- Mitä ihmisen tavoittelevat? Lähes kaikkialla on ajateltu, että ihmiset tavoittelevat myönteisiä kokemuksia, kuten mielihyvää, tyytyväisyyttä, ylpeyttä, mielenrauhaa tai onnellisuutta. Tämän myönteisen tilan nimitykset vaihtelevat, mutta kyse on pääasiassa myönteisistä tunnetiloista. Vastaavasti kielteisiä tunteita on koetettu karttaa. Näitä ovat melankolia, ahdistus, häpeä, syyllisyys, nöyryytys ja pelko. Sanat vaihtelevat eri kulttuureissa, mutta itse periaate ei muutu. Antiikista alkaen onnellisuutta on lännen kulttuureissa pidetty suurimpana hyvänä. Onko tällä tulkinnalla vaihtoehtoja? Voisivatko sellaisia olla hyväksynnän tarve tai sosiaalinen asema?
- Mikä ihmistä liikuttaa? Onnellisuus tai mikä tahansa muu myönteinen tunnetila on arkielämässä aika hankala tavoite. Vaikka joskus on kehotettu jatkuvasti punnitsemaan kaikkea onnellisuuden tai mielenrauhan kannalta, se on vaikeasti noudatettava ohje, sillä kulloinenkin tunne vie mukanaan. Jatkuva arviointi voi nostaa arvioinnin perusteita: tämä ei riitä, haluan vielä parempaa. Katseet kohdistuvat tarpeisiin, joita voidaan nimittää myös biologisiksi ohjelmiksi. Niiden joukossa ei ole Onnellisuuden tarvetta. Sen sijaan koko joukko tarpeita, jotka vaikuttavat koko ajan jokaisen elämässä.
- Mikä on tärkein tarve? Näkemykset siitä vaihtelevat. Sigmund Freud korosti seksuaalisuuden tärkeyttä, toki laajasti ymmärrettynä. Kun elämä on vaikeaa, silloin turvallisuuden ja selviytymisen tarve on ilman muuta tärkein tarve. Kun ei ole tarpeeksi syötävää ja kun puuttuu paikkaa, missä viettää yönsä ja kun on jatkuvan uhan alla, silloin jokapäiväinen elämä on selviytymistaistelua. Myös ihmissuhteet ovat erittäin tärkeitä, minkä osoittaa esimerkiksi se, että eristäminen on tuskallinen rangaistus. Yksinäisyyden kokeminen on tuskallista.
- Statuksen, sosiaalisen aseman, säilyttäminen on tärkeämpi kuin ajattelemme. Will Storr on tästä tarpeesta kirjoittanut tuoreen kirjan. Ensimmäinen ajatus sitä lukiessani oli, että hän korostaa statusta aivan liikaa. Heti kirjansa Status Game alussa Storr antaa kunnon potkun niille, jotka näin ajattelevat. Länsimainen kulttuuri ei tätä pyrkimystä tai tarvetta suostu myöntämään, sillä statuksen tavoittelua pidetään arveluttavana ja jopa typeränä. Me nauramme niille, jotka esimerkiksi tavaroilla osoittavat olevansa statukseltaan muita parempia. Merkkituotteet ovat tärkeitä ja niistä maksetaan monin verroin enemmän kuin nimettömistä tuotteista. Emme niitä kuitenkaan merkin tähden osta, vaan koska ne miellyttävät meitä. Näemme statuksen tavoittelua muissa, mutta itse emme sellaiseen syyllisty.
- Status on paljon muutakin kuin rahaa ja tavaraa. Storr erottaa kolme statuspeliä: valta-, arvostus- ja hyvepelit. Tunnistamme helposti valtapelit. Moni addiktoituu valtapeliin ja soveltaa sitä kaikkialla. Valtapeliä pelaavat turvautuvat manipulaatioon, uhkaamiseen ja pakottamiseen. He eivät osaa muita pelejä pelatakaan. Heitä on valtioiden, yritysten ja organisaatioiden johtajina ja tietenkin myös kodeissa. Tämä peli sujuu paremmin miehiltä kuin naisilta. Arvostusta ja arvovaltaa kerätään hankkimalla tietoa, kokemusta ja koulutusta. Mitä paremmin hallitsee arvokkaita asioita ja tehtäviä, sitä enemmän on arvovaltaa. Saamme onneksi arvostusta myös edistämällä yhteistä hyvää. Työ muiden hyväksi tuottaa arvostusta ilman, että sitä tietoisesti etsitään. Vieroksun pelisanaa tässä yhteydessä.
