Hämmästyneenä luin Lauri Thurénin kirja-arvostelusta (Sana 13/14), että teologian emeritusprofessori Heikki Räisäsen mukaan “Raamattua ei voi käyttää ohjeena opissa eikä elämässä ainakaan tosissaan”. Psykologian professorille Raamattu kyllä käy elämän ohjeeksi. Mistä sitä sitten pitäisi ottaa oppia, sillä tieteestä ei saa paljonkaan apua. Esimerkkinä hyvästä opetuksesta käy vaikkapa Paavalin kuvaus rakkaudesta. Ainakaan psykologit eivät kykene parempaan opetukseen.
On ollut jännittävää havaita, että monet nykyajan monet tunnetut psykologit, kuten esimerkiksi Martin Seligman, C.R. Snyder, Jonathan Haidt, Robert Emmons ja Christopher Peterson ajattelevat toisin kuin Räisänen. Heidän mielestään Raamattu ja muidenkin uskontojen pyhät kirjat kertovat niistä elämää kannattavista hyveistä, joiden varassa ihmiset ovat selviytyneet ja joita he edelleen tarvitsevat. Nämä psykologit eivät toki ajattele, että Raamattu antaisi konkreettisia ohjeita jokaisen tilanteen varalle, mutta esimerkiksi Martin Seligmanin johtama työryhmä on etsinyt luonteen vahvuuksia ja hyveitä käymällä laajasti läpi sekä filosofista että teologista kirjallisuutta. Vaikka hyveiden tulkinta vaihtelee jonkin verran eri kulttuureissa, niiden uskotaan pätevän kaikkialla maailmassa. Hyveet ovat seuraavia:
- Viisaus ja tieto: uteliaisuus, tiedonhalu, sosiaalinen älykkyys ja arviointikyky.
- Rohkeus: kyseessä voi olla suoranainen sankaruus tai sitkeys ja päättäväisyys.
- Huumaanius ja rakkaus: lempeys, halu huolehtia muista ja tehdä työtä heidän hyväkseen.
- Oikeudenmukaisuus: arkielämässä tämä tarkoittaa reiluutta, halua toimia tasa-arvoisesti kaikkia kohtaan.
- Itsehillintä: kohtuullisuus, muiden huomioiminen ja parhaimmillaan aito nöyryys.
- Transendessi: henkisyys, hengellisyys, spirituaalisuus; toiveikkuus, anteeksiantavaisuus, kiitollisuus, innostus ja huumorintaju.
Näissä ei ole mitään sellaista, mikä ei tulisi myös Raamatussa esiin. Nuo edellä luetellut psykologit eivät ole mitään naiiveja lapsenuskoisia ihmisiä, vaan useimmat ovat joko agnostikkoja tai ateisteja.
Eikö oikeudenmukaisuus ole jotakin, jonka arkielämässä voi tunnistaa, samoin lempeys? Oleellinen osa minun uskoani on pyrkiä noudattamaan noita edellä lueteltuja hyveitä siinä määrin kuin kykenen.
On vallan mahdollista, että teen vääryyttä Räisäsen ajatuksille, mutta Thurénin arvostelu antaa mahdollisuuden avata keskustelua tästä teemasta. Ajatellaanko teologiassa yleisesti niin, että Raamatusta ei ole elämän ohjeeksi vai onko tämä vain yhden teologin näkemys? Kuten edellä kuvasin, monet psykologit ajattelevat asiasta nykyisin toisin kuin vaikkapa Sigmund Freud viime vuosisadan alkupuoliskolla.