Voiko jokainen oppia onnelliseksi?

Aina silloin tällöin näkee otsakkeita, joiden mukaan ”jokainen voi oppia onnelliseksi”. Jos se olisi ”jokainen voi oppia onnellisuutta”, se olisi realistinen, mutta silloinkin siihen liittyy varauksia.

Ihmisen onnellisuuden perustaso on kuin termostaatti, joka pitää lämpötilan – nyt onnellisuuden lämpötilan – hyvin tarkasti samanlaisena. Onnellisuus voi hetkellisesti muuttua aika paljon, varsinkin kielteiseen suuntaan, mutta se palautuu nopeasti tuolle omalle tasolle. Kun kyse on isommista asioista, silloin palautuminen voi kestää kuukausia ja vuosiakin. Kaikilla muutos ei palaudu perustasolle, mutta tutkimusten mukaan suurella enemmistöllä näin tapahtuu. Tämä koskee myös onnellisuuteen tähtääviä ohjelmia, sillä edistymisen jälkeen niissäkin tapahtuu palautumista omalle perustasolle.

Haluavatko ihmiset parantaa onnellisuuttaan? Todellisuudessa on paljon ihmisiä, jotka eivät innostu onnellisuuden ohjeista, oppaista ja ohjelmista. He ovat tyytyväisiä siihen, miten elävät tai sitten pitävät tällaisia ohjeita humpuukina. Vaikka he eivät olisi lukeneet tutkimuksia jokaiselle ominaisesta onnellisuuden tasosta, he ajattelevat näin. Heidän mielestään jokainen on juuri niin onnellinen kuin on.

Alun innostus onnellisuusohjeiden noudattamisesta hiipuu ajan myötä. Ohjeita noudatetaan niin kauan kuin ohjausta saadaan, mutta ohjauksen loputtua koko asia menettää merkityksensä. Lisäksi ohjeiden noudattamisen vaikutukset ovat tutkimusten mukaan keskimäärin aika pieniä ja heikkenevät ajan myötä kuten edellä kirjoitin. Tuo keskimäärin tarkoittaa sitä, että osalla muutoksia tulee, mutta monilla ei tapahdu muutosta lainkaan.

Onnellisuuden termostaatti sekä motivaation ja ohjauksen puutteellisuus saavat aikaan sen, että läheskään kaikki eivät hyödy onnellisuuden ohjeista tai kursseista. En ole aivan pessimistinen, sillä näen kaksi poikkeusta. Ensinnäkin on henkilöitä, joiden onnellisuuden taso on vaikeuksien ja vastoinkäymisen vuoksi alentunut siitä, mitä se voisi olla. Etenkin lääkitys ja terapia ovat tässä avuksi, mutta myös onnellisuusohjeilla on todettu myönteisiä vaikutuksia. Nämä auttavat palautumista omalle luonnolliselle perustasolle.

Toiseksi on ihmisiä, jotka ovat valinneet juuri heille sopivan menetelmän ja jatkavat sitä sitkeästi kuukaudesta toiseen. Sellainen voi olla esimerkiksi kiitollisuuden ja avuliaisuuden tietoinen lisääminen. Jos näistä tulee tapa, onnellisuus voi jonkin verran kohota. Termostaatti säädetään uudelle tasolle ja mikä tärkeintä, innostus ja halu kehittää itseään säilyvät.

Vielä on hyvä muistaa sekä ohjauksen että terapian kannalta kiusallinen asia. Kielteiset elämäntapahtumat voivat kumota positiivisen muutoksen.

Onnellisuuden kohottamista vaikeuttaa sekin, että tutkimusten mukaan onnellisuuden taso on Suomessa hyvin korkea. Esimerkiksi World Happiness -projektin keskiarvo oli viimeksi 7,7/10. Se tarkoittaa, että Suomessa on melkoinen joukko erittäin onnellisia ihmisiä, jotka ovat antaneet onnellisuudestaan arvioita 9 ja 10. He ovat kuin huippu-urheilijoita, joiden on vaikea enää parantaa tuloksiaan. Toisin kuin urheilijat, he tuskin sitä haluavatkaan. Heillä on varaa hiukan pudotakin tuosta tasosta.

