yhteiskuntaan. Näissä yhteiskunnissa ihmiset eivät enää ole samalla tavalla mielivallan ja tautien alaisia kuin ennen.

Edellä on jo tullut esiin monia sellaisia tekijöitä, jotka vähentävät onnellisuutta. Tärkein tekijä voi olla juuri vaikeus tyydyttää perustarpeita. Turvattomissa, väkivaltaisissa ja ravitsemuksen suhteen puutteellisissa oloissa ihmiset ovat onnettomia. Myös uusia onnellisuuden uhkia on olemassa. Niistä on syytä mainita seuraavat kolme.

Kuolemantietoisuus. Kuolema on ihmiselle niin ahdistava, että Solomon, Greenerg ja Pyszczynski nimittävät teoriaansa “terrorin hallinnan teoriaksi”. Kuolemantietoisuus kuuluu ihmiseksi kehittymiseen. Eläin ei ole tietoinen kuolevaisuudestaan. Tietoisuus kuolemasta on voinut kehittyä jo varhain, kenties 50 000 vuotta sitten.

Ihminen joutuu maksaman tietoisuuden kehittymisestä, sillä sen seurauksena hän ymmärtää oman haavoittuvuutensa. Hänen elämänsä on lyhyt ja päättyy unohdukseen muutamissa vuosikymmenissä. Tämä tuottaa ahdistusta, joka tosin jää tiedostamatta, sillä ihminen on kehittänyt suojia myös tätä ahdistusta vastaan. Tarjolla on suuria kertomuksia, jotka antavat ihmisille toivoa elämän jatkuvuudesta. Ihminen pystyttää “ikuisia” monumentteja, uskoo elämän jatkuvan lapsissaan ja tuottaa uskontoja ja ideologioita, jotka lupaavat elämän jatkuvuutta joko itselle tai tuleville sukupolville. Yhteiset kertomukset antavat mielekkyyttä elämään.

Toisenlaiset kertomukset ahdistavat, sillä eri lailla uskova koettelee omaa uskoa jo pelkällä olemassaolollaan. Jopa niin, että uskovaista pelottaa ateisti ja ateisti karttaa uskovaista. Eri tavoin ajattelevasta tulee helposti omien ongelmien syntipukki. Haluamme maailman olevan selkeä, koska se tuntuu silloin turvalliselta. Oman maailmankuvan arvostelua on vaikea kestää. Maailman epätäydellisyys ja kaoottisuus täytyy selittää. Selityksen tarjoaa milloin evoluutio, milloin uskonto. Ihmisen on saatava vastauksia suuriin kysymyksiinsä. Suurten kertomusten myötä arvokkuus ja itsearvostus vahvistuvat. Juuri tämä vahva itsearvostus suojaa eksistentiaalista ahdistusta vastaan.

Tietoisuus kuolevaisuudesta haastaa maailmankuvan ja oman arvokkuuden. Kuoleman lähellä oma mitättömyys korostuu. Kokemus vaatii suojien vahvistamista, mikä usein tarkoittaa kerääntymistä yhteisten kertomusten ja lippujen alle. Turvattomuutta kokeva hakeutuu samanlaisten ihmisten pariin ja ottaa etäisyyttä eri tavalla ajatteleviin. Tutkimuksissa oman ideologian tai uskon arvostelu johtaa sen tärkeyden ja merkityksen korostamiseen. Samalla kriittisyys muita maailmankuvia kohtaan lisääntyy. Tutkimuksissa tietoisuutta kuolemasta luodaan kuolleiden ihmisten kuvilla tai elämän päättymistä kuvaavien symbolien avulla.

Kun kuoleman terrorin suojat murtuvat, ahdistus oman elämän päättymisestä lisääntyy ja sen myötä tyytyväisyys elämään vähenee. Uskomusten ohella raha ja tavara ovat suojatekijöitä. On yllättävää, että myös materiaaliset tekijät voivat kuolettaa kuolemantietoisuuden. Sen sijaan uskomukset, erityisesti uskonnot, voivat olla niin vahvoja suojia, että kuolema hyväksytään ja otetaan vastaan iloiten pääsynä paratiisiin.

