Asiasana: Flow

Onnellisuus / Psykologia Martti Jätä kommentti

Etsitkö onnellisuutta?

Pari vuotta sitten törmäsin tutkimukseen, jossa kysyttiin, millaisia keinoja onnellisuuden edistämiseen käytetään. Noin 2/3 vastasi kuuliaisesti tähän kysymykseen ja luetteli kaikenlaisia mukavia ja tärkeitä asioita. Kolmasosa piti minun laillani tätä kysymystä outona eikä alkanut luetella keinoja vaikka todennäköisesti hekin tekivät samoja asioita kuin ne, joiden oletettiin ja uskottiin etsivän onnellisuutta.

Jos aidosti ja tietoisesti etsii onnellisuutta, joutuu helposti pulaan. Onnellisuuden määrittely on vaikeata. Keräsin kerran kymmenkunta filosofien, psykologien ja kirjailijoiden määritelmää. Niissä ei ollut paljonkaan yhteistä. Kun joku saa päähänsä ajatuksen, että nyt minun täytyy edistää omaa onnellisuuttani, niin hänen luulisi törmäävän määrittelyn vaikeuteen. Vai sivuuttaako hän tämän ongelman ja lähtee tekemään kaikkea sellaista, mikä tuntuu hyvältä ja kivalta (feel good -idea onnellisuudesta).

Miten paljon noita asioita pitää tehdä? Onko kivoja asioita oltava lähes jatkuvasti vai riittääkö muutama mukava asia päivää kohden? Onko kartettava kaikenlaista tylsää ja samana toistuvaa? Onnellisuus määrittyy siten pikemminkin hauskanpidoksi kuin vaikka mielenrauhaksi tai innostukseksi. Niitäkin onnellisuutta määrittäneet ovat liittäneet onnellisuuteen. Työ on feel good -tavoittelijan kannalta aika kiusallinen asia. Työ ei läheskään aina ole hauskaa, sillä joskus se on tylsää ja stressaavaa. Parhaimmillaan siinä on ajan rientoa eli flow-tilaa. Sen aikana ei tosin tunnu erityisen hauskalta, koska tuon tilan aikana ei tunnu oikein miltään. On kuin arvioiva minuus olisi jossakin kaukana poissa. Jälkimaku tuosta tilasta tosin usein kallistuu myönteiseen suuntaan.

Joissakin onnellisuuden oppaissa suositellaan tarkkaa tunnetilan laskentaa. Tästä asiasta voin antaa 9/10, tuosta vain 3/10 ja siitä 7/10 pistettä. Mikä voisi olla laskennan periaate? Hyvä päivittäinen tai viikoittainen keskiarvo vai kannattaako poistaa matalat arviot? Tai pitääkö panostaa yhdeksän ja kymmenen arvoisiin kokemuksiin? Tämä vertailu latistaa hyvätkin kokemukset ja johtaa pettymyksiin. Mitä jos itse tai läheinen sairastuu? Tai jos kokee työpaikalla kiusaamista? Elämässä on myös sattumia, velvollisuuksia ja pakkoja eikä vain vapaita valintoja.

Mitä onnellisuuden tavoittelijan on ajateltava muista ihmisistä? Monissa onnellisuuden oppaissa sanotaan, että onnellisuus on omalla vastuullasi. Älä odota, että joku tekee sinut onnelliseksi. Tee itse itsesi onnelliseksi. Saatetaan vielä jatkaa, että et ole muidenkaan onnellisuudesta vastuussa. Tämä on mielenkiintoinen projekti, sillä tärkein onnellisuuden lähde on kuitenkin toinen ihminen. Me odotamme toisten edistävän meidän onnellisuuttamme ja ainakin parhaina hetkinämme ymmärrämme, että me voimme tehdä paljon muiden ihmisten onnen eteen – määritelmästä huolimatta! Tuollainen omavoimainen projekti johtaa aivan varmasti umpikujaan.

Ihmettelen, kuinka moni arkielämässä pystyy pitämään mielessä niin utuisen idean kuin mitä onnellisuus on. Useimmilla ihmisillä on niin paljon kaikenlaista tekemistä päivän aikana, että onnellisuus ei tule mieleen. Jos tulee, sille voi vähän hymähtää. Huomio kiinnittyy konkreettisiin asioihin. Miten tämä päivä lähtee sujumaan? Mitä pitikään tehdä? Olenko muistanut kaiken? Vaikka ei olisi palkkatyössä, kaikenlaista on tottunut tekemään ilman, että samalla kysyy, olenko nyt varmasti onnellinen.

Onnellisuuden asemasta monien elämässä on paljon sellaisia kielteisiä tunteita ja kokemuksia, joita toivoisi olevan vähemmän. On ahdistusta, masennusta, stressiä, uupumusta, turhautumista, katkeruutta, kiinnostuksen puutetta, vihaisuutta ja epämääräistä tarkoituksettomuuden tunnetta. Nämä asiat kietoutuvat niin tiukasti elettyyn elämään, että muutos on vaikeata.

Luonnollinen ratkaisu on etsiä keinoja, joilla näitä kielteisiä tuntemuksia voitaisiin vähentää. Lääkkeistä ja terapiasta on moni saanut apua. Olisiko mahdollista hyödyntää myös niitä keinoja, joita onnellisuuden oppaat tarjoavat? Niistä voi olla apua, mutta silloin ei onnellisuutta kannata korostaa vaan aivan tavallista arkista pärjäämistä. Onnellisuuden ottaminen tavoitteeksi johtaa kysymään, miksi minä en voi olla yhtä onnellinen kuin muutkin? Siitä voi tulla lisää painetta alkuperäisten ongelmien lisäksi.

Onnellisuuskäsitteen suurin ongelma on siinä, että siihen tarttuva ei koskaan voi olla varma, onko nykyinen onnellisuuden taso riittävä vai voiko vielä päästä eteenpäin. Siiinä on länsimaisen ihmisen tragedia. Onko mahdollista saavuttaa vielä enemmän menestystä kuin mitä nyt on? Olenko toteuttanut itseäni siinä määrin kuin se on minulle mahdollista? Jatkuvan kehityksen idea riivaa meitä lähes kaikilla elämänalueilla. Tyytyväistä ihmistä pidetään usein omituisena.

