Hyvät ratkaisut löydetään ja toteutetaan vähitellen. Vain harvoin kokonaisvaltaiset suunnitelmat (SOTE!) tuottavat hyviä tuloksia. Kehitys kulkee pienten askelten sekä yrityksen ja erehdyksen avulla. Tällainen ei tyydytä niitä, jotka haluvavat kokonaisvaltaisia ratkaisuja.
Jokaista uutta suunnitelmaa tulee arvostella, sillä suunnittelu ei ole itsetarkoituksellista. Suunnitelmat toteutuvat vain harvoin suunnitelmien mukaisesti. Ainakin kustannusarviot pettävät pahasti. Mekaaniset viisivuotissuunnitelmat olivat erityisen typeriä. Monilla alueilla ne arkistoidaan sen jälkeen kun ne on tehty. Filosofi Roger Scrutonin mukaan EU perustuu lukuisiin suunnitteluharhoihin. Idea oli kaunis, sillä sen avulla vihamiehet saatiin sopimaan ja toimimaan yhdessä. Tällä yhteyden idealla perustellaan kaiken standardointia ja valtavaa keskushallintoa. Elämme yhä tihentyvässä sääntöjen viidakossa. Koska valtiot ovat itsekkäämpiä kuin niiden kansalaiset, tarvitaan suuri valvontakoneisto, joka kuitenkin vuotaa koko ajan. (Scrutonin kirja on vuodelta 2010, jolloin brexitistä ja Trumpista ei ollut tietoakaan, mutta hän on osannut ennakoida tulevaa.)
Eurooppa on kriittisessä tilassa. Kaikissa valtioissa on panostettu kansalaisten hyvinvointiin ottamalla velkaa niiden maksamiseen. Politiikassa ei voi menestyä muuten kuin lisäämällä etuja. Poliitikot nojautuvat illuusioihin toivoen, että ongelmat väistyvät kuin taikaiskusta. Taikaisku on nousukauden alkaminen. Sellainen on saatu hyvin kivuliaasti tänä vuonna (2017).
Samalla Eurooppa on Scrutonin mukaan hylännyt juutalais-kristillisen moraalin ja hengellisyyden perinnön, jolle länsimainen laki, koulutus ja kulttuuri ovat perustuneet (s. 104). Mitään vastaavaa ei ole syntynyt muiden uskontojen piirissä.
Tärkeät päätökset tehdään etäällä kansalaisista. Suurta suunnitelmaa ei saa vastustaa. Ei silloinkaan, kun se on epäselvä ja yleinen (SOTE). EU:ssa halutaan sekä poistaa rajat ja säilyttää kansallinen identiteetti, mikä on mahdoton yhtälö. Todennäköisesti kansallinen identiteetti voittaa. Koska utopia on niin mahdoton, tarvitaan lisää lakeja, lisää sääntöjä, enemmän hallintoa, suurempia yksiköitä, enemmän valtaa keskukselle. Ihmiset ovat lopulta kiusankappaleita hyvälle hallinnolle.
Mikä oli Leninin pahin virhe? Se oli vanhojen instituutioiden hävittäminen. Raaka valta korvasi vastuun. Syntyi suuri koneisto, jossa ei ollut minkäänlaisia korjausmekanismeja. EU:ssa on nyt paljon samaa. Ei sen vuoksi, että taustalla olisi jokin despootti, vaan siksi, että järjestelmä on niin raskas, hidas ja itseään täydentävä. Mitään ei poisteta eikä kumota. Hölmöjen lakien pilkkaaminen ei auta, sillä keskus on liian kaukana. Keskushallinto ei välitä kansalaisten reaktioista. Edes Britannian ero ei muuta kurssia.
EU romahtaa, koska tottelemattomuus kasvaa – ja samalla korruptio ja kotiinpäin vetäminen. Yhteisiä rahoja on helppo käyttää. Lukuja voidaan vääristellä aivan samoin kuin Neuvostoliitossa. Kommunistisen puolueen korvaa valtava virkamiesten joukko, jota ei voi arvostella. He ovat saaneet valtuutuksen “ylhäältä”. Virheet maksaa kansalainen, ei byrokratia. Monet säädökset vahvistavat suurten yritysten etuja, koska pienet yrittäjät eivät voi säädöksiä noudattaa. Yksi pelottava esimerkki on kilpailulainsäädäntö. Se rajoittaa tilaajan mahdollisuuksia ostaa haluamiaan tuotteita.
Todellinen demokratia ja vastuullisuus merkitsee kansalaisten mahdollisuutta puuttua asioihin. EU:n suhteen se on mahdotonta. Mitä abstraktimpi tavoite on, sitä varmemmin siihen sisältyy ristiriitaisia tavoitteita. Jo Ranskan vallankumouksen perusarvot, vapaus, tasa-arvo ja veljeys olivat kaikki keskenään ristiriidassa. Mitä suurempi vapaus, sitä enemmän tasa-arvo kärsii. Mitä enemmän yksilöillä on vapauksia, sitä enemmän veljeys eli keskinäinen yhteys kärsii. Jos tasa-arvo merkitsee myös oikeudenmukaisuutta, veljeys rikkoo sen, sillä jokainen puolustaa veljeään. Onneksi kaikkiin ihmisiin kohdistuva veljeys lievittää vapaudesta aiheutuvia ongelmia.
Scruton, Roger (2010). The Uses of Pessimism. And the Danger of False Hope. Oxford: Oxford University Press.
JK.
Scruton kärjistää tietoisesti saadakseen viestinsä perille. Vaikka kallistun pessimismin puolelle, haluaisin uskoa siihen, että SOTE toimii paremmin kuin kriitikot epäilevät. Haluaisin uskoa siihen, että Euroopan huonot trendit kääntyvät parempaan suuntaan. Useimpia ongelmia ratkotaan lisäämällä sääntöjä ja valvontaa, joiden mukana tulee uusia ongelmia. Huonosti toimivaa vanhaa on usein vaikea korjata, mutta aivan kuten Scruton kirjoittaa, utopistiset ilmassa roikkuvat ratkaisut ovat usein vielä huonompia.