Aina Saarnaajan kirjan kirjoittajasta lähtien – kenties jo ennen sitäkin – on ollut eksistentiaalisen ahdistuksen kokemuksia. Heitä on esiintynyt etenkin vaikeina aikoina, kuten katovuosien, epidemioiden ja sotien yhteydessä. Nyt korona on voinut lisätä tällaisia tuntemuksia, mutta jos ja kun korona voitetaan, suojat palautuvat ennalleen.

Elämän monimutkaisuus ja vaativuus. Jokaiseen elämänmuotoon liittyy omat haasteensa ja ongelmansa, ja varmasti keräilijä- ja metsästäjäkulttuureilla oli omansa. Kuitenkin monissa varhaisissa kulttuureissa ihmiselämä oli yksinkertaista ja vaatimukset olivat selkeitä. Jokaisella yhteisön jäsenellä oli oma roolinsa ja tehtävänsä. Niistä suoriutuminen ei edellytti jotakin kapeata taitoa ja sen lisäksi sitkeyttä.

Nykyajan ihminen ei tahdo saada otetta siitä, mitä häneltä odotetaan. Jotta hän pärjäisi hyvin, hänellä täytyy olla oikean laatuinen persoonallisuus ja kosolti monenlaisia taitoja. Olen hakupapereita selatessani ihaillut ja ihmetellyt niiden koulutusten ja kurssien määrää, joita hakijoilla voi olla. Millä ajalla he ovat kaiken tuon ehtineet hankkia? Ajattelen esimerkkinä organisaatioiden ja yritysten johtajilta vaadittavia taitoja. Hakuilmoituksiin laitetaan vähintään puolisen tusinaa asioita, joita kaikkia pitäisi hallita. Työntekijöiltä ei vaadita noin paljon, mutta heidänkin on hallittava varsinaisen työnsä lisäksi nykyajan laitteita, osattava olla asiakkaiden ja työtoverien kanssa ja oltava aktiivinen ja aloitteellinen. Vaikka tehtävä olisi rajatumpi, usein se vaatii suurta tarkkuutta ja nopeutta.

Tämän kaiken seurauksena olemme ottaneet käyttöön aivan uusia sanoja, kuten stressi, uupumus, tunneäly, tunnetaidot ja monia muita elämän vaativuuden eri puolia kuvaavia sanoja. Syntyy vaikutelma, että etenkin työelämässä ylitetään sellaisia vaativuuden tasoja, jotka ovat omiaan tuottamaan itseen liittyviä epäilyjä ja ahdistuksia. Stressattu ja uupunut työntekijä tuskin on onnellinen.

Hyvä tulos ja se, että tekee parhaansa, ei enää riitä, vaan täytyy tähdätä korkealle. Koska jokainen haluaa tehdä parhaansa, tämä pyrkimys voi vähitellen ”jalostua” täydellisyyden tavoitteluksi. Eri medioissa on ollut paljon kuvauksia hoitotyötä tekevistä ihmisistä, joilla on suuri halu tehdä työnsä hyvin, mutta vaatimukset tekevät sen käytännössä mahdottomaksi.

Onnellisuushakuisuus. Vaikka käytän tässä sanaa onnellisuus, kyse ei välttämättä ole siitä, että haluttaisiin kokea enemmän onnellisuutta. Onhan onnellisuuden määrittelykin aika vaikeata. Kyse on laajemmin siitä, että omassa elämässä ja minuudessa on jotakin parantamisen varaa. Tuntuu, että jotakin puuttuu ja että asiat voisivat olla paremmin. Ulkoinen olemukseni voisi olla nykyistä parempi, minulla voisi olla parempi työ ja paremmat ihmissuhteet.

Kulttuurista tulevat kehitys-, edistys- ja muutospaineet ovat kasvaneet. Edellä jo kuvasin yhtä vaatimusten lähdettä, sillä työntekijöiltä odotetaan laajasti monenlaisia taitoja. Toiseksi tarjolla on suuri määrä viihdelehtien houkuttelevia malleja. Niissä tyylikkäät, kauniit ja menestyneet ihmiset esittelevät kotejaan ja kaikenlaista muuta hyvää, jota he ovat elämässään onnistuneet hankkimaan. Tätä mallia täydentävät facebookin tarjoamat positiiviset kuvat. Näillä uusilla viestimillä kuvataan pääasiassa hienoja kokemuksia.