Helposti unohtuu, että hyvään elämään kuuluu paljon muutakin kuin onnellisuutta feel good -mielessä. Hyvien asioiden luettelosta tulee helposti pitkä, mutta pari asiaa kannattaa nostaa esiin. Sydämen sivistys (engl. civility) kokoaa monia arvokkaita asioita, kuten hyvätahtoisuuden, avuliaisuuden ja kunnioittavan asenteen. Tämä sydämen sivistys helpottaa suuresti yhteiselämää. Jos tekee parhaansa, voi kunnioittaa myös itseään. Oikeaan itsekunnioitukseen kuuluu aina myös annos nöyryyttä ja kykyä pyytää anteeksi. Vaikka olen tehnyt virheitä elämässäni, olen tehnyt parhaani ja koettanut elää ihmisiksi. Saan arvostaa itseäni puutteistani huolimatta. Ehkäpä nämä kaksi asiaa lopulta määrittävät myös onnellisuuden.

Positiivinen psykologia / Psykologia Martti Jätä kommentti

Positiivinen psykologia psykoterapian tukena

Duckworth, Steen & Seligman (2005)

Positiivisen psykologian lähtökohta ei ole oireiden tai sairauden vähentäminen vaan elämän myönteisten asioiden edistäminen. Ihminen ei välttämättä ole tyytyväinen elämäänsä, koe aidosti iloa tai tunne elämäänsä mielekkääksi, vaikka hänen oireensa olisivat helpottuneet.

Monien psyykkisten ongelmien hoito on kehittynyt ja laaja tutkimus osoittaa, että moniin ongelmiin on saatavissa empiirisesti validoitua terapiaa. Paradoksaalisesti kuitenkin ongelmat koko ajan lisääntyvät, joten kyseessä on eräänlainen viivytystaistelu. Onko erityisesti länsimaisessa kulttuurissa jotakin sellaista, joka on omiaan edistämään psyykkisiä oireita? Monet vastaavat tähän kysymykseen myöntävästi. Yksi hoitoon liittyvä ongelma voi olla juuri se, että elämän myönteisiin asioihin on kiinnitetty liian vähän huomiota. Kulttuuri tuottaa sellaisia hyvän elämän ja menestyksen malleja, jotka ovat omiaan heikentämään ihmisen todellista hyvinvointia.

Siten “korjataan viat” lähestymistavasta on vähitellen päästävä tasapainoisempaan lähestymistapaan, jolloin terapiaan kuuluu aina myös “vahvuuksien vahvistaminen”. Tällaista positiivista tarjontaa on kyllä olemassa, mutta suuri osa siitä on tieteellisen psykologian ulkopuolella tapahtuvaa elämäntaitojen opetusta. Huomattava osa tästä opetuksesta nojautuu uskontoihin tai humanistisiin maailmankatsomuksiin. Toistaiseksi emme tiedä kovin paljon siitä, miten nuo lukuisat hyvän elämän, onnellisuuden, itseluottamuksen ja sankaruuden ohjeet todella toimivat. Monet noista ohjeista kuulostavat hyviltä, mutta tuskinpa ne kaikki toimivat yhtä hyvin.

Positiivisen psykologian edeltäjiä ovat ne filosofit ja uskonnolliset opettajat, jotka jo tuhansia vuosia sitten opettivat hyvän elämän periaatteita. Tieteellisen psykologian suurista nimistä Sigmund Freud korosti mielihyvän tärkeyttä, Carl Jung yksilön eheyttä ja spirituaalisia kokemuksia, Alfred Adler ihmisen sosiaalisia pyrkimyksiä, Skinner myönteisten palautteiden ja Viktor Frankl mielekkyyden kokemisen tärkeyttä. Humanistisen psykologian edustajat ovat pohtineet laajasti hyvinvoinnin ja kasvun edellytyksiä. Monet heistä ovat korostaneet ihmisen omaa vastuuta itsensä toteuttamisessa ja oman aidon minuuden löytämisessä.

Marie Jahodalla on huomattavia ansioita psykologisen hyvinvoinnin käsitteen jäsentämisessä. Hän erotti hyvinvoinnin osatekijöinä itsensä hyväksymisen, kasvun ja kehityksen, persoonallisuuden integraation, autonomian, realistisen todellisuuden havaitsemisen ja ympäristön hallinnan.

Positiivisen psykologian isähahmo on kuitenkin Martin Seligman, joka on saanut koottua yhteen niitä psykologeja, jotka kiinnostuneet ihmisten vahvuuksista, hyvinvoinnista, myönteisistä tunteista, kasvusta, elämän mielekkyydestä ja optimaalisesta toiminnasta. Silloin kuin korostetaan nimenomaan yksilön kasvamista, joka lähtee liikkeelle, kun ihmiset tavoittelevat asioita, jotka ovat heidän arvojensa ja uskomustensa mukaisia.

Monet hallintaa kuvaavat käsitteet liittyvät luontevasti positiivisen psykologian lähestymistapaan. Tällaisia ovat minäpystyvyys (self-efficacy), sosiaalinen tai emotionaalinen älykkyys, optimismi, itseluottamus, toiveikkuus jne.

Positiivisen psykologian lähtökohtana on, että elämän kielteiset ja myönteiset asiat eivät suinkaan välttämättä muodosta jatkumoa, vaan ne ovat limittäin ja lomittain. Kielteisiä ja myönteisiä asioita voi elämässä olla samanaikaisesti. Kielteisten asioiden ratkeaminen tai väheneminen ei ilman muuta vahvista elämän myönteisiä puolia. Niinpä on luontevaa, että myös terapian tulisi sisältää molempia aineksia. Usein terapian lähtökohtana on juuri oireiden lievittäminen ja pahan olon vähentäminen, mutta otetaan esiin elämän myönteisten puolien vahvistaminen. Nämä myönteiset asiat toimivat myös suojatekijänä elämän kielteisille elämänmuutoksille.

