Julkaistu Hämeen Sanomat 01.09.2006. Teksti HäSa
Olipa kerran nainen, joka huolsi autonsa aina samalla korjaajalla. Yhtenä päivänä korjaaja oli poissa; mies oli voittanut lotossa. Parin vuoden kuluttua nainen sai puhelinsoiton aamuyöllä: langan päässä oli lottovoittaja-autonkorjaaja.
Mies kertoi luulleensa, että miljoonat tekisivät hänet onnelliseksi, mutta toisin kävi. Hän oli viettänyt pari vuotta baareissa, eikä ollut löytänyt onnea. Mies pyysi naista kumppanikseen. Ei lähtenyt onnettoman miehen matkaan.
Tämä tositarina kertoo konkreettisesti, minkä onnellisuustutkijat tietävät: raha ei tuo onnea.
– Raha ehkä tuo hetkellisesti onnea, jos tulee rikkaammaksi kuin naapuri. Mutta ihminen sopeutuu yllättävän nopeasti olosuhteisiin. Lottovoittajalla tulee onnellisuuspiikki, mutta muutaman viikon kuluttua onnellisuustaso on palautunut entiselleen, kertoo kansantaloustieteen lehtori Esa Mangeloja Jyväskylän yliopistosta.
Länsimaissa talouskehitys on ollut vahvaa vuosikymmenten ajan. Silti ihmisten onnellisuus on tutkimusten mukaan pysynyt vakiona. Taloustieteilijöitä tämä paradoksi hämmentää.
– Ihminen vertaa itseään aina muihin. Jos koko yhteiskunta tulee rikkaammaksi, kukaan ei tule onnellisemmaksi. Toisaalta tiettyjen yksittäisten ihmisryhmien rikastuminen kasvattaa heidän onnellisuuttaan hieman, Mangeloja valaisee.
Talousajattelijat ovat perinteisesti uskoneet, että jatkuva talouskasvu tuottaa onnellisuutta ja poistaa köyhyyden, rikollisuuden ja sairauksien kaltaiset ongelmat. Nobel-palkittu taloustieteilijä Robert W. Fogel on toista mieltä. Hänen mukaansa on aika kiinnittää huomio henkiseen, hengelliseen ja kulttuurilliseen hyvinvointiin talouskasvun julistamisen sijaan.
– Ihmisten hyvinvointia ei tule nähdä kuluttamisen ja materian, vaan syvempien arvojen kautta, Mangeloja siteeraa.
Hetken vain voi onni kestää
Onnellisuudesta puhuessa olennaista on määritellä koko käsite. Helppoa se ei ole, ja eri näkökulmista aihetta lähestyvillä tutkijoilla on erilaiset näkemykset käsitteen sisällöstä.
Psykologia pohtii onnea läheltä ihmistä, yksilöä. Suomen tunnetuimpia onnellisuustutkijoita on Tampereen yliopiston professori Markku Ojanen. Ojasen mukaan onni on lyhytaikainen tunnetila, kokonaisvaltainen hyvän olon kokemus. Hän puhuu niin sanotusta flow-tilasta.
– Olen suomentanut käsitteen ajan riennoksi. Jokaisella on varmasti jokin mielipaikka, jossa ihminen häipyy olemassaolosta.
Ojasen oma mielipaikka on parvekkeella jalat kaiteella, kirjaa lukien ja puolukkamehua nautiskellen. Siinä maailma murheineen unohtuu.
– Olemattomuudessa olemme onnellisia. Tempaudumme mukaan johonkin tilaan – me psykologit nimitämme sitä flow-tilaksi, Ojanen kuvailee.
Mikäli flow-tiloja on paljon, ihminen on Ojasen mukaan onnellinen.
Onni on vain osa hyvinvointia
Sosiologilla on asiaan eri näkökulma. Tutkimusjohtaja Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta kritisoi Ojasen flow-ajatuksia.
– Tulee mieleen otsikot Aasiasta, jossa nuoret miehet istuvat nettikahvilassa vuorokauden ympäri ja juovat energiajuomaa, kunnes sydän pysähtyy. Varmasti flow on ollut tosi hyvä, ja koko maailma sulkeutunut pois. Mutta ei voi olla hyvä asia, jos flow on niin hyvä, että ihminen kuolee, hän kuittaa.
