Kysymyksiä ja vastauksia onnellisuudesta

Olet tutkinut paljon onnea. Miksi juuri onnea?

Olen ollut jo vuodesta 1969 lähtien kiinnostunut ihmisten vahvuuksista. Tuolloin mielenterveyteen liittyvä tutkimus oli vahvasti oirekeskeistä, mutta jostakin sain päähäni kysyä mm. sairaalapotilaiden tyytyväisyyttä elämäänsä. Tällaisia kyselyjä tein paljon myöhemminkin. Olennainen osa tutkimuksiani oli 20-kohtainen positiivisten piirteiden luettelo, jota käytin monessa tutkimuksessa. Siihen saadut vastaukset olivat poikkeuksetta myönteisiä; ne olivat myönteisiä myös psykiatrisen hoidon ja kuntoutuksen piirissä olevilla ihmisillä. Sitten 1990-luvun alussa Liikuntatieteellinen seura pyysi minua tutkimaan liikunnan ja mielenterveyden välistä yhteyttä. Laajensin tehtävää hiukan ja tutkin mielenterveyden ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä. Siinä yhteydessä huomasin, miten olennaisia ovat kokemamme tunnetilat. Yksi tärkeimmistä on tietenkin onnellisuus. Sitä oli juuri noihin aikoihin alettu tutkia laajemmin. Tuntui hyvältä välittää sellaisia tietoja, joiden mukaan ihmisillä on psyykkisistä ongelmista huolimatta vahvuuksia ja he voivat kokea ilon ja onnen hetkiä. Keskuudessamme on hienosti selviytyneitä ihmisiä ja jopa sellaisia ihmisiä, joita voidaan nimittää kukoistajiksi.

Mitä onni mielestäsi on?

Onni on toisaalta tunnetila, hyvän olon kokemus, toisaalta taannehtiva arvio elämästä – joka siis on ainakin sillä hetkellä myönteinen. Onni on hyvin kokonaisvaltainen tila, jossa on mukana myös muita tunteita, kuten iloa, tyytyväisyyttä, rakkautta, kiitollisuutta ja toiveikkuutta. Onnellinen ihminen ei tarvitse mitään lisää, vaan hänellä on kaikki mitä hän tarvitsee. Hän toivoisi tuon tilan jatkuvan loputtomiin.

Psykologiassa puhutaan melko vähän toivosta, ilosta ja onnellisuudesta? Miksiköhän ?

Onnelliset ihmiset eivät tarvitse mitään, eivätkä he ole mitään pyytämässä. He jäävät huomaamattomiksi. Sen sijaan jokainen vastuullinen ihminen haluaa auttaa niitä, joilla on vaikeata. Suuri osa psykologeista kiinnostuu alasta juuri sen tähden, että haluavat olla avuksi muille. Ei siis ole ihme, jos tutkimuskin on painottunut tähän suuntaan. Jossakin vaiheessa pessimismi korostui liikaakin. Kun tapaa paljon ihmisiä, joilla on vaikeuksia, alkaa ajatella, että elämä on yhtä tuskaa ja piinaa. Esimerkiksi Sigmund Freudin tulkinta ihmisestä oli synkkä. Hän näki ihmisen perin juurin itsekkäänä, omaa etua etsivänä olentona. Tähän mielipiteeseen ovat monet psykologit yhtyneet. Tämä kuva ei ole kuitenkaan totuus ihmisestä, vaan ihmisessä on myös myönteinen puoli, joka usein jää piiloon. Emme sitä paitsi koskaan voi tietää, millainen ihminen todella on, vaan tässä näkyvät tutkijan omat arvostukset.

Kannattaisiko lisätä tietoa siitä, mikä saa ihmiset iloiseksi ja onnelliseksi myös auttamistyössä?

Ehdottomasti. On hyvä auttaa ihmisiä pääsemään irti vaivoistaan ja oireistaan, mutta yhtä tärkeää on auttaa heitä tekemään asioita, joista he saavat aidosti iloa. Oma kantani on se, että terapiaan pitää aina kuulua aineksia, joissa eri tavoin autetaan ihmistä etsimään uusia asioita elämäänsä, näkemään uusia vaihtoehtoja ja kokeilemaan sellaista, mistä heille voisi olla iloa.

Mahtuuko ilo ja huumori psykiatristen sairaaloiden arkeen?

