Psykologian emeritusprofessori, luennoitsija-kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi kotisivuilleen!

Ovatko tunne ja järki vastustajia vai kumppaneita?

Tuorein kirjani on nimeltään Tunne vai järki (Minerva). Kyse on kahdesta hyvin tärkeästä ihmisen ominaisuudesta. Ilmaus ”järjetön ihminen” kuulostaa pahalta, sillä eihän tällainen ihminen voi lainkaan selviytyä. Kun sanomme, että joku toimii järjettömästi, siitä ei seuraa mitään hyvää. Tavallisesti kyse on siitä, että hän on tehnyt jotakin pahaa itselleen tai toiselle ihmiselle. Usein hän on ollut jonkin voimakkaan tunteen, kuten vihan tai pelon, vallassa. Myös rakkaus voi saada ihmisen tekemään järjettömiä asioita. Joskus pahojakin.

Sanapari ”tunteeton ihminen” kuulostaa sekin pahalta. Tällainen henkilö ei siis suinkaan toimi tavalla, jota muut arvostaisivat, vaan pikemminkin kylmästi ja laskelmoivasti. Emme siis ajattele, että tunteettomuus johtaisi hyvin objektiiviseen ja puolueettomaan toimintaan, vaan seuraus on aivan jotakin muuta. Meitä puistattaa jo pelkkä ajatus, että joudumme tekemisiin tunteettoman ihmisen kanssa. Eikö tämä kuitenkin ole omituista, sillä tällainen ihminen ei joudu vihan, pelon, katkeruuden ja kateuden valtaan ja juuri niistä tulee niin paljon harmia.

Mutta silloin häneltä puuttuvat myös ilo, onnellisuus, rakkaus, toivo ja kiitollisuus. Niistä emme halua luopua. Ilman myönteisiä tunteita elämä ei olisi elämisen arvoista. Filosofit ja psykologit korostavat jatkuvasti onnellisuuden merkitystä. Onnellisuus on jotakin hyvää ja tavoiteltavaa. Aristoteleen mielestä se oli summum bonum, suurin hyvä. Onnellisuuden valtaan joutunut ihminen ei halua muillekaan pahaa, vaan pikemminkin sitä hyvää, mitä hänelläkin on. Näin myös tutkimukset kertovat.

Tunteiden kokeminen kuuluu ihmisenä olemiseen. Myönteiset tunteet vahvistavat ihmissuhteita ja edistävät ongelmien ratkaisemista, mutta myös kielteisillä tunteilla on omat tehtävänsä. Peloton ihminen joutuu turvallisissakin olosuhteissa helposti vaaraan, jos ei nykyaikana muuten niin hän jää auton alle. Hän siis ottaa helposti liian suuria riskejä. Pelot varoittavat ja suojelevat meitä. Syyllisyys ja häpeä ovat siinä määrin ikäviä kokemuksia, että niitä kannattaa välttää. On syytä varoa tekoja, jotka niitä tuottavat.

Vihalle, kateudelle ja katkeruudelle on vaikea löytää hyviä perusteluja. Olisihan elämän paljon parempaa ilman niitä. Uskon, että on ihmisiä, jotka eivät näitä kielteisiä tunteita viljele. Ainakin minulla on ollut onni tuntea tällaisia henkilöitä. Joku varmaan sanoisi, että jopa ovat kummallisia olentoja. Mistä tiedät, mitä heidän sisällään liikkuu? En tiedäkään, mutta heidän kanssaan on hienoa olla tekemisissä. Tällaiset ihmiset vahvistavat uskoa ihmiseen ja saavat meistäkin hyvää esiin. Varmaan nämä ihmiset kokevat surua, ahdistusta, pelkoa ja alakuloa, mutta noilta kolmelta kielteiseltä tunteelta he ovat säästyneet. Tuskin aivan täydellisesti, sillä mikäpä ihmiselämässä on täydellistä.