Vihdoin tarjolla on suuri määrä terapeutteja, ohjaajia, valmentajia, konsultteja ja guruja, jotka kertovat, miten ongelmia ratkotaan ja kuinka tullaan onnellisiksi. Annettujen ohjeiden joukossa on paljon asiallista ja järkevää, mutta myös sellaista, joka antaa ymmärtää, että onnellisuus on otettavissa tuosta vain muutaman tempun avulla. Jos nämä lupaukset ottaa vakavasti, voi ajatella, että minussa on jotakin vikaa, kun en ole noin täydellisen onnellinen.

Kulttuuri ruokkii ajatusta, että kuuluu olla onnellinen, Jos ei ole, ei ole osannut elää omaa elämäänsä oikealla tavalla. Kun joutuu tämän vaatimuksen alle, voi ajautua tekemään asioita, joista on enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Onnellisuuden vaatimus vahvistaa kokemusta, että jotakin täytyy tehdä asian parantamiseksi. Onko hakeuduttava esteettiseen kirurgiaan, vaihdettava työpaikkaa tai puolisoa, muutettava ulkomaille vai hakeuduttava terapiaan?

Mihin ollaan menossa? Jo useiden vuosikymmenten ajan onnellisuus on tutkimusten mukaan länsimaissa ollut korkealla tasolla. Mihin suuntaan onnellisuuden vaakakuppi nyt kallistuu? Säilyykö tilanne muuttumattomana? Tarjolla on paljon kriittisiä arvioita, joiden mukaan länsimaisen kulttuurin vaatimukset, kilpailu, vertailu ja onnellisuus elämän keskipisteenä tuottavat niin paljon stressiä, uupumusta, vieraantumista, ahdistusta ja masennusta, että onnellisuus väkisinkin alenee. Yllättäen näin ei ole käynyt, sillä tutkimusten mukaan onnellisuus on pysynyt hyvin samalla tasolla tai jopa aavistuksen verran parantunut.

Mikä kompensoi nämä ilmeiset onnellisuutta alentavia tekijöitä? Joko onnellisuus tyytyväisyytenä on länsimaissa vakiintunut korkealle tasolle tai sitten yksilökeskeisen kulttuurin myönteiset puolet ovat vielä vahvistuneet. Vakiintumista tukee se, että ihmisen toiveikkuus ei helposti häviä. Vaikeuksienkin keskellä ihmiset jaksavat toivoa. Myönteisten tekijöiden vahvistumista tukee se, että ihmiset voivat nykyisin enemmän kuin koskaan ennen tehdä ilman rajoituksia sellaisia asioita, jotka tuottavat heille mielihyvää. Toiseksi vauraissa, melko tasa-arvoisissa maissa tarpeiden tyydytys onnistuu paremmin kuin koskaan.

Silti onnellisuuden tason vakiintuminen on arvoituksellinen asia, kun muistetaan, miten paljon muutoksia on tapahtunut jo 50 vuoden aikana. Ilmeisesti hyvät asiat ovat vahvistuneet yhtä aikaa kielteisten asioiden kanssa. Seurauksena on ollut onnellisuuden säilyminen suunnilleen samalla tasolla. Vain hyvin radikaalit yhteiskunnalliset muutokset voivat hiukan vaikuttaa onnellisuuden tasoon. Tuskin kukan osaa sanoa, mihin suuntaan vaakakuppi kallistuu.

Lähde:

Solomon, Sheldon, Greenberg, Jeffrey L., & Pyszczynski, Thomas A. (2004). Lethal consumption: Death-denying materialism. Teoksessa Tim Kasser & Allen D. Kanner (toim.), Psychology and consumer culture. The struggle for a good life in a materialistic world, s. 127-146. Washington, DC: APA.

