Abortista ja ihmisoikeuksista

Anne Moilanen kirjoittaa abortista ja muistakin arvoihin liittyvistä asioista feminismin näkökulmasta Ketju-lehden numerossa 4/2011. Haluaisin puolestani kommentoida tuota kirjoitusta kristinuskoa tunnustavan miehen näkökulmasta. Kirjoituksen sävy oli kovin hyökkäävä ja kohdistui sekä kristinuskoon että erityisesti Päivi Räsäseen, joka on näköjään hyvä ilkeilyn kohde melkein asiassa kuin asiassa.

Moilanen kysyy, millä perusteella evankelisluterilainen kirkko “vastustaa” aborttia. Sillä perusteella, että kyse on elävistä ihmisistä. Eivät määritelmät poista sitä tosiasiaa, että jo päivän ikäinen sikiö on ihmisen alku. Tämän tosiasian torjuvat vain eräät tiukat materialistit, joiden mukaan ihmiselämä ei ole sen arvokkaampi kuin vaikka kärpäsen.

Muistutan vielä siitä, että juuri kristinusko on vahvistanut lapsen ja naisen oikeuksia. Sen näkee jo karttaa katsomalla. Antiikin ja Rooman yhteiskunnissa sekä abortti että pienen lapsen tappaminen oli luonnollista. Tietenkään mitään nykyaikaista yksilöä ei vielä ollut olemassa. Lapsi kuului pitkään myös kristinuskon piirissä ensisijaisesti suvulle ja miehelle.

Voimme tätä mielin määrin paheksua, mutta silloin harjoitamme ylimielistä jälkiviisautta. Kulttuuria on ymmärrettävä kunkin ajan ehdoilla. Kristittynä iloitsen siitä, että naisten ja lasten oikeudet ovat parantuneet. Muistutan silti siitä, että länsimainen yksilökeskeinen kulttuuri edustaa edelleen pientä vähemmistöä. Yhteisöllisissä kulttuureissa näistä asioista ajatellaan toisin. Meidän näkemyksemme on tietenkin oikea.

Ihmisoikeudet eivät ole niin yksioikoisia kuin Moilanen väittää. Eräässä ateistien konferenssissa kulttuurien tutkija Edward Slingerland totesi, että vaikka kuinka korostettaisiin rationaalisuutta ja tieteellisyyttä, moraaliset arvot eivät perustu tieteeseen. Mistä tulee käsitys, että on olemassa ihmisoikeuksia? ”Ihmisten oikeudet ovat minulle yhtä merkillisiä kuin pyhä kolminaisuus”, hän totesi konferenssissa. ”Kyseessä ei ole empiirinen asia … se on puhtaasti metafyysinen asia.

Voin kristinuskoon perustuvan vakaumukseni pohjalta periaatteessa hyväksyä ihmisen oikeuden päättää omasta ruumiistaan, mutta se ei suinkaan ole yksiselitteinen asia. Missä määrin sikiö on osa äidin ruumista vai onko se oma itsenäinen ruumis, jolla on omia oikeuksiaan? Kenelle lapsi kuuluu? Sikiö tosin käyttää äitiä hyväkseen voidakseen kehittyä. Entä eutanasia? Onko ihmisellä oikeus päättää päivänsä ilman, että kenelläkään on oikeus siihen puuttua? Olemmehan huolissamme itsemurhista ja ihmisten terveydestä. Miksi ihmisten ei anneta rauhassa tupakoida? Onhan kysymys oikeudesta omaan ruumiiseen. Ajattelen kristittynä niin, että olen omasta ruumistani vastuussa myös muille, erityisesti perheelleni mutta myös yhteiskunnalle – ja kristittynä myös Jumalalle.

Voimme jopa sanoa niin, että lapsella on oikeus äidin ruumiiseen. Hänellä on oikeus kasvaa terveessä ruumiissa ilman, että joutuu tupakoimaan tai juomaan alkoholia. Näiden seuraukset ovat lapsen kehityksen kannalta erittäin vakavia.

Abortin ongelmallisuuden ovat myös monet ateistiset filosofit tuoneet esiin. Onko feministin mahdoton ymmärtää sellaista lääkäriä, joka ei halua tehdä aborttia? Onhan myös elämän kunnioittaminen keskeinen arvo ja ihmisoikeus. Miksi lääkärin pitää tinkiä oikeuksistaan?

