Kirjassa Väkivaltaisesta nuoruudesta vastuulliseen aikusuuteen, toim. Timo Purjo, 2008, Non Fighting Generation.
Muistan vielä elävästi, kuinka parhaan kaverini Eeron kanssa pohdimme, mikä se sellainen puberteetti-ikä mahtoi olla. Olimme jo silloin täysi-ikäisiä. Maalaispoikina emme tunnistaneet tuota yhä enemmän puhuttua ilmiötä. Olimme kumpikin joutuneet ainoina poikina ottamaan varhain vastuuta maatalon töistä. Minun isäni oli kaatunut sodassa ja Eeron isä oli halvaantunut. Kesä ja osin kouluaikakin oli niin täynnä työtä, ettei siinä ehtinyt miettiä omaa tilaansa tai kapinoimaan. Vapaa-aikana harrastimme urheilua. Ketä vastaan olisi kapinoinut? Oli pakko ottaa vastuuta, jotta talon työt olisivat tulleet tehdyiksi. Vanhemmat olivat tuolloin auktoriteetteja, joita kuunneltiin ja joiden käskyjen ja toiveiden mukaan toimittiin. Kapinoivista nuorista sai hiukan tietoa amerikkalaisista elokuvista. Niistä tunnetuin, Nuori kapinallinen (Rebel without a cause) oli valmistunut vuonna 1955 eli samaan aikaan kun menin oppikouluun. Tosin näin sen vasta myöhemmin, mutta jotakin tietoa tuosta nuoruuden kapinoinnista tihkui maallekin.
Ei siis ole ihme, jos en ole koskaan ollut innostunut niistä länsimaisista tulkinnoista, joiden mukaan nuoruusikään aina kuuluu tiettyjä asioita. Sanon näin silläkin uhalla, että jo nuolenpääkirjoituksistakin on löytynyt valituksia nuorison kurittomuudesta. Ilmiö oli tuttu myös antiikissa: “Nykyajan lapset ovat tyranneja. He vastustavat vanhempiaan, ahmivat ruokansa ja tyrannisoivat opettajiaan”, kirjoitti Sokrates v. 425 eKr.
Onko siis jotakin muuttunut vai ovatko nuoruudelle ominaiset asiat sellaisia, että ne kerta kaikkiaan kuuluvat ihmisluontoon? Jerry Scottin ja Jim Bormanin Jere-sarjakuva antaa nuoruudesta kuvan, joka tuntuu osuvalta. Ensimmäisen suomalaisen albumin alkusivulla Jereä luonnehditaan näin:
Jerelle on viidentoista vuoden iässä tärkeintä, ettei ole neljätoista. Hän on edustava murkkusekoitus hilpeää apaattisuutta ja kärsimätöntä laiskuutta. Muutostilassa kamppailevaa kehoaan ja tunne-elämäänsä Jere yrittää pitää järjestyksessä ankaralla kitaransoitolla. Yhtä asiaa hän ei vain jaksa käsittää. Mikseivät vanhemmat piittaa pätkääkään siitä, mikä hänestä olisi oikein ja oleellista.
Jeren näkökulmasta vanhemmat ovat todellisia dinosauruksia, kerta kaikkiaan kelkasta pudonneita. Heidän makunsa ja mielitekonsa ovat perin kummallisia. Vanhemmilta tulevat neuvot ja käskyt ovat turhia, häritseviä tai suorastaan hölmöjä. Jere elää omissa maailmoissaan eikä hänellä ole juuri mitään puhuttavaa vanhempiensa kanssa. Jere ei halua liikkua vanhempiensa seurassa, sillä hän suorastaan häpeää heitä. Jere suuntautuu kavereihinsa ja ottaa heiltä mallia. Hänellä on ihastuksen kohde, jota hän lähestyy ujon kömpelösti, mutta aina yhtä innokkaasti. Varsinkin vaatteista ja järjestyksestä syntyy jatkuvasti kiistaa vanhempien kanssa. Aikuisen näkökulma tulee esiin sarjakuvassa, jossa Jere kiistelee äitinsä kanssa pukeutumisesta. “Laittaisit nyt siistin takin edes.” “Pukeudun siten, millainen olen! Vaatteet ovat osa identiteettiäni! Minä olen minä, äiti!! Yksilöllinen oma itseni!! Sitten soi ovikello ja ovensuuhun ilmestyy kolme täysin samalla tavalla pukeutunutta kaveria.