Uutiset Martti Jätä kommentti

Helsingin Sanomat: ”Harva uskaltaa sanoa, että pirun huonosti menee”

Helsingin Sanomat julkaisi 27.05. artikkelin “Suomalaisten asema maailman onnellisimpana kansana on osin ”onnellisuuspakon” syytä”. Jutussa perataan Tilastokeskuksen juuri julkaisemaa elinolotutkimusta:

Suomalaisten hyvinvoinnista piirtyy Tilastokeskuksen tuoreen elinolotutkimuksen perusteella positiivinen kuva. Kuitenkin lähes miljoona suomalaista tuntee yksinäisyyttä, ja tukea tarvitsevista tulisi pitää yhteisen onnen takia huolta, onnellisuusprofessori sanoo.

Markkua pyydettiin kommentoimaan tuloksia:

Elämään tyytyväisyyden taso on ”järkyttävän korkea”, sanoo psykologian emeritusprofessori, onnellisuustutkija Markku Ojanen. Paradoksi on, että sitten, kun ihmisiltä kysytään ongelmista, niitä tulee ”komea luettelo”.

Ojanen sanoo pohtineensa asiaa paljon ja tulleensa kriittisemmäksi ilmoitettua tyytyväisyyttä kohtaan. Harva uskaltaa kertoa kysyttäessä, että ”pirun huonosti menee”.

”Jonkun verran mukana on onnellisuus- ja tyytyväisyyspakkoa, että on vaikea tunnustaa itselleenkään, ettei ole niin onnellinen. En voi kiistää, ettemmekö olisi plussan puolella, mutta mukaan tulee vähän hyvänmiehen- ja naisenlisää.”

Jutun voi lukea kokonaisuudessaan Helsingin Sanomien nettisivulla.

Onnellisuus Martti Jätä kommentti

Onnellisuus asuu kohtuudessa

Julkaistu Ahjo 1 / 4.1.2007. Teksti Leena Seretin

Hyvän elämän ja onnellisuuden lähteet karkaavat saavuttamattomiin, koska meihin on istutettu puutteellisuuden tunne, sanoo Markku Ojanen Tampereen yliopistosta.
Onnellisuus työssä ja elämässä yleensä on Ojasen mukaan kohtuullisen siedettävää olotilaa.

Tampereen yliopiston psykologian laitoksen professori Markku Ojanen kantaa nimeä onnellisuusprofessori. Häntä pyydetään viikoittain luennoimaan onnellisuudesta ja erityisesti onnellisuudesta työssä. Onnellisuusprofessori ei itsekään voi käsittää, miksi onnellisuus on nykyään niin suosittu teema. Tutkimusten mukaan ihmiset kuitenkin tyytyvät siedettävän kohtuulliseen olotilaan, mutta senkin saavuttaminen on uhattu.

— Tottahan se on, että työelämä ja elämä yleensä vaatii meiltä koko ajan yhä enemmän. Meihin on istutettu puutteellisuuden, riittämättömyyden siemen. Kohtuus ei tunnu riittävän, Ojanen sanoo.

Tyytyväisyys, jopa onnellisuus omassa työssä, on monille saavuttamaton tavoite. Ojasen tutkimusten mukaan kaksi kolmesta tuntee tyytyväisyyttä elämäänsä yleensä. Tyytyväisyys työelämään on heikommalla tolalla: viidennes on tyytymätön työelämäänsä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan ihmiset ovat ylipäätään hieman tyytymättömämpiä työelämään kuin elämäänsä yleensä.

Ojanen on itse listannut työnsä hyviä ja huonoja puolia asteikolla nollasta sataan.

— Onnellisuusluennon pitäminen saa 90 pistettä, samoin kirjoittaminen ja tutkimus. Sen sijaan kokoukset, edustaminen ja hallinnoiminen ovat tylsiä tehtäviä.

Ojanen ehdottaa, että työhönsä tympääntynyt listaisi työstään tyytyväisyyttä ja mielihyvää tuottavat
asiat ja työn synkät puolet. Mittari asettuu yleensä plussan puolelle ja auttaa jaksamaan ja sietämään epämiellyttäviäkin työtehtäviä. Niitä kuitenkin on kaikissa ammateissa.

Tärkeintä on hyvä elämä

Miksi sitten kannattaisi tavoitella onnellisuutta työssä? Herrathan työn tekisivät, jos se herkkua olisi, tiesi jo vanha viisas kansa. Onnellisuusprofessorin mielestä tyytyväisyyttä ja hyvää oloa kannattaa tavoitella myös työssä osana hyvää elämää.