Psykoterapian tutkimuksen yhteydessä oli joitakin vuosia sitten esillä spontaani paraneminen, jolla tarkoitettiin sitä, että ihmisten psyykkinen tila parani merkittävästi ilman terapiaa. Se näkyi siinä, että myös kontrolliryhmän tulokset paranivat seurannan aikana, vaikka he eivät terapiaa saaneetkaan. Spontaani oli oikeastaan väärä sana, sillä tietenkin kyse oli siitä, että heidän oireensa lievittyivät tai sitten elämässä tapahtui hyviä asioita. Näin voi tapahtua myös onnellisuuden yhteydessä.

Sekä psykoterapian että onnellisuuden ohjauksen yhteydessä erikoista on se, että hyvin erilaiset menetelmät toimivat suunnilleen yhtä hyvin. Se voi tarkoittaa sitä, että olennaisia ovat myönteiset odotukset ja luottamus siihen terapiaan tai ohjaukseen, jota kulloinkin on saatavissa. Sekä myönteisillä että kielteisillä odotuksilla on taipumusta toteuttaa itseään.

Onnellisuuden kohottaminen on mahdollista, mutta paljon haastavampaa kuin mitä nuo paljon lupaavat otsakkeet antavat ymmärtää.

Kannattaako onnellisuutta tavoitella?

Ihmiset eivät suinkaan jatkuvasti ole ihanan onnentunteen vallassa, koska elämä on usein kovaa. Lisäksi ihmisen biologiaan kuuluu kielteisyysharha, joka johtaa näkemään monia asioita kielteisessä valossa. Se johtuu ainakin osaksi siitä, että paha on vahvempaa kuin hyvä. Paha huomataan helpommin kuin hyvä. On kuin olisi sisäinen pakko, joka vaatii kiinnittämään huomiota pahoihin asioihin. Sitä on perusteltu turvattomuuden tunteen heräämisellä. Voimme tehdä kaikenlaista ajatellen niiden tuottavan onnellisuutta. Huomion saaminen tuntuu hyvältä. Se tuntuu aluksi hienolta, mutta vähitellen se käy raskaaksi, jos on aina huomion keskipisteenä. Tai sitten voidaan ajatella, että rahan ja tavaran mukana tulee onnellisuutta.

Onnellisuus on huono pitkän tähtäimen tavoite, koska se vaihtelee aika ennustamattomasti. Vaihtelu liittyy etenkin onnellisuuteen tunteena tai mielialana. Joskus muutokset voivat olla päivän ja tunninkin aikana suuria. Kun tapahtuu jotakin mukavaa, mieliala kohoaa ja kun sattuu jotakin ikävää, mieliala laskee. Tyytyväisyysonni sen sijaan on melko pysyvää varsinkin aikuisiässä. Vasta hyvin merkittävät tapahtumat vaikuttavat siihen, miten arvioimme elämäämme taaksepäin.

Huomio tarttuu helposti asioihin, jotka tuottavat nautintoa. Niitä siis innolla tekemään! Monia nautintoja, kuten vaikkapa syömistä vaivaa kyllästyminen ja tottuminen. Jos ahmii liikaa, tulee vastavaikutus eli paha olo. Toki nälkä tulee uudestaan, mutta mielihyvä on aina hetkellinen ja sitten tapahtuu palautuminen onnellisuuden perustasolle. Entä jos käyttäisi rahansa herkkuihin? Kylläisyys tulee niistäkin ja lisäksi herkkuihin tottuu. Niistä tulee vähitellen arkiruokaa.

