Aikamedian julkaisema, Markun 37. teos Hyvän elämän rakennuspuut: Pohdintaa hyvästä elämästä ja onnellisuudesta on juuri ilmestynyt. Kirjassa käsitellään hyvää elämää monien tekijöiden näkökulmasta (mm. asenteet, ihmissuhteet, kulttuuri, olosuhteet, onnellisuus ja persoonallisuus).
Teos on saatavilla mm. Aikashop, Adlibris, Booky ja Suomalainen.
Hyvän elämän rakennuspuut: Pohdintaa hyvästä elämästä ja onnellisuudesta. 2020. Keuruu: Aikamedia, 335s.
ISBN 978-952-252-488-1
Kautta historian ihmiset ovat etsineet onnea eri keinoin. Erilaisia elämäntapaoppaita löytyy joka lähtöön, mutta löytyykö onni lopultakaan sitä etsimällä?
Markku Ojanen on Tampereen yliopiston emeritusprofessori, joka on tutkinut onnellisuutta jo viidenkymmenen vuoden ajan. Hän on kirjoittanut aiheesta useita kirjoja, pitänyt satoja luentoja eri puolilla Suomea ja tehnyt myös paljon omaa tutkimusta. Tässä kirjassa hän pyrkii auttamaan lukijaa hyvän elämän ja hyvinvoinnin ohjeiden tulvan arvioinnissa ja tarkastelee onnellisuutta tuoreesta näkökulmasta: kristinuskon taustaa vasten.
Kirjassa käydään kriittisesti läpi onnellisuuteen vaikuttavia tekijöitä, kuten olosuhteet, elämäntapahtumat, kulttuuri, ihmissuhteet, persoonallisuus ja omat asenteet. Ojanen tutkii Raamatun opetuksia onnellisuudesta ja hyvästä elämästä ja osoittaa, että kristinuskon korostamat usko, toivo ja rakkaus ovat tänäkin päivänä hyvän elämän kulmakiviä. Hän antaa myös työkaluja omien puutteiden ja vahvuuksien tunnistamiseen ja haastaa lukijan henkilökohtaiseen muutosprosessiin: onnen avaimet löytyvät lopulta lähempää kuin arvaammekaan.
Teos on saatavilla mm. Aikashop, Adlibris, Booky ja Suomalainen.
Narsismissa on kyse hyvin moniulotteisesta asiasta. Ilmiö on tunnistettu jo antiikissa (Narkissos-myytti) ja tietenkin myös Raamatussa. Traditionaalinen yhteisöllinen kulttuuri ei anna mahdollisuuksia kovin korostuneelle itsekkyydelle, joten se ei samalla tavalla nouse esiin. Kun sitten ihmiset asettuivat paikoilleen ja syntyi heimokulttuureita ja lopulta valtioita, ihmisten eriarvoisuus näkyi siinä, että kuninkaat ja aateliset olivat todellisia narsisteja. He tekivät mitä tahtoivat, sillä ainoastaan muut aateliset saattoivat heitä rajoittaa.
Yksilökeskeisyyden vähitellen lisääntyessä myös narsistisen käyttäytymisen mahdollisuus kasvoi. Aluksi tilaa oli lähinnä vain miehille, vähitellen sekä miehille että naisille – ja lapsille. Nykyajan kulttuuri toisaalta kannustaa hallintaan, itsensä esiin tuomiseen ja jopa aggressiivisuuteen, mutta toisaalta kauhistellaan niitä ihmisiä, jotka näitä ohjeita toteuttavat. Mitä enemmän yksilö vahvistuu – missä tietenkin on paljon hyvää – sitä enemmän myös yksilöitten mahdollisuus ”toteuttaa itseään” lisääntyy. Ei ole sukuja tai yhteisöjä rajoja asettamassa. Työelämässäkin rajat ja rajoitukset ovat usein kovin heikkoja. Myös työyhteisöissä arvostetaan narsistisia taipumuksia. Sosiaalipsykologisten tutkimusten mukaan narsistisia taipumuksia omaavat valitaan pienryhmien vetäjiksi. Pienet perheet ja puolisot joutuvat yksin selviytymään niin tästä kuin monesta muustakin ongelmasta.
Suuri ongelma on se, että narsisti kykenee antamaan juuri sellaisen kuvan itsestään, mitä kulttuuri arvostaa. Hän saa paljon myönteistä palautetta rohkeudestaan, aktiivisuudestaan ja ”johtamiskyvystään”.
Merkittävä kulttuuriin liittyvä ongelma on myös se, että tällaisia persoonallisuuden luonnollisia äärimuotoja on alettu pitää häiriöinä. Se tarjoaa alibin, jonka taakse voi paeta silloin, kun mitään muuta keinoa ei enää ole tarjolla. Kyse on kuitenkin persoonallisuuteen liittyvästä elämänfilosofiasta, jota hallitsee itsekkyys ja oman edun tavoittelu. Meissä kaikissa on tähän taipumusta, mutta useimmat oppivat sen hallitsemaan. Emmehän me tunnista monia muitakaan persoonallisuuden piirteitä. Hallitsevaa käyttäytymistä on vaikeampi tunnistaa kuin alistuvaa. Alistuvat joutuvat kärsimään, minkä he aivan varmasti huomaavat.
Minusta moraalinen näkökulma pitäisi ehdottomasti säilyttää, mikä vesittyy sairaus- tai häiriötulkinnan yhteydessä. Kyse on suoraan sanoen siitä, että jotkut ihmiset ovat häikäilemättömiä, ilkeitä ja itsekkäitä, mitä ei koskaan saisi sivuuttaa.
Miksi tarvitaan tällainen narsisminimike ikään kuin selittämään ihmisten ilkeitä ja inhottavia tekoja? Kun ihminen on aikansa ollut ilkeä ja siitä on kärsitty, sittenkö vasta siihen voidaan jotenkin puuttua, kun diagnoosi on annettu? Tavallisesti silloin ollaan myöhässä. Kun motivaatio muutokseen puuttuu, hoitokaan ei tahdo purra.
On aivan ymmärrettävää, että narsisti ei näe omaa käyttäytymistään samalla tavalla kuin muut (=tiedosta tilannettaan), koska hän on sen avulla kyennyt alistamaan muita ihmisiä. Miksi hän luopuisi tuloksia tuottavasta toiminnastaan? Jos hän ajautuu lopulta umpikujaan, silloin on aivan luonnollista tehdä tulkinta, että muut ovat häntä vastaan.
Olisi ihmeellistä, jos narsistinen kulttuuri ei tuottaisi narsisteja. Persoonallista alttiutta siihen on riittävästi olemassa.