— Työssä kuluu kuitenkin kolmannes vuorokaudesta, ainakin puolet valveillaoloajasta. Oman hyvän elämän kannalta ja fyysisen ja psyykkisen terveyden kannalta on hirmuisen tärkeää, että pitää työstään, joskus jopa nauttii siitä. Ihmisen hyvinvointi on arvokasta sinällään, ilman mitään kytkentöjä vaikkapa tuottavuuteen, Ojanen sanoo.

Hän ei nosta kovinkaan korkealle hyvinvoinnin ja tuottavuuden yhteyttä.

— Totta kai huono työilmapiiri tai huono johtaminen alkavat näkyä myös tuottavuudessa. Näkyyhän se bisneksessä, jos porukka alkaa sairastella ja vaihtuvuus on suurta. Tyytyväisyyden ja tuottavuuden linkittymistä kuitenkin liioitellaan. Ihmisen hyvinvointi on arvo sinällään, Ojanen korostaa.

Ylimitoitetut odotukset

Työtyytyväisyyttä tai peräti onnellisuutta on kuitenkin vaikea, ellei mahdoton saavuttaa, koska kohtuullisuus ei riitä.

— Odotukset ja vaatimukset kasvavat koko ajan. Perusodotus on, että elämä olisi hyvää ja aina vaan parempaa. Elämältä odotetaan paljon rakkautta, hyväpalkkaista ja mukavaa työtä. Vaatimuksia syötetään ulkoapäin niin työelämässä kuin elämässä yleensä. Tulostavoitteet on viritetty niin korkealle, että ihmiset eivät koskaan saavuta tyytyväisyyden asetta. Vaatimisen spiraali on loputon, ja onnellisuus tuntuu karkaavan koko ajan.

— Hyvän elämän odotuksissa ihmisille kuitenkin riittäisi kohtuus. Se on myös rajallisuutta. Nyt työssä kuin muussakin elämässä vaatimukset ja tavoiteltavat asiat ovat rajattomia.

Kehitä ja arvosta

Kuinka tyytyväisyyttä tai työonnea voisi ruokkia?

— Kehitä itseäsi ja kouluttaudu työssä. Ja pidä kavereista huolta, onnellisuusprofessori vinkkaa ja lisää, että pidä huolta myös kunnostasi, sekin lisää hyvän olon tunnetta.

Työn merkitys on muuttunut, mikä luo uudenlaisia paineita. Työ on suomalaisille keskeinen elämänsisältö. Se on enemmän kuin leivän hankintaa.

— Koska työllä on niin suuri merkitys hyvän elämän vinkkelistä, ihmisellä on oikeus ja lupa kokea aidosti ylpeyttä ja tyytyväisyyttä työstään, Ojanen huomauttaa.

Hän kyseenalaistaa nykyajan vaatimuksen, että jokaisen pitäisi itse rakentaa elämänhallintaa, ja itsensä toteuttaminen olisi jollain tapaa onnellisuuden lähde.

— Historiallisesti on aivan uutta ja outoa, että elämää voisi kovinkaan pitkälle hallita. Milloin on oltu luonnon, milloin Jumalan tai kohtalon, milloin työnantajan armoilla. Nyt pitäisi hallita niin mahdottomasti. Toinen historiallisesti vieras käsite on itsensä toteuttaminen. Velvollisuuksia on helpompi noudattaa kuin toteuttaa itseään, mitä se sitten tarkoittaakin.

Markku Ojanen kokee hyvän olon, onnellisuuden hetkiä kotonaan.

— Onnellisuus merkitsee minulle siedettävän hyvää oloa ja sellaista oloa jota koen, kun saan kotona olla kaikessa rauhassa ilman edustus- tai hallintopaineita, pohdiskella, kirjoitella ja lueskella.

— Nykyajan kiireinen elämä on sellaista, että joutilaisuudelle ei ole juuri tilaa. Se syö onnellisuutta.