Kyse on asiasta, jossa länsimainen kulttuuri on päätynyt siihen, että on pienempi paha, että abortteja tehdään laillisesti. Abortin kieltäminen aiheuttaisi suuria ongelmia. Monet muutkin oikeudet ja arvot ovat ristiriidassa keskenään. Vapautta ja tasa-arvoa on vaikea sovittaa yhteen. Monta kertaa kahden huonon asian suhteen täytyy löytää jokin kompromissi.

Paheksun lopuksi tapaa, jolla Moilanen puhuu vaalirahasta ja kirjoittaa muutenkin ilkeästi. Katson, että myös lehti on omalta osaltaan vastuussa tällaisesta kirjoittelusta.

Päätän kirjoitukseni ranskalaisen sosiologian professori David Le Bretonin varoituksiin (Body & Society, 2004, 10, 1-20). Hän ei tietääkseni ole katolisen kirkon palveluksessa. Le Breton pelkää aborttien ja geenimanipulaation kohdistuvan juuri vammaisiksi epäiltyihin ja todettuihin sikiöihin.

Ihmiskeho on kuin tuote, jota pikku hiljaa muokataan paremmaksi. Sikiöstä tulee erilaisten interventioiden objekti. Tärkein interventio on abortti. Geneettinen diskriminointi on jo nyt tosiasia. Vanhemmat voivat halutessaan valita lapsen sen sukupuolen mukaan. Kyseessä on eugeniikan hillitympi muoto. Vamman tai sairauden todennäköisyys on se, johon diskriminaatio perustuu. Tämän mallin mukaan on luonnollista tehdä laskelmia vamman todennäköisyydestä. Kenties jo suhde 1/100 riittää abortoimiseen, puhumattakaan 1/10:stä. Lapsen pitää siis jo ennen syntymäänsä läpäistä testi, jonka perusteella hän voi saada elää.

Markku Ojanen
Psykologian emeritusprofessori
Tampeeen yliopisto

Häveliäisyyden paluu

Julkaistu 1999.

Wendy Shalitin viime talvena julkaistu kirja, A Return to Modesty. Discovering the Lost Virtue, on herättänyt Yhdysvalloissa paljon keskustelua. Sana “modesty” tarkoittaa häveliäisyyttä, säädyllisyyttä, siveyttä, arkuutta ja vaatimattomuutta. Shalitin mukaan häveliäisyys on jälleen palaamassa, koska ilman sitä naisen elämä muuttuu kovaksi ja turvattomaksi. Väitettään hän perustelee seuraavasti.

Miesten ja naisten samanlaisuuteen perustuva seksuaalinen vallankumous on epäonnistunut. Naiset ovat joutuneet aivopesun uhriksi. Näennäisen tasa-arvon nimessä naiset ovat joutuneet luopumaan häveliäisyydestä ja säädyllisyydestä. Nainen joutuu ahdistelujen, jopa raiskausten kohteeksi, kärsii syömishäiriöistä, masennuksesta ja riittämättömyydestä. Ns. miesten ongelmat lisääntyvät naisilla koko ajan (alkoholismi, stressisairaudet). Ehkä pahinta on se, että naisen on täytynyt luopua avioliiton suomasta turvallisuudesta. Miehen ei tarvitse sitoutua saadakseen seksuaaliset tarpeensa tyydytettyä. Naisen ei ole lupa kieltäytyä seksistä, koska silloin hän ei ole aidosti vapautunut. Romanttinen rakkaus on vain myytti. Naisen ei kannata sitoutua, koska pettymykset ovat luonnollisia. “Vapautuminen” pelaa miehen pussiin, koska mies haluaa nauttia seksistä ilman sitoutumista. Väärin ymmärretty naisten ja miesten tasa-arvo romuttaa naisen toiveet kestävästä rakkaudesta. He menettävät uskonsa rakkauteen ja samalla miehenkin mahdollisuus sitoutumiseen katoaa. Miehen sitominen pysyvästi seksillä on vaikeaa.