Sarjakuvia selatessani mieleeni tulee kuitenkin kuvia Afrikasta ja Intiasta. Näen noin kuusivuotiaan laihan tytön huolehtivan hiukan itseään nuoremmasta pojasta. Ainoa turva on isoäiti. Näen ilmeettömän samanikäisen tytön kutovan mattoa pienessä kutomossa. Näen nuoria poikia, jotka kantavat aseita selässään ja ovat miesten mukana lähdössä sotimaan. Nämä ovat vielä lapsia, mutta millainen mahtaa olla heidän nuoruutensa? Se on varmasti kaukana siitä, millainen on Jeren maailma.
Ei siis ole lapsuutta tai nuoruutta ilman sitä kulttuuria, jossa lapset ja nuoret kasvavat. Jos kulttuuri antaa tilaa ja jos nuorten elämässä on muutakin kuin työtä, he voivat haastaa vallitsevan kulttuurin tapoja, normeja ja ajatusmalleja. Myös biologinen kehitys tuo omat haasteensa. Oma keho muuttuu ja kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen lisääntyy. On kuitenkin aivan eri asia kasvaa naiseksi ja mieheksi islamin uskonnon sävyttämässä kulttuurissa kuin Suomessa tai Ruotsissa.
Jos länsimaisen nuoren tilanne muistuttaa edes jossain määrin Jere-albumeissa annettua kuvaa, se on kuitenkin aivan erilainen kuin nuorten elämä vaikkapa 50 vuotta sitten. Millaiset asiat ovat muuttuneet? Jokin aika sitten sain tehtäväksi kuvata suomalaisen yhteiskunnan muutoksia sodan jälkeen. Vauhtiin päästyäni luetteloin 63 muutostrendiä. Kirjaan ne tähän, jotta muutoksen suuruus voidaan havainnollisesti nähdä. Kaikista näistä trendeistä ei tarvitse olla samaa mieltä.
- Normien väljentyminen
- Roolien avartuminen
- Tasa-arvon lisääntyminen
- Sekularisaatio, maallistuminen
- Yhteisöllisyyden väheneminen
- Vapauksien korostaminen
- Tahdon väheksyminen
- Mahdollisuus vetäytyä vastuusta
- Rajojen hämärtyminen
- Liikkuvuuden lisääntyminen
- Mielen liikkuvuuden lisääntyminen
- Empatian lisääntyminen
- Universalismin vahvistuminen
- Globalisaation vahvistuminen
- Fatalismin väistyminen
- Optimismin taittuminen
- Oikeudenmukaisuuden vahvistuminen
- Raa’an vallankäytön väheneminen
- Normin rikkomisen helpottuminen
- Normien sisäistämisen vaikeutuminen
- Sallivuuden lisääntyminen
- Minuuden tiedostaminen
- Mahdollisuuksien (koettujen) kasvaminen
- Rooliristiriitojen lisääntyminen
- Identiteettikriisien lisääntyminen
- Kilpailun lisääntyminen
- Tekniikan kehitys
- Turvallisuuden lisääntyminen
- Vaurauden lisääntyminen
- Tuhlaamisen lisääntyminen
- Lapsikeskeisyyden lisääntyminen
- Auktoriteettien väheneminen
- Viihteen teollistuminen
- Passiivisen viihteen lisääntyminen
- Ammattiin sijoittumisen viivästyminen
- Puberteetin aikaistuminen
- Aikuisten salaisuuksien paljastuminen
- Alkoholinkäytön lisääntyminen
- Voimakkaiden huumeiden käytön lisääntyminen
- Kiusaamisen ja torjunnan väheneminen
- Kaupallisuuden lisääntyminen
- Psykologisen ajattelun vahvistuminen
- Yksityisyyden vahvistuminen
- Koulutustason kohoaminen
- Tiedonvälityksen nopeutuminen
- Elämänrytmin nopeutuminen
- Eliniän piteneminen
- Lääketieteen kehittyminen
- Terveystietoisuuden lisääntyminen
- Terveysriskien lisääntyminen
- Fyysisen terveyden kohentuminen
- Mielisairaiden kohtelun paraneminen
- Kehitysvammaisten kohtelun paraneminen
- Psyykkisten häiriöiden lisääntyminen
- Onnellisuuspohdintojen lisääntyminen
- Poliittisten ristiriitojen väheneminen
- Menestyshakuisuuden lisääntyminen
- Vandalismin lisääntyminen
