Juuri nyt hankeahdistus, jopa -paniikki valtaa yliopiston laitoksia. Onko meidän laitoksellamme tarpeeksi hankkeita, projekteja ja ohjelmia? Naapurilaitoksella tuntuu niitä olevan enemmän kuin meillä. He saavat peräti opetusministeriöltä hankerahaa. Kannattaa siis hyvissä ajoin miettiä, millaisia hankkeita tulisi panna pystyyn. Tarjolla on runsaasti mainioita sanoja: kulttuuri, media, globalisaatio, kehitys, tekniikka, tietotekniikka, taide, palvelu, hyvinvointi, yhteiskunta, ihminen. Valitse mitkä tahansa kolme sanaa – kaksi ei yleensä riitä – niin hanke on lähes valmis. Sen jälkeen perustetaan johtoryhmä, suunnitteluryhmät, alaryhmät ja työryhmät, jotka tuottavat monisivuisia hyvin perusteltuja suunnitelmia ja anomuksia eri tahoille. Pian hanke lähtee elämään ja toivottavasti saa ansaittua huomiota.
Hyvin suunniteltuja hankkeita on yhtä vaikea vastustaa kuin byrokratiaa. Itse asiassa hankkeet juuri lisäävät byrokratiaa, koska ilman yhteistoimintaa ei ole hankkeita. Olemme kaikki mukana hankkeissa, jotka ovat ahneita kuin pahnueellinen porsaita. Ei riitä että hanke on synnytetty, sitä pitää ruokkia, hoitaa, kasvattaa ja laajentaa. Siihen pitää liittää uusia hankkeita, joista syntyy uusia hankkeita. Ne kietoutuvat toisiinsa kuin sienirihmastot sateella. Rihmat ulottuvat lähilaitoksiin, oppilaitoksiin, korkeakouluihin, talouselämään ja ministeriöihin.
Hankkeilta on mahdotonta suojautua. Jyrsijöiden tavoin ne tunkeutuvat minne tahansa. Ei hyödytä perustaa “hankevapaita laitoksia”, sillä hankkeet luikertelevat tavalla tai toisella laitokselle. Erityisen vaarallinen on sähköposti, sillä sinne ilmestyy aivan vaarattoman tuntuinen viesti, jossa kohteliaasti kysytään, että voisiko teidän laitoksenne osallistua tähän uuteen hienoon hankkeeseen. Tulemme mielellämme kertomaan vähän lisää tästä hankkeesta, jonka nimenä on alustavasti “Ihminen kohtaa globalisaation”. Kaikki, joilta olemme kysyneet, ovat tulleet mukaan. Opetusministeriö, TEKES ja Lopen kunta rahoittavat hanketta. Meillä on tällainen esite ja internet-osoitteemme on se ja se. Sieltä sitten aukeaakin upeita kuvia, kaavioita ja viekottelevia tekstejä.
Menemme tietenkin mukaan, jotta voisimme säilyttää edes itsekunnioituksemme rippeet. Kysymme vain vaisusti, mitä tämä meidän laitokseltamme edellyttää. Kunhan nyt vaan olette mukana, ei teiltä paljon vaadita.
Montako hanketta sinun laitoksellasi jo nyt on? Laske mukaan ihan kaikki, isot ja pienet. Kerro ohjelma kahdella ja verkosto neljällä. Jos hankkeita tällä tavoin laskettuna on enemmän kuin yksi vakinaista opettajaa kohden, sinä ja sinun laitoksesi olette kauniisti sanoen lirissä. Oma laitokseni on nyt siinä jamassa, että meidän täytyy vakavasti miettiä, miten selviämme. Hankkeiden vetovastuu kasautuu kauan talossa olleille, tunnollisille ihmisille. Mitä voimme tehdä? Kaikki vähänkin järkevät neuvot otetaan vastaan. Kurjinta on se, että hankkeista voi joskus olla oikeasti hyötyäkin. Joka tapauksessa niitä on vaikea lopettaa monestakin syystä. Monet niistä työllistävät ihmisiä. Joka tapauksessa olemme viisaita, jos emme perusta uutta hanketta ellei toista ole saatu päätökseen tai uutta varten saada ihan oikeasti resursseja. Valitettavasti nämä ehdot eivät juuri koskaan toteudu. Pääsääntö on se, että hanke syö enemmän kuin tienaa.
Hankkeet vievät aikaa nimenomaan tutkimukselta, sillä opetushan pitää hoitaa. Milloin olet viimeksi ehtinyt kaikessa rauhassa lukemaan tuoreita oman alasi lehtiä kirjastossa? Tiedätkö edes missä ne ovat? Jokaisen käynnin välillä kirjaston käyttäytymissäännöt ovat muuttuneet. Tämä ei ole kirjaston vika, se vain todistaa käyntien harvinaisuutta.
Ennen kaikkea on syytä huomata, miten pirullisesti opetusministeriö panee meidät kilpailemaan keskenämme vaivaisista rahasummista. Kyllähän me kaikki tämän tiedämme, mutta pelkäämme, että naapurilaitos vie kaikki rahat. Tämä peli pitää puhaltaa poikki ja käyttää säästyvä aika yliopiston perustehtäviin, opetukseen ja tutkimukseen.