Amerikan kouluissa runsas kolmannes tytöistä valittaa joutuvansa päivittäin nipistelyn, koskettelun ja seksuaalisten huomautusten kohteeksi. Toiselle kolmannekselle tällaista tapahtuu viikottain. Seksistä kieltäytyminen on poikkeavaa ja herättää kielteistä huomiota. Varhainen seksivalistus ei ole tuonut tytöille turvaa ja valinnan vapautta. Pojat saavat väärin toteutetusta valistuksesta aineksia tyttöjen ahdisteluun. Liian varhainen valistus herättää uteliaisuutta vaiheessa, jolloin seksuaaliset asiat eivät vielä ole ajankohtaisia. Kun opetuksessa hoetaan jatkuvasti “tässä ei ole mitään nauramista, tämä on ihan luonnollista”, seuraus onkin se, että häpeää ei tarvitse tuntea mistään, vaan häveliäisyyden rajojen ylittäminen on aivan luonnollista. Luonnollisten estojen tukeminen on tarpeen, koska ne vahvistavat turvallisuutta ja keskinäistä kunnioitusta. Ajatus kaiken kokeneista 12-vuotiaista lapsista on pelottava.

Puhe heikommasta sukupuolesta on feministien mukaan taantumuksellista, patriarkaalista ajattelua. Samalla kun feministit tekevät pilaa häveliäisyydestä ja siveydestä, he ihmettelevät, miksi miehet ovat pahoja. Naisten turvallisuus edellyttää ankaria rangaistuksia ja tiukkaa valvontaa. Mies ei ole sisäistänyt tasa-arvoa. Hän on oppinut juhlapuheissa käyttämään tasa-arvokieltä, mutta todellisuudessa hän ei arvosta naista. Miehet eivät valita, vaan valitukset tulevat naisilta. Miksi miehet ovat noin karkeita? Miksi he eivät sitoudu? Miksi minut hylättiin, vaikka annoin kaikkeni? Konservatiiveistakaan ei ole apua: Pojat ovat poikia. Totta kai poikien pitää saada päästää höyryä ulos. Tosi mies on aina vähän karkea ja ottaa naisen vaikka väkisin. Siitähän nainen pitää.

Vain naisen häveliäisyys voi kesyttää miehen. Jos hän pakottautuu toimimaan häveliäisyytensä vastaisesti, hänestä tulee heikko. Häveliäisyyttä ilmenee kaikissa kulttuureissa. Kyseessä ei ole vain alastomuuden peittäminen, koska myös alastomina elävät ihmiset kiusaantuvat ja joutuvat hämilleen, kun heidän häveliäisyysnormejaan rikotaan. Kun 100 vuotta sitten naisen nilkan tai peräti polven näkeminen säväytti, ei alastomuus nyt paljoakaan hetkauta. Sivistyneen miehen ei ollut lupa tuijottaa vierasta naista kadulla, saati puhutella häntä. Oikea eroottisuus katoaa sitä mukaa kuin häveliäisyys häviää.

Miesten ja naisten erot on haluttu kiistää. Naisten on vaikea kehua itseään julkisesti. Miehiltä se sujuu mainiosti. Kuitenkaan naisten ja miesten arviot vaikkapa taidoista ja itseluottamuksesta eivät eroa silloin, kun he saavat yksityisesti arvioida itseään. Tytöt hämmentyvät kaikesta paljon helpommin kuin pojat. Tämä on niin luonnollista, että siinä täytyy olla jotakin biologista. Vaikka naiset pukevat päälleen paljastavia vaatteita, he eivät kuitenkaan halua paljastaa kaikkea. Lyhyissä hameissa liikkuvilla naisilla on kova työ pitää hameensa kurissa. Miehille ei karkea puhe tuota tuskaa, naisille sen oppiminen on työlästä.

