Psykologian emeritusprofessori, luennoitsija-kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi kotisivuilleen!

Kysymyksiä ja vastauksia onnellisuudesta

Olet tutkinut paljon onnea. Miksi juuri onnea?

Olen ollut jo vuodesta 1969 lähtien kiinnostunut ihmisten vahvuuksista. Tuolloin mielenterveyteen liittyvä tutkimus oli vahvasti oirekeskeistä, mutta jostakin sain päähäni kysyä mm. sairaalapotilaiden tyytyväisyyttä elämäänsä. Tällaisia kyselyjä tein paljon myöhemminkin. Olennainen osa tutkimuksiani oli 20-kohtainen positiivisten piirteiden luettelo, jota käytin monessa tutkimuksessa. Siihen saadut vastaukset olivat poikkeuksetta myönteisiä; ne olivat myönteisiä myös psykiatrisen hoidon ja kuntoutuksen piirissä olevilla ihmisillä. Sitten 1990-luvun alussa Liikuntatieteellinen seura pyysi minua tutkimaan liikunnan ja mielenterveyden välistä yhteyttä. Laajensin tehtävää hiukan ja tutkin mielenterveyden ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä. Siinä yhteydessä huomasin, miten olennaisia ovat kokemamme tunnetilat. Yksi tärkeimmistä on tietenkin onnellisuus. Sitä oli juuri noihin aikoihin alettu tutkia laajemmin. Tuntui hyvältä välittää sellaisia tietoja, joiden mukaan ihmisillä on psyykkisistä ongelmista huolimatta vahvuuksia ja he voivat kokea ilon ja onnen hetkiä. Keskuudessamme on hienosti selviytyneitä ihmisiä ja jopa sellaisia ihmisiä, joita voidaan nimittää kukoistajiksi.

Mitä onni mielestäsi on?

Onni on toisaalta tunnetila, hyvän olon kokemus, toisaalta taannehtiva arvio elämästä – joka siis on ainakin sillä hetkellä myönteinen. Onni on hyvin kokonaisvaltainen tila, jossa on mukana myös muita tunteita, kuten iloa, tyytyväisyyttä, rakkautta, kiitollisuutta ja toiveikkuutta. Onnellinen ihminen ei tarvitse mitään lisää, vaan hänellä on kaikki mitä hän tarvitsee. Hän toivoisi tuon tilan jatkuvan loputtomiin.

Psykologiassa puhutaan melko vähän toivosta, ilosta ja onnellisuudesta? Miksiköhän ?

Onnelliset ihmiset eivät tarvitse mitään, eivätkä he ole mitään pyytämässä. He jäävät huomaamattomiksi. Sen sijaan jokainen vastuullinen ihminen haluaa auttaa niitä, joilla on vaikeata. Suuri osa psykologeista kiinnostuu alasta juuri sen tähden, että haluavat olla avuksi muille. Ei siis ole ihme, jos tutkimuskin on painottunut tähän suuntaan. Jossakin vaiheessa pessimismi korostui liikaakin. Kun tapaa paljon ihmisiä, joilla on vaikeuksia, alkaa ajatella, että elämä on yhtä tuskaa ja piinaa. Esimerkiksi Sigmund Freudin tulkinta ihmisestä oli synkkä. Hän näki ihmisen perin juurin itsekkäänä, omaa etua etsivänä olentona. Tähän mielipiteeseen ovat monet psykologit yhtyneet. Tämä kuva ei ole kuitenkaan totuus ihmisestä, vaan ihmisessä on myös myönteinen puoli, joka usein jää piiloon. Emme sitä paitsi koskaan voi tietää, millainen ihminen todella on, vaan tässä näkyvät tutkijan omat arvostukset.

Kannattaisiko lisätä tietoa siitä, mikä saa ihmiset iloiseksi ja onnelliseksi myös auttamistyössä?

Ehdottomasti. On hyvä auttaa ihmisiä pääsemään irti vaivoistaan ja oireistaan, mutta yhtä tärkeää on auttaa heitä tekemään asioita, joista he saavat aidosti iloa. Oma kantani on se, että terapiaan pitää aina kuulua aineksia, joissa eri tavoin autetaan ihmistä etsimään uusia asioita elämäänsä, näkemään uusia vaihtoehtoja ja kokeilemaan sellaista, mistä heille voisi olla iloa.

Mahtuuko ilo ja huumori psykiatristen sairaaloiden arkeen?