Olisiko kuitenkin sellaisia nautintoja, joista voisi hyötyä enemmän? Sekä arkihavainnot että tutkimus kertovat, että luonto ja liikunta ovat asioita, joita voidaan toistaa jatkuvasti, kunhan pidetään sopivia taukoja. Kumpikin kohottaa mielialaa ainakin tunnin, pari vielä luontokäynnin tai liikunnan jälkeen. Voisiko siitä kuitenkin kertyä jotakin myös tyytyväisyysonneen? Näin tapahtuu, sillä liikunnasta kertyy sekä fyysistä että psyykkistä hyötyä. Kunto kohenee ja hallinnan tunne lisääntyy. Mikä on luontokokemusten vaikutusmekanismi? Kyse voi olla rauhoittumisesta ja ylentymisen tunteesta.

Koska hyvissä olosuhteissa elävät ihmiset ovat jo vähintään melko onnellisia, ”ylöspäin” ei ole paljon tilaa. Eihän kukaan sitä paitsi halua olla maksimaalisen onnellinen päivästä toiseen. Tunteiden säätely menettää silloin merkityksensä. Elämässä jokaisella on paljon sellaisia menetyksiä, suruja ja vastoinkäymisiä, joiden yhteydessä huippuonni olisi omituista. Täysin onnellinen ei tunne mitään, sillä hän yhtä iloinen sattui mitä tahansa. Jo arkijärki sanoo, että voimme joskus olla täydellisen onnellisia, mutta enimmäkseen perustyytyväisyys riittää.

Jatkuva oman tilan tarkkailu käy rasittavaksi olipa kyse mistä asiasta tahansa. Jos edistystä ei tapahdu odotetusti, se ahdistaa. Jos sitä tapahtuu, helposti haluaisi muutoksen olevan vielä nopeampaa ja täydellisempää. Olen nähnyt ohjeita, joissa kehotetaan arvioimaan omaa onnellisuutta päivittäin. Älä ota tällaista neuvoa vakavasti. Kyse on vähän samasta asiasta kuin pitäisi kuumemittaria jatkuvasti kainalossa. Kaikki muutokset kielteiseen suuntaan herättävät huolta.

Jos sen sijaan koemme vajausta onnellisuuden suhteen niin, että alakulo ja joskus masennuksenkin puuskat vaivaavat, silloin on luonnollista toivoa jotakin parempaa. Mihin silloin kannattaa tarttua? Lähtökohdaksi on syytä ottaa kokonaisvaltainen hyvinvointi. Vaikka onnellisuus on siinä tärkeä osatekijä, on muitakin arvokkaita asioita. Sellaisia ovat esimerkiksi mielekkyys, itsekunnioitus tai -arvostus, henkinen kasvu ja hyvät ihmissuhteet. Nämäkään eivät ole yksinkertaisia tavoitteiden asettamisen kannalta, mutta niistä on usein helpompi saada ote kuin onnellisuudesta, joka itse asiassa on noiden asioiden takana.

  • Mielekkyyttä tuottaa sellainen toiminta, joka tyydyttää itseä ja edistää yhteistä hyvinvointia.
  • Itsekunnioitusta vahvistaa etenkin oikeudenmukaisuuden edistäminen.
  • Henkistä kasvua tukevat opiskelu, harjoittelu ja aktiiviset harrastukset.
  • Hyviä ihmissuhteita vaalitaan osoittamalla muille rakkautta, arvostusta ja kiinnostusta.

Nämä voivat edistää myös omaa onnellisuutta, mutta se ole tärkein tavoite, vaan yhteinen hyvä elämä. Tämä ei tarkoita, että mielihyvät eivät olisi hyvinvoinnille tärkeitä. Ne kohottavat mielialaa ja helpottavat arkisia kontakteja. Hyvällä tuulella kaikki sujuu paremmin kuin huonolla. Ne ovat elämän suola, mutta niiden aktiivinen tavoittelu voi tuottaa kielteisen vastavaikutuksen.