Seksuaalinen häveliäisyys liitetään aiheettomasti seksuaalisuuden torjuntaan. Väitetään, että naiset eivät ennen ole ymmärtäneet mitään seksuaalisuudesta. Jospa naiset kokevat seksuaalisuuden voimakkaammin kuin miehet? Tämänkin vuoksi häveliäisyyden kehittyminen oli tarpeen. Häveliäisyys ja seksuaalisuus liittyvät luontevasti toisiinsa. Viime vuosisadan lopun uimarannalta otetussa valokuvassa peitetysti puetut tytöt ovat ujosti valloittavia, jopa härnääviä, mutta nudistileirillä otetussa kuvassa kaikki ovat apaattisen oloisia. Eroottisuuteen kuuluu mysteeri, rakkauteen odottaminen ja yhteyden kokeminen. Näiden katoaminen latistaa seksuaalisuuden mielihyväpiikeiksi, joiden tavoittelu vaatii loputtomasti työtä.

Mikä tekee ihmisen onnelliseksi? Irralliset seksisuhteet eivät tee onnelliseksi. Viime vuosikymmenien motto on ollut: “Jos se tuntuu hyvältä, tee se, mutta kun me olemme sen tehneet, ei se tuntunutkaan hyvältä.” Onnellisia ovat puolisot, jotka ovat sitoutuneet elämään yhdessä. Vapautumisesta puhuvia ärsyttävät tulokset, joiden mukaan uskovaiset, traditionaalisessa avioliitossa uskollisina elävät ovat kaikkein onnellisimpia.

Säädyllisyyteen perustuva elämä edellyttää naisilta yhtenäistä rintamaa. Vain silloin sitoutuminen on mahdollista. Jos osa naisista lipsuu, muut kärsivät. Kun säädyllisyys vallitsee, mies ei kehtaa vaatia seksuaalista kontaktia, ellei hän samalla sitoudu. Miehen on pantava energiansa yhden naisen valloittamiseen. Nykyinen malli on myös miehen kannalta ahdistava, koska naisen kielto on henkilökohtainen loukkaus. Kielto ei johdu kulttuurin normeista, vaan juuri minut on torjuttu. Miehen täytyy saada tahtonsa väkisin läpi, koska hänen luonnollisia oikeuksiaan on loukattu.

Arviointi

Kirjan arvostelut ovat olleet joko hyvin kiittäviä tai erittäin kriittisiä. Positiivista palautetta on tullut varsinkin nuorilta tytöiltä, jotka tuntevat elävänsä yliseksuaalisessa kulttuurissa, jossa rakkauteen suhtaudutaan yliolkaisesti. Kritiikissä Shalitia moititaan liiallisesta yleistämisestä ja erityisesti siitä, ettei hänen kuvaamansa malli ole koskaan toteutunut. Isät alistivat tyttäriään ja avioliitoissa naiset olivat usein alistetussa asemassa. Kun mennään kulttuureihin, joissa siveysnormit ovat hyvin tiukkoja, kuten arabimaissa, naisten osa ei ole kehuttava. (Arabimaista tosin välittyy ristiriitaisia tietoja). Kenties naiset eivät enää haluakaan sitoutua. He ovat oppineet arvostamaan riippumattomuutta eivätkä kaipaa miestä vaivoikseen.

Yhdysvalloissa muutokset ovat olleet nopeita. Olin lukuvuoden 1966-67 opiskelemassa Yhdysvalloissa. Tuolloin tytöt ja pojat erotettiin tiukasti toisistaan. Tyttöjen asuntoloissa oli alakerrassa tiukka täti vahtimassa. Parin vuosikymmenen kuluttua tulivat yhteiset asuntolat yhteisine vessoineen ja suihkuineen. Näin tehtiin tasa-arvon nimissä, mutta monien mielestä kyse oli yksityisyyden ja häveliäisyyden loukkaamisesta.

Osuuko Shalitin seksuaalivalistukseen kohdistuva kritiikki oikeaan? Eikö tietämättömyys johda raskauksiin, sukupuolitauteihin ja AIDSiin? Nykyajan lapset saavat joka tapauksessa “valistusta” omista lehdistään, televisiosta ja elokuvista. Nämä kuvaavat seksuaalisuuden luonnollisena, jopa arkisena. Pahin ongelma on hylkääminen, joka sekin voidaan pian korvata uudella suhteella. Muut ongelmat jäävät paljolti sivuun. Valistusta siis tarvitaan, mutta tuskin 10-vuotiaille on tarpeen opettaa yhdynnän tekniikoita. Ajoitus on mietittävä huolella. Mitään valistusta ei saisi olla ilman, että samalla puhutaan kunnioituksesta, toisen huomioimisesta ja hienotunteisuudesta. Valistuksen tulisi tapahtua lasten ja nuorten tarpeiden eikä aikuisten periaatteiden mukaan.