Tietenkin. Olen minä sen verran ollut näkemässä tätäkin puolta, että voin todistaa nähneeni molempia. Tietenkin esimerkiksi masennus on omiaan karkottamaan iloa, sillä ilottomuus, kyvyttömyys kokea mielihyvää, on oikeastaan masennuksen oire. Ketään ei kuitenkaan auta, jos ajatellaan ilman muuta, että sairaalassa on kurjaa ja että sen mukaisesti siellä pitää olla. Henkilökunta voi viljellä lempeää ja myötäelävää huumoria ja aina joukossa on sellaisia potilaita, joiden huumoria eivät vaikeat ongelmatkaan ole kokonaan poistaneet. On joitakin sellaisia leikinomaisia tapahtumia, jossa täysin vakavana pysyvänä voidaan antaa palkkio.

Miten näet ilon merkityksen ihmisen elämässä?

Eipä Beethoven turhaan kirjoittanut oodia ilolle. Sellaisen mieluusti tähän kirjoittaisin. Iloa syntyy siellä, missä ihmiset välittävät toisistaan ja tekevät toisilleen hyvää. Lasten ilo on äärettömän tarttuvaa ja osoittaa sen olevan ihmisluontoon kuuluvaa. Iloa syntyy siellä, missä ihmiset suhtautuvat lempeästi toistensa epäonnistumisiin. Iloinen ihminen on halukas jakamaan ja auttamaan; syntyy siis myönteisiä, elämää vahvistavia kehävaikutuksia. Iloinen ihminen antaa myös itselleen anteeksi eikä halua muistella vanhoja ikäviä asioita. Iloisella mielellä ei kukaan pysty olemaan vihamielinen toista ihmistä kohtaan. Läheisen tai vieraan ilahduttaminen tuottaa itsellekin iloa. Turhaan ei kristinuskon viestiäkään nimitetä ilosanomaksi. Epäilenpä, että muiden uskontojen edustajat ovat tästä valinnasta kateellisia.

Entä oletko tutkinut mielenterveyskuntoutujien kokemuksia ilosta ja onnesta? Mitä ovat heidän ilonsa ja onnen lähteet?

Olen niitä tutkinut paljon vuosien varrella. Voisin kuitata tämän kysymyksen hyvin lyhyesti sanomalla, että ne ovat aivan samoja kuin muillakin ihmisillä. Sen ei pitäisi olla kenelläkään mikään yllätys, sillä miksi ihmeessä näiden ihmisten ilon ja onnen lähteiden pitäisi olla erilaisia? Meille kaikille iloa tuottavat läheiset ihmiset, ruumiin ja mielen nautinnot, leikki ja huumori, toisen ilahduttaminen ja toiselta hyvän sanan tai lahjan saaminen.

Viime vuonna ilmestyneellä kirjallasi on osuva nimi:  Onnen etsijät. Olemmeko ikuisia onnen etsijöitä?

Mitä enemmän tätä asiaa olen pohtinut, sitä vaikeampi on vastata. En tiedä, mitä ihmiset lopulta etsivät. Sana onni kuvastaa tuota etsintää joltakin osin, mutta yhtä lailla ihminen etsii elämäänsä tarkoitusta, sisäistä rauhaa, turvallisuutta, rakkautta ja itsearvostusta. Me olemme ikuisia etsijöitä, usein rauhattomia etsinnässämme, mihin suurin syy taitaa olla se, että emme oikein tiedä, mitä pitäisi etsiä ja jos tiedämme suunnan, emme tiedä miten jokin tavoite saavutetaan.

Mikä tuo omaan elämääsi onnea ja iloa?

Ennen kaikkea perhe, vaimo Marketta ja pojat Martti ja Risto. Isänä elän paljon lasten kautta. Heidän surunsa on minunkin surua ja heidän ilonsa on minunkin iloani. Iloitsen siitä, kun saan kaikessa rauhassa kirjoittaa ja lukea ilman, että on kiire mihinkään. Hyvin usein tunnen itseni iloiseksi, jos saan puhua onnesta ja ilosta ja joku vaivautuu minua kuulemaan. Iloa tuottavat myös harrastukseni, joita ovat mm. sarjakuvat, vanhat elokuvat ja lentopallo.

Elämänmottosi?

Valitsen Onnen etsijät –kirjasta aforismin numero 67:  Suurin onni elämässä on tulla rakastetuksi omana itsenään – tai pikemminkin siitä huolimatta. (Victor Hugo)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Markku Ojanen | Psykologian emeritusprofessori, "onnellisuusprofessori", luennoitsija ja kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät tervetulleeksi kotisivuilleen!