Onko olemassa yksinkertaisia keinoja, joilla mielialaa, siis tunneonnea, voi kohottaa. Yksi keino on mindfulness, hyväksyvä läsnäolo, jossa tarkkaavaisuus kohdistetaan juuri siihen mitä tekee. Hyväksytään oma persoona ja tekeminen ja ollaan tietoisesti läsnä siinä mitä tehdään. Kaikille tämä ei sovi. Kuulun niihin, jotka pitävät sitä omituisena asiana, vaikka tiedän, että siitä on ollut hyötyä myös tutkimusten mukaan. Säännöllisestä harjoittamisesta on todettu myös pitkäaikaisvaikutuksia.

Ne keinot, joita suosittelen, ovat nekin periaatteessa yksinkertaisia, mutta vaativat kuitenkin innostusta ja sitkeyttä. Liikkuminen luonnossa on hyvä keino, jos myös on myönteisiä tutkimustuloksia. Toinen ehdotus vaatii ainakin yhtä paljon sitkeyttä ja myös itsetuntemusta: huomaavaisuus, kohteliaisuus ja ystävällisten tekojen tekeminen. On tapana sanoa ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”, joka pitää paikkansa. Ystävällinen ihminen saa itsekin kokea ystävällisyyttä.

Trying To Be Happier Won’t Work. Here’s What Will, According To Science.

Actively pursuing happiness can backfire. Here’s what research shows actually helps increase joy. Catharine Pearson, Huffpost, 1/15/2021.

https://www.huffpost.com/entry/be-happier-what-works_l_6001aff1c5b697df1a0537a7

Onnellisuuden pimeä puoli

Tämä erään tutkimuksen otsake kuulostaa oudolta, koska tarjolla on monia tutkimusraportteja ja -katsauksia, joissa onnellisuuden etuja kuvataan. Lukematta tutkimusta mieleen tulee ajatus, että onnen tunnetta voi ilmaista väärissä paikoissa. Kun joku kertoo menetyksistään ja epäonnistumisistaan, ei pidä hymyillä saati nauraa iloisesti. Ihan varmasti toinen pahastuu.

Tutkijoiden mukaan liian voimakas onnellisuus vähentää luovuutta verrattuna siihen, mitä ”kohtalainen onnellisuus” saa aikaan. Erittäin onnelliset voivat ottaa tarpeettomia riskejä. Jatkuva onnellisuus heikentää arkielämässä tarvittavaa joustavuutta. Varsinkin silloin, kun kyse on maanisena iloisuutena ilmenevästä psyykkisestä häiriöstä. Maanisessa vaiheessa ihminen ei ole köyhä eikä kipeä, vaan kaikki on yhtä upeata. Tämä vaihe voi houkutella vahingollisiin hankkeisiin, kuten uhkapelien pelaamiseen. Myös psykopatiaan liittyy vaikeutta tunnistaa ja ilmaista kielteisiä tunteita.

Toiseksi odotamme tunteiden vastaavan tilanteiden vaatimuksia (kuten edellä arvioin). Vihastuminen aivan ilman syytä ihmetyttää ja sama pätee myös positiivisiin tunteisiin. Onnellinen ärsyttää vihasta. Pilkkaako tuo hymyilevä henkilö minua? Onnellinen voi suhtautua huolettomasti vaaratilanteisiin. Hänen kehonsa ei ole sellaisessa fysiologisessa tilassa, että hän kykenisi reagoimaan riittävän nopeasti uhkaavissa tilanteissa. Hän ei ehkä ole edes tunnistanut uhkaa.

Jos menetysten ja epäonnistumisten jälkeen olemme iloisia ja onnellisia, ympäristö huolestuu ja alkaa epäillä mielenterveyden tilaa. Vaikka tarvitsimme apua ja tukea, tuo suhtautumisemme johtaa tulkintaan, että emme mitään tarvitse. Tunteiden tulee vastata tilannetta.