Monissa kielissä onnellisuus on sana, josta lähdetään liikkeelle, kun puhutaan hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä. Läntisen tradition puitteissa Aristoteles ja Platon kuvasivat onnellisuuden luonnetta ja myös juutalais-kristillisessä traditiossa onnellisuutta on paljon pohdittu. Vuorisaarnan asre (hepr.) ja makarios (kreik.) ovat vaikeasti käännettäviä sanoja. Raamattumme kääntää ne autuas-sanalla, mutta monissa kielissä käytetään sanaa siunattu tai sanaa onnellinen.

Onnellisuussanan purkaminen on sen laajuuden vuoksi paikallaan. Onnellisuuteen liittyy Martin Seligmanin mukaan kolme näkökulmaa: (1) Miellyttävä elämä, johon liittyy myönteisiä kokemuksia menneestä, nykyisyydestä ja tulevasta. Aikaisemmat kokemukset antavat aihetta tyytyväisyyteen, tyyneyteen ja rauhaan, nykyisyydessä on mielihyvää ja iloa, tulevaisuudessa taas on uskoa, toivoa ja rakkautta. (2) Sitoutunut elämä, jolle on ominaista hyveellinen elämä, kiinnostus ja aktiivinen osallistuminen yhteistä hyvää edistäviin asioihin. (3) Mielekäs elämä, jolloin elämässä koetaan yksi tai useampia tarkoituksia, joiden eteen kannattaa tehdä työtä.

Positiivinen psykologia tutkii, miten näitä onnellisuuden eri puolia voidaan edistää yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolla.

Miellyttävän elämän kokemusta on tutkittu kysymällä yksilöltä hänen omaa arviotaan elämästä. Onko hän tyytyväinen elämäänsä, tunteeko hän iloa, luottaako hän tulevaisuuteen? Useimmiten kun kysytään ihmisen onnellisuutta, tarkoitetaan juuri tätä näkökulmaa. Lähtökohtana on ajatus, että ihminen itse tietää parhaiten oman tilansa. Muut menetelmät (havainnot, haastattelut, päiväkirjat) voivat olla paikallaan, jos henkilön käyttäytyminen viittaa siihen, että hänen tulkinnoissaan on jotakin ristiriitaista. Arvioihin vaikuttaa aina jonkin verran mieliala sekä kulttuurin odotukset.

Ihmisen persoonallisuutta on tutkittu paljonkin, mutta hänen vahvuutensa ovat jääneet niukalle huomiolle. Kuusi hyvettä nousee esiin, kun verrataan eri kulttuureja keskenään. Ne ovat rohkeus, rakkaus, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus ja transsendenttisyys. Viimeksi mainittu tarkoittaa ihmisen kykyä olla yhteydessä johonkin suurempaan ja pysyvämpään, muihin ihmisiin, tulevaisuuteen, evoluution, jumalalliseen tai maailmankaikkeuteen. Näitä hyveitä on psykologiassa tutkittu vain vähän, eniten rakkautta, vaikka myös siinä painopiste on ollut muualla kuin rakkaudessa hyveenä. Koska monet inhimilliset ongelmat aiheutuvat itsekkyydestä, narsismista ja vastuun karttamisesta, hyveiden tutkiminen on perusteltua.

Sitoutumista elämään on tutkittu Mihaly Csikszentmihalyin flow-käsitteen avulla. Flow kuvaa ihmisen täydellistä uppoamista johonkin mielenkiintoiseen ja haastavaan asiaan. Silloin hänen taitonsa ovat juuri haasteiden mukaisia, joka synnyttää tuon (jälkeenpäin) mielihyvää tuottavan tilan. Flowta on tutkittu sekä aikaotannalla että kyselylomakkeilla. (Olen käyttänyt flow-tilasta nimitystä ”ajan riento”.)

Mielekkyyden tutkimuksessa voidaan erottaa Viktor Frankliin nojautuva traditio, jossa ihmisiltä kysytään, miten he elämänsä kokevat ja ihmisten pyrkimysten ja tavoitteiden tutkimus. Franklin mukaan monien ongelmien takana on eksistentiaalisen ahdistuksen kokemus. Elämän tarkoituksen löytäminen on merkittävä askel eteenpäin, kun eheytymisen prosessi käynnistyy.

Onko mahdollista kehittää ohjelmia, joilla hyvinvointia ja onnellisuuttaa voidaan edistää? Martin Seligmanin työryhmä kokeili viittä erilaista interventiota kokeellisen asetelman avulla (471 henkilöä). Seurantaa jatkettiin aina kuuteen kuukauteen asti. Yhdessä ryhmässä oli mietittävä kolme hyvää asiaa viikon ajan. Toinen ryhmä kirjoitti jollekin henkilölle kiitoskirjeen ja kävi lukemassa sen hänelle. Kolmas tunnisti omia vahvuuksiaan testin avulla (missä olet parhaimmillasi) ja neljännessä annettiin palautetta vahvuuksista. Vahvuuksia tuli soveltaa viikon ajan uudella tavalla. Kontrolliryhmä kirjoitti varhaisista muistoistaan joka ilta viikon ajan.

Tutkimuksen tulos oli, että välittömästi kokeen jälkeen kaikki ryhmät olivat onnellisempia ja vähemmän masentuneita, myös kontrolliryhmä. Jo viikon kuluttua kontrolliryhmän positiivinen vaikutus hävisi ja samoin myös “missä olet parhaimmillasi” -ryhmän vaipui lähtötasolle.

Kiitollisuuskäynnin vaikutus oli suurin kuukauden kohdalla, mutta laski sitten kontrolliryhmän tasolle. “Vahvuuksien käyttö”- ja “kolme hyvää asiaa” ryhmät eivät aluksi eronneet kontrolliryhmästä, mutta niiden tulokset paranivat myöhemmissä seurannoissa. Näillä ohjeilla oli siis pitkäaikaista vaikutusta. Vaikutus tehostui, jos näitä keinoja jatkettiin vielä viikon jälkeen.

(Vastaavia tutkimuksia on viidentoista vuoden aikana tehty paljon. Positiivisuuden merkitys terapiassa on jatkuvasti lisääntynyt.)