Vihaa on puolustettu sillä, että se antaa energiaa tehdä jotakin. Se on totta, mutta millaista energiaa! Se voi suuntautua mihin vain ja olla aivan suhteetonta siihen nähden, mitä on koettu. Voi olla, että mitä ankarampia olosuhteet ovat, sitä enemmän viha on selviytymisen ehto. Vihastuminen on toki luonnollista, mutta mitä nopeammin itsensä hillitsee, sitä parempi. Kateutta puolustetaan sillä, että se saa ihmiset tekemään ja hankkimaan asioita, joita eivät muuten haluaisi tai tekisi. Kateuden lietsominen hyödyttää markkinamiehiä ja -naisia. Ihmisten materialismi on tässä hyvä työkalu. Kateuden hyödyllisyys on siis hyvin kyseenalaista.

Surun ja alakulon ymmärrämme hyvin, sillä olemme kaikki niitä kokeneet, mutta mihin tarvitaan masennusta, sellaista syvää alakuloa, joka vie voimat, innostuksen ja mielekkyyden? Yksi evoluutioon perustuva tulkinta on sellainen, että kilpailu asemasta yhteisössä on aina ollut kovaa ja jos siinä ei pärjää, jatkuva yrittäminen tuottaa sekä fyysisiä että henkisiä haavoja. Vahvat kohtelevat heikkoja kovin ottein. On parempi antaa periksi ja luovuttaa. Näinhän myös eläimet tekevät vahvempiensa edessä. Voi kerätä voimia ja odottaa parempia mahdollisuuksia oman aseman korottamiseen. Tulkinta kuulostaa uskottavalta, mutta tällainen reaktio ei toimi nykyajan yhteiskunnassa. Yhteiskunta on monimutkainen ja uusia tilaisuuksia ei tule niitä odottamalla. Omaa asemaa on varmistettava jatkuvasti, jos haluaa sen edes säilyttää saati sitä vahvistaa.

Edellä on kuvattu tunteiden merkitystä. Millainen sitten on järkevä ihminen? Käsitys, että järjen tulee voittaa tunteet, on ollut yleinen, jopa vallitseva näkemys. Varsinkin voimakkaat tunteet ovat olleet kiusankappaleita. Ne on saatava hallintaan, jotta voi elää järkevästi. Psykologi Jonathan Haidt antoi tälle tulkinnalle suoranaisen tyrmäysiskun: järjen tehtävä on selittää intuitiot parhain päin. Intuitiot taas perustuvat suurelta osin tunteisiin. Järki on siten ihmisen toiveiden, halujen ja intuitioiden nöyrä palvelija. Jos tunne on positiivinen, järki toimii sen suuntaisesti, jos taas tunne on kielteinen, järki mukautuu siihen.

Eikö järki todellakaan voi laittaa tunteita kuriin? Haidt varmaankin halusi kärjistää tunteiden merkitystä, koska sitä on tuhansien vuosien ajan väheksytty. Kyllä me voimme hillitä tunteitamme, ainakin niistä seuraavia tekoja. Eiköhän juuri se ole järjen käyttöä. Mutta haluammeko me niitä hillitä? Usein pikemminkin lietsomme toinen toistemme tunteita. Tämä pätee erityisesti vihaan ja pelkoon. Järkeä korostavat muistavat tähdentää sitä, että ihminen voi oppia rationaalisen, järkevän asennoitumiseen omaan itseensä ja kohtaamiinsa ihmisiin. Ihminen voi oppia hallitsemaan itseään, erityisesti halujen ja tunteiden tuottamia yllykkeitä.

Kokemuksemme kertovat, että tällainen on mahdollista. Aina on ollut ihmisiä, jotka hallitsevat itsensä erinomaisen hyvin. He eivät menetä malttiaan eivätkä sorru typeryyksiin. He ovat tasapainoisia ja kykenevät säilyttämään mielentyyneytensä vaikeissakin tilanteissa. Miksi näin tulisi tehdä? Miksi he tällaiseen pyrkivät? Tuon kaiken takana on yleensä jokin usko, uskomus tai elämänkatsomus, joka kehottaa näin tekemään. Sen uskotaan helpottavan elämää. Mistä tämä näkemys kumpuaa? Antaako sen järki, intuitio vai peräti tunne?