Onnellisuus johtaa herkästi pinnallisiin ja ”helppoihin” reaktioihin ja tulkintoihin. Kun eräässä kokeessa osallistujien mielialaa kohotettiin, syrjintäreaktiot ja ennakkoluulot yleistyivät. Onnellinen ei näe vaivaa käsitystensä perustelemiseen, sillä hän säästää energiaa ja sanoo, mitä ensimmäiseksi mieleen tulee. Onnellisena olemme hyväuskoisia ja sorrumme tekemään sellaisia ostoksia, jotka myöhemmin voivat kaduttaa.

Kolmanneksi onnea voi tavoitella väärillä keinoilla. Filosofit ja teologit ovat jo kauan varoitelleen onnen tavoitteluun liittyvistä vaaroista. Myös onnellisuudessa vaatimukset voi asettaa niin korkealle, että varmasti pettyy. Silloin käy kuten muidenkin täydellisten suoritusten tavoittelussa.

Jos onnellisuuden tavoittelussa ei ole edistytty toiveiden mukaisesti, se harmittaa ja masentaa ja samalla onnellisuus vähenee. Sama pätee myös sellaisissa konkreettisissa tilanteissa, joihin kohdistuu suuria odotuksia. Jos pitää juhlat ja odottaa niiltä paljon, ihan tavallinen mukava juhliminen ei riitä, vaan olisi pitänyt olla jotakin ainutlaatuista. Todella hienot kokemukset ovat usein yllättäviä. Niitä ei ole osattu odottaa.

Myös kokeellisissa tutkimuksissa kehotus ”ole mahdollisimman onnellinen” on päinvastoin vähentänyt onnellisuutta vertailuryhmiin nähden. Kyselyssä onnellisuutta erityisen paljon arvostavat ovat olleet keskimääräistä vähemmän onnellisia. Samanlainen tulos saatiin, kun tutkimukseen osallistuville näytettiin lehtikirjoitus, jossa hehkutettiin onnellisuuden tärkeyttä. Tällaiset vihjeet nostavat vaatimukset korkealle. Voiko kukaan olla noin vain onnellinen ilman järkevää syytä?

Näihin kyselytutkimuksiin liittyy myös sellainen yllättävä tulos, että onnellisuuden tavoittelijat ovat usein yksinäisiä ihmisiä. Oman henkilökohtaisen onnen etsiminen voi kertoa itsekeskeisestä elämänasenteesta. Koska kulttuuri vahvistaa oman tilan pohdintaa, niin sellaiset henkilöt, joilla minäkeskeisyys korostuu, voivat kokea epäonnistumisia onnen tavoittelussa.

Sen sijaan kielteisten tunteiden hyväksyminen näyttää edistävän hyvinvointia (mindfulness, hyväksyvä läsnäolo).

Neljäs ongelma: onko olemassa myös vääränlaista onnellisuutta? Tämän katsauksen tekijät olettivat, että tietyt onnellisuuden muodot voivat vaikeuttaa sosiaalista kanssakäymistä ja alentaa onnellisuutta. Toiseksi onnellisuuden ilmaisu voi olla ristiriidassa kulttuurin odotusten kanssa.

Itsetyytyväinen positiivisten tunteiden ilmaisu karkottaa muita. Ylpeys ilman perusteita ärsyttää ja voi johtaa itseään kehuvan karttamiseen, varsinkin jos hänen positiivista tunnetilaansa on vaikea jakaa. Myös haluttomuus tai kyvyttömyys ilmaista nolostumista ja syyllisyyttä on kielteinen ominaisuus. Jos joku loukkaa meitä, minkä hänelle osoitamme, on kiusallista, jos loukkaaja ei ole siitä millänsäkään, vaan on edelleen hyvällä tuulella. Tällainen henkilö ei herätä positiivisia tunteita.

Monissa kulttuureissa hyvin voimakasta tunneilmaisua pidetään tahdittomana. (Tosin urheilukilpailuissa tällaista on alettu pitää luonnollisena kilpailijan taustasta huolimatta.) Japanissa itsensä vähättelyä pidetään luonnollisena, mutta Yhdysvalloissa sellaista oudoksutaan. Siellä kynttilää ei tarvitse panna vakan alle. Joka tapauksessa ”väärä” tunneilmaisu herättää kielteisiä reaktioita.