Lähde: Duckworth, A.L., Steen, T.A. & Seligman, M.E.P. (2005). Positive psychology in clinical practice. Annual Review of Clinical Psychology, 1, 629-651.

Onnellisuus / Psykologia Martti Jätä kommentti

Ovatko tunne ja järki vastustajia vai kumppaneita?

Tuorein kirjani on nimeltään Tunne vai järki (Minerva). Kyse on kahdesta hyvin tärkeästä ihmisen ominaisuudesta. Ilmaus ”järjetön ihminen” kuulostaa pahalta, sillä eihän tällainen ihminen voi lainkaan selviytyä. Kun sanomme, että joku toimii järjettömästi, siitä ei seuraa mitään hyvää. Tavallisesti kyse on siitä, että hän on tehnyt jotakin pahaa itselleen tai toiselle ihmiselle. Usein hän on ollut jonkin voimakkaan tunteen, kuten vihan tai pelon, vallassa. Myös rakkaus voi saada ihmisen tekemään järjettömiä asioita. Joskus pahojakin.

Sanapari ”tunteeton ihminen” kuulostaa sekin pahalta. Tällainen henkilö ei siis suinkaan toimi tavalla, jota muut arvostaisivat, vaan pikemminkin kylmästi ja laskelmoivasti. Emme siis ajattele, että tunteettomuus johtaisi hyvin objektiiviseen ja puolueettomaan toimintaan, vaan seuraus on aivan jotakin muuta. Meitä puistattaa jo pelkkä ajatus, että joudumme tekemisiin tunteettoman ihmisen kanssa. Eikö tämä kuitenkin ole omituista, sillä tällainen ihminen ei joudu vihan, pelon, katkeruuden ja kateuden valtaan ja juuri niistä tulee niin paljon harmia.

Mutta silloin häneltä puuttuvat myös ilo, onnellisuus, rakkaus, toivo ja kiitollisuus. Niistä emme halua luopua. Ilman myönteisiä tunteita elämä ei olisi elämisen arvoista. Filosofit ja psykologit korostavat jatkuvasti onnellisuuden merkitystä. Onnellisuus on jotakin hyvää ja tavoiteltavaa. Aristoteleen mielestä se oli summum bonum, suurin hyvä. Onnellisuuden valtaan joutunut ihminen ei halua muillekaan pahaa, vaan pikemminkin sitä hyvää, mitä hänelläkin on. Näin myös tutkimukset kertovat.

Tunteiden kokeminen kuuluu ihmisenä olemiseen. Myönteiset tunteet vahvistavat ihmissuhteita ja edistävät ongelmien ratkaisemista, mutta myös kielteisillä tunteilla on omat tehtävänsä. Peloton ihminen joutuu turvallisissakin olosuhteissa helposti vaaraan, jos ei nykyaikana muuten niin hän jää auton alle. Hän siis ottaa helposti liian suuria riskejä. Pelot varoittavat ja suojelevat meitä. Syyllisyys ja häpeä ovat siinä määrin ikäviä kokemuksia, että niitä kannattaa välttää. On syytä varoa tekoja, jotka niitä tuottavat.

Vihalle, kateudelle ja katkeruudelle on vaikea löytää hyviä perusteluja. Olisihan elämän paljon parempaa ilman niitä. Uskon, että on ihmisiä, jotka eivät näitä kielteisiä tunteita viljele. Ainakin minulla on ollut onni tuntea tällaisia henkilöitä. Joku varmaan sanoisi, että jopa ovat kummallisia olentoja. Mistä tiedät, mitä heidän sisällään liikkuu? En tiedäkään, mutta heidän kanssaan on hienoa olla tekemisissä. Tällaiset ihmiset vahvistavat uskoa ihmiseen ja saavat meistäkin hyvää esiin. Varmaan nämä ihmiset kokevat surua, ahdistusta, pelkoa ja alakuloa, mutta noilta kolmelta kielteiseltä tunteelta he ovat säästyneet. Tuskin aivan täydellisesti, sillä mikäpä ihmiselämässä on täydellistä.

Vihaa on puolustettu sillä, että se antaa energiaa tehdä jotakin. Se on totta, mutta millaista energiaa! Se voi suuntautua mihin vain ja olla aivan suhteetonta siihen nähden, mitä on koettu. Voi olla, että mitä ankarampia olosuhteet ovat, sitä enemmän viha on selviytymisen ehto. Vihastuminen on toki luonnollista, mutta mitä nopeammin itsensä hillitsee, sitä parempi. Kateutta puolustetaan sillä, että se saa ihmiset tekemään ja hankkimaan asioita, joita eivät muuten haluaisi tai tekisi. Kateuden lietsominen hyödyttää markkinamiehiä ja -naisia. Ihmisten materialismi on tässä hyvä työkalu. Kateuden hyödyllisyys on siis hyvin kyseenalaista.

Surun ja alakulon ymmärrämme hyvin, sillä olemme kaikki niitä kokeneet, mutta mihin tarvitaan masennusta, sellaista syvää alakuloa, joka vie voimat, innostuksen ja mielekkyyden? Yksi evoluutioon perustuva tulkinta on sellainen, että kilpailu asemasta yhteisössä on aina ollut kovaa ja jos siinä ei pärjää, jatkuva yrittäminen tuottaa sekä fyysisiä että henkisiä haavoja. Vahvat kohtelevat heikkoja kovin ottein. On parempi antaa periksi ja luovuttaa. Näinhän myös eläimet tekevät vahvempiensa edessä. Voi kerätä voimia ja odottaa parempia mahdollisuuksia oman aseman korottamiseen. Tulkinta kuulostaa uskottavalta, mutta tällainen reaktio ei toimi nykyajan yhteiskunnassa. Yhteiskunta on monimutkainen ja uusia tilaisuuksia ei tule niitä odottamalla. Omaa asemaa on varmistettava jatkuvasti, jos haluaa sen edes säilyttää saati sitä vahvistaa.