Tietenkin. Olen minä sen verran ollut näkemässä tätäkin puolta, että voin todistaa nähneeni molempia. Tietenkin esimerkiksi masennus on omiaan karkottamaan iloa, sillä ilottomuus, kyvyttömyys kokea mielihyvää, on oikeastaan masennuksen oire. Ketään ei kuitenkaan auta, jos ajatellaan ilman muuta, että sairaalassa on kurjaa ja että sen mukaisesti siellä pitää olla. Henkilökunta voi viljellä lempeää ja myötäelävää huumoria ja aina joukossa on sellaisia potilaita, joiden huumoria eivät vaikeat ongelmatkaan ole kokonaan poistaneet. On joitakin sellaisia leikinomaisia tapahtumia, jossa täysin vakavana pysyvänä voidaan antaa palkkio.

Miten näet ilon merkityksen ihmisen elämässä?

Eipä Beethoven turhaan kirjoittanut oodia ilolle. Sellaisen mieluusti tähän kirjoittaisin. Iloa syntyy siellä, missä ihmiset välittävät toisistaan ja tekevät toisilleen hyvää. Lasten ilo on äärettömän tarttuvaa ja osoittaa sen olevan ihmisluontoon kuuluvaa. Iloa syntyy siellä, missä ihmiset suhtautuvat lempeästi toistensa epäonnistumisiin. Iloinen ihminen on halukas jakamaan ja auttamaan; syntyy siis myönteisiä, elämää vahvistavia kehävaikutuksia. Iloinen ihminen antaa myös itselleen anteeksi eikä halua muistella vanhoja ikäviä asioita. Iloisella mielellä ei kukaan pysty olemaan vihamielinen toista ihmistä kohtaan. Läheisen tai vieraan ilahduttaminen tuottaa itsellekin iloa. Turhaan ei kristinuskon viestiäkään nimitetä ilosanomaksi. Epäilenpä, että muiden uskontojen edustajat ovat tästä valinnasta kateellisia.

Entä oletko tutkinut mielenterveyskuntoutujien kokemuksia ilosta ja onnesta? Mitä ovat heidän ilonsa ja onnen lähteet?

Olen niitä tutkinut paljon vuosien varrella. Voisin kuitata tämän kysymyksen hyvin lyhyesti sanomalla, että ne ovat aivan samoja kuin muillakin ihmisillä. Sen ei pitäisi olla kenelläkään mikään yllätys, sillä miksi ihmeessä näiden ihmisten ilon ja onnen lähteiden pitäisi olla erilaisia? Meille kaikille iloa tuottavat läheiset ihmiset, ruumiin ja mielen nautinnot, leikki ja huumori, toisen ilahduttaminen ja toiselta hyvän sanan tai lahjan saaminen.

Viime vuonna ilmestyneellä kirjallasi on osuva nimi:  Onnen etsijät. Olemmeko ikuisia onnen etsijöitä?

Mitä enemmän tätä asiaa olen pohtinut, sitä vaikeampi on vastata. En tiedä, mitä ihmiset lopulta etsivät. Sana onni kuvastaa tuota etsintää joltakin osin, mutta yhtä lailla ihminen etsii elämäänsä tarkoitusta, sisäistä rauhaa, turvallisuutta, rakkautta ja itsearvostusta. Me olemme ikuisia etsijöitä, usein rauhattomia etsinnässämme, mihin suurin syy taitaa olla se, että emme oikein tiedä, mitä pitäisi etsiä ja jos tiedämme suunnan, emme tiedä miten jokin tavoite saavutetaan.

Mikä tuo omaan elämääsi onnea ja iloa?

Ennen kaikkea perhe, vaimo Marketta ja pojat Martti ja Risto. Isänä elän paljon lasten kautta. Heidän surunsa on minunkin surua ja heidän ilonsa on minunkin iloani. Iloitsen siitä, kun saan kaikessa rauhassa kirjoittaa ja lukea ilman, että on kiire mihinkään. Hyvin usein tunnen itseni iloiseksi, jos saan puhua onnesta ja ilosta ja joku vaivautuu minua kuulemaan. Iloa tuottavat myös harrastukseni, joita ovat mm. sarjakuvat, vanhat elokuvat ja lentopallo.

Elämänmottosi?

