Julkaistu Aamulehden Mielipiteet-palstalla.
Kun kerroin tällä Aamulehden mielipidesivulla, mitä tiedeyhteisö tällä hetkellä grafologiasta ajattelee, sain kaksi vastinetta, joista toinen oli nimetön. Kummassakin pääasia näytti olevan minun persoonani arvostelu. Grafologit näköjään arvioivat sujuvasti persoonallisuutta myös koneella kirjoitetun tekstin perusteella. Itse asia jäi varsinkin nimettömässä “vastineessa” taka-alalle. Vastapuolen herjaaminen on vanha, tosin paljon käytetty keino, mutta se ei tee grafologiasta sen pätevämpää kuin ennenkään. Tällainen on ala-arvoista argumentointia.
Itse asia ei ole muuttunut miksikään. Tiedeyhteisön kanta, jolla tarkoitan alan tunnustettuja asiantuntijoita ja tieteellisiä julkaisuja, ei pidä grafologiaa persoonallisuuden tutkimuksen pätevänä menetelmänä. Jo edellisessä kirjoituksessa totesin, että tämä ei tarkoita sitä, etteikö tulevaisuudessa jotakin voisi löytyä. Yhden tai kahden grafologian kannalta myönteisen tutkimuksen olemassaolo ei millään lailla pelasta grafologiaa, sillä tieteessä tällainen tilanne on vielä kiistanalainen. Eihän lääkettäkään lähdetä syöttämään ihmisille, jos jokin tutkimus puoltaa sen käyttöä ja toinen ei. Todistusvelvollisuus ei ole minulla, vaan sen, joka käyttää jotakin menetelmää, täytyy osoittaa menetelmänsä toimivuus lukuisilla tutkimuksilla. Tiedeyhteisö edellyttää, että tulokset ovat riittävän yhdenmukaisia, jotta jokin menetelmä voidaan ottaa käyttöön etenkin silloin, kun menetelmällä vaikutetaan ihmisten elämään ja hyvinvointiin. Tiedettä edustava tutkija ei voi noin vain sivuuttaa kielteisiä tuloksia, vaan hänen on otettava ne huomioon ja koetettava korjata menetelmiään tai luovuttava niistä, jos ne eivät toimi.
Kävin läpi PsycINFO -hakujärjestelmän grafologiaa koskevat tutkimukset vuosilta 1984-2003. Löysin 16 tutkimusta, joissa teemana oli grafologisten arvioiden yhteys persoonallisuuteen tai työssä menestymiseen. Joukossa oli pari positiivista löydöstä, mutta pääosin tulokset olivat kielteisiä. Ongelmana on se, että grafologiassa ei ole yhtenäisiä menetelmiä, joten on mahdotonta tietää, mikä edes periaatteessakaan voisi toimia. Raskauttavin tulos oli meta-analyyttinen tutkimus vuodelta 1989, johon oli koottu yhteen 17 siihen mennessä tehtyä tutkimusta. Noissa tutkimuksissa oli mukana 63 grafologia ja 51 maallikkoa. Kaikkiaan arvioitiin 1223 käsialanäytettä. Grafologit eivät selviytyneet työhön valinnassa maallikkoja paremmin. Raportin johtopäätös on, että jos grafologialla on jotakin pätevyyttä, se perustuu kirjoitusten sisältöön, ei muotoon.
Grafologian suurin ongelma on siinä, että sen lähtökohdat ovat tieteen ulkopuolella. Sitä ei ole kehitetty toimivaksi lukuisien tutkimusten perusteella, vaan pohjana on ollut monien eri ihmisten intuitio. Intuitio voi johtaa mielenkiintoisiin tuloksiin, mutta yhtä usein tulos kiistanalainen, jopa kelvoton. Sama pätee muihinkin ns. projektiivisiin testeihin, joiden pätevyys edelleen on avoin.
Kysymys ei ole vain hauskoista seuraleikeistä, sillä aivan kuten grafologian edustajat ovat tällä palstalla kirjoittaneet, tätä ja muita projektiivisia menetelmiä käytetään yhä työhön ja koulutukseen valitsemisen osana. Pidän tätä suorastaan lainvastaisena toimintana. Millä muulla alueella voitaisiin käyttää puutteellisesti tutkittuja ja jopa suorastaan toimimattomiksi todettuja välineitä? Mikäli grafologiaa käytetään työhönotossa tai muussa vastaavassa tilanteessa, hakijan oikeusturva ei toteudu.
Lopulta kysymys on hyvin tärkeästä, mutta aivan liian vähän keskustellusta asiasta. Missä määrin työnantajan tai koulutusta antavan organisaation on lupa tietää jotakin hakijan persoonallisuuden piirteistä? Kun valintoihin ei saa vaikuttaa sukupuoli, rotu tai ikä, miksi ihmisen persoonallisuus on ilman muuta sellainen asia, jonka saa ottaa huomioon? Hyväksyn kyllä sen, että selvästi muita haittaavaksi todettu käyttäytyminen huomioidaan, mutta persoonallisuus kuvastaa vasta ihmisen taipumuksia toimia tietyllä tavalla.
Korostan vielä lopuksi sitä, että grafologiaa tai muitakaan menetelmiä ei pelasta se, että jossakin on saatu yksi tai kaksi myönteistä tulosta, vaan tulosten tulee olla johdonmukaisia. Menetelmän täytyy olla täysin standardoitu, sillä muutenhan ei voida tietää, kenen arviot toimivat. Eri tutkijaryhmien tulee saada samansuuntaisia tuloksia. Lisäksi heidän tulee käyttää riittävän monipuolisia muita persoonallisuuden tutkimuksen keinoja, joihin grafologian antamia tuloksia verrataan. Kaksi tunnetuinta valintamenetelmien tutkijaa, Frank Schmidt ja John Hunter arvioivat katsauksessaan (Psychological Bulletin, 1998, vol. 124, 262-274) grafologian tasan nollan arvoiseksi.
Markku Ojanen
professori