Yksilökeskeisissä kulttuureissa on lupa iloita henkilökohtaisesta menestyksestä. Kollektiivisissa kulttuureissa korostetaan yhteisiä saavutuksia, koska yhteisön harmonia on tärkeä asia. Väärä tapa ilmaista tunteita voi rikkoa tätä harmoniaa.

Häpeä on länsimaissa kielteinen tunne ja liittyy usein psyykkisiin ongelmiin, mutta Aasiassa se on luonnollinen tunne ja liittyy pikemminkin hyvinvointiin. Kollektiivisissa kulttuureissa sopeutuminen ja selviytyminen vaativat enemmän ponnistelua kuin individualistisissa kulttuureissa. Kollektiivisissa kulttuureissa on enemmän köyhyyttä, väkivaltaa ja poliittisia ongelmia, joista selviytyy vain suvun ja heimon avulla. Henkilökohtaiset tunteet ovat silloin taka-alalla.

Myös periaatteessa hyviä asioita voi olla liikaa. Liika syöminen on pahaksi terveydelle. Seurauksena on ylipainoisuutta ja sairauksien riskit kasvavat. Onnellisuus ei ole tästä poikkeus. Aristoteles oli oikeassa korostaessaan kohtuullisuutta.

Raportissa ei mielestäni tarpeeksi selvästi eroteta tunneonnea ja tyytyväisyysonnea. Väärän tunteen ilmaiseminen on kiusallista, mutta se on usein tilapäistä eikä vaikuta koettuun hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Pysyvämmin onnellisuutta alentavat kielteiset persoonallisuuden piirteet ja liiallinen onnellisuuden tavoittelu.

Lähteet:

  • June Gruber, Iris B. Mauss & Maya Tamir  (2011).  A dark side of happiness? How, when, and why happiness is not always good.  Perspectives on Psychological Science, 6, 222-233.

Onni on oikea asenne

Tällainen otsake oli Aamulehdessä 18.9.2005. Löysin siihen liittyvän kirjoituksen siivotessani papereitani. Heti otsakkeen alla oli teksti:

”Hyväonniseksi itsensä kokeva ihminen tarkastelee maailmaa avoimin silmin ja on kaiken aikaa valmis tarttumaan tilaisuuteen. Epäonnisen ihmisen tulevaisuudenkuva on synkkä ja iloton, eikä hän erota mahdollisuuksia, joita hänen ympäristönsä hänelle tyrkyttää.”

Artikkelissa lainataan Richard Wisemania, jonka mukaan ”hyvä onni ei valitse meitä. Me valitsemme ja luomme oman onnemme – tai epäonnemme”.

Tuossa kirjoituksessa annettiin neljä ohjetta:

  • Maksimoi onnea tuovien mahdollisuuksien määrä.
  • Kuuntele sisintäsi, luota intuitioosi
  • Odota onnekkaita tapahtumia
  • Käännä selkäsi epäonnelle

Kamalia ohjeita. Tulin ärtyneeksi, sillä olen melkein kaikesta eri mieltä. Tietenkin hyvä onni valitsee meidät, emmekä me sitä. Epäonninen ihminen on eri asia kuin onneton. Myös onnellisella voi olla elämässään epäonnea. Voi olla, että hän kestää sen muita paremmin, mutta sekään ei ole varmaa. Erään tutkimustuloksen mukaan vastoinkäymiset olivat optimisteille vaikeita ja juuri optimisteina onnelliset tässä kirjoituksessa kuvataan. Kirjoitus pitää siltä osin paikkansa, että onnelliset ja onnettomat todella eroavat toisistaan monen asian suhteen.