Edellä on kuvattu tunteiden merkitystä. Millainen sitten on järkevä ihminen? Käsitys, että järjen tulee voittaa tunteet, on ollut yleinen, jopa vallitseva näkemys. Varsinkin voimakkaat tunteet ovat olleet kiusankappaleita. Ne on saatava hallintaan, jotta voi elää järkevästi. Psykologi Jonathan Haidt antoi tälle tulkinnalle suoranaisen tyrmäysiskun: järjen tehtävä on selittää intuitiot parhain päin. Intuitiot taas perustuvat suurelta osin tunteisiin. Järki on siten ihmisen toiveiden, halujen ja intuitioiden nöyrä palvelija. Jos tunne on positiivinen, järki toimii sen suuntaisesti, jos taas tunne on kielteinen, järki mukautuu siihen.

Eikö järki todellakaan voi laittaa tunteita kuriin? Haidt varmaankin halusi kärjistää tunteiden merkitystä, koska sitä on tuhansien vuosien ajan väheksytty. Kyllä me voimme hillitä tunteitamme, ainakin niistä seuraavia tekoja. Eiköhän juuri se ole järjen käyttöä. Mutta haluammeko me niitä hillitä? Usein pikemminkin lietsomme toinen toistemme tunteita. Tämä pätee erityisesti vihaan ja pelkoon. Järkeä korostavat muistavat tähdentää sitä, että ihminen voi oppia rationaalisen, järkevän asennoitumiseen omaan itseensä ja kohtaamiinsa ihmisiin. Ihminen voi oppia hallitsemaan itseään, erityisesti halujen ja tunteiden tuottamia yllykkeitä.

Kokemuksemme kertovat, että tällainen on mahdollista. Aina on ollut ihmisiä, jotka hallitsevat itsensä erinomaisen hyvin. He eivät menetä malttiaan eivätkä sorru typeryyksiin. He ovat tasapainoisia ja kykenevät säilyttämään mielentyyneytensä vaikeissakin tilanteissa. Miksi näin tulisi tehdä? Miksi he tällaiseen pyrkivät? Tuon kaiken takana on yleensä jokin usko, uskomus tai elämänkatsomus, joka kehottaa näin tekemään. Sen uskotaan helpottavan elämää. Mistä tämä näkemys kumpuaa? Antaako sen järki, intuitio vai peräti tunne?

Noita elämänkatsomuksia on vaikea perustella järjen avulla. Sitä kuvastaa se, miten helppoa on arvostella toisenlaisia näkemyksiä kuin mitä itsellä on. Järki voi sanoa, että olisi hyvä elää sovussa muiden kanssa ja pitää pahin itsekkyys kurissa, mutta paljon enempään järki ei pysty. Kun halutaan jotakin enemmän, rationaalisuus ei kanna pitkälle. Onhan järkevää olla niin itsekäs kuin suinkin on mahdollista. Miksi tehdä enemmän muiden hyväksi kuin on tarpeen? Miksi välittäisimme vieraista ihmisistä, varsinkaan heistä, jotka ovat kovin kaukana?

Palaamme siis kuitenkin tunteiden sävyttämiin tulkintoihin. Meistä tuntuu, että olisi hyvä välittää kaukanakin olevista ihmistä. Olisi hyvä olla ystävällinen ja avulias, vaikka siitä ei mitään hyötyä olisikaan. Jostakin syvältä tulee ajatus, että toisen puolustaminen omien etujen kustannuksella olisi kunnioitettavaa. Joskus jopa uhrautuminen toisen ihmisen puolesta. Pyyteetön rakkaus on aivan uskomattoman hieno asia. Eihän näitä tavattoman hienoja asioita voi järjellä puolustaa. Vaikka kehittelemme ”järkeviä” tulkintoja esimerkiksi evoluutiopsykologian avulla, eivät nuo hienot asiat kuitenkaan sen avulla muutu järkeviksi. Ihmisen kyky luopua omista eduistaan on pohjimmiltaan järjetöntä.

Kaiken kaikkiaan ihmisen järki ja tunne kietoutuvat niin vahvasti toisiinsa, että niitä ei voi todellisessa elämässä toisistaan erottaa. Ilman tunteita ihminen ei kiinnostuisi tai innostuisi mistään, ei ymmärtäisi varoa ja välttää vaarallisia asioita eikä muodostaisi meille niin kaikille tärkeitä läheisiä ihmissuhteita. Ilman järkeä emme tietäisi, miten toimia niin, että saamme jotakin tuloksellista aikaan. Tunteet ovat tässä ja nyt, järki katsoo kauemmas. Järki näkee tavoitteita ja etsii keinoja, joilla tavoitteita voidaan toteuttaa. Järki ja tunteet ovat yhteistyökumppaneita, jotka joskus voivat joutua riitaan keskenään. Jatkuva riitely johtaa kuitenkin tuhoon tai ainakin suuriin vaikeuksiin. Jos toinen kukistaa toiseen, seuraukset ovat silloin erityisen tuhoisia.

Järki on oikeastaan tuhoisampi kuin tunne, sillä esimerkiksi vihaa puhkuva ihminen on vaarallinen, koska hän voi vaikkapa lyödä lähellä olevia, mutta vaarallisuus lisääntyy moninkertaiseksi, kun hän alkaa huolellisesti miettiä, miten hän voisi tuhota vihansa kohteita. Vihan tulee samalla lauhtua, sillä muuten hän ei pysty kostamaan niille, jotka ovat hänet vihastuttaneet. ”Parhaita” suunnitelmia hän tekee silloin, kun pääsee flow-tilaan, jonka aikana katoaa sekä minuus että tunteet. Huomio kohdistuu vain siihen, miten kosto toteutuu parhaiten.

Kuitenkin kaikki lähti liikkeelle vihasta, jonka ei annettu laantua. Ilman sitä noita kostosuunnitelmia ei olisi tehty. Työnjako on selvä: tunteet käynnistävät ja suuntaavat, järki tekee suunnitelmia ja toteuttaa niitä.