- Valintojen määrän lisääntyminen
- Kaupungistuminen
- Maksimointitaipumuksen lisääntyminen
- Ruumiillisen työn väheneminen
- Väkivaltaviihteen lisääntyminen
Monissa tulkinnoissa korostetaan yhteisöllisyyden katoamisen ja minuuden vahvistumisen merkitystä. Nämä kaksi liittyvät yhteen, sillä yhteisöllisessä kulttuurissa ei ole tilaa oman minän pohdiskeluun. Yhteisöllisissä kulttuureissa korostuu traditio, jota suvun tai heimon vanhimmat välittävät nuorille. Heidän auktoriteettiaan ei voi asettaa kyseenalaiseksi. Yhteisölliset kulttuurit ovat hierarkkisia ja niissä jokainen tietää paikkansa. Kulttuuria vahvistaa jokin Suuri Kertomus, jota ei saa asettaa kyseenalaiseksi. Perhesiteet ovat vahvoja, mikä käytännössä merkitsee sitä, että suvun ulkopuolisista ihmisistä ei välitetä. Vieraanvaraisuus on silti arvokas asia, koska myös itse voi joutua sen varaan. Tällaisessa kulttuurissa nuoreksi ja aikuiseksi varttuminen on hyvin selväpiirteistä, mutta myös hyvin rajattua, sillä yhteisöt eivät siedä normeistä poikkeamista. Perheen ulkopuolella ei ole turvaa, mikä sekin pakottaa alistumaan silloinkin, kun mieli tekisi kapinoida. Tällaisessa kulttuurissa ei ole paljon tilaa luovuudelle ja uusille ideoille.
Vaikka yhteisöllisillä kulttuureilla on omat ongelmansa, monet sosiologit ja psykologit ovat kirjoittaneet synkästi minuuden ongelmista. Sosiaalipsykologi Roy Baumeister kirjoitti vuonna 1987 artikkelin “Kuinka minästä tuli ongelma (How the Self Became a Problem)?” Psykologi Mark Leary meni vielä askelta pitemmälle otsikoiden kirjansa “Minän kirous (The Curse of the Self)”.
Miten tuo kirous näkyy? Se näkyy minuuden aiheuttamana tuskana, kuten masennuksena, ahdistuksena, kateutena, katkeruutena ja vihana. Länsimainen ihminen on minäkeskeinen ja arvioi itseään harhaisesti. Hän on itsekäs ja joutuu sen vuoksi ristiriitoihin muiden, usein yhtä itsekkäiden ihmisten kanssa. Minä on kuin kaksiteräinen keihäs. Kun sillä innokkaasti keihästää yhä uusia saaliita, sen joutuu ensin vetämään itseään kohden, mikä sattuu kipeästi. Jokainen uskalias pistoliike vaatii keihään vetämistä taaksepäin. Mikä ikävintä, muutkin ovat keihäineen liikkeellä. Saamme pistoja sekä muilta että itseltämme.
Jeret ja Jennat ovat aivan erityisesti tulilinjalla länsimaisessa yksilökeskeisessä kulttuurissa. Kulttuuri ei anna selviä kaavoja siitä, miten aikuiseksi tullaan. Toisaalta nuorilta odotetaan itsenäisyyttä ja kykyä hallita tilanteita, toisaalta heihin kohdistuu odotuksia ja vaatimuksia. Nuorilla on paljon vapauksia ja tilaa toimia, mutta rajat tulevat kuitenkin vastaan. Kulttuurin yksilökeskeisyys näkyy monin tavoin. Pidetään itsestään selvänä, että lapsilla ja nuorilla on omat huoneet, omat televisiot, tietokoneet, puhelimet ja muut nykyajan välineet. Nuoret tottuvat saamaan lähes kaiken, mitä haluavat. Perheenjäsenet toimivat omien aikataulujensa mukaan, syövät omia ruokiaan, harrastavat omia asioitaan ja katsovat omia ohjelmiaan. Lainsäädäntö tukee yksilökeskeisyyttä vahvistamalla salassapitosääntöjä niin, että vanhemmilla ei enää ole edes oikeutta tietää lastensa asioista. Tämä on hyvin omituista yhteisöllistä kulttuuria edustavien näkökulmasta. Ei siis ole ihme, jos yhä lisääntyvä muuttoliike yhteisöllisistä kulttuureista tulee tuottamaan suuria sopeutumisongelmia.