Mielestäni on raakaa sanoa, että onnelliseksi voi tulla tuosta vain. Onnellisuus on varsin pysyvä persoonallisuuden piirre, jota on suunnilleen yhtä vaikea muuttaa kuin introverttia ekstrovertiksi tai kovaluonteista hyväntahtoiseksi. Jos muutos olisi niin helppoa, miksi masennus on monille niin vaikea asia? Tuossa Aamulehden kirjoituksessa ei tarkoiteta ihmisiä, joilla on hiukan onnellisuudessa parantamisen varaa, vaan siinä puhutaan synkistä ja ilottomista ihmisistä.

Nuo neljä ohjetta ovat piinallisia, koska niiden mukaan muutos tapahtuu, kun sitä haluaa. Kaikki on siis oikeasta asenteesta kiinni. Miten me osaisimme maksimoida onnea tuovien mahdollisuuksien määrän? Ei meillä ole päässämme sellaista laskukonetta, joka näin tekisi. Psykologinen tutkimus on osoittanut, että olemme monin tavoin irrationaalisia, järjettömiä päätöksissämme ja valinnoissamme. Mistä muusta ihmisen vaikeudet suurelta osin syntyvät?

Kuuntele sisintäsi, luota intuitioosi. Kyseessä on vain puolitotuus. Ei sisällämme ilman muuta ole hyviä asioita, sillä voimme kuunnella myös itsekkäitä viestejä. Silti intuitioon on pakko turvautua, koska valinnat ovat usein niin vaikeita, että rationaalinen päättely on mahdotonta. Intuitio ei kuitenkaan takaa, että valinta on oikea. Usein valinnat ovat itselle tai muille vaarallisia ja jopa tuhoisia. Diktaattorit toimivat intuitionsa varassa. Eivät he laske tarkasti, mikä on järkevää, vaan kuuntelevat sisintään – mistä sitten heidän tuhoisat ajatuksensa tulevatkin.

Jos lähtee odottamaan onnekkaita tapahtumia, niitä tuskin tulee automaattisesti, etenkin jos asettaa vaatimukset korkealle. Niitä ei kukaan tuo tarjottimella. Elämä on aina kumpaakin, onnekasta ja onnetonta, mutta on totta, että tapahtumia voi tulkita eri tavoin. Siinä persoonallisuuserot näkyvät. Mieluusti kääntäisimme selkämme epäonnelle, mutta silloin olemme erityisen suojattomia. Epäonni kolauttaa meitä silloin takaraivoon.

Kyse ei siis ole siitä, että asenteet, uskomukset ja tulkintatyylit eivät olisi tärkeitä, vaan siitä, että ne ovat usein sitkeitä. Niistä on tullut osa persoonallisuuttamme. Onnellisuuden etuna on se, että se kuulostaa (melkein) kaikista hyvältä asialta. Kukapa ei haluaisi olla onnellinen ihminen. Monet muut asenteet ovat juuri niitä, joista haluamme pitää kiinni. Konservatiivia tai liberaalia on vaikea saada vakuuttumaan, että heidän pitäisi muuttua.

On totta, että onnellisuuteen liittyy yleensä myönteisiä asenteita, optimismia, toiveikkuutta ja hallinnan kokemusta, mutta kyse ei ole syy- ja seuraussuhteesta, vaan korrelaatiosta, saman asian sanomisesta eri sanoin. Yhteys on niin luonnollinen, että tajuamme sen, kun mietimme, voiko masennukseen liittyä toiveikkuutta, optimismia ja elämän hallinnan kokemusta? Kyllä se olisi aika erikoista masennusta.

Jos haluaa olla nykyistä onnellisempi, mitä sitten pitää tehdä? Pitää unohtaa oma onnellisuutensa ja tehdä asioita, jotka ovat itsessään arvokkaita ja joista on varmasti iloa sekä lähellä että kaukana oleville ihmisille. Me tarvitsemme ystävällisyyttä, anteliaisuutta, kiitollisuutta, kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Tee jotakin tällaista, niin voit kunnioittaa itseäsi. Se on tärkeämpi ominaisuus kuin onnellisuus.