Psykologia Martti 1 kommentti

Flow-ilmiö

Kaikilla meillä on hienoja kokemuksia siitä, kuinka jokin asia on temmannut mukaansa. Minulla kirjoittaminen on sellainen asia. Kun voi kirjoittaa jostakin sellaisesta, jonka uskoo kiinnostavan muitakin, aika menettää merkityksensä. Olen jo useita kirjoja kirjoittanut ja tiedän, että tehtävä ei ole mahdoton, kunhan vain saan riittävästi aikaa perehtyä asiaan ja hioa tekstiä.

Mitä erilaisemmat asiat tuottavat tämän saman tunteen. Yhdelle kyseessä on vanhojen esineiden entisöinti, toiselle shakinpeluu, kolmannelle lukeminen, neljännelle puutarhanhoito. Joskus alku voi olla hankalaa, mutta kun pääsee vauhtiin, ei tarvitse miettiä, miten pitäisi toimia.

Kun tehtävä on kovin vaikea, emmekä tiedä, miten pitäisi toimia, alamme kiusaantua ja tulemme tietoisiksi omista puutteistamme. Miten tämä nyt pitäisi tehdä? Eikö kukaan ehdi minua neuvomaan? Eihän minulla ole tähän asiaan tarvittavia taitoja. Kun aloitin yliopistossa luennot, olin tuskallisen tietoinen siitä, että tietoni ovat vain hippusen verran kuulijoita paremmat. Olenkohan minä nyt yhtään vakuuttava? Nyt olen rauhoittunut ja unohdan itseni, kun pääsen vauhtiin.

Mihaly Csikszentmihalyi nimittää tätä kokemusta flow-ilmiöksi, jonka olen kääntänyt ajan riennoksi. Csikszentmihalyi esittää, että aluksi ihmiset olivat jatkuvan flown tilassa. Ihminen keskittyi täydellisesti siihen, mitä teki. Vähitellen hän oppi tiedostamaan itsensä ja oman toimintansa. Samalla kun tietoisuus kehittyy minuudeksi, ihmisen oli mahdollista irrottautua geenien ja kulttuurin ohjauksesta. Eläin toimii vaistojen ja ympäristön virikkeiden varassa. Eläimellä ei ole kykyä pohtia omaa tilaansa. Kyky arvioida omaa tilaa antaa mahdollisuuden valita ja sen myötä myös valintojen vaikeus ja vaarat lisääntyvät. Flow on ihmiselle helpotus, koska silloin hänen tietoinen minänsä voi levätä. Flow-tilalle ominaisia piirteitä ovat voimakas keskittyminen, herpaantumaton kiinnostus ja nautinnon kokeminen.

Paradoksaalisesti mahdollisuus suunnata tarkkaavaisuutta samalla tuottaa epäjärjestystä psyykkiseen järjestelmään. Usein tarjolla on niin paljon erilaisia asioita, että tarkkaavaisuuden suuntaaminen tulee vaikeaksi. Flow-tila on tarkkaavaisuuden kohdistamisen tulos. Seurauksena on tietoisuuden järjestyminen. Ajatukset, tunteet ja toiminta integroituvat. Tämä tuntuu niin hyvältä, että sitä halutaan toistaa. Flow-tilan säilyttämisestä tulee haaste. Flown aikana taidot kehittyvät kuin huomaamatta.

Kun henkilöllä on paljon flow-tiloja, hänen persoonallisuutensa on autotelinen, hän nauttii elämästä, tekee asioita niiden itsensä vuoksi. Tutkimusten mukaan autoteliset ihmiset asettavat jatkuvasti tavoitteita ja ovat keskimäärin tyytyväisempiä elämäänsä. Miten ihmisestä tulee autotelinen? Perittyjen taipumusten lisäksi tietyt ympäristöt suosivat autoteliaa. Csikszentmihalyi puhuu “kompleksisesta kodista” ja tarkoittaa sillä kasvuympäristöä, joka tarjoaa lapselle sekä haasteita että tukea.

Olennaista flown syntymiselle on vastaavuusperiaate, joka on voimassa silloin, kun taidot ovat hyvät että haasteet riittävän suuria. Shakinpelaajien on oltava taitavia, että flow syntyy. Aloittelijoille peli on siinä määrin sekavaa ja hapuilevaa, että flow ei synny yhtä helposti. Kun kyseessä on korkea taitojen ja haasteiden taso, tuloksena on taitojen “venyttäminen” (skill stretching). TV:n katsominen ei yleensä tuota flow-tilaa, vaikka taidot ja haasteet tasapainossa, sillä katsomistaidot ovat kovin vaatimattomia ja haasteet useimmiten sitäkin vähäisempiä.

Lapsilla ja nuorilla flown kokeminen on yhteydessä hyviin koulusuorituksiin, kiinnostusten kestävyyteen, myönteiseen itsearvostukseen ja ongelmakäyttäytymisen vähäisyyteen. Ilmeisesti flown saavuttaminen on sellainen taito, joka on omiaan edistämään juuri niitä asioita, joita arkielämässä tarvitaan. Jos flow-tila ei ota syntyäkseen, silloin on etsittävä yhä uusia ja uusia huomion kohteita, jotka nekään eivät jaksa kauan kiinnostaa.

Aina ei ihminen jaksa etsiä haasteita. Ei siis ihme, jos myös rentoutuminen koetaan hyvänä. Rentoudumme tilanteessa, jossa hyvien taitojen ansiosta suoriutuminen on erittäin helppoa ja vaivatonta. Tällaisessa tilanteessa ei siis ole juuri minkäänlaista haastetta. Yksinkertaisten pelien pelaaminen tuntuu joskus ihan hyvältä. Fyysinen rentoutuminen on juuri tila, jossa suorituspaineet poistetaan ja jossa levätään. Tällainen tila lievittää suoritusahdistusta. Nauttiminen on tutkimusten mukaan jopa flowta suurempi, samoin halu jatkaa. Eri asia on, kuinka kauan halutaan jatkaa, sillä vaarana on kyllästyminen. Kyllästymiseen voidaan valahtaa aivan yllättäen. Asia, joka vielä eilen oli kiinnostava, menettää täysin merkityksensä.

