Yhdeksänkertaisesti onnea: Miksi Suomi on taas onnellisin maa?

Analyysia World Happiness Report 2026:sta.

Suomi on säilyttänyt asemansa maailman onnellisimpana maana myös tänä vuonna, vaikka työttömyys ja köyhyys sekä nuorten ongelmat ovat lisääntyneet. Taloudellista kasvua ei ole ollut 20 vuoteen. Näiden ongelmien uskoisi alentavan suomalaisten onnellisuutta.

Tuoreessa Vaasassa tehdyssä tutkimuksessa työttömyys ja taloudelliset vaikeudet vaikuttivat kielteisesti onnellisuuteen ja hyvinvointiin. Onnellisuus ei silti Vaasankaan tutkimuksessa ole alentunut, vaan pysynyt samalla tasolla sen jälkeen, kun koronan aiheuttamasta hyvinvoinnin heikkenemisestä selvittiin.

Hiljattain julkaistussa Nuorisobarometrissä nuoret kertoivat heihin kohdistuvista paineista ja epävarmuutta aiheuttavista tekijöistä. Paineita aiheuttivat erityisesti työn saaminen, hyvältä näyttäminen ja koulutuksen saaminen. Tulisi olla ulospäinsuuntautunut ja omata riittäviä voimavaroja. Suuri enemmistö nuorista koki maailmantilanteen huolestuttavana.

Monien ikävien tulosten joukkoon mahtui kuitenkin kaksi myönteistä tulosta. Toinen oli tyytyväisyys elämään, joka asteikolla neljästä kymmeneen sai kahdeksaa lähentelevän keskiarvon. Vaikka tulos oli hyvä, se oli mittaushistorian matalin, mikä kertoo siitä, että nuoria ahdistavat asiat ovat lisääntyneet. Erityisen hyvää aikaa oli 2000-luvun taite, sillä nelosia, viitosia ja kuutosia ei silloin antanut juuri kukaan. Tuohon nuorten kulta-aikaan tuskin on paluuta.

Toinen myönteinen saatiin oman elämän optimismia ja pessimismiä koskevassa kysymyksessä. Optimisteja oli ongelmista huolimatta 62 prosenttia. Optimismi oli vähentynyt edellisiin vuosiin verraten, mutta oli kuitenkin edelleen yleistä.

Odotin, että nämä edellä kuvatut vakavat ongelmat olisivat alentaneet Suomen onnellisuutta. Niin ei kuitenkaan käynyt. Mistä onnellisuuden tason säilyminen voisi johtua?

Lue lisää

Yle: Onnellisuustutkijan mukaan onneen riittää, kun perusasiat ovat kunnossa

Ulkomaillakin on kansainvälisen onnellisuuspäivänä 20.03. raportoitu jälleen, että Suomi oli jälleen YK:n onnellisuusraportin ykkönen (asiasta uutisoivat mm. CNN, DW, NYT).

YLE haastatteli Markkua tästä raportista:

Onnellisuustutkija, emeritusprofessori Markku Ojanen on iloinen ja onnellinenkin Suomen saamasta kärkisijasta YK:n raportissa. Vuodesta 2012 lähtien tehty kyselytutkimus antaa käsityksen ihmisten tyytyväisyydestä elämäänsä. Silti Ojanen suhtautuu raporttiin vuosi vuodelta varauksellisemmin.

Jutun voi lukea YLE Uutisten nettisivuilta.

Onnellisuus (2006)

Onnellisuus. 2006. Helsinki: WSOY. 183s.
ISBN 951-0-31214-2

Onnellisuus on Markku Ojasen kartoitus hyvän elämän edellytyksistä. Kirja sisältää kysymyksiä ja vastauksia onnen eri puolista, onnellisuustutkimuksia ja onnen filosofiaa: Mitä onnellisuus on? Mistä se tulee? Mitkä ovat onnen esteet? Kuinka miehet ja naiset, köyhät ja rikkaat, nuoret ja vanhat kokevat onnellisuuden?

Teoksen lopussa Ojanen kertoo, mitä voimme itse tehdä onnellisuutemme eteen. Ohjeet ovat selkeitä ja yksinkertaisia, lisäksi niitä on runsaasti ja erilaisia, sillä olemme kaikki yksilöitä ja tarvitsemme eri menetelmiä ja lähestymistapoja.

Onnellisuus ei ole vain jo entuudestaan onnekkaita varten – sen avaimet ovat jokaisen ulottuvilla!

Onnellisuus. 2006. Helsinki: WSOY. 183s. (3004 latausta)

Etu- ja takakansi, esipuhe ja sisällysluettelo.

Ilo, onni, hyvinvointi (2001)

Ilo, onni, hyvinvointi. 2001. Helsinki: Kirjapaja, 380 s.
ISBN 951-625-660-0

Satunnaisesti kirjakaupoissa. Allekirjoittaneella muutama kappale.

Anna onnelle mahdollisuus

Onnellisuusprofessorin kirpeänraikas onnen oppitunti

Oliko Elvis onnellinen? Entä historian suuret nerot? Onko onni yltäkylläisten etuoikeus, vai voisiko onnellisen ihmisen löytää myös onnettomista oloista?

Markku Ojanen on tutkinut onnen olemusta, sen edellytyksiä ja esteitä. Hän esittelee kansainvälisten onnellisuustutkimusten uusimpia tuloksia ja kehittelee omaa valtavirrasta poikkeavaa ohjelmaansa. Onnelliseksi voi oppia, hän sanoo.

Lukuisten esimerkkien ja elämäntarinoiden ryydittämä teos antaa hyviä työvälineitä jokaiselle, joka haluaa lisätä itsetuntemustaan ja löytää iloa, onnea ja hyvinvointia elämäänsä.

Kirjoittaja
Markku Ojanen on psykologian professori, joka työskentelee Tampereen yliopistossa. Hän on aiemmin julkaissut useita tietokirjoja psykologian alalta.