Onnellisuus Martti Jätä kommentti

Ikuinen onni on kupla

Julkaistu Hämeen Sanomat 01.09.2006. Teksti HäSa

Olipa kerran nainen, joka huolsi autonsa aina samalla korjaajalla. Yhtenä päivänä korjaaja oli poissa; mies oli voittanut lotossa. Parin vuoden kuluttua nainen sai puhelinsoiton aamuyöllä: langan päässä oli lottovoittaja-autonkorjaaja.

Mies kertoi luulleensa, että miljoonat tekisivät hänet onnelliseksi, mutta toisin kävi. Hän oli viettänyt pari vuotta baareissa, eikä ollut löytänyt onnea. Mies pyysi naista kumppanikseen. Ei lähtenyt onnettoman miehen matkaan.

Tämä tositarina kertoo konkreettisesti, minkä onnellisuustutkijat tietävät: raha ei tuo onnea.

– Raha ehkä tuo hetkellisesti onnea, jos tulee rikkaammaksi kuin naapuri. Mutta ihminen sopeutuu yllättävän nopeasti olosuhteisiin. Lottovoittajalla tulee onnellisuuspiikki, mutta muutaman viikon kuluttua onnellisuustaso on palautunut entiselleen, kertoo kansantaloustieteen lehtori Esa Mangeloja Jyväskylän yliopistosta.

Länsimaissa talouskehitys on ollut vahvaa vuosikymmenten ajan. Silti ihmisten onnellisuus on tutkimusten mukaan pysynyt vakiona. Taloustieteilijöitä tämä paradoksi hämmentää.

– Ihminen vertaa itseään aina muihin. Jos koko yhteiskunta tulee rikkaammaksi, kukaan ei tule onnellisemmaksi. Toisaalta tiettyjen yksittäisten ihmisryhmien rikastuminen kasvattaa heidän onnellisuuttaan hieman, Mangeloja valaisee.

Talousajattelijat ovat perinteisesti uskoneet, että jatkuva talouskasvu tuottaa onnellisuutta ja poistaa köyhyyden, rikollisuuden ja sairauksien kaltaiset ongelmat. Nobel-palkittu taloustieteilijä Robert W. Fogel on toista mieltä. Hänen mukaansa on aika kiinnittää huomio henkiseen, hengelliseen ja kulttuurilliseen hyvinvointiin talouskasvun julistamisen sijaan.

– Ihmisten hyvinvointia ei tule nähdä kuluttamisen ja materian, vaan syvempien arvojen kautta, Mangeloja siteeraa.

Hetken vain voi onni kestää

Onnellisuudesta puhuessa olennaista on määritellä koko käsite. Helppoa se ei ole, ja eri näkökulmista aihetta lähestyvillä tutkijoilla on erilaiset näkemykset käsitteen sisällöstä.

Psykologia pohtii onnea läheltä ihmistä, yksilöä. Suomen tunnetuimpia onnellisuustutkijoita on Tampereen yliopiston professori Markku Ojanen. Ojasen mukaan onni on lyhytaikainen tunnetila, kokonaisvaltainen hyvän olon kokemus. Hän puhuu niin sanotusta flow-tilasta.

– Olen suomentanut käsitteen ajan riennoksi. Jokaisella on varmasti jokin mielipaikka, jossa ihminen häipyy olemassaolosta.

Ojasen oma mielipaikka on parvekkeella jalat kaiteella, kirjaa lukien ja puolukkamehua nautiskellen. Siinä maailma murheineen unohtuu.

– Olemattomuudessa olemme onnellisia. Tempaudumme mukaan johonkin tilaan – me psykologit nimitämme sitä flow-tilaksi, Ojanen kuvailee.

Mikäli flow-tiloja on paljon, ihminen on Ojasen mukaan onnellinen.

Onni on vain osa hyvinvointia

Sosiologilla on asiaan eri näkökulma. Tutkimusjohtaja Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta kritisoi Ojasen flow-ajatuksia.

– Tulee mieleen otsikot Aasiasta, jossa nuoret miehet istuvat nettikahvilassa vuorokauden ympäri ja juovat energiajuomaa, kunnes sydän pysähtyy. Varmasti flow on ollut tosi hyvä, ja koko maailma sulkeutunut pois. Mutta ei voi olla hyvä asia, jos flow on niin hyvä, että ihminen kuolee, hän kuittaa.