Eivätkö sekä naiset että miehet voisi olla lempeitä, huomaavaisia ja kunniallisia? Miksi naisilta pitää odottaa siveyttä ja miehiltä kunniallisuutta? Shalitin tulkinta perustuu miesten ja naisten erilaisuuteen. Kuvitelma, että he ovat samanlaisia johtaa edellä kuvattuihin ongelmiin. Miehet ja naiset voivat olla tasa-arvoisia hyvin monessa suhteessa, mutta eivät seksuaalisuuden ja rakkauden alueella.

Mikä on tilanne Suomessa? Ongelmia on Suomessakin aivan riittävästi. Aamulehti julkaisi 11.9.ennakkotietoja Päivi Honkatukian kyselystä 9-luokkalaisille tytöille. Lehden mukaan “lähes puolet tytöistä ilmoitti kokeneensa jonkinlaista seksuaalista väkivaltaa. Jotkut heistä raportoivat varsin intensiivisistä väkivallan muodoista. Raiskauksen yrityksen tai uhkaavan tilanteen oli kokenut viisi prosenttia haastatelluista. Äärimmäisten tilanteiden lisäksi kyselyyn vastanneet tytöt kertoivat lähentelyistä, kosketteluista, väkisin suutelemisesta ja sanallisesta ahdistelusta.”

Omissa onnellisuuteen liittyvissä tutkimuksissani naisten ja miesten välillä ei kuitenkaan ole eroja. Parisuhteessa elävät ovat keskimäärin hiukan onnellisempia kuin yksinäiset. Sekä miesten ja naisten tulevaisuuden toiveissa nousee vahvana esiin toivomus nykyisen parisuhteen kestävyydestä tai pysyvän suhteen solmimisesta. Monet avoliitossa elävät naiset haluavat solmia avioliiton, mutta vaikutelmaksi jää, että miehet eivät ole yhtä halukkaita sitoutumaan.

Vastakkain on kaksi seksuaalisuuden mallia. Toisen mukaan on kysymys yhdestä mielihyvän lähteestä muiden joukossa. Hyvä ruoka, liikunta, mietiskely, seksi. Miksi lykätä tätä lähdettä pitkälle tulevaisuuteen? Vaikkakin yliannostus voi olla haitallista kuten liikunnassakin, säännöllinen harjoitus on kaikille hyväksi. Seksistä kieltäytyjiä voidaan verrata liikunnasta kieltäytyviin. Vertailu liikuntaan on sikälikin paikallaan, että tähän malliin istuu hyvin kuva seksistä urheiluna tai kilpailuna. Mitä parempiin valloituksiin pystyy, sitä enemmän seksistä nauttii.

Toisen tulkinnan mukaan seksuaalisuus on jotakin aivan ainutlaatuista tyydytystä ja mielihyvää antavien asioiden joukossa. Kun seksuaalisuuteen yhdistyy rakkaus, yhdeksi lihaksi tuleminen, silloin ei enää voida puhua mielihyvästä, vaan syvää mielekkyyttä antavasta yhteydestä, jota vahvistaa kaikki se mitä yhdessä on jo koettu ja minkä varaan tulevaisuutta voidaan rakentaa.

Tätä jälkimmäistä tulkintaa Wendy Shalit haluaa puolustaa. Luultavasti useimmat kallistuvat tämän vaihtoehdon puolelle. Varmaan eri mieltä voi olla siitä, auttaako paluu häveliäisyyteen tai siveyteen pääsemään tähän tavoitteeseen. Paluu johonkin vanhaan on aina vaikeata, jollei mahdotonta. Kirja kuitenkin osoittaa sen, että häveliäisyyden – ja viattomuuden, joka sana sekin sopii tähän yhteyteen – pakonomainen torjunta johtaa murheellisiin seurauksiin. Toki kaikkein parasta on se, jos sekä naisia että miehiä kasvatetaan empaattisuuteen ja keskinäiseen kunnioittamiseen.