Valitsen Onnen etsijät –kirjasta aforismin numero 67:  Suurin onni elämässä on tulla rakastetuksi omana itsenään – tai pikemminkin siitä huolimatta. (Victor Hugo)

Ikuinen onni on kupla

Julkaistu Hämeen Sanomat 01.09.2006. Teksti HäSa

Olipa kerran nainen, joka huolsi autonsa aina samalla korjaajalla. Yhtenä päivänä korjaaja oli poissa; mies oli voittanut lotossa. Parin vuoden kuluttua nainen sai puhelinsoiton aamuyöllä: langan päässä oli lottovoittaja-autonkorjaaja.

Mies kertoi luulleensa, että miljoonat tekisivät hänet onnelliseksi, mutta toisin kävi. Hän oli viettänyt pari vuotta baareissa, eikä ollut löytänyt onnea. Mies pyysi naista kumppanikseen. Ei lähtenyt onnettoman miehen matkaan.

Tämä tositarina kertoo konkreettisesti, minkä onnellisuustutkijat tietävät: raha ei tuo onnea.

– Raha ehkä tuo hetkellisesti onnea, jos tulee rikkaammaksi kuin naapuri. Mutta ihminen sopeutuu yllättävän nopeasti olosuhteisiin. Lottovoittajalla tulee onnellisuuspiikki, mutta muutaman viikon kuluttua onnellisuustaso on palautunut entiselleen, kertoo kansantaloustieteen lehtori Esa Mangeloja Jyväskylän yliopistosta.

Länsimaissa talouskehitys on ollut vahvaa vuosikymmenten ajan. Silti ihmisten onnellisuus on tutkimusten mukaan pysynyt vakiona. Taloustieteilijöitä tämä paradoksi hämmentää.

– Ihminen vertaa itseään aina muihin. Jos koko yhteiskunta tulee rikkaammaksi, kukaan ei tule onnellisemmaksi. Toisaalta tiettyjen yksittäisten ihmisryhmien rikastuminen kasvattaa heidän onnellisuuttaan hieman, Mangeloja valaisee.

Talousajattelijat ovat perinteisesti uskoneet, että jatkuva talouskasvu tuottaa onnellisuutta ja poistaa köyhyyden, rikollisuuden ja sairauksien kaltaiset ongelmat. Nobel-palkittu taloustieteilijä Robert W. Fogel on toista mieltä. Hänen mukaansa on aika kiinnittää huomio henkiseen, hengelliseen ja kulttuurilliseen hyvinvointiin talouskasvun julistamisen sijaan.

– Ihmisten hyvinvointia ei tule nähdä kuluttamisen ja materian, vaan syvempien arvojen kautta, Mangeloja siteeraa.

Hetken vain voi onni kestää

Onnellisuudesta puhuessa olennaista on määritellä koko käsite. Helppoa se ei ole, ja eri näkökulmista aihetta lähestyvillä tutkijoilla on erilaiset näkemykset käsitteen sisällöstä.

Psykologia pohtii onnea läheltä ihmistä, yksilöä. Suomen tunnetuimpia onnellisuustutkijoita on Tampereen yliopiston professori Markku Ojanen. Ojasen mukaan onni on lyhytaikainen tunnetila, kokonaisvaltainen hyvän olon kokemus. Hän puhuu niin sanotusta flow-tilasta.

– Olen suomentanut käsitteen ajan riennoksi. Jokaisella on varmasti jokin mielipaikka, jossa ihminen häipyy olemassaolosta.

Ojasen oma mielipaikka on parvekkeella jalat kaiteella, kirjaa lukien ja puolukkamehua nautiskellen. Siinä maailma murheineen unohtuu.

– Olemattomuudessa olemme onnellisia. Tempaudumme mukaan johonkin tilaan – me psykologit nimitämme sitä flow-tilaksi, Ojanen kuvailee.

Mikäli flow-tiloja on paljon, ihminen on Ojasen mukaan onnellinen.

Onni on vain osa hyvinvointia

Sosiologilla on asiaan eri näkökulma. Tutkimusjohtaja Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta kritisoi Ojasen flow-ajatuksia.

– Tulee mieleen otsikot Aasiasta, jossa nuoret miehet istuvat nettikahvilassa vuorokauden ympäri ja juovat energiajuomaa, kunnes sydän pysähtyy. Varmasti flow on ollut tosi hyvä, ja koko maailma sulkeutunut pois. Mutta ei voi olla hyvä asia, jos flow on niin hyvä, että ihminen kuolee, hän kuittaa.