Noista lukuisista kulttuuria kuvaavista trendeistä voidaan poimia yhtenä esimerkkinä “maksimointitaipumuksen lisääntyminen”. Tämäkin liittyy yksilökeskeiseen kulttuuriin, sillä länsimaisen kulttuurin mukaan kaikki on mahdollista, kun vain osaa vetää oikeasta narusta ja osaa käyttää taitavasti mahdollisuuksiaan. Maksimointipyrkimys liittyy valtavaan valintojen määrään, joka ruokkii kokemusta lähes rajattomista mahdollisuuksista. Suuret ostoskeskukset tarjoavat mielettömän määrän tavaraa, joiden välillä on usein vaikea tehdä valintaa. Jos haluaa valita parhaan television, tietokoneen, auton, vakuutuksen tai sähkösopimuksen, tulee hulluksi. Valinnan jälkeen yleensä pettyy, sillä seuraana päivänä on tarjolla vielä halvempi ja parempi tuote. Sama pätee tietenkin myös opiskeluun, ihmissuhteisiin ja työpaikkohin. Odotukset ja vaatimukset ovat suuria, mutta kaikki ei suju odotusten mukaisesti.
Psykologisesti aivan erityinen nuoriin kohdistuva haaste on epäonnistumisen käsittely. Kun odotukset ovat korkealla, myös pudotukset ovat suuria. Joillekin opiskelualoille mahtuu vain 5-10% hakijoista. Kulttuurin näkökulmasta hyvää on se, että juuri ketään ei ennalta rajata pois, mutta samalla elämän ennakoitavuus katoaa. Kun suutarin pojasta tuli suutari ja kauppiaan tyttärestä kauppiaan vaimo, mahdollisuuksien ja realiteettien kanssa ei tarvinnut tuskitella. Minuuden kirous tarkoittaa juuri mahdollisuuksien ja todellisuuden välistä ristiriitaa. Minä haluaa vahvistaa itseään ja toteuttaa itseään eikä tahdo sietää esteitä. Menetyksien kokemista pahentaa yksilökeskeisen kulttuurin omaa vastuuta korostava tulkintamalli. Yhteisöllisessä kulttuurissa on luontevaa syyttää onnettomuuksista ulkoisia tekijöitä, kuten virkamiehiä, naapuriheimoa, herroja tai sitten kulttuuri opettaa fatalistiksi alistumaan kohtaloon tai Jumalan tahtoon.
Yksilökeskeisessä kulttuurissa on joko syytettävä itseä tai sitten jotakin epämääräistä globalisaatiota. Yleensä epäonnistumisen katsotaan johtuvan joko puutteellisista lahjoista tai yrityksen puutteesta. Vanhempia syyttämällä voi koettaa vähentää vastuutaan, mutta tämäkin selitys menettää merkitystään sitä enemmän, mitä vähemmän vanhemmilla on vastuuta kasvatuksesta. Vanhempien asemesta lasta ja nuorta kasvattavat koulu, toverit ja media. Etenkin median merkitys lasten kasvattajana vahvistuu koko ajan.
Aika, jonka nuoret viettävät keskenään, lisääntyy koko ajan. Tämä suunta näkyy erityisesti Yhdysvalloissa ja Pohjois-Euroopassa. Yksinhuoltajien määrä kasvaa ja vaikka lapsella on molemmat vanhemmat, nuori viettää vain ehkä tunnin, pari viikossa vanhempiensa kanssa. Rakentavista malleista ei enää juuri kirjoiteta, vaan media pursuaa kuvauksia viihteen ja urheilun “sankareista”. Kulutuksesta tulee elämän keskipiste. Nuoret tekevät paljon osa-aikatyötä säilyttääkseen vanhempiensa kodin elintason. Nykyajan ammatit muuttuvat jatkuvasti. On vaikea ennakoida, mitä ammatteja tarvitaan perusammattien lisäksi (opettaja, poliisi, hoitaja, lääkäri, asianajaja). Tietotekniikan ammattien lisäksi – jossa suhdannevaihtelu tosin on suurta – muodostuu koko ajan uusia ammatteja, joista suuri osa liittyy palveluihin ja viihteeseen.
