Teologit, filosofit ja kasvatuksen asiantuntijat ovat luottaneet siihen, että hyveet edistävät onnellisuutta. Arkielämä ei tätä kuitenkaan yksiselitteisesti tue, sillä hyvien ihmisten elämä voi olla onnetonta ja pahat ihmiset nauttivat elämästä pahoista teoistaan huolimatta. Hyvien ihmisten kovista kohtaloista olemme lukeneet ja kuulleet, mutta eikö paha lopulta saa palkkansa? Pahat ihmiset voivat jopa pitkään nauttia elämästä ja olla jopa onnellisia, mutta aikanaan heidän onnellisuutensa romahtaa. Näin haluamme uskoa. Onko tämä uskomus perusteltua?
Positiivisen psykologian piirissä korostetaan hyveiden merkitystä. Kehotus hyveitten vaalimiseen toistuu heidän artikkeleissaan ja kirjoissaan. Esimerkiksi Martin Seligman, positiivisen psykologian isä, tuo hyveitten merkityksen vahvasti esiin kirjoituksissaan ja kirjoissaan (erityisesti Authentic Happiness, suom. Aito onnellisuus). Autenttinen, aito onnellisuus perustuu jokaisen ihmisen tärkeimpien moraalisten vahvuuksien tunnistamiseen ja vaalimiseen työssä, rakkaudessa, leikissä ja kasvatuksessa, tähdentää Seligman.
Positiivisen psykologian peruskiven muurasi juuri Seligman vuonna 1998, jolloin hän alkoi käyttää tuota sanaa. Aivan uudesta asiasta ei tietenkään ollut kysymys, sillä Abrahan Maslow käytti sanaa ”positiivinen psykologia” jo paljon aikaisemmin ja tietenkin myös positiivisia ominaisuuksia ja tunteita oli tutkittu jo ennen vuotta 1998. Sana onnellisuus vilahtelee tutkimuksissa jo viime vuosisadan alussa, mutta on kiistatonta, että ”negatiivinen psykologia” oli saanut valta-aseman. Psykologit tutkivat erityisesti kielteisiä tunteita, kuten ahdistusta, masennusta ja vihaa sekä kielteisiä tulkintoja ja asenteita, kuten ennakkoluuloja.
Lapsen kehitystä tutkittaessa on aina kiinnitetty huomiota myös myönteisiin asioihin, samoin persoonallisuuden tutkimuksessa mukana on aina mukana myös ominaisuuksien myönteinen pää. Humanistiset psykologit olivat jo 50 vuoden ajan pohtineet esimerkiksi rakkautta ja elämän tarkoitusta, mutta hyveitä kuvaavia sanoja käytettiin hyvin varovasti. Joka tapauksessa outoa oli se, että psykologian perusteiden oppikirjoissa ei yleensä ollut edes hakusanana onnellisuutta, toivoa, kiitollisuutta, anteeksiantoa, nöyryyttä tai oikeudenmukaisuutta. Kaiketi ajateltiin, että näitä ei voida objektiivisesti tutkia.
Kun psykologiassa oli jatkuvasti korostettu arvojen suhteen neutraalia asennetta, nyt suhtautuminen muuttui radikaalisti. Vaikka tieteellisessä tutkimuksessa edelleen tähdennettiin objektiivista otetta, näiden tulosten sovelluksissa otettiin rohkeasti kantaa moraalisesti oikeiden valintojen puolesta. Positiiviset psykologit istuvat siten kahdella tuolilla, mikä on aiheuttanut myös kritiikkiä. Onko tieteen ja etiikan yhdistäminen suotavaa?
Tätä jälkeenpäin ajatellen omituista vinoutumaa positiivisen psykologian tutkijat halusivat korjata. ”Psykologia ei ole vain tautien, heikkouksien ja vammojen tutkimusta, vaan se on myös vahvuuksien ja hyveiden tutkimusta. Hoito ei ole vain virheiden korjaamista, vaan se on myös myönteisen vahvistamista” (Seligman, 2002, 4). Näin olisivat myös humanistisen psykologian edustajat voineet kirjoittaa, mutta he eivät samalla tavalla panostaneet konkreettiseen empiiriseen tutkimukseen kuin positiiviset psykologit, joista monet olivat jo luoneet uraa ”negatiivisen psykologian” piirissä.
Positiiviset psykologit alkoivat kysyä ikivanhoja, pitkään psykologiassa vältettyjä kysymyksiä, kuten ”miten minun tulisi elää, mikä on oikeata ja hyvää, miten hyvään voidaan ohjata?” Tällaiset kysymykset ovat tietenkin olleet psykologian sovellusten, etenkin psykoterapian taustalla, mutta niitä ei yleensä tuotu julki. Terapian oppikirjoissa korostettiin terapeutin neutraalisuutta. Asiakkaan arvot ovat toiminnan lähtökohta, ei terapeutin.
Myös hyvästä luonteesta on lupa puhua. Seligmanin mukaan ”hyvä luonne on positiivisen psykologian ydinolettamus”. Hyvästä luonteesta puhuminen ei kuitenkaan enää ole neutraalia tiedettä, koska silloin hyvä on määriteltävä. Silloin arvot tulevat mukaan. Ottavatko psykologit nyt teologien paikan moraalin asiantuntijoina? Siihen liittyy omat vaaransa kuten uskontojen historia osoittaa. Toistaiseksi ihmiset kysyvät halukkaasti neuvoa psykologeilta, mutta he saattavat kyllästyä ohjeiden tulvaan. Niiden määrä on tällä hetkellä valtava, mitä kuvastaa saatavilla olevien onnellisuuden oppaiden määrä.
Lähteet:
- Seligman, M. E. P. (2002). Authentic happiness: Using the new positive psychology to realize your potential for lasting fulfillment. New York: Simon and Schuster.