Yhdysvalloissa tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että työssä koetaan paljon flowta, mutta ei välttämättä vapaa-ajalla! Miksi työ usein koetaan ikävänä pakkona, josta pitää mahdollisimman pian päästä vapaa-ajalle, jolloin moni joutuu ahdistumaan tekemisen puutteessa? Kenties syynä on juuri vapaa-ajan tiedostaminen. Aikaisemmin työ oli niin luonnollinen osa elämää, ettei sille ollut tällaista oman ajan vaihtoehtoa tarjolla. Kun lisäksi muistetaan työn tekemisen historia, ei tätä tulosta lopulta kannata ihmetellä. Onhan työhön liittynyt mitä suurimmassa määrin riistoa. Tätä flow-tutkijat eivät mielestäni riittävästi ota huomioon.

Monet ihmiset eivät koe flowta juuri koskaan (USA 42%, Saksa 35%). Noin 40% motivoitui juuri flow-tilanteessa mutta samoin 40% piti parempana tilanteita, joissa haaste oli vähäinen eivätkä taitojen vaatimukset olleet suuria. Flow-tilaa kokeville vähäiset haasteet ovat kauhistus mutta tämä toinen ryhmä pitää tällaisesta tilanteesta.

Flow terapiana merkitsee flown löytämistä ja flow-aktiviteettien lisäämistä. Delle Fave ja Massimi hoitivat agorafobiasta kärsivää lisäämällä sosiaalista vuorovaikutusta ja vapaaehtoistyötä sekä vähentämällä TV:n katselua.

Italiassa tehdyssä tutkimuksessa flown kokeminen väheni vanhimmasta sukupolvesta nuorimpaan. Lisäksi työstä saadun flown korvasi vapaa-ajasta saatu flow. Tämä tulos ei välttämättä heijasta kulttuurin muutosta, vaan ikään liittyviä eroja. Työtaitojen oppiminen vie oman aikansa. Omat kokemukseni osoittavat, että opettamisessa flow-tilaan pääseminen voi kestää vuosia. Nuoruusiässä haasteita on paljon eikä niistä ole vielä osattu erottaa itselle kaikkein sopivimpia.

Seuratessani omien poikieni tietokoneilla pelaamista ainakin minun on sanottava, että flow-tila on ilmeinen. Monet pelit vaativat tarkkaavaisuuden aivan kokonaan. Haasteet lisääntyvät jatkuvasti, samoin taidot. Huono peli on juuri sellainen, jonka läpipelaaminen on kovin helppoa. Joskus tosin pelataan helppoja pelejä ikään kuin verryttelyn vuoksi. Silloin kyseessä on pelin avulla rentoutuminen.

Kieltämättä flow-tilan voi saada mistä tahansa haastavasta asiasta. Sen ei tarvitse olla moraalisesti arvokas. Vaikuttaa siltä, niin kuin tällaisen flown mahdollisuus lisääntyisi. Monet ajanvietteet perustuvat siihen, että ihmisen pitää oikeastaan jättää moraali kotiin ryhtyessään harrastamaan erilaisia ajanvietteitä. Toisaalta tässäkin voi vetää aivan liian hätäisiä johtopäätöksiä. Olivathan Rooman valtakunnan sirkushuvit moraalisesti täysin arveluttavia. Ihmisten kiusaamisesta, jopa kiduttamisesta on historian aikana saatu paljon “huvia”. Uutta silti on se, että flown voi saavuttaa aivan yksin jonkin koneen välityksellä. Uutta on myös se, että etenkin kaupunkielämässä on kovin paljon virikkeitä, joitten välillä on vaikea tehdä valintoja.

Kasvatuksen ja kulttuurin merkitys korostuu siinä, miten lapsia ja nuoria ohjataan flown kokemisessa. Jos kulttuuri todellakin opettaa nauttimaan moraalisesti arveluttavista asioista, ongelmat ovat ilmeisiä.

Onnellisuus Martti Jätä kommentti

Ikuinen onni on kupla

Julkaistu Hämeen Sanomat 01.09.2006. Teksti HäSa

Olipa kerran nainen, joka huolsi autonsa aina samalla korjaajalla. Yhtenä päivänä korjaaja oli poissa; mies oli voittanut lotossa. Parin vuoden kuluttua nainen sai puhelinsoiton aamuyöllä: langan päässä oli lottovoittaja-autonkorjaaja.

Mies kertoi luulleensa, että miljoonat tekisivät hänet onnelliseksi, mutta toisin kävi. Hän oli viettänyt pari vuotta baareissa, eikä ollut löytänyt onnea. Mies pyysi naista kumppanikseen. Ei lähtenyt onnettoman miehen matkaan.

Tämä tositarina kertoo konkreettisesti, minkä onnellisuustutkijat tietävät: raha ei tuo onnea.

– Raha ehkä tuo hetkellisesti onnea, jos tulee rikkaammaksi kuin naapuri. Mutta ihminen sopeutuu yllättävän nopeasti olosuhteisiin. Lottovoittajalla tulee onnellisuuspiikki, mutta muutaman viikon kuluttua onnellisuustaso on palautunut entiselleen, kertoo kansantaloustieteen lehtori Esa Mangeloja Jyväskylän yliopistosta.

Länsimaissa talouskehitys on ollut vahvaa vuosikymmenten ajan. Silti ihmisten onnellisuus on tutkimusten mukaan pysynyt vakiona. Taloustieteilijöitä tämä paradoksi hämmentää.

– Ihminen vertaa itseään aina muihin. Jos koko yhteiskunta tulee rikkaammaksi, kukaan ei tule onnellisemmaksi. Toisaalta tiettyjen yksittäisten ihmisryhmien rikastuminen kasvattaa heidän onnellisuuttaan hieman, Mangeloja valaisee.

Talousajattelijat ovat perinteisesti uskoneet, että jatkuva talouskasvu tuottaa onnellisuutta ja poistaa köyhyyden, rikollisuuden ja sairauksien kaltaiset ongelmat. Nobel-palkittu taloustieteilijä Robert W. Fogel on toista mieltä. Hänen mukaansa on aika kiinnittää huomio henkiseen, hengelliseen ja kulttuurilliseen hyvinvointiin talouskasvun julistamisen sijaan.