Teoksessa “Sisaryhteiskunta (Sibling society)” Robert Bly kuvaa nykyajan yhteiskuntaa juuri samanikäisten kulttuurina. Mallit ja ohjeet eivät enää tule vanhemmilta, vaan sisarilta. Omantunnon korvaa “sisaruksilta” voimansa saava Sisäinen Arvioija:
Entisaikojen kulttuureissa ja yhä monissa nykyajan kulttuureissa ihmiset saattoivat keskustella järkevästi omantuntonsa kanssa, puhua sille, saada lievitystä sen vaatimuksiin ja anteeksiannon synneistä. Mutta uusi Sisäinen Arvioija sieppaa nuoren ja ampuu mahdolliset pelastajat. Surkea ulkonäkö, kohmeinen ja alistunut mieliala, liikkeiden kömpelyys, puheen änkytys eivät johdu laiskuudesta ja hemmottelusta, vaan jatkuvista nöyryytyksistä tämän uuden tuomarin vuoksi. … Monet aikuiset eivät tahdo huomata, kuinka täydellisyyttä vaativa heidän lastensa Sisäinen Arvioija on ja kuinka raaka se on. … Aikaisemmin autoritaarinen Tuomari vaati tottelemaan vanhempia ja edellytti seksuaalista puhtautta ja, niin voidaan sanoa, puhui korkean moraalin puolesta. Sisäinen Arvioija ei enää käytä Jeesusta tai Gandhia vaatimusten tukena, vaan nyt huomio kiinnittyy Madonnaan tai Michael Jacksoniin. .. Sisäinen Arvioija ei enää voi luottaa ulkoiseen auktoriteettiin taistellessaan lisääntyviä haluja vastaan. Kieltäytyesssään vanhempien ja opettajien avusta, sen on pärjättävä yksin ja niin se luonnollisesti liikkuu kohden primitiivistä, huumoritonta julmuutta, mikä saa ilmauksensa musiikissa, toimintaelokuvissa ja ruumiinosien lävistämisessä. Sisäinen Arvioija on muuttanut vaatimuksiaan siten, että se ei enää vaadi olemaan hyvä vaan menestyvä. Jos superego, irrotessaan vertikaalisuudesta (vanhemmista) horisontaaliselle tasolle (tovereihin), on todella muuttunut, se merkitsee että kulutuskapitalismin riippuvuus ahneudesta ja haluista on muuttanut jotakin todella olennaista ihmisessä, seuraus, mitä Freud ei koskaan osannut ennakoida. (xi, xii, xiii)
Onko tilanne siis nuorten kannalta lohduton? Masennus ja monet muut ongelmat näyttävät lisääntyvän. Vai onko kyse siitä, että nuorten ongelmat saavat erilaisen ilmiasun kuin joskus ennen? Tai siitä, että nuoria sittenkin kuunnellaan enemmän kuin ennen, sillä eihän “vanhoja hyviä aikoja” ole koskaan ollutkaan? Joka tapauksessa näyttää ilmeiseltä, että monien nuorten on nykyisin vaikea löytää itselleen paikkaa yhteiskunnassa. Vaurauden ja suoranaisen tuhlauksen keskellä monet nuoret syrjäytyvät. He eivät koe saavansa niitä asioita, joilla kulttuuri päivittäin heitä houkuttelee. Lohdullista on se, että tutkimusten mukaan nuoret eivät ole muihin ikäryhmiin verraten onnettomampia tai tyytymättömämpiä. Todella merkittävät ongelmat koskettavat sittenkin vain pientä osaa nuorista. Silti näidenkin nuorten osuus ikäluokasta on aivan liian suuri.
