Psykologian emeritusprofessori, luennoitsija-kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi kotisivuilleen!

Jumalanpalveluksesta ei saa tehdä musiikkiteatteria

Viime aikoina olen kuullut radiosta ja televisiosta useita sellaisia jumalanpalveluksia, joihin on keinotekoisesti lisätty laulamisen osuutta. Etenkin puhelaululla on etäännyttävä vaikutus. Sanat eivät enää kosketa, koska huomio kiinnittyy siihen, miten esitys sujuu ja miltä se näyttää. Tulee tunne, että roolisuorituksen taitavuus on myös papeille tärkeämpää kuin sisältö. Näin ei varmaankaan ole, mutta sellainen vaikutelma voi syntyä. Rukoukseen kehottaminen laulaen ja rukouksien laulaminen suorastaan ärsyttävät. Millaisia mahtoivat jumalanpalvelukset olla Lutherin aikana? Eikö hän juuri halunnut puhdistaa jumalanpalveluksen tällaisesta rituaalisesta teatterista?

Hyvin matalakirkollisena luterilaisena toivon, että ortodokseilta tai roomalaiskatolisilta ei otettaisi mallia. Kun piispat panevat hiipan päähänsä, silloin tekee mieli lähteä kirkosta. Olen muutamia kertoja ollut vapaitten suuntien tilaisuuksissa, joiden rosoisuus ja spontaanisuus viehättivät. Ei puhettakaan, että niissä olisi vuorolauluja, laulettuja rukouksia tai siunauksia. Tosin noiden tilaisuuksien musiikki ei minua innosta, sillä pidän traditionaalisesta kirkkomusiikista. Kevyt rallatusmusiikki on omiaan karkottamaan noista tilaisuuksista.

Tällaiseen kirkolliseen musiikkiteatteriin liittyy kaksi muutakin ongelmaa. Vain pieni osa papeista osaa laulaa niin, että heidän puolestaan ei joudu jännittämään. Monien pappien toivoisi rohkeammin turvautuvan puheeseen messuamisen sijasta. On vaikea ymmärtää, miksi laulaminen olisi jotenkin parempaa ja juhlallisempaa kuin huolellisesti artikuloitu puhe. Jos laulamista välttämättä tarvitaan, tarjolla on laulamiseen koulutettuja kanttoreita. Heitä voitaisiin käyttää enemmän jumalanpalveluksissa.

Toinen ongelma musiikkiteatterissa on se, että seurakuntalaisista hyvinkin kolmasosa on sellaisia, joiden laulutaidot ovat puutteellisia tai suorastaan kehnoja. Kuulun itse tähän ryhmään. Mitä enemmän lauletaan, sitä enemmän joudun olemaan tuppisuuna ja häpeämään heikkoa osallistumistani. Koska kuuntelen klassista musiikkia lähes päivittäin, kriittisyyteni sekä omaan itseeni että kirkolliseen teatteriin nähden lisääntyy koko ajan.

Toki ymmärrän, että ihmisiä koskettavat erilaiset asiat. Minuun ei vetoa teennäinen juhlallisuus kaapuineen ja kulkueineen. Huolellisesti valmistetut lauletut rukoukset eivät puhuttele samalla tavalla kuin suoraan arjesta nousevat, hiukan takeltelevat huokaukset ja kiitokset. Ilman muuta musiikki sopii hyvin jumalanpalveluksiin. On aina hienoa kuulla ammattitaitoisia esityksiä. Kuorolaulun ohella kuuntelisin mieluusti myös yksinlaulua ja vaikkapa soitinyhtyeitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Markku Ojanen | Psykologian emeritusprofessori, "onnellisuusprofessori", luennoitsija ja kirjailija Markku Ojanen toivottaa teidät tervetulleeksi kotisivuilleen!