- Miten tästä päästään onnellisuuteen tai mielenrauhaan? Status tuottaa välittömiä myönteisiä tunteita olipa peli mikä tahansa. Valtapelissä pärjääminen tuottaa mielihyvää ja ylpeyttä, arvovalta puolestaan tyytyväisyyttä, usein myös ylpeyttä ja hyveiden noudattaminen mielenrauhaa ja kiitollisuutta. Statuspelien riskit ovat erilaisia. Valtapeliä pelaajalle jokainen tappio on nöyryytys. Koska hän enemmin tai myöhemmin joutuu luopumaan vallasta, se on hänelle katastrofi. Vallan menetykset ovat usein äkillisiä ja traumaattisia. Arvovalta vähenee hiljakseen ja saattaa kestää elämän loppuun asti. Joskus arvostettu henkilö voi kokea itsensä unohdetuksi, mikä on raskasta. Hyveiden noudattamista voi jatkaa elämänsä loppuun asti. Fyysinen heikkous ei siihen vaikuta paljoakaan. Hyveitä noudattavat voivat kukoistaa sairauksistaan ja heikkouksistaan huolimatta.
- Voiko olla osallistumatta statuspeliin? Will Storr ei usko kenenkään niitä voivan välttää. ”Statuksen tarve johtaa aseman vahvistamisen janoon ja pelkoon sen menettämisestä. Tämä vääristää ajatteluamme ja kieltää meiltä kestävän onnellisuuden mahdollisuuden” (s. 2). Statuspelin torjuminen on vaikeata, sillä häpeä, syyllisyys, hämmennys ja katuminen vaanivat länsimaisia yksilöitä, kun he eivät onnistu statuspelissä. Will Storrin mielestä statuspelistä ei voi irrottautua (s. 37). Sitä on pakko pelata, koska sen säännöt ovat jo DNA:ssa. Statuspelin tuottamaa stressiä voi rauhoittaa opettelemalla mielentyyneyttä ja harjoittamalla meditaatiota. Meditaation tavoitteena on vähentää sidonnaisuutta minuuteen ja torjua sen vaatimusta menestymisestä ja sosiaalisesta hyväksynnästä. Tuore tutkimus paradoksaalisesti kertoo, että meditaation tuloksistakin kilpaillaan.
- Pelisana sopii hyvin vallankäyttöön, heikommin arvovaltaan ja huonosti hyveiden käyttöön. Pelisanalla on aika kielteinen leima siitä huolimatta, että peleillä on yleensä selkeät ja tarkat säännöt. Sääntöjen rikkomiseen suhtaudutaan kielteisesti. Statussana on siinä mielessä osuva, että arvostus on hyvän elämän ja onnellisuuden tärkeimpiä ehtoja. Syrjintä, torjunta ja eristäminen kertovat, että minua ei arvosteta. Torjunta katkeroittaa ja johtaa usein välinpitämättömyyteen omasta hyvinvoinnista tai sitten aggressiivisiin tekoihin torjujia ja koko maailmaa vastaan. Väkivaltaisten reaktioiden syynä on usein loukkaus tai nöyryytys. Kyseessä voi olla aivan mitättömältä vaikuttava asia.
- Kyselyissä itsearvostuksen tai itseluottamuksen mittarit korreloivat vahvasti onnellisuuteen ja muihin hyvinvoinnin mittareihin. Koettu arvostus on niin tärkeä asia. Kuinka ollakaan, Abraham Maslowin hierarkian huipulla oleva itsensä toteuttaminen ei ehkä ole tärkein, sillä neljä muuta ovat tärkeämpiä. On paradoksaalista, että hierarkia kuvaa samalla tarpeiden tyydyttämisen vaikeutta. Itsensä toteuttaminen on epämääräisin ja vaikein tunnistaa ja kokea, että on saanut jotakin aikaan. Myös arvostusta kaivataan jatkuvasti, se on ehkä vaikeampaa tyydyttää kuin liittyminen, turvallisuus ja fysiologiset tarpeet. Muistetaan myös, että itsensä toteuttaminen on länsimaille ominainen asia. Muualla harmonia ja liittyminen ovat tärkeämpiä.
- Edellä esitettyjen kysymysten vaikeutta kuvaa se, että vakuuttavia vastauksia noihin kysymyksiin ei voida antaa. Jo ensimmäinen kysymys ”Mitä ihmiset tavoittelevat? jää vaille selkeää vastausta. Ehkä ihmiset tavoittelevat monia asioita samanaikaisesti. Lisäksi tavoitteet vaihtelevat riippuen esimerkiksi iästä ja elämäntilanteesta sekä kulttuurista, jossa eletään. Tarveselitysten ongelmana on tarpeiden runsaus. Joskus on ilmeistä, että juuri tietty tarve on toiminnan takana, mutta usein tarpeet ovat piilossa tai sitten niiden välillä on vaikea tehdä valintaa.