Kainulainen tarkastelee onnellisuutta kansanterveydellisestä näkökulmasta. Tai oikeastaan hän puhuu hyvinvoinnista, joka koostuu onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä.

– Parvekkeella oleminen ei ole onnellisuutta, vaan hyvää oloa.

Ihmisen jaksaa aina toivoa

Sakari Kainulaisen mukaan onnellisuus on niin subjektiivinen asia, ettei sitä voi mitata. Eri alojen tutkijat tekevät kuitenkin parhaansa.

Hämmästyttävää on, että suomalaiset vastaavat tutkijoiden kyselyihin ristiriitaisesti. Markku Ojanen pyysi kerran luennolleen osallistuneita määrittelemään suomalaisen perusluonteen. Ei ole yllätys, että negatiiviset asiat korostuivat. Suomalaiset olivat opiskelijoiden silmissä jöröjä, melankolisia ja luottavat itseensä heikosti.

– Eri tutkimuksissa suomalaiset ilmoittautuvat siitä huolimatta tyytyväisiksi ja onnellisiksi, Ojanen kertoo.

Tulos on omituinen. Työelämä kurjistuu, materialistiset arvot korostuvat, masennus ja alkoholiongelmat lisääntyvät. Miksi siis kerromme olevamme onnellisia?

– Emmekö uskalla myöntää olevamme onnettomia? Rakennammeko suojamuuria? Tulos on samansuuntainen ulkomailla – ja Suomen rajojen ulkopuolellahan sitä kurjuutta vasta onkin, Ojanen pohtii.

Hän antaa myös vastauksen: olennaista on ihmisen mieletön kyky olla toiveikas.

– Näemme traumoissa yllättävän paljon positiivisuutta. Koemme, että olemme kasvaneet, saaneet niistä jotain.

Ojasen kauniissa mallissa onnellisuus koostuu – hieman kliseisesti – uskosta, toivosta ja rakkaudesta.

– Usko voi olla uskonnollista, mutta myös jotain muuta. Toivo on optimismia ja rakkaus tarkoittaa ihmissuhteita. Ja rakkaus – sehän saa ihmisen luopumaan monesta asiasta.

All you need is love väitti John Lennonkin aikoinaan.

Esa Mangeloja on hieman kyynisempi.

– Kyselyissä ihmiset ilmoittavat aina oman perheen olevan tärkein, mutta arjen valinnat näyttävät toisin. Tehdään pitkiä työpäiviä ja juostaan rahan perässä. Tyttären koulunäytelmä jää helposti väliin liikeneuvottelujen vuoksi, hän tuhahtaa.

Myös Ojanen myöntää, että on olosuhteita, joissa onni ei yksinkertaisesti kestä.

– Jos elinolomme ovat kovin kurjia, kuten sodassa, onnellisuutemme laskee ja ikuinen kärsimys ja tuska nousevat etualalle.

Tavoittelemmeko edes onnea?

Onnea ja onnellisuutta on tutkittu ja pohdittu tuhansia vuosia. Aristoteles oli sitä mieltä, että onnellisuuden tavoittelu on kaiken inhimillisen toiminnan perusta. Ja taloustiede lähtee siis enimmäkseen siitä, että talouskasvu tähtää onnellisuuden lisäämiseen.

Markku Ojanen ei ole aivan varma, että onni loppujen lopuksi on se, mitä ihminen todellisuudessa tavoittelee.

– Ihmiset tavoittelevat mielekkyyttä, itsearvostusta, turvallisuutta, autonomiaa ja läheisyyttä, eivätkä onnea, jonka he tietävät epävarmaksi asiaksi, Ojanen kirjoittaa internet-sivuillaan.

Joku voisi tietysti väittää, että juuri nuo mainitut tavoitteet ovat onnea.

Jokainen on oman onnensa seppä väittää vanha sananparsi. Sikäli sanonta ainakin on tosi, että lopulta jokainen määrittelee itse, mitä onni oikeastaan on. (HäSa)

Markku Ojanen, Sakari Kainulainen ja Esa Mangeloja kertoivat ajatuksistaan Tampereen yliopistossa järjestetyssä Psykologia 2006 -konferenssissa.