Noita elämänkatsomuksia on vaikea perustella järjen avulla. Sitä kuvastaa se, miten helppoa on arvostella toisenlaisia näkemyksiä kuin mitä itsellä on. Järki voi sanoa, että olisi hyvä elää sovussa muiden kanssa ja pitää pahin itsekkyys kurissa, mutta paljon enempään järki ei pysty. Kun halutaan jotakin enemmän, rationaalisuus ei kanna pitkälle. Onhan järkevää olla niin itsekäs kuin suinkin on mahdollista. Miksi tehdä enemmän muiden hyväksi kuin on tarpeen? Miksi välittäisimme vieraista ihmisistä, varsinkaan heistä, jotka ovat kovin kaukana?

Palaamme siis kuitenkin tunteiden sävyttämiin tulkintoihin. Meistä tuntuu, että olisi hyvä välittää kaukanakin olevista ihmistä. Olisi hyvä olla ystävällinen ja avulias, vaikka siitä ei mitään hyötyä olisikaan. Jostakin syvältä tulee ajatus, että toisen puolustaminen omien etujen kustannuksella olisi kunnioitettavaa. Joskus jopa uhrautuminen toisen ihmisen puolesta. Pyyteetön rakkaus on aivan uskomattoman hieno asia. Eihän näitä tavattoman hienoja asioita voi järjellä puolustaa. Vaikka kehittelemme ”järkeviä” tulkintoja esimerkiksi evoluutiopsykologian avulla, eivät nuo hienot asiat kuitenkaan sen avulla muutu järkeviksi. Ihmisen kyky luopua omista eduistaan on pohjimmiltaan järjetöntä.

Kaiken kaikkiaan ihmisen järki ja tunne kietoutuvat niin vahvasti toisiinsa, että niitä ei voi todellisessa elämässä toisistaan erottaa. Ilman tunteita ihminen ei kiinnostuisi tai innostuisi mistään, ei ymmärtäisi varoa ja välttää vaarallisia asioita eikä muodostaisi meille niin kaikille tärkeitä läheisiä ihmissuhteita. Ilman järkeä emme tietäisi, miten toimia niin, että saamme jotakin tuloksellista aikaan. Tunteet ovat tässä ja nyt, järki katsoo kauemmas. Järki näkee tavoitteita ja etsii keinoja, joilla tavoitteita voidaan toteuttaa. Järki ja tunteet ovat yhteistyökumppaneita, jotka joskus voivat joutua riitaan keskenään. Jatkuva riitely johtaa kuitenkin tuhoon tai ainakin suuriin vaikeuksiin. Jos toinen kukistaa toiseen, seuraukset ovat silloin erityisen tuhoisia.

Järki on oikeastaan tuhoisampi kuin tunne, sillä esimerkiksi vihaa puhkuva ihminen on vaarallinen, koska hän voi vaikkapa lyödä lähellä olevia, mutta vaarallisuus lisääntyy moninkertaiseksi, kun hän alkaa huolellisesti miettiä, miten hän voisi tuhota vihansa kohteita. Vihan tulee samalla lauhtua, sillä muuten hän ei pysty kostamaan niille, jotka ovat hänet vihastuttaneet. ”Parhaita” suunnitelmia hän tekee silloin, kun pääsee flow-tilaan, jonka aikana katoaa sekä minuus että tunteet. Huomio kohdistuu vain siihen, miten kosto toteutuu parhaiten.

Kuitenkin kaikki lähti liikkeelle vihasta, jonka ei annettu laantua. Ilman sitä noita kostosuunnitelmia ei olisi tehty. Työnjako on selvä: tunteet käynnistävät ja suuntaavat, järki tekee suunnitelmia ja toteuttaa niitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Markku Ojanen | Psykologian emeritusprofessori, "onnellisuusprofessori", luennoitsija ja kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät tervetulleeksi kotisivuilleen!