Kainulainen tarkastelee onnellisuutta kansanterveydellisestä näkökulmasta. Tai oikeastaan hän puhuu hyvinvoinnista, joka koostuu onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä.
– Parvekkeella oleminen ei ole onnellisuutta, vaan hyvää oloa.
Ihmisen jaksaa aina toivoa
Sakari Kainulaisen mukaan onnellisuus on niin subjektiivinen asia, ettei sitä voi mitata. Eri alojen tutkijat tekevät kuitenkin parhaansa.
Hämmästyttävää on, että suomalaiset vastaavat tutkijoiden kyselyihin ristiriitaisesti. Markku Ojanen pyysi kerran luennolleen osallistuneita määrittelemään suomalaisen perusluonteen. Ei ole yllätys, että negatiiviset asiat korostuivat. Suomalaiset olivat opiskelijoiden silmissä jöröjä, melankolisia ja luottavat itseensä heikosti.
– Eri tutkimuksissa suomalaiset ilmoittautuvat siitä huolimatta tyytyväisiksi ja onnellisiksi, Ojanen kertoo.
Tulos on omituinen. Työelämä kurjistuu, materialistiset arvot korostuvat, masennus ja alkoholiongelmat lisääntyvät. Miksi siis kerromme olevamme onnellisia?
– Emmekö uskalla myöntää olevamme onnettomia? Rakennammeko suojamuuria? Tulos on samansuuntainen ulkomailla – ja Suomen rajojen ulkopuolellahan sitä kurjuutta vasta onkin, Ojanen pohtii.
Hän antaa myös vastauksen: olennaista on ihmisen mieletön kyky olla toiveikas.
– Näemme traumoissa yllättävän paljon positiivisuutta. Koemme, että olemme kasvaneet, saaneet niistä jotain.
Ojasen kauniissa mallissa onnellisuus koostuu – hieman kliseisesti – uskosta, toivosta ja rakkaudesta.
– Usko voi olla uskonnollista, mutta myös jotain muuta. Toivo on optimismia ja rakkaus tarkoittaa ihmissuhteita. Ja rakkaus – sehän saa ihmisen luopumaan monesta asiasta.
All you need is love väitti John Lennonkin aikoinaan.
Esa Mangeloja on hieman kyynisempi.
– Kyselyissä ihmiset ilmoittavat aina oman perheen olevan tärkein, mutta arjen valinnat näyttävät toisin. Tehdään pitkiä työpäiviä ja juostaan rahan perässä. Tyttären koulunäytelmä jää helposti väliin liikeneuvottelujen vuoksi, hän tuhahtaa.
Myös Ojanen myöntää, että on olosuhteita, joissa onni ei yksinkertaisesti kestä.
– Jos elinolomme ovat kovin kurjia, kuten sodassa, onnellisuutemme laskee ja ikuinen kärsimys ja tuska nousevat etualalle.
Tavoittelemmeko edes onnea?
Onnea ja onnellisuutta on tutkittu ja pohdittu tuhansia vuosia. Aristoteles oli sitä mieltä, että onnellisuuden tavoittelu on kaiken inhimillisen toiminnan perusta. Ja taloustiede lähtee siis enimmäkseen siitä, että talouskasvu tähtää onnellisuuden lisäämiseen.
Markku Ojanen ei ole aivan varma, että onni loppujen lopuksi on se, mitä ihminen todellisuudessa tavoittelee.
– Ihmiset tavoittelevat mielekkyyttä, itsearvostusta, turvallisuutta, autonomiaa ja läheisyyttä, eivätkä onnea, jonka he tietävät epävarmaksi asiaksi, Ojanen kirjoittaa internet-sivuillaan.
Joku voisi tietysti väittää, että juuri nuo mainitut tavoitteet ovat onnea.
Jokainen on oman onnensa seppä väittää vanha sananparsi. Sikäli sanonta ainakin on tosi, että lopulta jokainen määrittelee itse, mitä onni oikeastaan on. (HäSa)
Markku Ojanen, Sakari Kainulainen ja Esa Mangeloja kertoivat ajatuksistaan Tampereen yliopistossa järjestetyssä Psykologia 2006 -konferenssissa.