Pari vuotta sitten törmäsin tutkimukseen, jossa kysyttiin, millaisia keinoja onnellisuuden edistämiseen käytetään. Noin 2/3 vastasi kuuliaisesti tähän kysymykseen ja luetteli kaikenlaisia mukavia ja tärkeitä asioita. Kolmasosa piti minun laillani tätä kysymystä outona eikä alkanut luetella keinoja vaikka todennäköisesti hekin tekivät samoja asioita kuin ne, joiden oletettiin ja uskottiin etsivän onnellisuutta.
Jos aidosti ja tietoisesti etsii onnellisuutta, joutuu helposti pulaan. Onnellisuuden määrittely on vaikeata. Keräsin kerran kymmenkunta filosofien, psykologien ja kirjailijoiden määritelmää. Niissä ei ollut paljonkaan yhteistä. Kun joku saa päähänsä ajatuksen, että nyt minun täytyy edistää omaa onnellisuuttani, niin hänen luulisi törmäävän määrittelyn vaikeuteen. Vai sivuuttaako hän tämän ongelman ja lähtee tekemään kaikkea sellaista, mikä tuntuu hyvältä ja kivalta (feel good -idea onnellisuudesta).
Miten paljon noita asioita pitää tehdä? Onko kivoja asioita oltava lähes jatkuvasti vai riittääkö muutama mukava asia päivää kohden? Onko kartettava kaikenlaista tylsää ja samana toistuvaa? Onnellisuus määrittyy siten pikemminkin hauskanpidoksi kuin vaikka mielenrauhaksi tai innostukseksi. Niitäkin onnellisuutta määrittäneet ovat liittäneet onnellisuuteen. Työ on feel good -tavoittelijan kannalta aika kiusallinen asia. Työ ei läheskään aina ole hauskaa, sillä joskus se on tylsää ja stressaavaa. Parhaimmillaan siinä on ajan rientoa eli flow-tilaa. Sen aikana ei tosin tunnu erityisen hauskalta, koska tuon tilan aikana ei tunnu oikein miltään. On kuin arvioiva minuus olisi jossakin kaukana poissa. Jälkimaku tuosta tilasta tosin usein kallistuu myönteiseen suuntaan.
Joissakin onnellisuuden oppaissa suositellaan tarkkaa tunnetilan laskentaa. Tästä asiasta voin antaa 9/10, tuosta vain 3/10 ja siitä 7/10 pistettä. Mikä voisi olla laskennan periaate? Hyvä päivittäinen tai viikoittainen keskiarvo vai kannattaako poistaa matalat arviot? Tai pitääkö panostaa yhdeksän ja kymmenen arvoisiin kokemuksiin? Tämä vertailu latistaa hyvätkin kokemukset ja johtaa pettymyksiin. Mitä jos itse tai läheinen sairastuu? Tai jos kokee työpaikalla kiusaamista? Elämässä on myös sattumia, velvollisuuksia ja pakkoja eikä vain vapaita valintoja.
Mitä onnellisuuden tavoittelijan on ajateltava muista ihmisistä? Monissa onnellisuuden oppaissa sanotaan, että onnellisuus on omalla vastuullasi. Älä odota, että joku tekee sinut onnelliseksi. Tee itse itsesi onnelliseksi. Saatetaan vielä jatkaa, että et ole muidenkaan onnellisuudesta vastuussa. Tämä on mielenkiintoinen projekti, sillä tärkein onnellisuuden lähde on kuitenkin toinen ihminen. Me odotamme toisten edistävän meidän onnellisuuttamme ja ainakin parhaina hetkinämme ymmärrämme, että me voimme tehdä paljon muiden ihmisten onnen eteen – määritelmästä huolimatta! Tuollainen omavoimainen projekti johtaa aivan varmasti umpikujaan.
Ihmettelen, kuinka moni arkielämässä pystyy pitämään mielessä niin utuisen idean kuin mitä onnellisuus on. Useimmilla ihmisillä on niin paljon kaikenlaista tekemistä päivän aikana, että onnellisuus ei tule mieleen. Jos tulee, sille voi vähän hymähtää. Huomio kiinnittyy konkreettisiin asioihin. Miten tämä päivä lähtee sujumaan? Mitä pitikään tehdä? Olenko muistanut kaiken? Vaikka ei olisi palkkatyössä, kaikenlaista on tottunut tekemään ilman, että samalla kysyy, olenko nyt varmasti onnellinen.
Onnellisuuden asemasta monien elämässä on paljon sellaisia kielteisiä tunteita ja kokemuksia, joita toivoisi olevan vähemmän. On ahdistusta, masennusta, stressiä, uupumusta, turhautumista, katkeruutta, kiinnostuksen puutetta, vihaisuutta ja epämääräistä tarkoituksettomuuden tunnetta. Nämä asiat kietoutuvat niin tiukasti elettyyn elämään, että muutos on vaikeata.
Luonnollinen ratkaisu on etsiä keinoja, joilla näitä kielteisiä tuntemuksia voitaisiin vähentää. Lääkkeistä ja terapiasta on moni saanut apua. Olisiko mahdollista hyödyntää myös niitä keinoja, joita onnellisuuden oppaat tarjoavat? Niistä voi olla apua, mutta silloin ei onnellisuutta kannata korostaa vaan aivan tavallista arkista pärjäämistä. Onnellisuuden ottaminen tavoitteeksi johtaa kysymään, miksi minä en voi olla yhtä onnellinen kuin muutkin? Siitä voi tulla lisää painetta alkuperäisten ongelmien lisäksi.
Onnellisuuskäsitteen suurin ongelma on siinä, että siihen tarttuva ei koskaan voi olla varma, onko nykyinen onnellisuuden taso riittävä vai voiko vielä päästä eteenpäin. Siiinä on länsimaisen ihmisen tragedia. Onko mahdollista saavuttaa vielä enemmän menestystä kuin mitä nyt on? Olenko toteuttanut itseäni siinä määrin kuin se on minulle mahdollista? Jatkuvan kehityksen idea riivaa meitä lähes kaikilla elämänalueilla. Tyytyväistä ihmistä pidetään usein omituisena.
Helposti unohtuu, että hyvään elämään kuuluu paljon muutakin kuin onnellisuutta feel good -mielessä. Hyvien asioiden luettelosta tulee helposti pitkä, mutta pari asiaa kannattaa nostaa esiin. Sydämen sivistys (engl. civility) kokoaa monia arvokkaita asioita, kuten hyvätahtoisuuden, avuliaisuuden ja kunnioittavan asenteen. Tämä sydämen sivistys helpottaa suuresti yhteiselämää. Jos tekee parhaansa, voi kunnioittaa myös itseään. Oikeaan itsekunnioitukseen kuuluu aina myös annos nöyryyttä ja kykyä pyytää anteeksi. Vaikka olen tehnyt virheitä elämässäni, olen tehnyt parhaani ja koettanut elää ihmisiksi. Saan arvostaa itseäni puutteistani huolimatta. Ehkäpä nämä kaksi asiaa lopulta määrittävät myös onnellisuuden.