– Ihmisten hyvinvointia ei tule nähdä kuluttamisen ja materian, vaan syvempien arvojen kautta, Mangeloja siteeraa.

Hetken vain voi onni kestää

Onnellisuudesta puhuessa olennaista on määritellä koko käsite. Helppoa se ei ole, ja eri näkökulmista aihetta lähestyvillä tutkijoilla on erilaiset näkemykset käsitteen sisällöstä.

Psykologia pohtii onnea läheltä ihmistä, yksilöä. Suomen tunnetuimpia onnellisuustutkijoita on Tampereen yliopiston professori Markku Ojanen. Ojasen mukaan onni on lyhytaikainen tunnetila, kokonaisvaltainen hyvän olon kokemus. Hän puhuu niin sanotusta flow-tilasta.

– Olen suomentanut käsitteen ajan riennoksi. Jokaisella on varmasti jokin mielipaikka, jossa ihminen häipyy olemassaolosta.

Ojasen oma mielipaikka on parvekkeella jalat kaiteella, kirjaa lukien ja puolukkamehua nautiskellen. Siinä maailma murheineen unohtuu.

– Olemattomuudessa olemme onnellisia. Tempaudumme mukaan johonkin tilaan – me psykologit nimitämme sitä flow-tilaksi, Ojanen kuvailee.

Mikäli flow-tiloja on paljon, ihminen on Ojasen mukaan onnellinen.

Onni on vain osa hyvinvointia

Sosiologilla on asiaan eri näkökulma. Tutkimusjohtaja Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta kritisoi Ojasen flow-ajatuksia.

– Tulee mieleen otsikot Aasiasta, jossa nuoret miehet istuvat nettikahvilassa vuorokauden ympäri ja juovat energiajuomaa, kunnes sydän pysähtyy. Varmasti flow on ollut tosi hyvä, ja koko maailma sulkeutunut pois. Mutta ei voi olla hyvä asia, jos flow on niin hyvä, että ihminen kuolee, hän kuittaa.

Kainulainen tarkastelee onnellisuutta kansanterveydellisestä näkökulmasta. Tai oikeastaan hän puhuu hyvinvoinnista, joka koostuu onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä.

– Parvekkeella oleminen ei ole onnellisuutta, vaan hyvää oloa.

Ihmisen jaksaa aina toivoa

Sakari Kainulaisen mukaan onnellisuus on niin subjektiivinen asia, ettei sitä voi mitata. Eri alojen tutkijat tekevät kuitenkin parhaansa.

Hämmästyttävää on, että suomalaiset vastaavat tutkijoiden kyselyihin ristiriitaisesti. Markku Ojanen pyysi kerran luennolleen osallistuneita määrittelemään suomalaisen perusluonteen. Ei ole yllätys, että negatiiviset asiat korostuivat. Suomalaiset olivat opiskelijoiden silmissä jöröjä, melankolisia ja luottavat itseensä heikosti.

– Eri tutkimuksissa suomalaiset ilmoittautuvat siitä huolimatta tyytyväisiksi ja onnellisiksi, Ojanen kertoo.

Tulos on omituinen. Työelämä kurjistuu, materialistiset arvot korostuvat, masennus ja alkoholiongelmat lisääntyvät. Miksi siis kerromme olevamme onnellisia?

– Emmekö uskalla myöntää olevamme onnettomia? Rakennammeko suojamuuria? Tulos on samansuuntainen ulkomailla – ja Suomen rajojen ulkopuolellahan sitä kurjuutta vasta onkin, Ojanen pohtii.

Hän antaa myös vastauksen: olennaista on ihmisen mieletön kyky olla toiveikas.

– Näemme traumoissa yllättävän paljon positiivisuutta. Koemme, että olemme kasvaneet, saaneet niistä jotain.

Ojasen kauniissa mallissa onnellisuus koostuu – hieman kliseisesti – uskosta, toivosta ja rakkaudesta.

– Usko voi olla uskonnollista, mutta myös jotain muuta. Toivo on optimismia ja rakkaus tarkoittaa ihmissuhteita. Ja rakkaus – sehän saa ihmisen luopumaan monesta asiasta.

All you need is love väitti John Lennonkin aikoinaan.

Esa Mangeloja on hieman kyynisempi.

– Kyselyissä ihmiset ilmoittavat aina oman perheen olevan tärkein, mutta arjen valinnat näyttävät toisin. Tehdään pitkiä työpäiviä ja juostaan rahan perässä. Tyttären koulunäytelmä jää helposti väliin liikeneuvottelujen vuoksi, hän tuhahtaa.

Myös Ojanen myöntää, että on olosuhteita, joissa onni ei yksinkertaisesti kestä.

– Jos elinolomme ovat kovin kurjia, kuten sodassa, onnellisuutemme laskee ja ikuinen kärsimys ja tuska nousevat etualalle.

Tavoittelemmeko edes onnea?

Onnea ja onnellisuutta on tutkittu ja pohdittu tuhansia vuosia. Aristoteles oli sitä mieltä, että onnellisuuden tavoittelu on kaiken inhimillisen toiminnan perusta. Ja taloustiede lähtee siis enimmäkseen siitä, että talouskasvu tähtää onnellisuuden lisäämiseen.

Markku Ojanen ei ole aivan varma, että onni loppujen lopuksi on se, mitä ihminen todellisuudessa tavoittelee.

– Ihmiset tavoittelevat mielekkyyttä, itsearvostusta, turvallisuutta, autonomiaa ja läheisyyttä, eivätkä onnea, jonka he tietävät epävarmaksi asiaksi, Ojanen kirjoittaa internet-sivuillaan.

Joku voisi tietysti väittää, että juuri nuo mainitut tavoitteet ovat onnea.

Jokainen on oman onnensa seppä väittää vanha sananparsi. Sikäli sanonta ainakin on tosi, että lopulta jokainen määrittelee itse, mitä onni oikeastaan on. (HäSa)

Markku Ojanen, Sakari Kainulainen ja Esa Mangeloja kertoivat ajatuksistaan Tampereen yliopistossa järjestetyssä Psykologia 2006 -konferenssissa.