Hyviä kasvatusohjeita on annettu ennekin. Jaakko Juteini kirjoitti kirjassaan Puhe lapsen kasvatuksesta (1817) näin hienosti:
Ei ihminen ole peräti paljas ilkeyden siemen; hänen luonnossansa on myös monen hyvän ominaisuuden juuri. Kuinka taitaisivat lapsukaiset muutoin olla niin puhtaat, esimerkiksi wiekkauden saastaisuudesta, ennenkuin ne maa-ilmalda owat tulleet turmelluiksi? Mingä tähden havaitaan heidän tykönänsä niin paljon hyvän suomuutta ja taipuwaisuutta ystäwälliseen rakkauteen? Onnellinen on elämä sen mukaan kuin ihminen täydellisyyttään lähenee. Warhain lähdettyä edemmäksi tälläkin tiellä ehditään. Järki pitää sen tähden walistettaman, se pitää walistettaman johdatus-tähdeksi tahdolle ihmisen vaelluksen alla.Kaswatus ei ole kaikwoipa, eikä kaswattaja woi lapsista ehdottomasti tehdä mimmoisia itse tahtoo. Kaswatusta rajoittaa ensiksikin kaswatin synnyntä-kyky, sen omat luonnon-lahjat ja woimat. Mitä lapseen ei myötä-luotuna, sitä ei täydellisinkään kaswatus saa hänessä kehitetyksi. Kaswattaja voi ainoastaan harjoittaa ja kehittää niitä lahjoja, jotka kaswatista löytywät. Ei heitä [lapsia] pidä kaswattaman silmän palwelijoiksi, waan ihmisiksi, jotka rehellisyydessä waeltawat, jotka ei järkähdä totuudesta, koska heidän welwollisuutensa sitä waatii. Ei heidän kiivan valituksensa pidä ikänänsä liikuttaman vanhemman sydäntä turmelevaiseen armeliaisuuteen, koska heidän irtain tahtinsa joskus estetään, taikka heille käskyjä annetaan. Ei heille saa antaa järjettömiä käskyjä; niiden täyttäminen on vasten ihmisen luondoa, ja tuovat lapselle siemenen tottelemattomuuteen. Irtaisuus pitää estettämän, waan ei kuitengan kaikkea wapautta heildä kiellettämän; he ovat ihmisiä, heidän luondonsa waatii wapautta. … Ei heildä pidä waadittaman mahdottomuutta; mutta mitä myös tehtäväksi määrätään, siinä ei mahda wiekkaus eikä uppiniskaisuus estää käskyjen wilpitöntä täyttämistä.
1. Normien väljentyminen
2. Roolien avartuminen
3. Tasa-arvon lisääntyminen
4. Sekularisaatio, maallistuminen
5. Yhteisöllisyyden väheneminen
6. Vapauksien korostaminen
7. Tahdon väheksyminen
8. Mahdollisuus vetäytyä vastuusta
9. Rajojen hämärtyminen
10. Liikkuvuuden lisääntyminen
11. Mielen liikkuvuuden lisääntyminen
12. Empatian lisääntyminen
13. Universalismin vahvistuminen
14. Globalisaation vahvistuminen
15. Fatalismin väistyminen
16. Optimismin taittuminen
17. Oikeudenmukaisuuden vahvistuminen
18. Raa’an vallankäytön väheneminen
19. Normin rikkomisen helpottuminen
20. Normien sisäistämisen vaikeutuminen
21. Sallivuuden lisääntyminen
22. Minuuden tiedostaminen
23. Mahdollisuuksien (koettujen) kasvaminen
24. Rooliristiriitojen lisääntyminen
25. Identiteettikriisien lisääntyminen
26. Kilpailun lisääntyminen
27. Tekniikan kehitys
28. Turvallisuuden lisääntyminen
29. Vaurauden lisääntyminen
30. Tuhlaamisen lisääntyminen
31. Lapsikeskeisyyden lisääntyminen
32. Auktoriteettien väheneminen
33. Viihteen teollistuminen
34. Passiivisen viihteen lisääntyminen
35. Ammattiin sijoittumisen viivästyminen
36. Puberteetin aikaistuminen
37. Aikuisten salaisuuksien paljastuminen
38. Alkoholinkäytön lisääntyminen
39. Voimakkaiden huumeiden käytön lisääntyminen
40. Kiusaamisen ja torjunnan väheneminen
41. Kaupallisuuden lisääntyminen
42. Psykologisen ajattelun vahvistuminen
43. Yksityisyyden vahvistuminen
44. Koulutustason kohoaminen
45. Tiedonvälityksen nopeutuminen
46. Elämänrytmin nopeutuminen
47. Eliniän piteneminen
48. Lääketieteen kehittyminen
49. Terveystietoisuuden lisääntyminen
50. Terveysriskien lisääntyminen
51. Fyysisen terveyden kohentuminen
52. Mielisairaiden kohtelun paraneminen
53. Kehitysvammaisten kohtelun paraneminen
54. Psyykkisten häiriöiden lisääntyminen
55. Onnellisuuspohdintojen lisääntyminen
56. Poliittisten ristiriitojen väheneminen
57. Menestyshakuisuuden lisääntyminen
58. Vandalismin lisääntyminen
59. Valintojen määrän lisääntyminen
60. Kaupungistuminen
61. Maksimointitaipumuksen lisääntyminen
62. Ruumiillisen työn väheneminen
63. Väkivaltaviihteen lisääntyminen