Kainulainen tarkastelee onnellisuutta kansanterveydellisestä näkökulmasta. Tai oikeastaan hän puhuu hyvinvoinnista, joka koostuu onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä.

– Parvekkeella oleminen ei ole onnellisuutta, vaan hyvää oloa.

Ihmisen jaksaa aina toivoa

Sakari Kainulaisen mukaan onnellisuus on niin subjektiivinen asia, ettei sitä voi mitata. Eri alojen tutkijat tekevät kuitenkin parhaansa.

Hämmästyttävää on, että suomalaiset vastaavat tutkijoiden kyselyihin ristiriitaisesti. Markku Ojanen pyysi kerran luennolleen osallistuneita määrittelemään suomalaisen perusluonteen. Ei ole yllätys, että negatiiviset asiat korostuivat. Suomalaiset olivat opiskelijoiden silmissä jöröjä, melankolisia ja luottavat itseensä heikosti.

– Eri tutkimuksissa suomalaiset ilmoittautuvat siitä huolimatta tyytyväisiksi ja onnellisiksi, Ojanen kertoo.

Tulos on omituinen. Työelämä kurjistuu, materialistiset arvot korostuvat, masennus ja alkoholiongelmat lisääntyvät. Miksi siis kerromme olevamme onnellisia?

– Emmekö uskalla myöntää olevamme onnettomia? Rakennammeko suojamuuria? Tulos on samansuuntainen ulkomailla – ja Suomen rajojen ulkopuolellahan sitä kurjuutta vasta onkin, Ojanen pohtii.

Hän antaa myös vastauksen: olennaista on ihmisen mieletön kyky olla toiveikas.

– Näemme traumoissa yllättävän paljon positiivisuutta. Koemme, että olemme kasvaneet, saaneet niistä jotain.

Ojasen kauniissa mallissa onnellisuus koostuu – hieman kliseisesti – uskosta, toivosta ja rakkaudesta.

– Usko voi olla uskonnollista, mutta myös jotain muuta. Toivo on optimismia ja rakkaus tarkoittaa ihmissuhteita. Ja rakkaus – sehän saa ihmisen luopumaan monesta asiasta.

All you need is love väitti John Lennonkin aikoinaan.

Esa Mangeloja on hieman kyynisempi.

– Kyselyissä ihmiset ilmoittavat aina oman perheen olevan tärkein, mutta arjen valinnat näyttävät toisin. Tehdään pitkiä työpäiviä ja juostaan rahan perässä. Tyttären koulunäytelmä jää helposti väliin liikeneuvottelujen vuoksi, hän tuhahtaa.

Myös Ojanen myöntää, että on olosuhteita, joissa onni ei yksinkertaisesti kestä.

– Jos elinolomme ovat kovin kurjia, kuten sodassa, onnellisuutemme laskee ja ikuinen kärsimys ja tuska nousevat etualalle.

Tavoittelemmeko edes onnea?

Onnea ja onnellisuutta on tutkittu ja pohdittu tuhansia vuosia. Aristoteles oli sitä mieltä, että onnellisuuden tavoittelu on kaiken inhimillisen toiminnan perusta. Ja taloustiede lähtee siis enimmäkseen siitä, että talouskasvu tähtää onnellisuuden lisäämiseen.

Markku Ojanen ei ole aivan varma, että onni loppujen lopuksi on se, mitä ihminen todellisuudessa tavoittelee.

– Ihmiset tavoittelevat mielekkyyttä, itsearvostusta, turvallisuutta, autonomiaa ja läheisyyttä, eivätkä onnea, jonka he tietävät epävarmaksi asiaksi, Ojanen kirjoittaa internet-sivuillaan.

Joku voisi tietysti väittää, että juuri nuo mainitut tavoitteet ovat onnea.

Jokainen on oman onnensa seppä väittää vanha sananparsi. Sikäli sanonta ainakin on tosi, että lopulta jokainen määrittelee itse, mitä onni oikeastaan on. (HäSa)

Markku Ojanen, Sakari Kainulainen ja Esa Mangeloja kertoivat ajatuksistaan Tampereen yliopistossa järjestetyssä Psykologia 2006 -konferenssissa.